Suomalainen sananvapaus

20/4/2016

Toimittajat ilman rajoja -yhdistys tai mikä lieneekään, on jälleen kerran valinnut Suomen maailman sananvapauden mallimaaksi.

Roskapuhetta.

Suomalainen lehdistönvapaus tarkoittaa suomalaisten toimittajien täysin vapaata politikointia.

Näin uutisoi Sunnuntaisuomalainen heinäkuussa 2012:

"Vihreät on toimittajien suosikkipuolue. Kyselyyn vastasi 284 toimittajaa. Yleisradio, Helsingin Sanomat ja Iltasanomat kieltäytyivät vastaamasta kyselyyn.”

Omaa maailmankatsomusta ja poliittista ajatussuuntaa saa vapaasti kiilata sisään, haastateltavia, aiheita ja painotuksia voi valita sen mukaan, mikä parhaiten omaan näkemykseen istuu. Saa vaieta kuoliaaksi, katsoa ohi, jättää kysymättä.

Vapaasti.

Kansan sananvapautta sen sijaan pyritään kaiken aikaa rajoittamaan ja totuuden puhujien suuta tukkimaan.

Minuilla on yllin kyllin esimerkkejä tästä erittäin läheltä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Mikael Lith

20/4/2016

On huolestuttavaa, että verovaroilla rahoitettu Yle levittää jatkuvasti propagandaa perheenyhdistämisistä. Suomen perheenyhdistämissäännökset ovat olleet tähän vuoteen asti Euroopan löysimpiä Ruotsin jälkeen ja joka vuosi Suomeen tulevasta maahanmuutosta 30-40 % on ollut perhesyistä tapahtuvaa.

Perheenyhdistämisen kriteerit eivät ole Suomessa tiukkoja, kuten Yle väittää. Eikä perheenyhdistäminen myöskään aidosti tue kotoutumista.

OECD-maista suurimmat erot ulkomailla syntyneiden ja maassa syntyneiden välillä työllisyydessä ovat juuri Suomessa ja Ruotsissa, jotka ovat sallineet kotoutumattomien maahanmuuttajien hakea ilman mitään ehtoja perheenjäseniään Suomeen, mikä on vain voimistanut maahanmuuttajien eriytymistä.

Hallituksen ei pidä peruuttaa perheenyhdistämiskiristyksiään, vaan tiukentaa niitä, jotta Suomen käytännöt olisivat yhdenmukaisia muun Länsi-Euroopan kanssa.

Mikael Lith

Euroopan parlamentin jäsenen Jussi Halla-ahon Brysselin avustaja

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Schengen-alueen rajatarkastukset maksaisivat kymmeniä miljardeja

20/4/2016

Koko Schengen-alueen sisärajatarkastukset aiheuttaisivat EU-maille vuosittain yhteensä 27–66 miljardin euron menetykset, arvioi saksalainen Ifo-tutkimuslaitos raportissaan. Summa vastaa noin 130 euroa jokaista EU-kansalaista kohti.

Ifon mukaan Schengen-alueen sisällä keskimääräinen rajanylitysaika on 20 minuuttia nopeampi verrattuna rajaan, jossa vähintään toinen maa on Schengenin ulkopuolella.

Rajavartiosto luo työpaikkoja, kunta saa verotuloja ja elinkeinoelämä vilkastuu. Lisäksi valtio korvaa kaikki rajavartioinnin kulut, kertoo STT.

Ja tämä kaikki - for nothing.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Terroristien invaasio Eurooppaan

19/4/2016

Ne jyrää meitin!

Belgian viranomaiset ovat ilmoittaneet, että Isisin joukoissa Syyriassa taistelleita terroristeja palaa länteen toteuttamaan uusia iskuja.

– On olemassa useita viitteitä siitä, että terroristeja palaa Syyriasta Eurooppaan, sanoi Belgian hallituksen kriisikeskuksen johtaja Paul van Tigchelt ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan.

