Lastensuojelun tasoon tulee puuttua

13/1/2014

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Mäntylä vaatii hallitustasolla välitöntä puuttumista lastensuojelun tilanteeseen. ”En tiedä, miten pitkälle on mentävä tai kuinka järkyttäviä asioita tapahduttava, jotta hallitus ryhtyy toimiin. Edellinen peruspalveluministeri asetti työryhmän, jota johti Aulikki Kananoja. Työryhmä teki ansiokkaan raportin, jossa tuotiin esiin lukuisia epäkohtia, joita lastensuojelussa on. Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Ei juuri mitään. Hallitus ei kuule edes ammattilaisia”, Mäntylä toteaa.

Esimerkiksi Lastensuojelun Keskusliitto on tuoreessa kannanotossaan vaatinut ministeriöltä vastuunottoa lastensuojelun uudistusten toimeenpanossa. Tosiasiassa hallitus on tehnyt vain pieniä kosmeettisia korjauksia lainsäädäntöön ja lisännyt vähäisen määrän rahaa niiden toimeenpanoon.

”Kaiken lähtökohtana tulisi olla kokonaisvaltainen ote koko lastensuojeluun sekä ylipäätään lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikkaan, sekä lastensuojelun rahoituspohjan uudistaminen. Nykyinen rahoitusmalli, eli lastensuojelukerroin, on siirtänyt painopisteen avohuollon tukitoimista viimesijaisiin, raskaisiin toimenpiteisiin. Tämä on johtanut osaltaan myös markkinoiden avautumiseen sellaisille toimijoille, joiden ainoa tavoite on tuottaa yritykselle voittoa. Aivan liian usein päädytään kodin ulkopuoliseen sijoittamiseen. Tosiasia on, että lastensuojelussa pyörii rahamassa, joka tällä menolla lähentelee pian miljardia euroa - ja ottajia löytyy”, Mäntylä jatkaa.

”Rahoitusmalli tulisi muuttaa varhaisen puuttumisen kertoimeksi, joka palkitsisi kuntia varhaisesta puuttumisesta ja ennaltaehkäisevästä työstä. Tätä olen esittänyt jo vuonna 2011 ja jättänyt aiheesta myös toimenpidealoitteen. Toimenpidealoite lepää odottamassa aikaa parempaa. Väitän, että varhaisen puuttumisen malli olisi huomattavasti kustannuksia säästävä ja ennen kaikkea inhimillinen ja oikeudenmukainen malli. Rahojen korvamerkintä ei myöskään ole negatiivinen asia, päinvastoin sillä voitaisiin ohjata lastensuojelua ennaltaehkäisevään suuntaan", Mäntylä painottaa.

"Yhä useampi suomalainen tuntuu pitävän lastensuojelua lasten ja perheiden vainoamisena sen sijaan, että se nähtäisiin aidosti auttamistyötä tekevänä tahona. Syitä varmasti on useita aina asenteista lähtien mutta näen, että eräs merkittävä ongelma on rahoitusmalli. Toivon todella, että hallitus kuulisi niin asiantuntijoiden kuin tavallistenkin kansalaisten äänen ja ryhtyisi viimein työhön lastensuojelun osalta. Keinoja ja ratkaisuja on jo olemassa – nyt vaaditaan enää poliittista tahtoa” Mäntylä lopettaa.

Toimenpidealoite lastensuojelukertoimen uudistamisesta on luettavissa täältä.

Lisätiedot:

Hanna Mäntylä

Kansanedustaja, 2. varapuheenjohtaja, PS

09 432 3126

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Sandmannen

12/1/2014

Ruotsalainen salanimi Lars Kepler, jonka takana on aviopari, on kirjoittanut aivan häikäisevän dekkarin nimeltä Sandmannen, suomeksi Nukkumatti.

Nykyiseen ruotsalaiseen tapaan kirja on pitkälti yli 500-sivuinen, mutta se on täynnä toimintaa, eikä normaalia liirum laarumia sankaripoliisin parisuhteesta tai perheen villakoirasta, jolla on kova vatsa.

