Cronbergin ja Sinnemäen avaimet

21/7/2009
Työministeri Tarja Cronberg arvioi (Taloussanomat 4.12.2008) , että työttömyysaste nousee ensi vuonna seitsemään prosenttiin, mutta työttömyys ei kasva räjähdysmäisesti. Hän kertoi, että ministeriöllä on varalla suunnitelma, mikäli työttömyys alkaa dramaattisesti kasvaa.

Työministeri Anni Sinnemäki povaa työttömyysasteen nousevan (STT 21.7.2009) ensi vuonna yli kymmeneen prosenttiin.

Sinnemäen mukaan työ- ja elinkeinotoimistoon rekisteröityneitä työttömiä tulee olemaan jo yli 300 000 loppuvuonna. Hänen mukaansa myös pitkäaikaistyöttömien määrä nousee syksyllä.

Tänään julkistettujen tilastojen mukaan työttömyysaste oli kesäkuussa 9,1 prosenttia.


Olisiko jo aika kaivaa ministeriön suunnitelma esiin vai veikö Cronberg kaapin avaimet mukanaan?

Mielenkiintoista ja jotenkin hämmentävää on huomata se, että kirjoittaessani kevättalvesta työttömyyden kasvusta, ennakoin juuri tuota kolmeasataatuhatta työtöntä ensi vuodelle.

Missä se KARJUVA työvoimapula mahtaa luurata?

Moniosaajiahan haalataan niin sanottujen suvaitsevaisten taholta (joihin molemmat vihertävät daamit kuuluvat), Suomeen tätä KARJUVAA työvoimapulaa paikkaamaan.

Taitaa käydä odottavan aika pitkäksi.

Anni Sinnemäki on astunut saappaisiin, jotka ovat hänelle ihan liian suuret. Sama tilanne oli tietysti Tarja Cronbergin kohdalla. Työministereiltä ovat eväät ja keinot lopussa. Ainoa, mitä Sinnemäki voi esittää on, että elvytystä lisätään. Velkarahalla tietysti. Piruuttaan pistivät kepu ja kokoomus työvoimaministerin pestin vihreille, joilla oli yhtä hirveä hinku hallitukseen kuin Timo Soinilla tulee olemaan parin vuoden päästä. Tuleekohan Timpsustakin työministeri?

Työministerin osa ei ole helppo, mutta järjenkäyttökin olisi sallittu. Minulla olisi muutama hyvä ehdotus, jolla paitsi säästettäisiin rahaa, saataisiin myös suomalaisten elämä himpun verran turvallisemmaksi.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Päivän mietelause

21/7/2009

Jos aiomme selvitä tällä pallolla pidempään kuin 50 vuotta, ei yhdelläkään suomalaisella pitäisi olla oikeutta syödä juustoa.

Akuliina Saarikoski

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Pätkätyöläiset eivät tarvitse lomaa

21/7/2009

Elinkeinoelämän keskusliitto tyrmää palkansaajajärjestöjen idean vuosilomapankista. Työnantajien EK:n asiantuntijan Antti Kondelinin mukaan lomapankin kaltaisen tietojärjestelmän luominen tulisi liian kalliiksi.

Kondelinin mukaan vuosilomapankissa on kyse niin isosta rahastointijärjestelmästä, ettei sen luominen ole yksinkertaista.

- Tällaisen rahastointijärjestelmän luominen ei ole halpaa vaan kallista. Kysymys on isosta tietojärjestelmästä, missä liikkuu työntekijäkohtaisia tietoja
ja rahaa.

Vuosilomapankkia on ehdottanut ensimmäisenä toimihenkilöliitto Erto. Lomapankin ideana on turvata pätkätyöläisen kesäloma, kun työnantaja vaihtuu tai sopimus katkeaa. Kertyneet lomat seuraisivat työntekijän mukana uuteen työpaikkaan. Nykyisin lomarahat maksetaan työntekijälle käteen aina
työsuhteen päättyessä.

