Perussuomalaisten verkkomedia

5/4/2018

Perussuomalaisten ja puheenjohtaja Jussi Halla-ahon ajatuksia voi katsoa ja kuunnella nykyisin myös perussuomalaisten verkkomediasta.

Sivu, josta ohjelman uusia jaksoja voi myös tilata, löytyy tästä linkistä.

Klikkaa linkki auki ja tee tilaus ruudun oikeasta ylänurkasta.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Mitä tehdä teroille?

5/4/2018

Perussuomalaiset kysyivät tänään suullisella kyselytunnilla kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ja laittomasti maassa olevien mahdollisesta säilöön ottamisesta ja tehokkaista palautuksista.

Kansanedustaja Sami Savio muistutti, että Suomessa oleskelee laittomasti jopa 10 000 henkilöä, joista monien taustaa ei pystytä varmuudella todentamaan.

Savio tiedusteli sisäministeri Kai Mykkäseltä (kok), aikooko hallitus ryhtyä viimein toimenpiteisiin, jotta laittomasti maassa oleskelevat henkilöt otetaan säilöön ja saadaan palautettua lähtömaihinsa.

Supon listalla noin 300 henkilöä

Mykkäsen mielestä laajamittainen säilöönotto tulisi erittäin kalliiksi. Ministeri ei lämmennyt ajatukselle kiristää laittomasti maassa olevien vapautta asua ja toimia Suomessa edes Suojelupoliisin (Supo) luokittelemien riskihenkilöiden osalta.

– Supo on useissa kuulemisissa ollut huolissaan siitä, riittävätkö heidän resurssinsa valvomaan niitä noin 300 henkilöä, joilla on yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin, kansanedustaja, hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja Mika Niikko huomauttaa.

– On Suomen edun vastaista olla ottamatta säilöön edes näitä vaaralliseksi luokiteltuja henkilöitä. Perussuomalaiset eivät hyväksy hallituksen vastuunväistelyä, vaan vaatii toimia, jotta Suomi on jatkossakin maailman vakain ja turvallisin valtio.

Suomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Turun Sanomat ja Rebekka Härkönen

5/4/2018

Lauantaisessa TPS:n ja Tapparan välisessä kiekkoliigan välieräottelussa avauskiekon pudottaa Turun Sanomien ja Lännen Median palkittu toimittaja Rebekka Härkönen.

Tällä TPS haluaa nostaa esiin yhteiskunnalle tärkeitä ammattiryhmiä. Syksyllä kahdessa TPS:n CHL-pelissä kiekon pudottivat poliisi ja ambulanssissa toimiva ensihoitaja, ja keskiviikon välierässä opettaja.

Lauantaina vuorossa on toimittaja. Rebekka Härkönen työskentelee tällä hetkellä Lännen Median toimituksessa Helsingissä. Härkönen on monen kollegansa ohella kohdannut työtehtävissään vakavaa uhkailua ja vihapuhetta.

TPS kertoo tiedotteessaan haluavansa eleellään ottaa kantaa ja antaa tukensa kaikille toimittajille.

TPS kohtaa Tapparan Turussa lauantaina kello 17.00. Kiekonpudotus tapahtuu juuri ennen ottelun alkua.

TS-Yhtymä Oy omistaa ison siivun HC Tepsistä, joten tämä kuningasidea lienee syntynyt pienessä piirissä. Luulisi että Härkönen olisi Turun Sanomille rasite, josta mieluummin oltaisiin hiljaa. Sen verran pahaa höykytystä pulju sai esimerkiksi omalla FB-sivullaan kokea sen jälkeen, kun epäuskottava afgaanitarina oli pullautettu ulos.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Sharia ja MeToo

5/4/2018

Maaliskuussa uutisoitiin, että Ruotsin Solnan käräjäoikeus vapautti vaimonsa pahoinpitelystä syytetyn muslimi-miehen. Mies oli lyönyt vaimoaan kasvoihin ja vetänyt tukasta samalla polkien päätä kengällä.

