Vihaisesta puheesta

5/2/2019

Suomen poliittinen johto on tehnyt varsin selväksi, että potentiaalisten ulkomaalaisten pomminheittäjien ja seksuaalirikollisten maahan pääsyä ei aiota millään tavoin estää tai rajoittaa. Sen sijaan Suomessa keskitytään ehkäisemään ”vihapuhetta”, jollaiseksi voidaan nimetä mikä tahansa kritiikki, joka ei miellytä hallintoa.

Johtavien poliitikkojen puheiden historiaa tarkastellessa ei jää epäselvyyttä siitä, miksi orwellilaista termiä vihapuhe on ryhdytty käyttämään ja keitä vastaan vihapuheen vastaiset toimet on suunnattu.

Perussuomalaiset, noudatettu maahanmuuttopolitiikka ja konsensuspoliitikkojen pelko kansalaisten kasvavasta tyytymättömyydestä ovat asian ydin.

Heikki Porkka

Lisää tästä linkistä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Nämä mitkään ilmastovaalit ole

2/2/2019

Media koohotti muutama viikko sitten, että tulevat eduskuntavaalit ovat ilmastovaalit.

Eivät ole.

Entinen europarlamentaarikko, kokoomuksen Eija-Riitta Korhola on ottanut hienosti asiaan kantaa.

Kas näin:

Olen seurannut ilmastopolitiikkaa yli kaksikymmentä vuotta, ja voin sanoa, että äänekkäimmät ilmastoihmiset eivät osoita kiinnostusta todellisiin tuloksiin. He asettuvat kerta toisensa jälkeen poikkiteloin niille teknologisille ratkaisuille, joilla päästöjä voitaisiin oikeasti panna kuriin.

He ovat kiinnostuneempia maailmankatsomuksesta, jossa on varattu paikat syyllisille ja sankareille, väärässäolijoille ja oikeassaolijoille, syyllisyydentunnolle, ilmastoahdistukselle, moralismille ja toisten käytöksen vahtimiselle, näkyvyydelle, mediahuomiolle. Mikään näistä ei vielä ratkaise ilmastokysymystä.

Kun kaksikymmentä vuotta sitten pyrin ensimmäisen kerran Euroopan parlamenttiin, olin niitä ani harvoja poliitikkoja, jotka nostivat teemaksi ilmastonmuutoksen ja kehitysmaakysymykset.

Monta vuotta ihmettelin, miksi ilmastonmuutos ei iinnosta ketään. Sain ihan rauhassa häärätä ympäristövaliokunnassa ja väliaikaisessa ilmastonmuutosvaliokunnassa, ei sinne tunkua ollut. Teimme isoja rakenteellisia muutoksia kuten päästökaupan, mutta oli vaikeaa saada aikaan Suomessa keskustelua sen vaikutuksista. Kioton pöytäkirja astui voimaan, ja EU kuului sankareihin ja edelläkävijöihin. USA:n paheksuminen oli yhteinen ilo, maa kun jätti ratifioimatta sopimuksen.

Sitten tuli sekin aika, jolloin ihmettelin, eikö tosiaan mistään enää voi puhua mainitsematta ilmastonmuutosta. Olin tietenkin toivonut, että asia löisi läpi, mutta en arvannut, miten vähän todelliset tulokset kiinnostivat ja miten surkeaan strategiaan olimme tyytyneet.

Kiusallinen fakta on, ettei tuloksissa ole mitään kehumista, jos kokonaispäästöt sattuvat kiinnostamaan. Enkä ymmärrä, miksei tässä kysymyksessä juuri se kiinnostaisi. Päästöjen siirtäminen paikasta toiseen ei ole vielä päästöjen leikkaamista.