Van Tigchelt sanoi tiistaina lehdistötilaisuudessa, ettei uhka Euroopassa ole ohi Brysselin kuukauden takaisia terrori-iskuja seuranneista pidätyksistä huolimatta.

Uhkataso pysyy Belgiassa toiseksi korkeimmalla tasolla.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kevät toi, kevät toi...

19/4/2016

Välimeren siirtolaisvirta näyttää uutistoimisto Reutersin mukaan kääntyneen takaisin Libyan ja Italian reitille. Kolmen päivän aikana Italiaan saapui 6 000 laitonta turvapaikanhakijaa. EU:n ja Turkin välinen palautussopimus on siirtänyt ihmisliikenteen takaisin Libyan ja Italian välille. Kreikan saarille sen sijaan rantautuu enää vain joitain satoja ihmisiä viikottain.

– Tietääkseni Italiaan saapuneiden syyrialaisten määrä voidaan laskea yhden käden sormilla, Kansainvälisen maahanmuuttojärjestö IOM:n tiedottaja Joel Millman sanoi.

Egeanmeren ihmissalakuljettajien ei tiedetä siirtyneen Libyan ja Italian väliselle reitille, siellä on omat toimijansa.

– Tiedossamme olevat Libyan salakuljettajat ovat hyvin kokeneita. He ovat tehneet salakuljetusta jo vuosia, ja he ovat hyvin aseistautuneita, Millman kertoi.

Suuret siirtolaismäärät aiheuttavat EU-maissa kasvavaa huolta. Luxemburgissa vieraileva ulkoministeri Timo Soini (ps) esitti huolensa Schengen-alueen kestävyydestä, mikäli uutta reittiä ei saada padottua.

– Pakolaiskriisi ei ole missään tapauksessa ohi. Sille pitää tehdä jotakin. Jos sieltä tulee yhtään vastaavaa kuin mitä Balkanin reitiltä tuli, niin se tietää kyllä Schengenin loppua, Soini kertoi häntä haastatelleelle HS:lle.

Soini on oikeassa. Jotain pitäisi jo vähitellen tehdä.

Mutta EU:sta ei ole apua - valtion johtajat ovat keskittyneet puuhasteluun olemattomien asioiden kanssa. Nyt tarvittaisiin järeitä toimia.

Laittomaan turvapaikan hakuun ja kaikkeen siihen liittyvään järjettömään toimintaan perehtyneet ihmiset ovat kohta vuoden ajan vaatineet Suomen rajoja kiinni. Olemme varoitelleet tästä keväästä.

Mitään ei ole tapahtunut.

Eikä näiden herrojen ollessa maan ruorissa, tule tapahtumaankaan.

Suomi alkaa olla menetetty. Yhä useampi suomalainen aikoo ryhtyä itse turvapaikanhakijaksi.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suvakit - tätä te tilasitte ja tätä te saitte

19/4/2016

Saksalaisen Bild-lehden mukaan Italian tiedustelupalvelu on varoittanut Saksan tiedustelupalvelua Euroopan lomarantoja uhkaavasta terrorivaarasta.

Tiedustelupalvelujen varoitusten mukaan aurinkolasien ja kylmien juomien myyjiksi naamioituneet Isis-terroristit suunnittelevat iskuja suosituilla lomarannoilla automaattiasein ja räjähtein.

Senegalista tulevat alunperin Nigerian Boko Haram- järjestön terroristit liittyivät viime vuonna Isisiin.

Italian tiedustelupalvelu on saanut tietoja, joiden mukaan Afrikasta lähtöisin olevat terroristit lentävät Euroopan rantalomakeskuksiin kaupustelijoiksi tekeytyneinä. Terroristien tarkoitus on iskeä suosituilla rannoilla automaattiasein ja räjähtein, jotka kätketään etukäteen rannoille. Varoituksessa on mainittu Italian, Espanjan ja Etelä-Ranskan rantalomakohteet.

