Orlandosta Brexitiin

13/6/2016

Isis yllyttää iskuihin länttä vastaan islamin pyhän kuukauden Ramadanin aikana, ja muun muassa Yhdysvallat on varoittanut kansalaisiaan kasvaneesta terrorin uhasta. Isis houkuttelee iskemään Ramadanin aikana sillä perustella, että tuona aikana tehty uhrautuminen on arvokkaampi kuin muina aikoina.

Kyynisempi syy lienee se, että paasto madaltaa verensokeria ja saa ihmiset ärtyneeksi.

Viime vuonna Ramadanin aikana iskettiin Tunisiaan, Kuwaitiin, Syyriaan ja Ranskaan. Tänä vuonna olemme jo nähneet Orlandon ja heti sen perään ranskalaisen poliisikomentajan ja tämän vaimon murhan. Molemmat tehtiin Isisin nimeen.

Isis pitää Euroopan maita vihollisenaan. Järjestö on tehnyt toistuvia uhkauksia Britanniaa, Saksaa, Ranskaa ja muita EU-maita kohtaan. Näiden maiden heikko kohta on tällä hetkellä Britannian kansanäänestys.

Jos Brexit toteutuu, koko EU horjuu tai mahdollisesti kaatuu. Vaikeuksissa sinnittelevälle Isikselle tämä olisi massiivinen voitto.

Kasvattavaisivatko Britannian maaperällä tai lähialueilla tehdyt terrori-iskut Brexitin todennäköisyyttä? Vaikea sanoa. Mutta sen verran kuitenkin tiedämme, että EU-eroa kannattavien brittien keskeiset äänestysmotiivit liittyvät kansallisidentiteettiin, arvoihin, elämäntapaan sekä aivan erityisesti hallitsemattomaan maahanmuuttoon ja turvallisuudentunteeseen. Kajoa näihin, kajoat samalla vaalitulokseen.

Isisin yksinäisiin susiin perustuva strategia on tehokas. Ei tarvita haavoittuvaa komentohierarkiaa tai viestiyhteyksiä. Twitteriin ja somen muihin osiin kylvetty apokapytinen väkivaltaporno riittää suistamaan henkisesti epävakaat ja alemmuudentuntoiset ihmiset harhakuvitelmiin omasta suuruudestaan ja kaikkivoipaisuudestaan. Uskontokytkentä tuo mukaan lupauksen kuolemattomuudesta. Kuten asiaan perehtynyt henkilö minulle kertoi – ”Aivopesu on helppoa”.

Britannian pääministeri David Cameron ilmoitti tämän vuoden helmikuussa, että Brexit-äänestys järjestetään 23.6. Mahtoikohan kukaan päätöksenteossa mukana olleista tajuta, mikä pyhä kuukausi on tuolloin meneillään?

Matias Turkkila

päätoimittaja

Suomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Tour de France

13/6/2016

Eurooppaan tuli viime vuona 1,5 miljoonaa laitonta maahantulijaa. Heistä 80% oli miehiä.

Isiksen miesvahvuus on CIA:n mukaan 30 000-50 000 terroristia.

Eurooppaan tulijat olisivat voineet halutessaan kävellä Iisiksen yli ja lopettaa koko sodan.

Miksi he eivät tehneet sitä?

Siksi, koska kysymys ei ole Isiksestä vaan kysymys on islamista, jonka syömähammas Isis on.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Malmö joutuu tekemään hurjan veronkorotuksen

12/6/2016

Malmön kaupunki on ajautunut suunnattomiin taloudellisiin vaikeuksiin. Malmö menisi konkurssiin ilman Ruotsin valtion massiivista tukea. Sekään ei enää riitä, joten seuraavaksi tehdään kunnallisveroon shokkikorotus 6,41 kruunulla (0,70 euroa). Ilman veronkorotusta joutuisi kaupunki keksimään satojen miljoonien säästöt.

Malmön kunnanhallituksesta sanotaan, että ns. suuret ikäpolvet ovat ajaneet kunnan romahtamisen partaalle.