Solnan käräjäoikeus päätti, ettei hakattuun naiseen ole luottamista ja vapautti aviomiehen pahoinpitelysyytteestä, koska mies tulee paremmasta perheestä kuin pahoinpidelty vaimo.

Päätös syntyi äänienemmistöllä ja se nojautui pitkälti muslimien sharia-lakiin. Lautamiehet, jotka antoivat vapauttavan tuomion, olivat Ruotsiin keskustapuolueen jäseniä. Toinen heistä, Ebtisam Aldebe, on sanonut aiemmin, että Ruotsin lakeja tulisi sopeuttaa muslimien käytäntöihin.

Miksi feministit ovat hipi hiljaa?

Eikö feministien pitäisi nyt huutaa kurkku suorana naisten oikeuksista?

Entäpä suomalainen valemedia ja pölvästit vihervassaritoimittajat?

Missä viipyvät kannanotot?

Mikä teillä on hätänä ja vikana?

Eikö nyt olisi syytä nostaa hirveä haloo naisiin kohdistuvasta väkivallasta?

Entinen kansanedustaja, kokoomuksen Kimmo Sasi, ehdotti aikoinaan, että sharia pitäisi tuoda osittain myös Suomeen.
Sitten hän putosi eduskunnasta.

Kuka on se kansanedustaja, joka uusii Sasin aloitteen?

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Täystyrmäys

4/4/2018

Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona ylimääräiseen sote-kokoukseen. Kaupunginhallitus oli esittänyt kaupunginvaltuustolle sote-uudistuksen kaatamista, jota valtuusto käsitteli ainoana asiana. Valtuusto päätti murskaluvuin 82-3, ettei maakunta- ja sote-uudistusta tule hyväksyä.

Valtuusto moitti esitettyä sote-uudistusta lainsäädännön riskeistä sekä taloudellisten vaikutusten takia. Valtuustopuheenvuoroissa nähtiin harvinaislaatuista yhtenäisyyttä, kun puolueet vasemmalta oikeaan laitaan asettuivat puolustamaan kaupungin etua.

Nettomaksajia ei riitä

Perussuomalaisten puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho sanoi ryhmäpuheenvuorossaan, että sote-järjestelmän kehittäminen on tarpeen, mutta piti nykymuotoista esitystä haitallisena.

– Virheitä ja epäkohtia voidaan kuulemma korjata myöhemmin. Näin ajaudutaan helposti kierteeseen, jossa maksetaan paitsi alkuperäisen uudistuksen virheistä myös niiden virheiden korjaamisesta, Halla-aho kommentoi.

Perussuomalaisten mukaan keskuskaupungit, jotka ovat maan keskiarvoa terveempiä, nuorempia ja vauraampia, kärsivät taloudellisesti. Toisaalta malli ei heidän mukaansa ota huomioon kaupunkikeskusten erityisongelmia kuten suurta syrjäytyneiden joukkoa.

– Lähes miljardin euron säästötavoite Uudellamaalla johtaa suuriin irtisanomisiin ja julkisen terveydenhuollon rapautumiseen, Halla-aho arvioi.

Sote-uudistus on lehmänkauppa

Perussuomalaisten mukaan sote- ja maakuntauudistuksessa suurin virhe on lähtökohta.

– Uudistuksen kaksi pääkomponenttia – valinnanvapaus ja maakuntauudistus – eivät erillisinä nauti laajaa kannatusta edes hallituspuolueiden keskuudessa, muusta eduskunnasta puhumattakaan. Kyseessä on intressiryhmäpolitiikkaan perustuva lehmänkauppa, Halla-aho kuittaa.

– Kokoomus tukee maakuntauudistusta vain saadakseen valinnanvapauden. Keskusta tukee valinnanvapautta vain saadakseen itselleen poliittisesti tärkeän maakuntauudistuksen. Tällaisista lähtökohdista ei voi syntyä hyvää uudistusta.