Olen viisivuotiaasta saakka lukenut kirjoja ja kahlannut varmasti satoja dekkareita läpi. Useimpien kuuluisimpien ja etevimpien kirjailijoiden tuotannon olen lukenut alusta loppuun. Viime vuonna kului 104 kirjaa, suurin osa poliittista-, sota- ja muuta historiaa, mutta myös proosaa ja rakastamiani dekkareita. Joulun tietämillä ilmestyi runsaasti Venäjän nykyajan politiikkaa ja historiaa käsitteleviä järkäleitä, joita olen pyhinä tavaillut läpi.

Mielenkiintoista, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Nukkumatti haisee hiekalta... hänen sormenpäänsä ovat posliinia, ja kun hän ottaa pussista hiekkaa, sormenpäät kilahtelevat toisiaan vasten. Ja sitten vain nukahtaa...

Kolmetoista vuotta sitten katosivat hyvän perheen sisarukset, Mikael ja Felicia Kohler-Frost. Komisario Joona Linna kollegoidensa tavoin piti syyllisenä nyt jo psykiatrisen sairaalan suljetulla istuvaa sarjamurhaajaa, Jurek Walteria. Kun Mikael löytyykin yllättäen elossa, tosin täpärästi elämänlangan säikeistä enää kiinni pitäen, Joonan aavistus siitä, ettei Walter toiminut yksin, saa vahvistuksen. Sekava ja huonokuntoinen Mikael hokee itkien jättäneensä Felician, jonnekin sinne pimeään...jonnekin missä tuoksui hiekka.

Melkein uskaltaisin sanoa, että tämä on paras dekkari, jonka olen koskaan lukenut.

Eikä taida olla liikaa sanottu.
Suosittelen dekkarin ystäville.

3 kommenttia          Bookkaa tämä

Sanna piirihallitukseen

12/1/2014

Varsinais-Suomen Perussuomalaisten piirihallitus teki järjestäytymiskokouksessaan 9.1. Kaarinassa seuraavat valinnat: ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Janne Aso Kaarinasta, toisena varapuheenjohtajana jatkaa Tuija Ketonen Loimaalta ja kolmanneksi puheenjohtajaksi valittiin Sanna Leivonen Salosta. Varsinais-Suomessa on perinteisesti ollut vahva naisedustus puheenjohtajistossa, ja tätä perinnettä jatkettiin edelleen vuonna 2014. Piirin puheenjohtajana toimii Juhani Pilpola Liedosta. Hänen mukaansa vuodesta 2014 on tulossa poliittisesti vilkas, joten varapuheenjohtajillekin tulee riittämään tekemistä. Juhani Pilpola on luotsannut kasvavaa perussuomalaisten joukkoa vuodesta 2012, eikä kasvulle näy loppua.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Все очень Сало - работа и хлеб

12/1/2014

Torstain Iltalehden selvityksen mukaan perussuomalaiset ovat kunnostautuneet eduskunnassa valtiopäivätoimien tekijöinä. Tällaisia ovat muun muassa kirjalliset kysymykset, talousarvio-, laki- ja toimenpidealoitteet. Lehden mukaan koko eduskunnan aktiivisin valtiopäivätoimien tekijä on Pirkko Ruohonen-Lerner 212 valtiopäivätoimellaan. Ruohonen-Lernerin huima tulos selittyy osittain sillä, että yhteiset ryhmäaloitteet on kirjattu hänen nimiinsä. Kakkostilalle ylsi Arja Juvonen 149 toimellaan. Muita kärkikymmenikköön yltäneitä perussuomalaisia olivat:

Sija 4: Reijo Hongisto (121 valtiopäivätoimea)
Sija 5: Vesa-Matti Saarakkala (114)
Sija 6: Maria Tolppanen (113)
Sija 8: Hanna Mäntylä (98)
Sija 10: Anne Louhelainen (94)

Eli kymmenen parhaan joukosta seitsemän on perussuomalaisia.

Mitähän ne muut tekee?

