Gallup

4/5/2013

Huolimatta blogini kävijämäärän eksponentiaalisesta kasvusta, jota Napo vielä tukee, kommentointi on vähentynyt.

Se ei ole yhtään mukavaa, koska palautetta on aina hauska saada.

Niinpä teen gallup-kyselyn, johon voit vastata minuutissa.

Kysymykset kuuluvat näin:

A) Onko jäätelö hyvää kun yksin syö?

B) Uhkaako maailmaa lämpöhalvaus vai jääkausi?

C) Kuka on Suomen turhin julkkis?

Kiitos etukäteen runsaista vastauksista.

19 kommenttia          Bookkaa tämä

Napoleonin kompleksi

4/5/2013

Tein 4. maaliskuuta valtuustoaloitteen, jossa vaadin ”Avoimuuden lisäämistä Salon kaupungin hallinnossa”. Aloitteessa esitin muun muassa, että ryhdytään pitämään muistiota johtoryhmän kokouksista, jotta kaupunginhallituksen jäsenetkin olisivat edes hieman hajulla siitä, mitä virkamiehet ja puheenjohtajat suunnittelevat.

Kuten odottaa sopii, aloite ei mennyt läpi, kuten ne lähes 99,9 prosenttisesti eivät mene.

Aloite oli hallintosäännön pykälän 20 vastainen. Perusteluna sanottiin, että ”Salossa on pitkä käytäntö siitä, että esityslistat julkistetaan lehdistölle ja kaupungin kotisivuilla ennen kokousta”.

Valitettavasti hallintosäännöstä ei käy lainkaan ilmi, pitääkö virkamiesten leikkauslistan kaltaiset paperit julkistaa luottamusmiehille.

Ja jos pitää, niin ennen vai jälkeen medialle kertomisen.

Ilmeisesti ei pidä.

Leikkauslistassa kerrottiin jokseenkin suorin sanoin muun muassa siitä, että Kiikalan vanha kunta pannaan kokonaisuudessaan lihoiksi. Tänä päivänä en ole saanut tietoa siitä, kuka tällaista listaa on pyytänyt ja miksi siitä tehtiin julkinen ennen kuin sitä esiteltiin luottamushenkilöille. Listan julkaisua seuraavana päivänä listassa olevat leikkaukset osin kumottiin.

Soutamista ja huopaamista, joka antaa selkeän kuvan kaupungin tämän hetken tilanteesta.

Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea käsi tekee.

Tai paremminkin vasen käsi ei tiedä, kenen taskussa oikea käsi on.

Tällainen on erittäin, erittäin, erittäin huonoa viestintää ja olettaisi, että kaupungin palveluksessa olisi edes yksi sellainen ihminen, joka olisi tässä kohdassa huutanut ”Hep” ja sanonut, älkää nyt hulluja olko.

Leikkauslista säikäytti ja masensi kaupungin asukkaat ja se jäi totena elämään, vaikka ensimmäistäkään kokousta ei leikkauslistan tiimoilta ole vielä pidetty, eikä sitä ole luottamushenkilöille esitelty. Viimeksi tänään Salon Seudun Sanomien Tätä mieltä –palstalla perniöläinen Aimo Niemi, jonka hyvin tunnen, kirjoittaa, ”kuinka palvelut Kiikalasta lopetetaan”.

Toisaalta on mahdollista, että Aimolla on ketunhäntä kainalossa.

Samaa aihetta koskee muurlalaisen Marja Brockmannin kirjoitus. Brockmann on kristillisdemokraattien rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsen, joten hänen luulisi tietävän paremmin.

Ei tiedä.

En ihmettele sitä.

Sen sijaan ihmettelen sitä, miksi tietoa jaetaan hövelisti medialle, mutta miksei sitä jaeta niille henkilöille, jotka näistä leikkauksista lopulta päättävät.

Jos kaupungista ei viestinnästä ymmärtävää henkilöä löydy, niin kysykää edes minulta, kun olen näiden asioiden kanssa parikymmentä vuotta elämästäni tuhrannut.

Yhteisö, liikeyritys tai kaupunki, jossa tieto ei kulje, on tuhoon tuomittu.

PS.

Tämä kirjoitus ei ole suunnattu SDP:tä vastaan vaan pitää muistaa, että vaalitappio saa aikaan kaikenlaista, vaikka peiliin katsoisi.

