Hajoaako hallitus - kyllä!

10/7/2019

Ylen uusimmassa gallupissa olennaisinta on perussuomalaisten vahva ja leveä kannatus, ja demareiden jyrkkä suunta alas samaan kokoluokkaan kepun kanssa.

Todellakin. Perussuomalaisten kannatus on vahva ja leveä. Vahvuus näkyy siinä, että puolue on selvästi suurin. Leveys siinä, että PS kerää kannatusta kaikkialta Suomesta ja kaikista ikäryhmistä.

Punavihreyttään korostavat demarit menettävät työväestöä perussuomalaisille. PS on nyt selvästi suurin työväenpuolue. Yrittäjien keskuudessa perussuomalaisten kannatus on jo lähellä kokoomusta. Perussuomalaisten sanoma suomalaista työtä ja yrittäjyyttä puolustavana puolueena on mennyt perille.

Demarit saivat eduskuntavaaleissa hieman enemmän ääniä kuin perussuomalaiset. Nyt ero on venähtänyt toiseen suuntaan. Se on peräti 3,6 %-yksikköä perussuomalaisten hyväksi. Hallitustaival on vasta alullaan, joten vanha ennusteeni demarikannatuksen laskusta 10-13 % välille on todennäköinen. Siis samaan kokoluokkaan kepun kanssa.

Milloin kepun tupailloissa havaitaan virhe lähteä punavihreiden apupuolueeksi? Milloin SDP:n ay-bunkkereissa hermostutaan?

Näyttää hyvin todennäköiseltä, että punaviherkepuli hallitus ei kestä neljää vuotta. Tulossa on uudet vaalit ja uusi hallitus, jonka runkona ovat perussuomalaiset ja kokoomus. Pääministerin nimi on silloin Jussi Halla-aho.

Reijo Tossavainen

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Retoriikkaa

10/7/2019

Vasemmisto on aina käyttänyt sitä retoriikkaa, että "demokratia" tarkoittaa sosialismia.

Vähän vanhemmat muistanevat termit "kansantasavalta", "kansandemokratia" ja "demokraattinen tasavalta". Kun valtion nimenä oli "Saksan demokraattinen tasavalta", niin siitä nimestä piti tajuta, että siellä ei vallitse demokratia, vaan sosialistinen diktatuuri.

JMK

1 kommentti          Bookkaa tämä

Mitä Facebook tietää sinusta?

10/7/2019

Kahdeksan vuotta sitten itävaltalainen oikeustieteen opiskelija Max Schrems järkyttyi. Hän oli pyytänyt Facebook-yhtiötä lähettämään häntä itseään koskevat tiedot osana yliopiston kurssitehtävää.

Facebookilta saapuikin CD-levy, joka sisälsi peräti 1 200 sivua tietoa Schremsin Facebook-elämästä: mistä hän oli tykännyt sivustolla, mihin tapahtumiin hän oli osallistunut ja mitä yksityisviestejä hän oli lähettänyt.

Viimeistään tuossa vaiheessa Schremsistä tuli yksityisyyden suojaa ajava aktivisti. Hän on haastanut somejätti Facebookin menestyksekkäästi eurooppalaisissa tuomioistuimissa ja perustanut Euroopan laajuisen liikkeen.

Tänään tiistaina Euroopan unionin tuomioistuin alkaa käsitellä 32-vuotiaan Schremsin toistaiseksi merkittävintä kannetta. Jos hän saa tahtonsa läpi oikeudessa, Facebook ja jopa sadat tuhannet muut yhtiöt joutuvat mylläämään tapansa käsitellä asiakkaidensa yksityistietoja.

Lähde: Yle

1 kommentti          Bookkaa tämä

Afrikan ongelmat

9/7/2019

Afrikan ongelmat eivät ratkea sillä, että koko maanosan väestö muilutetaan Eurooppaan. Jos tätä yritetään, niin kuin idiootti-poliitikot tekevät, lopputulos tulee olemaan Planeetta Maan laajuinen katastrofi. Sen osoittavat sadattuhannet yksittäistapaukset kaikkialla Euroopassa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Oulun raiskareita piisaa - monesko tapaus menossa?

