Kunnallisverossa korotuspaineita maahanmuuttajien takia

9/10/2015

Vastaanottokeskuksia on saatu monin paikoin pystyyn nopeasti. Pula majapaikoista on silti yhä kova. Suomea koetteleva turvapaikanhakijoiden iso määrä on iso ponnistus kunnillle.

– Kun turvapaikanhakijat saavat oleskeluluvan, niin edessä on heidän kotouttamisensa. Se, miten me tässä onnistumme, ratkaisee aika paljon sen, minkälaisia veronkorotuspaineita tulee, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen sanoo. 

– Nykyisellä järjestelmällä kotouttaminen ei pelaa. Tarvitaan paljon uudistuksia, Kietäväinen tuskailee.

Valtio kantaa taloudellisen vastuun ensivaiheen vastaanottokeskuksista ja hätämajoituksesta. Kolmen vuoden kotouttamisjakson jälkeen vastuu oleskeluluvan saaneiden palveluista, koulutuksesta ja terveydenhuollosta on kunnilla. Tämä on luomassa korotuspaineita myös kunnallisveron suuntaan. 

– Oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija on kolmen vuoden kotouttamisjakson jälkeen samassa asemassa kuin muutkin kuntalaiset.

Kunta saa valtiolta tietyin perustein valtion osuuksia, mutta nämä kattavat vain valitettavan pienen osan kokonaiskustannuksista.

– Alle seitsemänvuotiaiden osalta korvaukset eivät esimerkiksi kata lähes tulkoonkaan päivähoidon kustannuksia, Kietäväinen laskee.

Avainasemassa on kotouttamisen onnistuminen. Mikäli kotouttamishanke pyörähtää oikeaan suuntaan niin ovensa turvapaikanhakijoille avanneissa kunnissa kassavirta voi olla pitkässä juoksussa jopa positiivinen.

– Jos me tässä kotouttamisessa onnistumme, niin nämä ihmiset työllistyvät ja tilanne on päinvastainen, se vahvistaa kansantaloutta. Jos ollaan massoittain työttöminä, niin näkymä on kyllä huolestuttava, Kietäväinen sanoo.

Lähde: Yle, koko juttu löytyy täältä.

Upee juttu.

Kiitos kaikille salolaisille, jotka kannattavat turvapaikanhakijoiden sijoittamista Saloon.

Siinäpähän maksatte.

Minä en aio maksaa.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Vinkkimiehet

9/10/2015

Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat ja heidän välisensä uskonnolliset jännitteet puhuttavat MTV.fi:n Vinkkimiehiä uudessa jaksossa.

Islaminuskoiset jakautuvat Irakissa kahteen päälahkoon, sunni- ja shiiamuslimeihin.

Vinkkimiehet ovat saaneet kuulla lähteiltään, että tilanne vastaanottokeskuksissa on räjähdysherkkä.

– Kaikki se tieto mitä viranomaiskentältä on saatu, on huolestunutta. Tänne on tullut sekä shiiamuslimeja että sunnimuslimeja ja he ovat samoissa vastaanottokeskuksissa. Näiden uskonnollisten ryhmien väliset jännitteet tekevät tilanteesta räjähdysherkän. Kyse on verivihollisista, rikostoimittaja Pekka Lehtinen kertoo ohjelmassa.

– Eli vaikka suomalaisten kahjojen polttopullot ovat pahaa, vielä pahempi tilanne ovat nämä sisäiset erimielisyydet, rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä sanoo.

Shiiat ja sunnit ovat riidelleet profeetta Muhammedin perinnöstä 600-luvulta alkaen. Shiiat kannattavat profeetta Muhammedin suvun valtaa ja sunnit taas profeetan seuralaisten valtaa.

Lähde: MTV, koko juttu vinkkimiehistä eli Jarkko Sipilästä ja Pekka Lehtisestä löytyy täältä

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kokoomuksen Ben Zyskowicziltä radikaali ehdotus

9/10/2015

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) ehdotti eduskunnan täysistunnossa, että turvapaikanhakijoiden oikeutta valittaa kielteisestä päätöksestä voitaisiin rajoittaa.

–Ministeri mainitsi, että johtuen tästä turvapaikanhakijoiden suuresta määrästä, on kasvamassa myös kielteisistä päätöksistä tehtävät valitukset Helsingin hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tähän on nyt reagoitu kertomalla, että käsittelyä korkeimmassa hallinto-oikeudesta, siis valituslupien käsittelyä, aiotaan keventää kolmen tuomarin kokoonpanosta kahden tuomarin kokoonpanoksi, Zyskowicz sanoi.

Zyskowicz kertoo, että hänellä on ministerille ”suoraviivainen ja ehkä radikaalikin ratkaisu”.

–Koska jo valitusmahdollisuus maahanmuuttoviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen täyttää ihmisoikeussopimusten vaatimukset niin minun mielestäni voitaisiin kieltää valittaminen siitä eteenpäin korkeimpaan hallinto-oikeuteen, koska siitä eteenpäin jokainen kielteisen päätöksen saanut käy kaikki asteet loppuun saakka ihan viivyttämisenkin vuoksi, hän sanoi.

Oikeusministeri Jari Lindström (ps) vastasi Zyskowiczille heti.

–Edustaja Zyskowiczin huomio tästä, että riittääkö tämä  kolmen tuomarin menettelystä kahden tuomarin menettelyyn siirtyminen. Eihän se tietenkään riitä. Tässä koko ajan etsitään muitakin keinoja. Olen antanut ohjeistusta tuonne meidän virkamiehille, että älkää kertoko minulle mitä me emme voi tehdä, vaan kertokaa, mitä voimme tehdä, koska olemme täysin poikkeuksellisessa tilanteessa liittyen tähän turvapaikkakeskusteluun, Lindström sanoi.

Lähde: Uusi Suomi verkkolehti

4 kommenttia          Bookkaa tämä

Maahanmuuttajien tukia leikataan nopealla aikataululla

9/10/2015

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä kertoi Työmiehen tuumaustunnilla, että maahanmuuttajien tuki- ja kotouttamisjärjestelmään tulee merkittäviä tiukennuksia ja uudistuksia.

– Uudessa järjestelmässä maahanmuuttajien vastuu itsestään kasvaa ja rahoituksen taso tulee olemaan pienempi kuin työmarkkinatuki. Haemme tason niin, että se on varmasti alhainen, Mäntylä painottaa.

Myös sosiaali- ja terveysministeriön sekä työministeriön roolit maahanmuuttoasioissa määritellään uudelleen.

– Erillinen järjestelmä on välttämätön, jotta voidaan seurata rahan liikkumista ja vaikuttavuutta. Nyt järjestelmä on pirstoutunut eri hallinnonaloille ja toimijoille. Esimerkiksi työministeriö vastaa kotouttamisesta, mutta sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa etuuksia.

Kotouttamiseen 251 miljoonaa euroa

Pakolaisvirta aiheuttaa vaikeuksia valtiontaloudelle. Mäntylän mukaan kotouttamiseen kuluu tänä vuonna noin 251 miljoonaa euroa sekä päälle vielä EU-rahastot.

– Tietyistä maista tulevien osalta voidaan sanoa, että elämisen kustannukset katetaan erilaisten sosiaalitukien avulla.

Hallitus linjasi maahanmuuttopolitiikkaa perussuomalaisten ajamaan suuntaan syyskuussa. Sen perusteella sosiaali- ja terveysministeriössä on tehty selvitystyötä voidaanko sosiaaliturvajärjestelmää muuttaa siten, että oleskeluluvan saaneet henkilöt eivät kuuluisi asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän piiriin vaan heillä olisi oma kotouttamisjärjestelmä.

Työkaluja haetaan Tanskasta

Mäntylän mukaan maahanmuuttajien tuki- ja kotouttamisjärjestelmän remonttiin haetaan mallia Tanskasta.

– Tanskassa turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut huomattavasti sen jälkeen kun tiukennukset ovat tulleet voimaan. Poimimme Tanskan mallista ne hyvät osat, jotka vievät meidän omaa kotouttamisjärjestelmää eteenpäin, Mäntylä painottaa.