Suunnitelma on juonikas, sillä lomarantoja ei yksinkertaisesti pysty kukaan suojelemaan. Näillä ”kauppiailla” on passit ja viisumit kunnossa, he eivät ole laittomia maahantulijoita vaan kulkevat Afrikan ja Italian väliä lentäen säännöllisesti.

Ilmeistä on, että tämä on suomalaisenkin ”Meillä on unelma” -väen toive. Tätä te olette halunneet, tätä te saatte.

Ensi kesänä aurinkorantojen myyntivaltiksi nousee ”keskimääräistä pienempi kuolleisuus”, ”edulliset arkkujen hinnat” ja ”nyt puolella hintaa kotimaahan”.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Jarmo Lehto ja Kauko

18/4/2016

Otsikon toimittajat olivat ne herrat, jotka tekivät 90-luvulla Salon Seudun Sanomissa loistavaa tutkivaa journalismia. Syyn siihen tarjosi Lounais-Suomen säästöpankki.

Kauko Mäntylä on eläkkeellä, mutta Jarmo Lehto on edelleen kehässä.

Poikkeuksellisesti lainaan hänen koko kolumninsa Salon Seudun Sanomista tältä päivältä, koska harva niitä jaksaa paperilehdestä lukea.

Lupaa en ole kysynyt.

Käärmeelle töitä
Julkaistu 18.4.2016 | Salon Seudun Sanomat

JARMO LEHTO.

"Panaman paperit” nostivat melkoisen kohun. Hyvä niin. Vuoto lienee alkusoittoa tulvalle, joka kaikessa karmeudessaan paljastaa sysimustan ja harmaan pääoman massiivisuuden.

Pöyhinnän tulokset kirvoittavat kiukun ja turhautumisen lisäksi hämmennystä: nytkö vasta muka tajutaan, mitä maailmassa tapahtuu?

Veroparatiiseja tai -parasiitteja alkoi putkahdella eri puolille maapalloa 1980-luvulla pääomaliikkeitten vapauduttua. Jo 1990-luvulla IMF arvioi, että yli puolet maailman pääomavirroista kiersi veroparatiiseissa.

Rahavirrat ovat olleet sekä laillisia että laittomia. Esimerkiksi salolaisesta Lounais-Suomen Säästöpankista huijattuja miljoonia uitettiin 90-luvulla piiloon veroparatiisien pöytälaatikkoyhtiöihin.

Rahaa on piilotettu poliisilta tai verottajalta monimutkaisten yhtiörakennelmien kautta etelän saarille, jotka melkein itsekin mahtuisivat pöytälaatikoihin. Yhtä hyvin pääomaa on kierrätetty eurooppalaisiin kätköihin.

EU:n viime vuonna julkistamassa mustassa listassa oli Panaman lisäksi 29 muuta rahankierrätyspaikkaa. Kestävää kehitystä ajavan Attac-järjestön papereissa likaisen mammonan pesu- tai parkkipaikkoja on toinen mokoma lisää.

Panama on siis vain yksi piilopaikka kymmenistä. Tämä antaa kuvan ilmiön todellisesta mittakaavasta.

Veroparatiiseiksi kutsuttujen mätäpaiseiden puhkaisemista on vaadittu pari vuosikymmentä, mutta kovin köykäisin resurssein ja tuloksin.

Vastatoimet ovat jääneet enimmäkseen tyhjyyttään koliseviksi juhlaviksi poliittisiksi julistuksiksi.

Tuntuu mahdottomalta, että Panama-löydökset tulisivat vallan ytimessä oleville viranomaisille ja päättäjille yllätyksenä.  Näyttöjä näistä verosyöpäläisistä on kertynyt liian paljon.

Turhauttavaa on, että tarvitaan median jättioperaatio, jotta varjonyrkkeilyn sijasta hanskat alkaisivat napsahtaa oikeisiin maaleihin.

