Pultermanni

15/8/2014

Juusto on hyvin vanha ruokalaji, joidenkin lähteiden mukaan jopa vanhempi kuin leipä. Kuuluisassa Mesopotamiassa juuston teko tunnettiin jo vuonna 5 000 eaa. Erään temppelin friisistä on löydetty kuvaus juuston valmistuksesta.

Itse pidän kovasti juustosta ja minulle maistuvat emmentalit, cheddarit, goudat, homejuustot ja tietysti leipäjuustot. Nuorempana tuli liikuttua Lapissa melko paljon ja siellä pääsin maistelemaan makoisia leipäjuustoja lakkahillo kyytipoikana.

Salosta en Putinin halpajuustoa Oltermannia löytynyt (99 senttiä varttikilon pakkaus), mutta kuulemani mukaan sitä on täällä myyty, tosin ei ilmeisesti noin halvalla kuin pääkaupunkiseudulla. Olen ymmärtänyt, että paikotellen alennus olisi ollut 50 prosenttia.

Hieman ilmetyttää, miten Pultermannia pystyy tuohon hintaan myymään, koska jos pystyy, niin juustoissa on joko Valiolla tai sitten S- ja K-ryhmillä todella hulppeat katteet. Antoikohan Valio nyt "vahingossa" signaalin, jossa se paljasti voittoprosenttinsa?

1 kommentti          Bookkaa tämä

Lieksalaiset ja somalit

15/8/2014

Surullisen kuuluisassa Lieksassa ei  riitä rahaa kaikkeen. Hyysäreilläkin on oma arvojärjestyksensä.

Näin Yle:

Lieksan kaupungin henkilöstölomautukset iskivät kipeästi vanhusten hoitoon. Tilanteesta on kanneltu aluehallintovirastoon, joka jalkautuu pian paikkakunnalle. Henkilöstölomautukset Lieksan kaupungin hoito- ja hoivapalveluissa eivät ole sujuneet kivutta. Terveys- ja sosiaalialan työntekijöiden ammattiliitot Tehy ja Super ovat kannelleet aluehallintovirastoon lomautuksista.

Aluehallintovirasto on pyytänyt selvitystä kaupungilta lomautusten vaikutuksista. Perusturvajohtaja, johtava hoitaja ja vanhustyönjohtaja ovat nyt tehneet selvityksen, jonka tulokset ovat karua luettavaa niin asiakkaiden kuin hoitajien näkökulmasta.

Palvelukodeissa asukkaat ovat joutuneet makaamaan vuoteissaan tavallista pitempään, koska aina ei ollut kahta hoitajaa saatavilla vanhuksen nostamiseen. Myös kävelyttämisiä oli vähennetty, ja vessaan pääsyä piti odottaa normaalia pitempään. Samoin vaipanvaihtoväli saattoi olla pidempi. Lähes kaikki asukkaat pystyttiin käyttämään pesulla kerran viikossa. Samoin ruokailut saattoivat venyä kohtuuttoman pitkiksi.

Tällaista lukiessa tuntee syvää häpeää Suomesta ja suomalaisuudesta. Miten sivistysvaltio voi kohdella vanhuksiaan, lapsiaan ja vammaisiaan näin epäinhimillisellä tavalla?

Asian voisi jotenkin ymmärtää, jos yhteiskunnalla ei kerta kaikkiaan olisi rahaa. Mutta kun sitä on. Omien maatamme rakentaneiden ja puolustaneiden vanhempiemme ja isovanhempiemme sijaan syydämme Suomeen hyysätyille ulkomaalaisille kolmesta viiteen miljardia euroa joka vuosi.
Tämä on sairasta.

Kyse on ihmisoikeusrikkomuksista.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Itella

14/8/2014

Itella päätti vaihtaa nimensä takaisin Postiksi. Tai paremminkin Posti Groupiksi.

Minä olen kakki Itellan vuodet ihmetellyt ja postilaisilta kysellyt, mitä ihmettä Itella tarkoittaa?

Ja miksi vanha kunnon Posti, joka viidellä kirjaimella suomeksi kertoo, mistä on kysymys, piti vaihtaa Itellaksi.

