Poliittinen islam vaarallisempi kuin natsit – silti sille löytyy puolustajia Suomessa

18/7/2016

Terrori-iskujen yhteydessä monet asiantuntijat antavat mediassa kannanottoja, joilla pyritään etäännyttämään islaminuskon osuus terrorismista. Sanotaan vaikka, että terroristi oli pikemminkin psyykkisesti häiriintynyt kuin uskonnollinen, tai että hänen tulkintansa uskonnosta oli vääränlainen. Oikeasti uskonnosta olisi pitänyt noudattaa sen rauhanomaisia piirteitä.

On mielenkiintoista, että tämän kaltainen näkemys saa toistuvasti palstatilaa Euroopassa. Lähi-idässä ymmärretään hyvin terrorismin ja islamin yhteys, kysykää vaikka Saudi-Arabialta tai Iranilta. Molemmat maat syyttävät jatkuvasti toisiaan terrorismin tukemisesta, eikä perusteetta.

Saudi-Arabia on sunnimaailman johtajamaa, Iran on shiiamaailman johtamaa, Turkin AKP ja Egyptin muslimiveljeskunta ovat maailman muslimiveljeskunnan johtajia. Kaikki edellä mainitut islamilaiset tahot ovat sodassa keskenään joko suoraan tai epäsuorasti ideologisesti, taloudellisesti, poliittisesti sekä paikoin myös sotilaallisesti.

Tuore esimerkki: Iran syytti viime viikkoina Saudi-Arabiaa siitä, että se on tuottanut ja ylläpitää Talebanin, Al-Qaidan ja Isisin kaltaisia terrorijärjestöjä. Toisaalta Saudi-Arabia syyttää Irania terrorismin tukemisesta Syyriassa, Irakissa ja Libanonssa. Molemmat maat taistelivat Egyptissä muslimiveljeskunnan Morsia ja Turkin AKP:ta vastaan. Sen seurauksena muslimiveljeskunta antautui Saudi-Arabialle, ja nyt maa johtaa koko sunnileiriä.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Iranin ja Saudi-Arabian toisilleen suoltamat syytökset eivät ole perättömiä. Suuret islamin ideologiset johtajat näyttävät siis aktiivisesti tukevan terroristiorganisaatioita edistääkseen omia tavoitteitaan eri puolella maailmaa. Eikö siis islamilla ja terrorismilla ole yhteyttä? Kysykää islamilaisen maailman suurjohtajilta – terrorismin tukeminen lienee heidän ”virallisella” agendallaankin.

Islaminuskoisissa maissa ihmiset tietävät hyvin, minkälaista likaista peliä uskonnon nimissä pelataan. Täällä länsimaissa meidän ei pitäisi olla sen sinisilmäisempiä. Minua ihmetyttää se, että jotkut suomalaiset tahot silti puolustavat islamisteja ja tuovat esille sellaisia näkökantoja, jotka puolustavat poliittista islamia.

Ymmärrän hyvin jos syvästi uskonnollinen ja politisoitunut shiia- tai sunnimuslimi, liian sinisilmäinen suomalainen, tai lahjottu tai palkattu ”asiantuntija” puolustaa poliittista islamia.

Mutta en ymmärrä sitä, että osa järkevistä ihmisistä ei halua uskoa, että poliittinen islam on vaarallisempi ideologia maailmassa kuin fasisimi natsien aikaan. Ideologian uhreja ovat koko maailma, mukaan lukien miljoonat maltilliset ja rauhalliset muslimit.

Alan Salehzadeh

Iltalehden blogisti

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomi - ajopuu

17/7/2016

Turun taloustieteen professori Matti Viren arvioi - aivan oikein - rankasti Suomen harjoittamaa laittomien maahantulijoiden vastaanottamisen politiikkaa. Hänen bloginsa löytyy Uuden Suomen nettisivulta, johon en periaatteessakaan linkitä, koska se on paska julkaisu.