Tällä hetkellä pätkätöitä tekee 300 000 - 400 000 suomalaista. Yleisimpiä pätkätöiden teettäjiä ovat kunnat ja valtio. Toimihenkilöliitto Erton lisäksi myös toimihenkilökeskusjärjestö STTK kannattaa vuosilomapankkia.

Aina, kun maassa on meneillään talouskriisi, yritysten edustajat ovat vaatimassa palkkojen leikkauksia ja työelämän joustoa. Nämä ehdotukset tarjoillaan somasti irtisanomisten vaihtoehtoina, jolloin duunari on pakkoraossa. 

Käytännössä tämä on sanelupolitiikkaa, kiristystä. Markkinoilla riittää erilaisia kriisejä ja poikkeustilanteita, jotka antavat yrityksille perusteltuja syitä työvoiman hyväksikäytölle.

Suomalainen irtisanomissuoja on Euroopan heikoimpia. Taloudellisten ja tuotannollisten syiden nojalla irtisanominen on työnantajalle helppoa ja halpaa.

Suomessa on tänään ilmoitettu olevan neljännesmiljoona työtöntä. Salon työttömyysaste on 10,7 prosenttia, kun koko maan vastaava luku oli 9,1.

Lomat ovat loppumassa.

Palataan arkeen.

Arki tuo syksyllä tullessaan valtavan joukon uusia työttömiä.

Maailmantaloudessa ja niin muodoin Suomessakin on runsaasti erilaisia uhkia. Vain yhdestä ei puhuta. Se on poliittisen järjestelmämme epäluotettavuus, joka näkyy viime vuonna alkaneessa ja edelleen jatkuvassa puolueitten vaalirahasotkussa. Piiri pieni pyörii, mutta konkreettisiin toimiin ei ryhdytä.

Pallo on kansanedustajilla, jotka me olemme Arkadianmäelle äänestäneet. Jos he tuntisivat vastuunsa, eivätkä olisi puolueiden kellokkaiden talutusnuorassa ajamassa pelkästään puolueiden tai vaihtoehtoisesti omia etujaan, he voisivat viheltää pelin poikki.

Niin ei kuitenkaan tapahdu. Ei korppi korpin silmää noki.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Enoch Powell

19/7/2009

The Rivers of Blood -puhe oli Ison-Britannian maahanmuuttoa ja syrjinnän vastaista lainsäädäntöä käsittelevä puhe, jonka Konservatiivipuoluetta edustanut parlamentin jäsen Enoch Powell piti 20. huhtikuuta 1968.

Powell piti puheensa Midland Hotelissa Birminghamissa konservatiivien kokouksessa kello 14.30. Birminghamilainen televisioyhtiö ATV näki kopion puheesta etukäteen puhetta edeltävänä aamuna, ja sen uutispäällikkö määräsi tv-ryhmän tapahtumapaikalle, jossa se kuvasi osan puheesta. Aikaisemmin viikolla Powell oli sanonut ystävälleen Clement Jonesille, Wolverhampton Express & Star -lehden toimittajalle: "Pidän viikonloppuna puheen, joka nousee ylös raketin lailla; mutta toisin kuin raketit, jotka tippuvat maahan, tämä pysyy ylhäällä." Vaikka Powell itse kutsui puhetta "Birminghamin puheeksi", on se muuten tunnettu Rivers of Blood -puheena. Tämä nimi tulee puheessa olleesta viittauksesta Vergiliuksen Aeneis-runoelmaan

Puhe sai aikaan suurta paheksuntaa brittiläisessä julkisuudessa, ja teki Powellista samalla yhden suosituimmista ja halveksituimmista poliitikoista Britanniassa. Monien mielestä Powellin näkökantojen suosio oli ratkaiseva tekijä konservatiivien yllätysvoitossa vuoden 1970 parlamenttivaaleissa. Powellista tuli yksi pitkäaikaisimmista kapinallisista, jotka vastustivat seurannutta Heathin konservatiivihallitusta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rivers_of_Blood_-puhe#Aiheesta_muualla

Enoch Powell heräsi hulluuteen yli 40 vuotta sitten. Britanniassa ei tehty mitään.

