Suomalaiset sotalapset

18/12/2009

Suvaitsevaiselle mokutukselle ovat ominaisia joko tahalliset valheet, virheet tai suhteellisentajun puutteesta kertovat rinnastukset ja päättelyketjut.

Talvisodan alkamisesta tuli jokin aika sitten kuluneeksi 70 vuotta. Helsingin Sanomat, kuten tunnettua, julkistaa vain yksipuolisia maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä kirjoitukia. Yksi suomalaisiin sotalapsiin liittyvä kirjoitus julkaistiin 29.11.2009. Siinä Suomen Pakolaisapu ry:n puheenjohtaja Thomas Wallgrenin totesi muun muassa näin:

"Julkisuudessa käytetään usein termiä "ankkurilapsi" alaikäisistä turvapaikanhakijoista. Sanavalinta on erheellinen. Lapsen saapumista Suomeen ei saa leimata itsessään epäilyttäväksi. Joitakin vuosikymmeniä sitten Suomesta maailmalle lähetettyjä ankkurilapsia kutsuttiin sotalapsiksi."

Ruoditaanpa Wallgrenin sanomisia. Sanaa ”ankkurilapsi” käytetään yleisesti nykyisestä turvapaikkashoppailusta. Sanan käyttämisessä ei ole mitään epäilyttävää. Suomeen saapuvat ”alaikäiset” (lainausmerkeissä siksi, koska jopa puolet näistä ”alaikäisistä” ovat tosiasiassa täysi-ikäisiä, ankkurilapset käynnistävät heti oleskeluluvan saatuaan perheenyhdistämisprosessin, jonka tuloksena Suomeen saapuu vähintään neljä, joskus lähemmäs 30, klaanin jäsentä.

Koska Suomeen on tämä omituinen mekanismi luotu, on päivänselvää, että sitä käytetään. Esimerkiksi somalit lähettävät lapsiaan täysin tietoisena tästä prosessissa tarkoituksenaan käyttää sitä hyväkseen.

Herra Wallgren kutsuu sodan aikana Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin lähetettyjä suomalaislapsia ”ankkurilapsiksi” ja käyttää heitä perusteena somalialaisten lasten vastaanottamisen puolesta.

Hävytöntä.

Tarkastellaanpa lähemmin suomalaisia sotalapsia, koska teema on noussut mokuttajien kielenkäyttöön yleisemminkin.

Talvisota synnytti ruotsalaisissa Suomen kansan auttamisen halun. Ruotsissa keskeinen vaikuttaja oli filosofian tohtori Hanna Rydh, joka toimi Fredrika Bremer –nimisen yhdistyksen toiminnanjohtajana. Hän sai ajatuksen ottaa suomalaisia lapsia hoitoon Ruotsiin 30.11.1939 ja piti Suomessa Kulosaren kasinolla lehdistötilaisuuden 11.12.1939. Rydh oli toiminut nopeasti, koska jo silloin 5000 ruotsalaista perhettä oli ilmoittanut halukkuutensa ottaa vastaan suomalaisia lapsia.

Joulukuun 13. 1939 perustetiin Helsingissä Pohjoismaiden Avun Suomen keskus, jonka päätehtävänä oli organisoida Suomen kansalaisten siirtoa Ruotsiin. Järjestö sai sisäministeri K-A. Fagerholmilta ja sisäasiainministeri Ernst von Bornilta täydet valtuudet toimia.

Ensimmäinen kuljetus lähti Ruotsiin jo 15.12.1939. Rydh oli saattamassa lapsia henkilökohtaisesti, mutta palasi heti Suomeen tapaamaan marsalkka Mannerheimia. Mannerheim kiitti ruotsalaisia avusta ja toivoi, että kaikki ne, jotka ovat halukkaita, voisivat käyttää ruotsalaisten tarjousta hyväkseen.

Myös Unkari ja Sveitsi tarjosivat Suomen lapsille sijoitusmahdollisuutta, mutta näihin ei pitkän matkan takia haluttu Suomessa suostua. Kaikkiaan Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan siirtyi noin 70 000 suomalaista lasta. Myös Salon seudulta lähdettiin Turun kautta Ruotsiin. Merimatka oli vaarallinen, sillä muun muassa neuvostoliittolaiset sukellusveneet partioivat merellä, eivätkä empineet käydä siviilialusten kimppuun.