9/7/2019

Oulun käräjäoikeus on tuominnut talvena paljastuneesta seksuaalirikosvyyhdestä seuraavan vastaajan ehdottomaan vankeuteen.

Hassan Mohamud Mohamed, nyt 38, tuomittiin 4,5 vuoden vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teot tapahtuivat kolmella eri kerralla Oulussa vuosina 2017-2018. Viimeinen seksuaalirikos tapahtui 28. lokakuuta viime vuonna.

Tuomittu raiskasi ja hyväksikäytti toistuvasti tekoaikaan 12-13-vuotiasta tyttöä. Hän hankkiutui uhrin kanssa yhteyksiin internetissä ja sittemmin Kik-pikaviestisovelluksessa.

Tuomittu järjesti kolme tapaamista uhrin kanssa. Käräjäoikeuden mukaan mies vei tytön kahteen eri hotelliin Oulussa ja raiskasi tämän ainakin kolmesti eri tasoisella sukupuoliyhteydellä. Raiskauksen tekotapaa voi luonnehtia rikosnimikkeen lisäksi myös yleiskielisesti törkeäksi.

Mies pakotti lapsen polvilleen ja sai tämän suostumaan seksuaaliseen tekoon laittamalla kätensä nyrkkiin. Tuomittu löi ja tukisti lasta törkeän raiskauksen aikana. Uhri ei päässyt kiinnipitämisen takia pois tilanteesta. Uhrille jäi näkyviä vammoja väkivallasta.

Raiskausten lisäksi tuomittu kosketteli ja suuteli lasta, riisui hänet ja sai hänet koskettelemaan itseään. Lisäksi mies lähetteli sukuelimestään kuvia uhrille.

Mies kävi seksuaalissävytteisiä keskusteluja uhrin kanssa älypuhelimen välityksellä. Viesteissä hän kertoi himoistaan graafiseen sävyyn.

Tiesi uhrin iästä - raiskasi silti

Käräjäoikeuden mukaan tuomittu käytti petollisella tavalla hyväkseen uhrin kiinnostusta. Mies oli tekoaikaan 36-37-vuotias, ja osapuolten ikäero oli suuri. Lapsi oli haavoittuvainen, ja raiskaajan olisi tullut ymmärtää uhrin puutteellinen kyky ilmaista itseään.

Oikeus katsoi syytteet toteennäytetyiksi vastaajan osittaisen tunnustamisen ja asianomistajan kertomuksen perusteella. Henkilö- ja kirjallinen todistelu tukivat päättelyä.

Tuomittu myönsi yhden sukupuoliyhteyden ja katsoi syyllistyneensä perusmuotoiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Mies myönsi tienneensä, että uhri on 13-vuotias.

Raiskaaja määrättiin korvaamaan uhrille 19 000 euroa kärsimyksestä, 3 000 euroa kivusta ja särystä ja 3 000 euroa psyykkisen tilan heikkenemisestä. Kokonaissumma nousee 25 000 euroon.

Lähde: Iltalehti

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Mietteitä virran varrelta

9/7/2019

Kesällä on mukavaa laiturin nokassa muistella vanhoja hyviä aikoja.

Monet lukijat muistavat varmaan vielä 1990-luvun ja keinotekoisen laman, jolla – jälleen kerran – putsattiin rahat yksinkertaiselta kansalta herrojen ja pankkiirien taskuun.

