Helsinkiin syytä julistaa asumisen hätätila

26/2/2021

Helsingin pormestariksi pyrkivät sdp:n Nasima Razmyar ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho olivat tällä viikolla puheenaihe.fi -podcastin keskusteluvieraina kertomassa omista ja puolueidensa vaaliteemoista. Halla-ahon mukaan Helsingin suurimmat ongelmat liittyvät erityisesti hallitsemattomaan kasvuun, heikkolaatuiseen maahanmuuttoon ja asumisen hintaan. Halla-aho katsoo, että Helsingin pitäisikin asuntotarjonnassaan suosia voimakkaasti sellaisia ihmisiä, joilla on työpaikka.

Jussi Halla-aho nosti keskustelussa esille keskeiset kehittämisen kohteet Helsingin kaupunkipolitiikassa. Halla-aho totesi, että vaikka Helsingin taloudellinen tilanne onkin kohtuullisen hyvä, epäkohtia voidaan aina osoittaa.

- Koen itse, että poliitikon ei pidä maalailla visioita vaan tunnistaa ongelmia ja pohtia niihin ratkaisuja. Helsingin suurimmat ongelmat liittyvät mielestäni hallitsemattomaan kasvuun, heikkolaatuiseen maahanmuuttoon ja asumisen hintaan.

Helsinki tunnetaan matalasta kunnallisveroasteesta. Halla-ahon mukaan käsitys matalasta verotuksesta on kuitenkin osittain silmänlumetta, koska helsinkiläinen maksaa asumisestaan jopa tuplasti enemmän kuin vaikka tamperelainen. Halla-ahon ykkösprioriteetti Helsingissä onkin löytää keinoja asumisen hinnan nousun hillitsemiseksi.

- Se, minkä Helsingissä vuokralla asuva voittaa matalassa kunnallisverossa, sen hän häviää asumisen hinnassa.

Halla-aho ei kuitenkaan innostu Malmin lentokentän asuntorakentamishankkeesta.

- Sinne olisi tulossa suolle rakennettua asuntotuotantoa, siis erittäin epäedulliseen ympäristöön. Nähdäkseni ei mitenkään välttämätöntä asuntojen rakentamisen kannalta.

Autoilua tarkasteltava paikallisena kysymyksenä

Helsingin kaupunki julisti syksyllä ilmastohätätilan. Halla-ahon mukaan tempaus on tyypillistä vihervasemmistolaista poseerausta, josta on syytä irrottautua.

-Sen sijaan meidän on syytä julistaa Helsinkiin asumisen hintahätätila ja maahanmuuttohätätila, koska nämä ovat niitä todellisia ongelmia, jotka vaikuttavat tavallisten ihmisten turvallisuuteen sekä asuinalueiden ja koulujen eriytymiseen ja gettoutumiseen ja samalla kunnan talouteen.

Suuomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Hallitus tunaroi ja pelaa aikaa

25/2/2021

Hallitus on tänään pitänyt tiedotustilaisuuden, jossa se on kertonut koronarajoitusten tiukennuksista. Perussuomalaiset totesivat kyselytunnilla, että tavoitteet ovat ymmärrettäviä, mutta toteutuksessa on parantamisen varaa.

Perusuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen ihmetteli kyselytunnilla, että jos ja kun Suomi on nyt poikkeusoloissa, miksi hallitus aloittaa rajoitustoimet vasta 8.3.

– Voisitteko kertoa, että jos tänään todetaan hätätila, niin miksi vasta puolentoista viikon päästä ryhdytään sulkutoimiin? Rantanen kysyi.

Syy on ministeri Annika Saarikon (kesk) mukaan siitä, että asioiden käsittely eduskunnassa vie aikaa ja arvio on, että lait saadaan voimaan vasta 8.3.

Kaikki ravintolat kiinni

Yksi tulevista sulkutoimista on ravintoloiden sulkeminen. Rantanen kysyikin, onko tarkoitus sulkea kaikki ravintolat huomioimatta sitä, onko kysymyksessä esimerkiksi lounasravintola vai yökerho.

– Jos olette päätymässä siihen, että kaikki ravintolat menevät kategorisesti kiinni, niin onko tarkoitus kytkeä take away -ruuanhakuun myös alkoholin ulosmyynti? Tämä voisi helpottaa ravintolayrittäjien asemaa, Rantanen huomautti.