Talvisodan jälkeen ensimmäinen suuri siirtoaalto Ruotsiin tapahtui 1941–1942. Sen aikana lähetettiin naapurimaahan noin 21 000 lasta. Toisessa aallossa lapsia lähti noin 31 000 ja se sijoittui vuosiin 1944–1945. Jälkimmäisen käynnistivät Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944.

Talvi- ja jatkosodan siirtojen lisäksi lapsia lähetettiin Ruotsiin myös yksityisesti. Tarkkoja lukuja ei ole tiedossa, mutta lastensiirtokomitean johtajan Elsa Bruunin arvion mukaan heitä oli noin 15 000. Mannerheimliiton kautta Tanskaan siirtyi kaikkiaan noin 4000 lasta ja Norjaan muutama sata.

Lastensiirtokomitean periaatteena oli, että kaikki Ruotsiin siirretyt lapset tulisi palauttaa kotimaahansa. Kotiuttaminen ei sujunut siten kuin oli ajateltu.

Suomen valtioneuvosto päätti maaliskuussa 1946 lastensiirtokomitean esityksen johdosta, että kaikki Ruotsiin terveinä siirretyt lapset oli palautettava Suomeen saman vuoden aikana.

Päätös nostatti Ruotsissa voimakkaan vastalausemyrskyn ja lasten annettiin toistaiseksi jatkaa oleskeluaan Ruotsissa. Lastensiirtokomitea lopetti toimintansa vuonna 1948. Tuolloin suomalaislapsia oli palauttamatta tuhansia ja vireillä oli lukuisia oikeusjuttuja ruotsalaisten kasvatusvanhempien ja suomalaisten vanhempien välillä.

En puutu lähemmin inhimillisiin ongelmiin, kunhan totean, että Eila Räsänen tutki vuonna 1988 lapsuusajan separaatiokokemusten vaikutusta aikuisiän psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen.

Noin puolet sotalapsista olisi halunnut jäädä Ruotsiin. Suoranaista vihaa Suomeen palaamista kohtaan tunsi 18 prosenttia vastanneista. 32 prosenttia palanneista piti edelleen yhteyttä ruotsalaiseen kasvattiperheeseensä. Paluuseen liittyvät kielivaikeudet nousivat esiin 68 prosentissa tapauksista. Vastanneista puolet ilmoitti, etteivät he ymmärtäneet palatessaan lainkaan suomea.

Mutta palataanpa asiaan. Miksi herra Wallgrenin ja muiden samaa argumenttia käyttävien rinnastus on älytön?

Siksi, että Suomesta lähetettiin koordinoidusti ja ruotsalaisten aloitteesta suomalaisia sotalapsia vainolaiselta turvaa.

Siksi, että lapset sijoitettiin ruotsalaisiin kummiperheisiin eikä vastaanottokeskuksiin.

Siksi, että lasten vanhemmat eivät muuttaneet Ruotsiin lastensa kanssa vaan jäivät puoulustamaan isänmaataan kuka ase kädessä, kuka kotivainioilla ja kaupungeissa.

Siksi, että suurin osa sotalapsista palasi sodan päätyttyä rakentamaan Suomea siksi hyvinvointivaltioksi, jossa me nyt elämme ja jota eliittimme on hyvää vauhtia rappeuttamassa.

Siksi, että sotalapset olivat kaikki alle 12 vuotiaita eikä partasuisia ”ankkurilapsia”.

Siksi, että Ruotsi ei millään tavalla panostanut äidinkielen ja suomalaisen identiteetin vaalimiseen.

Herra Wallgren.

Mikä asia, edellä mainitut argumentit huomioiden, oikeuttaa teidät vertaamaan suomalaisia sotalapsia ja somalialaisia ”ankkurilapsia” toisiinsa?

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Honolulu

17/12/2009

Luodaanpa silmäys Hollantiin. Olen kerran käynyt Amsterdamissa, sanoisinko opintomatkalla 70-luvulla. Erehdyin tuolloin iltasella baariin, jonka nimi oli Honolulu. Hämmästelin kovin miehistä asiakaskuntaa, joka tanssi keskenään. Poistuin paikalta naisseuralaiseni kanssa, koska emme oikein päässeet tunnelmaan. Kadulla vilkaisin taakseni. Olin lukenut nimen väärin. Kyltissä lukikin: Homolulu.