Suomessa käytiin presidentinvaali vuonna 1994. Kaksi kautta istunut Mauno Koivisto ei ollut enää ehdokkaana, ja hänen seuraajakseen valittiin SDP:n ehdokas, vuosien ajan kansainvälisissä tehtävissä toiminut Martti Ahtisaari. Presidentinvaalissa oli mukana kaikkiaan ennätykselliset 11 ehdokasta, joista seitsemän oli puolueiden ja neljä eri valitsijayhdistysten asettamia. Yksi vaalin huomiota herättänyt piirre oli, ettei kukaan ehdokkaista ollut koskaan toiminut pääministerinä, eduskunnan puhemiehenä tai Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä – toisinsanoen melko dorkaa porukkaa. Presidentinvaalissa ei enää valittu valitsijamiehiä, vaan se oli ensimmäinen suora kansanvaali.

Kaikki Suomen hallitukset istuivat 1990-luvulla koko nelivuotisen vaalikauden ajan. Pääministereinä toimivat Harri Holkeri (1987−1991), Esko Aho (1991−1995) ja Paavo Lipponen (1995−2003). Lipposen ensimmäinen hallitus nousi – ikävä kyllä - Suomen historian pitkäikäisimmäksi hallitukseksi istuttuaan 1 464 vuorokautta vaalikaudella 1995−1999.

Suomessa järjestettiin vuosikymmenen aikana kolmet eduskuntavaalit vuosina 1991, 1995 ja 1999. Vuoden 1991 vaalien selkein voittaja oli Suomen Keskusta, kun taas hallitusvastuussa olleet Kokoomus ja SDP kärsivät ankarat tappiot.

Vuoden 1995 vaaleissa SDP saavutti suurimman paikkamääränsä toisen maailmansodan jälkeen (63 kansanedustajaa). Kannatustaan menettänyt ja sisäisistä riidoista kärsinyt Suomen Maaseudun Puolue puolestaan koki kohtalonsa samoissa vaaleissa, jolloin se menetti miltei kaikki eduskuntapaikkansa.

Liberaalinen Kansanpuolue oli eduskuntapuolueena viimeisen kerran vaalikauden 1991−1995 yhden kansanedustajan voimin. Nuorsuomalaiset-puolueen ja niin sanottu ”Eko-Vihreiden” ainoaksi eduskuntakaudeksi jäi vaalikausi 1995−1999, jolloin edellisellä oli kaksi kansanedustajaa ja jälkimmäisellä yksi.

Vuonna 1990 Suomeen perustettiin uusi puolue Vasemmistoliitto, jolle siirrettiin SKP:n poliittinen toiminta; samalla lakkautettiin SKDL. SKP päätettiin säilyttää puolueena, mutta se teki konkurssin syksyllä 1992 pääosin epäonnistuneiden kiinteistökauppojensa vuoksi. Vasemmistoliiton ulkopuolelle jättäytyneet kommunistit jatkoivat poliittista toimintaansa Kommunistisessa Työväenpuolueessa ja myöhemmin uudelleen perustetussa SKP:ssa, joiden keskinäiset välit ja suhteet Vasemmistoliittoon olivat huonot. Vasemmistoliitto oli hallituspuolueena eduskuntavaaleista 1995 alkaen, jolloin se oli mukana Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa.

Vuosikymmen oli katastrofaalinen

1990-luvulla kymmeniä tuhansia yrittäjiä kaatui lamaan ja yksityistaloudet joutuivat luopumaan asunnoistaan. Nämä kaksi tahoa kantoivat lama-ajan kovimmat seuraukset. Pankkeja pääomitettiin miljardeilla, mutta pankit pettivät lupauksen tukea ahdingossa olevia ja rahastivat kaatuvat oman toimintansa pönkittämiseen.

Useimmat eivät silloin olleet varautuneet suureen lamaan ja luottivat suomalaiseen yhteiskunnan kykyyn ratkaista ongelmat. Maata johtivat sosialistit, jotka lupasivat tukea ahdingossa oleville, mutta käytännön toimilla ajoivat koko yrittäjäsektorin suureen ahdinkoon.

Ikävä kyllä, poliittinen tilanne on juuri nyt hyvin samankaltainen. Maata johtaa sosialistihallitus apunaan vihervasemmisto ja keskusta nuorine ja kokemattomine ministereineen, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten tulevaan lamaan pitäisi varautua.