Tanskan perustuslain mukaan sosiaalietuuksissa on mahdollista asettaa tiukempia vaatimuksia maahanmuuttajille, koska kyse on verorahoitteisesta järjestelmästä.

– Oikeus etuuksiin ei voi syntyä välittömästi maahantulosta vaan tulee voida edellyttää integroitumista, Mäntylä mainitsi Tanskan mallista.

Tanskassa integraatioetuutta maksetaan kaikille, joilla ei ole muuta toimeentuloa ja jotka eivät ole asuneet maassa viimeisen kahdeksan vuoden aikana seitsemän vuotta.

Integraatioetuus on noin 50 prosenttia etuudesta, jota asumisaikavaatimuksen täyttävät henkilöt saavat. Oikeus esimerkiksi täyteen lapsilisään edellyttää muilta kuin EU-kansalaisilta kahden vuoden Tanskassa asumista. Malli ei koske EU-kansalaisia tai Tanskan kansalaisia, jotka tulevat toisesta EU-maasta.

Muutoksia haetaan nopeasti

Selvitystyö valmistuu lokakuun kuluessa. Hallituksen esityksen luonnos valmistuu marraskuussa ja se lähetetään lausunnolle joulukuussa. Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle ensi vuoden alussa ja Mäntylän mukaan sen on tarkoitus tulla voimaan maaliskuussa.

– Aikataulu on realistinen ja tämä yksi on yksi esimerkki siitä työstä, jota teemme perussuomalaisen maahanmuuttopolitiikan ajamiseksi yhteistyössä hallituksen kanssa.

Perustuslaillisia näkökulmia ei Mäntylän mukaan ohiteta missään vaiheessa.

– Jos me haluamme jotain tässä maassa muuttaa, niin pitää olla myös rohkeutta viedä niitä muutoksia eteenpäin. Emme luo uutta lainsäädäntöä vaan parannamme vanhaa lainsäädäntöä.



Suomen Uutiset

Mika Rinne

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomessa parhaillaan 80 vastaanottokeskusta ja lisää tulee

9/10/2015

Suomessa toimii tällä hetkellä noin 80 vastaanottokeskusta, joista hätämajoitusyksiköitä on yli puolet. Toisaalta uusia keskuksia joudutaan perustamaan kiireessä, eikä kilpailutuksia ehditä järjestää.

Hanna Kautto

Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Mariankatu 20

9/10/2015

Koulutuskuntayhtymä aikoo myydä Mariankatu 20:n kiinteistön. Salon kaupungin arkkitehti Jarmo Heino on sitä mieltä, että tässä on Salolle erinomainen mahdollisuus.
Olen täysin samaa mieltä.

Kiinteistö on yli kahden hehtaarin suuruinen ja sillä sijaitsee 5 500 neliön kokoinen rakennus.

Heino kertoo, että Salorankadun varrelle on suunniteltu yritystoimintaa, mutta myös asuntorakentaminen olisi mahdollista. Kuinka upea puistoväylä Salorankadusta tulisikaan.

Salo ryhtyy tekemään kehittämissuunnitelmaa, jossa tarkastellaan ympäristön kaupunkikuvallisia ja toiminnallisia vaihtoehtoja.

Kaupunginsuunnittelulautakunta käsittelee ohjelmaa ensi viikon kokouksessaan.

Vaikka Salossa on parhaillaan kaikki mullin mallin, niin siitä huolimatta pitää uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että Salon on vielä mahdollista nousta murheen alhosta.

Jos jäämme paikoillemme, kehitys ajaa meidän ohitsemme ja naapurikaupungit korjaavat hyödyn.

Mutta jäähän meille sentään turvapaikanhakijat.

Niin ja vielä. Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni, eikä välttämättä edusta Salon Perussuomalaisten valtuustoryhmän mielipidettä.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Jussi Halla-aho ja kotouttaminen

8/10/2015

Palaisin vielä asiaan, josta puhuin Lieksan kotoutuskaavion yhteydessä, eli kotoutumisen ja kotouttamisen mittaamiseen. Keskustelin eilen vihreän poliitikon kanssa aiheesta ja huomasin, että osapuolet käsittelevät tätä asiaa aivan erilaisilla abstraktiotasoilla.

Ensinnäkin: Keskustelun lähtökohdaksi ei saa ottaa maahanmuuton rajoittamista, koska se on kuulemma mahdotonta. Keskustelua saa käydä vain siitä, miten kotoutetaan onnistuneesti, koska ne tulevat kuitenkin ja koska kotoutuminen on kaikkien etu.

Viimeksi mainitusta olen samaa mieltä. Siis siitä, että jos joku tulee, kotoutuminen on kaikkien etu. Sanoin kuitenkin, että MINÄ en tiedä, miten kotoutetaan suuri määrä irakilaisia ja somaleja, ja että jos tietäisin, myisin reseptini eurooppalaisille valtioille ja olisin rikas.

Sen sijaan kysyin, miten VIHREÄT kotouttaisivat irakilaisia ja somaleja. Sain taas listan toimenpiteistä, jotka kuulemma hoitavat homman, vaikka ne minun mielestäni eivät vaikuttaneet uskottavilta. Esim. perustulo kuulemma edistää maahanmuuttajien työllistymistä.

Seuraavaksi kysyin, miksi noita toimenpiteitä ei ole toteutettu kaikkina niinä vuosina, joina vihreät ovat olleet hallituspuolue. Ja pitäneet hallussaan peräti työministerin salkkua.

Tähän sain vastaukseksi, että vihreät eivät toki saa kaikessa tahtoaan läpi, koska ovat pieni puolue. (On toki näin, mutta seuraavaksi herää kysymys, eivätkö muut puolueet, esim. demarit, vasemmisto ja rkp halua maahanmuuttajien työllistyvän. Jos vihreät lääkkeet ovat tepsiviä tai edes järkevän kuuloisia, luulisi niille löytyvän kannatusta ainakin muista hyvien ihmisten puolueista.)

Lopulta sain linkin johonkin työ- ja elinkeinoministeriön aiesopimukseen maahanmuuttajien työllistämiseksi vuodelta 2009. Sitä olivat hääräämässä ainakin Astrid Thors ja Anni Sinnemäki. Keskustelukumppanini myönsi, että tämä ei ole kovin räiskyvää, mutta "tehokas politiikka harvemmin on".

Kysyin, millä tavalla tuo aiesopimus on vaikuttanut maahanmuuttajien työllisyyteen. Vastaukseksi sain, että: "En tiedä. Ei mitään hajua."

Kysyin, mistä hän tietää, että kyseinen politiikka on tehokasta, jos hänellä ei ole hajuakaan siitä, miten (jos mitenkään) se on tehonnut.

Vastaukseksi tuli jotain sellaista kuin: "En ole mikään kotouttamisen asiantuntija, mutta parempi on edes yrittää kuin olla tekemättä mitään, eikö vain?"

No, on kai.

Jussi Halla-aho (ps)

tohtori

Euroopan parlamentin jäsen

1 kommentti          Bookkaa tämä

ISIS-terroristeja Suomessa

8/10/2015

- Jo nyt on käy­nyt il­mi si­säi­sen tur­val­li­suu­den kan­nal­ta joi­ta­kin on­gel­mal­li­sia piir­tei­tä, jot­ka liit­tyvät maa­han­muut­toon. On viit­tei­tä tai oi­keas­taan tie­toa­kin sii­tä, et­tä maa­han on saa­pu­nut hen­ki­löi­tä joil­la on yh­teyk­siä ter­ro­ris­ti­seen toi­min­taan, muun muas­sa ISIS-jär­jes­töön, puolustusmi­nis­te­ri Jussi Nii­nis­tö sa­noo.

Lähde: Radio Helsinki

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Maahanmuuton, vapaan liikkuvuuden ja monikulttuurin hinta Suomessa

8/10/2015

Otetaanpa uusi yritys. Tässä koko lista vuoden 2005 maaliskuun lopusta tähän päivään.