Katsokaa myös dokumentit:

http://www.youtube.com/watch?v=7wGtcloE0i8&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=1mp36BEGRqc&feature=channel

http://www.youtube.com/watch?v=o2RvjcycPUw&feature=channel

http://www.youtube.com/watch?v=eHipbJl-81o&feature=channel

Suomalainen yhteiskunta elää parhaillaan Powelin aikaa. Toivottavasti me emme toista Britannian virheitä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Helsinki

17/7/2009


Kulutin Helsingissä aikaani muutaman päivän, kun oli hieman asiantynkääkin. Aika meni nähtävyyksiä katsellessa ja metrolla ajellessa. Metrot maapallon eri puolilla ovat koherentti kiinnostuksen ja innoituksen kohteeni. Niissä näkee, miten maa makaa. Valitettavasti Helsingissä metrorataa piisaa kovin niukasti. Mutta ehkäpä pääkaupunkiseudun kunnat saavat aikanaan pykättyä myös läntisen metron.

Heinäkuinen Helsinki on viehättävä paikka.

 

 

Suomalaiset alkuasukkaat ovat paenneet katujen kuiluista vilvoittavien vetten äärelle maaseudulle. Museot ja muut nähtävyydet ovat lähes tyhjillään. Korkeintaan muutama hollantilainen ja tietysti japanilaiset kiertelevät katsomassa, mitä Suomen pääkaupungilla on tarjota matkailijoille.

Kävin Kiasmassa, jossa oli peräti kolme eri näyttelyä: Oikeilla jäljillä -näyttelyn teemana on mainonnan ja populäärikulttuurin nykytaiteeseen jättämät jäljet, Horror vacui koostuu "kolmen vahvan miestaitelijan" töistä, Luontoa ja luonnotonta -näyttely tarjoaa näkökulman 2000-luvun miehisyyteen. On rehellisesti sanottava, etten kauhean paljon viehättynyt näkemästäni, eikä edes niitä paljon puhuttuja mielleyhtymiä juuri noussut esiin.

Erityisen suurta huomiota kiinnitin ravintoloihin, joissa kävin syömässä ja tsajua ryystämässä. En käytä juurikaan alkoholia, joten pubit ja lähiökuppilat jäivät kokonaan kokemuspiirini ulkopuolelle. Se on vahinko, koska juuri näissä paikoissa kuulee kansan mielipiteen. Ja sitä kannattaa aina kuunnella.

Pitäisiköhän ruveta ryyppäämään?

Yhden iltapäivän käytin Itäkeskuksessa. Yleensä kavahdan paikkoja, joissa liikkuu massoittain ihmisiä, mutta Itäkeskus on eräs mielenkiintoni kohde. Se johtuu siitä, että siellä näkee, miten Suomi monikulttuuristuu.

Hyvin on monikultturistunut.

Joka toinen vastaantulija on syntyisin muualta kuin Suomesta. Somalien osuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Säkitettyjä maammoja paseraa tiuhaan vastaan lastenvaunut täynnä jälkikasvua.


Romanialaisia kerjäläisiä ei Itäkeskuksessa näkynyt, mutta kaupungin keskustassa sitäkin enemmän. Eivät ole KRP:n siviilipukuiset tytöt ja pojat saaneet heitä suitsittua. Kämpissä ja rautatieasemalla makasi kerjäläismummoja kuin aikanaan venäläisiä sotilaita Raatteen tiellä ketarat oikosenaan pahvinen kahvimuki kädessä pomiloimassa.