Täytyy ihmetellä, miksi kerta toisensa jälkeen tarvitaan kova julkinen paine, jotta viranomaiset ja poliittinen eliitti tarttuvat ongelmiin ja hoitavat hommansa.

EU:ssa sentään suunnitellaan lisää veronkierron vastaisia toimia. Toivottavasti Panama-paljastukset pitävät prosessin ryhdissä.

Kiukulle on näissä kekkereissä oikeutettu sijansa.

Suomi menettänee laittoman tai vähintään moraalittoman veronkierron kautta vuosittain kymmeniä miljoonia euroja. Synkimmissä arvioissa puhutaan jopa sadoista miljoonista.

Suomen verotappiot ovat kuitenkin tsetsekärpäsen pieru verrattuna nälkäisen Afrikan menetyksiin.

Maailmanlaajuinen kehitysapujärjestö Oxfam arvioi tammikuisessa raportissaan Afrikan menettävän veroparatiiseihin vuosittain peräti 14 miljardin dollarin verotulot.

Moisella summalla voitaisiin Oxfamin mukaan rahoittaa Afrikan naisten ja lasten terveydenhoito ja pelastaa vuosittain neljä miljoonaa lasta kuolemalta. Raha riittäisi myös  opettajien palkkaamiseksi kaikkien afrikkalaislasten tarpeisiin.

Attacin mukaan maailman kokonaisveromenetykset  ovat kolminkertaiset maapallon koko kehitysapuun verrattuna.

Demokratiaa rapauttavat porsaanreiät on tukittava.

Paratiiseihin tarvitaan ilkeästi puraisevat käärmeet.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Viktor Orban

18/4/2016

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on eräs harvoja järkimiehiä EU:n johtajista.

Hän on käynnistänyt kampanjan, jolla yrittää saada muiden EU-maiden johtajia oikeansuuntaisen laittomiin maahanpyrkijöihin kohdistuvan politiikkansa tueksi.

Orbán ehdottaa uudessa ”Schengen 2.0:ksi” nimetyssä toimintasuunnitelmassa EU:n ulkorajojen tilkitsemistä rangaistuksen uhalla ja turvapaikkapäätösten tekemistä EU:n ulkopuolella. Toimintasuunnitelma on lähetetty myös Suomelle, pääministeri Juha Sipilän (kesk) kansliasta vahvistetaan.

Helsingin Sanomat sai käsiinsä Unkarin kymmenen kohdan suunnitelmasta EU:n uudeksi pakolaispolitiikaksi. Paperissa esitetään turvapaikkahakemusten käsittelyä Euroopan unionin ulkopuolelle pystytettävissä suljetuissa järjestelykeskuksissa, joita EU rahoittaisi. Käytännössä tämä tarkoittaisi suljettuja leirejä.

Lisäksi Unkari palauttaisi laittomasti tulleet turvapaikanhakijat ja erottaisi Schengenistä ne jäsenmaat, jotka eivät pysty valvomaan ulkorajojaan tai ota vastaan apu rajojen turvaamiseksi. Suurin osa turvapaikanhakijoista tulee Eurooppaan laitonta merireittiä Kreikan ja Italian kautta.

Unkari vaatii EU:lta yhteistä linjausta siitä, mitkä maat ovat turvallisia kolmansia maita, joihin pakolaiset voidaan palauttaa.

Unkarin kampanja on harvinainen tapa vaikuttaa EU:n yhteiseen päätöksentekoon, sillä se on vastaisku EU-komission ehdotukselle uudistaa ja yhtenäistää unionin turvapaikkakäytäntöjä. Osana huhtikuun alussa esiteltyä uudistusta tulijoita halutaan jakaa jäsenmaiden kesken, mitä Unkari vastustaa kiivaasti.

Orbán on ilmoittanut järjestävänsä kansanäänestyksen jo väliaikaisesta taakanjaosta, sillä hänen mukaansa turvapaikanhakijat uhkaavat Unkarin turvallisuutta ja kulttuuria.