Saarikko vastasi, että kolmen viikon sulku koskee kaikkia ravintoloita. Hän totesi, että noutoruokaa voi edelleen myydä, mutta kysymykseen alkoholin ulosmyynnistä hän ei vastannut.

EU:ssa helpompaa rajoittaa sisäistä liikkumista kuin rajojen välistä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi, että koronakriisissä on huomattavissa sama ilmiö kuin muutama vuosi sitten Eurooppaa ravistelleessa terrori-iskujen aallossa.

– Jostakin syystä EU:ssa on helpompaa rajoittaa liikkumista ja olemista jäsenmaiden sisällä kuin liikkumista rajojen yli. Betoniporsaita ja piikkilankaa sai huoletta vetää julkisille paikoille, mutta jos samaa tehtiin sisärajoilla, komissiolta tuli helposti noottia vapaan liikkumisen rajoittamisesta, Halla-aho totesi viitaten aiempaan terroriaaltoon.

– Kysyisin, miten hallitus aikoo torjua taudin leviämistä naapurimaista myös työmatkaliikenteen ja muun niin sanotun välttämättömän liikenteen mukana?

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) vastasi, että Suomen korona-ajan rajapolitiikka on EU:n tiukimmasta päästä. Hän lisäsi, että rajojen pakkotestausmalli on vähitellen tulossa käyttöön.

Suomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kyyti on kylmää

23/2/2021

Hallituksen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet ovat pikkuhiljaa kirkastumassa kuluttajalle. Kyyti tulee olemaan kylmää erityisesti autoililjalle, sillä tieliikenteen päästöt ovat valtaosa kaikista liikenteen päästöistä.

Perjantaina dieselpolttoaine maksoi 1,50 euroa litralta Kuninkaantien ABC:llä. Kesällä Porvoon Shellillä dieseliä sai edullisimmillaan hintaan 1,06 euroa litra. Nopeasti tapahtunut hinnannousu on vasta alkusoittoa sille, mille tasolle fossiilisten polttoaineiden hinnat ovat kipuamassa.

Sanna Marinin punavihreä hallitus korotti polttoaineiden veroja viime elokuussa. Jussi Halla-aho huomautti tuolloin, että polttoaineiden verotus oli jo ennen korotuksia EU:n huippua.

– Suomalainen maksaa bensiinilitrastaan 70 prosenttia veroa. Rahat kipataan koronaelvytyksen nimissä Espanjaan, jossa vero on alle 50 prosenttia ja Puolaan, jossa se on alle 40 prosenttia.

Liikenteen päästöt puoliksi 2030 mennessä

Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti 16.2. asettavansa poikkihallinnollisen työryhmän arvioimaan ja valmistelemaan kansallisen tieliikenteen päästökauppaa. Tieliikenteen päästökauppajärjestelmässä polttoaineen jakelija ostaisi valtiolta säännöllisesti järjestettävistä huutokaupoista myytävää fossiilista polttoainemäärää vastaavan, hiilisisältöön sidotun jakeluoikeuden. Yksinkertaista, eikö vain?

Päästökaupan kartoitus on osa fossiilittoman liikenteen tiekartan valmistelua, jonka lausuntokierros puolestaan päättyi perjantaina. Punavihreä hallitus puuskuttaa täyttä vauhtia kohti köyhän autoilijan katastrofia, keskustapuolueen heittäessä lisää pökköä pesään.

Fossiilittoman liikenteen tiekartan tavoitteena onkin sitten puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Tiekartan toimet koskevat tieliikennettä, koska se aiheuttaa valtaosan kaikista liikenteen päästöistä. LVM:n tiedotteessa ministeri Timo Harakka lupaa paimentaa Euroopan unioniakin oikeaksi katsomalleen tielle:

– Kolmannessa vaiheessa, syksyllä 2021, hallitus arvioi mitä näillä keinoilla saavutetaan ja eteneekö EU riittävän ripeästi oikeaan suuntaan.

”Polttomoottoriautojen hinta romahtaa”

Suomessa myydään vuodessa vajaat 800 000 autoa, joista uusia on viime vuosina ollut alle 100 000. Uudet autot menevät työsuhde-eduista nauttivalle keskiluokalle, joka toki maksaa veronsa ja on siten autonsa ansainnut.