Iltalehden haastatteleman valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari toteaa, että hyvin harva aloitteista toteutuu, mutta niitä ei voi silti leimata turhiksi. Ruostetsaaren mukaan aloitteet ovat osa poliittista keskustelua, ja niiden avulla voidaan nostaa epäkohtia esiin eduskunnassa. Kansanedustaja Juvonen kertoo, että hänen tekemänsä valtiopäivätoimet ovat ”lähteneet ihmisten arjen murheista, joista he ovat minulle puhuneet”.

Niinpä.

Kuinka monta sanomalehtijuttua olette nähneet näistä perussuomalaisten eduskunta-aloitteista.

Aivan.

Todennäköisesti puolisen tusinaa - jostain syystä.

Mutta auta armias, jos entinen persu, James Hirvisaari (Muutos 2011) saa valtakunnankanslerilta jälleen kerran syytteen blogikirjoittelustaan, niin Jameksen foto on lehtien nettisivuilla välittomästi ja asiaa taivastellaan vähintään kaksi viikkoa.
Voi Suomen mediaa...

En ole laskenut muuta kuin Salon seudun Perussuomalaisten valtuustoryhmän tekemät aloitteet. Niitä oli kaikkiaan yhdeksän kappaletta vuodella 2013. Olisi kiva tietää, kuinka paljon Varsinais-Suomen perussuomalaiset ovat tehneet aloitteita verrattuna muihin valtuustoryhmiin. Kaipa sen jompi kumpi mainoista SSS:n politiikan toimittajista meille kertoo.

Valtuutettuja kehotetaan olemaan tekemättä aloitteita, koska "siitä aiheutuu ylityöllistetyille virkamiehille" lisää työpaineita.
Niinpä.

Siitä huolimatta teimme jo Tammisen Hessun kanssa uuden vuoden päätöksen, että vuonna 2014 aloitteita tehdään aina silloin, kun katsomme niihin olevan aihetta. Aloitteet käydään aina läpi koko valtuustoryhmässä. Politiikka ei ole yhden tai kahden ihmisen show vaan tiimityötä. Aina kaikki eivät sitä ymmärrä. Tällaisia omiin muroihin kusijoita on joka puolueessa.

PS eli Pohjalla Sokerit:

Kaikille toimittajille, jotka kuitenkin luette tätä blogia, tiedoksi, että Muutos 2011 kirjoitetaan näin, eikä muutos2011 tai muutos 2011.

Puolueen lyhenne on M 11.

En tiedä teettekö tätä tahallanne vai tyhmyyksistänne, mutta se antaa TEISTä typerän kuvan. Miettikää tykönänne, onko se kuva oikea.
Voitte hämmästyä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon lähidemokratia

10/1/2014

Rupesin aikani kuluksi murehtimaan, mitä kuuluu salolaiselle lähidemokratialle.

Toukokuussa kaupunginvaltuusto teki seuraavanlaisen päätöksen:

Kaupunginvaltuusto päätti 20.5.2013 § 84 kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen mukaisesti, että lähidemokratiaa toteutetaan seuraavasti:

- Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistyksiä kutsutaan kaupungin johdon kanssa käytäviin säännönmukaisiin keskusteluihin ajankohtaisista asioista siten, että yhdistys voi lähettää yhden edustajan, mutta yhdistysten määrää ei rajata eikä nimetä pysyviä edustajia. Aiheet määräytyvät kaupungin, yhdistysten ja kuntalaisten ehdotusten mukaan. Yhdistysten ja kaupungin johdon tapaamiset pidetään 4-6 kertaa vuoden aikana.

-Toiminnan koordinointi vastuutetaan hallinto-osastolle, jonne nimetään yhteyshenkilö

- Virkamiehet ja luottamushenkilöt osallistuvat aktiivisesti tilaisuuksiin, joita alueelliset toimijat järjestävät. Tilaisuudet voivat olla myös valtuuston, kaupunginhallituksen tai lautakuntien kokousten yhteydessä, jolloin kokoukset pidettäisiin avoimina ja tarvittaessa alueilla

- Järjestetään teemakohtaisia tilaisuuksia yhdistyksille ajankohtaisista asioista (yhdistystapaamiset, alueen palveluiden järjestämiseen liittyvät tilaisuudet)

- Kaupunginjohtaja valtuutetaan perustamaan hallinnon sisäinen työryhmä kehittämään toimialojen välistä yhteistyötä osallisuuden ja lähidemokratian voimistamiseksi

- Selvitetään kuntalaisten mielipiteitä mm. otakantaa.fi -sovellusta käyttäen

- Esitetty malli on välivaihe ja lähidemokratian kehittämistä jatketaan edelleen seuraten kuntalain uudistusta.

