Suomesta poistettu 2 800 matua

20/12/2015

Turvapaikanhakijoiden maahantuloreitit ovat muuttumassa. Suurin osa turvapaikanhakijoista saapuu laivalla Suomeen Saksan Travemundesta sekä pohjoisen itärajan kautta. Tornion kautta saapuvien määrä on vähentynyt merkittävästi.

Tällä hetkellä turvapaikanhakijoita saapuu päivittäin Suomeen noin 50. Viime viikolla Tornioon saapui Ruotsista päivittäin yksittäisiä hakijoita tai perheitä, kun enimmillään hakijamäärä Torniossa oli lähes 500 hakijaa päivässä.

Laivareitillä Saksan Travemundesta Helsinkiin saapuu noin 25 turvapaikanhakijaa kuutena päivänä viikossa. Myös pohjoisen itärajan kautta saapuu hakijoita päivittäin kymmenestä kahteenkymmeneen.

Poliisi poistanut maasta yli 2800 poistumispäätöksen saanutta ulkomaalaista

Kaiken kaikkiaan Suomesta on poistettu marraskuun loppuun mennessä 2817 maastapoistamispäätöksen saanutta ulkomaalaista. Joka arkipäivä maasta poistetaan poliisin toimin noin 11 kielteisen päätöksen saanutta ulkomaalaista. Joukossa on rikosten perusteella palautuspäätöksen saaneita ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita.

– Poliisi varautuu myös suurempien määrien palauttamiseen. Palautuksia pannaan täytäntöön sitä mukaa, kun päätöksiä tulee täytäntöönpantavaksi. Syksyllä poliisille on järjestetty koulutusta maastapoistamispäätösten täytäntöönpanojen varmistamiseksi ja maasta poistamispäätösten täytäntöönpanoa on keskitetty tiettyihin poliisilaitoksiin, poliisitarkastaja Mia Poutanen sanoo.

Poliisi käyttää palautuksissa sekä lentokoneita että junia riippuen palautuksen kohdemaasta. Lentokoneella palautettaessa palautettavia poistetaan pääasiassa siten, että poliisi valvoo henkilön poistumisen normaalilla reittilennolla. Maasta poistettava saatetaan koneeseen ja siten varmistetaan, että hän poistuu maasta.

Joissain tapauksissa poliisi joutuu saattamaan hakijan kotimaahansa asti. Näin tapahtuu silloin, kun palautettava ei halua palata vapaaehtoisesti ja muiden matkustajien matkustusturvallisuus halutaan varmistaa.

– Esimerkiksi rikosten perusteella maastapoistamispäätöksen saaneita joudutaan jonkin verran poistamaan saattamalla, Poutanen sanoo.

Jos palautuksia on täytäntöönpantavana paljon samaan kohdemaahan, poliisi varaa palautuksiin kokonaisen lentokoneen, jolla voidaan palauttaa kymmeniä henkilöitä kerrallaan. Suomi onkin pitkään ollut yksi Euroopan tehokkaimmista maista maastapoistamispäätösten täytäntöönpanossa.

Kesän alussa Suomeen saapuneita albanialaisia kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita palautettiin tällaisilla erikseen varatuilla tilauslennoilla pitkin kesää useita satoja.

Viime viikkoina nopeutetussa menettelyssä on käsitelty pohjoisen itärajan yli saapuneita hakemuksia ja hakijoita on palautettu sekä takaisin Venäjälle että kotimaahansa.

Maastapoistamispäätösten täytäntöönpanotoimia kehitetään edelleen

– Ensisijaisesti viranomaiset haluavat varmistaa, että niillä, jotka haluavat palata kotimaahansa jo ennen turvapaikka-asian ratkaisua, on mahdollisuus palata mahdollisimman nopeasti, poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta sanoo.