No. Opintomatkat ovat opintomatkoja. Tulppaanien ja huippupikaluistelijoiden maa on tunnettu myös suvaitsevaisesta siirtolaispolitiikastaan. Turkkilaiset ja marokkolaiset miehet tulivat 60-luvulla maahan vierastyöläisinä tekemään niitä töitä, joita hollantilaiset eivät itse viitsineet tehdä, kuten siivousta ja ikkunanpesua. Hollantilaiset ajattelivat naiivista, että he poistuvat, kun hommat loppuvat. Näin ei käynyt, vaan vastoin odotuksia heidän perheensä seurasivat muutaman kuukauden odotuksen jälkeen perässä. Kyllä piti hollantilaisilla pyllynpyyhkijöitä riittämän.

Lyhyessä ajassa hollantilaiset saivat tottua päähuiveihin ja minareetteihin. Tällä haavaa hollannissa on noin miljoona muslimia. Tarkkaa määrää ei tiedä kukaan. Vaikka hollantilaiset ovat säätäneet tiukkoja maahanmuuttolakeja, siitä ei ole apua, sillä muslimien määrä kasvaa voimakkaasti siksi, että heidän syntyvyytensä on huomattavasti korkeampi kuin alkuperäisväestön.

Maahanmuuttajat asuvat pääasiassa Amsterdamissa, Rotterdamissa, Utrechtissa ja Haagissa. Näissä kaupungeissa siirtolaisten osuus on ylittämässä White Flightin osuuden eli 30. prosentin rajan. Tämän rajan jälkeen alkuperäisasukkaiden muutto muualle kiihtyy. Rotterdamissa on puoli miljoonaa maahanmuuttajaa.

Euroopan vapaamielisin maa on kusessa. Islamin jännitteet purkautuivat vuonna 2002 maahanmuuttopolitiikkaa vastustavan Pim Fortuyn murhaan. Kahta vuotta myöhemmin Mohammed Bouyeri murhasi raaásti elokuvaohjaa Theo van Goghin tämän ollessa pyöräilemässä kotiinsa. Islamkriittinen somalialaissyntyinen politiikko Ayaan Hirsi Ali ajettiin Hollannista Yhdysvaltoihin pari vuotta sitten. Hän eli koko ajan täydellisessä vartioinnissa ja muun muassa nukkui joka yö eri paikoissa.

Vanhojen puolueen kykenemättömyydestä johtuen maan poliittinen kartta on muuttunut. Islaminvastainen Vapauspuolue saa jatkuvasti lisää kannattajia ja sen johtajan Geert Wildersin suosio kasvaa. Myös Wilders on jatkuvassa vartioinnissa ja viettää öitään eri paikoissa, koska pelkää, aiheellisesti, salamurhaajia. Hänellä ei ole juurikaan mahdollisuutta perhe-elämään vaimonsa kanssa.

Aikaisemmin maahanmuuttoa kannattaneet puolueet ovat Wildersin politiikan takia joutuneet koventamaan linjaansa, jottei niiden suosio kokonaan lopahda.

Islamkriittisen professori Hans Jansenin mukaan muslimit lietsovat pelkoa tahallaan levittääkseen uskontoaan ja kulttuuriaan. Van Goghin murha oli tehokas tapa vaientaa kritiikki. Professori Jansenin mukaan maassa vallitsee itsesensuuri: opettajat ja professorit eivät uskalla sanoa, mitä ajattelevat. Sama koskee lehdistöä, jonka pitäisi olla vapaata ja poliitikkoja, joiden pitäisi ajaa äänestäjiensä etuja. He yksinkertaisesti pelkäävät ja ostavat vaikenemisella itselleen jatkoaikaa.

Jansen sanoo, että muslimien viha länsimaita kohtaan käy selvästi esille moskeijoissa pidetyistä saarnoista ja Al-Jazeeran lähetyksistä. Vaarallisimmat muslimit ovat toisen polven maahanmuuttajia. Heillä ei ole enää sidettä synnyinmaahansa ja uuteen kotimaanhan he eivät ole sopeutuneet. Silloin uskonto täyttää heidän elämässään olevan aukon.

Mutta palataan Wildersiin. Hänen johtamansa Vapauspuolue nousisi maan suurimmaksi puolueeksi, jos vaalit pidettäisiin nyt. Muut puolueet ja hallitus nimittävät Wildersiä fasistiksi, kuinkas muutenkaan. Professori Jansen on sitä mieltä, että hallituksen vaino Wildersiä kohtaan menee mielettömyyksiin.