Mats Hansson kertoo:

– Jo vuosia ollaan puhuttu suurten ikäpolvien eläkeelle siirtymisestä ja nyt se sitten tapahtuu.

Toinen syy Malmön taloudellisiin vaikeuksiin on kaupungin työttömyys. Liian harva käy töissä. Lisäksi Malmöa rasittaa hurja toimeentulotuella elävien määrä. Kun valtakunnan keskitaso on 4% niin Malmössa toimeentulotuella eläviä on 7%.

On perin kummallista miksi Malmö kulkee kohti väistämätöntä konkurssia. Uusimpien tutkimusten mukaan turvapaikanhakija tuo tuplasti takaisin häneen upotetun rahan ja Malmön ulkomaalaisten osuus on noin 60%. Eikö kaupungin pitäisi kukoistaa?

Lähde: Sydsvenskan.se

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ruotsin poliisin raportti nuorten naisten seksuaalisesta ahdistelusta

12/6/2016

Ruotsin poliisi julkaisi toukokuussa raportin, jossa kartoitettiin seksuaalisia ahdistelutapauksia. Etupäässä raportissa puhutaan nuoriin tyttöihin kohdistuneita seksuaalisia ahdisteluja. Selvitys on karua luettavaa ja siksi valtamedia on vaiennut siitä.

Raportin mukaan nuoria tyttöjä ahdistellaan lähes kaikkialla julkisilla paikoilla, mutta varsinkin kouluissa he joutuvat kokemaan ahdistelua päivittäin. Kouluissa tyttöjä esimerkiksi ahdistetaan nurkkaan, jonka jälkeen pyritään tyttöjen iholle. Samoin mainitaan bussit ja uimahallit, jossa pojat pyrkivät käymään käsiksi tyttöihin. Lisäksi kerrotaan, että sosiaalinen media on yksi suurimpia ahdistelupaikkoja, jossa nuoret tytöt joutuvat seksuaalisten ehdotusten ja huorittelujen kohteeksi. Kouluympäristö on kaikista pahinta aluetta.

Seksuaalisia ahdisteluja alle 18-vuotiaita tyttöjä kohtaan kuvaava luku on valtava. Vaikka vuonna 2015 oli jonkin verran laskua vuodesta 2014 niin vuonna 2015 ilmoitettiin noin 2 500 tapausta, joissa ahdisteltiin alle 15-vuotiaita tyttöjä ja yli 3 300 tapausta, jossa ahdisteltiin jopa 15-vuotiaita tyttöjä. Luvut ovat nousujohteisia vuosituhannen vaihteesta alkaen. Tilastojen mukaan tytöt ikäryhmässä 14-15-vuotta ovat erityisen vainon kohteena.

Ahdistelun muodot ovat moninaiset. On yksittäisiä miehiä, mutta on myös suuria ryhmiä. Monet ahdistelut tapahtuvat ruuhkassa tai väkijoukossa, jossa mies työntää kätensä takaapäin tyttöjen housuun tai paidan alle. Monissa tapauksissa yksin liikkeellä oleva tyttö piiritetään 5-6 hengen joukolla, häntä pidetään väkisin kiinni ja hänet yritetään riisua alasti. Joku joukosta kuvaa tapahtumaa.

Joitakin tekijöitä on tunnistettu ja heidät on voitu identifioida. Ahdistelijat tulevat Afganistanista, Eritreasta ja Somaliasta. Pahimpia ahdistelukaupunkeja ovat Tukholma, Malmö, Göteborg, Örebro ja Eskilstuna.

Verbaalinen ahdistelu eli tyttöjen huorittelu on erittäin yleistä.

- Mitä maksaa -kyselyt ja ulkonäön kommentointi ovat jokapäiväisiä. Lähes jokainen nuori tyttö saa tällaista osakseen vähintään kerran viikossa. Se on niin yleistä, että siitä on tullut jonkinlainen normi.