Kukaan ei ole osannut vastata.

Nyt nimi vaihtuu ja se on tietysti hieno asia.

Hiukan vain ihmetyttää miten Posti, jolla menee tunnetusti melko huonosti taloudellisesti, maksaa nimen vaihdoksesta logoina sun muina varmasti useita miljoonia.

Tai eihän siinä oikeastaan ole mitään ihmettelemistä.

Mehän sen maksamme.

Pääministeri Alex Stubbille muuten tiedoksi. Postikaan ei ole pörssiyhtiö.

3 kommenttia          Bookkaa tämä

Yhdistysten iltatori Salossa

13/8/2014

Tänään Salon iltatorilla paikalliset yhdistykset ja puolueet esittäytyivät yleisölle.

Hieman kuvasatoa vastaantulijoista.


Pertti Vallittu KD:n osastoa pystyttämässä.

Kovaa vääntöä. Vas. kokoomuksen Osmo Friberg, keskustan Asko Määttänen ja perussuomalaisten eduskuntaehdokas Heikki Tamminen.

Ammattinyrkkeilijä Jarkko Putkosella on edessään tiukka matsi Savonlinnassa.

Vasemmistoliiton eduskuntaehdokas Marja Ruokonen.

Vas. perussuomalaisten Tapio Äyräväinen, Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ja perussuomalaisten eduskuntaehdokas Sanna Leivonen.

Vas. Henri, Terttu ja Niko Kurila. Kurilan perheestä kukaan ei ole ehdolla eduskuntaan.

Kansanedustaja Katja Taimela. Joukkue selviää takana olevan teltan kyltistä. Teltan sisäpuolella vas. kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jorma Elovaara, Aimo Peltonen ja Risto Keto-oja


Vasemmistoliiton eduskuntaehdokas Li Andersson.

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto.

Silloin tällöin käy niin, että toimittajiakin ahdistellaan. SSS:n Asko Lehtonen haastattelee keskustan Olavi Ala-Nissilää, joka on ehdolla eduskuntaan samoin kuin kuvan oikeassa reunasa oleva Ulla Huittinenkin.

Kaksi legendaa jo eläessään. Vas. Rauno Rantanen ja perussuomalaisten Klaus Hemanus.

Vas. keskustan Andi Mwegerano, Muurlan kotiseutuyhdistyksen (mm.) puheenjohtaja, Hanna-Maija Saarimaa, Annika Pöyhtäri ja Juho Aalto.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, eduskuntaehdokas Annika Viitanen.

Salon Teatterin ihana Sonja Leino.

Ja paljon paljon muita, jotka eivät tällä kertaa päässeet mukaan kuvakavalkaadiin. Sateenjumalatar Esteri väisti tänään Salon, vaikka Suomusjärvellä ja Paimiossa tuli vettä reippaasti, kiitos siitä.

Iltatorin tunnelma oli jälleen kerran ainutlaatuinen, eikä ärtsyn näköisiä ihmisiä näkynyt vaan kaikki olivat iloisella tuulella. Joskus ihmettelee, mistä niitä katkeria maailmanmusertamia ihmisiä Tekstaripalstalle oikein riittää?

3 kommenttia          Bookkaa tämä

Henri muutti Kreikkaan

13/8/2014

Niin se on, että intellektuellit jättävät Suomen. Ei täällä voi elää, asua ja yrittää.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Virtuaaliasukkaaksi Viroon

12/8/2014

Viro alkaa myöntää ensimmäisenä maana maailmassa sähköisiä oleskelulupia ulkomaalaisille, kerrotaan Viron sisäministeriöstä. Maan hallitus hyväksyi aiemmin tänä vuonna lakiehdotuksen, joka antaa ulkomaalaisille mahdollisuuden hakea digitaalista oleskelulupaa Virossa.

- Lain on määrä tulla voimaan marraskuussa, sanoo sisäministeriön oikeudellinen neuvonantaja Mariann Rikka.