Jokaisesta tapauksesta löytyy lähteet, mutta kokonaispituus on lähes 160 sivua, joten on mahdoton kopioida blogiini.

Tässä päivämäärät ja nimikkeet niistä rikoksista, joita maahanmuuttajat ovat Suomessa tehneet ja josta on tullut tuomio. Toisin sanoen niistä, joista on käry käynyt. Herra yksin tietää, paljonko on jäänyt poliisilta pimentoon.

Miettikää, mitä ihana monikulttuurisuus Suomelle maksaa?

Kannattiko?

31.03.2005 Turku, tuomio taposta ja törkeästä ryöstöstä
??.06.2005 Paikkakunta?, 4-vuotiaan tytön törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö ja pahoinpitely
20.06.2005 Oulu, joukkoraiskaus – ns. saksiraiskaus
29.06.2005 Helsinki, tuomio raiskauksesta, lapsien seksuaalisesta hyväksikäytöstä jne.
08.07.2005 Oulu, tuomio kahdesta raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja huumausainerikoksesta MM-kultamitalistille.                 
04.08.2005 Tampere, tappo
05.08.2005 Helsinki, murha
26.09.2005 Helsinki, somalijengin suorittamat katuryöstöt 2005 ja 14-vuotiaan raiskaus
01.10.2005 Helsinki, kuolemaan johtanut pahoinpitely
26.10.2005 Turku, törkeä ryöstö
06.12.2005 Turku, pahoinpitely
07.01.2006 Hiv-positiivinen puri poliisia
16.02.2006 Helsinki, tappo
21.02.2006 Helsinki, tuomio perheen kunniaan liittyvästä pahoinpitelystä
08.03.2006 Helsinki, kuolemaan johtanut puukotus
29.03.2006 Helsinki, teinitytön raiskaus (syyte)
08.06.2006 Turku, joukkoraiskaus
10.06.2006 Helsinki, tuomio vanhuksiin kohdistuneista ryöstöistä
14.06.2006 Helsinki, pahoinpitely
15.07.2006 Turku, puukotus
23.07.2006 Turku, pahoinpitelyjä
??.07.2006 Kuopio, tappo yliajamalla
06.08.2006 Turku, pahoinpitely
09.08.2006 Helsinki, sarjaraiskaaja
14.08.2006 Helsinki, alaikäisen raiskauksen yritys
16.08.2006 Lahti, 14-vuotiaan tytön tapon yritys
25.08.2006 Lahti, 14-vuotiaan tytön ahdistelijat iskivät taas
19.08.2006 Lahti, tuomio seksuaaliseen tekoon pakottamisesta
10.09.2006 Oulu, pahoinpitely
18.09.2006 Turku, pahoinpitely
08.10.2006 Ruotsinlaiva, raiskaus
16.10.2006 Jyväskylä, useita ahdistelu- ja hyväksikäyttötapauksia
27.11.2006 Turku, kolme kertaa raiskauksen yritys
15.11.2006 Turku, Ryöstö
20.11.2006 Vantaa, tuomio taposta
16.12.2006 Oulu, joukkoraiskaus
23.12.2006 Lahti, pakottaminen sukupuoliyhteyteen
13.01.2007 Oulu, raiskaus puukolla uhaten
15.01.2007 Turku, pahoinpitely
25.01.2007 Turku, tuomio joukkoraiskauksesta ja varkauksista
27.01.2007 Jyväskylä, tuomio lasten hyväksikäytöstä ja seksuaalisiin tekoihin pakottamisesta
29.01.2007 Turku, raiskauksen yritys
05.02.2007 Helsinki, tuomio sarjaraiskaajalle
03.03.2007 Oulu, joukkoraiskaus
13.03.2007 Helsinki, tuomio verisistä ryöstöistä
09.03.2007 Turku, Oppilas uhkasi toista veitsellä koulussa
14.03.2007 Turku, perheen kunniaan liittyvä rikosilmoitus
21.03.2007 Turku, Lapseen kohdistunut vakava seksuaalirikos
28.03.2007 Espoo, raiskauksen yritys
30.03.2007 Turku, seksuaalirikosten sarja
01.04.2007 Espoo, joukkotappelu
06.04.2007 Tampere, raiskaus
08.04.2007 Espoo, raiskauksen yritys
15.04.2007 Oulu, pahoinpitely
22.04.2007 Turku, ryöstö ja kaksi törkeää pahoinpitelyä
23.04.2007 Imatra, murha ja murhan yritys
25.04.2007 Helsinki, puukotus
29.04.2007 Oulu, Pahoinpitely, kotirauhan häirintä jne.
30.04.2007 Oulu, Kotirauhan häirintä, laiton uhkaus jne.
02.05.2007 Turku, pahoinpitely
07.05.2007 Helsinki, 13 vuotiaan tytön ahdistelu
17.05.2007 Turku, pahoinpitely
17.05.2007 Joensuu, joukkotappelu
20.05.2007 Joensuu, pahoinpitely
23.05.2007 Helsinki, ryöstöjä ja pahoinpitelyjä
24.05.2007 Helsinki, pahoinpitely
29.05.2007 Helsinki, mies riehui puukon kanssa
02.06.2007 Turku, joukkotappelu
06.06.2007 Raahe, tapon yritysten ja raiskausten suma
06.06.2007 Vantaa, ryöstöt
09.06.2007 Vantaa, raiskaus
13.06.2007 Tampere, todistajan pahoinpitely
15.06.2007 Oulu, tuomio seksuaaliseen tekoon pakottamisesta
17.06.2007 Eurajoki, puukotus
18.06.2006 Turku, 14- vuotiaan joukkoraiskaus
29.06.2007 Vantaa, ihmiskauppa (syyte)
13.07.2007 Helsinki, murha
26.07.2007 Turku, ryöstö
01.08.2007 Espoo, seksuaalinen häirintä
03.08.2007 Vantaa, 14- vuotiaan hyväksikäyttö
07.08.2007 Espoo, lasten murha
10.08.2007 Vantaa, epäilty pikkutyttöjen hyväksikäyttö
18.08.2007 Vantaa, puukotus
26.08.2007 Helsinki, puukotus
27.08.2007 Helsinki, kaksi puukotusta
29.08.2007 Espoo, laiton uhkaus ja tapon yritys (syyte)
31.08.2007 Helsinki, törkeä pahoinpitely
01.09.2007 Littoinen, väkivaltainen ryöstö
01.09.2007 Helsinki, joukkotappelu
02.09.2007 Helsinki, pahoinpitely
09.09.2007 Turku, pahoinpitely
12.09.2007 Helsinki, raiskauksen yritys
14.09.2007 Turku, törkeä pahoinpitely
15.09.2007 Tampere, tieltä suistaminen ja röyhkeä varkaus
23.09.2007 Helsinki, törkeä tuhotyö
29.09.2007 Kokkola, joukkotappelu
29.09.2007 Oulu, pahoinpitely
30.09.2007 Kokkola, puukotus
10.10.2007 Kuopio, koulutytön ahdistelu
13.10.2007 Rovaniemi, pahoinpitely
14.10.2007 Seinäjoki, väkivaltainen ryöstö
16.10.2007 Kuopio, tapon yritys
24.10.2007 Yli kymmenen raiskauksesta epäiltyä kiinni Vantaalla
24.10.2007 Lahti, ryöstön yritys
28.10.2007 Oulu, raiskaus
29.10.2007 Turku, väkivaltainen ryöstö
05.11.2007 Helsinki, pahoinpitely
06.11.2007 Turku, tuomiot nuorisojengille
14.11.2007 Järvenpää, törkeä kotirauhan rikkominen, törkeä pahoinpitely, vahingonteko jne.
16.11.2007 Turku, Tuomio sarjaraiskaajalle mm. 10-vuotiaan raiskaus
01.12.2007 Turku, törkeä pahoinpitely – mies puri naiselta korvan irti
03.12.2007 Rauma, kuolemaan johtanut puukotus
08.12.2007 Oulu, tapon yritys
10.12.2007 Espoo, raiskaus
15.12.2007 Tampere, tuomio pahoinpitelyistä ja raiskauksesta
23.12.2007 Kajaani, raiskaus
08.01.2008 Uuskaarlepyy, väkivaltainen ryöstö
16.01.2008 Turku, naisen pahoinpitely
24.01.2008 Joensuu, pahoinpitely
08.02.2008 Kotka, puukotus
08.02.2008 Helsinki, ryöstö
13.02.2008 Kajaani, tuomio raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
