Vihapuhe

7/6/2019

Salon Seudun Sanomien nettiversio on muuttunut maksulliseksi.

Siksi pitää korjaus tehdä omaan blogiin.

 

Nimimerkki Kaikkien ihmisarvoa kunnioittava puhuu roskaa.

Missä vaalikeskustelussa Rinne näin on sanonut? Tuntuu siltä, että pyrit levittämään valheellista propagandaa, kuten tietysti äärioikeistolaisten tapana on.

Äärioikeisto on aina suoltanut vihapuheita. Normaali oikeistolainen on ehdottomasti vihapuheita vastaan, kuten kaikki muutkin tavalliset suomalaiset, ainoastaan äärioikeistopuolueet siniset ja perussuomalaiset hyväksyvät vihapuheet ja käyttävät niitä jopa työkaluina omissa poliittisissa tarkoitusperissään. Nykyisen hallituksen ainoa puolue, joka hyväksyi vihapuheet, oli tietysti siniset. Perussuomalaisista kansanedustajista moni on tuomittu vihapuheista, puheenjohtajasta alkaen. Laura Huhtasaari on ollut monta kertaa jopa sitä mieltä, että ihmisarvo ei kuulu kaikille. Tuskin kukaan normaalin tunneälyn ja empatiakyvyn omaava voi päästää suustaan noin sairasta puhetta.

Perussuomalaisia EI OLE rangaistu vihapuheesta, koska Suomen laki ei tunne käsitettä "vihapuhe".

Jotain rajaa paskan puhumiseenkin.

 

Laura Huhtasaarikaan ei ole ollut missään sitä mieltä, "ettei ihmisarvo kuulu kaikille".

Revi siitä ihmisarvoa kunnioittava.

3 kommenttia          Bookkaa tämä

Tampere 29.-30.6.2019

6/6/2019

Sanon vielä muutaman sanan puoluekokoukseen ja henkilövalintoihin liittyen.

Varapuheenjohtajien rooli on muuttunut ja kasvanut merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Kuten ennenkin, he ovat puoluehallituksen jäseniä ja osallistuvat poliittiseen kannan- ja linjanmuodostukseen. Mutta he ovat myös kirjaimellisesti VARApuheenjohtajia. Kuten muissakin puolueissa, varapuheenjohtajat sijaistavat puheenjohtajaa keskusteluissa, haastatteluissa ja julkisissa esiintymisissä tämän ollessa estyneenä.

Kun siis pohditte omaa ehdokasvalintaanne, älkää miettikö sitä, kuka on kaverinne, tai kuka on mukava ihminen, tai kuka "ansaitsisi" paikan iän, sukupuolen, asuinpaikan tai muun sellaisen seikan perusteella. Miettikää sen sijaan, kenet haluatte nähdä vaalitilaisuuksissa tai televisiossa väittelemässä muiden puolueiden edustajien kanssa ja edustamassa teitä ja puoluettamme.

Myös ehdokkuutta pohtivien on syytä miettiä asia tältä kannalta. Olenko käytettävissä, kun pyydetään? Olenko valmis perehtymään puolueen yhdessä sovittuihin linjauksiin aiheessa kuin aiheessa ja edustamaan niitä tilanteessa kuin tilanteessa?

Puoluesihteerin roolista olen puhunut jo aiemmin. Hän on organisaatiomme toimitusjohtaja. Hänen pitää tulla toimeen kaikkien kanssa, uskaltaa pitää puolensa ketä tahansa vastaan, jaksaa ehkäistä ja ratkaista muiden ongelmia, osata sekä puhua että kuunnella. Hyväksyä se, että hyvin tehdystä työstä ei juuri saa kiitosta, mutta kun jokin menee pieleen, puoluesihteeri on syyllinen.

Näillä rohkaisevilla sanoilla toivotan kaikille ehdokkaille hyvähenkistä kisaa.

Jussi Halla-aho

puheenjohtaja (ps)

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Vihreä ympäristöministeri tyrmää sellutehdashankkeet

6/6/2019

Mitä minä olen ymmärtänyt väärin?

Jotenkin käsitin, että hallituksen tarkoitus on nostaa työllisyystavoite 75 prosenttiin.

Onko tässä jokin väärinkäsitys puolella tai toisella vai eikö ministeri ole ajan tasalla?

Krista Mikkosen mukaan Suomi tulee pitämään kiinni ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteistaan.

