Halla-aho on paratiisissa

18/9/2018

Useampi eduskuntapuolue sanoutui Alma Median tentissä irti hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi pitävänsä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa ”aika mahdottomana”.

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson arvioi, että RKP:n ja perussuomalaisten ”avioliitto olisi aika onneton” muun muassa kielipoliittisten erimielisyyksien vuoksi.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi suoraan, että hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa olisi mahdotonta - myös perussuomalaisten talouspoliittisen linjan vuoksi, joka on siirtynyt Anderssonin mielestä oikealle.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ei tyrmännyt ajatusta yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa, mutta arvioi, että ”arvopohjaa on varmasti vaikea löytää”.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) jätti perussuomalaisille ”mahdollisuuden lähentyä” kokoomusta, mutta totesi, että perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaaren puheista eduskunnassa oli tullut ”aika kylmä tunne”.

– Halla-aho ei ole piinapenkissä, hän on paratiisissa, Terho kommentoi kysymyskierroksen asetelmaa, totesi Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin).

Samantekevää. Jos ei yhteistyö kelpaa, odotetaan, että tilanne seuraavan neljän vuoden kuluttua muuttuu vielä pahemmaksi.

Meillä on aikaa, mutta Suomella ja suomalaisilla ei ole.

Lähte: Iltalehti

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomessa ankaraa kaksinaismoralismia

18/9/2018

Olen viime viikkoina ihmetellyt Suomessa ja Euroopassa vallitsevaa kaksinaismoralismia.

Kun Unkarista kantautuu epäilyjä, että siellä suhtaudutaan epäasiallisesti muihin kuin etnisesti unkarilaisiin, ja tehdään kuulemma muutakin eurooppalaisten arvojen vastaista, puuhaa liki koko muu Eurooppa sanktioita Unkaria vastaan.

Kun Espanjan hallitus tässä taannoin pamputti ja pisti häkkiin vähemmistössä olevan etnisen ryhmän, eli katalaanien edustajia, ei yhteinen Eurooppa kokenut arvojensa olevan mitenkään pahasti poljettuina Espanjassa.

Kun Suomen ulkoministeri meni Kanadaan vastustamaan aborttia, tuli osaoppositiolta välikysymys ja vielä valtio-oppineiltakin moitteet, että ministeri ei saisi edes yksityishenkilönä olla eri mieltä kuin mikä kulloinkin on valtiossa laki.

Kun tässä vuosikymmenen alkupuolella silloiset ministerit Paavo Arhinmäki ja Alexander Stubb kävivät ulkomailla saakka heiluttamassa pride-lippuja, ei asiassa nähty mitään ongelmaa, vaikka Suomen laki ja hallituksen ohjelma vielä silloin kielsivätkin samaa sukupuolta olevien keskinäiset avioliitot.

Ja nyt en sitten ilmoittanut olevani sen enempää Unkarin, Katalonian, Espanjan, EU:n, abortin enkä homoliittojen puolella tai vastaankaan. Se mikä sylettää on tämmöinen kaksoisstandardi, että joskus joku asia on samalla periaatteella ongelma, mutta toisessa hetkessä ei enää sitten olekaan.

Juho Eerola

kansanedustaja (ps)

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Tänään klo 15

18/9/2018

Tänään on tiukka puolueiden puheenjohtaja -tentti tulossa. Suora lähetys Iltalehden sivujen kautta alkaa kello 15.

Katsomaan pääsee tästä linkistä.

Tenttiin osallistuvat eduskuntapuolueiden puheenjohtajat:

- Li Andersson (vas)
- Sari Essayah (kd)
- Jussi Halla-aho (ps)
- Anna-Maja Henriksson (rkp)
- Krista Mikkonen (vihr - tuuraa puheenjohtaja Touko Aaltoa)
- Petteri Orpo (kok)
- Antti Rinne (sd)
- Juha Sipilä (kesk)
- Sampo Terho (sin)

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) puolusti keskiviikkona Alma Median puheenjohtajatentissä vuonna 2015 tekemäänsä ilmoitusta, että hän on valmis antamaan Kempeleessä sijaitsevan talonsa turvapaikanhakijoiden majoittamiseen.