Me olemme rakkauden puolue.

Tämä kirjoitus ei ole suunnattu Salon Seudun Sanomia vastaan, sillä olen ihastunut herrojen Asko Lehtonen ja Vesa Käiväräinen uudistuneeseen tapaan kirjoittaa kunnallispolitiikasta rehellisiä ja tasapuolisia juttuja. Tätä ei ole ennen SSS:ltä nähnyt. Ilmeisesti toimittajilta on poistettu heillä vuosikymmenet suussa olleet suitset.

Hätä pistää plumpsimaan.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ongelmat ovat vasta alussa

2/5/2013

Salon ongelmat eivät ole vielä edes alkaneet.

Se johtuu hitauden laista.

Nokia jakoi pois potkituille työntekijöilleen ”apurahoja”, joilla he pärjäsivät kohtuullisen mukavasti puolisen vuotta. Sen jälkeen alkaa 500:n päivän ansiosidonnainen ja vasta sitten tipahdetaan peruspäivärahalle. Osa osaajista saa tietysti työtä muualta ja koko perhe muuttaa pois. Jäljelle jää Tupuriin 250 neliön omakotitalo kaikilla herkuilla, jonka muuttajat joutuvat myymään tappiolla.

Hallitus loi, vaikka muuta lupasi, veroratkaisullaan tilanteen, jossa suuryritykset entisestään ulkoistavat toimintaansa ja irtisanovat suomalaisia työhenkilöitään. Ratkaisu oli käsittämätön ja osoitus siitä, että kaikki palikat eivät ole joissakin päissä kohdallaan.

Syyttävä sormi osoittaa ensisijaisesti seuraavassa puoluekokouksessa poispotkittavaan valtiovarainministeri Jutta Urpilaiseen ja tietysti pääministeri Jyrki Kataiseen, jonka toiminta on ollut vuodesta 2008, jolloin hän aloitti fantastisena valtiovarainministerinä, vastuun kantamista, Suomen väittämistä hyvinvointivaltioksi ja Euroopan unionin sekä euron vastuutonta puolustamista.

Viime aikoina on Salosta alkanut kuulua huolestuneita uutisia myynnin roimasta vähenemisestä kauppaketjuissa puhumattakaan yksittäisistä yrittäjistä. Hyvänä esimerkkinä on Salon pääkatu, jossa joka toinen liiketila on tyhjänä. Osassa on ollut lappu luukulla jo toista vuotta.

Kamelin selkä on katkennut.

Salolaiset ovat huomanneet, että tässä onkin kysymys myös minusta eikä vain naapurin Anterosta.

Mitä tehdään, kun lompakosta raha vähenee?

Kulutusjuhlaa ei enää vietetä, tehdään päätös siitä, että vanhalla autolla voi vielä ajaa muutaman vuoden, kaupasta ostetaan vain euron pitsoja, hampurilaisia ja unohdetaan sisäfile.

Säästäminen ja tarkan euron päivät nousevat uuteen kukoistukseen.

Mitä tästä seuraa?

Se, että negatiivinen kierre jatkuu, kiihtyy ja syvenee.

Kun koko sotkuun vielä lisätään virkamiesten ja päättäjien vatkuttelu ja luottamusmiesten nuivuus kaikkia säästötoimenpiteitä vastaan, on torisoppa sakeaa.

Mikä sitten olisi ratkaisu?

Ainoa ratkaisu, joka auttaisi, olisi se, että kaupunkiin saataisiin oikeita työpaikkoja kaikenkarvaisten puhelinmyyntiyritysten sijaan. Uusia yrityksiä ei satavarmasti tule Suomeen eikä ainakaan Saloon Aasiasta, Tiibetistä tai Kiinasta, joten ponnistelut ja resurssien tuhlaaminen näihin suuntiin ovat järjettömiä.

Kaupunki ei voi luoda työpaikkoja. Se voi kaavoittaa ja mahdollisesti myöntää yrityksille verohelpotuksia, mutta yrittäjänä se ei voi toimia. Kun tiedämme, että Salolla on, raakamaa mukaan lukien, kymmenen vuoden tarpeisiin maata (luku on laskettu hyvinä aikoina), 1 200 myymätöntä asuntoa ja 1 100 pitkäaikaistyötöntä, niin ei paljon naurata.