Uuden ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr) mukaan Suomessa ei riitä puuta kaikkiin suunnitteilla oleviin sellutehdashankkeisiin.

Mikkonen kertoi Huomenta Suomessa näkevänsä epätodennäköisenä, että kaikki suunnitteilla olevat sellutehdashankkeet menisivät läpi, vaikka metsähakkuista ei ole erikseen mainintaa hallitusohjelmassa.

- Hallitusohjelmassa puhutaan vahvasti siitä, että hiilinielua pitää kasvattaa. Ja myös se, että ilmastolakiin, jota tullaan kiristämään tämän kauden aikana, ei pelkästään kiristetä päästötavoitteita vaan myös nielutavoite otetaan siihen mukaan, tuleva ministeri avasi haastattelussa.

Mikkosen mukaan on vaikea nähdä, miten hiilinielutavoitteet ja sellutehdashankkeet sovitettaisiin yhteen. Taustalla vaikuttavat myös EU:n ilmastotavoitteet.

– Siinä tulee vastaan se, että meillä ei vain yksinkertaisesti puu riitä, kun meidän täytyy huolehtia niin ilmasto-, kuin monimuotoisuustavoitteistakin, Mikkonen sanoo.

Lähde: Verkkouutiset

1 kommentti          Bookkaa tämä

Jussi Halla-aho haluaa jatkaa puheenjohtajana

5/6/2019

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo haluavansa jatkaa puolueen puheenjohtajana. Asiasta päättää puoluekokous kesäkuun lopulla.

Halla-aho on johtanut perussuomalaisia vuoden 2017 puoluekokouksesta lähtien, jolloin puolue jakaantui kahtia puheenjohtajiston vaihtumisen takia.

Varapuheenjohtajistossa tapahtuu sen sijaan vaihdoksia. Ensimmäinen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari on jo aiemmin ilmoittanut, ettei hän hae jatkokautta. Huhtasaari valittiin europarlamenttiin kevään vaaleissa.

Kansanedustajat Riikka Purra ja Leena Meri ovat ilmoittaneet hakevansa molemmat ensimmäisen varapuheenjohtajan paikkaa.

Myös mepiksi valittu Teuvo Hakkarainen luopui toisen varapuheenjohtajan tehtävästään sen jälkeen, kun kansanedustaja Veera Ruohoon (kok.) kohdistunut pahoinpitely ja seksuaalinen ahdistelu tulivat julkisuuteen joulukuussa 2017.

Kolmas varapuheenjohtaja Juho Eerola ei ole kertonut jatkoaikeistaan.

Katso Halla-ahon puhe täältä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ruotsi muuttuu kalifaatiksi

5/6/2019

Suomessa on  7 000 poliisia. Ruotsissa ollaan palkkaamassa 10 000 poliisia lisää. Ruotsissa on 50% enemmän poliiseja väkilukuun suhteutettuna kuin Suomessa.

Ruotsin monikulttuuristen lähiöiden ongelmat ovat karmeita. Viime vuonna ammuskeluissa kuoli 44 ihmistä. Lukema on vuodesta toiseen kasvanut. Lisäksi Ruotsia räjähtää pommi lähes päivittäin.

Väkivaltaisuuksissa on kyse pitkälti maahanmuuttajataustaisten rikollisjengien välienselvittelyistä, mutta sivullisetkin ovat vaarassa. Esimerkiksi viime vuonna mies kuoli poimittuaan löytämänsä käsikranaatin. Myös hänen vaimonsa loukkaantui räjähdyksessä.

Ensin murenee turvallisuus. Sitten kantaruotsalaiset jäävät vähemmistöksi omassa maassaan. Ja lopulta Ruotsista tulee islamilainen takapajula.

Lähde: LDS

4 kommenttia          Bookkaa tämä

Tuuleen huutamista

3/6/2019

Katselin A-studiota. Siellä sekä kepun että demujen neitoset väänsivät työpaikoista, joita tulevan hallituksen mukaan syntyy 60 000 lisää vuoteen 2023 mennessä.

Väite ei valitettavasti ole totta.

Konsulttijätti McKinseyn arvion mukaan Suomesta katoaa vuoteen 2030 mennessä 330 000 työpaikkaa ja noin 800 000 työpaikkaa muuttuu.

