Väliaikaista helpotusta

10/11/2015
Ruotsin hallitus päätti tänään illalla ottaa tilapäiset rajatarkastukset käyttöön maan eteläosissa.
Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan väliaikaisia rajatarkastuksia suoritetaan ainakin kymmenen päivän ajan. Ne alkavat Tanskan-rajalla torstaina kello 13. Suomen aikaa.

Rajatarkastusten avulla Ruotsi pyrkii kontrolloimaan maan rajat ylittäviä turvapaikanhakijavirtoja aikaisempaa tehokkaammin. EU-oikeuden mukaan yksittäinen EU-maa voi päättää korkeintaan kymmenen päivän rajavalvonnasta.

Hallituksen päätöstä rajatarkastusten käyttöönotosta sovelletaan Juutinrauman sillan liikenteeseen ja alueen lauttaliikenteeseen. Lautat saapuvat Ruotsiin Tanskasta ja Saksasta. Varustamoilta vaaditaan tarkat listat Ruotsiin saapuvista matkustajista.

Asia nousi pinnalle myös keskiviikkona Ylen TV1-kanavalla esitetyssä A-Studiossa. Ohjelmassa esiintyneen sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin mukaan Ruotsissa käyttöönotettavilla rajatarkastuksilla tullee olemaan vaikutus myös Suomeen.

– Jos maahan saapuvalla ei ole oikeutta tulla Ruotsiin tai hän ei hae turvapaikkaa (Ruotsista), niin hänet tullaan käännyttämään rajalta, kertoi Ruotsin sisäministeri Anders Ygeman Aftonbladetille, mitä Ruotsin päätös käytännössä merkitsee torstaista alkaen.

Rajatarkastusten myötä Ruotsiin saapuvat turvapaikanhakijat joutuvat rekisteröitymään Ruotsissa. Näin ollen he eivät voi saapua esimerkiksi Tornioon ja rekisteröityä turvapaikanhakijoiksi Suomessa.

Suomella olisi myös näissä tilanteissa oikeus palauttaa turvapaikanhakijat Ruotsiin Dublin-sopimuksen mukaisesti.

Ruotsin päätös ottaa käyttöön rajatarkastukset saattaa hillitä turvapaikanhakijoiden määrää myös Suomessa, STT uutisoi Nergin televisioesiintymisen perusteella.

Lähde: Iltasanomat. Juttu löytyy täältä.

Tosiasiassa tällä ei ole mitään merkitystä.
Muutamaksi päiväksi saadaan hengähdysaikaa, mutta väliaikaisuus ei ole ratkaisu.
Ratkaisu on hyvin yksinkertainen.

Länsiraja (ja nyt myös Itäraja) kokonaan kiinni turvapaikahakijoilta.

Jo maassa oleville nopea haastattelu ja kaikki saman tien ulos.

Omaan laskuun - luonnollisesti.

Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Ystävämme Husu

10/11/2015

Kaikkihan tietänevät Husun. Näin kertoo tästä ylimielisestä somalista kaikkiviisas Wikipedia.

Abdirahim Hussein Mohamed (s. 21. lokakuuta 1978 Mogadishu, Somalia) on suomalainen, somalialaissyntyinen keskustapoliitikko. Hän toimi Helsingin Keskustanuorten puheenjohtajana kaksi kautta vuosina 2007–2008.

Vuodesta 2013 Hussein on toiminut Helsingin kaupungin tasa-arvotoimikunnan jäsenenä. Hän on ollut aiemmin myös Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunnan jäsen ja vaalitarkkailija Suomen mandaatilla Somalimaan presidenttivaaleissa. Hän oli ehdolla eduskuntaan keskustan listalta Helsingin vaalipiirissä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja sai 227 ääntä.

Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa hän sai Helsingissä 347 ääntä ja ylsi varasijalle.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa hän sai 1 349 ääntä, kuudenneksi eniten keskustan Helsingin vaalipiirin ehdokkaista.