15.02.2008 Turku, joukkotappelu
18.02.2008 Pori, tapon yritys
23.02.2008 Helsinki, joukkotappelu
24.02.2008 Raisio, joukkotappelu
24.02.2008 Helsinki, ryöstö ja puukotus
15.03.2008 Tampere, väkivaltaiset ryöstöt
19.03.2008 Tampere, tuomio raiskauksen yrityksestä
19.03.2008 Tampere, tuomio raiskauksesta ja raiskauksen yrityksestä
12.04.2008 Kajaani, ryöstö ja pahoinpitely
21.04.2008 Helsinki, väkivaltainen ryöstö
24.04.2008 Helsinki, pahoinpitelyt
27.04.2008 Pieksämäki, kolme erillistä pahoinpitelyä
29.04.2008 Espoo, ammuskelu ja puukotus
30.04.2008 Helsinki, puukotus ( 1.)
30.04.2008 Helsinki, puukotus (2.)
05.05.2008 Turku, pahoinpitely ja ryöstö
11.05.2008 Helsinki, törkeä pahoinpitely / puukotus
12.05.2008 Turku, seksuaalinen ahdistelu
16.05.2008 Kuopio, pahoinpitelyitä jalkapalloturnauksessa
17.05.2008 Turku, raiskaus
31.05.2008 Kittilä, pahoinpitely
01.06.2008 Tampere, alaikäisen tytön raiskaus
03.06.2008 Turku, törkeä ryöstö
03.06.2008 Helsinki, Miehet hakkasivat odottavan äidin
09.06.2008 Turku, tuomio raskaana olleen naisen pahoinpitelystä
15.06.2008 Jyväskylä, useita pahoinpitelyitä
16.06.2008 Helsinki, puukotus & pahoinpitelyitä
16.06.2008 Helsinki, pahoinpitelyitä
25.06.2008 Turku, tuomiot pahoinpitelyistä
30.06.2008 Espoo, raiskaus
09.07.2008 Turku, joukolla toteutettu seksuaalirikos
13.07.2008 Kajaani, pahoinpitely
16.07.2008 Turku, aseellinen ryöstön yritys
16.07.2008 Helsinki, Pedofiliasta epäilty mies vältti oikeudenkäynnin pakoilemalla
22.07.2008 Turku, pahoinpitely
27.07.2008 Helsinki, törkeä pahoinpitely / puukotus
29.07.2008 Helsinki, alaikäisen seksuaalinen joukkohyväksikäyttö (Rajasaaren vapaa liikkuvuus bileet ...)
31.07.2008 Helsinki, yliajon yritys
17.08.2008 Oulu, ryöstöjä
21.08.2008 Helsinki, törkeä ihmiskauppa ja paritus
26.08.2008 Helsinki, pahoinpitely ja näpistys
07.09.2008 Hirvensalmi, murhan yritys ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen
12.09.2008 Espoo, tuomio veitsellä uhkailemisesta
14.09.2008 Oulu, ryöstö
14.09.2008 Kajaani, törkeän pahoinpitelyn yritys ja naisen pahoinpitely
15.09.2008 Helsinki, pahoinpitely
19.09.2008 Espoo, pahoinpitely
22.09.2008 Espoo, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
30.09.2008 Helsinki, raiskaus ja raiskauksen yritys
06.10.2008 Kotka, tuomio raiskauksesta ja raiskauksen yrityksestä
09.10.2008 Helsinki, tuomio - vankeutta tyttären lähettämisestä Kongoon
14.10.2008 Helsinki, joukkoraiskaus
14.10.2008 Kajaani, tuomio raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
15.10.2008 Hämeenlinna, kolmen ihmisen puukotukset
16.10.2008 Helsinki, joukkotappelu
21.10.2008 Helsinki, Turkin lähetystön tuhopolton yritys
23.10.2008 Tampere, väkivaltainen ryöstö
25.10.2008 Tampere, raiskauksesta vangitseminen
10.11.2008 Kuopio, tuomio kunniamurhalla uhkailusta ja väkivallasta
17.11.2008 Kokkola, raiskauksen yritys
18.11.2008 Turku, tuomio törkeästä raiskauksesta, vapauden riistosta jne.
19.11.2008 Helsinki, alaikäisten tyttöjengin tekemät pahoinpitelyt
27.11.2008 Helsinki, pahoinpitely
06.12.2008 Helsinki, raiskaus ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen
07.12.2008 Sotkamo, kaksi törkeää pahoinpitelyä, neljä pahoinpitelyä ja muita rikoksia.
10.12.2008 Helsinki, pahoinpitely
13.12.2008 Helsinki, virkavallan väkivaltainen vastustaminen
13.12.2008 Helsinki, aseellinen ryöstö
15.12.2008 Helsinki, Vauvat ympärileikattiin ilman puudutusta - Törkeäpahoinpitely
15.12.2008 Helsinki, väkivaltainen ryöstö
15.12.2008 Helsinki, pahoinpitely
29.12.2008 Helsinki, aseellinen ryöstö
31.12.2008 Helsinki, joukkotappelu, puukotus ja useita pahoinpitelyitä (Redrum - kongolaiset VS somalit)       
01.01.2009 Lahti, aseellinen ryöstö ja pahoinpitely
02.01.2009 Hämeenlinna, aseellinen ryöstö ja pahoinpitely
05.01.2009 Vantaa, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen 3 kpl:tta
22.01.2009 Helsinki, puukotus
06.02.2009 Espoo, tuomio alaikäisen poikansa pahoinpitelystä
07.02.2009 Punkalaidun, kaksi puukotusta vastaanottokeskuksessa
09.02.2009 Helsinki, oikeudenkäynti: Lastensa raiskauksiin syyllistynyt isä mielentilatutkimukseen
15.02.2009 Tampere, raiskaus
15.02.2009 Rauma, puukotus 2 kpl:tta
22.02.2009 Oulu, aseellinen ryöstö ja pahoinpitely
23.02.2009 Helsinki, vahingonteko ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen
10.03.2009 Helsinki, aseellinen ryöstön yritys
19.03.2009 Jyväskylä, oikeudenkäynti: 3-vuotiaan raaka puukotus, törkeä rattijuopumus ja laiton uhkaus
20.03.2009 Helsinki, pahoinpitely
20.03.2009 Helsinki, aseellinen ryöstö
07.04.2009 Rovaniemi, Nuoret turvapaikanhakijat ahdistelevat naisia Rovaniemellä
18.04.2009 Kemi, kaksi irakilaista turvapaikanhakijaa suorittivat useita pahoinpitelyitä
04.05.2009 Parikkala, pahoinpitelyitä turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikössä
08.05.2009 Kainuu, alaikäisen seksuaalinen ahdistelu
15.15.2009 Helsinki, tuomio useiden lasten hyväksikäytöstä
18.05.2009 Rovaniemi, pahoinpitely
19.05.2009 Helsinki, seksuaalinen ahdistelu & pahoinpitely taksissa
24.05.2009 Turku, joukkotappelu
31.05.2009 Tampere, raiskauksen yritys
03.06.2009 Vantaa, puukotus ja joukkotappelu
04.06.2009 Kauniainen, alaikäisen seksuaalinen häirintä
09.06.2009 Jyväskylä, joukkotappelu
13.06.2009 Joensuu, vain 2kk suomessa ja tuomio törkeistä pahoinpitelyistä yms.
17.06.2009 Vantaa, vanhuksen pahoinpitely
17.06.2009 Joutseno, pahoinpitelyitä vastaanottokeskuksessa
24-27.06.2009 Pudasjärvi, useita pahoinpitelyitä vastaanottokeskuskessa
29.06.2009 Espoo, raiskauksen yritys
01.07.2009 Tampere, 3 vuotiaan lapsen ihmisryöstön yritys
03.07.2009 Rovaniemi, joukkotappelu
04.07.2009 Rovaniemi, pahoinpitely
09.07.2009 Helsinki, aseellinen ryöstö
30.07.2009 Vaasa, Väkivaltainen ryöstö ja kolme pahoinpitelyä