Poliisin mukaan ongelmaryhmiä ovat aiemmin mainitut maahanmuuttajaryhmät ja etenkin vastaanottokeskukset. Lisäksi ongelmaryhmiä ovat yksintulleiden sotalasten asumisyksiköt. Ruotsalaiset miehet harrastavat ahdistelua vain yksittäistapauksissa.

Vaikka raportista tulee hyvin selväksi, että ahdistelua harrastavat turvapaikanhakijoina tulleet miehet ja yksintulleet sotalapset, silti raportin joukkoon lipsahtaa pieni polittisesti korrekti loppupäätelmä:

- Johtopäätöksenä todetaan, että ahdistelut ovat seurausta pohjoismaisesta alkoholikulttuurista ja ei-traditionaalista sukupuolirooleista.

Lähde: polisen.se

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Päivän byrokraatti

11/6/2016

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Li Andersson, joka kokeilisi kuuden tunnin työpäivää. Palkintokomitea ehdottaa, että Andersson kokeilisi samoin tein kolmen tunnin työpäivää, sillä silloin hän ehtisi saada vähemmän vahinkoa aikaiseksi.

Vasemmistoliiton johtoon valitun Anderssonin ajatus työn välttelystä on peräisin hänen ideologiastaan. Andersson kertoi eräässä haastattelussa, että hän ei ole edes lukenut Marxin kirjoja, mutta viehtyy sen sijaan degrowth-ajatuksista.

No, mikä tämä degrowth-liike sitten on?

Minäpä kerron.

Degrowth-liike kannattaa tuotannon ja kulutuksen vähentämistä eli talouden kutistamista, koska ylikulutuksen uskotaan aiheuttavan pitkäkestoisia ympäristöongelmia ja sosiaalista epätasa-arvoa.

Sekopäitä.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Islamisti tappoi Orlandossa USA:ssa

11/6/2016

Ramadanin ajatuksena on pyrkiä "kaikkeen mahdolliseen hyvään käyttäytymiseen kuukauden aikana".

Tätä ohjenuoraa toteutti mainiolla tavalla Allahin uskoinen terroristi, afgaanitaustainen, 29-vuotias Omar Mateen, joka teurasti USA:ssa rynnäkkökiväärillä viitisenkymmentä ihmistä.

Varusteena islamistilla oli rynkyn ja patien lisäksi muun muassa pommiliivi.

Tappaminen jatkui, kunnes poliisi ampui hänet.

Maailmanlaajuisesti ja eritoten Suomessa niin sanottu suvaitseva sateenkaariväki on aina puolustanut islamisteja, heidän tekemisiään ja maahantulemisiaan kaikkein voimakkaimmin.

Tässä kiitos siitä. Voin taata, että lisää seuraa. Kannattaisiko vetäistä parit Pride-marssit?

Mokuttaja numero Uno Suomessa on Helsingin Sanomat.

Tässä Hyysärin juttu. Aikamoista kiemurtelua toimittajalta, joka ei ole oikein tiennyt, miten sanansa asettaisi, kun työpaikka menee alta, jos sanoo suoraan niin kuin asia on:

"Yhdysvaltain Floridassa tapahtui viime yönä joukkoampuminen, jossa kuoli ainakin 50 ihmistä. Homobaarissa tapahtuneesta ampumisesta epäilty saattaa olla ”kallellaan ääri-islamismiin”, kertoo Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI uutistoimisto AFP:n mukaan.

FBI:n mukaan on syitä ajatella, että epäillyllä ampujalla on mahdollisesti ollut yhteyksiä ääri-islamistiseen ideologiaan, mutta tutkinnassa asiaa tarkastellaan ”kaikista kulmista”.

Epäilty ja yökerhossa vartijana työskennellyt poliisi ampuivat, mitä seurasi panttivankitilanne. Epäilty kuoli, kun poliisi meni sisään yökerhoon vapauttamaan panttivankeja. Poliisin ja epäillyn välisessä tulitaistelussa haavoittui ainakin yksi poliisi.