Lähtökohtaisesti henkilö, jolla on riittävästi varoja, kustantaa paluumatkansa itse. Tämä on myös nopein tapa palata takaisin kotimaahan. Osa turvapaikanhakijoista onkin poistunut maasta omatoimisesti.

Vastaanottokeskuksia ja poliisia on ohjeistettu siitä, miten turvapaikanhakijaa neuvotaan toimimaan, jos nämä ilmaisevat halunsa poistua maasta ennen päätöksen saamista. Omaehtoinen poistuminen halutaan pitää helppona ja yksinkertaisena, jotta palaaminen olisi mahdollista ilman turhia mutkia ja byrokratian rattaita.

Näitä omasta halustaan palanneita ja turvapaikkahakemuksensa peruneita onkin ollut viime kuukausina runsaasti. Maahanmuuttoviraston tietojen mukaan rauenneita turvapaikkahakemuksia on tänä vuonna jo yli 2 700.

Myös kielteisten päätösten saaneiden maasta poistamista tehostetaan sekä poliisin omin toimin että viranomaisyhteistyönä. Jos palautuspäätöksen saanut on aikeissa vältellä palautusta, hänet voidaan ottaa säilöön maasta poistamisen turvaamiseksi. Kateissa olevat palautettavat etsintäkuulutetaan ja tavattaessa heidät palautetaan.

– Nopeutettuun turvapaikkamenettelyyn soveltuvat turvapaikkahakemukset seulotaan jo hakemusten jättövaiheessa ja näiden hakemusten käsittely priorisoidaan prosessin eri vaiheissa. Parhaimmillaan kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita on pystytty palauttamaan kahden viikon kuluessa siitä, kun hakemus on jätetty, Mia Poutanen sanoo.

Palautusprosessin tehostamiseksi pääkaupunkiseudulle perustetaan niin sanottuja palautuskeskuksia. Ensimmäinen niin sanottu transit-palautuskeskus avannee ovensa lähiviikkoina. Transit-keskukseen sijoitetaan muun muassa turvapaikkahakemuksen peruuttaneita hakijoita odottamaan nopeaa palautusta.

Lähde: Poliisi

Nyt on toiminta sinnepäin, mutta määrät ovat kovin pieniä.

Olisi mielenkiintoista saada tietää, millaisista summista puhutaan, kun matuja lennätetään takaisin kotiin.

Edelleen ainoa toimiva keino on panna rajat kiinni.

Missään muussa puuhastelussa ei ole mitään järkeä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Venäjältä turvapaikanhakijoita Suomeen

20/12/2015

Venäjällä on jopa 100 000 Eurooppaan pyrkivää turvapaikanhakijaa.

Syksystä lähtien yhä useampi pakolainen on pyrkinyt Venäjältä Eurooppaan pohjoista reittiä pitkin.

Norjan kiristettyä linjaansa Venäjältä tulevia pakolaisia kohtaan on paine kasvanut Lapin rajanylityspaikoilla Raja-Joosepissa ja Sallassa. Toissa viikolla Venäjän rajan yli tuli Lappiin 147 turvapaikanhakijaa. Koko vuoden aikana tulijoita on ollut yli 550.

Norjaan verrattuna määrä on kuitenkin pysynyt suhteellisen pienenä. Venäjän kautta Norjan Kirkkoniemeen on tullut noin viisi tuhatta turvapaikanhakijaa.

Ihmisoikeusaktivisti Svetlana Gannushkina kertoo, että Venäjä rajoittaa rajan yli päästämiensä turvapaikanhakijoiden määrää. Hänen mukaansa suomalaiselle rajanylityspaikalle päästetään päivittäin korkeintaan kaksikymmentä turvapaikanhakijaa.

Rajatarkastusyksikön päällikkö, everstiluutnantti Jaakko Ritola Rajavartiolaitoksen esikunnasta kiistää Suomen ja Venäjän sopineen turvapaikanhakijoiden enimmäismääristä, vaikka venäläiset ovatkin asiaa tiedustelleet.