- Theo van Gogh murhattiin, koska hän oli islaminvastainen. Pim Fortuyn murhattiin, koska hän oli uhka valtaapitäville ja olisi voittanut seuraavat vaalit. Geert Wilders on molempia sanoo Jansen.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Maltillista islamia ei ole

17/12/2009

Ihmisoikeusliiton lokakuussa 2007 tekemän selvityksen mukaan Suomessa uskontoaan harjoittavista muslimeista 63 prosenttia oli sharian noudattamisen kannalla silloin, kun se on ristiriidassa Suomen lain kanssa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Tulosta ja vie ilmoitustalululle

13/12/2009

Tästäpä tulostamaan!

Jollei sinulla ole väriprintteriä, niin nappaa tikulle, kävele Karhukopioon, ota muutama kopio ja vie työpaikan, koulun tai lähikaupan ilmoitustaululle.

Jos ottavat pois, vie uudestaan.

 

4 kommenttia          Bookkaa tämä

Kalle Isokallio

13/12/2009

Olen pitkään fanittanut kirjailija Kalle Isokalliota ja hihitellen lueskellut hänen kirjojaan. Niistä viimeisin, Putkimies Pietarista iskee sumeilematta Fortumin ja poliitikkojen rahastukseen kansalaisten kustannuksella.

Kalle on vaihteeksi kirjoittanut loistavan kolumin, jonka jokaisen kansanedustajan pitäisi lukea. Ja paitsi lukea myös toimia sen mukaan.

Jospa tunnustettaisiin tosiasiat?

On vaikea arvioida, moniko kansanedustaja ymmärtää missä mennään. Päällisin puolin voi arvella, ettei yksikään. Ei, koska heidän puheensa eivät ole tästä maailmasta, ainakaan silloin kun he puhuvat rahasta.

Kerrataan muutama tosiasia. Bruttokansantuote putoaa tänä vuonna kymmenen prosenttia. Teollisuustuotannon volyymi on tänä vuonna jo pudonnut yli kaksikymmentä prosenttia viime vuoteen verrattuna. Valtion menot ovat ensi vuonna noin 50 miljardia, mutta tulot ovat 13 miljardia euroa pienemmät. Joka neljättä kulueuroa ei siis saada kerätyksi veroina, vaan puuttuvat eurot katetaan velkarahalla.

Onko edellä kerrottujen lukujen valossa kenellekään muulle kuin kansanedustajille epäselvää, että valtion menoja on leikattava? Jos on, jatketaan tosiasioiden listaa. Ensi vuonna valtio kerää palkoista tuloveroa suunnilleen saman verran, kuin ottaa velkaa. Jotta velkaa ei tarvitsisi ottaa, pitäisi tuloveroa kerätä kaksinkertainen määrä. Korkein tuloista perittävä vero, kunnallisvero mukaan luettuna nousisi yli 80 prosenttiin! Toinen vaihtoehto on arvonlisäveron korotus. Arvonlisäveroa kerätään suunnilleen saman verran, kuin tuloveroa. ALV pitäisi nostaa vuonna esitetyn 23 prosentin sijasta 46 prosenttiin.

Kansantalouden hyvinvointi on kiinni siitä, montako työtuntia maassa tehdään. Kaikkien kansalaisten tekemien työtuntien yhteenlasketun määrän vähentyminen laskee elintasoa. Lyhyen tähtäimen ongelma on työttömyys, eli se ettei kolmesataatuhatta suomalaista pysty osallistumaan kansantalouden kakun kasvattamiseen. Isompi ongelma on kuitenkin se, että kolmenkymmenen vuoden ajan suomalaisten elinaikanaan tekemät työtunnit ovat olleet laskusuunnassa. Leikkaantumista on tapahtunut elinkaaren molemmissa päissä. Työelämään tullaan myöhemmin ja sieltä poistutaan aikaisemmin. Elinaikana tehtyjen työtuntien määrä on laskenut yli neljänneksellä viime vuosikymmeninä.

Jos tätä menoa jatketaan, sääliksi käy seuraavaa sukupolvea. Miten he aikovat suoriutua valtionvelasta, kun suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen pudottaa edelleen yhteenlaskettujen työtuntien määrää? Sen sijaan, että nuoriso vaatii yhteiskunnalta lisää maksuttomia palveluja, heidän pitäisi oman itsensä takia ryhtyä laatimaan radikaaleja menoleikkauksia.

