Voi Sohvi, minkä teit

6/3/2009

Sain yön hiljaisina hetkinä loppuun Finlandialla ja Runebergillä palkitun Sofi Oksasen Puhdistus-kirjan. Kirjaa on myyty yli 102 000 kappaletta, joten ei kai se ihan huono voi olla. Tai sitten kirjaa on vain ostettu lahjaksi.

Kirja kertoo ajassa poukkoillen Viron historiallisista tapahtumista yhden perheen tai paremminkin sanoen perheen naisten kautta toisesta maailmansodasta vuoteen 1992.

Kieli on kohtuullisen elävää, mutta rakenne sekava juuri tuon ajassa liikkumisen tautta. MUTTA: jos tällaiselle kirjalle myönnetään Finlandia-palkinto, niin minä olen vallan erehtynyt kirjallisuuden tarkoituksesta ja merkityksestä.

Juoni on melko tavanomainen. Kirjaa voisi pitää jopa eräänlaisena rikosromaanina, jossa tapahtumat liikkuvat historiallisessa viitekehyksessä. 

Ei kirja huono ole, mutta ei se ole mikään aikakauden merkkiteoskaan, jollaiseksi muun muassa oikeistolainen demari Lasse Lehtinen on sen luonnehtinut. Sen lukee kerran ja unohtaa nopeasti.

Hyvä kirja on sellainen, johon voi palata yhä uudestaan ja uudestaan löytäen siitä erilaisia tasoja ja merkityksiä. Esimerkistä käyvät tietysti Aleksis Kivi, Väinö Linna ja Veijo Meri, joiden parhaimpiin teoksiin ei kyllästy koskaan.

Väliaikatietona kerrottakoon, että Riku Korhosen Lääkäri-romaani edistyy hitaasti, mutta varmasti. Olen nyt sivulla 111, enkä vieläkään ymmärrä kirjasta yhtään mitään. Korhonen muuten kirjoittaa Uuden Upean Salo -kirjan. Joku minulta kysyikin, jotta kuka hänet on siihen palkannut? Vastasin, etten tiedä. Mutta epäilen järjestelytoimikuntaa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Tuubaa tuutin täydeltä

5/3/2009

Helsingin Keskustanuorten puheenjohtaja somali Abdirahim Hussein sanoi A-tuubissa 27.2.2009, että Suomessa asuvat somalit lähettävät enemmän rahaa Somaliaan kuin mikä on Suomen kehitysapu.

Tästäpä herää kysymys:

Mistä työttömät somalit saavat rahaa Suomessa?

Tästäpä herää vastaus:

Rahat ovat suomalaisen yhteiskunnan tukirahaa Suomessa asuville somaleille. Kuinka helvetisti tukea oikein maksetaan? Sitä ei valitettavasti saa mistään selville, sillä sosiaaliapupäätökset eivät ole julkisia

Hussein vaati myös Suomelta enemmän suoraa tukea Somaliaan, koska Somalia on Husseinin mukaan auttanut Suomea 60 vuotta sitten Afrikasta, kun Suomessa oli hätä ja ongelmia.

- Sillon Afrikasta lahetettiin Suomeen paljo rahaa. Pitiko sillon miettia, että se on meidan verorahaa, eikä sita saisi lähetta Suomeen. Minusta aina, kun hyvinvointimaata ollaan, pitais huolehti vahavaraisia ja mielellani kyllä uskon, enemmistö suomalaisista myös tekevät tätä.

Mitähän rahaa somalinkielen tulkkina toimiva Hussein, joka ammatti ei tuota Suomelle yhtään mitään, koska valtio maksaa Husseinin palkan, tarkoittaa, kun hän väittää, että Afrikka auttoi Suomea 40-luvun lopulla.

Afrikasta todellakin tuli Suomeen apua sodan aikana. Nimittäin Etelä-Afrikan Liittovaltio lähetti Suomeen 29 kappaletta Gloster Gauntlet -hävittäjäkoneita. Koneet olivat kaksitasoisia ja ensimmäisen maailmansodan aikaista kalustoa. Koneet saapuivat Suomeen talvisodan jälkeen. Ei niillä jatkosodassakaan ollut mitään käyttöä.