01.08.2009 Helsinki, seksuaalinen ahdistelu taksissa
06.08.2009 Rovaniemi, pahoinpitely
08.08.2009 Vantaa, tuomio kiskonnan tapaisesta työsyrjinnästä (orjuuttamisesta)
08.08.2009 Kajaani, raiskaus
13.08.2009 Lappeenranta, kaksi raiskausta ja avunanto raiskaukseen
15.08.2009 Vaasa, pahoinpitely
18.08.2009 Vaasa, aseellinen ryöstö
18.08.2009 Helsinki, Joukkotappelu & varkaus (Ravintola Redrum)
18.08.2009 Vantaa, alaikäisen pahoinpitely ja ryöstö
22.08.2009 Lammi, joukkotappelu
07.09.2009 Vantaa, pahoinpitely ja ryöstö
17.09.2009 Vantaa, puukotus
17.09.2009 Vantaa, yliajon yritys autolla
19.09.2009 Helsinki, pahoinpitely
20.09.2009 Helsinki, raiskaus ja ryöstö
21.09.2009 Hämeenlinna, tuomio tapon yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta
21.09.2009 Kristiinankaupunki, raiskaus
22.09.2009 Kouvola, törkeä pahoinpitely ja pahoinpitely
24.09.2009 Helsinki, syyte tapon yrityksestä ja pahoinpitelystä
25.09.2009 Espoo, raiskaus, tapon yritys ja törkeä kotirauhan rikkominen
09.10.2009 Espoo, puukotus
09.10.2009 Kristiinankaupunki, puukotus vastaanottokeskuksessa
12.10.2009 Lappeenranta, joukkoraiskaus
17.10.2009 Ruotsinlaiva, raiskaus
23.10.2009 Oulu, pitserioiden välinen joukkotappelu, väkivaltarikoksia, uhkailua ja kiristämistä
24.10.2009 Tampere, pahoinpitely
25.10.2009 Turku, naisen kidnappauksen yritys
02.11.2009 Espoo, puukotus
07.11.2009 Kajaani, puukotus ja pahoinpitely
11.11.2009 Kotka, tuomio useista raiskauksista
18.11.2009 Helsinki, uimahallin lastenaltaassa itseään tyydyttävät miehet (5 kpl/v)
19.11.2009 Lammi, puukotus ja useita pahoinpitelyitä vastaanottokeskuksessa
19.11.2009 Lappeenranta, henkirikos
24.11.2009 Helsinki, pahoinpitely
25.11.2009 Virojoki, naiskuljettajan puukotus ja törkeä ryöstö
29.11.2009 Turku, useita pahoinpitelyitä
06.12.2009 Tampere, joukkoraiskaus
08.12.2009 Jyväskylä, pahoinpitely ja ryöstön yritys
18.12.2009 Helsinki, turvapaikanhakijalle tuomio raiskauksesta
21.12.2009 Kajaani, pahoinpitely
22.12.2009 Vantaa, aseellinen ryöstö
31.12.2009 Espoo,  Joukkomurha Sellossa
21.01.2010 Joensuu, pahoinpitely
21.01.2010 Hollola, laiton uhkaus ja vahingonteko sosiaalitoimistossa
01.02.2010 Tampere, murha
07.02.2010 Vantaa, pahoinpitely
18.02.2010 Lahti, tuomio laittomasta uhkauksesta ja kolmesta kotirauhan rikkomisesta
22.02.2010 Helsinki, seksuaalirikos sukupuoliyhteyteen pakottaminen rautatieasemalla
02.03.2010 Helsinki, ulkomaalaisten nuorten hyökkäys Pukinmäen kouluun
04.03.2010 Lappeenranta, kebab ravintoloiden välinen etninen joukkotappelu
14.03.2010 Vantaa, pahoinpitely
16.03.2010 Lieksa, pahoinpitely
21.03.2010 Kajaani, naisen pahoinpitely
23.03.2010 Turku, rollaattori vanhuksen ryöstö
23.03.2010 Helsinki, joukkotappelu ja pahoinpitelyitä
30.03.2010 Helsinki, poikavauvan pahoinpitely (ympärileikkaus)
06.04.2010 Vantaa, joukkotappelu ja törkeä pahoinpitely
08.04.2010 Helsinki, tuomio kaksituntia kestäneistä raiskauksista
11.04.2010 Helsinki, pahoinpitely
13.04.2010 Helsinki, vanhusten törkeät ryöstöt
20.04.2010 Helsinki, törkeä ryöstö ja kotirauhan rikkominen
22.04.2010 Paimio, joukkotappelu vastaanottokeskuksessa
24.04.2010 Turku, puukotus
27.04.2010 Helsinki, varkaus, pahoinpitely ja kaksi virkamiehen väkivaltaista vastustamista
27.04.2010 Hartola, törkeä varkauden yritys ja törkeä pahoinpitely
01.05.2010 Vantaa, lasten seksuaaliset hyväksikäytöt puistossa
03.05.2010 Oulu, joukkotappelu pitseriassa
06.05.2010 Kuopio, Syytteet lapsen pahoinpitelystä (perheen vanhemmat) ja syyte vaimon pahoinpitelystä (perheen isä)
06.05.2010 Salo, raiskaus
16.05.2010 Kuopio, joukkopahoinpitely
20.05.2010 Kajaani, lapsen ahdistelu / pahoinpitely
20.05.2010 Lappeenranta, ilmitullut tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Vihreiden kunnallispoliitikolla
23.05.2010 Pudasjärvi, pahoinpitely vastaanottokeskuksessa
23.05.2010 Ristinummi, tahallinen yliajon yritys, törkeä pahoinpitely, liikenneturvallisuuden vaarantaminen jne.
30.05.2010 Ylihärmä, vapauden riisto ja tapon yritys
03.06.2010 Helsinki, tuomio Niklas Herlinin väkivaltaisesta ryöstöstä
05.06.2010 Tampere, aseellinen ryöstö
06.06.2010 Helsinki, joukkotappelu linnanmäellä, huvipuisto suljettu
06.06.2010 Tampere, joukkotappelu
10.06.2010 Tampere. ryöstö
11.06.2010 Helsinki, puukotus
15.06.2010 Helsinki, alaikäisen pahoinpitely ja ryöstö
15.06.2010 Jumalniemi, raiskauksen yritys
20.06.2010 Turku, kaksi pahoinpitelyä
21.06.2010 Helsinki, naisen pahoinpitely
22.06.2010 Helsinki, pahoinpitely
24.06.2010 Lieksa, seksuaalinen häirintä
26.06.2010 Espoo, joukkotappelu
07.07.2010 Turku, syyte raiskauksesta
08.07.2010 Helsinki, tappelu vastaanottokeskuksessa
09.07.2010 Helsinki, lapseen kohdistunut väkivallanteko
27.07.2010 Turku, sarja-ahdistelija (turvapaikanhakija)
06.08.2010 Tampere, sarja-ahdistelija, raiskauksen yritys ja pakottaminen seksuaaliseen tekoon 2kpl:tta
06.08.2010 Jokioinen, pahoinpitely
12.08.2010 Helsinki, törkeä joukkoraiskaus
21.08.2010 Vaasa, kaksi puukotusta
29.08.2010 Lahti, joukkotappelu
03.09.2010 Vaasa, Turvapaikanhakijan tekemä raiskaus ja pahoinpitely
04.09.2010 Helsinki, joukkoraiskaus
04.09.2010 Raisio, joukkotappelu
08.09.2010 Turku, epäilty alaikäisen seksuaalinen ahdistelu
13.09.2010 Helsinki, joukkopahoinpitely
16.09.2010 Turku, joukkotappelu jalkapallopelissä
18.09.2010 Kotka, tuomio poikalapsen pitkäaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä
20.09.2010 Vaasa, aseellinen ryöstö
23.09.2010 Helsinki, alaikäisen tytön seksuaalinen ahdistelu
25.09.2010 Helsinki, ryöstö
07.10.2010 Espoo, sarjaraiskaajan vangitseminen
14.10.2010 Lohja, tuomio törkeästä raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
16.10.2010 Vaasa, joukkotappelu
17.10.2010 Oulu, raiskauksen yritys
22.10.2010 Rovaniemi, naisen surmaaminen kuristamalla ja tuhopoltto
26.10.2010 Helsinki, törkeä raiskaus, törkeä vapauden riisto jne.