Koska olen sairaalloisen utelias ihminen, seisahduin aina silloin tällöin katselemaan, antoivatko tavalliset tallaajat heille ropoja. Hyvin oli oppi mennyt perille, eivät antaneet.

Ulkomailla on tottunut kerjäläisiin, mutta Suomessa heidän kohtaamisensa tuntuu perin oudolta. Jotenkin he eivät kuulu katukuvaan. Minua se ei mahdottomasti häiritse, kunhan eivät tule iholle. Eivät tulleet, vaikka heiluin kadulla kamerani kanssa heidän työmaallaan.

Ehkä minua suojelee musta ulkomuotoni ja reippaasti yli sata kiloa kiinteää massaa. Ainakin emännän mukaan vaikutan pelottavalta, vaikka olen lauhkea toisen posken
kääntäjä, joka ei voi tehdä pahaa kärpäsellekään, paitsi jos minua lyödään ensin. Silloin lyöjälle käy, kauniisti sanoen, väärin.

Hyväuskoinen hölmö en kuitenkaan ole.

KRP on julkistanut tiedon siitä, että Pohjoismaissa liikkuu Romaniasta tulleita rikollisjoukkioita, joiden tekemiä murtoja tutkitaan vuosikausia. On mahdollista, että osa kerjäläisistä liittyy tähän järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Poliitikkojen pitäisi kiireen vilkkaa (kunhan nyt parin kuukauden päästä palaavat kesälomiltaan) säätää laki, jossa kerjääminen yksiselitteisesti kiellettäisiin.

Kun näin ei ole, poliisien loputon työsarka tulee jatkumaan vuodesta toiseen. Samaan aikaan poliisi valittaa resussipulaansa.

Minusta tällainen touhu on hölmöläisten hommaa. Onko järjen käyttö asioiden yksinkertaistamisessa vallan kiellettyä?

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Maa meidän on eikä laiskain lurjusten

16/7/2009

Jos turvapaikanhakijoiden tulva Suomeen jatkuu alkuvuoden tahtia, viimevuotinen 4 000 hakijan ennätys ylittyy jopa kolmanneksella. Ennusteen mukaan vuoden lopussa Suomessa olisi jo 10 000 turvapaikanhakijaa.

Suomi on tänä vuonna turvapaikanhakijoiden keskuudessa suositumpi kuin koskaan aikaisemmin.

Kesäkuun loppuun mennessä maahan oli saapunut 2 679 turvapaikanhakijaa. Kasvu on ollut huimaa, sillä vielä vuonna 2007 Suomesta haki turvapaikkaa 1 500 henkilöä.

Samaa tahtia on lisääntymässä vastaanottokeskusten määrä. Vielä viime syksynä Suomessa toimi 10 pakolaisia vastaanottavaa keskusta. Sisäministeriö vetosi silloin kuntiin, ja nyt keskuksia on jo parikymmentä.

Niitä on tarkoitus avata ripeään tahtiin myös loppuvuonna. Jos kaikki menee suunnitellusti, uusi keskus voi tulla yli kahteenkymmeneen kuntaan.

Sisäministeriön pettymykseksi moni kunta teki talousahdingossa päätöksen, ettei ota pakolaisia vastaan. Valtio maksaa kolmen vuoden ajan pakolaisista aiheutuvat muut menot, mutta osa lasten perusopetuksen kustannuksista jää kunnan vastattavaksi.
(Lähde: Aamulehti)

Valtiohan ne maksaa, joopa joo. Mikä on valtio? Valtio olemme me, suomalaiset veronmaksajat. Me maksamme humanitaarisen maahanmuuton kustannukset. Sinä ja minä.

Tätäkö se Herra Presidentti Martti Ahtisaari tarkoitti?

Ahtisaari sanoi, että Suomeen tarvitaan nopeasti ja runsaasti uusia maahanmuuttajia. Samassa tilaisuudessa herrat Ahtisaari ja Ollila horisivat siitä, että Suomen brändi maailmalla on huono.