Näin Viren:

Aloitetaan muutamalla numerolla. Suomen henkeä kohden laskettu BKT on (oli 2014) 40 000 dollaria. Sijoitus maailmalla on 22-25 hieman riippuen laskutavasta.  Vaikka BKT:n määrä on laskenut jo neljä vuotta, ja viides vuosi taitaa olla tulossa, olemme yhäkin valovuosien päässä köyhien maiden elintasosta.

Afrikassa keskimääräinen BKT-luku on alle 5000 dollaria, köyhimmissä maissa alle 2000. Etiopiassa luku on 1500. Siellä väestön määrä on nyt 99 miljoonaa. 35 vuoden päästä se on (huolimatta kroonisesta nälänhädästä) 188 miljoonaa. Kriisimaissa (mukaan lukien suomen kehitysavun suosikkimaat Tansania ja Zambia) keskimääräinen lapsiluku on reilusti yli viiden.

Afrikan väestö on ennusteiden mukaan vuonna 2050 kaksi ja puoli miljardia, yli kaksi kertaa enemmän kuin nyt. Suomen kannalta ”tärkeiden maiden” Afganistanin, Syyrian, Iranin, Irakin ja Somalien yhteenlaskettu väkiluku on 2050 jo 285 miljoonaa. Pelkästään Somalian väkiluku lähes kolmikertaistuu seuraavan 35 vuoden aikana.

Miten voi olla mahdollista, että pakolaiskriisi päättyy lähitulevaisuudessa?

Ei mitenkään.

Pahin on selvästi vielä edessä: nälänhätiä, sisällissotia ja terrorismia. Valtavat elintasoerot Euroopan ja kehitysmaiden välillä johtavat nykyisessä täydellisen tiedonkulun maailmassa entistä suurempiin kansainvaelluksiin.

Se, että Suomi on ilmeinen kohdemaa, ei ole yllätys. Korkea elintaso, maailman ehkä paras sosiaaliturva (ainakin maailman suurin julkinen sektori) vetävät tietenkin ihmisiä puoleensa, vaikka he eivät tietäisi edellisen (Vanhasen) hallituksen ohjelmaan sisällytetystä viestistä ”Suomi kuuluu kaikille”.

On vaikea nähdä, että tässä tilanteessa kyettäisiin enää luokittelemaan maahantulijoita pakolaisiksi tai siirtolaisiksi, tai millä nimellä heitä haluaa kutsua. Miksi siis rimpuilla Suomessa näiden käsitteiden kanssa; varsinkin kun on selvää, että mihinkään toimiviin palautusjärjestelmiin ei päästä!

Ne jotka saavat tulla Suomeen, lähtevät täältä käytännössä vain vapaaehtoisesti. Pakolaisuus tämä päivänä on aivan eri asia kuin sotien jälkeen, jolloin paettiin nimenomaan poliittista tai etnistä vainoa esimerkiksi itänaapurista. Merkillistä muuten, että ne jotka nykyään eniten kiivailevat pakolaisten ihmisoikeuksista, eivät silloin päästäneet inahdustakaan, kun itärajan yli tulleet suuremmitta seremonioitta lähetettiin takaisin keskitysleireille tai mielisairaaloihin, sikäli mikäli heitä ei paettaessa ammuttu konekiväärillä selkään.

Mutta miten tämä kriisi oikein päättyy?

Tietenkin pakolaisuus loppuu Suomen osalta silloin, kun Suomen elintaso on niin alhaalla, että kukaan ei halua tänne tulla. No, eihän tilanne näin huono ole, sanotaan. Suomi voi ottaa vielä paljon enemmän maahanmuuttajia, Suomen talous kestää sen.

Tosin jo nyt jotkut sanovat, että Suomi ei kestä samaa määrää maahanmuuttajia kuin 2015. Herää kysymys, että pitääkö Suomen tietoisesti ottaa niin paljon maahanmuuttajia, kuin se juuri ja juuri kestää.

Ennen pakolaiskriisiä yritettiin kovasti lanseerata ideaa siitä, että taantuvan Euroopan (Suomen) pelastus löytyy maahanmuuttajista. Ikärakenne palautuu entiselleen ja huoltosuhde paranee ilman ikäviä leikkauksia vapaa-aikaan ja sosiaalietuuksiin.