Etelä-Afrikan Liittovaltio sentään yritti auttaa. Mutta missä oli Somalian apu? Tuliko Somaliasta Suomeen sotiemme aikaan jotain salaista apua? Miksi tätä ei ole tuotu julki? Sotahistorioitsijat herätys!

Yleisradion toimittaja Jyrki Saarikoskella oli tuhannen dollarin paikka kysyä, että onko väitteellesi perusteita. Eipä kysynyt. Yleisradiossa saa monikulttuurisuuden nimessä puhua paskaa minkä ennättää.

Suomi on syytänyt Afrikkaan kehitysmaatukea 50-luvulta asti sen kuin on kerinnyt miljardikaupalla. Missähän ne rahat ja niiden tuottama hyvinvointi nyt ovat? Veikkaisin, että rosvojoukkojen ja diktaattorien persiissä.

Tämmöisiä kavereita kun Keskustapuolueessa on Vanhasen tukena, niin hyvin menee. Vähä-älyiset suomalaiset huolehtivat vähävaraisista afrikkalaisista.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ilouutinen juopoille

5/3/2009

Elämä ei ole aina yhtä juhlaa, välillä se on myös ruusuilla tanssimista. Jos Viro devalvoi, juopoille koittavat ruusuiset ajat.

Alkon toimitusjohtaja Jaakko Uotilan mukaan helmikuussa oltiin myynnissä jo aavistuksen verran miinuksella.

- Ensimmäisen kahden kuukauden aikana vain puna-, valko- ja kuohuviinit ovat tehneet kauppansa paremmin kuin vuosi sitten. Kaikki muut tuoteryhmät ovat punaisella.

Uotila toivookin, ettei valtio kiirehtisi uuden veronkorotuksen kanssa. Se ei ole hänen mukaansa edes teknisesti mahdollista ennen heinäkuun alkua.

- Olisi fiksu ajoittaa se vasta 1. lokakuuta, jolloin on nähty, mitä kesän turistituomiset ovat olleet.

Uotilan takaraivossa jyskyttää pelko Viron kruunun mahdollisesta devalvaatiosta.

- Jos Viro devalvoi, tuonti räjähtää, hän ennakoi.

Tällä hetkellä jo seitsemän prosenttia suomalaisten nauttimasta alkoholista on tuotu Virosta ja kuusi prosenttia muualta ulkomailta. Matkustajatuonnin yhteenlaskettu osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta on jo suurempi kuin ravintoloiden myynti (12 %).

Alkon ja päivittäistavarakaupan markkinaosuus on kummallakin 35 prosenttia. Loppu viisi prosenttia jakaantuu ulkomailla nautitun, salakuljetuksen, kotivalmistuksen ja internetkaupan kesken.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kuka ne eläkerahat oikein puhalsikaan?

4/3/2009
Niinpä niin. Ja nyt syytetään Matti Anteeks Vanhasta, joka Hämeen hangilla kotvan hiihdettyään sai oivan ajatuksen. Ehkäpä eläkejärjestöt hieman auttivat Maailman-Mattia. Vai mitä luulette? 
Työmarkkinajohtajien hallitsemien työeläkeyhtiöiden viime vuosi oli karmea. Ilmarinen, Varma ja Eläke-Tapiola kärsivät osakepeleissä ja muissa sijoituksissaan yhteensä liki 9,2 miljardin euron tappiot.

Summa on suurempi kuin valtion keräämä ansio- ja pääomatulovero. Summalla olisi hoidettu yhtiöiden maksamat eläkkeet noin puolentoista vuoden ajan.

Verkkoapilan Verkonpaikkaaja kysyy kolumnissaan, kukahan perustaisi kansanliikkeen, joka alkaisi kysellä työmarkkinajohtajien kasinopeleissä hävittämien eläkemiljardien perään.

Viime päivien eläkekeskusteluun viitaten kolumnisti kirjoittaa: ”Ennen kuin Ihalainen, Mäenpää ja Viljanen komentavat joukkonsa yleislakkoon, heidän soisi selvittävän kentälleen, millaisen eläkepuhalluksen he ovat viime vuonna eläkeyhtiöiden vastuullisina hallituksen jäseninä tehneet.

