Joulusaarna

23/12/2016

Yli 10 ihmistä murhannut terrori-isku kristikunnan merkittävimmän pyhän juhlintaan liittyen Berliinissä on esillä. Kun seurasin TV:stä joidenkin asiantuntijoiden kommentteja asiasta, heräsi epäilys suomalaisen asiantuntemuksen tasosta. Ettei vain meillä ole keskeisillä paikoilla ideologiset silmälaput päällä kulkevia besservissereitä?

Berliinin iskun selvittely ei ole ollut mairittelevaa Saksan poliisille. Pidätetään vääriä ihmisiä, huhut ja spekulaatiot leviävät. Kuva asiasta kuitenkin hahmottuu pikkuhiljaa. Operaatiotapa oli lentokonekaappauksen maallinen versio, rekan kaappaaminen. Siis terroristien perusmenetelmiä.

Useita tunteja ennen iskua kaapattiin puolalainen rekka, jonka kuljettaja ei kuitenkaan kuollut kaappauksessa, mahdollisesti haavoittui. Ehkä hänet oli tarkoitus jättää elävänä rekan ohjaamoon iskun jälkeen? Kaappaaja ajoi rekan ihmisjoukkoon, mutta joidenkin arvioiden mukaan vielä elossa ollut oikea kuljettaja oli estänyt suuremman katastrofin puuttumalla auton ohjaukseen. Kuolleita olisi voinut olla helposti moninkertainen määrä. Kaappaaja joutui ampumaan puolalaisen kuljettajan ja mahdollisesti tapahtuma sotki joitakin suunnitelmia helpottaen asioiden paljastumista.

Saksan viranomaisten nyt etsintäkuuluttama terroristiksi epäilty täyttää vapaan turvapaikkapolitiikan ajajien kaikki painajaisen kriteerit. Hän oli taustaltaan tunisialainen pikkurikollinen, tullut Eurooppaan vuosia sitten, esiintynyt useilla henkilöllisyyksillä. Hän oli istunut rötöksistä Italiassa, hakenut Saksasta turvapaikkaa viime vuonna ja saanut hylkäävän päätöksen. Karkottaminen vaan ei ollut onnistunut byrokratian vuoksi. Olisiko tästä jotakin opittavaa, kun monet tahot (muun muassa evankelisluterilainen kirkko) Suomessa ilmoittavat olevansa valmiita ”piilottelemaan” hylkäävän päätöksen saaneita?

Tämän henkilön vaarallisuus tiedettiin ja hän oli viranomaisten seurannassa. Niin on ollut osa aikaisemmistakin terroristeista. Vähän aikaa sitten tutkija Teemu Sinkkonen (nykyään Tammikko) julisti olevan satua että turvapaikanhakijoiden joukossa tulisi terroristeja.

Niin satu muuttuu todellisuudeksi.

Nyt herää iso joukko kysymyksiä. Miten väärillä identiteeteillä liikkuva tunisialainen pikkurikollinen on Euroopassa turvapaikan tarpeessa? Entinen sisäministeri Petteri Orpo aikoinaan totesi jotenkin näin: ”turvapaikanhakijoiden motiiveja ei saa epäillä”.

Miksi ei?

Siksikö, että joukko ilmeisesti elämän realiteeteista vieraantuneita ihmisoikeusjuristeja siitä rähjää?

Kun henkilö oli istunut vuosia vankilassa Italiassa, kuinka oli mahdollista, ettei hänen tietojaan tarkistettu Saksassa?

Sormenjäljet ja DNA paljastaisivat henkilön.

Mutta samat edellä mainitut ihmisoikeusjuristit huutavat, ettei näiltä saa ottaa näytteitä vastoin tahtoaan eikä levittää edelleen, koska se loukkaa heidän ihmisoikeuksiaan.

Hyvin monet näistä turvapaikanhakijoista valehtelevat häikäilemättä ikänsä. Iäntarkistus on taas ”loukkaus” ihmisoikeuksia kohtaan. Niissä tapauksissa, joissa tarkistus on tehty, suurin osa on valehdellut ikänsä päästäkseen ”nuorten” kirjoihin.

Miksi tällaisesta viranomaisille valehtelemisesta ei ole automaattisena seurauksena hakemuksen hylkäys ja karkotus? Ikätulkinnat pitää kuulemma tehdä turvapaikanhakijan hyväksi eli pitää selvästi voida osoittaa että hän on vanhempi kuin mitä väittää.

Heille annetaan eurooppalaisen maan henkilöpaperit nimelle, jonka oikeellisuudesta ei tiedetä mitään. Nämä tuntemattomat tyypit saavat kuljeskella vapaasti väestön keskuudessa. Tilastot kertovat heidän syyllistyvän rikoksiin paljon yleisemmin kuin kantaväestö.

Miksi he saavat vaellella vapaasti? Esimerkiksi Espanjassa tuntemattomat pidetään internointileireillä.

Kyseinen terroristi sai liikkua vapaasti Euroopassa ja sillä tiellä hän nytkin oli. Poliisi tiesi hänestä, mutta näitä ihmisiä on Euroopassa niin paljon, etteivät poliisin resurssit mitenkään riitä heidän seuraamiseensa.

Yhden terroristin 24/7 seuraaminen sitoo kymmeniä poliiseja.

Mitä järkeä on sallia tällaisten vapaa kuljeskelu maassa, kun poliisin resurssit eivät riitä kattavaan seurantaan?

Kuten nähdään, jälki on rumaa.

Suomessa viranomaiset kehuvat, kuinka hyvin asia on hallinnassa. Uskon, että siinä on paljonkin totta.

Syy kuitenkin on ilmeisesti aika raadollinen.