Eihän se nyt huono ole, kun uutta porukkaa vyöryy suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi niin että heikompia hirvittää.

Jorma Ollila puolestaan arvostelee suomalaisia siitä, että kansakuntana me emme ole kovin avoimia eikä kommunikaatiokykymme ole kovin hyvä. Ollilan mukaan suomalaisten tulisi oppia sietämään erilaisuutta ja muiden menestystä. Mutta ehkä hän tarkoitti sitä, että suomalaisten pitäisi ostaa lisää Nokian kännyköitä. Nimenomaan Nokian. Ehkä hänellä oli oma lehmä allikossa? Näin voi päätellä Nokian tämänpäiväisestä osavuosikatsauksesta.

Minusta sekä Ahtisaari että Ollila ovat yliarvostettuja miehiä Suomessa. He edustavat ajattelutavaltaan ja viitekehykseltään mennyttä maailmaa.

Molemmista on aika ajanut pahasti ohitse. He edustavat suuria ikäluokkia, jotka ovat kasvaneet täysin toisenlaisesa maailmassa kuin heitä edeltävät ja heidän jälkeensä tulleet. Tästä on seurannut tietynlainen sokeus, usko siihen, että kaikilla suomalaisilla asiat ovat hyvin ja meillä on varaa jakaa meillä olevasta.

Ahtisaari on mielissään siitä, että suomalaisen sanaan voi edelleen luottaa.

Niinpä.

Minä en panisi palanutta puusenttiä vetoa siitä, voiko esimerkiksi keskustapuolueen Jarmo Korhosen ja Matti Vanhasen sanaan luottaa. Tuskin moni muukaan lukuunottamatta keskustan äänestäjäkuntaa, joka pienenee kuin pyy oksalla ennen maailmanloppua.

Ahtisaari ei valitettavasti pelkistänyt, mitä hän tarkoittaa maahanmuutolla. Hän on kuitenkin aikaisemmin puhunut siitä, että Suomeen tarvitaan koulutettuja maahanmuuttajia.

Tämäkin ajatus tuntuu aika kaukaan haetulta ja perustunee siihen, että Ahtisaaren mielestä Suomea uhkaa KARMIVA työvoimapula.

Ei uhkaa!

EU-maissa on (HS 15.7.2009) parhaillaan 21 miljoonaa työtöntä, yhtä paljon kuin on Australiassa, tuossa työpaikkojen luvatussa maassa, asukkaita. Vuodessa määrä on kasvanut viidellä miljoonalla, ja työttömyyteen hoitoon tarvittavat rahamäärät kasvavat nopeasti.

Valtio ei työttömyydelle mahda juuri mitään. Ainoa, mitä maamme hallitus oman näkemyksensä mukaan voi tehdä, on kasvattaa valtion velkaa.

Sitä se on rahaministeri Jyrki Kataisen johdolla tehnytkin. Velka on syömävelkaa. Tätä velkaa maksavat vielä lapsemme ja lastenlapsemme. Holtiton velanotto on järjetöntä.

Humanitaarinen maahanmuutto, laittomien siirtolaisten hyysääminen maksaa Suomelle noin 312 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä summa tulee tänä vuonna ylittymään reippaasti. Samaan aikaan vanhustenhoito on Suomessa syöksykierteessä.

Ote somerolaisen Teuvo Havian blogista:

Laitoksissa henkilökunnan puute ja ainainen kiire ovat vieneet hoidosta inhimillisyyden ja tuoneet tilalle teollisuusmaisen toimintamallin, missä vanhus on objekti, joka hoidetaan tietokoneille tallennetun ohjelman mukaisesti. Samalla pyritään laitoksen tuottavuudessa huipputehokkuuteen tulostavoitteen ollessa ihmistä tärkeämpi. Ihminen, vanhus on näin ollen vain yrityksen tuotantoväline.