Poliisipäällikkö kertoo, että epäillyllä oli käsiase, kivääri ja jonkinlainen ”laite”."

FBI kertoi tutkivansa tapausta terroritekona.

Ja sitä se tietysti on.

Omar Mateen soitti hätänumeroon juuri ennen ampumista ja vannoi uskollisuutta äärijärjestö Isisille, kertovat uutiskanavat NBC ja CNN viranomaislähteisiin viitaten.

NBC-uutiskanavalle puhuneen viranomaisen mukaan liittovaltion poliisi FBI olisi tarkkaillut epäiltyä miestä jo kolme vuotta sitten tämän tekemän ääri-islamilaisen kannanoton takia.

Arkkipiispa Kari Mäkinen.

Oliko se niin, että islam on rauhan uskonto?

X X X X X

Ja tässä ampuja, afgaanitaustainen Omar Mateen. Mukavan oloinen nuori mies.

Lisää kuvaa.

Viimeistään huomenna Suomen puusilmäinen media ja suvaitsevaisto kertoo meille, ettei veli Omar edusta oikeaa islamia ja tekevät-hän ne valkoihoisetkin murhia. Puhumattakaan evankelisluterilaisista.

Viikon puolen väli paikkeilla arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo, että uskontojen välistä vuoropuhelua on lisättävä, ja ettei pelolle saa antaa sijaa.

Niinpä.

Ei mitään uutta auringon alla näillä sekoboltseilla.

Uskovatko he itse - ihan oikeasti - noihin horinoihinsa?

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Jussi Halla-ahon terveisiä parlamentista

10/6/2016

Euroopan parlamentin jäsen, tohtori Jussi Halla-aho sanoo, että kaksi vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä on osoittanut konkreetisesti sen, kuinka vähän itsenäistä lainsäädäntövaltaa Suomella on enää jäljellä.

– Euroopasta käsin tarkasteltuna tilanne näyttää siltä, että Suomi vain ottaa vastaan Euroopasta annettavan lainsäädännön. Se ei ainakaan ole vähentänyt omaa kriittistä suhtautumistani EU:hun.

Euroopan unioni natisee liitoksistaan. Valtarakenteet romahtavat, jos Iso-Britannia päätyy äänestämään EU:sta eroamisen puolesta. Halla-ahon mukaan Suomessa on tähän saakka väistelty kysymystä Suomen mahdollisesta EU-erosta.

– Jos Britannia päättää erota, asia muuttuu Suomenkin kannalta konkreettiseksi kysymykseksi, johon on otettava kantaa. Tähän asti on voitu sanoa, ettei ero muka olisi edes mahdollista.

– Oma näkemykseni on, ettei jäsenyys EU:ssa enää palvele Suomen kansallista etua. Suomen etu taas on ylin ohjenuora kaikessa omassa toiminnassani.

Halla-aho toteaa, ettei maahanmuuttokriisiin ole kyetty löytämään toimivaa ratkaisua EU-tasolla.

– Näin on käynyt siitä huolimatta, että EU olisi ollut oikea työkalu asian ratkaisemiseksi. Kyse on siitä, ettei EU:lla ole rohkeutta tehdä toimia, joka auttaisi kansallisvaltioita. Tämän vuoksi valtioiden on sitten täytynyt tehdä omia ratkaisuja.

Suomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Karvain mielin

10/6/2016

Talousneuvos Raimo Honkanen on jäämässä "eläkkeelle".

Hän on lopettamassa uransa kuntapoliitikkona. Salon keskusta menettää melkoisen voimamiehen.  Vaikka keskustalla on kovia nimiä riveissään, Honkasen vankkaa taloustietämystä ja asiantuntemusta kuntapolitiikassa on vaikea korvata.

Omalta pieneltä osaltani yritin vaikuttaa Honkasen päätökseen, mutta mies päättää, minne mies menee.