Suomessa on vielä useisiin Euroopan maihin verrattuna vähän turvapaikanhakijoita. Nyt ajankohtainen terrori liittyy nimenomaan islaminuskoisiin kiihkoilijoihin. On arvoitus paljonko heillä on tukijoita ja sympatiseeraajia islaminuskoisen väestön keskuudessa.

Monet merkit ovat hälyttäviä.

Esimerkiksi Pariisin terrori-iskuista etsitty piileskeli pitkiä aikoja Belgiassa islaminuskoisten asuttamassa lähiössä. Hänet tiedettiin, mutta häntä ei silti ilmiannettu.

Monien islamististen terrori-iskujen jälkeen on eri puolilla Eurooppaa ja somessa riemuittu iskusta. Erään tutkimuksen mukaan kolmannes Saksassa asuvista muslimeista kannattaa kovan linjan islamia sharia-lakeineen.

Heitä on miljoonia.

Kovin suuren osan tästä ei tarvitse olla myötämielinen islamisteille, kun heille löytyy yllin kyllin tukijoita, avustajia ja kumppaneita. Määrä kasvaa niin suureksi, ettei mikään poliisivoima voi sellaista joukkoa valvoa.

Valvottavien määrä on ratkaisevan tärkeä sille, että poliisi pystyy seuraamaan edes joten kuten vaarallisia henkilöitä.

Suomessa määrät ovat olleet pieniä, joten valvonta on ollut jotakuinkin mahdollista.

Se ei estänyt esimerkiksi Helsingin Sanomia vastikään julistamasta, ettei turvapaikanhakijoiden määrälle saa olla ylärajaa. Sellainen raja on oltava jo kansalaisten turvallisuuden vuoksi.

Sitten kysymys islamilaisen terrorin vaarallisuudesta. Tuon terrorin vähättelyä on edustanut tutkija Leena Malkki Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa noissa terrori-iskuissa kuolleiden määrä on niin pieni, ettei asia ole kovinkaan tärkeä. Paljon enemmän kuolee ihmisiä liikenneonnettomuuksissa ja edelleen hänen tarinansa väittävät, että eurooppalaisessa terrorissa kuoli joitakin vuosikymmeniä sitten enemmän ihmisiä kuin nykyisessä terrorissa. Liikenneonnettomuuksien ym. vähentämiseksi ponnistellaan jatkuvasti.

Miten se oikeuttaa auttamaan terroristeja murhaamaan?

Aikaisemmat terrori-iskut Euroopassa olivat Saksassa esim. Bader-Meinhof -järjestön käsialaa. Sitä ruokittiin rautaesiripun takaa. Tarkastelusta tuntuu kovin usein unohtuvan, että silloinkin melkoinen osa terrorista Euroopassa oli islamilaista terroria.

Sen takana olivat muun muassa palestiinalaiset terroristit. Useat lentokonekaappaukset ja pommiräjäytykset olivat islamistien käsialaa.

- Euroopassa aletaan jo kolkutella niitä rajoja, paljonko tähän uhkaan kannattaa kiinnittää huomiota ja suunnata resursseja, Malkki sanoi.

Malkki taitaa olla pahasti eksyksissä.

Eurooppalaiset viranomaiset pyrkivät raivokkaasti estämään terrori-iskuja. Ranskassa on jo pitemmän aikaa ollut poikkeustila ja sotilaat partioivat kaduilla. Viranomaisilla on valtavat kuuntelu ja vakoilujärjestelmät Atlantin molemmilla puolilla ja tietoja vaihdetaan. Saatujen ilmoitusten mukaan satoja terrorihankkeita on onnistuttu estämään. Toteutuneet hankkeet ovat siis vain jäävuoren huippu. Mitä suuremmaksi islaminuskoisten turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa, sitä vaikeampaa näkyy viranomaisille olevan huolehtia maan turvallisuudesta.

Sitten suomalaisten viranomaisten suhtautumisesta asiaan. Sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen oli TV:ssä haastateltavana. Hänen mielestään suurin ongelma on vihapuhe, mitä hän sillä sitten mahtoikaan tarkoittaa. Haastattelusta sai kuvan, että hänen mielestään pitäisi estää kriittinen keskustelu terrori-iskuista ja niiden kytkeytymisestä turvapaikanhakijoihin ja islamilaiseen maahanmuuttoon. Perusteluna taisi olla jotakin sellaista, että kritiikki auttaa polarisoimaan väestöä ja palvelee terroristeja. Epäilen kyseisen viranhaltijan ajatusten loogisuutta.

Islamistiterroristit tekevät iskuja mm. kohottaakseen profiiliaan uskonveljiensä keskuudessa. Selkeästi onnistuneet iskut osoittavat järjestöjen voimaa ja houkuttelevat uusia jäseniä.

Noita iskuja kritisoivat lähtevät ajatuksesta, että turvapaikanhakijoiden määrää on pienennettävä. Se lienee selkeä keino turvallisuusriskien pienentämiseksi. Jos sisäministeriön virkailijan vaatimus on, että terrori-iskuista ja niiden kytköksestä islamilaiseen turvapaikanhakijoiden tulvaan ei saa keskustella, mikä on motiivina?

Hehän ovat monella tapaa vastuussa esimerkiksi viime vuoden turvapaikkakaaoksesta ja sen seurauksista. Onko tarkoituksena yrittää kieltää keskustelu, joka paljastaa heidän virheensä?

Suomen polarisoituminen on tosiasia ja siihen ei enää mitenkään vaikuta yritykset sensuroida keskustelua.

Tilanne lienee päinvastoin.