– Heille on pääsääntöisesti vastattu, ettemme ota yhtään laittomasti tulevaa rajanylittäjää vastaan. Tulijoillahan ei ole Schengen-viisumia, jolloin he ovat laittomasti maahan tulevia, kunnes anovat turvapaikkaa Suomen puolella, Ritola sanoo.

Suomi voi kuitenkin Ritolan mukaan rajoittaa turvapaikanhakijoiden tuloa, jos rajaliikenteen sujuvuuden turvaaminen vaatii sitä.

Lähde: Yle. Juttu löytyy täältä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Turun Karinakotia uhkaavat lomautukset

20/12/2015

Saattohoitoa tarjoava Karinakoti varautuu lomautuksiin käyttöasteen heikentymisen seurauksena.

Lomautuksista päätettiin Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön yt-neuvotteluiden tuloksena. Säätiön mukaan lomautukset aiotaan ottaa käyttöön, mikäli potilasmäärät pysyvät kuluvan vuoden tasolla.

Karinakodin käyttöasteeseen heijastui Turun kaupungin oman saattohoitoyksikön toiminnan aloittaminen keväällä 2015. Tällöin lähes sadan prosentin käyttöaste putosi 70 prosenttiin. Tämä tarkoittaa, että 20 paikasta käytössä on ollut 14. Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön mukaan syksyn aikan potilasmäärä on useamman viikon ollut lähempänä kymmentä.

Karinakoti on yksi Suomen neljästä̈ saattohoitokodista. Saattohoitokoti on toiminut Turussa vuodesta 1994. Karinakodin palvelut on kilpailutettu, toisin kuin muissa Suomen saattohoitokodeissa Helsingissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Ensimmäisen kerran Turku kilpailutti saattohoitopalvelut vuosille 2010–2013. Karinakoti tuli molemmissa kilpailutuksissa toiseksi, mutta on siitä huolimatta tuottanut saattohoitopalveluja turkulaisille lähes 100 prosentin käyttöasteella viime vuoteen saakka, sillä kilpailutusten voittajat eivät pystyneet tuottamaan luvattuja palveluita. Uusi kausi alkoi 2014 ja kestää vuoden 2016 loppuun.

Saattohoitosäätiö kertoo tiedotteessaan, että Karinakoti on vuosien saatossa saanut muutamia testamenttilahjoituksia, mutta nykyisellä henkilökunta- ja potilasmäärällä nämä varat hupenevat kesään 2016 mennessä.

Lähde: TS. Juttu löytyy täältä.

Tämä on vähän ilkeästi sanottu, koska asia on vakava. Tällaisia laitoksia pitäisi Suomessa olla enemmän.

Mutta Suomen valtio ei tähän rahaa anna - se on selvä.

Jos Karinakoti tässä muodossa lakkautetaan, niin ei hätää.

Siihen saa mainion vastaanottokeskuksen.

Ja SIIHEN SAA KYLLÄ VALTIOLTA RAHAA.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Agressiivisia kaupustelijoita

20/12/2015

Viime viikon aikana on Turun seudulla taas liikkunut aggressiivisia kaupustelijoita. Viikonloppuna kaupustelijat olivat liikkeellä muun muassa Liedossa ja Kemiössä.

Kaupustelijat liikkuvat paikoissa, joissa on paljon ihmisiä liikkeellä. Näin joulun aikaan he ovat olleet erityisen aktiivisia kauppojen ja ostoskeskusten edustalla. Myytävät tuotteet ovat olleet kiikareita ja kukkia.

Myyntitapa voi olla hyvin aggressiivinen ja päällekäyvä. Yleensä tuotteet ovat laillisesti hankittuja, mutta halpatuotantoa, jota kaupataan huomattavaan ylihintaan. Toki myynnissä voi olla myös rikoksella haltuun saatua tavaraa. Kaupan yhteydessä ei vaihtorahaa välttämättä palauteta.