Kun valtiovallalta tiedustelee mahdollisuuksia vanhustenhuollon parantamiseksi, toistetaan sieltä samaa vanhaa liturgiaa: kun rahaa ei ole, sitä ei silloin ole. Väärin, rahaa on ja sitä löytyy, koska sitä riittää jaettavaksi ilman vastikkeita ympäri maailman. Vanhustenhuollon jättäminen yksinomaan
kuntien vastuulle ilman minkäänlaista valtion tukea on jo nyt johtanut mittaviin ongelmiin. Kunnat, joissa vanhusten osuus väestöstä on keskimääräistä suurempi, joutuvat jatkuvasti miettimään säästötoimenpiteitä myös vanhusten huollossa.

Teukka on vuonna 1936 Ihantalassa syntynyt avarakatseinen mies, josta joku jo voisi käyttää sanontaa vanhus. Teukan ajattelu on kristallinkirkasta ja selkeää. Hän näkee kauemmas kuin Ahtisaari ja Ollila.

Teukan kaltaisia suoraselkäisiä, isänmaallisia miehiä tämä maa tarvitsee.

Maa meidän on, eikä laiskain lurjusten.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Vaimon saa raiskata

13/7/2009

Odotan nyt suomalaisten feministien ja tasa-arjo...anteeksi...tasa-arvo -järjestöjen ottavan kantaa asiaan.

Lapsiavioliitot ovat tulevaisuudessakin sallittuja Afganistanissa.

Onko islam pedofiiliuskonto vai ei? Saatte ihan itse päättää.

(Lähde: Uusi Suomi) 

Naisten aseman kohentumisesta Afganistanissa on syytä puhua varovaisesti ja varauksin.

YK julkaisi äskettäin raportin, jonka mukaan raiskaukset ja muu naisiin kohdistuva väkivalta ovat edelleen arkipäivää Afganistanissa. Uhrit jäävät usein ilman apua, koska viranomaiset eivät ymmärrä, että raiskaus on vakava rikos.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay arvioi, että Afganistanin hallitus on epäonnistunut täysin naisten oikeuksien puolustamisessa. Esimerkkinä tästä ovat myös tyttökouluihin kohdistuneet iskut, joissa on loukkaantunut lukuisia lapsia.

Afganistanin parlamentti alkoi viime viikolla korjata kiisteltyä lakiehdotusta, jonka pelätään huonontavan naisten asemaa entisestään. Presidentti Hamid Karzai määräsi lain uudelleen valmisteltavaksi Yhdysvaltain ja EU:n arvostelun takia.

Kansalaisjärjestöjen mukaan laissa on yhä mukana muun muassa kohta, joka velvoittaa vaimon täyttämään miehensä seksuaaliset tarpeet. Arvostelijoiden mukaan tämä laillistaa raiskauksen avioliitossa.

Brittiläinen The Independent -lehti kertoo, että uuden lain mukaan aviomies voi pitää vaimoaan nälässä, jos tämä ei suostu seksiin. Lain katsotaan myös sallivan lapsiavioliitot.

Arvostelijoiden mukaan Karzai yrittää lain avulla haalia ääniä ensi elokuun presidentinvaaleissa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kullervo Kalervonpojan teesit

13/7/2009

Kansanvallan ja enemmistön tahdon vastainen monikulttuuripuuhastelu perustuu siihen, että päättäjämme ovat päättäneet viedä Suomen mukaan liittovaltioon nimeltään Euroopan Unioni.

Toisin kuin Irlannissa, meille ei annettu edes mahdollisuutte kertoa omaa mielipidettämme kansanvaltaisen kansallisvaltion kansalaisina – emmekä saa sitä tulevaisuudessaan, ellei EU-vene keikahda ennen karille ajamistaan tosi pahasti.