Mutta ei näitä ongelmia hoideta ainakaan pakolaiskriisien avulla: ei työttömyys luo työpaikkoja. Jos se loisi, ei meillä olisi maailmalla mitään kriisimaita. Suomi hädin tuskin selviytyy nykyisen hyvinvointivaltion rasitteista ja on selvää, että nykyisen kaltainen hyvinvointivaltio ei voi kestää kymmenien tai satojen tuhansien maahanmuuttajien lisärasitusta.

Jollain tavalla karu totuus näkyy (tosin ehkä tahattomasti) siitä, että samalla kun pakolaisten vastaanottokeskuksiin on rekrytoitu yli 2 000 työntekijää, yliopistoista vähennetään tuhansia työpaikkoja.

Jotenkin tähän vertauskuvaan sisältyy tämän päivän ongelma: Suomi tarvitsisi kipeästi uusia korkean arvonlisän työpaikkoja, sellaisia jolla rahoitetaan tuonti ja kotimainen hyvinvointi. Toki myös alhaisen tuottavuuden työpaikkoja väistämättä tarvitaan työllisyyden hoitamiseksi, mutta ei niiden varaan voi laskea mitään talouskasvua.

Siksi moraalisesti korkealentoinen ajatus siitä, että maahanmuuttajat pitää saada äkkiä työllistettyä (”minne tahansa”), ei kovin pitkälle kanna, jos tavoitteena on saada talous jollekin tasapainoiselle kasvu-uralle. Työllistäminen, tai kotouttaminen yleensä, on sitä paitsi kaksipiippuinen juttu.

Huono puoli on siinä, että se entisestää kasvattaa vastaanottavan maan vetovoimaa. Jos lähtömaassa tiedetään tai luullaan, että Suomessa kaikki saavat automaattisesti työpaikan, asunnon, koulutuksen ja sosiaaliturvan, tulijoiden määrä ei ainakaan supistu.

Masentavaa nykytilanteessa on se, että keskustelu pyörii maahanmuuton lieveilmiöissä, sen sijaan että keskustelisimme siitä, mikä on meidän tavoitteemme.

Ovatko tavoitteemme joitain unelmia, vai onko meillä selvä käsitys siitä, mitä loppujen lopuksi haluamme. Haluammeko maksimoida vai minimoida maahantulijoiden määrän? Ja jos haluamme maksimoida, miten paljon olemme valmiit siitä maksamaan. Ja kuka maksaa ja kuka hyötyy?

Ei tarvita korkeampaa matematiikkaa selvittämään sitä, että maahanmuuton hyödyt ja haitat jakaantuvat hyvin epätasaisesti. Ja kai se on selvää, että köyhät häviävät ja pääomapiirit voittavat (ehkä juuri siksi poliittinen vasemmisto näkyvimmin vastustaa maahanmuuton rajoittamista).

Mitä tulee valtiovallan politiikkaan, on siinä samanlaisia piirteitä kuin aikanaan ajopuun nimellä kulkeneessa politiikassa; eletään päivä kerrallaan, ja toivotaan, joku muu ratkaisisi ongelmat Suomen puolesta. Valitettavasti se on turha toivo. Jossain vaiheessa on kuitenkin tunnustettava, että me emme voi maailman pakolaiskriisiä ratkaista; meidän on vain päätettävä, olemmeko itse osa siitä kriisiä vai emme.

Matti Viren

taloustieteen professori

Turun yliopisto

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Mitä te meinaatte siellä Euroopassa tehdä?

14/7/2016

Laiskana miehenä annan kynän hetkeksi perussuomalaisten kansanedustajan, Simon Elon, käteen. Simon esiintyi ja argumentoi loistavasta tällä viikolla Suomi-Areenassa (tämä on se ainoa oikea kirjoitusmuoto, vaikka MTV yrittää jotain kummallista sekasikiötä kansalaisille tarjota). On varmaan niin hienompaa.

