Kusetus onnistui jälleen kerran

18/6/2011

Suomalaisia kusetettiin jälleen.

Miten tässä näin pääsi käymään?

Olette varmaan vastaanottimistanne nähneet, miten onnesta soikeana olevat puolueiden puheenjohtajat ja ministerit suorastaan itkivät hunajaa, kun kehuivat hallitusohjelmaa. NYT on saatu sellainen ohjelma, joka nostaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat suomalaiset pois kurjuudesta tasavertaisiksi muiden ihmisten kanssa.

Puheet olivat kauniita, mutta valitettavasti niille ei ollut katetta.

Suomeksi sanottuna ne olivat täyttä paskaa.

Kuten jo alaha sanoin, perusturvan korottaminen on lähinnä köyhien ihmisten pilkantekoa, koska se kohdentuu peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen, mutta leikataan pois muista etuuksista. Toimeentulotuen perusosa on tällä haavaa 419 euroa kuussa yksineläjälle. Siihen on tulossa kuuden prosentin korotus. Se tekee 25 euroa kuukaudessa.

Suuri osa työmarkkinatuella elävistä ihmisistä ei tule milloinkaan työllistymään. Siksi toisekseen he ovat aivan väärässä porukassa. Heidän pitäisi olla eläkkeellä. Se ei taida tulevana hallituskautena onnistua, koska uuden hallituksen on määrä vähentää työkyvyttömyys- ja sairauseläkeläisten määrää.

Perusturvan korotus maksaa valtiolle noin 330 miljoonaa euroa.

Rahat eivät tipu taivaasta vaan ovat aina jostain muualta pois.

Tiedättekö, mistä rahat tulevat?

Minä kerron. Ne tulevat koulutusmäärärahojen karsimisesta, lukioverkkojen karsimisesta, ammattikorkeakoulujen tiivistämisestä ja yliopistojen rahoituksen pienentämisestä. Ne tulevat säästöinä kuntasektorilta, joka vaikuttaa suoraan kaikkein pienempien ihmisten elämään.

Ne tulevat aivan älyttömästä polttonesteiden veron korottamisesta, joka vaikuttaa käytännössä kaikkien tuotteiden hintojen nousuun. Ne tulevat alkoholin ja tupakan hintojen korottamisesta.

Näillä toimenpiteillä ”säästetään” 2,5 miljardia euroa, kun oikea säästötavoite olisi ollut noin kahdeksan miljardia euroa.

Tätä merkillistä hölmöläisten peiton paikkaamista ei olisi lainkaan tarvittu, jos olisi tehty kaksi asiaa:

1. lopetettu laittomien turvapaikanhakijoiden maahan hyysääminen ja elättäminen

2. lopetettu kehitysapu, jossa rahat menevät pääasiassa afganistanilaisten talebanien ja afrikkalaisten diktaattorien aseistamiseen.

Jos nämä kaksi asiaa olisi tehty, kaikki olisi hoitunut yksinkertaisesti ja helposti, koska yksikään suomalainen köyhä ei olisi edes huomannut asiaa.

Vaalien opetus, jälleen kerran, on se, ettei äänestämällä voi vaikuttaa.

Äänesti niin tai näin, samat puolueet ja samat naamat jatkavat kansalaisten kusettamista vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Seuraavan kerran voit "vaikuttaa" valtion asioihin jo neljän vuoden päästä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Päivän mietelause

18/6/2011

Pahat ihmiset eivät ole ongelma vaan hyväuskoiset hölmöt.

Tohtori Eero Paloheimo

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Päivän aforismi

17/6/2011

Uskonnosta puheen ollen, tiedättekö muuten, mistä tulee sanonta ”Helvetin kuusitoista”? No, ennen vanhaan ministereitä oli kuusitoista. Sektoriministerien lisääminen nosti määrän välillä 20:n yläpuolelle, mutta nyt ministerien määrä pudotettiin jälleen yhdeksääntoista. Ajantasaistettu sanonta kuuluisi siis: ”Voi Helvetin yhdeksäntoista!”

Filosofian tohtori Jukka Hankämäki blogissaan

1 kommentti          Bookkaa tämä

Paavo Arhinmäki

17/6/2011

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on ehtinyt kahdessa kuukaudessa kääntää takkinsa niin moneen kertaan, että napit sinkoilevat. Tänään Arhinmäki sanoi jotain siihen suuntaan, että perusturvan korotus on jotain niin suurta, kaunista ja mahtavaa, ettei hän ole elinaikanaan sellaista kokenut.

Tarkastellaanpa.