Keskimääräinen henkilöauto on maassamme 12-vuotias, kotteroiden keskihinta on 6 800 euroa ja romutusikä on keskimäärin 20 vuotta. Suomalaiselle auto on välttämättömyys, kovin harvalla on mahdollista köpötellä jalkaisin suurkaupungin keskustaan asioimaan tai matkustaa julkisilla ostosparatiisiin pirttikalustoa hankkimaan.

EVA:n ekonomisti Sanna Kurronen kohautti helmikuun alussa ilmoittamalla, että polttomoottoriautojen hinnat romahtavat tulevina vuosina polttoaineiden verotuksen kiristymisen, polttomoottoriautojen valmistuksen loppumisen sekä kaupunkikeskustojen ajokieltojen myötä.

Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että Suomeen tuodaan hyväkuntoisia ja vähäpäästöisiä, käytettyjä dieselautoja entiseen malliin. Uudet autot kulkevat sähköllä tai ovat hybridejä mutta ne eivät ehdi vajaassa kymmenessä vuodessa muuttamaan autokaupan koko kuvaa.

Tieliikenteen verotus uusiksi

Valtiovarainministeriön johtama työryhmä on vuodesta 2019 selvitellyt liikenteen verotuksen uudistamistarpeita juurikin ilmastotavoitteiden ja tietenkin valtiontalouden näkökulmasta. Työryhmän piti julkistaman raporttinsa nyt maaliskuussa, mutta syystä tai toisesta ulostulo siirrettiin vaalienjälkeiseen aikaan toukokuulle.

Työryhmältä odotetaan käytännössä kokonaisnäkemystä siitä, miten valtion nykyisin liikenteestä tulouttamat 8 miljardia veroeuroa saadaan kasaan tulevaisuudessakin. Keinojen pitäisi vielä olla sellaisia, että nykyhallituksen kunnianhimoiset päästöjen vähennystavoitteet toteutuvat.

 

Suomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Pekka Katajan murhayritys

23/2/2021

Syyttäjä: Pekka Katajaa vasaralla hakannut oli tekemässä murhaa, jollaista ei ole nähty 90 vuoteen - todisteina sormenjälkiä ja autokuvia

Syyttäjien mukaan miesten mukana ollut paketti kertoo osaltaan suunnitelmallisuudesta. Paketti oli tyhjä, samoin sen osoitekortti. Paketin todennäköisenä tarkoituksena oli toimia rekvisiittana, joka hälventäisi Katajan mahdollisia epäluuloja.
...
Hyökkääjien käyttämä väkivalta oli syyttäjän mukaan raakaa ja julmaa, sillä fyysisesti ylivoimaiset tekijät kohdistivat Katajan pään alueelle pitkäkestoista ja voimakasta väkivaltaa. Oikeustermein ilmaistuna se osoittaa syyttäjien mukaan sitkeää surmaamispyrkimystä.
...
Tiedossa ei ole, mikä alun perin yhdisti syytetyn tekoon. Esitutkinnasta saatujen tietojen perusteella poliisi on tutkinut tarkasti hänen ja Teemu Torssosen yhteydenpitoa. Yhteydenpitoa on poliisin mukaan ollut, ja se kertoo myös vastaajan kaunasta Pekka Katajaa kohtaan.

Murhan yritykseen liittyvää viestinvaihtoa syyttäjillä ei ole hallussaan. Syyttäjien tulkinnan mukaan tämä kertoo teon huolellisesta valmistelusta.

Esitutkinnassa poliisille selvisi, että Torssonen ja syytetty eivät tavallisesti olleet kovin usein yhteydessä toisiinsa. 16. heinäkuuta 2020, päivää ennen Pekka Katajaan kohdistunutta hyökkäystä, syytetty ja Torssonen kuitenkin olivat yhteydessä.

Viestinvaihtoon poliisi ei päässyt käsiksi. Poliisin mukaan Torssonen käytti prepaidliittymää vain tähän yhteen viestittelyyn. Hyökkäyksen jälkeen sekä vastaaja että Torssonen alustivat puhelimensa ja tietokoneensa eli palauttivat ne tehdasasetuksiin.
...
Syyttäjän merkittävin tiedossa oleva todiste on Katajan asuntoon jäänyt valepaketti. Ylen tietojen mukaan vastaajan sormenjälkiä löytyi paketista useita.