Keskustelun vaientaminen voi ohjata ihmiset muunlaisiin toimintamalleihin. Suomessa on nyt vallalla käyttäytymismalli, jossa turvapaikanhakijoiden suurta määrää ja toimintatapoja arvostelevia syytetään rasisteiksi, fasisteiksi ja ties miksi. Netissä on oikein maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia vastaan suuntautuva ryhmä, joka ilmoittaa olevansa rasisminvastainen.

Koko termi rasisti on saanut omituisen kuorrutuksen.

Kuka tahansa joka puuttuu turvapaikanhakijoiden toimintaan, kuulee olevansa rasisti. Tapa on opetettu maahanmuuttajalapsillekin. Ehkä osuvin vastaus tuohon oli, kun hieman iäkkäämpi suomalainen nainen puuttui maahanmuuttajalasten asiattomaan toimintaan. Nuo sähisivät vakiovastauksen ”rasisti”. Siihen naisen vastaus: ” Sinulle Rouva Rasisti”. Kun holtittomasti kasvavalla turvapaikanhakijoiden määrällä on selvästi suomalaisten turvallisuutta heikentävä vaikutus, yhtä hyvin suuria turvapaikanhakijamääriä kannattavien toimintaa voisi katsoa rasismiksi suomalaisia kohtaan.

Olli Pusa

yhteiskuntatieteiden tohtori

boldaukset minun

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Vihapuhe aiheuttaa radikalisoitumista ja terroritekoja

23/12/2016

Olemme lukeneet lehdistä mm., että somessa riehuva vihapuhe aiheuttaa radikalisoitumista ja terroritekoja.

Euroopassa on ollut terroriaaltoja ennenkin, joskin muslimiterrorismi on omissa sfääreissään mitä tulee uhrimääriin ja kohteiden valintaan. Kun ETA, IRA ja Punainen armeijakunta aikoinaan tekivät iskujaan, kukaan ei ollut sitä mieltä, että ne johtuisivat syrjäytymisestä tai vihapuheesta. Näillä järjestöillä oli julkilausutut tavoitteensa, joita ne pyrkivät terrorismilla edistämään, eikä vastapuoli eli yhteiskunta kyseenalaistanut ilmoitettujen motiivien aitoutta.

Myös muslimiterroristeilla on selkeä, julkilausuttu agendansa. Heillä on organisoitunut, globaali liike, joka käy uskonsotaa vääräuskoisia vastaan, koska heidän jumalansa käskee tehdä niin.

Miksi tätä on niin vaikea hyväksyä?

Isisin, Boko Haramin, Al-Nusran ja monien muiden järjestöjen riveissä on kymmeniätuhansia aktiivisia taistelijoita. Sympatiseeraajia niin Euroopassa kuin muualla maailmassa on moninkertainen määrä. Länsi-Euroopan suurkaupunkien suosituimmissa moskeijoissa lietsotaan samaa sanomaa.

Eivät kai kaikki nämä ihmiset voi olla yksittäisiä häiriintyneitä henkilöitä, jotka eivät liity mitenkään toisiinsa tai islamiin.

Jussi Halla-aho

Euroopan parlamentin jäsen

filosofian tohtori

Oivallinen esimerkki on tietysti Lauta-Matti, Matti Vanhanen, joka on loihenut Saksan iskun jälkeen lausumaan seuraavaa:

Mitä jyrkempiä reaktioita tulee, sitä enemmän terroristit kykenevät niitä hyödyntämään. Ilmapiirin kiristyminen auttaa ääriaineksia innostamaan ihmisiä omien ideo­lo­gi­oi­densa puolelle. Siksi tarvitaan laajaa maltillista enemmistöä, joka yrittää pitää järjen mukana.

Kumpi tässä mahtaa olla oikeassa, Vanhanen vai Halla-aho?

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ohikulkutie auki ensi torstaina

23/12/2016

Salon itäisen ohitustien rakennustyöt valmistuvat aikataulussa. Tie avataan liikenteelle torstaina 29. joulukuuta aamupäivän aikana.

Kantatie 52:n Salon itäinen ohitustie ohjaa kaupungin keskustan läpi kulkevan liikenteen uudelle tieyhteydelle.
Uusi tielinjaus vähentää keskusta-alueelta läpikulku- ja raskaan liikenteen haittoja, parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä tukee alueen elinkeinoelämää.

Hankkeen ovat toteuttaneet Liikennevirasto, Salon kaupunki ja Varsinais-Suomen ely-keskus.

Ohitustien rakentaminen alkoi toukokuussa 2015. Tien rakentaminen maksaa noin 11 miljoonaa euroa.

Lähde: SSS - Katri Henttonen

Juttua voi kommentoida SSS:n seinällä ja on kommentoitukin - rakentavasti jälleen kerran - näin:

Halvalla on tehty kuten joku kirjoitti, että valopylväät puusta ja johdot ilmassa eikä ledilamppuja tietenkään.

Jäämme odottamaan mistä kohtaa tie vajoaa ensimmäisen kerran, pahoin pelkään että jostakin muustakin kuin valaistuksesta on jouduttu säästämään.

Tämä on tietysti päättäjien vika.

Muuten olen sitä mieltä, että salolaiset ovat todella optimistisia ja toiveikkaita ihmisiä.

Pitää kysyä samalla tavalla kuin Nokian sosialidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Roope Lehto Kuntalehdessä eli:

"Kuka hullu näitä hommia enää haluaa tehdä?".

Hän tarkoitti tietysti sitä, että kun asukkaat ovat tällaisia, niin eipä paljon kiinnosta ryhtyä yhdenkään puolueen ehdokkaaksi.

Pitäkööt tunkkinsa.