Kiitoksen sana on paikallaan omalta kohdaltani. Monessa hankalassa talouteen liittyvässä asiassa ratkaisun tekeminen on ollut vaikeaa. Silloin on ollut hyvä ottaa keskusteluhetki Honkasen kanssa. Yleensä näkemykseni ovat sen jälkeen selkeytyneet - joko puoleen tai toiseen.

Omasta puolestani toivotan herra ja rouva Honkaselle leppoisia eläkepäiviä liikunnan, tanssin, matkailun, mökkeilyn ja metsänhoidon parissa - nehän ovat heidän rakkaat harrastuksensa.

Honkasen viimeisen blokkauksen, ainakin toistaiseksi, voit lukea täältä.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Olin menossa äänestämään...

9/6/2016

Olin 2011 keväällä menossa ennakkoäänestämään Wille Rydmania. Ennen äänestystä kävin kuitenkin lounaalla ja luin Hesarista niin päättömän Saska Saarikosken oksennuksen Jussi Hallaahoa kohtaan, että kapinahenki voitti. Äänestin Jussia, vaikka perussuomalaiset tuntui väärältä puolueelta. Enhän minä mikään juntti ole!

Sittemmin olen tutustunut moniin perussuomalaisiin ja huomannut, että suurin osa heistä on kaikkea muuta kuin typeriä juntteja: itsenäisesti ajattelevia, isänmaallisia ihmisiä useimmat.

Kokoomus sen sijaan on alkanut tuntua yhä vieraammalta puolueelta. Ei vain siksi, että se on kahdessa keskeisessä kysymyksessä, eli monikulttuurisuudessa ja eurofederalismissa, katastrofaalisen väärässä. Siitäkin huolimatta että se on sitten siinä kolmannessa tärkeässä asiassa eli Nato-kysymyksessä oikeassa. Ja tietysti niissä talouskysymyksissä, missä persut laahaavat liikaa vasemmalla.

Kammotus kokoomusta kohtaan on syntynyt seuratessani tätä nykyistä puheenjohtajakisaa. Kokoomuksella olisi nyt mahdollisuus korjata suuntaa, kun on nähty, mitä monikulttuurisuus ja yhteisvaluutta ihan oikeasti ovat, kun niitä arvioidaan lopputuloksien raadollisuuden eikä ennakko-odotusten ihanuuden mukaan. Kolmesta ehdokkaasta yksi eli Elina Lepomäki on myös aivan ylivoimaisesti muita pätevämpi, mitä tulee kykyyn ajatella itsenäisesti. Kysymys ei ole vain siitä että hän on "oikeaa" mieltä yhteisvaluutasta vaan siitä että hän on päätynyt näkemykseensä rationaalisesti ja analyyttisesti.

Miksi kokoomuslaiset edes harkitsevat noita kahta muuta ehdokasta? Stubbilla on ilmeisesti omat hurmoskannattajansa, jotka olisivat valmiita näkemään hänet vaikka koko Euroopan Reichsführerinä, eikä heistä sen enempää. Fanaattisia, epä-älyllisiä tunneihmisiä on joka puolueessa.

Mutta mistä tuo Orpon kannatus? Tähän asti olen ymmärtänyt että Orpo saa kannattajia, koska

- hän on varsinaissuomalainen. Siinä piirissä on jokaisen pakko julkisesti kannattaa Orpoa, koska oman maakunnan mies. Mikä helvetin maalaisliitto kokoomuksesta on tullut?

- hän on ollut valtamedian suosikki jo syksystä asti, lähinnä siksi että valtamedia elää omassa punavihreässä kuplassaan ja Orpon nössöily raja-asioissa pakolaiskriisin keskellä oli yhteensopiva tuon kuplan harhaisen, utopistisen maailmankuvan kanssa. Mutta mistä lähtien kokoomus on ulkoistanut Hesarille omat puheenjohtajavalintansa?