Iltalehden erikoistoimittaja Susanne Päivärinta kysyi tentissä, ”minkälainen moka” tämä tarjous oli.

”En tiedä millainen moka se oli, mutta se lähti henkilökohtaisista arvoistani”, Sipilä sanoi.

Tarjousta ei lopulta voitu toteuttaa turvallisuussyistä. Sipilä kertoi hoitaneensa asian ”muulla tavalla”.

Päivärinnan kysymys ”mokasta” liittynee ajatukseen, että Sipilän tarjous uutisoitiin Lähi-idässä ja tämä veti sieltä runsaasti turvapaikanhakijoita Suomeen.

Tästä myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho syytti Sipilää tentissä.

”Sipilällä oli aivan keskeinen vastuu tämän tilanteen pahentamisesta”, Halla-aho sanoi.

Hänen mukaansa monet Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista olivat vaeltaneet useiden Euroopan maiden läpi päästäkseen nimen omaan Suomeen. Halla-ahon mielestä tämä kertoo siitä, että Suomessa oli ”epäterveitä houkutustekijöitä.”

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Harjoitusta tulevaan

18/9/2018

Viranomaiset järjestävät tänään harjoituksen siirtolaisten järjestelykeskuksen perustamista Joutsenossa. Harjoitukseen osallistuu viraston lisäksi useita muita viranomaisia, kuten Kaakkois-Suomen ely-keskus, Rajavartiolaitos ja poliisi. Tarkoitus on harjoitella viranomaisten valmiutta ja viranomaisyhteistyötä tilanteessa, jossa järjestelykeskus perustettaisiin.

Harjoitus järjestetään pääosin Joutsenon vastaanottokeskuksen alueella, mutta se voi näkyä myös rajanylityspaikoilla. Järjestelykeskus perustettaisiin Migrin mukaan kriisitilanteessa kansainvälistä suojelua hakevien lyhytaikaista majoittamista ja vastaanottoa varten. Keskuksen tehtävä olisi rekisteröidä turvapaikanhakijat ja ohjata heidät edelleen vastaanottokeskuksiin.

Tornioon perustettiin järjestelykeskus syksyllä 2015, jolloin Suomeen saapui moninkertainen määrä turvapaikanhakijoita aiempaan verrattuna. Tällä hetkellä järjestelykeskuksille ei ole tarvetta, vaan turvapaikanhakijat rekisteröidään normaaliin tapaan raja-asemilla tai poliisin toimipisteissä.

Uusien siirtolaismassojen saapumisesta on varoiteltu jo useampaan otteeseen ja jopa 100 000 uuden tulijan aallosta on liikkunut huhuja. Toistaiseksi mm. turvapaikkaa hakeneiden määrät ovat kuitenkin selkeässä laskussa erityisesti huippuvuoteen 2016 verrattuna. Tuolloin tulijoita oli yli 32 000.

Lähde: Suomalaiset mediat

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomalaista tienpitoa

17/9/2018

Tieliikenne kerrytti valtion kassaan 2017 noin 7,3 miljardia euroa. Se vastasi noin 13 prosenttia valtion tuloista.

Verotulojen käytöstä päättää eduskunta. Liikenneverkolle valtiolta liikeni 2017 noin 1,9 miljardia euroa eli 3,4 prosenttia valtion menoista. Loput meni ainakin osin - tiedät kyllä minne. Liikenteestä kerätyillä veroilla kustannetaan monenlaista, mutta ei kokonaisvaltaisesti tieverkon ylläpitoa, kuten on aikoinaan mitä ilmeisimmin ajateltu.

 


Kuvassa on lopputulos ja totuus.

Missä on järki?

Hävettää sanoa, mutta uskon, että Mogadishussakin on paremmat tiet kuin meillä Suomessa.