Tiedä häntä, ajattelevatko poliitikot eri tavalla kuin kirjailijat, mutta minä en näe tosiasioiden valossa muuta mahdollisuutta, kuin välittömiä leikkauksia yhteiskunnan tarjoamien palvelujen laajuudessa. Kun varaa ei ole kaikkeen, pitää priorisoida. Tulevaisuudessa pystytään ylläpitämään vain välttämättömät palvelut. Siksi olisi syytä repiä valtion ensi vuoden budjetti auki ja leikata pois kaikki se, mikä ei ole todella välttämätöntä.

Tosiasioiden tunnustaminen on ensimmäinen oikeaan suuntaan otettu askel. Koska hallitus ja eduskunta aikoo ottaa sen askeleen, vuoden 2011 vaalien jälkeenkö?

Kalle on sit niimpal oikjas!

Otetaan esimerkki lempiaiheestani. 

Esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan osalta noissa ongelmissa auttaa, jos tulijoiden huoltosuhde on parempi kuin Suomessa jo asuvien huoltosuhde. Jos huoltosuhde on selkeästi huonompi, kuten tilanne on nykyisten maahanmuuttajien osalta kokonaisuutena, tilanne huononee entisestään.

Monen mielestä nykyinen rahanjako on myös melko epäoikeudenmukaista. Isokallion peräänkuuluttama priorisointi on siis nykypoliitikkojen toimesta todella vinoutunutta, siltä osin kun sitä edes pyritään systemaattisesti harrastamaan.

Pitäisiköhän Kalle pyytää Muutos 2011 eduskuntavaaliehdokkaaksi?

Taidanpa soittaa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Matti Anteeks Vanhanen

10/12/2009

Suomi on valmis lisäämään osuuttaan köyhille maille maksettavasta pika-avusta ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Pääministeri Matti Vanhanen kertoi Brysselissä, että Suomi voi olla "joustava omassa tarjouksessaan". Vanhanen ei kuitenkaan kertonut, paljonko Suomi voi nostaa tarjoustaan.

Nyt Suomi on luvannut sata miljoonaa euroa pika-apua 2010–2012.


EU-puheenjohtajamaan Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt kerää jäsenmailta tarjouksia vapaaehtoisesta pika-avusta kehitysmaille. Rahankeruu jatkuu läpi yön.

Vanhasen mukaan ensimmäinen tarjouskierros ei ole tuonut vielä tarpeeksi rahaa pottiin. Arvioiden mukaan teollisuusmaiden pitäisi maksaa kehitysmaille 5–7 miljardia euroa vuodessa 2010–2013. Tästä EU:n osuus on noin kolmannes.

Ylläoleva on Hyysärin uutinen. Ja allaoleva osio koostuu kansan kommenteista Hyysärin uutiseen. Nämä ovat aina varsin huvittavaa luettavaa.

Vakavasti puhuen. Miten täysin järjiltään oleva miekkonen pystyy edelleen istumaan pääministerin pallilla. Miksei kukaan saa häntä sieltä pois, ennen kuin äijä tuhoaa koko Suomen.

Maksakoot Vanhanen omasta pussistaan jos tuntuu että ylimääräistä rahaa on. Kirjastoja lakkautetaan, vanhukset
makaavat paskat housuissa hoitolaitoksissa kun on hoitohenkilökuntaa vähennetty, maksuja nostetaan, ruuhkamaksuja suunnitellaan, maahanmuuttoon lisää varoja, mediamaksuja... lista on loputon


Vanhanen tärvää taas miljoonakaupalla verorahoja kehitysmaiden diktaattoreille, vaikka kotimaassa ovat asiat yhä pahemmin rempallaan. Itse en olisi Vanhasena enää pitkään aikaan pystynyt katsomaan itseäni peilistä.


Hieno juttu! Saavat taas Afrikan diktaattorit lisää hynää palatsien rakentamiseen. Jos edes kerran saisi sieltä joitain positiivisia ja kauaskantoisia uutisia siitä, miten nämä ilmastoaneet tai muut kehitysapurahat on käytetty...


Pari päivää sitten oli uutinen, jossa kerrottiin, miten Länsimaiden Afrikkaan maksama "tuki" siirtyy välittömästi vallassa olevien diktaattoreiden toimesta, heidän yksityisille tileilleen.