Oletteko nähneet jo tämän kuvan?

 

Muudan Christina Lubutini kyseli Husulta seuraavalaisia asioita.

Tästä linkistä löytyy KOKO ketju.

Kuinka ollakaan Christina teki asiasta kantelun Ylelle. Husu kun sattuu olemaan Ylen "toimittaja".
Tai ainakin hänellä on jonkin Alin kanssa ollut oma radio-ohjelma, jossa he haukkuvat suomalaisia ja Suomea. Yle hyväksyy tämän, koska heillä pitää olla palveluksessaan muutama kiintiösomali.

Näin Christina kommentoi Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvolta saamaansa kommenttia:

"Husu Hussein oli väittänyt Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvolle, että olen uhannut hänen perhettään ja että viestiketjusta oli leikattu pois uhkaukset. Tässä koko viestiketju, josta ilmenee, että viestejä oli tasan kolme kappaletta.

Nyt tietenkin odotan Husu Husseinin julkaisevan väittämänsä uhkausviestit, jotka olen hänen mielestään hänelle lähettänyt. Husunkin koneelta löytyy ihan varmasti leikkaustyökalu, jolla hän voi ottaa kuvakaappaukset viestiketjusta."

Jos minä olisin Christinan pöksyissä, tekisin laittomasta uhkauksesta välittömästi rikosilmoituksen poliisille. 

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Nyt alkaa hurreillakin olla arvostelukyky kohdallaan

10/11/2015

Ruotsin hovin tiloihin saatetaan majoittaa turvapaikanhakijoita. Toistaiseksi ei ole tiedossa, mitkä rakennukset voidaan ottaa majoituskäyttöön. Tukholman Kuninkaanlinna ei kuitenkaan ole niiden joukossa.

Ruotsiin saapuneita turvapaikanhakijoita saatetaan majoittaa Ruotsin hovin rakennuksiin. Kuningas Kaarle XVI Kustaa suhtautuu suopeasti siihen, että valtion omistuksessa olevia kuninkaallisia rakennuksia käytettäisiin majoitustiloina, kertoo Dagens Nyheter -lehti.

Mahdollisia turvapaikanhakijoiden kuninkaallisia majoitustiloja ei ole vielä listattu, mutta se tiedetään, ettei Tukholman keskustassa oleva Kuninkaanlinna ole näiden rakennusten joukossa. Kuninkaanlinna on yksi Ruotsin merkittävimmistä turistikohteista ja lukuisten ihmisten työpaikka. Näin ollen se ei hovin mukaan sovellu vastaanottokeskukseksi.

Ruotsissa on huutava pula turvapaikanhakijoiden majoitustiloista ja osa maahan saapuvista on jouduttu asuttamaan telttoihin.

– Kuningasperhe seuraa pakolaistilannetta tarkasti. Perhe pyrkii eri tavoin tukemaan pakolaisia avustavia järjestöjä, hovin tiedotuspäällikkö Margareta Thorgren kertoo Aftonbladet-lehdelle.

Kuninkaalliset ovat antaneet tukea hyväntekeväisyyssäätiöidensä kautta. Dagens Nyheterin mukaan säätiöissä on varoja yli kahden miljardin kruunun eli noin 215 miljoonan euron arvosta.

Lähde: Yle. Juttu löytyy täältä.

Nyt tekivät Gustav ja Silvia saman pahan virheen kuin pääministerimme Rauhan Sanan Juha Sipilä, jonka nimeen kirotaan jo melko paljon muutenkin tässä maassa.

Eiköhän teidän vuoronne olisi seuraavaksi Jenni ja Sauli?

5 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomalaisten juomatavat

10/11/2015

Niin, tuossa "suomalaiset ovat opettaneet juomatavat maahantulijoille" oli kysymys tästä:

to:kirjaamo.hame@poliisi.fi
subject:Omituista kielenkäyttöä uutisessa

Moro,

Ohjaisitteko tämän Lahden poliisilaitoksen johdolle. En löydä heidän yhteystietoja poliisin sivulta.