Hänen mukaansa tämä tarkoittaa, että loppuvuonna kenellä tahansa – missä maassa tahansa – olisi oikeus käyttää samoja verkkopalveluja, joita virolaiset käyttävät Virossa.

– Tietääksemme mikään muu maa ei myönnä e-oleskelulupia (engl. e-residency). Tämä olisi ensimmäinen laatuaan, Rikka kertoo Yle Uutisille sähköpostitse.

Hankkeen tavoitteena on helpottaa Viron kansantalouden, tieteen ja koulutuksen kansainvälistymistä. Vuonna 2020 Virossa voisi asua runsaat 5 000 virtuaaliasukasta, Rikka arvioi.

Projektin työnimi on kunnianhimoisempi eli "10 miljoonaa e-virolaista vuoteen 2025 mennessä".

Rikka tähdentää, ettei lakiehdotus mahdollista Viron e-kansalaisuutta. Viron e-asukkaat eivät myöskään olisi muiden Euroopan unionin maiden virtuaaliasukkaita.

Yritystä voisi pyörittää verkossa

Viro toivoo uuden käytännön luovan maahan uusia yrityksiä ja uusia työpaikkoja.

– Tämä on keskeisimpiä päämääriämme, Rikka sanoo.

– Liike- tai muiden asioiden hoitaminen Virossa on helppoa e-asukkaalle. He voivat kommunikoida palveluntarjoajan tai valtion kanssa, tunnistautua tai allekirjoittaa asiakirjoja ilman, että ovat fyysisesti läsnä.

Rikka kertoo esimerkin: e-asukas, joka on osakkaana virolaisessa yhtiössä, voi osallistua verkossa yhtiökokoukseen ja äänestää kokouksessa, vaikka on kokoushetkellä kotimaassaan.

Myös yrityksen voisi perustaa ja sitä voisi hallinnoida sähköisesti, Viro esittää.

– E-oleskeluluvasta olisi hyötyä Virossa työskenteleville ulkomaalaisille. Se mahdollistaisi veroilmoituksen teon verkossa. Siitä hyötyisivät myös ulkomaiset opiskelijat tai luennoitsijat, kansainvälisten järjestöjen työntekijät ja heidän omaisensa tai virolaisten yhtiöiden ulkomaiset asiakkaat, Rikka luettelee.

Asukkaaksi aikovan käytävä maassa kerran

Rikan mukaan konsepti digitaalisesta oleskeluluvasta on osa virolaista tietoyhteiskunnan kehittämissuunnitelmaa. Se on palkittu maassa vuoden kehittämisidea -palkinnolla.

– E-asukas, joka ei ole Viron kansalainen ja jolla ei ole oleskelulupaa Virossa, voi hankkia sähköisen henkilökortin. Sillä hän pystyy käyttämään kaikkia Viron verkkopalveluja, jotka ovat tällä hetkellä virolaisten käytettävissä – lukuun ottamatta kansalaisille tarkoitettuja palveluja, kuten sähköistä äänestämistä eduskunta- tai kunnallisvaaleissa.

Rikka uskoo, että e-oleskelulupa kannustaa virolaisia palveluntarjoajia innovoimaan uusia palveluja ja ratkaisuja. Se taas monipuolistaa Viron digitaalisia markkinoita ja infrastruktuuria ja houkuttelee ulkomaisia yrittäjiä Viroon ennestään, hän visioi.

Sähköistä oleskelulupaa voi näillä näkymin anoa marraskuun 1. päivästä lähtien.

– E-oleskelulupaa haettaessa on perusteltava, mikä on hakijan kytkös Viroon tai miksi haluaa käyttää Viron verkkopalveluja. Kun e-oleskelulupaa haetaan ensi kertaa, hakijan on itse tultava Viroon biotunnisteen tallentamista varten.

Rikka toteaa, ettei sähköinen oleskelulupa luo uusia turvallisuusriskejä. Se saattaa kuitenkin lisätä olemassa olevia uhkia, esimerkiksi tietokonerikollisuutta.

