Toivottavasti Nokia voidaan tämän jälkeen unohtaa

22/4/2013

Intialainen Tata Consultancy Services TCS aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat kaikkia Nokiasta siirtyneitä it-osaajia Suomessa. Salossa irtisanomisuhan alla on 140 tietohallinnon ex-nokialaista, jotka Nokia ulkoisti intialaisyhtiöön vasta pari kuukautta sitten.

TCS:n Salon luottamusmies Juha-Matti Heikkinen pitää yt-ilmoitusta pöyristyttävänä ja tökerönä. Heikkinen kokee, että Nokia vain ulkoisti irtisanomiset TCS:n tehtäväksi.

TCS:n palveluksessa on yhteensä yli 500 ex-nokialaista Salossa, Oulussa, Tampereella ja Espoossa. Vähennykset voivat pahimmillaan tarkoittaa sitä, että yli puolet heistä saa lähteä.

Neuvottelut alkavat maanantaina.

Tiedotteensa mukaan TCS pyrkii tehostamaan liiketoimintaansa. Tavoitteena on yhdenmukaistaa toiminta vastaamaan yhtiön maailmanlaajuisia liiketoimintamalleja.

Viime viikolla Heikkinen kertoi Salon Seudun Sanomissa, että TCS:llä on Suomea varten kunnianhimoinen laajentumissuunnitelma.

– Tällainen määrä asiantuntijuutta, mitä meillä on täällä Salossa, on varmasti arvokas voimavara, Heikkinen uskoi vielä perjantaina.

Toivottavasti kaikki ne, jotka kitisevät kaupungin lomautuksista, konsultin palkkaamisesta ja säästöistä viimeistään nyt tajuavat, että Salon tilanne on katastrofaalinen. Jos Salo haluaa pysyä kartalla, kaikki mahdolliset säästöt on tämän jälkeen tehtävä.

Jos uhoatte lähtevänne Salosta, niin kertokaa minullekin, missä Suomessa on sellainen paikka, johon voisi muuttaa, koska kohta kaikki kunnat ovat samanlaisessa suossa.

Jos luulette, että tämä on Salon kohdalla vain ohimenevä ilmiö, niin erehdytte pahasti.

Jos olette siltarumpupolitiikko, joka pitää lautakunnissa ja valtuustossa suunsa kiinni, niin miettikää, oletteko oikeassa paikassa vai olisiko syytä antaa tilaa osaavimmille ihmisille, joilla on kykyä ja tahtoa edes yrittää tilannetta korjata.

Salo ei koskaan, ei milloinkaan tule nousemaan sellaiseen hyvinvointiin, kuin 2000-luvun alussa koettiin.

Tästä eteenpäin tämä on eloonjäämistaistelua.

Tajutkaa se jo vihdoinkin.

Ja miettikää, mitkä puolueet ovat Salon ja Suomen tähän tilanteeseen saattaneet.
Ei pitäisi olla kovin vaikea kysymys.

Mitään syytä kitinään ei ole niillä ihmisillä, jotka ovat äänestäneet kokoomusta ja demareita.

Katsokaa peiliin.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Kanki-Kaikkonen

22/4/2013

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen saa säilyttää paikkansa eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtajana huolimatta ehdollisesta vankeustuomiostaan.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajien tapaamisessa kaikki muut ryhmät paitsi perussuomalaiset totesivat Kaikkosen nauttivan edelleen heidän luottamustaan.

Suurimman ryhmän kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo perustelee, että Kaikkosen tapaus on erilainen kuin perussuomalaisten Jussi Halla-ahon, joka joutui eroamaan hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta sakkotuomion jälkeen.

Lähde: Turun Sanomat

Todellakin.

Halla-ahon tapaus on ERILAINEN. Hän sai sakkotuomion ennen kansanedustaja-aikaa tehdystä teosta, mutta Kaikkonen sai vankeustuomion istuessaan eduskunnassa ja toimiessaan Nuorisosäätiön puheenjohtajana.

Näköjään persuille on sorvattu ihan omat lait. 

Näyttää siltä, että eduskuntaryhmien puheenjohtajiksi valitut henkilöt jakavat oikeutta poliittisin perustein.

Tämä on äärimmäisen moraalitonta ja paheksuttavaa.

Se, että Kaikkosen tuomio oli kovempi kuin Halla-ahon, ei merkinnyt mitään. Eduskuntaryhmien puheenjohtajille oikeudenmukaisuutta tärkeämpää oli poliittinen peli ja syrjintä.