Luin tämän aamun uutisen ja olin aika tyrmistynyt tavasta jolla komisario Pekka Kokkonen vastailee toimitajalle. Tällainen kielenkäyttö ei ole poliisille sopivaa.

http://yle.fi/…/poliisia_tarvitaan_hennalan_hatamaj…/8444825

“Useimmiten henkilöt ovat vain hermostuneet toisiinsa. Mukana on myös alkoholia, ja osa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen.”

Tässä täyttyy jo merkit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, joskin sanomalehti Kalevan tapauksesta tiedämme, että suomalaisesta saa kirjoittaa vaikka mitä julkisesti, mutta tuomiolle siitä ei joudu. Muuten tekisin rikosilmoituksen välittömästi.

Haluaisin Pekka Kokkoselle sanoa, että tietääkseni olen suomalainen, enkä juo tippaakaan alkoholia. Minulta nämä “useimmat henkilöt” eivät ainakaan ole oppineet huonoja tapojaan.

Tällainen kommentointi ei ainakaan vähennä jännitteitä maahantulijoiden ja kantaväestön kesken, mikäli kantaväestöä lyödään virkavallan toimesta kuin vierasta sikaa.

Oletan että tulevaisuudessa näitä kommentteja mietitään hieman tarkemmin.

Terveisin,
Marko Parkkola
Tampere
Veronmaksaja

* * * *  *

Marko Parkkola on iso mies, entinen voimanostaja, joka sairastui vakavasti ja käyttää nyt pyörätuolia.

Anarkistit hyökkäsivät hänen kimpuunsa eräässä mielenosoituksessa ja pahoinpitelivät hänet sairaalakuntoon.

Poliisi ei suostunut ottamaan ainakaan ensimmäisellä kerralla ilmoitusta rikoksesta vastaan.
Jatkoa en ole seurannut, joten saattaa olla, että poliisi on muuttanut Parkkolan ilmoituksen johdosta kantaansa.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Islam jo toiseksi suurin uskontokunta Suomessa

10/11/2015

Turvapaikanhakijoiden vuolas virta muslimimaista Suomeen on muutamassa kuukaudessa nostanut islamin maan toiseksi suurimmaksi uskontokunnaksi ortodoksien ohi.

Muslimeja on maassa nyt päälle 70 000, kun mukaan lasketaan maahantulijat viidestä yleisimmästä muslimimaasta. Luku ei ole virallinen, vaan Ylen tilastoista laskema siten, että Afganistanin, Irakin, Iranin, Somalian ja Turkin Suomessa vuoden 2014 lopussa asuneiden kansalaisten lukumäärään on lisätty samoista maista tänä vuonna tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä lokakuun lopussa.

Lisäksi nyt laskettu luku nousee koko ajan, sillä turvapaikanhakijoiden tulo on taas kiiihtynyt. Turvapaikanhakijoita on saapunut tänä vuonna jo 28 000, pääosa Irakista ja Afganistanista.

Ortodoksit putosivat kolmanneksi noin 61 000 jäsenellä. Seuraavaksi yleisimpiä ovat Jehovan todistajat, Suomen vapaakirkko ja Katolinen kirkko. Evankelis-luterilaisuus on edelleen ylivoimainen valtauskonto neljällä miljoonalla jäsenellä. Uskontokuntiin kuulumattomia on 1,3 miljoonaa.

Pieni osa kuuluu seurakuntaan

Turvapaikanhakijoita vastustavissa mielenosoituksissa on julistettu Suomen olevan matkalla kohti islamilaista helvettiä nykyisellä sallivalla linjallaan. Mutta minkä sortin muslimeja vastaanottokeskuksiin asettuneet turvapaikanhakijat, lähinnä irakilaiset, oikein ovat?