Jotenkin minusta tuntuu siltä, että tämän päätöksen kirjain ei ole toteutunut. Syynä lienee se, että kaikilla on ollut kädet täynnä töitä.

Se on vähän huono juttu, jos vuoropuhelu ei kaupunkilaisten, luottamusmiesten ja virkamiesten kesken toimi.

Joku jo ennätti SSS:n seinällä arvostella viime keskiviikkona pidettyä kuljetusseminaaria siitä, ettei seminaarilla muuta tarkoitusta ollutkaan kuin haalia osallistujille kokouspalkkioita.

Enpä usko, että kukaan osallistujista saa latin latia palkkiota. Virkamiehistä, jotka olivat asioita esittelemässä, en ole varma.

Lähidemokratiaa ei suinkaan ole se, että jotkut katsovat nimettöminä asiakseen arvostella ottamatta asioista selvää.

Sillä ei auteta Salon ahdinkoa pätkääkään. Paljon järkevämpää olisi esittää kehittäviä ajatuksia mm. otakantaa.fi -sovelluksessa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Pakko ei ole kuin köyhän kuolema

10/1/2014

"Pakkoliitokseen voitaisiin turvautua, jos valtioneuvosto katsoo sen välttämättömäksi yhdyskuntarakenteen kannalta. Jos selvittäjä ehdottaisi pakkoliitosta, asiasta kysyttäisiin seudun asukkailta kansanäänestyksellä. Jos kansanäänestyksessä seudun yhteenlasketun asukasmäärän enemmistö kannattaisi pakkoliitosta, valtioneuvosto voisi käyttää toimivaltaansa ja pakottaa kunnat liitoksiin." Edellinen on lainaus Ylen uutisesta.

Rautalankaesimerkki, joka kertoo esityksen olevan demokratian irvikuva: Kotikuntani on 3800 asukkaan Savitaipale ja se aiotaan liittää yli 70 000 asukkaan Lappeenrantaan. Jos äänestyksessä kotikuntani kaikki asukkaat vastustavat liitosta, niin sillä ei ole mitään merkitystä jos lappeenrantalaisten niukka enemmistö on sen kannalla, koska äänet lasketaan yhteen.

Ministeri Henna Virkkusen arvion mukaan nykyhallitus, jonka toimikausi päättyy runsaan vuoden kuluttua, ei ehdi käyttää uutta pakkopykälää. Näinhän se ilmeisesti on. Ja tästä kiitän Kataisen hallituksen saamattomuutta.

Tulevat eduskuntavaalit ovat suuressa osassa Suomen kuntia kansanäänestys Kataisen - Urpilaisen hallituksen pakkoliitospolitiikan eli lähipalvelujen ja lähidemokratian alasajon puolesta tai sitä vastaan. Tuon äänestyksen tulos tulee olemaan todella surkea hallituksen ja sitä tukevien puolueiden kannalta.

Lainaus kansanedustaja Reijo Tossavaisen (ps.) blogikirjoituksesta.

JOS Salo ja Somero menevät yhteen, niin se tarkoittaa sitä, että kummankin kaupungin työntekijöille pamahtaa jälleen viiden vuoden suojatyöaika.

Onko järkee vai ei?

Toiset ne rakastaa nuorikoita
Toiset ne palsamoi muumioita

Onko tässä elämässä mitään järkee
Tarkemmin ku aattelee käy päätä särkee.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Mitä vuodenvaihde toi tullessaan kansalaisille?

8/1/2014

Poliisilaitosten määrä väheni vuodenvaihteessa 24:stä yhteentoista. Liikkuva poliisi lakkautetaan. Uudistusta valmistellut sisäministeriön työryhmä kuitenkin rauhoittelee kansaa. Sen mukaan turvattomuus ei kasva eivätkä poliisin palvelut karkaa ulottumattomiin.