Itse asiassa tässä maken kirjoituksessa ei ole totuuden häivää. Valopylväät ovat puusta, mutta lamput ovat led-lamppuja, eikä tie ole vajoamassa, koska tien rakentamisessa ei ole säästetty - muuta kuin siinä kohdassa, kun tätä onnetonta serpentiiniä ei katkaistukaan ennen Salon Lukiota.
Perussuomalaiset vastustivat tarpeetonta tietä, mutta kun demokratia on puhunut, niin sittenpähän ajellaan serpentiiniä kuuttakymppiä.

Meikäkin on saanut kutsun tuohon avajaistilaisuuteen. Toivottavasti siellä saa pumada-munkkeja ja kuumaa mehua, kun on hieman tuota köhää.

Jaha. Olemme saaneet uuden kommentin.

Kiskon tien risteys täysin susi. Tulee olemaan ruuhkainen ja kolarialtis, mutta linjassa kaikkien Salon nykyisten hankkeiden kanssa. Salon imagoa on korjattu uudella kaupungintalolla, urheilukentällä ym ja nyt viimeisenä ideana ostetaan vanhat puhelintehtaat. Milloin koittaa se aika kun näiden kaikkien kuningasajatusten kautta alkaa kaupunkiimme virtaamaan rahaa ja työpaikkoja?

Valitettavasti nyt on niin, ettei Kiskon tien risteyksellä ole mitään tekemistä KT 52:n kanssa. Se on ollut siinä vuosia.

Näiden kaikkien kommentoijien teksteistä paistaa huima tietämättömyys ja pelkkä pahansuopaisuus. Imagoa ei korjattu kaupungintalolla. Urheilukentän täydellinen remontti tarvittiin ja jotta saisimme Salon mahdollisesti jollain lailla jaloilleen, piti tehdä osaamiskeskittymästä kauppa. Kysymys ei ole mistään vanhasta puhelintehtaasta vaan täysin modernista, erittäin hyvässä kunnossa olevasta monesta osasta koostuvasta rakennuksesta, johon tullaan aivan varmasti saamaan jonkinlaista uutta yritystoimintaa jo vuoden 2017 kevään aikana.

Salo tarvitsee työpaikkoja, eikä tämmöisiä kummallisia marisijoita, joilla ilmeisesti omat asiat ovat täysin päin helvettiä ja pahansuopuus on käsittämätön.

Jollei täällä halua asua, ei täällä tarvitse asua.

Tervemenoa sellaiselle paikkakunnalle, jossa kaikki on paremmin.

Tuollaista nillitystä, jossa ei ole totuuden häivääkään, ei kuuntele kukaan.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon liikennevalot

23/12/2016

Liikennevaloviat ovat häirinneet Salon keskustan liikennettä koko syksyn ajan. Liikennevalot ovat olleet kokonaan poissa käytöstä tai ohjelmaviat ovat saaneet liikennevalot toimimaan oudosti.

Liikennevalojen vikoja on etsitty monta kertaa, ja syyksi on paljastumassa kaupungin syksyllä hankkima uusi ohjausyksikkö. Se sijaitsee lähellä Mariankadun ja Joensuunkadun risteystä. Näyttää siltä, että kyseinen yksikkö saattaa vaikuttaa muihinkin keskustan valoihin, Salon kaupungin katumestari Kari Kanerva sanoo.

Liikennevaloja huoltaneen kaarinalaisyrityksen mukaan Salon tilanne on liikennevalojen suhteen ongelmallinen. Toimitusjohtaja Teemu Koskinen sanoo, että Salon liikennevalojen ajanmukaistaminen on jäänyt, eikä kukaan oikein tiedä tarkkaan, mikä vaikuttaa mihinkin. Koskisen mukaan missään muualla heidän kohteissaan ei ole niin paljon ongelmia kuin Salossa.

Koskinen kertoo saaneensa autoilijoilta kymmeniä valituksia Salon liikennevaloista.

Lähde: SSS - Jarkko Turpeinen

Juttua voi kommentoida SSS:n seinällä ja on kommentoitukin - rakentavasti jälleen kerran - näin:

Siitä on jo 14 vuotta kun Salosta muutin pois mutta edelleen joskus naureskellaan kyseisen kylän jo silloin aivan päin perunoita toimineita liikennevaloja. Eli ongelma ei todellakaan ole uusi, lähinnä hämmästyttää kuinka hirveitä ne voivat nyt olla.

Tällä käverilla on jotain pahasti vialla. Hän on asunut muualla jo 14 vuotta, mutta jaksaa silti viikottain käydä vittuilemassa Salossa asuville ihmisille.

Sinuna minä harkitsisin jonkinlaista hoitoon hakeutumista.

Kaikki esittämäsi on tietysti päättäjien vika.

Sehän on selvä.

Muuten olen sitä mieltä, että salolaiset ovat todella optimistisia ja toiveikkaita ihmisiä.

Pitää kysyä samalla tavalla kuin Nokian sosialidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Roope Lehto Kuntalehdessä eli:

"Kuka hullu näitä hommia enää haluaa tehdä?".

Hän tarkoitti tietysti sitä, että kun asukkaat ovat tällaisia, niin eipä paljon kiinnosta ryhtyä yhdenkään puolueen ehdokkaaksi.

Pitäkööt tunkkinsa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Herra, anna Matille anteeksi, sillä hän ei tiedä, mitä hän puhuu

20/12/2016

Mitä jyrkempiä reaktioita tulee, sitä enemmän terroristit kykenevät niitä hyödyntämään. Ilmapiirin kiristyminen auttaa ääriaineksia innostamaan ihmisiä omien ideo­lo­gi­oi­densa puolelle. Siksi tarvitaan laajaa maltillista enemmistöä, joka yrittää pitää järjen mukana.