Unkarin hallitus käyttää voimakkaita keinoja turvapaikanhakijoiden tulon estämiseksi. Esimerkiksi raja-aidan ylitys on käytännössä kriminalisoitu, minkä seurauksena useat kansainvälistä suojelua hakevat ihmiset ovat joutuneet syytteeseen.

Orbán on nostanut itsensä EU:ssa vastavoimaksi liittokansleri Angela Merkelin pakolaispolitiikalle.

Tiistaina Orbán tapaa Saksassa entisen liittokanslerin Helmut Kohlin, joka arvosteli viikonloppuna tulleen tiedon mukaan jyrkästi nykyistä pakolaispolitiikkaa. Tapaaminen on symbolisesti tärkeä tuki Orbánille.

Joka tapauksessa Eurooppaan kaivattaisiin enemmän Orbánin kaltaisia johtajia nykyisten lökäpöksyjen ja lööperin puhujien sijasta.

Toivotan Orbánin ehdotuksille onnea - jos hän näissä jutuissa onnistuu, niin Euroopalla on vielä toivoa.

Jollei onnistu, niin se on goodbye.

Lähteenä on käytetty HS:n uutista.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ahmed Al Chibib

16/4/2016

Minussa näyttää olevan selvänäkijän vikaa.

Blogistani löytyy juttu 12.8.2009 Ahmed Al Chibibistä:

Kirjoitin 19.5.2009, että salolainen Piikkilanka-blogin pitäjä saa kirjoituksestaan vielä kunnianloukkaussyytteen. Niin sitten kävikin.

Katsotaan, mitä jatkossa tapahtuu. Veikkaan, että Ahmedille ei pitkässä juoksussa hyvät heilu niin sosialidemokraatti ja salolaisten toverien kaveri kuin onkin. Kansanedustaja Katja Taimela toimi Ahmed Al Chibibin vaalipäällikkönä Eurovaaleissa 2009.

Tämän päivän Tusari jatkaa pitkää matkaa:

Varakaupunginvaltuutettu Ahmed Al Chibibin (sd) ympärillä vellova kohu on ajanut Turun ympäristöterveydenhuollon sisäiseen kriisiin. Syynä on Al Chibibin tekemä video, jolla kaupungin terveystarkastaja syyttää ympäristöterveydenhuollon johtajaa Liisa Palmua vakavista virkarikkeistä.

Turun Sanomat uutisoi maaliskuun lopulla Al Chibibiin kohdistuvista rikosepäilyistä ja kertoi hänen rikkoneen elintarvikemääräyksiä jo vuosien ajan. Al Chibib kiisti syytökset ja väitti viranomaisongelmiensa johtuvan siitä, että kaupungin ympäristöterveydenhuollon virkamiehet vainoavat häntä.

Niin varmaan juu, sanoi entinen keskuksenhoitaja.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Eurooppalaisia menestystarinoita

15/4/2016

Eurooppalaisia menestystarinoita. Viime vuonna päätettiin 160 000 turvapaikanhakijan uudelleensijoittamisesta. 1145 on saatu uudelleensijoitettua, heistä yli puolet Ranskaan ja Suomeen.

Kahdeksan maata ei ole ottanut vastaan yhtäkään turvapaikanhakijaa, ja kaksi aikoo haastaa koko mekanismin oikeuteen.

Suomi on uudelleensijoittamisen supervalta, koska mitä meistä muuten ajateltaisiin ulkomailla?

Jussi Halla-aho

Euroopan parlamentin jäsen

filosofian tohtori

2 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Marraskuu 2018 (50)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (136)
Heinäkuu 2018 (129)
Kesäkuu 2018 (81)
Toukokuu 2018 (85)
Huhtikuu 2018 (49)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (53)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (47)
Marraskuu 2017 (45)
Lokakuu 2017 (71)
Syyskuu 2017 (50)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com