Syyttäjien mukaan tekijöiden käyttämä auto tallentui Jämsänkosken Nesteen valvontakameran kuvaan pian teon jälkeen kello 9.57.

Ylen tietojen mukaan tämän auton yhteyttä syytettyyn on pyritty selvittämään tutkinnassa varsin suurella työllä esimerkiksi auton mallitietojen, maahantuojan, valvontakameroiden sekä kelikameroiden avulla."

 

Lähde: Yle

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kerjäläiset - lisääntyvä riesa Suomessa

21/2/2021

Poliisi on saanut kahden viime viikon aikana päivittäin ilmoituksia Kaakkois-Suomessa liikkuvista epäilyttävistä rahankerääjistä.

Lappeenrannassa, Luumäellä ja Imatralla sekä Kotkassa ja Kouvolassa on isojen kauppojen edustoilla päivystänyt ihmisiä, jotka ovat pyytäneet ohikulkijoilta lahjoittamaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Ulkomaalaisilta vaikuttaneet rahanpyytäjät ovat kertoneet lahjoitusten menevän kuuroille, vammaisille ja sairaille lapsille.

– Heidän toimintansa viittaa kuitenkin siihen, ettei rahankeräys ole laillista, sanoo rikoskomisario Juha Junkkari Kaakkois-Suomen poliisista. Junkkari muistuttaa, että rahankeräykseen tarvitaan poliisin lupa.

 

Lähde: Suomalaiset mediat

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Yrittäjien verojen nosto ei investointeja lisää

20/2/2021

Vasemmistoliitto esittää opetusministeri Jussi Saramon suulla osinkoverotuksen kiristämistä.

Päättäjiä, eikä etenkään vihervasemmistolaisia saa ymmärtämään, että kun otetaan aikaperspektiiviksi 20 vuotta, maksaa osakeyhtiön perustanut yrittäjä samoista tuloista enelmmän veroja kuin palkansaaja yhtä suurista tuloista. Vaikka 20 vuotta on elämässä lyhyt aika olla töissä tai yrittäjänä, vain harvat poliitikot pystyvät hahmottamaan asiaa. He keskittyvät yhteen vuoteen, eivätkä sitäkään näe oikein. Tässä kirjoituksessa otetaan yhden suomalaisen arvostetun yrityksen yksi vuosi ja arvioidaan sitä vastaan ministeri Saramon puheet.

Valhetta, valhetta kaikki on vain

Jokainen taloudellisesti järkevä ihminen nostaa osakeyhtiöstä osinkoja niin paljon kun se on 7,5-8,5 %:lla mahdollista. Mutta se ei tarkoita sitä, että kyse olisi lievästä verotuksesta. Eikä kyse ole maksimiosingoista.

Sillä yhtiön tuloksesta maksama 20 %:n vero on ikään kuin osingon ennakkovero. Eikä 20 % riitä mihinkään, koska harvoin yhtiö voi jakaa koko voiton osinkoina. Raha on jätettävä yhtiöön investointeja varten ja maksuvalmiuden ja työllisyyden turvaamiseksi huonoina aikoina (kuten nyt korona).

Virossa vero maksetaan vasta kun omistaja nostaa tuloa palkkana tai osinkona. Jos Suomessa olisi vastaava järjestelmä, yhtiö ei maksaisi veroa, mutta osingosta maksettaisiin 44 %:n vero (nykyinen yhteisövero 20 % + pääomatulovero 30 % osingosta -> 24 % = 44 %).

Suomessa yhtiön voi perustaa ilman osakepääomaa. Jos yritys on tuottanut voittoa ennen veroja vuosien aikana 10 vuodessa 100.000 euroa/vuosi eli yhteensä miljoona euroa, on se maksanut veroja 200.000 euroa. Oletetaan, että kaikki voitot on jätetty yhtiöön. Vuotena 11 listaamattoman yhtiön osakas voisi nostaa Saramon laskuopin mukaan 64.000 euroa osinkoa, jonka vero on 7,5-8,5% ”vain” 5140 euroa. Sen saamiseksi on pitänyt yhtiön maksaa veroa 200.000 euroa. Aika huono diili. Tätä yliverotusta ministeri väitti verotueksi, jonka määrä on 400 miljoonaa euroa vuodessa.