Matti Vanhanen

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, tämä mies on keskustan presidenttiehdokas.

Miettikää tarkkaan, ennen kuin äänestätte.

5 kommenttia          Bookkaa tämä

Pääministeri Juha Sipilä ja entinen sisäministeri Petteri Orpo ynnä muutama muu - te olette tästä vastuussa

20/12/2016

Pakistanilaisista tammi-lokakuussa on 15 saanut turvapaikan. Migri on käsitellyt 107 pakistanilaisen paperit.

Suomalaisten pitäisi lopettaa jokaisen yksilön paapominen ja keskittyä määriin. Jospa meillekin on tullut kuorma-autoilija noiden 107 joukossa. Jos hän tappaa varastetulla autolla 12 suomalaista, niin hyötysuhde on surkea. 15 saa elinikäisen elatuksen vastikkeetta ja sen hinta on rahan lisäksi 12 suomalaisen kuolema.

Koska epäselvät tapaukset ratkaistaan turvapaikan hakijan eduksi, on mattivarmaa, että noiden 15 joukossa on hyviä kurpitsavankkuritarinoiden kertojia, jotka valehtelevat kaiken mahdollisen. Iästä alkaen.

Ei riitä terrorismi, vaan monet suomalaiset tytöt ja naiset joutuvat kohtaamaan turvapaikan hakijoiden tekemät raiskaukset ja miehet murhan. Muistamme kuinka Englannissa juuri pakistanilaiset raiskasivat satoja englantilaisia tyttöjä järjestäytyneen alamaailman toimesta.

Turvapaikan hakijat eivät ole Suomen taloudellisten ongelmien aiheuttajia, mutta he ovat se korsi, joka katkaisi kamelin selän. Valtion velasta on turvapaikan hakijoiden ja tänne jääneiden aiheuttamaa ainakin 20 miljardia euroa, todennäköisesti jo 30. Juuri niitä rahoja me tarvitsemme saadaksemme asiat maassamme kuntoon.

Onko turvapaikan hakijoista mitään hyötyä Suomelle?

Eipä tule mieleen.

Kaarnalaivat?

Parissa kuukaudessa oppineet koodaajat?

Somalin kielen tulkit?

Pakistanissa on 195 miljoonaa ihmistä. Ennusteen mukaan vuonna 2100 heitä on 364 miljoonaa. Kun he ovat ensin tuhonneet siirtomaaisäntänsä Iso-Britannian, on Suomen vuoro. Pakistanista tulisi niin paljon väkeä, että he pystyvät tuhoamaan Suomen muutamassa kuukaudessa.

Kun historian kirjoituksessa selvitetään, mitä Euroopassa ja Suomessa oikein tapahtui, löydetään myös syyllisiä. Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Petteri Orpo, Juha Sipilä, Matti Vanhanen, Timo Soini.

Ylimpänä kaikista on kuitenkin Saksan johtaja Angela Merkel.

Mutta syyllisiä ovat myös Johanna Suurpää, Antti Seppälä ja muut tuhannet virkamiehet. Etenkin korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet, jotka ovat tulkinneet Suomen lakeja suomalaisia vastaan.

Suomen ainoa mahdollisuus selviytyä on estää Suomeen tulo rahattomana turvapaikkaa vaatien. Turvapaikkamenettelyt eivät toimi, eivätkä tule koskaan toimimaan. Töihin saa tulla, mutta luku- ja kirjoitustaidottomista ei suomalaiseen yhteiskuntaan ole mitään iloa.

Pauli Vahtera

matemaatikko

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Allah on ollut tänään suuri sekä Ankarassa että Saksassa

20/12/2016

Euroopassa lopetetaan kouluista joulujuhlia ja riisutaan kirkoista ristejä, jotta eurooppalaisten hyvää hyvyyttään elättämät muslimiturvapaikanhakijat eivät loukkaantuisi.

Ja mitäpä tekevät eräät "turvapaikanhakijat"?

Aivan oikein. He palkitsevat auttajansa ampumalla heitä rynnäkkökivääreillä, räjäyttämällä heitä pommeilla, ajamalla kuorma-autoilla heidän päällensä ja haukkumalla heitä vääräuskoisiksi koiriksi.

Niinpä kysymys kuuluu:

Millloin ja millä toimilla tämä hulluus saadaan loppumaan? Ja missä lymyää se hallitsemattomasta maahanmuutosta seuraava, luvattu rikkaus?

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Hyvät sosialidemokraatit

18/12/2016

Ehkä teidän kannattaisi kertoa, onko puolueenne johto lähettänyt kunnallisvaaliehdokastyötä tekeville ohjeen, jossa sanotaan, että maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia ehdokkaita ei hyväksytä ehdokkaaksi.

Silloin myös teidän mahdolliset äänestäjänne voisivat muodosta kuvan siitä, millainen puolue SDP on.

Niille, jotka seuraavat politiikkaa edes hieman eli noin kolmelle prosentille suomalaista se on tietysti jo ennestään selvää. Tätä jengiä te ette enää pysty sumuttamaan. Mutta se on kovin vähän.

Näin lehtenne Demokraatti:

Iranilainen kurdiaktivisti Musa Mohammadi on ollut turvapaikanhakijana Suomessa vuodesta 2010 lähtien. Viisivuotisen turvapaikkahakemuskäsittelyn jälkeen hän sai viime kesäkuussa kielteisen päätöksen.

Mohammadi pidätettiin marraskuun lopussa ja toimitettiin Metsälän säilöönottokeskukseen odottamaan karkottamista.