Polttoainevero nousi. Vuoden alusta toteutetaan toinen osa polttoaineiden verotustiukennuksesta, joka kokonaisuutena nostaa veroa kymmenen prosenttia vuoden 2011 tasosta. Käytännössä perinteisen bensiinin hiilidioksidivero nousee 2,25 senttiä litralta ja dieselin 2,71 senttiä litralta. Biopolttoaineiden verotaso nousee vähemmän. Ensimmäinen korotus pantiin täytäntöön vuoden 2012 alussa.

Kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärää korotetaan 2 880 eurosta 2 930 euroon ja poistumaprosenttia alennetaan 20 prosentista 19 prosenttiin. Valtiovarainministeriö laskee tämän keventävän pienituloisten verotusta noin 40 eurolla vuodessa. Myös työtulovähennyksen enimmäismäärää korotetaan 970 eurosta 1 010 euroon.

Asuntovelan korkovähennyksen määrää alennetaan. Vuonna 2014 vähennyskelpoinen määrä on 75 prosenttia. Seuraavana vuonna vähennyskelpoinen putoaa vielä 70 prosenttiin. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää korotetaan 2 000 eurosta 2 400 euroon.

Alkoholia verotetaan entistä kovemmin. Alkoholivero nousee viinojen osalta noin 5,3 prosenttia, oluissa 8,2 prosenttia ja viinien kohdalla noin 8,6 prosenttia. Alkoholin myyntihintojen uskotaan nousevan tämän myötä keskimäärin 2,3 prosenttia.

Savukkeiden verotus nousee noin 10 prosenttia, mikä nostaa esimerkiksi tupakka-askin hintaa noin 0,38 eurolla.

Juomien ja sokeroitujen mehujen verotus kiristyy. Yli 0,5 prosenttia sokeria sisältävien virvoitusjuomien valmistevero korotetaan 22 senttiin litralta valmista juomaa. Muilla virvoitusjuomilla vero on 11 senttiä. Veronkorotuksen aiheuttaman hintamuutoksen arvioidaan olevan juomasta riippuen 3–12 prosenttia. Lisäksi mehutiivisteiden hinnat voivat nousta yli 20 prosenttia.

Toimeentulotuen perusosa nousee indeksitarkistuksen myötä. Vuoden alusta yksinasuvalle maksettava perusosa on 480,20 euroa ja yksinhuoltajille maksettava korotettu perusosa 528,22 euroa kuukaudessa. Myös perheenjäsenille maksettavat perusosat nousevat vastaavasti.

Asumistuki nousi. Yleistä asumistukea korotetaan ensi vuoden alusta vuokrien nousua vastaavasti. Korotusten ansiosta keskimääräisen asumistuen arvioidaan nousevan nykyisestä 286 eurosta noin 300 euroon ensi vuoden loppuun mennessä.

Terveyskeskuksensa saa valita itse. Potilas saa jatkossa valita perusterveydenhuollon palveluita tarjoavan terveyskeskuksensa tai erikoissairaanhoidon palveluja tarjoavan sairaalansa mistä päin Suomea hän haluaa. Ehtona on kuitenkin se, että potilas sitoutuu käyttämään kaikissa perusterveydenhuollon palveluissa valitsemaansa terveyskeskusta vähintään vuoden ajan.

Hoitavan sairaalan saa valita itse. Erikoissairaanhoidon hoitopaikan voi valita vapaasti mistä tahansa suomalaisesta julkisesta sairaalasta. Päätös sairaalasta tehdään yhdessä hoitavan lääkärin kanssa.

Lääkekatto laski. Lääkekattoa eli potilaiden omavastuuosuutta lääkeostosten hinnasta pienennetään 50 eurolla 610 euroon vuodessa. Sen jälkeen potilaan tarvitsee maksaa lääkkeistään enää 1,50 euroa kerralta. Samalla tulee voimaan potilasdirektiivin mukainen oikeus hakea lääkkeitä mistä tahansa EU- ja ETA-maasta jonkin alueen maan kirjoittamalla reseptillä. Potilaan pitää muista pyytää lääkäriltä eurooppalaista lääkemääräystä. Suomen rajojen ulkopuolelta ostetut lääkkeet pitää myös maksaa ensin itse ja hakea korvausta myöhemmin Kelalta.