Etenkin keskusta teki Juha Sipilän johdolla karhunpalveluksen suomalaiselle yhteiskunnalle, puolueelleen ja kannattajilleen hypätessään vihervasemmiston kanssa samaan hallitukseen.

Sanokaa minun sanoneen, tästä ei hyvää seuraa.

Mikä ihme siinä on, että kansalaiset äänestävät vuosikymmen toisensa jälkeen väärät profeetat valtaan? Ja kärsivät siitä itse.

 

1 kommentti          Bookkaa tämä

Mitä Ruotsi aikoo tehdä

3/7/2019

Ruotsissa maahanmuuttajajengit tekevät mitä lystäävät. Poliitikot, oikeuslaitos ja osa poliiseista hyssyttelee asiaa. Niin kauan kuin Ruotsiin pääsee aivan vapaasti kuka tahansa ilman, että hänen taustaansa tutkitaan, tilanne ei tule paranemaan vaan pahenee jatkuvasti.

Malmössä ja muutamalla muulla paikkakunnalla pommit räjähtelevät, aseet paukkuvat ja naisia heitellään parvekkeilta Allahin nimessä. Ruumiitakin on tullut haudankaivajien mielestä ihan mukavasti.

Viime vuonna Ruotsissa oli 306 ampumistapausta ja 162 räjähdystä. Poliisi ei julkaisut tarkkoja lukuja siitä, kuinka paljon ihmisiä on kuollut.

Kuluvana vuonna nuo luvut on jo tähän mennessä ylitetty. Tilanne pahenee vuosi vuodelta.

Mitä Ruotsi aikoo tehdä?
Vastaus on yksinkertaisen helppo – ei mitään.

 

 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Vihervasemmiston naivia politiikkaa

3/7/2019

Maamme EU-politiikka on aina ollut harmillisen naiivia – on lähdetty takki auki Euroopan isoihin pöytiin, leikkimään ”kokoistaan suurempaa vaikuttajaa”. Näin ei kokemukseni mukaan kannata toimia, koska
kaikilla mailla on omat tavoitteensa, joita ne myös ajavat eivätkä pyydä sitä keltään anteeksi.

Toki jokainen ymmärtää, että olisi naurettavaa julistaa kovaan ääneen ajavansa omaa etuaan EU-puheenjohtajamaana. Mutta ei tätä kukaan ole tarkoittanutkaan. Kyse on siitä, mitä asioita Suomi nostaa esille ja keskusteluun.

Hallituksen mielestä Suomen tulisi nostaa ilmastonmuutos puheenjohtajakauden tärkeimmäksi teemaksi ja painottaa oikeusvaltioperiaatetta ja sosiaalista Eurooppaa. Tämä sanahelinä ei juuri hyödytä suomalaista veronmaksajaa, työntekijää tai yrittäjää.

Mielestäni Suomen tulisi sen sijaan korostaa metsäteollisuuden kilpailukykyä ja mahdollisuuksia puuvarojen hyödyntämiseen, maatalouden toimintamahdollisuuksia pohjoisessa, pohjoisia väylähankkeita ja kaupankäyntiä itään. Nämä asiat eivät ole eteläisten isojen jäsenmaiden intressissä, ja tuskin nousevat keskusteluun, ellei Suomi niitä pidä esillä.

Suomi on valitettavasti EU:n nettomaksaja nyt ja näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Meidän pitäisi ajaa kaltaistemme pienten varakkaiden maiden asemaa EU:ssa. Korostaa kansallisvaltioiden päätösvaltaa ja vastustaa vireillä olevia aikeita lisätä isoja maita suosivien määräenemmistöpäätösten käyttöä.

Kansallinen etumme on vienti ja kaupankäynti – sitä ei ole muiden laskujen maksaminen ja määräysvaltaan alistuminen.