Niin, itse asiassa Kaikkonen on suloinen poika.

Hyi saatana, mitä touhua.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon synnäri

22/4/2013

Perussuomalaisten Heikki Tamminen oli Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen kokoksessa tänään. Hessu kirjoitti juuri, että "selvitys Salon synnärin ja lastenosaston siirtämisestä Turkuun jatkuu virkamiestyönä äänin 17-2. Minä vaan en voi välttyä näkemästä, mihin tulokseen selvitys johtaa".

Salolaisilla on niin pieni edustus, ettei tätä sotaa voiteta.

Se on soromnoo synnärille. Toivottavasti lastenosasto ja kirra saavat jatkaa Salossa.

Kepun Ulla Huittinen ja demujen Simo Paassilta äänestivät synnärin Turkuun siirtämisen puolesta.

Toivottavasti aina valpas SSS on ajan tasalla ja kyselee heiltä, mikä oli heidän motiivinsa äänestää siirron puolesta.

Demarit ovat Salossa vastustaneet lomautuksia, mutta ovat valmiita siirtämään Salolle elintärkeän toiminnon pois Salosta.

Mikähän mahtaa olla syy?

Kokoomuksen Marjatta Hyttinen ja perussuomalaisten Heikki Tamminen äänestivät sen puolesta, että synnäri säilyisi Salossa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon työttömyys

22/4/2013

SSS iloitsee työttömyyden vähenemisestä nettisivuillaan.

Salon työttömyysprosentti pienenee, mutta todella hitaasti. Maaliskuun työttömyysaste Salossa on 15,5 prosenttia, kun se kuukausi aikaisemmin oli 15,6 prosenttia.

Kymmenyksen vähennys luvussa tarkoittaa, että työttömien määrä on vähentynyt kuukaudessa 14 henkilöllä. Salossa oli maaliskuussa 4 062 henkilöä ilman töitä.

Vuodenvaihteessa työttömyyslukemat olivat Salossa yli 16 prosenttia.

Salon työttömyysaste on laskenut koko alkuvuoden, vaikka asiantuntijat arvioivat lukujen nousevan tänä keväänä jopa 18 prosenttiin.

Valitettavasti kyseessä on tilastoharha. Työttömyys ei vähene vaan kaupungista muutto lisääntyy.

Kohta Teijolla ja Kiikalassa voidaan ruveta tekemään lännenfilmejä, jossa yksinäinen kostaja Tonto ratsastaa tuulen humistessa autiota kylänraittia pitkin.

Tyhjien koulujen ja vanhainkotien ovet vaan lonksuvat puhurissa ja kapinen koira istuu korva lerpallaan hautaustoimiston edessä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Rikalanmäki Salon hallituksessa

22/4/2013

Salon kaupunginhallitus päätti lähettää Rikalanmäen myynnin uuteen valmisteluun eilisessä kokouksessaan.

Syykin on varsin selvä.

Kauppahinnaksi oli ehdotettu 10 000 euroa, joka ei ole kauppa vaan lahjoitus.

Raimo Honkanen ehdotti, että kauppaehtoihin lisätään klausuuli, joka estää mäen myynnin esimerkiksi grynderille, joka rakentaisi alueelle omakoti tai kerrostaloja. Paikkahan on Salon upein.

Alueen omistavat Salon kaupunki ja Museovirasto. Museovirastolla on kuitenkin vain pieni osa tontista. Samalla kaikki hallituksen jäsenet olivat yhtä mieltä siitä, että alue pitää säilyttää kulttuurihistoriallisessa tarkoituksessaan. Alueella on kalmistolöytöjä jo 1000-luvulta. Rikalanmäen merkitys on ymmärretty jo kauan, mutta matkailijoita sinne ei ole saatu kovinkaan paljon houkuteltua. Nykyään toiminta on hiipunut ja lähellä loppumista.

Markku Hoikkalalla on suurisuuntaisia ajatuksia alueen elvyttämiseksi. Tällaista ennakkoluulottomuutta tarvitaan Salossa. Hoikkalan vetämän rituaalimuseon ja kaupungin välisissä neuvotteluissa on painotettu mäen ympärivuotista toimintaa sekä sitä, että mäki pysyy kuntalaisille, turisteille ja laajalle joukolle kulttuurialan toimijoita avoimena.

Pelin on tarkoitus olla reilua Rituaalimuseota kohtaan. Henkilökohtaisesti näen tärkeänä sen, että Honkasen ehdottamalla klausuulilla turvataan alueen maapohjalla keinottelu. Sellaiseen toimintaan Salon ei ole syytä lähteä mukaan.