- hän on punavihreä ja vetoaa tietysti niihin uusiin kokoomuslaisiin, jotka itse ovat omaksuneet sosiaalidemokraattisen maailmankatsomuksen. Tällaista väkeä on kokoomus haalinut menemällä politiikan keskustaan. Mutta kun ankkuria oikealla ei ollut, kokoomus on menettänyt äänestäjiä oikealta. Samalla se on kaventanut oman aatteensa hyväksyntää. Oikeistolaisuudesta on tullut kirosana, kun entinen oikeistopuoluekaan ei uskalla puolustaa oikeistolaisuutta: pientä valtiota, kansallista intressiä ja kansallista kulttuuria. Origon tuntumassa voittaa yhdet vaalit, ehkä kahdet, mutta sitten se housuihin lirahtanut lämmin kusi alkaa jäätyä. Katainen ulosmittasi jo sen lämmön.

- hän on ennakkosuosikki. Tämä on piirre, joka kokoomuslaisuudessa on ollut masentavinta todeta. Moni näyttää vain veikkaavan voittajahevosta, jotta voisi sitten todeta uudelle puheenjohtajalle, että katsos, minähän kannatin sinua julkisesti jo ennen kokousta. Eikö siellä kellään enää ole mitään moraalia ja itsekunnioitusta toimia vakaumuksensa mukaan? Ilmeisesti kaikki kokoomuslaisesti ajattelevat pätevät opportunistit ovat yritysmaailmassa. Ne jotka eivät ole kovin lahjakkaita, mutta kuitenkin hyvin opportunistisia, eivät pärjää yritysmaailmassa. He päätyvät puolueen tehtäviin. Oi aikoja, oi tapoja.

Joku voi todeta, että eihän tämä minulle kuulu, kun en ole kokoomuksen jäsen. Mutta eihän se näin mene. Jos joku yritys menettää markkinaosuuttaan, sen ensimmäinen tehtävä on selvittää, miksi sen kanta-asiakkaat ovat tyytymättömiä. Jos jotain niin juuri meitä kokoomuksen kannattaisi kuunnella, entisiä äänestäjiä, jotka kokivat että "en jättänyt kokoomusta, se jätti meidät".

Se hyvä puoli tässä tietysti on, että kaikissa skenaarioissa sisäministeri vaihtuu, eikä edes Vuorimiehenkadun Alepan edessä päivystävä Arska voisi olla siinä tehtävässä nykyistä huonompi. Jos Orpo valitaan, hänestä tulee valtiovarainministeri, Jos Stubb, lähtee epälojaali Orpo. Elina varmasti valitsisi pätevän tiimin.

Orpo nyt saattaa kuitenkin olla seuraava puheenjohtaja. Kukaan ei tiedä, mistä hän saa mielipiteensä. Stubbin kaikki tiesivät, ohjeet ja maailmankatsomus tulevat komissiosta. Elinan kaikki tietävät, klassinen liberaali, taloustieteellinen koulutus ja oma ajattelu. Mutta mitä herraa Orpo palvelee? Ilmeisesti tämän pj-kampanjan rahoittajiaan. Ikävä kyllä se ei ole kovin läpinäkyvää. Kaikenlaisia juoruja sitä kuitenkin kuulee.

Jos Elina valitaan, avaan pullon kuohuvaa, hyppään kylmään mereen ja äänestän kunnallisvaaleissa Rydmania. Pelkään, etten joudu toteuttamaan lupaustani, mutta odotetaan nyt. Se ei ole ohi ennen kuin lihava rouva laulaa.

Marko Hamilo

tiedetoimittaja seinällään

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ramadan

9/6/2016

Ramadania on nyt kestänyt täydet kaksi päivää.

Katsotaanpa terrori-iskuja.

Muiden uskontojen kuin islamin ja islamofoobikkojen iskut - 0 kappaletta

Kahden päivän aikana tehdyt islamistien iskut - 29 iskua ja 179 kuollutta.

Islam, rauhan uskonto.

Vai mitä arkkipiispa Mäkinen?

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Kesäkuu 2020 (6)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com