Salossa ei ole mitään erityistä vetovoimatekijää, joka edesauttaisi yritysten tulemista Saloon. Joku väittää, että onhan meillä hyvä sijainti.

Ei ole. Meillä ei ole kunnon satamaa eikä lentokenttää. Miksi yritykset tulisivat huonojen kulkuyhteyksien Saloon, kun edullisinta on sijoittua naapurikaupunkeihin Turkuun tai Helsinkiin.

Tuhannen euron kysymys on, miten me saamme yritystoimintaa Saloon.

Valitettavasti vastausta siihen ei tiedä kukaan.

4 kommenttia          Bookkaa tämä

Vanhus ja asunto

2/5/2013

Finanssialan keskusliitto ehdotti jokin aika sitten, että vanhusten asunnot voitaisiin muuttaa kertamaksuiseksi eläkevakuutukseksi. Joku talousnero oli tutkinut, että neljällä viidesta 55-64-vuotiaasta on oma, pääsääntöisesti velaton asunto.

Tässä ehdotuksessa tapahtuu seuraavaa:

Jos otat eläkevakuutuksen 65-vuotiaana ja kuolet vuotta myöhemmin, rahat jäävät muiden vakuutuksen ottajien hyödyksi. Jos naapurisi kuolee vasta ysikymppisenä, hän hyötyy tästä. Ajatus sadan tonnin eläkemaksun haihtumisesta taivaan tuuliin viikatemiehen varhaisen saapumisen vuoksi tuntuu ikävältä.

Suurimmat hoivantarpeet keskittyvät ihmisen viimeisiin vuosiin. Parempi tapa lisätä rahaa näihin iltatähtivuosiin olisi niin sanottu käänteinen asuntolaina. Omistusasunnosta voisi muuttaa esimerkiksi asumisoikeusasuntoon ja käyttää myyntitulon palveluihin. Monissa maissa on kehitetty järjestelmä, jossa asunto- ja muu varallisuus otetaan huomioon hoivapalvelujen asiakasmaksuissa.

Perinnönsaajille saattaa tietysti tulla yllätyksenä, ettei äidiltä tai isältä jääkään juuri mitään perittävää, mutta se on tietysti tässä kovassa maailmassa heidän murheensa.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Tuore sosiaalibarometri kertoo

2/5/2013

Osassa kunnista pyritään siirtämään sote-palveluita ulkopuolisille toimijoille. Kolmannes kunnista on kuitenkin jo palauttanut ko. palvelut omaan tuotantoon, koska kilpailutus ei ole taannut hyvää palvelua, eikä välttämättä säästänyt kustannuksiakaan.

Muun muassa Jyväskylässä siirrettiin lastensuojelupalvelut osittain ulkopuolisille toimijoille. Ikävä huomio oli, että ostopalveluilla tuotetussa lastensuojelussa kustannukset karkasivat käsistä. Suuri osa ostopalveluista keskittyi vain joillekin suuryrityksille, jotka alkuvaiheessa pystyivät painamaan hinnat alas. Kun oma tuotanto oli vähentynyt tai loppunut, ostopalvelujen hinnat nousivat.

Eniten kunnat ovat ryhtyneet tuottamaan itse vammaisten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien sekä vanhusten asumispalveluita. Myös terveysasema- ja lääkäripalveluja on siirretty takaisin kunnille. Itse asiassa vain kymmenessä prosentissa kunnista on ostopalveluita käyttämättä saatu aikaan säästöä.

Salossa muun muassa vanhustenhoidon ostopalveluita ollaan vasta hamuamassa. Järkevää olisi selvittää ostopalveluiden lopullinen hyöty tarkasti. Pyörää ei kannata keksiä uudestaan vaan käyttää muiden kuntien jo olemassa olevia tietoja. Se ei tietenkään vaadi maakuntamatkailua vaan tietoa kyetään saamaan vaikkapa videoneuvotteluilla.

Kaipa Salosta sellaista tekniikkaa löytyy.

Pohdittavaa syntyy myös vastuukysymyksissä. Esimerkiksi ongelmanuoren tai vanhuksen ollessa kyseessä, tarvitaan erilaisia palveluita. Jos yhdestä palvelusta vastaa kunta, toisesta yritys ja kolmannesta toinen yritys, homma ei toimi vaan asiakasta siirrellään luukulta toiselle. 