Takaisin - Simon Elo ja Toimi Kankaanniemi antoivat palaa. Täytyy sanoa, että olen molemmista herroista erittäin ylpeä. Teksti oli juuri sellaista, jota perussuomalaisilta pitäisi tulla. Jos jaksan ja viitsin, niin kirjoitan tuon edellisen lauseen auki lähiaikoina.

Mutta nyt Simon Elon juttun:

Euroopassa terrori-iskua seuraa samanlaisena toistuva kaava: ensijärkytys, vakuutteluvaihe siitä että asialle tehdään jotain, jotta vastaava ei enää toistuisi, ja paheksuntavaihe kaikkia niitä kohtaan, joiden koetaan väittävän, että teot liittyisivät mitenkään tekijöiden uskonnolliseen vakaumukseen. Lopulta asia unohdetaan. Kunnes tapahtuu jälleen uusi terrori-isku.

Ranskassa tehdyt terrori-iskut 2010-luvulla:

Toulusen ja Montaubanin iskut maaliskuussa 2012, La Defensen isku toukokuussa 2013, Toursin poliisiaseman isku 20. joulukuuta 2014, Dijonin isku 21. joulukuuta 2014 (tekijä ajoi autolla yli 11 jalankulkijan päältä), Nantesin isku 22. joulukuuta 2014 (tekijä ajoi autolla yli 10 jalankulkijan päältä), Charlie Hebdon isku tammikuussa 2015, Nizzan isku helmikuussa 2015, Villejuifin huhtikuussa 2015, Saint-Quentin-Fallavierin isku kesäkuussa 2015, Thalysin junaisku elokuussa 2015, Pariisin isku marraskuussa 2015, Valencen isku 1. tammikuuta 2016, Pariisin isku 7. tammikuuta 2015, Magnanvillen isku kesäkuussa 2016 ja Nizzan isku 14. heinäkuuta 2016. Näiden lisäksi osa 22. maaliskuuta 2016 Brysselin iskujen tekijöistä tuli Ranskasta.

Mikä yhdistää kaikkia näitä raukkamaisia, pääasiassa viattomiin siviileihin kohdistuneita iskuja? Kaikkien takana on ääri-islamistinen ideologia, joka on poliittisen islamin kaikkein kieroutunein muoto.

Eurooppa kokee samaa kuin Israel on kokenut jo vuosien ajan. Auto- ja puukkoiskujen kaltaisiin terrori-iskuihin on nyt varauduttava. Valtioiden tärkein tehtävä on suojella kansalaisiaan. Ranskalle on annettava kaikki tuki sodassa ääri-islamistista terrorismia vastaan. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.

Pelolle ei pidä antaa periksi vaikka se on inhimillinen tunne, koska se voi lamaannuttaa tai hämärtää arvostelukykyä. Päätöksentekijöiltä odotetaan nyt määrätietoisia tekoja. Päätöksentekijöiden odotetaan tunnustavan tosiasiat. Eurooppa on sodassa ISIS:ä ja ääri-islamisteja vastaan. Joka tämän kiistää niin elää sellaisessa haavemaailmassa, johon ei kertakaikkiaan ole varaa.

Yhteistyö on avain voittoon. Yhdysvaltain ja Israelin kaltaiset maat ovat luonnollisia liittolaisiamme taistelussa ääri-islamismia vastaan. Kuten olen aiemmin Siirtolaiskriisi-kirjassa kirjoittanut, tarvitaan mahdollisimman laaja liittouma tuhoamaan ISIS. Tavoitteen toteuttamiseksi on tehtävä yhteistyötä myös Venäjän, eri arabimaiden ja jopa Syyrian hallinnon kanssa. Tätä taustaa vasten on aivan oikein, että Suomi vahvistaa kurdien Peshmerga-joukkojen koulutusta.

Euroopan unionin ulkorajavalvonta on saatava kuntoon tai muutoin sisäinen vapaa liikkuvuus on lopetettava. Euroopassa on seurattava tarkemmin, että mitkä toimijat rahoittavat moskeijoita ja muita islamilaisia yhteisöjä, sillä sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Nykyisin kärsijänä ovat myös vaikutuksille alttiit musliminuoret, jotka joutuvat radikaalisaarnaajien pauloihin.