Kaupustelu ei sinänsä ole kiellettyä, mutta häiritsevä ja aggressiivinen käytös kylläkin. Poliisi kehottaakin ihmisiä välttämään kaupankäyntiä tällaisten kaupustelijoiden kanssa. Häiritsevästä kaupustelusta voi myös ilmoittaa hätänumeroon 112.

Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää, että jos tuntematon tulee kadulla kauppaamaan jotain, niin tuotteen laadun tai alkuperän voi hyvällä syyllä asettaa kyseenalaiseksi.

Lähde: Poliisi.

Mikä helevata siinä on, etteivät puupäiset suomalaiset opi?

Näistä romanian ja bulgarian kerjäläisistä ja rikollisista on poliisi tiedottanut siitä saakka, kun rajat aukesivat Eurooppaan.

Miksi ihmeessä tieto ei mene perille?

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Virolle huikea pakolaiskiintiö

20/12/2015

Viron valmistautuminen ensimmäisten kiintiöpakolaisten tuloon on saanut äärikansallismielisen hallituspuolueen IRL:n takajaloilleen.

Viron hallitus on sitoutunut ottamaan vastaan jopa tuhatukunta pakolaista, mutta IRL onkin paaluttanut nyt omat vaatimuksensa pakolaisten suhteen.

Näyttää siltä, että IRL:lle on tuhatkin pakolaista liikaa.

IRL nimittäin vaatii, että pakolaisten enimmäismääräksi kirjataan 0,03 prosenttia Viron väkimäärästä, vuodessa.

Viron tämänhetkiseen väkimäärään suhteutettuna se tekisi noin 400 pakolaista vuodessa.

IRL haluaa, että prosenttiluku 0,03 kirjattaisiin myös Viron lakiin. IRH vaatii myös, että Viroon tulevilta pakolaisilta vaadittaisiin viron kielen oppimista ja virolaisten tapojen kunnioittamista.

Niin ikään se haluaa, että pakolaiset lähetettäisiin sinne mistä tulivat eli alkuperäiseen kotimaahansa takaisin heti kun tilanne siellä rauhoittuu.

IRL:n visiossa pakolaiset olisivat Virossa siis tosiaankin vain pakolaisia, eli vain käymässä. Joku voisi tässä kohtaa ehkä kysyä, että onko heillä sitten mitään motivaatiota opetella Viron vaikeaa kieltä, tai kulttuuria?

IRL on myös vaatinut ympärileikkausten määrittämistä Virossa rikoksiksi. Tätä seikkaa koskeva lakialoite on jo valmisteilla.

Mahdollisesti Viron lakiin on tulossa myös burka-kielto, eli että kukaan ei saisi liikuskella julkisella paikalla kasvot peitettyinä.

Jos IRL on asettamassa pakolaisille kovia vaatimuksia, niin vieläkin epäluuloisemmin heihin suhtautuu toinen parlamenttipuolue, konservatiivinen kansanpuolue eli EKRE.

Se ei nimittäin suostuisi ottamaan Viroon ainuttakaan pakolaista.

EKRE:llä on kansan tuki takanaan, sillä neljä viidestä virolaisesta suhtautuu pakolaisten vastaanottamiseen kielteisesti.

Voi olla, että EKRE:n toive vielä toteutuu, sillä ainakaan vielä toistaiseksi Viro ei ole onnistunut löytämään yhtään "Viroon sopivaa" pakolaista eri pakolaisleireiltä.

Lähde: tallinna24. Juttu löytyy täältä.

Suomalaiset ovat pitäneet virolaisia hieman hölmönä ja tyhmänä kansana.

Ainakin tässä asiassa he ovat tuhat kertaa suomalaisia fiksumpia.

Miksi tämä onnistuu Virossa, muttei Suomessa.

Kertokaa oi, Sipilä ja Orpo.