Sinisiltä ylimielinen kanta

Hallituspuolue sinisiä edustanut ministeri Sampo Terho ei antanut arvoa kaupunginvaltuutettujen näkemyksille vaan tyytyi moittimaan näitä. Terho totesi, että valtuusto yrittää ”vaikuttaa asiattomasti” ja totesi, että kyseinen istunto on luonteeltaan tiedotustilaisuus. Lausunto herätti kummastusta.

Terhon ylimieliset kommentit eivät nostattaneet aplodeja.

Pormestari Jan Vapaavuori (kok) summasi salin tunnot toteamalla, että yksi hallituspuolue lähestyy uudistusta valtapoliittisesta ja toinen ideologisesta näkökulmasta. Mutta siniset lähestyvät uudistusta siitä näkökulmasta, että ”hillotolpasta on kiva pitää kiinni loppuun saakka”.

Suomen Uutiset

1 kommentti          Bookkaa tämä

Media ei reagoinut Halla-ahon puheenvuoroon mitenkään

3/4/2018

Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoro Helsingin kaupunginvaltuustossa 4.4. kaupungin sote- ja maakuntauudistusta koskevasta lausunnosta:

"Arvoisa puheenjohtaja,

Sote-järjestelmän kehittämisen tarpeellisuudesta vallitsee ja on vallinnut pitkään yhteisymmärrys. Kun väestö ikääntyy ja sairastavuus lisääntyy, ja kun hoidot samalla kehittyvät, on selvää, että kustannukset kasvavat. Samalla työssäkäyvien eli järjestelmän nettorahoittajien suhteellinen osuus väestöstä kutistuu. Tämä taas johtuu sekä työikäisen väestön pienenemisestä että kasvavan maahanmuuttajaväestön hyvin heikosta integroitumisesta työmarkkinoille.

Vaihtoehtoina on verottaa enemmän, hoitaa vähemmän, lainata rahaa, tai yrittää tehdä asioita tehokkaammin. Koska kolme ensimmäistä vaihtoehtoa ovat poliittisesti vaikeita tai taloudellisesti kestämättömiä, soteuudistuksen tavoitteena on tämä viimeksi mainittu, asioiden tekeminen kustannustehokkaammin. Samalla on tietysti tärkeää, että ei eri tavoin kaiveta omaa kuoppaa syvemmäksi ottamalla terveyspalvelujen piiriin kokonaan uusia ryhmiä kuten laittomasti maassa olevia.

Täydellistä sotejärjestelmää ei varmasti ole olemassa. Jos olisi, se olisi jo pystytetty johonkin, ja muut olisivat kopioineet sen. Muutama perusasia kannattaa kuitenkin pitää mielessä. Hallintouudistukset ovat itsessään kalliita. Jos uudistus on yksiselitteisen hyvä ja järkevä, se voidaan nähdä investointina, joka pitkällä aikajänteellä maksaa itsensä takaisin.

Harva kai kehtaa vakavalla naamalla sanoa, että nyt käsittelyssä oleva sote- ja maakuntauudistus olisi yksiselitteisen hyvä ja järkevä. Asiantuntijalausuntojen mukaan kustannusten kasvun hidastuminen on hyvin epävarmaa, ne saattavat jopa kasvaa. Virheitä ja epäkohtia voidaan kuulemma korjata myöhemmin. Näin ajaudutaan helposti kierteeseen, jossa maksetaan paitsi alkuperäisen uudistuksen virheistä myös niiden virheiden korjaamisesta.

Me käsittelemme tätä asiaa nyt ennen kaikkea Helsingin ja helsinkiläisten näkökulmasta. Tästä näkökulmasta uudistus esitetyssä muodossaan rikkoisi asioita, jotka ovat ehjiä.

Keskuskaupungit, jotka ovat maan keskiarvoa terveempiä, nuorempia ja vauraampia, kärsivät taloudellisesti. Toisaalta malli ei ota huomioon kaupunkikeskusten erityisongelmia kuten suurta syrjäytyneiden joukkoa. Lähes miljardin euron säästötavoite Uudellamaalla johtaa suuriin irtisanomisiin ja julkisen terveydenhuollon rapautumiseen. Yksityisten terveyspalveluiden tarjonta epäilemättä lisääntyy kaupungeissa, mutta samalla asiakkaalle syntyy kannustin hakeutua hoitoon, joka ei ole välttämätöntä, kun taas palvelun tuottajalle syntyy kannustin ylihoitamiseen. Niin iloinen asia kuin markkinatalous onkin, yksityisten terveysjättien ensisijainen tehtävä ja tavoite on tuottaa rahaa omistajilleen. Pitkällä aikajänteellä tämä siirtää resursseja pois esimerkiksi vakavien sairauksien hoidosta.