EU laittoi Kiotokauden aikana satoja miljardeja ilmastotoimiin. Samaan aikaan se kasvatti päästöjään. Se tapahtui siten, että EU leikkasi oman tuotantonsa päästöjä, mutta toi entistä enemmän hyödykkeitä sieltä, missä asioita tehdään likaisemmin. Jos siis kulutus otettiin huomioon, päästömme olivat kasvaneet. Jos joku ei vielä ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, sanon sen toisin sanoin: näin viedään saasteita mutta tuodaan työttömyyttä. Näin myös saastuttaja saa kilpailuedun. Epämukava totuus on myös se, että Kioton ulkopuolelle jäänyt USA leikkasi päästöjään EU:ta nopeammin.

Ilmastopolitiikkamme on yhä edelleen irrationaalisessa tai hysteerisessä vaiheessa sillä tavoin, että poliitikkomme eivät ajattele lopputulosta. He ajattelevat vain sitä, että teemme ylipäänsä jotain ja vastaamme ilmastotoimilla kansalaisten ahdistukseen, jota media ja poliitikot ja järjestöt ruokkivat. Odotan hartaasti, että siirrymme rationaalisempaan vaiheeseen, jossa todelliset tulokset alkavat merkitä jotakin ja pelkkää poseeraus alkaa tuntua petolliselta.

Eija-Riitta Korhola

filosofian tohtori

Lähde löytyy tästä.

 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Puolijauhosia viilataan linssiin Arkadianmäellä

2/2/2019

Pääministeri Jyrki Kataisen lupaukset.

Pääministeri Katainen lupasi eduskunnan kyselytunnilla Caruna-kaupan jälkeen 2013.

Lupaus: Caruna maksaa verot Suomeen.

Saatiin: Caruna ei maksa veroja, koska voitto siirretään omistajille maksettuina korkoina ulkomaille.

Lupaus: Fortum sijoittaa rahat parempituottoisiin kohteisiin, mm. puhtaan energian kehittämiseen.

Saatiin: Fortum sijoitti rahat Venäjälle, joka tähän mennessä on ollut tappiollista sekä kivihiilivoimaloihin Saksassa.

Lupaus: Sähkön hintaa säädellään, jolloin suuria korotuksia ei voi tehdä.

Saatiin: Caruna on korottanut siirtomaksuja pelkästään 2016 keskimäärin 27 %.

Lupaus: Hienoa, että saadaan ulkomaisia investointeja Suomeen.

Saatiin: Ei saatu yhtään työpaikkaa, eikä suomalaisten sähkönkäyttäjien rahastus ole investointi.

Miten minusta vaikuttaa siltä, että Arkadian mäki on täynnä puolijauhosia ja sitten umpikieroja, jotka viilaavat näitä puolijauhosia linssiin joka jumalan päivä.

Mikä on kansanedustajien osaamisaste?

Osaavatko ne muuta kuin lässyttää netissä?

Ja puhua pashaa toimittajien suosiollisella avustuksella.

Mikä on äänestäjien vastuu kelvottomista kansanedustajista?

Mieti, ennen kuin äänestät!

Täältä lisää.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Pauli Vahteran uusin blogi

2/2/2019

kertoo tällä kertaa Pekka Haavistosta ja Carunasta.

Suomalaiset poliitikot haluavat siirtyä nopeasti sähköautoihin. Ulkomaalaiset pääomasijoittajat ovat jo korkanneet kalleimmat samppanjapullonsa juhliakseen helppoa rahaa, jota tulee jatkossa entistä enemmän. Sillä sähköauton tarvitsema sähkö siirretään sähköverkon kautta.

Yrityshistorian tutkija, professori Markku Kuisma: ”sähkön jakeluverkon myyminen ulkomaiseen omistukseen on typeryyden huippu, jolle on mahdoton keksiä järkiselitystä. Jakeluverkon haltijalla on käytössään paikallisesti niin sanottu luonnollinen monopoli, josta kertyy tasaista tuottoa ilman suuria riskejä tai kilpailijoita.”

Carunasta 40 % omistavan ”First State Investmentsin infrastruktuurisijoittamisesta vastaavan Peter Meanyn mukaan luonnollisiin monopoleihin kannattaa sijoittaa, koska kilpailua ei ole ja hintoja voidaan nostaa ajan myötä.”

Koko juttu löytyy täältä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Helmikuu 2020 (24)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com