Koska kansa maksaa.

Mauri Peltokangas Facessa


0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kansallinen etu

17/9/2018

Kansallinen etu vaatii vastuullista taloudenpitoa. Valtio ei voi jatkuvasti jakaa sellaista, mitä ei ole. Jos uutta velkaa otetaan nousukauden keskellä melkein kaksi miljardia euroa vuodessa, miten käy sitten kun laskusuhdanne alkaa?, kysyy perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenvuoron eduskunnassa pitänyt kansanedustaja Ville Tavio.

Perussuomalaisten mielestä talouden tasapainon vaatimat toimet on tehtävä Suomen kansan ja sen lasten tulevaisuuden takaamiseksi, mutta ne on tehtävä oikeudenmukaisesti.

– Perussuomalaiset toimivat suomalaisen työn puolesta, hyvinvointivaltion säilymisen puolesta ja suomalaisten turvallisuuden puolesta. Kun eduskunta aloittaa nyt hallituskauden viimeisen budjettikäsittelyn, on aika tarkastella, onko Suomi-laiva jykevästi kurssissa vai pikemminkin tuuliajolla, huomauttaa kansanedustaja Ville Tavio tänään eduskunnassa.

Suomen Uutiset

 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Seikkailuni vihervasemmistossa on ohi

17/9/2018

Olen tänään 17.9.2018 ilmoittanut eroavani vasemmistoliitosta vastalauseena Hämeen piirihallituksen päätökselle jättää Lahden kunnallisjärjestön jäsenkokouksen äänestyksessä eniten ääniä saanut lahtelainen kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen eduskuntavaalien ehdokaslistan ulkopuolelle. Tällainen järjestödemokratian vastainen toiminta on hyvä esimerkki niistä syistä, miksi äänestäjät ovat kyllästyneitä perinteisiin puolueisiin.

Jatkan kaikissa kunnallisissa luottamustehtävissäni Hattulan kunnassa toistaiseksi sitoutumattomana. Edellä mainitun lisäksi päätökseni perustuu näkemyseroihin puolueen linjan kanssa.

Esimerkiksi näkemykseni järkevästä maahanmuuttopolitiikasta eroaa puolueen ja sen jäsenten linjasta. Niin sanottu vihervasemmisto tuntuu kokonaan unohtaneen pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin perustuvan rajoihin. Avoimien rajojen politiikka on pohjoismaisen hyvinvointivaltion vastaista politiikkaa.

On hyvinvointivaltion näkökulmasta kestämätöntä, jos kuka tahansa voi milloin tahansa marssia Suomeen kuin sosiaalitoimistoon. Myös turvapaikkajärjestelmän toimivuus ja kaikkein hädänalaisimpien turvapaikanhakijoiden oikeusturva edellyttää, että kielteiset päätökset pannaan toimeen ja auttamisresurssi kohdennetaan eniten tarvitseville.

Halu auttaa maailman kaikkia hädänalaisia on toki vielä suloista ja inhimillisesti ymmärrettävää, mutta silmien sulkeminen liberaalin maahanmuuttopolitiikan ongelmilta, esimerkiksi Ruotsin kohdalla, on kestämätöntä.

Li Andersson julisti tultuaan valituksi puheenjohtajaksi vuonna 2016, että on monta tapaa olla vasemmistolainen. Tämä ei ole näkynyt puoluekokouksen jälkeen käytännössä mitenkään. Päinvastoin, puolue brändäsi itsensä elokuussa vaaleanpunaiseksi ja samalla puhkesi kukkaan radikaali feminismi, joka ajaa viimeisetkin isänmaalliset, lihaa syövät, heteroseksuaalit duunarimiehet puolueen parista pois. Päälle viisikymppiset ”setämiehiksi” haukutut miesoletetut kertovat kokevansa itsensä rasitteiksi puolueelleen.