Maakuntauudistus näennäisesti vahvistaa paikallista itsehallintoa suoraan valittavine valtuustoineen. Kuitenkin sekä maakuntien tehtävät että ennen kaikkea rahoitus tulevat valtiolta. Helsingin tapauksessa kaksi kolmasosaa kunnallisverotuloista ja 40% yhteisöverotuloista ohjautuu valtiolle. Kun maakunnat ovat tosiasiassa valtion talutusnuorassa, niiden poliittinen liikkumatila on olematon. Maakuntavaltuustojen ja -hallintojen tärkein funktio näyttääkin olevan kokouspalkkioiden ja hallintovirkojen generoiminen.

Kuten lausunnossa todetaan, kyseessä on historiallisen suuri muutos, joka koskettaa tavallisen ihmisen kannalta kaikkein tärkeimpiä palveluja. Siksi olisi erityisen tärkeää, että uudistukselle olisi pyritty saamaan mahdollisimman laaja poliittinen tuki. Esityksessä pitäisi myös nykyistä paremmin ottaa huomioon niiden ihmisten kantoja, jotka työskentelevät alalla ja ymmärtävät siitä jotakin.

Perusvirhe sote- ja maakuntauudistuksessa ovat lähtökohdat. Uudistuksen kaksi pääkomponenttia eivät erillisinä nauti laajaa kannatusta edes hallituspuolueiden keskuudessa, muusta eduskunnasta puhumattakaan. Kyseessä on intressiryhmäpolitiikkaan perustuva lehmänkauppa. Kokoomus tukee maakuntauudistusta vain saadakseen soteuudistuksen ja siihen kytketyn valinnanvapauden. Keskusta tukee soteuudistusta ja valinnanvapautta vain saadakseen itselleen poliittisesti tärkeän maakuntauudistuksen.

Tällaisista lähtökohdista ei voi syntyä hyvää uudistusta. Perussuomalaiset kannattavat lausunnon hyväksymistä."

Jussi Halla-aho

puheenjohtaja (ps)

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Turvapaikanhakijavirta Suomeen?

2/4/2018

Suomen viranomaiset loppuvuodesta 2015 yllättänyt turvapaikanhakijoiden virta Venäjältä ei ole unohtunut itänaapurissa. Kiinnostuneet ovat lähtökuopissa jos raja aukeaisi uudestaan.

- Kaikkihan he teille tulisivat. Afgaanit, syyrialaiset, pohjoiskorealaiset, uzbekit, ukrainalaiset ja muut. Heillä kaikilla on täällä niin vaikeaa, turvapaikanhakijoita avustavan Kansalaisyhteistoiminta-järjestön (Grazdanskoe sodeijstvie) johtaja Svetlana Gannushkina varoittaa.

Kaikkiaan turvanpaikanhakijoita on Venäjällä Gannushkinan mukaan noin 200 000-300 000. Jos raja Venäjän puolelta Suomeen avattaisiin turvapaikanhakijoille, tekisi se Venäjästä kauttakulkumaan esimerkiksi Afganistanista saapuville tulijoille.

Sisäministeriön tilastojen mukaan Venäjällä asui vuoden alussa 9,7 miljoonaa ulkomaalaista, joista 85 prosenttia on muista IVY-maista. Heistä valtaosa on siirtotyöläsiiä Uzbekistanista, Tadzhikistanista ja Kazakstanista.

Laittomasti maassa oleskeli 2,6 miljoonaa ihmistä. Todellinen luku lienee suurempi, ja mahdollisten Suomeen mielivien elintasopakolaisten määrää voi vain arvailla.