Vasemmiston "verot kansan verta juo"

Suomalainen sananparsi

Jussi Saramo on koko ikänsä julkisista verorahoista ansionsa saanut vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja Suomen vt. opetusministeri, joka sai eduskuntavaaleissa 2019 Uudellamaalla 3 502 ääntä, jotka riittivät eduskuntaan. Ministeriksi päästyään Saramo on voimistanut veropuheitaan vaatimalla pörssin ulkopuolisille yrityksille tiukempaa osinkoverotusta. Tässä kirjoituksessa tehdään Saramon puheista faktan tarkistus vertaamalla hänen esitystään suureen suomalaiseen sukuyhtiöön.

Vielä 1960-luvulla jokaisella kommunistilla oli kunnia-asia elättää itsensä ja perheensä omalla työllään. Tänään yhteiskunta on tulvillaan erilaisia maistereita ja taivaanrannan maalareita, joiden mielestä yhteiskunta on heitä varten. Heillä on oikeus kaikkeen ilman velvollisuuksia. Oikeus hankitaan populistisilla puheilla siitä kuinka ollaan köyhien ja sorrettujen asialla. Näissä puheissa yrittäjät esitetään edelleen lahtareiksi, joita voidaan verottaa lisää ja enemmän, jotta näillä tyhjän puhujilla riittäisi jatkossakin mammonaa tuhlattavaksi. Mutta pää tulee vetävän käteen. EKP:n rahanpainamiskone tulee yskimään ja tämä keinotekoinen velkayhteiskunta romahtaa. Mistä sitten saadaan rahaa edes elämän perustarpeisiin kun kaikki yrittäminen on Suomessa lyöty kanveesiin.

Pauli Vahtera

Lue lisää Paulin erinomaisesta kirjoituksesta täältä.


0 kommenttia          Bookkaa tämä

Osmo Friberg Salon perussuomalaisiin

19/2/2021

Salon seudun Perussuomalaiset saivat oivallisen vahvistuksen, kun pitkäaikainen kokoomusvaltuutettu Osmo Friberg siirtyi perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi, kertoo Salon Seudun Sanomat.

Friberg sanoo tutustuneensa perussuomalaisiin Salossa viime valtuustokaudella, jolloin istui Tapio Äyräväisen (ps) ja Mikko Lundénin (ps) kanssa kaupunginhallituksessa.

Hänestä ryhmä on osoittanut kykenevänsä yhteistyöhön yli puoluerajojen. Se tekee johdonmukaista ja suoraviivaista politiikkaa, ja Friberg on huomannut kuluvalla kaudella olevansa monessa asiassa samaa mieltä perussuomalaisten kanssa.

– Ryhmässä ajatellaan taloudesta hyvin realistisesti, ja sen mielestä Salon talous tulee saada tasapainoon. Se on ajanut esimerkiksi kaupungin tarpeettomien kiinteistöjen myymistä ja vastuullista henkilöstöpolitiikkaa sekä vastustanut Salon veden yhtiöittämisen tapaista kikkailua.

Friberg sanoo arvostavansa nuoressa puolueessa sitä, että ryhmässä saa keskustella vapaasti ilman menneisyyden taakkoja. Ryhmä on ilmoittanut myös etukäteen, että se jakaa luottamustehtävät vaalien jälkeen äänimäärän ja osaamisen perusteella oikeudenmukaisesti.

– Ryhmä ei lupaa mitään, eikä minullekaan ole luvattu mitään. Ennen vaaleja ei ole mitään paikkoja jaettavaksi. Lähden nöyrästi vaaleihin, ja kuntalaiset päättävät, saanko paikan valtuustossa. Jos siihen tulee jotain muuta päälle, se ratkaistaan paikkajakoneuvotteluissa.

Perussuomalaisissa Osmo Friberg näkee mahdollisuuden muuttaa salolaista politiikkaa. Hänen mielestään tällä valtuustokaudella yhteisten asioiden hoito ei ole edennyt, vaan aika on mennyt erilaisissa kärhämissä.

– Salon taloustilanne on vaikea, eikä kunnan päätöksenteko voi jatkua näin. Siihen on saatava muutos.

Perussuomalaisten vaalipäällikkö Tapio Äyräväinen sanoo tunteneensa Fribergin vuosikymmeniä.