Eduskunnan ihmisoikeusverkoston jäsenet ovat huolestuneita Mohammadin tulevaisuudesta, jos hänet palautetaan Iraniin. Heidän saamiensa tietojen mukaan Iranin turvallisuuspoliisi vangitsi Mohammadin useaan otteeseen ennen tämän pakenemista maasta. Syynä oli poliittinen toiminta.

– Kansainvälisten sopimusten ja Suomen lain mukaan ketään ei saa palauttaa maahan, jossa voidaan olettaa häntä uhkaavan kuolemanrangaistuksen, kidutuksen tai muun epäinhimillisen tai ihmisarvoa loukkaavan kohtelun.

Ihmisoikeusverkosto myös painottaa, että turvapaikanhakijoiden säilöönottoa tulisi käyttää vain äärimmäisenä keinona. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä ei tulisi säännönmukaisesti ottaa säilöön sillä oletuksella, että he ovat automaattisesti vaarassa paeta.

Kannanoton Musa Mohammadin puolesta ovat allekirjoittaneet Eva Biaudet (r), Aila Paloniemi (kesk), Li Andersson (vas), Erkki Tuomioja (sd), Satu Hassi (vihr), Timo Harakka (sd), Susanna Huovinen (sd) ja Sari Essayah (kd).

Erityisen pelottavalta tuossa näyttää se, että puolueenne uusi puheenjohtajaehdokas, joka on luvannut kävellä rinteen yli, on tuossa varsin arveluttavassa joukossa mukana.

Kurdeilla on nähtävästi kahdenlaisia kunniakäsityksiä. Toiset kurdit, joiden kunniakäsitys on tavallaan aika kehittynyt tai ainakin sellainen, että siinä voi nähdä miehistä kunniaa, ovat aivan erilaisia kuin arabit siinä, eivät juuri valita edes oikeasti kokemistaan vääryyksistä (kuten arabien rikoksista ja uhkauksista heitä kohtaan, ellei kohteena ole lapsi tai nainen), koska tosimiehen on häpeällistä olla uhri.

Tosimiehelle omaan tyttäreen tai vaimoon kohdistuva loukkaaminen on myös häpeällistä, joten naisiinkaan kohdistuvista loukkauksista ei välttämättä valiteta. Loukkaukset joko vaietaan tai kostetaan, tai päätetään kostaa joskus myöhemmin, mutta niitä ei nyyhkytetä julkisesti. Olisiko tässä jotain indo-eurooppalaista kulttuuriperintöä?

En tiedä.

Iranilaisillakin näyttäisi olevan tällaista asennetta toisinaan.

Sitten ovat nämä toiset kurdit (tai samat kurdit eri tilanteessa, en tosiaan tiedä miten se menee), jotka käyttävät täysin häpeämättä uhristatustaan hyväkseen, tai pyrkivät uhristatuksen suojiin vinkumalla ja valittamalla länsimaissa, vaikka ovat raavaita miehiä, joiden vähyyden vuoksi naiset ja lapset ovat kurdialueella uhattuina ja jäävät raakuuksien uhriksi.

Ja suomalaiset pässit pitävät näitä isänmaallisina sankareina.

Jos joku tässä kuviossa on täysipölijä, niin se on suomalainen suvaitsevainen, joita yllämainitut puolueet ovat täynnä.
Herra, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.

Ja jos suinkin voit, passita Erkki Tuomioja jo eläkkeelle.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ei saisi kärjistää

18/12/2016

Syksyn iloisia luontovärejä synkistivät kurjat tiedepoliittiset uutiset. Niistä yksi oli se, että tiedonjulkistamisen valtionpalkinto myönnettiin tänä vuonna Heikki Hiilamolle, ja toinen se, että Sara Heinämaa puolestaan palkittiin viisivuotisella akatemiaprofessuurilla. Tarkastelenkin tässä kirjoituksessa, voisiko näistä uutisista löytää jonkin valopilkun.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan mukaan ”professori Hiilamolla on ihailtava journalistinen taito kirjoittaa yksinkertaista ja luettavaa tekstiä vaikeasta aiheesta”. Näin siis on, kun kirjoittaa esimerkiksi teoksen Aavelasku, jossa Hiilamo haukkui tarpeelliseksi osoittautuneen Hornet-hankinnan pataluhaksi. Kansaneläkelaitos palkitsi sittemmin Vihreän liiton ehdokkaana esiintyneen Hiilamon professorinviralla, jota tutkija käytti ponnahduslautana päätyäkseen lopulta yhteiskuntapolitiikan professoriksi Helsingin yliopistoon.

Tänä vuonna häntä suitsutettiin poliittisesta kirjasta nimeltä Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö – Mistä sote-uudistuksessa on kysymys? (Into 2015) 15 000 euron verottomalla palkinnolla. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että kun itse julkaisin teokseni Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005), yliopiston hallintovirasto palkitsi minut uhkailemalla kirjan kustantajaa ja vaatimalla teoksen myynnistä vetämistä, koska olin arvostellut sosialistien ja kommunistien luomaa sosiaaliturvajärjestelmää, joka rankaisee toimeliaisuudesta ja palkitsee toimettomuudesta.

Pääosassa oli luonnokseni perustulojärjestelmäksi, jonka pääpiirteitä hallitus nyt tulee toteuttaneeksi vihreiden mallista riippumattomasti. Tarjosin toki ideani vapaasti sovellettavaksi, joten laskua en lähetä perään. Totean vain, että aina kun vihreät röyhtäisevät jotain sosiaalipolitiikasta, heille sataa mannaa taivaasta. Jos taas itse sanon jotain toteuttamiskelpoista, ei kirjoittajalla todeta olevan suinkaan ”ihailtava journalistinen taito kirjoittaa yksinkertaista ja luettavaa tekstiä vaikeasta aiheesta” vaan kyky harjoittaa populismia.