Puhdasoppisuuden vaatimuksille on puolueessa annettu aivan liikaa tilaa kukoistaa, jotta puolueesta voisi koskaan tulla suuri, inklusiivinen kansanliike. Vuonna 2016 olin itse allekirjoittajana mukana Tolkun tie –vetoomuksella yhteiskuntarauhan ja järkevän keskustelun puolesta. Omieni joukossa ”tolkun ihmiset” leimattiin natsien kätyreiksi.

Vasemmistoliiton ja vihreidenkin osin edustamaan punavihreyteen on toki kautta linjan kuulunut eräänlainen "paremman ihmisen" arroganssi, joka piirtää rajoja ideologian menestyksen mahdollisuuksille. Kun tähän lisätään kauniit julistukset solidaarisuudesta ja vapaudesta samalla, kun jo puolueen sisällä vaikuttaa väärämielisiä jahtaava inkivisitio sekä omaa etua ajava poliittinen kähmintä, alkaa aate haista pahasti päiväysvanhalta.

Kimmo Kautio

Hattula

Lähde: Uusi Suomi

 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Haminalaisvaltuutettu pettyi keskustan linjaan

17/9/2018

Haminalaisvaltuutettu Antti Pakkanen on eronnut keskustasta ja siirtynyt perussuomalaisiin. Pakkanen on osallistunut keskustan jäsenenä kolmiin kunnallisvaaleihin, sekä pyrkinyt kahdesti eduskuntaan ja kerran Euroopan parlamenttiin.

Pakkasen mukaan syy keskustan jättämiseen on tyytymättömyys puolueen harjoittamaan politiikkaan ja puolueen sisäisessä muutoksessa.

— Liityin keskustaan vuonna 2008, siis aikalailla tasan 10 vuotta sitten, jolloin osallistuin ensimmäistä kertaa kunnallisvaaleihin 19-vuotiaana Miehikkälässä ja tulin valituksi. Tuolloin keskusta oli konservatiivista arvopohjaa edustava kansanliike. Arvopohja on kuitenkin lipunut vuosi vuodelta kohti arvoliberaalia viherlinjaa, ja nyt keskustan väreissä juhlitaan jopa pride-kulkueita.

Keskustassa tuntuu nykyisin olevan tärkeämpää seksuaalivähemmistöjen ja turvapaikanhakijoiden oikeudet, kuin vaikkapa suomalaisen vähävaraisen pärjääminen tai maatalousyrittäjien toimeentulo. Monessa aiemmin keskustalle tärkeässä kysymyksessä on livuttu lähemmäksi vihreitä ja kokoomuksen liberaalisiipiä, kuin puolueen peruslinjaa, Pakkanen toteaa tiedotteessaan.

Maahanmuuttopolitiikka epäonnistunut

Pakkasen mukaan Suomessa harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on mennyt väärään suuntaan.

— Maahanmuuttopolitiikassa tehtiin niin kauan tiukennuksia, kun perussuomalaiset olivat hallituksessa. Nyt muutamista korjausliikkeistä huolimatta Suomen maahanmuuttopolitiikka on avokätisintä koko Pohjolassa ja EU-politiikasta on puuttunut linja jo pitkän aikaa.

Sipilän virheet

Pakkanen arvostelee kovin sanoin myös pääministeri Juha Sipilää.

— Sipilä teki kaksi radikaalia virhettä ja puoluekokouksen valitessa yksimielisesti Sipilän jatkokaudelle on katsottava, että laaja enemmistö keskustan kentästä tukee hänen politiikkaansa. Minä en voi olla siinä enää mukana.

Ensimmäinen Sipilän virhe oli kotinsa tarjoaminen turvapaikanhakijoille loppukesällä 2015, josta uutisoitiin pitkin Lähi-Itää ja Suomi-mainoksia esiteltiin arabiankielisissä julkaisuissa. Sen jälkeen aukesikin kaikki portit ja maatamme kohtasi sotien jälkeisen historian pahin kriisi, joka ei suinkaan ole vielä ohi.