1 kommentti          Bookkaa tämä

Napo otti pyörän ja lähti sillä naisiin

2/5/2013

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin toisinaan Raimo Honkanen ylittää jopa itsensä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Nouse, riennä suomen kieli

2/5/2013

Käykääs ihmiset allekirjoittamassa aloite, jossa vaaditaan ruotsian kieltä valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla.

Aloitteen voi allekirjoittaa täällä.

Lisbeth vonkin allekirjoittaa...

1 kommentti          Bookkaa tämä

Ruotsalaiset osaavat vapun juhlimisenkin paremmin kuin me

2/5/2013

Useat äärivasemmistolaiset ryhmittyvät hyökkäsivät rasistiseksi väitetyn ruotsalaisten puolueen vappumarssikulkueen kimppuun Jönköpingin keskustassa.

Ilma täyttyi kivistä ja lasipulloista, joilla tähdättiin niin poliiseja kuin marssilla olleitakin. Useat ryhmittymät olivat yrittäneet päästä käsiksi marssijoihin. Poliisin mukaan kaikkiaan 29 henkilöä otettiin kiinni, joista neljä oli naamioituneita. Lisäksi kahdeksan henkilöä passitettiin pois alueelta.

Rähinässä viskottiin myös paukkupommeja ja valosoihtuja.

Ruotsin television toimittaja kertoo kuulleensa noin 15 paukkupommin räjähtävän.

“Viisi henkilöä on loukkaantunut, joista kolme vietiin sairaalaan hoitoa saamaan”, kertoo poliisin tiedottaja Ewa-Gun Westford.

Ruotsalaisten puolueella oli kello 16 asti kestävä lupa kulkueelleen. Poliisi pelkäsi, että levottomuudet kuitenkin jatkuisivat mielenosoituksen jälkeen.

Juuri ennen kello neljää mielenosoittajat vietiin pois poliisin suojatessa tapahtuman näyttämönä toimineelta Västra torgetilta.

Aamupäivän aikana kolme autoa oli sytytetty tuleen torin läheisyydessä Kristinedalsgatanilla.

Poliisin mukaan paikalle kokoontuneet vastamielenosoittajat sytyttivat autot, joista yksi kuului ruotsalaisten puolueen puoluejohtajalle.

Hieman ennen mielenosoituksen alkua poliisi löysi paukku- ja savupommeja, mitkä takavarikoitiin. Lisäksi eräästä pysäköidystä autosta oli löytynyt kettinkiä.

Poliisin mukaan varusteet viittasivat siihen, että joku aikoi kahlita itsensä kulkueen marssireitille.

Mielenosoituksen alkaessa paikalla oli noin 200 henkilöä ja 300 poliisia. Poliiseja oli haalittu paikalle myös muualta Ruotsista.

Vastaava marssi järjestettiin viime vuonna Eskilstunassa. Myös silloin äärivasemmisto oli paikalla kähinöimässä.

1 kommentti          Bookkaa tämä

PerusVappu

1/5/2013

Hiukanko oli kesäinen, mutta kylmä sää aamutuimaan kahdeksan jälkeen Salon torilla, kun Salon seudun Perussuomalaisten telttaryhmä ilmaantui paikalle. Tässä ihmetellään, että noistako vermeistä pitäisi saada teltta kasaan.

Vas. Sanna Leivonen, Marjatta Leivonen, Sinikka Makkonen, Keijo Leivonen ja Rebekka Ruutikainen.

Onnistuihan se. Ja muurikan allekin saatiin tulta.

Tohtori, kansanedustaja Lauri Heikkilä ehätti paikalla jo anivarhain aamulla ja viipyi Salossa koko päivän. Laurilla riitti puhuttajia.

Kansa on kiinnostunut perussuomalaisista ja perussuomalaiset kansasta. Suora palauta on aina erinomainen asia. Ihmisten ja heidän läheistensä huolet ovat Salossa väliin sydäntä särkevää kuultavaa.

Parhaimmillaan lettujono ulottui torin keskeltä Horninkadulle saakka.

Pannaan tähän loppuun vielä tasapuolisuuden nimissä kuva myös vasemmiston vapputilaisuudesta.

2 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Heinäkuu 2018 (93)
Kesäkuu 2018 (81)
Toukokuu 2018 (85)
Huhtikuu 2018 (49)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (53)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (47)
Marraskuu 2017 (45)
Lokakuu 2017 (71)
Syyskuu 2017 (50)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com