Vetää kyllä vakavaksi: Rahaa riittää kehitysmaille sadan miljoonan edestä samalla kun omaa kansaa rangaistaan lisäveroilla ja kasvavalla luokkaerolla. Onko mitään takeita että nämä rahat menevät OIKEASTI niille tarkoitettuun toimintaan vai pikemminkin jonkun diktaattorin tai eturyhmän taskuun? Olisi myös kiva tietää onko tämä summa rahan siirtoa vai onko se sellaista rahaa joka maksetaan esim. suomalaiselle ammattilaiselle joka menee paikan päälle neuvomaan luontoystävällisyydessä ja energiateollisuuden kehittämisessä? Yritän ymmärtää asian globaalin ja humaanin näkökulman mutta silti pistää vihaksi poliitikkojen sinisilmäisyys asian suhteen. Eikö hallituksen pitäisi olla kansalaistensa edun ajaja?

Niin kauan kun USA, Venäjä tai Kiina eivät suostu ratifioimaan mitään yhteistä ilmastosopimusta on aika vaikeaa kuvitella että todellista muutosta tapahtuu. Halua kyllä tuntuu löytyvän mutta tekoja ei nimeksikään. En halua lietsoa pessimismiä, mutta kun tosiasioita tarkastelee niin Suomen toiminta on yksinkertaisesti hölmöä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Päivän lausunto

8/12/2009

Minulle itsenäisyys ja suomalaisuus ovat kaksi eri asiaa, eikä jälkimmäisessä ole juuri mitään juhlittavaa. Suomalaisuus kun on lähinnä sitä, että satuu syntymään kultalusikka suussa. Sitä tuskin kannattaa kovin verisesti puolustaa.

Lasse Leipola

Vihreän Langan toimittaja

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Afrikkalainen ilo

6/12/2009

Veikkaan, että seuraavien eduskuntavaalien yksi pääteemoista tulee olemaan Astrid Thorsin vetämä järjetön maahanmuuttopolitiikka.

Veikkaan myös, että paitsi yksittäiset ehdokkaat myös useat puolueet esittävät vaalien alla maahanmuuttopoliittista kritiikkiä. Se on jo alkanut.

Kristillisten Päivi  Räsänen oli vielä maaliskuussa tätä mieltä.

Nyt hän on vallan kääntänyt kelkkansa.

Myös persujen nuoret (lue Timo Soini) ovat huolissaan mineriiteistä. Suomessa ei ole toistaiseksi yhtään minareettia ja sitäpaitsi Suomen perustuslaki määrittelee jokaiselle uskonnonvapauden. Minä en olisi kovin huolissani minareeteista vaan persiilleen menneestä ja menevästä suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta.

Kysymys minareeteista ei ole olennainen. Kysymys maahanmuuttopolitiikan älyttömyydestä on. Kumpi kannattaa ottaa agendalle. Yhdentekevä mineraattikielto vai kohtalonkysymys siitä, saavatko suomalaiset olla isäntiä omassa maassaan. Minusta ratkaisu on päivänselvä ja hyvin yksinkertainen. On myöhäistä itkeä, kun pissi on jo pöksyissä.

Muutos 2011 on sitä mieltä, että maahanmuuttopolitiikasta on järjestettävä kansanäänestys. Ja kansanäänestyksen tulosta on noudatettava.

Varmaa on myös, että Päivi Räsäsen ja Timo Soinin ajatukset muuttuvat heti vaalien jälkeen. Tai paremminkin ne unohtuvat neljäksi seuraavaksi muodoksi. Soinilla on kiire ministeriksi. Siksi hän ovelana miehenä tulee nyt ulos ohjailtavissa olevan nuoriso-osastonsa kautta.

Muutos 2011 ei unohda vaan ajaa Suomen maahanmuuttopolitiikan radikaalia muutosta vaalien välilläkin.

7 kommenttia          Bookkaa tämä

Kyä Sofia ny lyörään...

6/12/2009

Lähes puolet virolaisista on joutunut väkivallan uhriksi kotonaan, käy ilmi tuoreesta selvityksestä.

Väkivalta on vaihdellut sanallisesta haukkumisesta lyömiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan.