Toinen anteeksiantamaton mokaus oli teatterin järjestäminen perussuomalaisten valitessa puheenjohtajakseen Jussi Halla-ahon. Hallituksen erolla uhkailu oli puhtaasti valtapolitiikkaa eikä siinä arvopohjalla ollut mitään tekemistä. Halla-Aho vaati ainoastaan hallitusohjelman noudattamista.

Nähtävästi keskusta ja kokoomus eivät olleet aikeissakaan noudattaa sovittua hallitusohjelmaa maahanmuuton tiukennusten osalta. Tämä oli suuri pettymys.

Lähde: Kymen sanomat

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Vesi

16/9/2018

Yhdistyneet Kansakunnat (YK) tunnusti vuonna 2010 veden ihmisoikeudeksi. EU ei ole sitä vielä tehnyt.

Veden hinta karkasi pilviin

Moni eurooppalainen kaupunki yksityisti markkinahuumassa vesilaitoksensa. Yksityistämisen seurauksena muun muassa veden hinta karkasi pilviin. Nyt vesilaitoksia on palautettu kunnallisiksi.

”Viiimeisten 15 vuoden aikana kehitys on kääntynyt maailmalla yhä vahvemmin siihen suuntaan, että vesihuolto palautetaan takaisin julkisen hallinnon piiriin”, sanoo dokumentissa haastateltava tutkija Emanuel Lobina Greenwichin yliopistosta.

Pariisissa vesihuolto takaisin kaupungille

Yksityiset yhtöt vastasivat Pariisin vesihuollosta 25 vuoden ajan. Sinä aikana kaupunki menetti vesihuollon teknisen hallinnan eikä hinnoittelu ollut läpinäkyvää.

Pariisi halusi vesihuollon takaisin omiin käsiinsä, sillä viemäriverkoston huollosta paljastui puutteita ja kaupungille taattiin vain se, että verkosto toimii sopimuksen voimassolon ajan.

Kaupunki ei uusinut maailman suurimpien vesiyhtiöiden Suezin ja Veolian sopimuksia, vaan palautti vesilaitoksen julkiseen hallintaan vuonna 2010.

Berliini yksityisti tuottavan vesiyhtiön

Berliini palautti vesihuollon kaupungille vuonna 2014. Vielä 90-luvulla kaupungissa riehuivat uusliberalismin tuulet.

"Jos joku poliitikko oli yksityistämistä vastaan, häntä syytettiin takapajuiseksi sosialismin kannattajaksi. Julkisten yhtiöiden väitettiin olevan kehnoja, yksityisiä yhtiöitä ylistettiin”, sanoo Berliinin parlamentin entinen jäsen Gerlinde Schmermer.

Berliinin vesiyhtiö yksityistettiin, vaikka se oli hyvin hoidettu yhtiö. Se toi myös tuloja Berliinin osavaltiolle.

Euroopan komissio ajaa vesilaitosten yksityistämistä taloudellisiin vaikeuksiin joutuneihin maihin niitä valvovan troikan kautta. Kreikan lisäksi dokumentti tutustuu vesilaitosten tilanteeseen Italiassa, Belgiassa, Irlannissa ja Portugalissa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomen polttavin ongelma - kolme miestä

16/9/2018

5.9.2015 Yle kertoi, että pääministeri Juha Sipilä (kesk) antaa oman kotinsa vuoden vaihteesta turvapaikanhakijoille. Näin ei onneksi tapahtunut, mutta viesti levisi kulovalkean tavoin ympäri maailmaa ja Lähi-Idästä alkoi Suomeen invaasio, jollaista ei ennen oltu nähty. Sipilän viesti maksoi Suomelle satoja miljoonia.

