Tappaja-asteroidi

3/3/2012

Tappaja-asteroidin törmää maahan maaliskuussa 2013.

Mayojen ennustus toteutuu?

Nasa huolissaan.

Tiedemiehet sanovat että mikäli asteroidi voitaisiin torjua, olisi pian rakennettava avaruusalus sitä vastaan, mutta heidän mukaansa aikaa ei ole kuitenkaan tarpeeksi jäljellä operaation suorittamiseen.

Helmikuussa havaittu asteroidi on läpimitaltaan 60 metriä (197 jalkaa) ja sen odotetaan olevan lähimmillään maata 15. helmikuuta 2013, jolloin välimatka maan ja taivaankappaleen välillä on alle 27 000 kilometriä. On siis aika käynnistää pohdinta mahdollisesta osumisesta ja yrittää ennustaa sen lopullinen osumapaikka sekä seuraukset, kirjoittaa Russia Today -uutiskanava artikkelissaan 4.3.2012.

Tarvitaan avaruusalus, asiantuntijat sanovat. Se voisi ampua asteroidin alas tai ainoastaan syöksyä sitä päin, jotta se hajoittaisi asteroidin murusiksi tai työntäisi sen radaltaan.

"Voisimme maalata sen," sanoo NASA:n asiantuntija David Dunham.

Maalaaminen vaikuttaisi asteroidin auringonheijasteisiin ja muuttaisi sen lämpötilaa, joka vaikuttaisi sen rataan. Aleksandr Devaytkin, Venäjän Pulkovon observatorion johtaja on kuitenkin sitä mieltä, että "maalaus" tekisi asteroidista entistäkin vaarallisemman kun se tulisi takaisin vuonna 2056.

Välittämättä annetusta tehtäväsuunnitelmasta, tarvittavan avaruusaluksen rakentaminen kohtaamaan 2012 DA14 veisi kaksi vuotta - siis vähintään.

Asteroidista onkin tullut varsin karvas löytö. Se on kiertänyt kehällään jo kolme vuotta ja ristennyt maan kiertoradan useita kertoja, sanoo avaruusanalyytikko Sergey Neroenkov Venäjän Tiedeoppilaitokselta. Asteroideja vastaan luodut puolustusjärjestelmät ovatkin edelleen vain suunnitelmia paperilla.

Mutta ehkä jotain toivoa kuitenkin vielä on jäljellä.

"Asteroidi saattaa hajota kappaleiksi kun se tulee ilmakehään. Tässä tapauksessa suurin osa siitä ei koskaan tavoita maanpintaa." Sanoo Dunhan NASA:sta.

Mikäli asteroidi osuu koko pinta-alansa voimalla planeettaamme, sen iskuvoima arvioidaan yhtä suureksi kuin Tunguskan räjähdyksessä, joka vuonna 1908 kaatoi puut 2 150 neliökilometrin alueelta Siperiassa. Tämä vastaa lähes Luxemburgin pinta-alaa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomen marssi Natoa kohti jatkuu

2/3/2012

1. Eduskunta hyväksyi jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen 25.11.2011 äänin 110–47. Äänestyksestä oli poissa peräti 42 kansanedustajaa. Päätös on järjetön, koska miinat ovat halpoja, eikä niistä ole Suomessa siviileille vaaraa.

2. Joulukuun 9. päivä eduskunta äänesti Puolustusvoimien ruokahuollon yhtiöittämisestä. PURU muutettiin Leijona Catering Oy:ksi. Puolustusvaliokuntaa ei informoitu. Hinta nousi  vuositasolla yli 15 miljoonaa euroa. Päätös on järjetön.

3. Puolustusvoimien uudistus osui aikaan, jolloin puolustuslaitos on säästökuurilla. Sodan ajan reservi on 350 000 miestä. Uudistuksen jälkeen se on 230 000. Reservi ei riitä pelotteeksi mahdolliselle hyökkääjälle. Päätös on järjetön ja käytännössä lopettaa muun muassa kertausharjoitukset.