EU:n kriisi on röyhkeä ase, väline, jolla tehdään maailman suurin pyramidihuijaus siirtämällä köyhien ja keskiluokkaisten ihmisten rahat rahaeliitille. Vasemmistoliitto on mukana tässä vuosisadan huijauksessa riemurinnoin.

Vaikuttaa siltä, ettei Arhinmäki välitä työväenluokasta mitään, kunhan itse pääsee istumaan mustan Audin takapenkille. Siinä ne Kansainvälisen sanat unohtuvat. Saman tien Arhinmäki tekee lopun Vasemmistoliiton lopustakin kannatuksesta, joka tietysti on ihan oikein.

Työttömyysetuudet nousevat sata euroa. Perusturva nousee noin 25 euroa. Työttömät ja toimeentulotuella elävät ihmiset, jotka ovat työttömänä ilman omaa syytään eivät saa välttämättä lisää mitään vaan joutuvat maksumiehiksi.

Alimpiin päivärahoihin tulossa oleva satasen korotus valuu asumistuen ja toimeentulotuen leikkauksiin, joten lopputulos saattaa olla miinusmerkkinen.

Samaan aikaan kuntien valtionosuuksia leikataan 630 miljoonalla eurolla. Hallitus ei toisin sanoen uskaltanut Soinin pelossa tehdä leikkauksia itse vaan siirsi leikkaukset kunnille.

Jokainen tietää, miten kunnat kohdistavat leikkauksensa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomalainen viides kolonna

16/6/2011

Romanian mustalaiset ovat neljässä vuodessa nousseet Suomen kolmanneksi suurimmaksi kansanryhmäksi ulkomaalaisten tekemissä rikoksissa. Keskusrikospoliisin julkaiseman tutkimuksen mukaan romanialainen syyllistyy useimmiten rikokseen pakotettuna ihmiskaupan uhrina.

Viime vuonna poliisi kirjasi Romanian kansalaisen epäillyksi rikoksesta noin 2500 kertaa. Vielä vuonna 2005, ennen Romanian liittymistä EU:n jäseneksi, romanialainen oli epäiltynä rikoksesta Suomessa 250-350 rikoksessa. Romanialaisten rikollisuus Suomessa painottuu kevät- ja kesäkuukausiin. Noin viidesosa romanialaisrikollisista on naisia. Poliisin mukaan romanialaisten tekemä rikollisuus on pääosin ennalta suunniteltua ja järjestettyä toimintaa, kertoo Uusi Suomi.

On hyvä muistaa, että tilasto koskee ainoastaan niitä mustalaisia, jotka ovat jääneet kiinni. Todellisuudessa luvut ovat paljon suuremmat.

Ongelma on ollut tiedossa vuodesta 2007 lähtien, jolloin Romania, ikävä kyllä, otettiin mukaan Euroopan Unioniin. Tästä saamme kiittää muun muassa komissaari Olli Rehniä. Kiittää voi vaikkapa presidentinvaaleissa, jos hän sinne tohtii lähteä. Älkää äänestäkö miestä, joka pitäisi taluttaa ulos pelikentältä.

Suomalainen yhteiskunta ei toimi, vaikka lait ovat valmiina. Poliisilla ja rajavartiostolla on tarvittavat valtuudet. Kuka painaa jarrua, kun pitäisi painaa kaasua. Tilanne pahenee, jollei poliisi nopeasti saa lisää rahaa.

Tasa-arvo valtuutettu Eva Biaudet, jonka Tasavallan presidentti Tarja Halonen runnoi virkaansa väkisin ja tasa-arvon vastaisesti, ehti esittää romanialaisille lapsille koulunkäyntiä suomalaisten verorahoilla. Biaudetín mielestä veronmaksajat voisivat myös kustantaa romanialaisten asumisen ja elatuksen. Biaudet ei tietenkään katso hyvällä sitä, että romanialaisten rikoksista kerrotaan totuus.

Uusi Suomi pyrkii artikkelissaan esittämää mustalaiset ”ihmiskaupan uhreina”. Tästä väittämästä seuraa se, että Suomen viides kolonna, mitä eliittiä se sitten sisältääkin, rikkoo lakia sallimalla rikollisten järjestöjen toiminnan Suomessa.

Jo on kummalliseksi mennyt maailma.

Suomi taantuu kovaa vauhtia kaikilla mahdollisilla aloilla, joten kansalaisille alkaa olla aika selvää, että järjestelmämme tätä menoa romahtaa. Toivottavasti se romahtaa mahdollisimman nopeasti, jotta päästään aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Yhtä asiaa toivoisin.