Jani Mäkelä
kansanedustaja (ps)

Suomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Miettikää vähän - edes vähän

2/7/2019

Suomessa on ihmisiä, joilla ei ole mitään. Asunnottomia, joilla ei ole ihmisarvoa, on seitsemän tuhatta. Heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan räikeästi. Yksikään ministeri ei ole kiinnostunut parantamaan asunnottomien tilannetta.

Afrikan asiat kiinostavat paljon enemmin ja laittomia maahantunkeutujia halutaan lisää. Kulut ovat yli kolme miljardia vuodessa. Raha on poissa suomalaisten hyvinvoinnista. Huonompia kauppoja ei voisi kukaan tehdä.

Pääministeri Antti Rinne - tätäkö te lupasitte ek-vaalikampanjassa?

Ette luvanneeet!

Miksi valehtelitte?

1 kommentti          Bookkaa tämä

Suomalaiset haluavat muutosta maahantulopolitiikkaan

2/7/2019

Vain alle neljännes suomalaisista uskoo hallituksen kykenevän parantamaan maahanmuuttopolitiikkaa.

– Tämä vahvistaa aiempia arveluitani siitä, että sdp:llä ja keskustalla ei oikeasti ole intressejä ”inhimillistää turvapaikkapolitiikkaa”, mikä on sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) tavoitteena. Koska persun pelko nimenomaan on niin suuri, maahanmuuttopolitiikka tuskin merkittävästi löystyy. Hallitusohjelmakin on vähemmän liberaali kuin mitä vihervasemmistokombinaatiolta voisi agendansa ja ”arvopohjansa” puolesta odottaa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra.

Perussuomalaisten kasvava kannatus hillitsee hallitusta

Hallituksen vaali- ja viimeisin gallupkannatus oli noin 56 %. Merkittävä osa hallituksen kannattajistakin uskoo siis, että maahanmuuttopolitiikka ei ainakaan parane.

– Olemme tilaamissamme gallupeissa panneet merkille, että jopa vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat ovat monissa asioissa varsin lähellä perussuomalaisten maahanmuuttokantoja, esimerkiksi säilöönottoon ja turvapaikkainstituution väärinkäytön estämiseen liittyen. Kansa haluaa paljon tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa kuin hallitus kykenee tai on halukas ajamaan, Purra selittää.

Identiteettipolitikointi lisääntyy

Purra uskoo, että hallitukselta on luvassa varmasti yhä kovempaa identiteettipolitiikkaa, koska paljon muuhun ei ole varaa.

– Demarit ja etenkin kepu pääsevät leikkimään kriittistä, minkä jo nyt täysin tyhjänpäiväisistä jalkapannoista keskustelu on osoittanut. Vastaavasti vihreät, vasemmisto ja rkp keskittyvät korostamaan ”ihmisoikeustoimiaan”, Purra ennakoi.

– Saattaa myös olla, että hallitus hajoaa jo siihen, että vihreät ja vasemmisto ”inhimillistävät” enemmän kuin demareille ja keskustalle sopii. Etenkin vihreillä tuntuu keulivan jo, Purra pohtii ja viittaa sisäministeri Ohisalon lausuntoon siitä, että hän ei ”pelkää natseja”.

Tilanne kriisiytyy ennemmin tai myöhemmin

Purra huomauttaa, että mikäli Afrikasta ja Lähi-idästä käynnistyy vyöry, olemme pahemmissa ongelmissa kuin vuonna 2015, koska hallituksessa olevat puolueet ovat sitoneet kätensä jo etukäteen.

– Ne ovat paljon parempia puhumaan kuin tekemään, Purra varoittaa.

– Mikäli vyöryä ei tule, turvapaikanhaku, matalapalkka-alojen työvoiman saapuminen ja erityisesti perheenyhdistäminen takaavat joka tapauksessa, että Suomi kulkee taloudellisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti, demografisesti ja sisäisen turvallisuuden kannalta kohti valtavia ongelmia. Sitten on liian myöhäistä itkeä, valitan.

Suiomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Marraskuu 2019 (30)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com