26.10.2010 Vaasa, tuomio törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja kahdesta tapon yrityksestä
03.11.2010 Turku, joukkotappelu
06.11.2010 Lahti, pahoinpitely ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen
16.11.2010 Pori, joukkotappelu
22.11.2010 Tampere, pizzerian tuhopoltto ja kolme törkeää kuolemantuottamusta
04.12.2010 Turku, joukkotappeluita
06.12.2010 Vaasa, joukkotappelu
10.12.2010 Vantaa, väkivaltaisia ryöstöjä
12.12.2010 Oulu, aseellinen ryöstö
19.12.2010 Vantaa, väkivaltainen ryöstö
30.12.2010 Pohjanmaan käräjäoikeus, tuomio raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä       
01.01.2011 Joutseno, joukkotappelu vastaanottokeskuksessa
03.01.2011 Helsinki, pahoinpitely
04.01.2011 Helsinki, tuomio ”mattoveitsellä uhkailu on erittäin painava syy purkaa työsopimus”
09.01.2011 Turku, raaka pahoinpitely
09.01.2011 Tampere, pahoinpitelyitä
11.01.2011 Helsinki, alaikäisen pojan pahoinpitely joukolla ja ryöstö
13.01.2011 Turku, seksuaalinen ahdistelu
17.01.2011 Lahti, seksuaalinen ahdistelu
19.01.2011 Lahti, tuomio väkivaltaisesta raiskauksesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä
22.01.2011 Turku, pahoinpitely
25.01.2011 Jyväskylä, törkeä ryöstö, törkeä pahoinpitely, useita tavallisina pahoinpitelyitä, törkeä kotirauhan rikkominen ja vaarallisten esineiden hallussapito
25.01.2011 Tampere, raiskauksen yritys
29.01.2011 Turku, pahoinpitelyitä
03.02.2011 Vaasa, pahoinpitelyitä
05.02.2011 Tampere, pahoinpitely
06.02.2011 Helsinki, Bussikuskin törkeä pahoinpitely
06.02.2011 Tampere, tapon yritys
08.02.2011 Lahti, tuomio HIV miehelle 16-vuotiaan raiskauksesta ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä
11.02.2011 Helsinki, aseellinen ryöstö
11.02.2011 Turku, pahoinpitelyt
15.02.2011 Helsinki, teinitytön pahoinpitely
02.03.2011 Vantaa, tuomiot törkeistä ryöstöistä
02.03.2011 Helsinki, tuomio oman 1,5 vuotiaan lapsen tapon yrityksestä (lattiaan paiskaamalla)
04.03.2011 Turku, pahoinpitely
05.03.2011 Vaasa, tuomio raiskauksesta ja pahoinpitelystä
05.03.2011 Helsinki, raiskaus
06.03.2011 Espoo, joukkopahoinpitely pesäpallomailoin ja teräsputkin
17.03.2011 Tampere, poliisi tutkii kolmea raiskausta
30.03.2011 Turku, alaikäisen pahoinpitely
30.03.2011 Närpiö, naisen pahoinpitely työpaikalla
04.04.2011 Turku, tuomio vanhusten ja vammaisten väkivaltaisista ryöstöistä
05.04.2011 Helsinki, tuomio pahoinpitelystä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta, virkamiehen vastustamisesta sekä kunnianloukkauksesta
11.04.2011 Helsinki, teinityttöjen pahoinpitelyt
14.04.2011 Helsinki, joukkopahoinpitely
14.04.2011 Turku, tuomio turvapaikanhakijan raiskauksesta taparikolliselle
15.04.2011 Helsinki, tuomio kahdesta raiskauksesta, kahdesta pahoinpitelystä, neljästä laittomasta uhkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta
17.04.2011 Maarianhamina, tuomio raiskauksesta ruotsinlaivalla
21.04.2011 Helsinki, joukkopahoinpitely
02.05.2011 Vaasa, pahoinpitelyitä
13.05.2011 Turku, tuomio raiskauksesta ruotsinlaivalla
20.05.2011 Vantaa, joukkopahoinpitely, väkivaltainen ryöstö
25.05.2011 Espoo, 70-vuotiaan miehen tapon yritys kirveellä ja ryöstö
04.06.2011 Kajaani, joukkopahoinpitely
04.06.2011 Turku, tuomio alaikäisen raiskauksesta
10.06.2011 Kotka, tuomio raiskauksesta ja pahoinpitelystä
13.06.2011 Rovaniemi, törkeä pahoinpitely, törkeä rattijuopumus, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen jne.
29.06.2011 Turku, tuomio alaikäisen törkeästä raiskauksesta
02.07.2011 Porvoo, vanhusten väkivaltaisia ryöstöjä
04.07.2011 Helsinki, törkeä pahoinpitely joukolla
07.07.2011 Närpiö, törkeä pahoinpitely (puukotus) ja pahoinpitely
12.07.2011 Kajaani, pahoinpitelyt porukalla
17.07.2011 Turku, joukkoraiskaus ja pahoinpitely
17.07.2011 Pori, useita pahoinpitelyitä
17.07.2011 Seinäjoki, törkeä pahoinpitely
21.07.2011 Tampere, joukkotappelu
26.07.2011 Helsinki, kaksi pahoinpitelyä joukolla
27.07.2011 Pudasjärvi, joukkotappelu
12.08.2011 Espoo, tapon yritys
14.08.2011 Jyväskylä, tappo, laiton (raiskaamisella) uhkaus ja luvaton käyttöön otto
15.08.2011 Rovaniemi, naisen tappo
18.08.2011 Tampere, naapurin ampuminen
26.08.2011 Salo, raiskauksen yritys
30.08.2011 Vaasa, aseellinen ryöstö
31.08.2011 Puolanka, aseellinen ryöstönyritys
12.09.2011 Lahti, raiskaus
15.09.2011 Espoo, tuomio raiskauksesta ja kahdesta raiskauksen yrityksestä
17.09.2011 Seinäjoki, joukkotappelu
27.09.2011 Vaasa, vanhuksen väkivaltainen ryöstö
30.09.2011 Helsinki, joukkotappelu
30.09.2011 Helsinki, tuomio kahdesta raiskauksesta ja pahoinpitelystä
09.10.2011 Lieksa, joukkotappelu (törkeä pahoinpitely)
12.10.2011 Varkaus, teinityttöjen sarja-ahdistelija
16.10.2011 Raisio, alaikäisten tyttöjen ahdistelija
17.10.2011 Helsinki, sarja ahdistelija, raiskauksen yrityksiä, ryöstön yrityksiä jne.
17.10.2011 Rauma, väkivaltainen ryöstö joukolla
17.10.2011 Helsinki, Romanian romaneiden suorittama pahoinpitely
19.10.2011 Helsinki, tuomio seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ulkomaalaisrikkomuksesta
26.10.2011 Ylivieska-Raahe, tuomio raiskauksesta
27.10.2011 Helsinki, joukkotappelu
30.10.2011 Lahti, joukkotappelu
12.11.2011 Tampere, joukkoraiskauksen yritys
16.11.2011 Kajaani, vanhuksen väkivaltainen ryöstö
19.11.2011 Turku, tuhopolton yritys vastaanottokeskuksessa
20.11.2011 Närpiö, raiskaus, sukupuoliyhteyteen pakottamista, kiskontaa jne.
30.11.2011 Helsinki, tuomio HIV:n tartuttaneelle raiskaajalle (vapautus)
04.12.2011 Helsinki, tuomio raiskauksista
12.12.2011 Espoo, murhan yritys
14.12.2011 Helsinki, tuomio sukupuoliyhteyteen pakottamista
16.12.2011 Helsinki, väkivaltainen ryöstö
28.12.2011 Jyväskylä, pahoinpitely
30.12.2011 Helsinki, tuomiot ympärileikkauksista
08.01.2012 Tampere, joukkotappelu
22.01.2012 Vaasa, törkeä pahoinpitely