Jos joku lukijoistani haluaa lisätietoa Rikalasta, niin kannattaa lukea vuonna 2006 julkaistu kirja Miekka-Menneisyys-Maisema. Se löytyy alueen kirjastoista.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Uskomatonta skeidaa

22/4/2013

SSS:n tekstaripalstalla arvosteltiin sitä, että joku muurlalainen valtuutettu haluaisi Muurlan kirjaston lopetettavaksi.

Meitä muurlalaisia on valtuustossa kolme: Ari Aalto, Marjatta Halkilahti ja minä.

Meistä kukaan ei ole vaatinut Muurlan kirjastoa lakkautettavaksi.

Syy on yksinkertainen.

Asiaa ei ole vielä käsitelty valtuustossa tai missään kaupungin elimissä, joten tämä väite on joko pelkästää tyhmyyden tiivistymä tai sitten panettelua.

Sattumalta tiedän, että me kaikki kolme muurlalaista valtuutettua olemme erittäin ahkeria Muurlan kirjaston käyttäjiä.

Päätöksiä ei tehdä punakaartin tapaan huutoäänestyksillä vaan laillisessa järjestyksessä kaupungin päättävissä elimissä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Turpaan tuli

22/4/2013

Eilisessä kaupunginhallituksen kokouksessa esillä oli, ties monettako kertaa, Laurin koulun lakkautus.

Hallituksen jäsenillä ei mielestään vieläkään ollut tarpeeksi tietoa, joten haluttiin vielä lisää selvityksiä. Päätös on kuitenkin näköjään tehty, sillä nyt selvitellään vielä sitä, mistä Perniön lukioon kuskataan oppilaita. Kiskolaiset eivät sinne halua, mutta ilmeisesti sieltä heitä Perniöön kuljetetaan. Samalla syntyy ongelma. Se on se, että millä tavalla toisen asteen oppilaat eli ammattikoululaiset pääsevät Saloon. Omilla mopoautoilla, vanhempien kuljetuksella vai hiihtämällä kesät talvet.

Lundénin Mikko ja minä ehdotimme, ettei selvityksiä enää tehtäisi vaan äänestettäisiin. Meidän ajatuksemme on ollut ja on se, että Lauri säilytettäisiin Astrum-keskuksessa. Lasse Jokinen olisi ollut valmis remppaamaan niin sanotun tehdas kolmosen erityisluokiksi. Rempan hinta olisi tietysti huomioitu vuokrissa, jolloin rempan maksut olisivat hajautuneet usealle vuodelle.

Asiasta äänestettiin ja turpaan tuli luvuin 11-2.

Lopullisen päätöksen Laurin koulun lakkauttamisesta tekee kaupunginvaltuusto.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon lähidemokratia

22/4/2013

Lähidemokratia on puhuttanut viimeiset neljä vuotta. Hallitus päätti esittää, että asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistyksiä kutsutaan keskustelemaan kaupunginjohtaja Antti Rantakokon kanssa neljästä kuuteen kertaan vuodessa. Alkuperäinen, sanoisinko hieman huvittava ajatus oli, että kaupunginjohtaja tapaisi ko. toimijat pari kertaa vuodessa.

Aiheet näihin tapaamisiin valitaan yhdistysten, kuntalaisten ja kaupungin ehdotusten mukaan.

Salon hallintosääntötyöryhmä, johon kuulun, on aikaisemmin linjannut, että virkamiesten ja luottamushenkilöiden edellytetään osallistuvan aktiivisesti alueellisiin tilaisuuksiin. Kannan korteni kekoon jo etukäteen. Olen menossa Tuohikodin tapaamiseen 5. toukokuuta. Luulenpa, ettei alustuksia kannata pahemmin tehdä, koska uskon, että kuntalaisilla riittää kysymyksiä, joihin vastata. Kaikkiin en varmasti osaa vastatakaan, mutta lupaan ottaa selvää.

Esitetty malli on väliaikainen, koska sitä on tarkoitus edelleen kehittää. Uusia vaateita saattaa tulla muun muassa uuden kuntalain myötä. 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Panu Höglund - Jumalan ruoska

20/4/2013

Palkkaamme isokullisia hiv-neekereitä raiskamaan Perussuomalaisten vaimot ja tyttäret!

Panu Höglund blogissaan

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suloinen pöika

19/4/2013

Bostonin pommittaja oli suloinen poika.
Turun Sanomat

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Heinäkuu 2020 (20)
Kesäkuu 2020 (50)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com