Lähde: Iltalehti

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Helsingin seudun kasvu kiihtyy

2/4/2018

Helsingin seudulla toimivien yritysten tuotanto kasvoi vajaat viisi prosenttia viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan. Seudun kasvuvauhti ylitti loppuvuodesta koko maan tuotannon kasvun noin kahdella prosentilla, selviää Helsingin seudun kauppakamarin Toimialakatsaus 1/2018 -julkaisusta.

– Tuotanto oli viimeksi kuluneen vuoden aikana Helsingin seudulla keskimäärin 10 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuonna 2013. Koko maassa kasvua taas viiden vuoden takaisesta oli vain reilut neljä prosenttia. Tutkimus vahvistaa entisestään tämän seudun merkitystä Suomelle, toteaa Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Tatu Rauhamäki tiedotteessaan.

Väestö kasvaa vauhdilla

Helsingin seudun väestö kasvoi viime vuonna nopeammin kuin kertaakaan sitten 1960-luvun puolivälin. Kaikkiaan kasvua oli noin 20 000 asukasta, josta muuttovoittoa oli reilut 15 000 ja syntyneiden enemmyyttä noin 5 000. Lähes puolet kasvusta kohdistui Helsinkiin.

– Helsingin seutu on monella tapaa vetovoimainen. Tämän osoittaa niin maan sisäinen kuin ulkomailta tuleva muuttoliike. Kasvun edellytysten kannalta on olennaista huolehtia riittävästä asuntotuotannosta sekä muista muuttoliikettä ja työllisyyttä tukevista toimista, Rauhamäki muistuttaa.

Lähde: Verkkouutiset

Helsingin seutu on kyllä vetovoimainen, mutta sen vetovoima kohdistuu vähän vääränlaisiin ihmisiin. Helsingin ja Espoon väestöstä 13,5% on maahanmuuttajia. Toimeentulotukiasiakkaista heitä on Helsingissä 31% ja Espoossa 40%.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Puolueiden rahasammot ulkomaille

1/4/2018

Suomessa se on tapahtunut erilaisten säätiöiden ja yhtiöiden kautta. Demareilla on ollut VVO ja kepulla ”Nuorisosäätiö”.

Nuorisosäätiön piina jatkuu myös pääsiäisen jälkeen sillä Yle julkaisee MOT ohjelman, jossa kerrotaan sen tekemistä salaperäisistä veloista ”varjopankille”.

Keskustelu Kepun arvosta ja pohjasta tulee jatkumaan kiivaana. Valtion rakentamat ja demarien omistamat asunnot myydään pilkkahinnalla ulkomaille. Demarien ja vasemmiston oma VVO on nyt saanut oman ihmeellisen ratkaisunsa. Siitä tuli Kojamo OY.

Kojamo Oyj (vuoteen 2017 VVO-yhtymä Oyj) on 4,3 miljardin euron asunto-omaisuuden arvollaan mitattuna Suomen suurin kiinteistösijoittaja.Yhtiö tarjoaa vuokra-asumista Lumo- ja VVO-brändinimillä. Vuonna 2016 VVO jakoi yhteensä 104 miljoonan euron ennätysosingot omistajilleen.

Pari päivää sitten tuli uutinen, jonka mukaan VVO eli nykyinen Kojamo OY myi osan asunnoistaan ulkomaalaisille omistajille.

Liiketoimi oli fantastinen!

VVO:lla eli Kojamolla vahvan omistusohjaus ay-liikkeessä ts. SDP:ssä. Kyseinen kiinteistöbisnes on ollut sen rahasampo sillä valtio on tukenut sitä monella tavalla. Ammattiliitot ovat kuitanneet vuokratuotoista verovapaat osingot. Vuokrien tuottoja maksatetaan valtiolta ts. asumistuilla. Eli valtio maksaa ja ay-liike kaapii kermat.

Summat ovat olleet isoja. Valtio on maksanut asumistukia edellisinä vuosina tälle järjestelmälle vuosittain noin 1,5 miljardia euroa. Asumistukien korotukset valuvat suoraa vuokra-asuntojen omistajien taskuun eli VVO:ssa demareiden vaalitilille ay-liikkeen kautta.