Rajattomuus ja humanitaarisen maahanmuuton lisääminen perustuvat kahteen asiaan:

1. Työvoimakulujen laskemiseen paskaduuneissa.

2. Sosiaalisen maahanmuuton (sosiaaliturismin) tasaiseen jakamiseen pitkin Uutta Uljasta Liittovaltiota.

Tämän vuoksi nämä idiootit pääsevät koko ajan framille monikulttuurisuusvouhotuksineen. Hyvin harva kukkahattutädeistä ymmärtää kuitenkaan noin oikeasti toimivansa hyödyllisinä idiootteina Euroopan muutoskehityksessä. He ovat sanan varsinaisessa merkityksessä pääasiassa (näin uskoisin, toivottavasti en ole väärässä) joukko hyväntahtoisia ja omaa parastaan ymmärtämättömiä hassujaisia. He eivät näe metsää puilta, eivätkä ymmärrä sitä, mistä tässä on oikeasti kyse.

Kuten Christopher Caldwell asian on joskus muotoillut:

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

(Lähde: Kullervo Kalervonpojan blogi)

Kiitos!

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Octaviuksen lista

13/7/2009

Octavius, koska tämä hulluus loppuu? 

Hulluus loppuu, kun rahat loppuvat. Tällä hetkellä Suomen koko julkinen talous, siis sekä valtio- että kuntasektori, on matkalla konkkaan. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

1. Veroja korotetaan loppuvuonna. Ensimmäisenä nousee alv.
2. Lainahanat menevät kiinni vuoden sisällä. Jo nyt neljännes valtion menoista rahoitetaan velaksi, ensi vuonna kolmannes.
3. Julkisen sektorin saneeraus viimein aloitetaan. Luultavasti eläkkeitäkin leikataan.
4. PS nousee kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi vuodem 2011 ek-vaaleissa.
5. Työvoimapula taitaa nousta ihan uusiin lukemiin. Mitä minun maalaisjärjelläni nuo 40 %:n viennin pudotukset tarkoittavat, niin aivan uusia tasoja työvoimapulassa: ainakin puoli miljoonaa työtöntä parin vuoden sisällä.
6. Siinä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä voi olla aika vaikea enää ylläpitää monikulttuurihöpötystä.

Kovimman kautta taidetaan mennä.

Ja toivon olevani väärässä.

Kiitti veli Octaviukselle kommenteista!

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomeen lisää humanitaarisia maahanmuuttajia?

13/7/2009

Somaliassa kahden viime kuukauden aikana kiihtyneet taistelut ovat käynnistäneet uuden pakolaisaallon. Vallasta taisteleva islamistiryhmä al-Shabab (nuoriso) käyttää sharia-lakiin perustuvia julmia rangaistuskeinoja, raajojen silpomista ja ankarimmillaan "syyllisen" kaulan katkaisemista.

Viisi vuotta sitten perustettu al-Sabab on liittoutunut poliittisemmin painottuneen mutta islamistisen Herb Islam -liikkeen kanssa. Toukokuun 7. päivänä ne käynnistivät hyökkäyksen Somalian väliaikaista hallitusta vastaan. Taisteluissa on kuollut ainakin 350 ja pakolaisiksi on joutunut eri lähteiden mukaan 160 - 200 000 ihmistä.

Hallituksen joukkojen tukena ovat Afrikan Unionin 3400 rauhanturvaajaa, mutta mandaattinsa mukaan niillä ei ole oikeutta osallistua itse hyökkäykseen - he saavat ainoastaan puolustaa itseään ja suojella nimettyjä kohteita kuten presidentinlinnaa, Mogadishun satamaa ja lentokenttää. Somalian hallitus on pyytänyt mandaatin laajentamista, ja taistelukentiltä tulleiden tietoja mukaan rauhanturvaajat osallistuvat taisteluihin.