Olen edelleen sitä mieltä, että Hiilamon sijasta tiedonjulkistamispalkinnon olisi voinut myöntää vaikkapa Ilja Janitskinille, joka on MV-lehtensä kautta tuonut esille paljon sellaista, josta poliittisen korrektiuden mädättämä vanha media vaikenee. En ajattele kaikesta lehdessä esiintyvästä samoin kuin juttujen kirjoittajat, mutta on selvästikin kohtuutonta, että Suomen kansalainen joutuu oleskelemaan maanpaossa Espanjassa tai Venäjällä ja että hänet suorastaan vangitaan maahanmuuttoon liittyvien ongelmien ja viranomaistoiminnan mädännäisyyden paljastamisesta.

Tekijänoikeusrikkomuksiin vetoaminen muodostaa läpinäkyvän tekosyyn aikana, jolloin lähes kaikki mediat jäljentävät toistensa raportoimia uutisia. Miten valheita voisi edes arvostella, jos niitä ei saisi tallentaa ja toistaa todistusaineistona? Kuka vangitsisi esimerkiksi Googlen, Microsoftin tai Yahoon johtajat siitä, että kyseisten firmojen hakukoneet tallentavat kaiken netissä esiintyvän aineiston omille palvelimilleen, joiden välimuisteista ne latautuvat vielä kauan sen jälkeen, kun ensijulkaisufoorumeina toimineita sivustoja ei enää ole olemassa?

No, tästä pääsemmekin otsikkoni aiheeseen: Ei saisi kärjistää. Viranomaisvalta itse luo yhteiskuntaan levottomuutta, sekasortoa ja vastakkainasetteluja kohtelemalla kansalaisia epäoikeudenmukaisesti. Siinä, missä yksiä laakeroidaan mitättömistä suorituksista palkinnoilla, viroilla ja apurahoilla, toiset puolestaan koetetaan kaikin voimin nujertaa vaikenemisella, kiistämällä toimintaresurssit sekä viime kädessä juristien nuijilla.

Miten sitten filosofina esiintyvä feministi Sara Heinämaa liittyy tähän, ja kuka hän on? Heinämaa sai uransa nousukiitoon julkaisemalla 1980-luvun suosikkifilosofi Esa Saarisen kanssa teoksen Olennainen nainen. Sen jälkeen kaikki, mitä hän sanoo, on liittynyt jollakin tavoin naiseuteen. Mitään hän ei ole sanonut filosofian yleisistä ongelmista ja tutkimusaiheista vaan ainoastaan niistä, jotka liittyvät sukupuolikysymykseen. Väitöskirjassaan Ele, tyyli ja sukupuoli hän pyrki kiistämään biologisen sukupuolieron kaksiarvoisuuden ja redusoimaan sukupuolen pelkästään pukeutumisen ja muotitaiteen ilmiöiksi.

Nyt Suomen Akatemia antoi hänelle viisivuotisen akatemiaprofessuurin palkintona tutkimussuunnitelmasta, jossa hän lupaa ”kehittää tutkimuksessaan filosofisen analyysin sosiaalisesta syrjäytymisestä ja ulossulkemisesta”. Hänen toimintaansa kuvataan perusteluissa näin:

”Lähtökohtana on ajatus, että normaaliuden ja epänormaaliuden kokemuksilla on ratkaiseva asema kaikissa sosiaalisissa prosesseissa, joissa yksilöiden ja yhteisöjen väliset erot muodostuvat vastakkaisiksi, ja joissa erot ja vastakkaisuudet ratkaistaan marginalisaatiolla ja ulossulkemisella. Heinämaa avaa tutkimuksellaan uuden näkökulman normaaliuden ja epänormaaliuden ilmiöihin luovalla filosofisella otteella ja tieteidenvälisellä dialogilla.”

Kyse on siis siitä, että Heinämaa on luvannut ratkaista maahanmuuton ongelmat häivyttämällä todellisuudessa itsessään esiintyvät arvo- ja eturistiriidat filosofiseen haaveiluun ja hukuttamalla valtioiden rajat ideologiseen unelmahöttöön.

Sitä paitsi dialogisuuden ajatus on peräisin minulta, joka nostin sen esille suomalaisessa keskustelussa teoksellani Dialoginen filosofia – Teoria, metodi ja politiikka (Yliopistopaino 2003). Heinämaa on ymmärtänyt idean väärin, kun hän luulee, että mikrotason kasvokkaiseen kohtaamiseen liittyvästä kanssakäymisestä ja yhteisymmärryksen lisääntymisestä voitaisiin johdella makrotason toimintasuosituksia valtiolliseen elämään.

Vaikka marginalisaatio ja ulossulkeminen ovatkin epätoivottuja ilmiöitä ihmisyksilöiden välillä, tyhmimpienkin filosofinkuvajaisten pitäisi ymmärtää, että valtio on jo sinänsä oman olemuksensa vuoksi ulossulkeva ja muita kansakuntia marginalisoiva etujärjestö, joka perustuu kansakuntien itsemääräämisoikeuteen ja jolla on oikeutuksensa historiallisessa itsejärjestymisessään.

Niinpä on parempi, että marginalisaatiota ja ulossulkemista harjoitetaan hallitusti rajavalvonnan keinoin valtioiden toimesta, kuin että rajat avataan ja ”marginalisaatio” sekä ”ulossulkeminen” siirtyvät keskelle kansalaisyhteiskuntaa: kaduille, kujille, turuille ja toreille, joissa ihmisyksilöt kiistelevät keskenään sosiaalietuuksista, työpaikoista, asunnoista ja aivan kaikesta.