Luokkataistelu on ollut helpompaa kun on ollut fyrkkaa. Samoin vaalitaistelu. Puhdas vakaumus on paljon puhtaampaa kun on vähän pätäkkää.

Kojamon tiedotteen mukaan se myi vuokra-asuntoja. Myytävän asuntokannan velaton kauppahinta on 97 miljoonaa euroa. Kyseessä on noin 1 600 asuntoa ja näin yhden hinnaksi tulee noin 60 000 euroa. Halpa hinta houkuttaa.

Kuten uutinen kertoo: ”Pörssilistautumista selvittävän Kojamo-konsernin yhtiöt ovat tänään allekirjoittaneet kauppakirjan, jolla ne myyvät 1 594 vuokra-asuntoa 15 paikkakunnalta Morgan Stanley Real Estate Investingin (MSREI) hallinnoimalle kiinteistörahastolle, suomalaiselle Premicolle ja Pohjoismaissa toimivalle Renger Investment Managementille (RIM).”

Ostaja on innoissaan!

Kuten uutisessa kerrotaan: ”Suomi on tällä hetkellä yksi Euroopan kiinnostavimpia sijoituskohteita kiinteistöjen osalta. Yhteistyö MSREI:n kanssa avaa meille uusia mahdollisuuksia kehittää asuntotarjontaamme ja olemme tästä luonnollisesti innoissamme, Premico Groupin toimitusjohtaja Janne Vaula sanoo yhtiön tiedotteessa.”

Avoimet kysymykset?

Mitä mieltä alkurahoittaja ts. valtio on tästä liiketoimesta? Kiinnostaako se hallitusta?

Miksei näitä asuntoja tarjottu suomalaisille vuokralaisille samaan ns. asevelihintaa kuin ulkomaalaisille? 60 000 omistusasunnosta olisi ihan kiva hinta. Se olisi edullinen ostos jos saisi vielä sopivan lainan.

Mitä Kojamo aikoo tehdä näillä ns. voittorahoilla? Paljonko vasemmistopuolueet saavat tästä ”saaliista”? Paljonko vasemmiston ehdokkaat saavat tästä osuudesta vaalikassaansa? On tämä 97 miljoonaa tulevien 2019 vasemmiston yhteinen vaalikassa?

Morgan Stanley investointipankilla oli USA:n vuoden 2008 kiinteistöromahduksessa oma notoorinen roolinsa. Onko tätä muisteltu?

Aikooko valtio jatkaa asuntotukia tällä uudelle ulkomaalaisten omistamalle yhtiölle? Eli maksammeko me ulkomaalaiselle firmalle siitä, että se omistaa nämä asunnot asumistukena? Entä kun tämä firma nostaa vuokrat kattoon? Vähän kuin Caruna? Mekö taas maksamme? Ei ihme, että verot ovat katossa ja SDP rakastaa perintöveroa ja yrittäjän verottamista.

Maailma on kummallinen.

Ensin valtion rahoilla subventoidaan ja rakennetaan asuntoja. Ne annetaan ay-liikkeelle ts. VVO:lle, joka antaa ne vuokralle. Sitten valtio antaa rahaa vuokralaisille, että he voivat maksaa vuokransa tai osan siitä.

Lopuksi tämä kaikki myydään ulkomaalaisille, jotka ilmeisesti jatkavat tätä mainiota suomalaisten verotulojen nautintaa.

On syntynyt ikiliikkuja. Runsauden sarvi, josta vuotaa maitoa ja hunajaa kaikille – paitsi veronmaksajille.

Eihän tämä ole nyt sitä kaverikapitalismia?

Tai toverikapitalismia?

Ehkä nimi Kojamo eli koiraslohi kertoo tästä pisneksestä kaiken. Kyseessä on lohi, joka pyydetään ja syödään Lapissa herrain herkkuna.