06.02.2012 Helsinki, tuomio murhan yrityksestä
17.02.2012 Vantaa, tapon yritys
22.02.2012 Tampere, Kolmen tanssiopettajan tekemä laaja seksuaalirikosten sarja
02.03.2012 Turku, joukkotappelu
24.03.2012 Vantaa, tuomio (vapauden riisto), aikuisen törkeä raiskaus ja alaikäisen raiskaus
29.03.2012 Turku, raiskauksen yritys
13.04.2012 Jalasjärvi, tieltä ojaan kiilaaminen, pahoinpitely ja ryöstö
13.04.2012 Kajaani, raiskauksen yritys
13.04.2012 Helsinki, tuomio 15-vuotiaan tytön joukkoraiskauksesta
20.04.2012 Tampere, isä lukitsi perheen kotiin ja naulasi verhot seinään, koska naapurissa oli poikia
24.04.2012 Helsinki, tuomio joukkoraiskauksesta - uhri tuli raskaaksi
27.04.2012 Kajaani, tuomio Lapsen raiskauksesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä
01.05.2012 Tampere, raiskaus
04.05.2012 Lahti, 12-vuotiaan tytön pahoinpitely
08.05.2012 Helsinki, törkeä raiskaus
09.05.2012 Helsinki, paritus ja ihmiskauppa
11.05.2012 Vantaa, Poliisi varoittaa: Mies hakkaa tuntemattomia naisia Tikkurilassa
16.05.2012 Helsinki, tuomio pakottamisesta sukupuoliyhteyteen ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 20.05.2012 Lappeenranta, joukkotappelu
25.05.2012 Jyväskylä, lastenahdistelija (lasten seksuaalinen hyväksikäyttö)
04.06.2012 Kemi, kolmikon suorittama pahoinpitely ja ryöstön yritys
13.06.2012 Vantaa, raiskaus
16.06.2012 Espoo, väkivaltainen ryöstö ja törkeä kotirauhan rikkominen jne.
17.06.2012 Loviisa, törkeä pahoinpitely
19.06.2012 Helsinki, tuomio törkeästä ihmiskaupasta – prostituutioon pakottamisesta
21.06.2012 Sodankylä, henkirikoksen yritys
25.06.2012 Turku, tuomio törkeästä pahoinpitelystä
05.07.2012 Helsinki, tuomio sarjaraiskaajalle
07.07.2012 Helsinki, tuomio raiskauksesta
09.07.2012 Helsinki, murhan yritys (drive-by shooting)
10.07.2012 Helsinki, vanhusten väkivaltaiset ryöstöt
16.07.2012 Oulu, tuomio tapon yrityksestä
21.07.2012 Rovaniemi, useita pahoinpitelyitä ja törkeä pahoinoitely (puukotus) jalkapalloillessa
26.07.2012 Vantaa, seksuaalinen häirintä ja pahoinpitely
29.07.2012 Turku, raiskauksen yritys
02.08.2012 Tampere, raiskaus
23.08.2012 Turku, tuomio raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jne.
08.09.2012 Vantaa, törkeä ryöstön yritys (pahoinpitely)
08.09.2012 Tampere, tuomio pahoinpitelyistä
20.09.2012 Vaasa, pahoinpitelyitä
24.09.2012 Lahti, tuomio raiskauksesta ym. ja avunannosta raiskaukseen
30.09.2012 Helsinki, kaksi tapon yritystä ampumalla yökerhossa
09.10.2012 Helsinki, tuomio raiskauksesta
10.10.2012 käräjäoikeuden päätös kunniamurhasta epäillyn luovutuksesta Saksaan
15.10.2012 Vantaa, puukotus
01.11.2012 Helsinki, tuomio alaikäisen raiskauksista
24.10.2012 Kirkkonummi, useita pahoinpitelyitä ja uhkailuja jalkapallo-ottelussa
31.10.2012 Espoo, tuomiot väkivaltaisista kotien ryöstöistä ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
02.11.2012 Helsinki, tuomio väkivaltaisesta kiristämisestä, pahoinpitelyistä, petoksista jne.
06.11.2012 Lahti, väkivaltainen ryöstö
10.11.2012 Vantaa, tuomiot ryöstön yrityksestä ja sitä seuranneesta koston kierteestä
04.12.2012 Vantaa, väkivaltainen ryöstö
07.12.2012 Jyväskylä, mies pakotti teini-ikäisen tyttöystävänsä seksiin maanmiestensä kanssa
15.12.2012 Kainuu, epäilty raiskauksen yritys
15.12.2012 Lappeenranta, useita pahoinpitelyitä
18.12.2012 Jyväskylä, tuomio sarjaraiskaajalle alaikäisen raiskaamisesta ja  seksuaalirikoksista
26.12.2012 Turku, tuomio törkeästä vapauden riistosta (kesti n.1kk), törkeästä pahoinpitelysta jne.
28.12.2012 Espoo, tuomio useiden lasten hyväksikäytöstä
08.01.2013 Askola, murha
09.01.2013 Turku, ryöstöjä ja pahoinpitelyitä tehtaileva nuorisoporukka
16.01.2013 Helsinki, törkeä ryöstö
18.01.2013 Vantaa, seksuaalinen lähentely kauppakeskuksessa
28.01.2013 Jyväskylä, lasten ahdistelija
06.02.2013 Helsinki, turvapaikanhakijan pahoinpitely polttamalla vastaanottokeskuksessa
11.02.2013 Helsinki, taksikuskin tekemä seksuaalinen lähentely ja uhkailu
19.02.2013 Oulu, raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
11.03.2013 Helsinki, tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
15.03.2012 Hyvinkää, tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsipornon levittämisestä.
15.03.2013 Turku, tuomio raiskauksesta
15.03.2013 Helsinki, tuomio 14-vuotiaan raiskauksesta ja törkeästä lapsen hyväksikäytöstä
18.03.2013 Tampere, tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
23.03.2013 Turku, joukkoraiskauksen yritys
30.03.2013 Espoo, naisen puukotus
03.04.2013 Hyvinkää, oikeudenkäynti äidin murhaamista vauvoista
03.04.2013 Turku, tuomio väkivaltaisia ryöstöjä tehneelle rikollisliigalle
05.04.2013 Helsinki, törkeä ihmiskauppa – nainen pakotettiin prostituutioon
06.04.2013 Helsinki, kaksi tapon yritystä
20.04.2013 Helsinki, puukotus bussissa
24.04.2013 Lahti, väkivaltainen ryöstön yritys
01.05.2013 Oulu, joukkotappelu
06.05.2013 Helsinki, tuomio raiskauksesta
08.05.2013 Helsinki, tuomio - lapsien seksuaalinen hyväksi käyttö ja raiskaus
13.05.2013 Helsinki, KRP tutkii joogakoulua suomalaisnaisten ihmiskaupasta
30.05.2013 Helsinki, rasistiset pahoinpitelyt
10.06.2013 Lahti, väkivaltainen raiskaus
16.06.2013 Vantaa, väkivaltainen ryöstö
18.06.2013 Helsinki, tuomio yhdeksästä polttomurhan yrityksestä
20.06.2013 Tampere, seksirikosten sarja
06.08.2013 Pietarsaari, tuomio törkeästä raiskauksesta
18.08.2013 Seinäjoki, nuoren naisen ahdistelu
19.08.2013 Oulu, pahoinpitely vastaanottokeskuksessa
19.08.2013 Oulu, pahoinpitely
27.08.2013 Lahti, tuomio pahoinpitelystä kahdelle
14.09.2013 Vantaa, 91-vuotiaan sotaveteraanin väkivaltainen ryöstö
18.09.2013 Espoo, raiskaus
22.09.2013 Tampere, raiskauksen yritys ja törkeä pahoinpitely
25.09.2013 Turku, joukkotappelu ja puukotus
27.09.2013 Turku, tuomarin pahoinpitely alasarjan jalkapallo-ottelussa
