Yle ei enää uutisoi mitään perussuomalaisista

1/4/2014

Olemme huolestuneina seuranneet talousahdingossa kamppailevan Ylen mahdollisuutta toteuttaa ohjelmakokonaisuuksia lain edellyttämällä tavalla. Törmäsimme tosiasiaan A-Talk-ohjelman kohdalla.  Eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Jari Lindström oli kutsuttu ohjelmaan keskustelemaan kehysriihestä ja valtiontaloudesta, kertoo perussuomalaisten työmies Matti Putkonen.

Lindströmille näytettiin ovea, koska ”studiossa oli vain neljä istuinta”.

- Monipuolisten ja tasavertaisten Ylen ohjelmien toteutuminen ei saa jatkossa kaatua kalusto-ongelmiin.  Lahjoitamme tästä syystä kalusto- ja resurssipulassa kärvistelevälle Ylelle yhden jakkaran ensi viikon ”työmiehen tuumaustunnilla”, Putkonen lupaa.

- Uutis- ja ajankohtaistoimituksen johto yritti tökerösti peitellä Ylen talousahdinkoa hakemalla journalistisia perusteita puheenjohtaja Lindströmin käännyttämiseen. Perustelut ontuvat. Ylen mukaan ohjelmaan haluttiin journalistisin perustein ministerikokemusta omaavat keskustelijat, koska aihe oli vasemmistoliiton lähtö hallituksesta. Kokoomuksen valinta, Petteri Orpo, ilman päivänkään ministerikokemusta oli näillä perusteilla orpo valinta.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Hakkaa vaimoa kepillä tai vedä korvista

1/4/2014

A Gift For Muslim Couple (Lahja muslimipareille) -kirjassa neuvotaan muun muassa, että aviomiehet voivat piiskata vaimojaan tai vetää heitä korvista.

Daily Mail -lehden mukaan 160-sivuista kirjaa mainostetaan vastanaineille tai muutaman vuoden aviossa olleille pareille suunnattuna oppaana. Sen takakannessa kerrotaan teoksen käsittelevän avioliittoa, sen sudenkuoppia sekä avioerojen syitä. Takakansitekstissä kirjan mainostetaan myös opastavan, kuinka liitto onnistuu. Itse kirjan sävy on toinen.

- Aviomiehen tulisi kohdella vaimoaan ystävällisyydellä ja rakkaudella, vaikka hän välillä olisikin typerä ja hidas, sen sivuilla neuvotaan.

Väkivalta sallitaan. Jo avaussivuilla kerrotaan myös, että aviomiehen voi olla tarpeellista rajoittaa vaimoaan väkivalloin tai jopa uhata häntä. Miehen vallassa on muun muassa määrätä, saako vaimo poistua kotoa ilman hänen lupaansa. Miehellä on oppaan mukaan myös lupa kurittaa vaimoa fyysisesti, ja olla antamatta tälle rahaa.

Kirjan mukaan vaimoa saa lyödä kädellä tai kepillä, tai vetää korvista. Teos kuitenkin varoittaa, ettei vaimoja saisi hakata kohtuuttoman paljoa.

Vaimon on oppaan mukaan täytettävä miehen toiveet,. Lisäksi hän ei saa näyttäytyä suttuisena, vaan naisen tulee kaunistautua puolisoaan varten.

Kirjasta nousi kohu, kun se tuli myyntiin kanadalaisessa kirjakaupassa. Teos on myyty sieltä loppuun, mutta sitä on yhä saatavilla islamilaisissa verkkokaupoissa. Monet maltilliset muslimitkin ovat arvostelleet Maulavi Ashraf Ali Thanvin kirjoittamaa opasta. Esimerkiksi kanadalainen muslimipoliitikko Tarek Fatah vaatii, että kirja vedetään kokonaan pois myynnistä.

- En sanoisi, että teos on viharikos, mutta se kannustaa miehiä hakkaamaan naisia, hän kuvailee Toronto Sun -lehdessä.

Pitäisiköhän kääntyä muslimiksi, kun vaikuttaa mukavalta uskonnolta.

Jos kuitenkin ostan ensin rouvalle kirjan lahjaksi ja kysyn, mitä mieltä hän on.

Näen tässä selkeän uhan.

Voin nimittäin itse saada turpiini.

Muslimit väittävät, että islam on rauhan ja rakkauden uskonto, mutta ei tämä siltä oikein vaikuta.

Lisäksi jutussa on (ainakin) yksi virhe.

Maltillisia muslimeja ei ole olemassa.

Lähde: Iltalehti

1 kommentti          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Tammikuu 2020 (19)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com