Arto Luukkanen

dosentti

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Puoluejärjestelmän rappeutuminen

1/4/2018

Suomessa, kuten muuallakin Länsi-Euroopassa, puoluejärjestelmä rappeutui 70-luvulta alkaen aina 2010-luvun taitteeseen. Perimmäisenä syynä oli kaiketi se, että oli saavutettu laaja yhteisymmärrys useimmista asioista. Kaikki kannattivat sosiaalista markkinataloutta, hyvinvointivaltiota, laajoja perusoikeuksia ja ympäristönsuojelua.

Ulkopolitiikassa konsensusta edisti ensin Neuvostoliiton olemassaolo ja sitten sen kaatuminen.

Kun mitään aatteellisia vastakkainasetteluja ei keskikentällä ollut, puolueet muuttuivat aatteiden ajajista omien intressiensä ja eturyhmiensä intressien ajajiksi, eräänlaisiksi mafiaperheiksi. Vaalitulokset ratkaisivat sen, kuka saa ulosmitata omilleen suojatyöpaikkoja ja rahaa vaalikauden ajan, mutta kansalaisen kannalta vaalituloksilla ei juuri ollut merkitystä.

Vastakkainasettelujen ja vaihtoehtojen puuttuminen johti siihen, että eräät ongelmat pääsivät vaivihkaa paisumaan räjähdyspisteeseen. Räikein esimerkki oli 70-luvulta asti jatkunut haittamaahanmuutto, joka on päätynyt poliittiselle agendalle vasta 2000-luvulla, joissakin maissa vähän aiemmin ja joissakin vähän myöhemmin. Paiseen puhkeaminen on sitten johtanut poliittisiin mullistuksiin ja linjojen tarkistuksiin pitkin Eurooppaa.

Puoluejärjestelmän rappiosta on seurannut, sinänsä luonnollisesti, myös poliittisen journalismin rappio. Koska politiikka oli vuosikymmenten ajan pelkkää valtapeliä, kasvoi toimittajasukupolvi, joka ei muuttuneessa tilanteessakaan pysty tulkitsemaan politiikan tapahtumia muuna kuin valtapelinä.

Itselläni ei ole mitään muuta motiivia toimia politiikassa kuin halu muuttaa huonoksi kokemiani asioita. Valta tai positiot itsessään eivät kiinnosta minua lainkaan. Uskon, että sama pätee useimpiin perussuomalaisiin toimijoihin, jotka ovat tulleet politiikkaan "pystymetsästä". Toimittajien on kuitenkin hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta, nähdä poliittisten toimien takana aatteita tai substanssikysymyksiä.

Yksi jatkuvasti esillä oleva esimerkki on tulkinta, jonka mukaan perussuomalaiset arvostelisivat maahanmuuttoa saadakseen kannatusta ja valtaa. Usein toimittajat jopa tivaavat, eikö perussuomalaisten "kannattaisi" muuttaa näkemyksiään siinä tai tässä asiassa, koska se voisi tuoda puolueelle lisää kannatusta. Populismia, trendien perässä juoksemista, siis pidetään jopa hyvänä asiana.

Toinen vastenmielinen piirre poliittisessa journalismissa on henkilökeskeisyys, tunnekeskeisyys ja konfliktihakuisuus. Poliitikot "pöyristyvät" ja "tyrmistyvät" esittäessään kriittisiä huomioita. Poliitikot "tyrmäävät" ja "lyttäävät" kommentoidessaan toistensa puheenvuoroja.

Toimittajat näyttävät myös elävän jossakin kasvojensäilyttämis- ja menettämiskulttuurissa. Poliitikot kokevat "nöyryyttäviä tappioita", etenkin inhokkipoliitikot. En minä ota politiikkaa henkilökohtaisesti. Olen kokenut monenlaisia tappioita ja vastoinkäymisiä. Itse asiassa olen tottunut olemaan häviävällä puolella. Ei häviämisessä ole mitään nöyryyttävää, jos yrittää parhaansa ja on mielestään oikealla asialla.

Jussi Halla-aho

Puheenjohtaja (ps)

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Kesäkuu 2020 (6)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com