Päättäjät sopivat tilataksiin

1/4/2018

Miten kukaan oikein edes kehtaa puhua demokratiasta Suomessa? Sitä olen alkanut miettiä yhä enemmän näinä vuosina, kun olen itse ollut mukana politiikassa.
Olen oivaltanut, että järjestelmämme on kaukana demokratiasta – ainakin jos mittapuuna pidetään sitä kuinka suuri osuus kansalaisista on mukana päätöksenteossa. On nimittäin niin, että Suomen päätöksentekijät mahtuvat tilataksiin.

Avaanpa vähän tätä väittämääni.

Esimerkiksi kokoomuksessa on vähän yli 30 000 jäsentä, mutta näistäkin alle kymmenen prosenttia on aktiivisia.
Niinpä todellisuudessa poliittista järjestelmää pyörittää noin prosentti ihmisistä ja 99 prosenttia istuu katsomossa. Kun tällä ”promillella” on lisäksi oma (epäselvä) kieli, omat säännöt (vain johto saa päättää asioista) ja melkein voisi sanoa oma uskonto (nykymalli on paras ja ainoa), niin ei ole ihme, että demokratia ei toimi eivätkä ihmiset luota poliitikkoihin tai systeemiin.

Annanpa pari esimerkkiä.

Viime viikolla luin lehdestä, että kokoomus kannattaa Iso-Britannian Universal Credit -mallia. Näin puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo ilmoitti.

Aloin miettiä, että onko meillä edes keskusteltu asiasta. Selvitin asiaa ja kävi ilmi, että tätä kantaa ei ole pohdittu sen paremmin eduskuntaryhmässä kuin puoluehallituksessa. Eli Orpo oli avustajansa kanssa päättänyt, että tämä on kokoomuksen malli. Siis vain nämä kaksi pääsevät siihen päättäjien tilataksiin.

Pääministeri Juha Sipilä taas junaili avustajansa kanssa siniset hallitukseen. Hän lenteli vähän ympäri Suomea ja Kesärannasta kuskattiin takaluukussa avustaja pois. Eli Sipilä ja avustaja pääsevät tilataksiin.

Itseoikeutettuna taksiin pääsee tietysti presidentti Sauli Niinistö. Sinisistä Sampo Terho pääsee roikkumaan vain taksin takapuskurin päälle. Hänellä ei ole kauhean paljon sananvaltaa 1,5 prosentin kannatuksella.

Siinäpä ne sitten taisivat ollakin ne, jotka Suomessa voivat päättää asioista.

Suomen valta voi lähteä yhdessä vaikka kesälomalle samalla autolla. Näihin tilataksilaisiin kaiken lisäksi pystyvät vaikuttamaan – ehkä Niinistöä lukuunottamatta – ihan muut kuin vaikkapa puolueen jäsenet. Orpoon näkemyksiä pystyy ohjaamaan esimerkiksi Jussi Kekkonen, joka joskus kehuu päättävänsä kokoomuksen asioista.
Lobbareita tietysti riittää muitakin, Juha Sipilällä on tietysti omansa, esimerkiksi MTK ja moni muu.

Lobbareita pyörii joka nurkassa, he yrittävät päästä koko ajan taksilaisten puheille ja työntää omaa agendaansa eteenpäin. Siksi esimerkiksi yritystukia ei saada parlamentaarisessa ryhmässä purettua.

Lobbarien näkemykset vaikuttavat niin paljon, että hallitukselle asti ei oikeastaan ole mitään esittää. Jos sinne jotain pääseekin, kyllä lobbarit hoitavat loput.

Tällainen on lyhykäisyydessään meidän demokraattinen systeemimme.

Eipä ihme, että ihmisten luottamus karisee. Jotain on tehtävä, näin se ei voi jatkua. Demokratia on kriisissä, ongelmana vain on se, että päättäjät ovat täysin eri mieltä eivätkä tätä tietenkään myönnä.

Harry Harkimo

kansanedustaja (kok)

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Kesäkuu 2020 (6)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com