Jatketaanko itsepetosta jälleen seuraavaan iskuun asti vai myönnetäänkö, että terrorismin vastainen taistelu on maailmankatsomuksien sotaa, jossa ääri-islamistit haluavat tuhota koko länsimaisen elämänmuodon? Kantaako muslimiyhteisö sen vastuun, joka sille kuuluu?

Simon Elo

kansanedustaja (PS)

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Lisää EU:n ja vapaan liikkuvuuden ihanuutta

10/7/2016

Asuntomurtojen määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, kertoo Helsingin Sanomat. Kasvun syynä uskotaan olevan ulkomaalaiset liikkuvat rikollisryhmät.

Poliisin tietojen mukaan vuonna 2014 tehtiin lähes 2700 asuntomurtoa, mikä on viidennes aiempaa vuotta enemmän. Tänä vuonna asuntomurtojen määrä on pysynyt viime vuoden tasolla, mutta Helsingissä, Etelä-Savossa ja Pirkanmaalla murrot ovat yleistyneet.

Tilastoissa on kuitenkin mukana vain poliisin tietoon tulleet tapaukset.

Tilastojen mukaan kolmannes asuntomurroista on ulkomaan kansalaisten tekemiä, mutta poliisi arvioi kaikista tapauksista ulkomaalaisten tekijöiden osuuden olevan yli puolet. Ulkomaalaisten tekemiä murtoja on vaikeampi selvittää kuin suomalaisten tekemiä, ja siksi suurempi osa niistä jää piiloon.

– Mitä enemmän poliisi pystyy panostamaan asuntomurtojen selvittämiseen, sitä korkeammaksi ulkomaalaisten osuus näyttää nousevan, sanoo poliisitarkastaja Tommi Reen Poliisihallituksesta Helsingin Sanomille.

Poliisin mukaan ulkomaalaisten ryhmien tekemät murrot eroavat suomalaisten tekemistä. Paikalle mennään selvin päin ja asunnosta haetaan lähinnä rahaa ja koruja. Suomalaisille on tyypillisempää hakea kaikenlaista omaisuutta aseista alkoholiin ja viihde-elektroniikkaan.

Liikkuvan rikollisuuden ryhmät tulevat Eurooppaan tyypillisesti Baltian tai Itä-Euroopan kautta.

Reen uskoo, että Suomi saattaa houkutella rikollisia mukavan poliisin ja lyhyiden rangaistusten vuoksi. Toisaalta kiinnijäämisriski on korkea verrattuna esimerkiksi Ruotsiin.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Fixit olisi hyvä ja helppo ratkaisu

10/7/2016

Saksan Ifo-instituutin entisen johtajan, tunnetun ekonomisti Hans-Werner Sinnin arvio Suomen mahdollisesta euroerosta, Fixitistä, on levinnyt laajasti saksalaismediassa.

–Eurosta luopuminen olisi Suomelle vähemmän tuskallista kuin esimerkiksi Kreikalle, Italialle tai Espanjalle.  Maan on mahdollista lähteä eurosta suhteellisen tappiottomasti, hän kirjoittaa talouslehti  WirtschaftsWochessa.

Näin Sinn kommentoi tuoretta kilpailukykysopimusta.

–Tällainen sopimus voi tuoda helpotusta ainoastaan monen vuoden kuluessa, kuten Etelä-Euroopan maissa on nähty. Voi olla, ettei Suomi odota niin kauaa. Monet suomalaiset kysyvät, miksi maan pitäisi jatkaa euroalueessa, kun sen talous voisi päästä nopeasti jaloilleen, kun palattaisiin kansalliseen valuuttaan, hän kirjoittaa.

Hans-Werner Sinn ei ole ihan turha jätkä. Häntä kannattaisi SOS-hallituksen kuunnella.
Takavuosina muuan erämaassa vaeltava mies väitti jotta - Missä EU, siellä ongelma.

Ei väitä enää.