On siinä Antti Rinteellä selittämistä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Lapsilisiin esitetään korotusta 4. ja 5. lapsen kohdalla – ”On helppoa nähdä, mikä on kohderyhmä”

3/6/2019

Hallitusohjelmassa on useita painotuksia, joihin voi yhtyä. Esimerkiksi infrastruktuuriin ja koulutukseen liittyvät ”tulevaisuusinvestoinnit”, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

– Kysymyksiä herättää enemmänkin se, millä tämä aiotaan rahoittaa. Rahoitus tuntuu lepäävän epärealististen kasvuodotusten ja työllisyysasteen kehittymisen varassa. Verottamalla ja kustannuksia nostamalla harvoin luodaan kasvua. Pysyväisluonteisia menoja ei liioin pidä rahoittaa kertaluonteisilla tuloilla, esimerkiksi valtion omaisuutta myymällä.

– Kuten odottaa sopii, turhia menoja ei aiota karsia vaan paisuttaa. Esimerkiksi kehitysavun nostaminen tavoitteen mukaisesti 0,7 % bruttokansantuotteesta tarkoittaa 600 miljoonaa euroa lisää kuluja vuodessa. Pelkästään tämä nielee kokonaisuudessaan sen nettohyödyn, jonka hallitus laskee saavansa verojen kiristyksillä, Halla-aho varoittaa.

Turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttöä helpotetaan

Halla-aho painottaa, että kunnianhimoinen ilmasto-ohjelma ja polttoaineiden veronkorotukset osuvat ennen kaikkea suurten kaupunkien ulkopuolella asuviin ja pieni- ja keskituloisiin.

– Haittamaahanmuuttoon ei aiota puuttua. Pakolaiskiintiötä kasvatetaan vähemmän kuin olisi voitu pelätä, mutta esimerkiksi ”turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa” aiotaan kehittää. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että järjestelmän hyväksikäyttöä valituksia tehtailemalla ei vaikeuteta vaan helpotetaan. Laittomasti maassa oleville turvataan julkisia palveluja. Vaikuttavia keinoja epäterveiden houkuttimien karsimiseen ei esitetä, Halla-aho sanoo.

– Kuvaava yksityiskohta on, että lapsilisiin esitetään korotusta 4. ja 5. lapsen kohdalla. On helppoa nähdä, mikä on kohderyhmä.

Vahingollista politiikkaa luvassa laajalla rintamalla

Positiivista hallitusohjelmassa on Halla-ahon mielestä puuttuminen harmaaseen talouteen rakennus- ja ravintola-alalla ja tavoite korjata epäonnistuneen taksiuudistuksen vikoja.

– Nähtäväksi jää, hän kirjoittaa Facebookissa.

– Rkp saa palkinnoksi pakkoruotsin palauttamisen yo-kirjoituksiin, lisää rahaa Folktingetille sekä mittatilaustyönä tehdyn pilipalisalkun.

Halla-ahon mukaan vahingollista politiikkaa on luvassa laajalla rintamalla.

– Kokoomusta äänestäneet voivat kuitenkin lohduttautua sillä, että kokoomus olisi tehnyt pääpiirteissään samanlaista politiikkaa mutta lisäksi edistänyt hartiavoimin harmaan talouden kasvua.

Suomen Uutiset

1 kommentti          Bookkaa tämä

Hallitusohjelma julkistettu

3/6/2019

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto tyrmää Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelman verojen kiristykset ja pitää talouslinjauksia vastuuttomina. Ryhmän puheenjohtajiston mukaan vaalilupauksia ollaan rahoittamassa työntekijän ja yrittäjän selkänahasta samalla kun valtionvelka jatkaa kasvuaan.

– Kovat polttoaineveron kiristykset, mahdolliset tiemaksut, kotitalousvähennyksen leikkaukset ynnä muut ovat myrkkyä duunarille ja yrittäjille. Ne ovat omiaan nakertamaan ostovoimaa ja näin heikentämään työllisyyttä. Rinteen hallituksen haaveet uusista työpaikoista jäävät haaveeksi näillä muutoksilla, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ennustaa.

Juha Sipilän hallitus lupasi laskea polttoaineveroa vielä vähän aikaa sitten. Nyt keskusta on valmis nostamaan polttoaineveroja ja näin korottamaan muun muassa työssäkäynnin ja ruoan hintaa.

Hallituksen tulopuoli on haihattelua

Hallitus on nostamassa pysyviä menoja 1,23 miljardilla eurolla. Hallitus laskee kattavansa vajauksen työllisyyden kohoamisella, 730 miljoonan euron veronkorotuksilla ja valtion omaisuuden myymisellä.