– E-oleskelulupa voidaan evätä, mitätöidä tai lakkauttaa väliaikaisesti, jos on aihetta epäillä, että sitä käytetään vilpillisesti tai arveluttavasti, Rikka sanoo. Myös palveluntarjoajilla on tarvittaessa oikeus asettaa käyttörajoituksia virtuaaliasukkaille.

Lähde: Asiasta kertoi ensimmäiseksi Yle

Huomatkaapa jälleen kerran, miten pikkuinen Viro on suomalaisia edellä innovatiivisuudessa.

Tämä on sellainen keksintö, jota minä tulen käyttämään heti kun se on mahdollista. Tässä ollaan kaiken aikaa miettimässä, mihin maahan lähdetään karkuun. Sveitsi on aina ollut vahvoilla. Jonnekin sitä on joka tapauksessa pötkittävä pakoon. Hullu susikaan ei pysy näin kahelissa maassa kuin Suomi.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Hallitus siirtää rahaa taskusta toiseen - ja mitään ei tapahdu

10/8/2014

Kirjoitukseni Tätä mieltä -palstalla 11.8.2014 Salon Seudun Sanomissa:

Valtiovarainministeri Antti Rinne väittää, että ensi vuonna valtion velkaantuminen taittuu ja Suomi ottaa uutta velkaa ”vain” neljä miljardia jo tavaksi tulleen seitsemän miljardin sijaan. Hänen mukaansa Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,2 prosenttia ja ensi vuonna peräti 1,4 prosenttia.

Työttömyyttä Rinne pitää edelleen suurena ongelmana, mutta hänen käsityksensä siitä, mitä työttömyydelle pitäisi tehdä, on kummallinen. Työttömyys Rinteen mukaan lisääntyy, mutta myös avointen työpaikkojen määrä kasvaa. Kysymys on työnhakijoiden ja työpaikkojen kohtaamisongelmasta.

Rinteestä kyse on lähinnä siitä, että pienten ja keskisuurten yritysten on vaikea saada rahoitusta ja päästä kansainvälisille markkinoilla. Vientiä pitäisi saada lisää.

Rinne on väärässä. Työpaikkoja ei synny lisää vaan esimerkiksi kaupan ala on arvioinut, että ensi vuonna sieltä katoaa 9 000 työpaikkaa. Ravintola-alan liikevaihto on tänä vuonna syöksynyt 50 prosenttia, johtuen pääosin kahdesta seikasta, siitä, etteivät yritykset enää käytä hotelli- ja ravintolapalveluita entiseen malliin sekä siitä, että venäläisten Suomen matkailu on romahtanut.

Kun samaan aikaan yrityksiä, juuri niitä PK-sektorin yrityksiä, karkaa Suomesta muun muassa Viroon, talous ei suinkaan kasva vaan supistuu. Yritysten kilpailukyky Euroopan korkeimman kokonaisveroasteen takia on käytännössä nolla. Sen seurauksena PK-sektorin yrityksiä lopetetaan Suomessa enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja uusia perustetaan vähemmän kuin aikaisemmin. Nama uutiset voi sopeuttaa suoraan myös Saloon. Huolemme eivät ole kotikaupungissamme suinkaan ohi vaan pahempaa on vielä tulossa.

Venäjän tulevat EU:hun ja siten myös Suomeen kohdistuvat pakotteet tulevat jyrsimään ulkomaankauppaa. Jos Putin toteuttaa uhkauksensa siitä, ettei Venäjän ilmatilassa saa enää lentää, muun muassa Finnair joutuu pistämnään lapun luukulle, koska Finnairin lähes ainoa kilpailuvaltti ovat Kaukoidän lennot. Venäjä-pakotteet voivat syöstä Suomen lopullisesti Kreikan tiellä, niitä ei ole pääministerin eikä valtiovarainministerin syytä hiukkaakaan vähätellä.

Nyt on kovien ratkaisujen aika. Suomen hallituksella ei ole varaa lepsuilla seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka. Järeisiin toimiin on ryhdyttävä heti ja jätettävä triathlon-kisat ja twiittaaminen hieman vähemmälle.