Palaan taas pääaiheeseeni: Ei saisi kärjistää. Kuitenkin yliopistot ja Suomen Akatemia itse kärjistävät ja kohtelevat ihmisiä epäoikeudenmukaisesti myöntämällä rahaa, resursseja, julkisuutta ja palkintoja omille kellokkailleen, jotka eivät Sara Heinämaan tavoin ymmärrä edes mikrotason ja makrotason eroa eivätkä poliittisen todellisuuden luonnetta, saati että he tietäisivät jotakin siitä, millainen on todellinen yhteiskunta. Akatemiaprofessorin virassa oleskelun sijasta Heinämaalle sopisi ulostulo yliopistomuurien takaa tänne aikuisten maailmaan ja tutustumaan siihen vaikka työttömän näkökulmasta.

Heinämaan ajatuskulut kestävät kuin kerjäläistytön kelkkanaru. Kiinnostavan tutkimusaiheen muodostaisi se, miten vihervasemmiston hallitsemat yliopistot, Suomen Akatemia ja mediat (niiden juoksupoikina) itse tuottavat marginalisaatiota ja ulossulkemista diskriminoimalla häikäilemättömästi kaikkia oikeasti ajattelukykyisiä ihmisiä.

J. Sakari Hankamäki

filosofian tohtori

filosofi

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ministeriryhmämme uutiskirje

16/12/2016

Perussuomalaisten ministeriryhmä

Eduskunnalta Perussuomalaisia lisäyksiä budjettiin

Joka vuosi eduskunta myöntää budjettikäsittelynsä yhteydessä lisämäärärahoja hallituspuolueiden yhdessä sopimiin kohteisiin. Ensi vuodelle jaetaan yhteensä 37 miljoonaa euroa erilaisiin hankkeisiin. Perussuomalaisten ministeriryhmä on tyytyväinen eduskunnan tänä vuonna tekemiin lisäyksiin, sillä niiden myötä ensi vuoden budjetti on entistä Perussuomalaisempi, oikeudenmukaisempi ja pienituloisille parempi.

Perussuomalaisten myötävaikutuksesta eduskunta myönsi jälleen merkittäviä summia lisämäärärahoja syrjäytyneiden tukemiseen sekä ruoka-apuun. Myös päihdeäitien palveluiden turvaamiseen ja lastensuojeluun kohdennetaan lisää rahaa. Näillä lisäyksillä tehdään nimenomaan sitä konkreettista työtä, joka helpottaa yhteiskuntamme kaikkein vähäosaisimpien arkea.

Viime vuoden tapaan eduskunta myönsi 250 000 euroa maahanmuuton tiedotustoimintaan. Sen tarkoituksena on tarjota realistista tietoa mahdollisille lähtijöille heidän käyttämiensä kanavien kautta lähtömaissa. Tarkoituksena on vähentää perusteettomasti Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa ja ihmissalakuljetusta. Tämä määräraha ja ulkoministeriön johdolla toteutettu tiedotustoiminta on tärkeä osa hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman toimeenpanoa.

Eduskunta lisäsi myös poliisien rahoitusta. Rahoitus ohjataan ennen kaikkea lasten ja nuorten suojelemiseen. Tavoitteena on, että nettipedofiliaan sekä nettikiusaamiseen ja -huijauksiin voidaan puuttua entistä hanakammin. Perussuomalaisten vuoden 2015 vaaliohjelman yksi tavoite "Ei saa kiusaa" toteutuu tämän myötä entistä paremmin.

Lisää ensi vuoden budjetista vielä vuoden viimeisessä uutiskirjeessä ensi viikolla.

Itsensä työllistäjien työttömyysturvaa kehitetään

Hallituksen työllisyys- ja yrittäjyyspaketin toimenpiteet etenevät. Torstaina julkaistu oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin tilaama selvitys ehdottaa työttömyysturvajärjestelmään muutoksia, joilla kannustetaan itsensä työllistämiseen pää- tai sivutoimisesti ja otetaan nykyistä paremmin huomioon muuttunut työelämä.

Hallitus arvioi selvityksen ehdotuksia ja päättää tehtävistä muutoksista. Päämääränä on, että palkansaaja voi halutessaan siirtyä joustavasti yrittäjäksi ja päinvastoin. Myös sivutoimisen yritystoiminnan aloittamisen tulee olla työttömälle nykyistä helpompaa.

EU:n asedirektiivistä Suomen tavoitteiden mukainen

Työ suomalaisten puolesta kannatti jälleen myös EU-asioissa. Paljon puhutusta EU:n asedirektiivistä on syntynyt neuvotteluratkaisu, joka vastaa Suomen tavoitteita. Puolustusministeri Jussi Niinistö ja europarlamentaarikko Jussi Halla-aho tekivät merkittävän vaikuttamistyön, jotta suomalaisten erityispiirteet huomioitaisiin. Työ tuotti tulosta ja esitys muokkautui siten, että myös jatkossa reserviläisten aseharjoittelu osana vapaaehtoista maanpuolustustyötä on turvattu.

Liian kireä lainsäädäntö olisi heikentänyt merkittävästi Suomen puolustuksen uskottavuutta. Perussuomalaisten ansiosta tällaista ei päässyt tapahtumaan.

8 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Marraskuu 2018 (50)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (136)
Heinäkuu 2018 (129)
Kesäkuu 2018 (81)
Toukokuu 2018 (85)
Huhtikuu 2018 (49)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (53)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (47)
Marraskuu 2017 (45)
Lokakuu 2017 (71)
Syyskuu 2017 (50)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com