– Hallituksen laskelmat perustuvat hyvälle talouskasvulle, joka on haihattelua. Työllisyyden parantamiseksi ei juuri esitetä konkreettisia toimenpiteitä. Samaan aikaan asiantuntijat ennustavat talouskasvun hidastumista – jopa taantumaa Eurooppaan, perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Jani Mäkelä huomauttaa.

Hallitus jatkaa Bernerin politiikkaa

Hallitus aikoo myydä suuren potin omistuksiaan kattaakseen kuluja. Myös VR:n pilkkominen saa jatkua. Perussuomalaiset edustajat syyttävät hallitusta ”Bernerin politiikan jatkamisesta”.

– Rinteen hallitus näyttää jatkavat berneriläistä tuhoisaa politiikkaa, jossa kaikki on kaupan. Eikö Caruna-kauppa opettanut yhtään mitään? Kenelle valtion omaisuutta – niitä lypsäviä lehmiä – oikein ollaan myymässä? Sijoitusyhtiöt varmasti jo nuolevat näppejään, kansanedustajat kritisoivat.

Haittamaahanmuuttoa ja kehitysapua lisätään

Perussuomalaiset moittii kovin sanoin myös yhteiskunnalle haitallisen maahanmuuton helpottamista. Hallitus on helpottamassa entisestään perheenyhdistämistä sekä nostamassa pakolaiskiintiötä. Myös työperäistä maahanmuuttoa ollaan lisäämässä.

– Yhteiskunnalle haitallinen maahanmuutto pitäisi lopettaa kokonaan. Miljardien vuosittaiset haitallisen maahanmuuton menot jatkavat kasvuaan samaan aikaan, kun hallitus on luomassa suomalaisen työvoiman rinnalle halpatyömarkkinat. Rinne on kumppaneineen tekemässä laittomasta maahanmuutosta laillista kaikin keinoin, Tavio toteaa.

– Hallituksen tavoitteena on myös kehitysavun nostaminen jopa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta, joka lisäisi veronmaksajien taakkaa jopa 700 miljoonalla eurolla. Tämä on täysin kestämätöntä.

Kuntatalous suuressa vaarassa

Hallitus lupaa, että uuden ohjelman aiheuttamat lisämenot kunnille korvataan täysimääräisesti korottamalla valtionosuutta tai poistamalla jo olemassa olevia tehtäviä. Perussuomalaiset huomauttaa, ettei hallitus esitä toimia rahoitusvajeen kattamiseksi.

– Todennäköisesti tässä käy niin, että kuntien valtavat lisämenot jäävät kattamatta ja kriisikuntien määrä lisääntyy huomattavasti. Raha ei tule seinästä, vaikka hallitus näyttää niin luulevan, Mäkelä kuittaa.

Hoitajamitoituksen kirjaus epäselvä

Hallitus lupa ohjelmassaan säätää hoivahenkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta (0,7) ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Arja Juvonen pitää kirjausta arveluttavana.

– Ollaanko tässä nyt säätämässä 0,7 hoitajamitoitusta lakiin vai ei? Ihmettelen, miksi kohta on kirjattu noin epäselvästi ja lisätty vielä perään, että mitoituksessa huomioidaan ensisijaisesti hoitoisuus. Pelkään pahoin, että tässä jäädään taas suositusten ja omavalvonnan varaan. Niiden vaikutus on jo nähty! Yhdenvertaisuus ei suosituksilla toteudu.

– Saattohoitolaista ei ole hallitusohjelmassa sanaakaan. Nämä yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat eivät siis saa jatkossakaan lakia, joka koskee yhdenvertaisesti heidän hoitoaan, Juvonen moittii.

Ruotsin kieli jälleen pakolliseksi yo-kokeissa

Rkp on saanut tahtonsa läpi hallitusneuvotteluissa ja ruotsin kielen pakollinen kirjoitus palaa yo-kokeisiin. Perussuomalaisten edustajien mukaan tämä on tuulahdus menneisyydestä, joka haittaa merkittävästi kansainvälisten kielten oppimista.

– Me haluamme vapaan kielivalinnan kouluihin. Suomi elää viennistä ja yhä kasvavassa määrin matkailusta. Ruotsin kielen tuominen takaisin pakolliseksi yo-kieliin haittaa molempia sektoreita. Kaikkien kielten opiskelusta on hyötyä, eikä yhtä pitäisi nostaa muita ylemmäs varsinkaan silloin, kun se ei ole kansainvälinen kieli.

Suomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Antti Rinne ja hallitusohjelman kirjaus liikenteen verotuksesta

2/6/2019

Liikenteen verotuksen uudistus

Liikenteeltä vaadittavat päästövähennykset ovat merkittävät, samoin tähän liittyvä liikenteen käyttövoimien nopea muutos, käynnissä oleva automatiikkaan liittyvä teknologinen murros ja liikkuminen palveluna yleistyminen. Näihin muutoksiin liittyen käynnistetään työ, joka tähtää tätä hallituskautta pidemmällä aikajaksolla liikenteen verotuksen fiskaalisen pohjan turvaamiseen huomioiden sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja alueellinen tasa-arvo samalla kun päästövähennykset tiukentuvat.

Fossiilisten polttoaineiden verotusta korotetaan kuluttajahintojen ennustetun nousun mukaisesti 250 miljoonalla eurolla vaalikauden aikana. Vaikutus pienituloisille huomioidaan tuloverotuksen ja etuustasojen muutoksilla.

Uudistetaan autoilun työsuhde-etua siten, että etu suosii huomattavasti vähäpäästöisen auton valintaa. Vapautetaan sähköauton latausetu verosta. Uudistetaan samalla muiden työsuhde-etujen verotusta niin, että sillä tuetaan tasapuolisemmin myös kevyen ja julkisen liikenteen sekä liikkumispalvelujen (MaaS) käyttöä. Säädetään laki, joka mahdollistaa kaupunkiseutujen liikenteen hallintaan tähtäävien tiemaksujen käyttöönoton.

Suomi tukee päästökaupan laajentamista kaikkiin lentoliikenteen ilmastoon vaikuttaviin päästöihin. Vaihtoehtoisesti voidaan selvittää lentopolttoaineen veron tai lentomaksun käyttöönottaminen EU:n laajuisesti.

Poistetaan arvonlisäveron verovapaus alle 22 euron arvoisilta EU:n ulkopuolelta tuoduilta tuotteilta mahdollisimman nopeasti ja viimeistään vuoden 2021 alusta. Tämä lisää arvonlisäveron verotuottoa arviolta noin 40 miljoonaa euroa. Kuljetuspäästöjen vähentämisen lisäksi uudistus vähentää harmaata taloutta sekä parantaa kotimaisen kaupan kilpailukykyä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomen tiestön korjausvelka rapauttaa taloutemme

2/6/2019

Suomen perunapeltojen, joita toisinaan hauskasti myös tiestöksi kutsutaan, korjausvelka on 2,5 miljardia eli nuppia päälle laskettuna 450 euroa per suomalainen. Tilanne ei parane vaan pahenee, koska tälle vuodelle Väylä-virasto päällystää vain 1 500 kilometriä eli 40% vähemmän kuin viime vuonna. Rahassa tuo tekee 105 miljoonaa euroa.

Tienpidon rahoista päätetään eduskunnassa. Valtion talousarvioesityksestä päätettäessä eduskunta lyö lukkoon myös perusväylänpidolle varatut määrärahat. Päällystystyöt ja tiemerkintöjen uusiminen ovat osa perusväylänpitoa.

Tiestö on jaettu 79 urakka-alueeseen. Alueurakoitsijat vastaavat maanteiden hoidosta Väylän määrittelemän palvelutason mukaan. Tiet on jaettu käytön mukaan hoitoluokkiin, joilla toimenpideajat esimerkiksi lumen auraamisen suhteen vaihtelevat.

Valistunut lukija tajuaa heti, ettei tästä mitään tule.

Suomen tieston kunto heikkenee vuonna 2019 enemmän kuin milloinkaan aiemmin. Perusväylänpidon rahoitus putoaa merkittävästi jo tänä vuonna. Tämä johtaa väistämättä korjausvelan lisääntymiseen myös vilkasliikenteisemmällä tieverkolla.

Suomi on harvaan asuttu maa ja teiden kunnon heikkeneminen näkyy nopeus- ja painorajoitusten lisäåntymisenä. Joillakin moottoritieosuuksilla voidaan tulevaisuudessa joutua pitämään talvirajoitukset voimassa kesään saakka. Näin kävi jo viime vuonna Lahden moottoritiellä.

Alussa mainitsemani kokonaissumma, 2,5 miljardia, on helppo säästää.

Tiedätte kyllä mistä.

Jollette tiedä, kysykää Pauli Vahteralta.

 

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Kesäkuu 2020 (7)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com