Jos Suomen valtiovarainministeriön matemaatikot ovat tällä tavalla toivomusten lähteellä, eivätkä ymmärrä kylmiä lukuja, niin Suomen konkurssi on lähempänä kuin osaamme arvatakaan.

Eikä siihen tarvita edes EU:n ja euron apua vaan me teemme sen ihan itse.

Tapio Äyräväinen

kaupunginvaltuutettu (ps)

Muurla

3 kommenttia          Bookkaa tämä

Pauli Vahtera on tehnyt mittavan selvitystyön

10/8/2014

Liikaa liksaa, liikaa lomaa, liikaa valtaa. Mitä siitä seuraa?

No, Trafi.

Trafilaisten keskipalkka kuukaudessa viime vuonna oli 5 188 euroa.

Kannattaa ehdottomasti tutustua, äänestit sitten mitä puoluetta tahansa. Kannattaa tutustua, vaikka kuuluisit nukkuvien puolueeseen (joka on tietysti se huonoin vaihtoehto).

1 kommentti          Bookkaa tämä

Musliminuoria värvätään jihadiin

9/8/2014

Nuoria Suomessa asuvia muslimeja värvätään kaduilta ja kauppakeskuksista sotaan Lähi-Itään. Suomen islamilaisen neuvoston hallituksen puheenjohtaja, imaami Anas Hajjar kertoo, että jo alkukesästä poliisille ilmoitettiin tapauksista, joissa nuoria on lähestytty muun muassa kauppakeskuksissa.

- Emme tiedä, keitä nämä ihmiset ovat tai mistä he ovat tulleet. Suojelupoliisi tietää paremmin, Hajjar sanoo.

Suojelupoliisi ei ota kantaa.

- Tietääksemme Suomesta ei ole tapahtunut varsinaista rekrytointia vaan kyse on enemmänkin houkuttelusta, viestintäpäällikkö Jyri Rantala sanoo.

Lyhyen ajan sisään on uutisoitu jo kahdesta Espoossa asuneesta muslimista, jotka ovat lähteneet taistelemaan Syyriaan Isis-järjestön riveihin.

Toinen heistä on kuollut.

Imaami Huijjarin puheisiin ei parane mennä luottamaan, se on aikoja sitten nähty. Imaamien tarkoitus on tuhota kaikki muut uskonnot maailmasta paitsi islam. Supon mies taas taitaa olla sen verran pihalla, että vähättelee vakavaa asiaa.

Lähde: Sattumuksista kertoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kissojen ystäviä

9/8/2014

Olen ymmärtänyt, että islamistit inhoavat koiria, mutta hyväksyvät kissat. Olen ollut väärässä.

Minä olen koko ikäni ollut kissojen suuri ystävä. Ja yleensä kaikkien eläinten ystävä.

En voi sietää eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa. Eläin ei osaa vihata, ihminen osaa. Niinpä minun maailmassani ei hyväksytä pienintäkään väkivaltaa eläimiä kohtaan. Siitä tulee turpaan. Ihmisistä ei ole niin väliä.

Nämä tyypit, joita ei voi ihmisiksi nimittää, saavat laupiaassa miehessä aikaan raivon tunteita. En tiedä, miten tätä traumaa voisi hoitaa?

Myös Yrjö Perskeles ottaa tässä kirjoitusessaan kantaa asiaan. Ja häntä ennen Tapio Tuuri tässä kirjoituksessa. Ja häntä ennen Rähmis tässä kirjoituksessaan. Rähmis kertoo myös, missä maassa tämä tapahtui. Juttu on tapahtunut jo 31.1.2013, mutta murha, kuten tunnettua, ei vanhene koskaan.

Saman kuvan, joka on eri blogeissa voitte nähdä klikkaamalla tuosta ylähä kohtaa Valokuvat.

"Suoraan sanoen, teloitukset, elävältä hautaaminen ja orjuus ovat jotain sellaista, jonka meidän suvaitsevaisen mediammekin pitäisi tuomita, eikä ilmoittaa niistä kuin potkupallo tuloksista", sanoo Arska.

3 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Toukokuu 2020 (84)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com