– Minulle on jäänyt kuva, että Osmo on touhukas, toimelias ja asioihin perehtyvä ihminen. Häneen voi luottaa, ja hän tulee toimeen ihmisten kanssa, Äyräväinen kehuu.

Lähde: Salon Seudun Sanomat - Vesa Käiväräinen

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Mihin Suomi on menossa?

18/2/2021

Lyöntejä ja potkuja oli kohdistettu päähän. Tekoon oli käytetty useita erilaisia välineitä. Lisäksi syyttäjän mukaan uhrille oli juotettu väkisin vahvaa viinaa.

Kolmas murhasta syytetty oli palannut sairaalasta pian paikalle, ja syyttäjän mukaan hän oli lyönyt uhria heti päähän. Tämän jälkeen uhrin pahoinpitelyä ja nöyryyttämistä oli jatkettu tuntien ajan.

Ohikulkija oli huomannut pojat sairaalan alueella ja kysynyt, onko pojilla kaikki hyvin. Tämä seurauksena tekijät olivat vaihtaneet paikkaa syrjemmälle. Paikkaa oli vaihdettu myös toisen kerran. Uhri oli joissain vaiheissa pyrkinyt puolustautumaan sanomalla ei ja yrittämällä nostaa käsiään suojakseen.

Loppuvaiheessa rankasti pahoinpidelty uhri oli kannettu sairaala-alueella olleen lavan viereen. Hänet oli laitettu istuvaan asentoon. Syyttäjän mukaan syytetyt olivat muun muassa heitelleet uhria tyhjillä ja täysillä oluttölkeillä päähän.

Lähde: Yle

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Mikä maajusseja vaivaa?

18/2/2021

Keskustan kannatus putosi – joka kuudes viljelijä aikoo nyt äänestää perussuomalaisia.

Maaseudun tulevaisuuden teettämän kyselyn mukaan keskustan kannatusosuus viljelijöiden keskuudessa on pudonnut 65 prosenttiin viime kuntavaaleista. Vuonna 2017 keskustaa kertoi kannattavansa 81 prosenttia maanviljelijöistä, mutta vuonna 2021 puoluetta aikoo äänestää vain 65 prosenttia.

Eniten kannatustaan viljelijöiden keskuudessa ovat kasvattaneet perussuomalaiset, joiden viljelijäkannatus kuntavaaleissa on kyselyn perusteella nousemassa 4:stä prosentista 17:ään.

Mikä maajusseja vaivaa?

Perussuomalaisten kannatuksen pitäisi olla heidän keskuudessaan vähintään 91 prosenttia. Mitä se Jounikin nyt sanoo?

 

Lähde: Maaseudun tulevaisuus

1 kommentti          Bookkaa tämä

Mauste-tytöt

17/2/2021

Istuva Spice girls -hallitus on pohjustanut kiitettävästi perussuomalaisten vaalivoiton seuraavissa vaaleissa ja siksi perussuomalaisten pitää palkita istuva hallitus perussuomalaisten parhaana vaalityöntekijänä.

Enemmistöhallituksia muodostetaan siksi, että enemmistöhallitus äänestää välikysymyksissä itselleen luottamuksen eduskunnassa, ja enemmistöhallitus äänestää eduskuntaenemmistöllään mitä haluaa.

Jotta enemmistöhallituksen luottamuksesta ja esityksistä tulisi oikeasti kysymys, niin enemmistöhallituksen luottamus ja esitykset pitäisi joltain osin laittaa kansanäänestykseen.

Istuva hallitus ja tiedotusvälineet ovat perustelleet heikosti Euroopan Unionin elpymispakettia. Perusteluista puuttui konkretia.

Mitä rahoilla tehdään? Parempaa perustelua kaivattaisiin, mutta eihän enemmistöhallituksen tarvitse perustella, he äänestävät enemmistöllään mitä haluavat, se on enemmistöhallitusdiktatuuria, joka pelkää seuraavia eduskuntavaaleja.

 

2 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Huhtikuu 2021 (24)
Maaliskuu 2021 (65)
Helmikuu 2021 (51)
Tammikuu 2021 (51)
Joulukuu 2020 (51)
Marraskuu 2020 (52)
Lokakuu 2020 (68)
Syyskuu 2020 (64)
Elokuu 2020 (60)
Heinäkuu 2020 (63)
Kesäkuu 2020 (50)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com