4. Varuskuntia ollaan massalakkauttamassa. Varuskuntia ja joukko-osastoja pannaan lihoiksi kaikkiaan kuusi, mukana muun muassa legendaariset Pohjois-Karjalan Prikaati ja Kauhavan lentosotakoulu. Dragsvikin varuskunta säilyy. Epäillään, että ratkaisu on kielipoliittinen.

Helmikuun 10. perussuomalaisten tohtori, kansanedustaja Jussi Niinistö jättää välikysymyksen puolustusministeri Stefan Wallinin jääviydestä. Wallin ripittää Jussi Niinistöä, Pentti Oinosta ja Ismo Soukolaa uhaten heitä jatkotoimilla.

Sotilaita jää työttömäksi ja uudelleen sijoitettavaksi noin 2300. Vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan. Itä-Suomen varuskuntien lakkautuksen jälkeen lähin varuskunta on Sortavalassa ja lähin Ilmavoimien tukikohta Pietarissa. Päätös on pöyristyttävän järjetön.

5. Helmikuun 21. kerrotaan Puolustusvoimien tuhoavan vielä aserasvassa olevia, täysin uudenveroisia, itäsaksalaisia ja kiinalaisia rynnäkkökiväärejä, joita ostettiin 90-luvun alussa noin 200 000 kappaletta. Tuhoamisen jälkeen suomalaisia rynnäkkökiväärejä jää vain noin 100 000 sotilaalle. Päätös on järjetön.

6. Maaliskuun 1. kerrotaan julkisuuteen, että Hornet-hävittäjiin hankitaan uusia ohjuksia. Suomessa on noin 60 Hornettia. Ohjukset tulevat Yhdysvalloista ja ovat tyypiltään AGM-158-JASSM –ohjuksia, jotka ammutaan ilmasta maahan. Ohjuskauppa perustuu vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon. Kokonaishinta on 178,5 miljoonaa euroa. Tällä rahalla saadaan jokaiseen Hornetiin yksi ohjus, mikä tarkoittaa sitä, että mahdollisen sotatilanteen syntyessä lentäjät voivat ammuskella parin tunnin ajan.  Samalla summalla ylläpidettäisiin Pohjois-Karjalan Prikaatia kymmenen vuotta.

Ohjuksissa on GPSD-järjestelmä, joka on yksin USA:n hallussa, ja joiden päivitykset USA:n Merivoimat lopettaa 2016. Suomella ei ole valmiuksia ohjelmien päivittämiseen. Voidaan päätellä, että USA halusi ja pääsi eroon museotavaraksi menossa olevista ohjuksista.

Maanpuolustuksen kanssa ohjuksilla ei ole mitään tekemistä, koska mahdollisessa sodassa (Venäjä) Suomen Ilmavoimat tuhotaan päivässä.

Uutinen tästä järjettömästä päätöksestä ajoitetaan sopivasti samaksi päiväksi presidentin vaihtumisen kanssa, joten se saa hyvin vähän huomioarvoa.

Ilmasta maahan ammuttavia ohjuksia käytetään yleensä terrorismin vastaisessa sodassa omaa kansaa vastaan. Mihin Suomi aikoo ohjukset ampua, pelotevaikutustahan niillä ei ole?

7. Maaliskuun 3. eduskunta äänestää Puolustusvoimien uudistuksessa. Oppositio häviää äänestyksen äänin 106–69.

8. Presidentti Tarja Halonen, Kokoomus ja sen apupuolue RKP ovat olleet järjestelmällisesti ajamassa itsenäisen Suomen puolustusta alas. Kaikki Suomen puolustusvoimiin kohdistuvat tähtäävät Natoon liittymiseen. Päätös siitä on jo tehty vallan hämärissä kabineteissa. Enää ei tarvitse tehdä muuta kuin muuttaa kansalaisten mielipide.

2 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Maaliskuu 2021 (15)
Helmikuu 2021 (51)
Tammikuu 2021 (51)
Joulukuu 2020 (51)
Marraskuu 2020 (52)
Lokakuu 2020 (68)
Syyskuu 2020 (64)
Elokuu 2020 (60)
Heinäkuu 2020 (63)
Kesäkuu 2020 (50)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com