Jos työmarkkinajohtajat tätä vauhtia hävittävät suomalaisten eläkerahoja, edes kahden vuoden työuran pidennys tulevaisuudessa ei riitä kassaa täyttämään

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kulttuuri muuttaa Ähtäriin

4/3/2009

"Suomessa on yli 3000 maahanmuuttajataustaista tyttöä, joita saattaa uhata ympärileikkaus. Niin poliisi kuin kansalaisjärjestötkin ovat saaneet tietoja, että tyttöjä viedään esimerkiksi Afrikkaan ympärileikattavaksi.

Suomesta yhtään tapausta ei kuitenkaan vielä ole tullut ilmi. Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa, Suomessa ei myöskään ole virallista toimintasuunnitelmaa ympärileikkauksien torjumiseksi.

Meillä ympärileikkauksiin ovat kiinnittäneet huomiota lähinnä kansalaisjärjestöt.

Alkuvuodesta Tanskassa eritrealaisalkuperää oleva nainen vangittiin, koska oli vienyt tyttärensä Sudaniin ympärileikattavaksi. Kyseessä oli ennakkotapaus. Suomessa poliisi on saanut vihjeitä tapauksista ja uskoo, että on vain ajan kysymys kun ensimmäinen tulee ilmi. "

Upeeta, kun Suomen kulttuuri rikastuu!

Toisaalta, kävihän se Martina Aitolehtikin leikkauttamassa tissinsä Virossa. Ja moni moni muu. Kuka niitä enää muistaa!

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Keräys kirkolle

4/3/2009

Talouskriisi ja kirkosta eroaminen vaikuttavat seurakuntien taloudessa, kertoo Yle Uutiset.

Taantuma on saanut myös seurakunnat varpailleen. Lomautuksia on pohdittu ainakin Tampereen seurakunnissa.

- Säästömahdollisuudet on kartoitettu, ja esimerkiksi diakonia- ja testamenttilahjoitukset otetaan käyttöön. Ne eivät kuitenkaan korvaa yhteisöverotulon rajua pudotusta, kertoo tuomiorovasti Olli Hallikainen.

Seurakuntien tulojen yhteisöverosta arvioidaan laskevan noin 35 prosenttia.

Nyt onkin oivallinen tilaisuus muuttaa kirkon Yhteisvastuukeräyksen, jolla parhaillaan kerätään rahaa maahanmuuttajien työllistymiseen, kohdetta siten, että rahat suunnataankin kirkon oman henkilökunnan pitämiseen töissä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Radio Jerevan

4/3/2009

Minulta on kysytty, miksen koskaan julkaise runoja päiväkirjassani. Puute korjaantuu nyt:

Kumma kauhu väen vallannut
on kuin tuska eellä ukkosilman!
Nurro vanhus, vanhin vanhempien,
joutsenta on katsein aavistavin
tuijotellut, tuohon kumartunut
hetkeks niinkuin kylmän jättikäden
pyyhkäisyä päällään tuntien.

Nyt se lyökin, kello kohtalon!
Äkin kylän päästä kumahtaa
malmi muukalainen, Moskovan
kirkon kello!

Kansa hätkähtää,
hädän laine yli rahvaan lyö.
Mutta Nurro, Pohjan puolen pää,
vanhan vartalonsa suoristaapi,
päänsä kohottaa ja uhkan varjo
kulkee yli otsan kalvenneen.

Runo ei ole minun vaan Onni Okkosen kokoelmasta Raida ja Jagmort.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kynä käteen

4/3/2009

SAK, STTK ja Akava ovat laatineet yhteisen vetoomuksen, jossa ne vaativat
hallitusta muuttamaan päätöksensä eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen. Voit
allekirjoittaa vetoomuksen osoitteessa

http://www.adressit.com/allekirjoitukset/elakepaatos/start/8650

Muistaakseni Suomen yksi harvoista neroista, Väinö Linna, kirjoitti Täällä Pohjantähden alla -trilogiassaan kohdassa, jossa punaisten kuolemanpartio haki paronia tapettavaksi näin:

"Allekirjoita, saatanan verenimijä!"