Viron tilastoviraston maanantaina julkaisemat tiedot paljastavat, että 49 prosenttia virolaisista - sekä miehistä että naisista - on joutunut kärsimään fyysistä tai henkistä pahoinpitelyä jossain elämänsä vaiheessa. Tutkimuksessa olivat mukana 15-74 -vuotiaat virolaiset.

Tilastotieteilijä Merle Paats sanoi tulosten viittaavan siihen, että parisuhteissa esiintyy paljon luultua enemmän väkivaltaa.

Kertoo STT.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Hyvää itsenäisyyspäivää

5/12/2009

Olemme viettäneet itsenäisyyspäivää. Viestimet ovat tehneet parhaansa pilatakseen isänmaallisten suomalaisten juhlan. Ällöttävin riman alitus nähtiin MTV3:n kymmenen uutisilta, jossa ruutuun oli laahattu maahanmuuttajia kertomaan, millainen maa Suomi oikein on. Muutama kertoi pitävänsä Suomea oikein isänmaanaan.

Suomi kuuluu suomalaisille. En ole koskaan ymmärtänyt, kenelle muulle se voisi kuulua.

Monikulttuurin ihannoinnissa väitetään, että kansallisvaltiot ovat menettäneet merkityksensä. Helsingin Sanomissa muuan punavihreä stalinistinen toimittaja katsoi, ettei talvisodasta ja konepistooleista saisi enää puhua vaan pitäisi ryhtyä puhumaan itsenäisyyspäivän muistosta. Muistoistapa hyvinkin.

Monet toimittajat ovat epäilleet, onko sellaista maata kuin Suomi enää olemassa. Kansainväliset suuryhtiöt ja poliittiset näyttämöt ovat tuhoamassa maatamme. Laman tullessa on osoittautunut todeksi se väittämä, että yritysten tahtotila on olematon ja riippuu pelkästään kolmen kuukauden kvartaaleissa kulkevista suhdanteista.

Kun kaupalliset toimijat voivat huonosti, kansainvälisillä sopimuksilla pyyhitään takamusta. Rahan valta ei toimi. Kansallisten etujen vaaliminen on nousemassa jälleen poliittiselle agendalle.

Eikö Suomenkin olisi toimissaan ollut erinomaisen viisasta vaalia näitä etuja jo ennen ulkopuolelta tulevaa uhkaa?

Minusta olisi ollut.

Paitsi että kansallisvaltiot pystyvät ajamaan maan ja siellä asuvien taloudellisia etuja, niillä on myös muita merkityksiä. Ne pitävät yllä omaa kieltä, suomalaista kulttuuria ja kansan onnellisuutta ja hyvinvointia. Ajatus ei ole uusi vaan jo Snellmanin aikoinaan lanseerama. Snellmanin ajatukset hylättiin 1900-luvun loppupuolella.

Itsenäisyyspäivän juhlintaan on tullut outoja sivumakuja. Väittäisin, että kysymys on pelon ilmapiiristä. Suomalaisuus on ostettu monissa sodissamme. Jos suomalaiset nuoret eivät olisi vuonna 1939 nostaneet asetta idästä vyöryvää laitonta maahanmuuttajatulvaa vastaan, emme olisi tässä.

Itsenäisyyttä ajatellessa ei pidä katsoa vain taaksepäin. Tulevaisuus on edessämme. Valitettavasti tuntuu siltä, että maamme elittii, se sama, joka tänään juhli presidentin linnassa, on myymässä suomalaisuuden ja itsenäisyytemme maahantunkeutujille.

Maamme johdon pitäisi miettiä, miten Suomi voidaan pelastaa, kuinka erikoinen ja omalaatuinen kulttuurimme olisi turvattavissa. Tärkein asia on estää ne etniset virheet, joita useimmat Euroopan maat ovat tehneet.

Sanon tämän niin yksiselitteisesti kuin kykenen. Tämä tarkoittaa sitä, että humanitaarisia maahanmuuttajalaumoja pitää torjua kaikin keinoin. Tämä tarkoittaa sitä, ettei suomalaista politiikkaa jätetä ammattipoliitikkojen huomaan.

Me, kansa, olemme tästä vastuussa menneille sukupolville.

Hyvää itsenäisyyspäivää suomalaiset.

Helsinki - Jääkärimarssi!

http://www.youtube.com/watch?v=zbd517ebm5U&NR=1

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Heinäkuu 2020 (20)
Kesäkuu 2020 (50)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com