Suomi ei ole itsenäinen valtio. Noin 78 prosenttia maamme lainsäädännöstä tulee suoraan EU:lta, meiltä on viety oma raha ja meidät on pakotettu antamaan miljardisummia huonossa hapessa oleville EU:n jäsenmaille. Viimeisin näistä on Italia, jolle kaavaillaan 1,5 miljardin apua. Suomen herrat maksavat kiltisti, koska Angela Merkel käskee.

Mitä, jos seisottaisiin vaihteeksi omilla jaloillamme EU:n savijalkojen sijasta?

Olen vakaasti sitä mieltä, että Fixit olisi paras mahdollinen teko Suomen valtiolta sitten toisen maailmansodan päättymisen.

Fixit antaisi nopeasti apua ja sillä olisi hyvin vähän haittavaikutuksia - Yle, Helsingin Sanomia ja muuta Suomen polvillaan olevaa mediaa ei kannata uskoa.

Johtuen Suomen koon merkityksestä EMUssa ja EUssa se todennäköisesti olisi osaavan ja uskottavan poliittisen johdon suhteellisen helposti neuvoteltavissa.

Ongelma ei ole suomalaisille EU vaan nykyiset Suomen poliittiset johtajat, joilla ei ole selkärankaa tehdä yhtään mitään.

Suomesa puuttuu Kekkosen kaltainen johtaja, etenkin, kun presidentin valtaoikeudet on jokseenkin tarkkaan karsittu.

Kai muistatte, kuka oli tässä asiassa pää- ja takapiruna?

1 kommentti          Bookkaa tämä

Jussia jurppii

7/7/2016

Mutta ketäpä perussuomalaista ei jurppisi. Minua henkilökohtaisesti jurppii suurinpiirtein sama asia kuin tohtori Jussi Halla-ahoa, jonka kynästä allaoleva kirjoitus on. Näistä luvuista ei saisi edes keskustella puolueen sisällä, koska olemme nyt korpivaelluksella.

Mutta annetaan kynä Jussin käteen.

Näissä kohdissa on yleensä tapana sanoa, että emme ala selitellä huonoja lukemia, ja toivoa, että tätä pidettäisiin miehekkäänä lähestymistapana.

Oikeasti huonoja lukemia olisi kyllä syytä pyrkiä selittelemään, koska ne johtuvat jostakin. Jos niiden syitä ei analysoida, niille ei myöskään tapahdu mitään.

On selvää, että pelkkä hallitusvastuun raskaus ei selitä yhtään mitään, koska perussuomalaisten kannatus on puolittunut mutta keskustan ja kokoomuksen kannatus oleellisesti entisellään. Kokoomus ja keskusta ovat siis omien kannattajiensa näkökulmasta onnistuneet hallituksessa, kun taas perussuomalaiset ovat omien kannattajiensa näkökulmasta epäonnistuneet. Se, onko asia "oikeasti" näin, on toissijaista, koska - kuten puolueemme huoneentaulu sanoo - kyllä kansa tietää.

Turun puoluekokouksessa 2015 sanoin, että meitä äänestetään, koska olemme vaihtoehto, ja että meitä äänestetään vain niin kauan kuin olemme vaihtoehto. Perussuomalaisilta haihtunut kannatus ei ole siirtynyt demareille vaan katsomoon, ja tämä kertoo siitä, että moni vaihtoehtoa kaipaava ei koe meitä uskottavaksi vaihtoehdoksi.

Kuten Norjan ja Tanskan esimerkit osoittavat, uskottavuutta voidaan pitää yllä myös hallituspuolueena tai hallituksen tukipuolueena. Riittävän tiukka ja tinkimätön linja tuo kannatusta, ja kannatus antaa puolueelle vipuvartta ajaa läpi omia näkemyksiään koalitiohallituksessa.

Vastaava negatiivinen kierre on se, että jos linja ei ole riittävän tiukka ja tinkimätön, kannatus katoaa, ja silloin ei ole eväitä vaatia paljon mitään hallituskumppaneilta. Jos perussuomalaiset lähtisivät nyt hallituksesta, saisimme uudet vaalit, ja niihin puolueella ei tietenkään tällaisissa lukemissa ole erityistä halua. Hallituskumppanit tietävät tämän.