06.10.2013 Turku, miehen hengiltä puukottaminen
11.10.2013 Helsinki, tuomio järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja pahoinpitelystä
18.10.2013 Lahti, tuomio yhdeksästä pahoinpitelystä joista yksi törkeä sekä muista rikoksista
24.10.2013 Oulu, joukkotappelu jonka  motiivit liittyivät osapuolten kansalliseen taustaan
24.10.2013 Helsinki, väkivaltainen ryöstö
05.11.2013 Helsinki, vanhuksen ryöstö
21.11.2013 Vaasa, tuomio kunniaväkivallasta
14.12.2013 Helsinki, Suurlähettiläs piti naista orjatöissä
22.12.2013 Vantaa, törkeä joukkopahoinpitely säilykepurkeilla
05.01.2014 Porvoo, törkeä ammattinyrkkeilijän ja sukulaisten suorittama pahoinpitely
06.01.2014 Tampere, tuomio törkeästä pahoinpitelystä (silmän puhkaisemisesta tuopilla) yms.
20.01.2014 Turku, tuomio väkivaltaisesta raikauksen yrityksestä ruotsinlaivalla
24.01.2014 Lahti, tuomio pahoinpitelystä moskeijassa
08.02.2014 Espoo, pahoinpitely
18.02.2014 Helsinki, useita lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä julkisissa kulkuneuvoissa
20.03.2014 Helsinki, tuomio alaikäisen raiskauksesta ravintolassa
04.04.2014 Turku, raiskauksen yritys ja pahoinpitely
28.04.2014 Porvoo, tuomio törkeästä vapaudenriistosta, ryöstöstä jne.
26.05.2014 Helsinki, tappo Maailma kylässä -festivaalin jatkoilla
05.08.2014 Turku,  joukkopahoinpitely
30.08.2014 Lahti, Tuomio alaikäisen sukupuoliyhteyteen pakottamisesta
03.09.2014 Etelä-Savon käräjäoikeus, tuomio alaikäisen sukupuoliyhteyteen pakottamisesta
05.09.2014 Espoo, tuomio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä taparaiskaajalle
05.09.2014 Helsinki, väkivaltainen ryöstö ja törkeä ryöstö
07.09.2014 Vantaa, nuorisojoukko - useita väkivaltaisia ryöstöjä
09.09.2014 Leppävirta, raiskaus
13.09.2014 Helsinki, joukko nuoria teki useita ryöstöjä väkivaltaa käyttäen
29.09.2014 Espoo, nuorisojoukko pahoinpiteli juna-asemalla
03.10.2014 Helsinki, tuomio HIV-raiskaajalle
07.10.2014 Helsinki, katujengi hakkaa ja ryöstää
08.10.2014 Turku, joukkotappelu jalkapallo-ottelussa
23.10.2014 Helsinki, tuomio törkeästä raiskauksesta
30.10.2014 Helsinki, tuomio vaimon raiskauksista ja kunnianloukkauksesta
04.11.2014 Tampere, Teinityttö yritettiin kaapata autoon
07.11.2014 Helsinki, tuomio raiskauksesta
13.11.2014 Jyväskylä, mies kävi käsiksi lenkillä olleeseen naiseen
18.11.2014 Turku, tuomio tuntemattomien sivullisten selkäänpuukotuksesta
21.11.2014 Helsinki, tuomio raiskauksesta seksirikoksien uusijalle
05.12.2014 Helsinki, somalialaisten ja irakilaisten huumejengin väkivaltainen välienselvittely
12.12.2014 Turku, tuomio lapsen raiskauksesta ja törkeästä hyväksikäytöstä
15.12.2014 Helsinki, joukkopahoinpitely lähijunassa
18.12.2014 Helsinki, tuomio vaimon taposta
01.01.2015 Vaasa, joukkopahoinpitely
02.01.2015 Ruotsinlaiva, joukkoraiskaus
14.01.2015 Oulu, kaksi kirvesmurhaa ja virkamiehen tapon yritys
23.01.2015 Helsinki, tuomio vauvan törkeästä pahoinpitelystä
27.01.2015 Helsinki, mies vangittu alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja joukkoraiskauksesta
28.01.2015 Kouvola, tuomio ihmiskaupasta – orjan pitämisestä kahdelle
06.02.2015 Helsinki, tuomio kiintiöpakolaisen karkoituksesta useiden seksuaalirikosten johdosta
08.02.2015 Helsinki, vakava pahoinpitely josta nuori suomalaismies hengityskoneeseen
13.02.2015 Rovaniemi, tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
25.02.2015 Turku, tuomio raiskauksen yrityksestä
28.02.2015 Helsinki, joukkopahoinpitely ja törkeä ryöstö
09.03.2015 Helsinki, tuomio alaikäisen törkeästä raiskauksesta linja-autossa
14.03.2015 Oulu, vakavista rikoksista etsintäkuulutettu antautui Oulun poliisille mm. raiskaus jne.
19.03.2015 Kaarina, tapon yritys
22.03.2015 Turku, raiskaus
26.03.2015 Kouvola, puukkomies riehui kansalaisopistossa
07.04.2015 Joensuu, tuomio törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä lapsen raiskauksesta
13.04.2015 Vantaa, tuhopolton yritys
15.04.2015 Helsinki, tuomio raiskauksista taparaiskaajalle
24.04.2015 Turku, tuomio kuudelle lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
15.05.2015 Joensuu, tuomio lasten törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta
19.05.2015 Turku, seksuaalirikos
25.05.2015 Espoo, tuomio alaikäisen raiskauksesta ja  lapsen törkeästä hyväksikäytöstä nuorena henkilönä
10.06.2015 Vantaa, tuomiot somalitytön pahoinpitelystä isälle ja veljelle
20.06.2015 Kokkola, joukkopahoinpitely
23.06.2015 Helsinki, tuomio joukkoraiskauksesta
24.06.2015 Kuopio, tuomio kehitysvammaisen raiskaamisesta
01.07.2015 Helsinki, tuomio alaikäisen joukkoraiskauksesta
03.07.2015 Helsinki, tuomio raiskauksesta, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksen yrityksestä
04.07.2015 Helsinki, tuomio siskon kunniamurhaamisen suunnittelusta
10.07.2015 Pori, tuomio alaikäisen tytön murhasta ja törkeästä raiskauksesta
15.07.2015 Vaasa, tuomio sairaan asiakkaan raiskauksesta
21.07.2015 Hämeenlinna, naisen kaappauksen yritys
24.07.2015 Helsinki, tuomio pahoinpitelystä, tapon yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä jne.
24.07.2015 Helsinki, tuomio taposta
25.07.2015 Oulu, pahoinpitely ja raiskauksen yritys
29.07.2015 Oulu, joukkotappelu
01.08.2015 Joensuu, pahoinpitely ja raiskauksen yritys
02.08.2015 Oulu, joukkoraiskauksen yritys
06.08.2015 Turku, raiskauksen yritys ja törkeä kotirauhan häirintä
14.08.2015 Helsinki, tuomio sarjaraiskaajalle

3 kommenttia          Bookkaa tämä

Viimeisin kannatusgallup

8/10/2015

4 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Heinäkuu 2018 (93)
Kesäkuu 2018 (81)
Toukokuu 2018 (85)
Huhtikuu 2018 (49)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (53)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (47)
Marraskuu 2017 (45)
Lokakuu 2017 (71)
Syyskuu 2017 (50)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com