Kapinalliset ovat tänä viikonloppuna vallanneet uusia alueita Mogadishusta. Kapinallisten kerrotaan olevan jo lähellä presidentinlinnaa, josta presidentti Sharif Sheikh Ahmed ei ole viikkoihin uskaltautunut poistua. Tiedot taisteluiden kehittymisestä ovat ristiriitaisia: joidenkin lähteiden mukaan kapinalliset ovat vallanneet kaupungin pohjoisosat, hallituksen tiedottaja puolestaan kertoo uutistoimisto Reutersille, että hallituksen joukot ovat vallanneet Abdiasisin kaupunginalueen itselleen. Hallituksen joukot väittävät tappaneensa viikonloppuna yli 40 kapinallista, joiden joukossa oli hallituksen mukaan ulkomaalaisia vihollistaistelijoita.

Somalian poliisiviranomainen Abdulahi Duale kertoo uutistoimisto AFP:lle armeija menettäneen kaksi sotilasta, lisäksi neljän siviilin kerrotaan kuolleen.

Yhdysvallat tukee maltillisena islamilaisena pidettyä Sharif Sheikh Ahmedin hallitusta, se alkoi toimittaa aseita ja ammuksia Somaliaan kesäkuussa. Yhdysvallat motivoi apuaan sanomalla, että se ehkäisee terroristihautomoiden kehittymistä Somaliassa.

Yksi viikonlopun taisteluissa kuolleista näyttikin uutistoimiston mukaan olevan aasialaista alkuperää. Bangladeshista ja muista islamilaisista maista väitetään tulleen fanaattista uskonsotaa käyviä islamisteja. Toisaalta väitteet saattavat olla propagandaa, jolla länneltä saadaan apua.

Suomessa nyt yli 10 000 somalia

Vuonna 2008 Suomeen tuli 1176 turvapaikanhakijaa Somaliasta. Maahanmuuttoviranomaiset arvioivat, että tulijoiden määrä kolmin- tai nelinkertaistuu lähivuosina, koska laki takaa perheenjäsenille oikeuden seurata tänne saapuneita. Tällä hetkellä Suomessa asuu vakinaisesti 10 000 somalitaustaista ihmistä. Jos maahanmuuttoviranomaisten arvio pitää paikkansa, määrä kaksinkertaistuu kahdessa - kolmessa vuodessa.

Ruotsi ja Norja ovat tiukentaneet maahantulomääräyksiä ja sen seurauksena Suomeen pyrkijöiden määrä on lisääntynyt.

Somaliassa eri klaanit ovat taistelleet vallasta pian 20 vuotta. Viimeiset kolme vuotta intensiivisesti sen jälkeen kun Etiopia oli kaatamassa edellistä islamilaisjohtoa. Tässä valtataisteluissa on kuollut 18 000 ihmistä.

Kaaos antaa tilaa merirosvoilulle - sitä on vahtimassa myös EU-maiden sotalaivoja. Ruotsin hallitus päätti viime viikolla jatkaa sen kolmen sotalaivan, kahden konvertin ja yhden tukialuksen komennusta Adeninlahdella vuoden 2010 puoliväliin asti. Suomessa on keskusteltu miinalaiva Pohjanmaan lähettämisestä turvaamaan kauppalaivojen liikennettä Punaisellamerellä, mutta päätöstä ei ole vielä tehty.

(Lähde: MTV3)

Jokohan alkaa lopultakin mennä suomalaisille mokuttajille perille?

Somalien määrä lisääntyy Suomessa räjähdysmäisesti paitsi perheiden yhdistämisen takia myös siksi, että heille syntyy tavattomasti lapsia. Lapsia ei enää lasketa somaleiksi vaan suomalaisiksi. Siksi tilastot valehtevat reippaasti.

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Heinäkuu 2018 (67)
Kesäkuu 2018 (81)
Toukokuu 2018 (85)
Huhtikuu 2018 (49)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (53)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (47)
Marraskuu 2017 (45)
Lokakuu 2017 (71)
Syyskuu 2017 (50)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com