3 kommenttia          Bookkaa tämä

Lisärahoitusta turvapaikanhakijoiden harrastuksiin

20/12/2015

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt avustuksia turvapaikanhakijoiden integroitumisen edistämiseksi, kertoi opetusministeriö tiedotteessaan torstaina. Turvapaikanhakijanuorten vapaa-ajantoiminnan järjestämiseen myönnettiin 1 080 000 euroa. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.

Tuetut hankkeet ovat valtakunnallisia. Avustusta haki yhteensä 116 yhdistystä ja säätiötä. Avustuksia myönnettiin yhteensä kahdeksalle valtakunnalliselle hankkeelle.

Muun muassa Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poon kannatusyhdistys ry sai 140 000 turvapaikanhakijoille suunnattuun sirkus- ja taidetoimintaan.

Kirkon Ulkomaanavun säätiö sai 120 000 euroa hankkeeseen, joka koskaa turvapaikanhakijoiden unelmia mobiilivideoilla - eli evankelisluterilainen kirkko tukee islamistien toimintaan (käsittämätöntä).

Nuorille suunnattujen hankkeiden toteutusmuodot ovat tiedotteen mukaan moninaisia: "muun muassa ensiaputaitojen, ruoanvalmistamisen ja kotitaloustaitojen oppimista, liikkumista esimerkiksi tanssin ja sirkuksen keinoin sekä oman äänen esille saamista sosiaalisen median kautta".

"Suomeen on saapunut kuluvan vuoden aikana yli 30 000 turvapaikanhakijaa. Huomattava osa hakijoista on alle 29-vuotiaita. Olemme reagoineet turvapaikkaa hakevien suureen määrään myöntämällä kansalaisjärjestöille ja vastaanottokeskuksille lisäavustusta turvapaikanhakijanuorten vapaa-ajantoiminnan sekä liikunnan järjestämiseen", kertoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Lähde: Talouselämä. Juttu löytyy täältä.

Voi tätä touhua.

Montako hoitajaa tällä rahalla olisi palkattu suomalaisille vanhuksille?

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Siviilitarkkailija

19/12/2015

Erkki Liikasen aikana Suomen pankista on tullut valheiden ja vääryyden puolustuslaitos, jonka tehtävä on jäänyt kokonaan ilmaan valtiomme vaihdettua valuuttaa.

Suomen pankin tehtävä oli puolustaa ja ylläpitää markkaa. Eurosuomessa Suomen pankilla ei ole juurikaan järjellistä toimitettavaa.

Mutta virkoja sekä puuhastelijoita on ja hyvin huono ja Suomelle kallis pääjohtaja sekä tutkijoiden armeija.

Siviilitarkkailija

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kahta ihmistä puukotettiin Kaisaniemessä

19/12/2015

Välikohtaus tapahtui viime yönä noin kello 3.30 lähellä puistossa sijaitsevaa Ravintola Kaisaniemeä. Tämän hetkisten tietojen mukaan tapauksessa oli mukana runsaasti ihmisiä, joista kahdelle noin 30-vuotiaalle miehelle tuli riitaa, jolloin toinen miehistä käytti teräasetta.

Väliin meni kolmas mies, joka sai myös teräaseesta.

Toisen uhrin vammat vaativat sairaalahoitoa.

- Verta on vuotanut kovasti, sanoo rikoskomisasrio Mikko Halme. Toisen, tilanteeseen puuttuneen, vammat ovat lievempiä.Tekijäksi epäilty poistui tapahtumapaikalta, mutta poliisi on ottanut kiinni kolme miestä, joiden osuutta tapahtumiin tutkitaan.

- Miehet otettiin kiinni jonkun matkan päässä tapahtumapaiksta. Selvitämme parhaillaan, kuinka moni on ollut osallisena tähän nyt tutkittavana olevaan rikokseen.

Kaikki kiinniotetut ja tapahtumaan liittyvät ovat 28-32-vuotiaita miehiä.