Se on se, että yhä useammat ihmiset heräisivät Ruususen unestaan ja nostaisivat perseen penkistä ja korottaisivat äänensä viidettä kolonnaa vastaan.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Vihreät

14/6/2011

Suomalaisen vihreän naisen tulevaisuus vuonna 2030. 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Eva Biaudet

14/6/2011

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'n mukaan Helsingin kaupungin päätös purkaa luvattomat romanileirit on keinotekoinen ratkaisu ongelmaan. Hänen mukaansa kerjäläisongelmaa ei ratkaista lakaisemalla kerjäläisiä katukuvasta.

– Kyllä mielestäni olisi tärkeää, että heillä olisi katto pään päällä.

– Nämä ihmiset oleskelevat tällä hetkellä maassamme. Silloin pienillä lapsilla tulee olla oikeus terveydenhuoltoon tai jopa kouluun, jos he oleskelevat täällä koulukauden aikana.

Lähde: MTV 3

Tällä kotkalla ei ole kaikki sulat järjestyksessä.

Jos toisesta EU-maasta tulee turisteja Suomeen, asia ei ensinnäkään kuulu vähemmistövaltuutetulle lainkaan.

Toisekseen toisen EU-maan kansalaisille ei tarvitse järjestää yhtään mitään, kaikkein vähiten kattoa pään päälle ja vielä koulutusta.

Kolmanneksi suurin osa Romanian ja Bulgarian mustalaisista kuuluu rikollisjärjestöihin, joilla ei ole Suomessa mitään tekemistä.

Kaikki mustalaiset on karkotettava Suomesta heti.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Kreikka rajoittaa maahantuloa

14/6/2011

Velkakriisin piinaama Kreikka ryhtyy rajoittamaan kovin ottein maahanmuuttoa. Hallituksen mukaan turvapaikanhakijoiden ja laittomasti tulleiden ulkomaalaisten määrä on räjähtämässä käsiin.

Viranomaiset aikovat tarkastaa tehostetusti oleskelulupia. Jos turvapaikanhakijan kotimaata pidetään tarpeeksi turvallisena, hänelle ei anneta vaihtoehtoja.

– Myös kaikki lakia rikkoneet hakijat saavat paluulipun automaattisesti ja lähtevät maasta, apulaistyöministeri Anna Dalara sanoi radiohaastattelussa.

Kreikan viranomaisten mukaan maassa on miljoona laitonta siirtolaista. Heistä monet ovat tulleet Turkin kautta, minkä takia rajalle aiotaan rakentaa aita.

Kreikka on toivonut muiden EU-maiden tukea toimilleen, koska osa maahanmuuttajista jatkaa matkaansa muualle Eurooppaan.

Tietää STT.

Näin olisi pitänyt menetellä Suomessakin jo kaksikymmentä vuotta sitten, kun ensimmäiset Siad Barren somalisotilaat tulivat Suomeen Johanna Suurpään suosiollisella avustuksella Neuvostoliitosta, jossa he olivat oppimassa marxilaista teoriaa ja tappamisen taitoja.

Vieläkään ei ole liian myöhäistä, vaikka lähellä ollaan. Mitä kauemmin odotellaan, sitä suuremmaksi ongelmat kasvavat.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Päivän mietelause

14/6/2011

Sisimmässäni asuu loppumaton kaipuu impivaaralaiselle 80-luvulle, jolloin Suomen sinikantinen passi takasi VIP-kohtelun kaikilla Euroopan raja-asemilla, Inari Sakin tieteellisiä tutkimuksia käsiteltiin vain Pahkasika-lehdessä ja Juha Ruusuvuori ei ollut vielä hoksannut, että mokukolumneja niksipirkkalehtiin kirjoittamalla tienaa paremmin kuin kyseenalaistamalla Systeemiä.

Ja yleisön pyynnöstä vielä kerran: aivan täyttä Pahkasikaa. 

Jari Leino Uudessa Suomessa (ja ihan vain Ruusuvuoreen liittyvän kommentin takia)

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Bilderberg - ties kuinka monennen kerran

12/6/2011

Aikoinaan, ei niin kovin monta vuotta sitten jo Bilderbergin olemassaolon mainitsemista pidettiin merkkinä höyrypäisyydestä. Puhujat leimattiin salaliittoteorioita kannattaviksi sekopäiksi.

Nyt näyttää siltä, että Bilderberg aletaan salailusta huolimatta tunnustaa yhdeksi länsimaailman tärkeimmistä kokoontumisista. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Naton pääsihteeri Anders Rasmussen saapuivat kokoukseen lauantaina.

Lähde: The Guardian.

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Tammikuu 2020 (18)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com