Toisaalta nykyisenkaltainen hallituspolitiikka syö jatkuvasti kannatusta, ja jatkuvasti hupeneva kannatus saa omasta poliittisesta tulevaisuudestaan huolestuneet kansanedustajat pohtimaan muita vaihtoehtoja. Tuloksena on tolppas-ilmiöitä.

3 kommenttia          Bookkaa tämä

Missä EU, siellä edelleen ongelma

6/7/2016

Suomalainen media on Brexitistä lähtien huutanut kitarisat punaisena, miten koko Eurooppa romahtaa, kun britit lähtivät lätkimään Kauhujen maanosasta.

No, pörssikurssit notkahtivat Suomessa ja myös muualla. Suomessa toivuttiin yhdessä päivässä, muualla kesti kolme-neljä päivää.

EU valehteli jälleen kansalaisilleen ja suomalainen media, Yle, jota perussuomalaiset eivät edes yrittäneet pistää kuriin ja herran nuhteeseen, vaikenee.

EU on myöntänyt Italian pankeille 150  miljardin euroan takauslupauksen. Italian pankeille on tulossa apuohjelma, jossa jälleen kerran siirretään Euroopan unionin kansalaisten rahoja pankeille ja suursijoittajille.

Asiasta kertoo Wall Street Journal, joka on kohtuullisen vaikutusvaltainen media maailmassa.

Lehden mukaan EU-komissio antoi sunnuntaina Italialle luvan myöntää valtion takuita pankkien likviditeetin turvaamiseksi.

Tämä on ensimmäinen kertaa Britannian Brexit-äänestyksen jälkeen, kun EU:n jäsenmaa joutuu tukemaan pankkijärjestelmäänsä, mutta ei tietenkään viimeinen. Tulijoita on hattu kourassa niin kuin Hurstin leipäjonossa.

Viime viikon aikana Italian valmiiksi ongelmissa ollut pankkijärjestelmä on ollut uusissa ongelmissa, ja pankkien osakkeet ovat halventuneet.

Italian uudessa likviditeettiohjelmassa valtio tarjoaa jopa 150 miljardin euron suuruiset vakuudet, EU-lähde kertoo WSJ:lle.

Vain vakavaraisilla pankeilla olisi oikeus saada likviditeettitukea, WSJ kertoo. Komission tiedottaja kertoo, että ohjelmalle ei odoteta olevan käyttöä, mutta se voi rauhoittaa sijoittajien hermoilua pankkien suhteen.

Tukiohjelma hyväksyttiin tiedottajan mukaan EU:n poikkeuksellisten kriisiaikojen sääntöjen mukaisesti.

Voi elämän kevät, minä sanon.

Ottakaa, tyhmät suomalaiset, nyt lopultakin järki käteen.

Me emme tarvitse EU:ta yhtään missään.

Jos jokin asia on huono, sitä pitää muuttaa tai lakata noudattamasta älyttömyyksiä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ramadanin lopullinen uhriluku 2016

6/7/2016

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Jotta minä tykkään Sveitsistä päivä päivältä enemmän

6/7/2016

Sveitsi asetti burkhakiellon. Kasvojen peittämisestä voi saada 9 000 euron sakot.

Burkhan käyttäminen Sveitsin Tessin alueella on nyt laitonta. Asiasta järjestettiin kansanäänestys jo vuonna 2013, jolloin 65 prosenttia äänestäjistä halusi kieltää burkhan käytön julkisesti.

Laki kieltää kasvoja peittävien vaatteiden, burkhan ja niqabiin käytön julkisilla alueilla. Laki tuli voimaan 1.7.2016.

Bernissä sijaitseva Saudi-Arabian lähetystö varoitti kansalaisiaan rikkomasta lakia, jos käyvät lomalla Sveitsissä.

Lähde: Daily Express

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Tammikuu 2020 (19)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com