Paikalla oli tapahtumahetkellä runsaasti ihmisiä, joista osaa kuullaan todistajina. Tapahtumien kulusta ei ole vielä täyttä selvyyttä, sillä tutkinta on alkuvaiheessa eikä kaikkia ole pystytty kuulemaan kieliongelmien vuoksi.

-Kuulustelut alkavat heti, kun saamme tulkkeja.

Teon motiiveista ei ole toistaiseksi tietoa.

-Kokemuksesta voin sanoa, että tässä voi mitä vain ilmetä motiiviksi, sanoo rikoskomisario Halme.

Joku perussuomalainen kansanedustaja voisi tehdä aloitteen siitä, että kaikille suomalaisille vanhuksille maksettaisiin valtion varoista turvaranneke.

Raiskausten lisäksi vanhuksen pahoinpiteleminen on iljettävimpiä ja saastaisempia rikoksia, joita rikolliset kusipäät voivat tehdä - kansallisuudesta riippumatta.

Entä jos herra Hakkarainen olikin oikeassa.

Lähde: Iltalehti. Juttu löytyy täältä.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Törkeä ryöstö Halikossa

19/12/2015

Halikossa Tapiolantiellä 19.12.2015 kello 21.00-23.00 välisenä aikana 4-5 miestä tunkeutunut yksin asuvan 1938 syntyneen vanhuksen asuntoon väkivaltaa käyttäen. Asunnosta anastettiin ainakin lompakko, jossa oli vähäinen määrä rahaa, erilaisia asiapapereita ja kortteja.

Tapiolantie on verrattain pitkä tie, joka alkaa Hajalan keskustan huitteilta ja yhtyy Kumiolla Paimiontiehen. Tie on varmasti tuohon aikaan varsin hiljainen, joten kiinnijäämisen riski on ollut verrattain pieni.

Tekijät olivat puhuneet asianomistajalle tuntematonta kieltä. Epävarmojen some-lähteiden mukaan kysymyksessä on viisi hyvin ruskettunutta miestä.

Iltalehti uutisoi myös asiasta, mutta se ei mainitse sanaakaan tekijöiden tuntomerkeistä, joita ryöstetyn vanhuksen on ollut pakko tekijöistä antaa. Kaipa sen naaman värin olisi sentään voinut kertoa. Mutta suomalainen media kun on mitä on, niin taitaa olla liikaa pyydetty.

No, someen ei voi koskaan luottaa. Kaksi vastaavaa tapausta on tullut ilmi Kirkkonummella ja Karjaalla, joten veijarit tuskin ovat "varsinaisia" vaan tuontitavaraa itäisen rajamme tuolta puolelta. Eilen illalla Vaskiolla oli tumma Viron kilvissä oleva tila-auto tempaissut puuhun ja jäänyt siihen. Kuljettajaa ei löytynyt mistään, joten tämä tieto saattaa liittyä Tapiolantien ryöstöön.

Asunnosta vorot olivat saaneet haltuunsa auton avaimet, joilla otettiin käyttöön asianomistajan väriltään ruskea/beige Ford Fiesta -merkkinen henkilöäauto, jonka rekisteritunnus on AZX-331.

Asianomistaja sai ryöstössä ruhjeita eri puolille kehoa ja hänet oli jätetty sidottuna asuntoon.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista, etenkin anastetun ajoneuvon suhteen, Salon poliisille.

Tapahtumaa tutkitaan törkeänä ryöstönä.

Lähde: Poliisi ja Iltalehti.

6 kommenttia          Bookkaa tämä

Ystävykset kinastelevat

19/12/2015

Talousneuvos Raimo Honkanen opettaa matikkaa Antero Leppäselle, jonka joku koiranleuka aikoinaan risti Punaiseksi Taaviksi.

Honkasen juttu löytyy täältä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Kesäkuu 2020 (8)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com