Mitenköhän tuo " verenimijä" olisi tässä yhteydessä käsitettävä? Onko "verenimijä" eläkkeelle pyrkijä, Vanhanen vai eliitti, joka meitä ohjailee ja rajoittaa sananvapautta.

Ilokseni huomasin, että muudan salolainen valtuutettu oli jo käynyt allekirjoittamassa vetoomuksen - ja ihan näkyvästi nimellään.

Adressi.comin serveri on ajoittain nurin. Veikkaan, että tästä tulee kaikkien aikojen adressi.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Lex Nokia III

3/3/2009

Nokia sai, mitä halusi. Toivottavasti muistavat palkita käärmettä konepistooliin ajaneen Suvi Lindénin. 

Lähes neljännes edustajista ei ollut paikalla vaan jossakin huitelemassa. Halikon Pertti Hemmilä on edelleen sairaslomalla ja oli siis poissa äänestyksestä. Lain puolesta äänesti Jouko Laxell. Lakia vastaan äänesti Katja Taimela niin kuin koko SDP ryhmäpäätöksen mukaan.

Äänestyksestä oli poissa kaikkiaan 47 kansanedustajaa. Poissa oli myös kolme Vihreiden kansanedustajista, jotka lain ensimmäisessä äänestyksessä äänestivät hallituksen esitystä vastaan eli Johanna Karimäki, Ville Niinistö ja Kirsi Ojansuu. Vihreistä vastaan äänestivät tälläkin kertaa Jyrki Kasvi ja Johanna Sumuvuori. Kuitenkin ainakin Niinistö oli paikalla eduskunnassa. Mahtoiko osua kahvitauko?

Ei osunut kahvitauko. Näin Ville Niinistö itse asiasta kuultuna:

Hetki sitten eduskunta hyväksyi lain sähköisen viestinnän tietosuojasta eli Lex Nokian äänin 96-56. Uutisoinnissa ilmoitettiin 47 edustajan olevan poissa. Tiedoksi sanottakoon, että itse en ollut poissa vaan pidättäydyin äänestämästä. Olin kyllä ilmoittautunut istuntoon ja istuin paikallani vastuustani tietoisena.   

Vastuustaan tietoisena? Mitähän se suomeksi sanottuna tarkoittaa?

Oppostion kansanedustajista hallituspuolueiden mukana äänestivät lain hyväksymisen puolesta kolme kristillisdemokraattien kansaedustajaa Bjarne Kallis, Kari Kärkkäinen ja Päivi Räsänen.

Olemme astuneet ensimmäisen  pitkän askeleen kohti kansalaisvalvontayhteiskuntaa, jossa meillä tavallisilla pulliaisilla ei ole mitään yksityisyyden suojaa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomi säästää - innovaatio

2/3/2009

Tällaisia uutisia lukiessa ei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Opettajilla on pillit. Todellinen innovaatio. Pillit opeille ilman muuta myös Saloon:

Porvoon tulot ovat jäämässä tänä vuonna 32 miljoonaa odotettua pienemmiksi. Kaupunki päätti 20 miljoonan tavoitteesta helmikuussa.

- On välttämätöntä, että peruspalveluissa löydetään järkevä kulutaso. Ei ole näkyvissä, että kuntien verotulot lähtisivät nopeaan kasvuun, Porvoon kaupunginjohtaja Marcus Henricson sanoo.

Osana säästöohjelmaa esimerkiksi uudisrakennusta ja korjaustöitä Hamarin koululla esitettiin lykättäviksi ensi vuoteen. Yksi koulun neljästä rakennuksesta purettiin kesällä homeen takia. Esimerkiksi palohälyttimiä ei ole, vaan opettajilla on pillit.

No, joihinkin asioihin sitä sentään Suomessa rahaa piisaa. Miksiköhän maassamme lähes kaikki koulut ovat homekouluja? Johtuuko se huonosta rakentamisesta ja valvonnasta eli suunnattomasta ahneudesta?

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Toukokuu 2020 (77)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com