Reseptilääkkeiden hinnat muuttuivat. Yli 41 euroa maksavat reseptilääkkeet halpenevat ja sitä halvemmat kallistuvat. Kaikkein kalleimmat lääkkeet halpenevat jopa satoja euroja. Suurin hinnan nousu on 1,40 euroa.

Työn ja lastenhoidon yhdistäminen muuttui joustavammaksi. Alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien alle 30 tunnin työviikon ansioita kompensoidaan jatkossa joustavalla hoitorahalla, joka korvaa nykyisen alle 3-vuotiaista maksetun osittaisen hoitorahan. Muutos lisää tuen määrää 62–142 eurolla.

Työttömille oikeus ansaita 300 euroa kuukaudessa. Kun tulot ylittävät 300 euroa, tuloista 50 prosenttia vähennetään työttömyyspäivärahasta. Muutos koskee sekä työmarkkinatukea, peruspäivärahaa että ansiopäivärahaa.

Kotitalousvähennyksen ylärajaa nostettiin. Jatkossa vähennyksiä voi saada yhteensä 2 400 euron edestä, aiempi raja oli 2 000 euroa. Vähennysraja on henkilökohtainen, eli sen voi saada jokainen verovelvollinen, vaikka he asuisivatkin samassa taloudessa.

EU:n ulkopuolisista maista Suomeen työhön tulevilla ihmisillä on oikeus asumisperusteisiin sosiaaliturvaetuuksiin Suomessa työskentelyn perusteella. Sosiaaliturvan piirin pääseminen edellyttäisi, että henkilö työskentelee Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta. Muutoksen arvioidaan koskevan noin 1 500 henkilöä vuosittain.

EU:n ulkopuolisista maista Suomeen työhön tulevat ihmiset ovat oikeutettuja työttömyyspäivärahaan, jos he täyttävät kaikki suomalaisen työttömyyspäivärahan saamisen edellytykset. Henkilön on ilmoittauduttava työttömäksi työnhakijaksi, ja hänen on pitänyt olla töissä vähintään kuusi kuukautta ennen työttömäksi jäämistään. Käytännössä muutos koskisi enintään joitakin satoja henkilöitä vuosittain.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Raimo Honkanen

8/1/2014

Talousneuvos Honkanen on jälleen palannut konepajalle pitkältä joululomalta.

Hyvää kannattaa aina odottaa.

Raimon blogi löytyy täältä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Pyromaani jäi kiinni

7/1/2014

Poliisi on ottanut kiinni parikymppisen nuorukaisen, jonka epäillään sytyttäneen tuleen kaksi vanhaa rakennusta Salossa runsas viikko sitten.

Salolainen on myöntänyt teot kuulusteluissa, rikoskomisario Pertti Läksy kertoo. Teolle ei ole löytynyt selvää syytä. Poliisi epäilee parikymppistä miestä tuhotyöstä.

Kaksi Sucroksen omistamaa vanhaa rakennusta paloi maan tasalle lauantaiyönä puolitoista viikkoa sitten.

Palossa tuhoutuivat vuonna 1919 rakennettu Sucroksen entinen ruokala ja 1938 rakennettu varastorakennus. Rakennukset olivat tyhjiä. Niiden kokonaispinta-ala oli vajaa tuhat neliötä.

Tuli uhkasi Vapon omistamaa Salon Energiatuotanto Oy:n voimalaitosta ja alueella sijaitsevaa vanhaa teollisuuskiinteistöä.

Lähde: SSS

Jälleen hienoa työtä Salon rikospoliisilta.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ei Eu-liittovaltiolle

7/1/2014

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Joulukuu 2018 (54)
Marraskuu 2018 (102)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (136)
Heinäkuu 2018 (129)
Kesäkuu 2018 (81)
Toukokuu 2018 (85)
Huhtikuu 2018 (49)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (53)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (47)
Marraskuu 2017 (45)
Lokakuu 2017 (71)
Syyskuu 2017 (50)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com