13.9.2015 Torniossa syntyi kaaos, kun Ruotsin valtion rautateiden suosiollisella avustuksella rahdattiin Luulajan kautta Suomeen 32 476 laitonta maahantulijaa. Yli 90% tulijoista oli nuoria miehiä. Naisia ja lapsia oli noin kahdeksan prosenttia. Sisäministerinä oli kokoomuksen Petteri Orpo (kok), joka ei pistänyt tikkua ristiin vaan seurasi katseella, vaikka hänellä olisi ollu Duplin-sopimuksen, EU-direktiivien ja Suomen lain suoma mahdollisuus suojata omaa kansaa ja estää laiton maahantulo.

Orpo vastasi rajavalvonnan aloittamista vaatineelle kansanliikkeelle, että kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea toimimaan kuten hallitus tekee. Hän joko valehteli tietoisesti tai oli täysin kuutamolla siitä, mitä direktiivit sanovat näiden henkilöiden tulosta EU:n alueelle.

Sekä Sipilän että Orpon toimet olivat järkyttäviä. Sipilän hallitus on vastuussa kaikesta siitä, mitä tästä seurasi. Hallitus ei tehnyt ainoatakaan kansalaisten suojaamiseen tähtäävää toimenpidettä vaan keskittyi syyllistämään suomalaisia rasismista yhdessä valtamedian kanssa.

2.3.2016 sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoi Ylellä , että "me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, millaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee."

Nerg valehteli.

Muutamia päiviä Nergin lausunnon jälkeen mediassa julkaistiin poliisien verkkokyselyssä antamia lausuntoja turvapaikanhakijoihin liittyen.

”Emme yhtään tiedä ketä ja mistä nämä ihmiset ovat. Vastoin yleistä luuloa henkilöllisyyden selvittäminen tutkinnallisin keinoin on lähes mahdotonta. Isis on lähettänyt TP-hakijoiden joukossa Eurooppaan taistelijoitaan.”

Ruotsissa poltettiin juuri yli sata autoa. Nykyinen sisäministeri Kai Mykkänen (kok) ehdottaa, että Suomeen tarvitaan lähiöpoliiseja estämään Ruotsin maahanmuuttoghettojen kaltainen jengiväkivalta. Samaan aikaan Mykkänen kuitenkin kannattaa sitä, että Suomeen otetaan lisää maahanmuuttajia, jotka on Ruotsin mellakoiden juurisyy. Päättäjät ovat itse luoneet etnisen väkivallan ongelman, minkä jälkeen he ryhtyvät lisäämään kansalaisten valvontaa ja virkavaltaan kuluvia rahoja tällä verukkeella. Itse aiheutettuun ongelmaan vastataan puuttumalla tavallisen kansalaisen oikeuksiin.

6.8.2018 Aamulehti uutisoi, että sisäministeriö laati lokakuussa 2018 toimintasuunnitelman jopa miljoonan turvapaikan hakijan ottamiseksi Suomeen. Tulijat asutettaisiin muun muassa suomalaisten koteihin. Hallituksen asenne ei voi olla se, että ihmisiä vain tulee Suomen rajojen yli, eikä sille muka mahdeta mitään.

Kyllä voidaan. Suomi pystyy sulkemaan rajansa haittamaahanmuutolta, kun armeija saa käskyn niin tehdä.

1. Huoltosuhdetta ei voi mitata vain iässä vaan vaikutuksessa kansantalouteen. Lähi-idästä ja Itä-Afrikasta tulleiden työllisyysaste on jopa vain 20% vielä vuosien maassaolon jälkeen.

2. Helsingissä toimeentulotuen saajista jopa 40% vieraskielisiä.

3. Tutkitusti vain saksalaiset tällä hetkellä pääsevät plussan puolelle, kun mitataan Suomessa vaikutusta kansantalouteen.

4. Velaksi ei voi elää. Suomi ottaa 2019 velkaa noin 1,5 mrd euroa. Siitä kevyesti arvioituna puolet aiheutuu turvapaikanhakijoiden kuluista.

 

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Lokakuu 2020 (42)
Syyskuu 2020 (64)
Elokuu 2020 (60)
Heinäkuu 2020 (63)
Kesäkuu 2020 (50)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com