Örveltämistä ei ole meillä ollut, eikä poliisijuttuja alkoholin takia.

– Ei heitä voi sanoa kovan linjan muslimeiksi. Kutsuisin heitä pääosin tapauskovaisiksi, sanoo Joutsenon vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen.

– He ovat muslimeja, tavallisia muslimeja, ei ääri-islamilaisia, sanoo Turun vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Heimo Nurmi.

Tilastojen valossakin valtaosa tulijoista on maallistuneita muslimeita. Islamilaisiin seurakuntiin kuului 2014 reilut 12 000 jäsentä, mikä on vain murto-osa muslimimaista saapuneiden kokonaismäärästä.

Rukoushetkissä alle puolet

Joutsenon Kähkösen mukaan "asiakkaat" pitävät kyllä rukoushetkiään, mutta niissä käy alle puolet asujista.

– Nuoria miehiähän turvapaikanhakijat lähinnä ovat, jotkut tuntuvat nauttivan keskiketterääkin. Mutta ei siitä ole haittoja meille koitunut, Kähkönen kertoo.

Kähkösen mukaan turvapaikanhakijoiden juomatavat sijoittuvat suomalaisen ja keskieurooppalaisen tyylin välimaastoon.
 tölkkiä keskiolutta/päivä, eikä muuhun jää euroakaan.

Lähde: Yle. Juttu löytyy täältä.

Herrat Jari Kähkönen ja Heimo Nurmi eivät ilmeisesti ole perehtyneet Optulan eli oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastoihin, joissa muun muassa irakilaiset loistavat lähestulkoon rikollislistan kärjessä.

Muista Euroopan maista saadut kokemukset kertovat samaa.

Suomessa eräillä paikkakunnilla vokeissa poliisi joutuu käymään jopa kymmenen partion voimin - tarkoittaa 20 poliisia - lähes päivittäin.

Todella rauhallista väkeä siis.

Mutta vikahan on suomalaisten, jotka ovat opettaneet turvapaikanhakijat juomaan.

Maltillisista muslimeista ei kannata puhua yhtään mitään.

Jokainen "maltillinen muslimi" muuttuu ääri-islamistiksi siinä vaiheessa, kun ISIS-terroristi pistää Kalashnikovin piipun otsalle.

Ja ISIS-terroristeja Suomessa, jopa Supon mukaan (on käsittämätöntä, että Supo tämän myöntää) on.

Supolla on 300 ukkoa omien puheidensa mukaan seurannassa.
Veikkaan, että luvusta puuttuu yksi nolla.
Ajatelkaa, mitä tämä kaikki Suomen kansalle maksaa.

Arkkpiispa Kari Mäkinen ja piispa Irja Askola varmaan riemuitsevat tästä uutisesta. Ainakin niin kauan, kuin se on mahdollista. Sillä kauaa tämä tilanne ei säily.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Tukholman kirjeenvaihtaja oli oikeassa

10/11/2015

Tukholman kirjeenvaihtaja PTK oli oikeassa.

Tässä sanomalehti Kalevan uutisen PTK:n ennakoimasta maahanmuuttotulvasta tältä päivältä.

Tornion järjestelykeskukseen saapui tiistaina noin 390 turvapaikanhakijaa. Hieman yli puolet turvapaikanhakijoista oli afganistanilaisia.

Järjestelykeskuksessa rekisteröitiin eilen 310 turvapaikanhakijaa ja tehtiin turvapaikkakuulusteluja 13 turvapaikanhakijalle.

Turvapaikkakuulustelujen aiempaa vähäisempi määrä selittyy sillä, että tulkkeja ei ole ollut saatavilla niin paljon kuin turvapaikkakuulustelujen tekemiseen tarvittaisiin.

Keskusrikospoliisi tutkii, onko järjestelykeskuksessa syytä kirjata ilmoitus yhdestä epäillystä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Eilisen päivän aikana Torniosta lähti kahdeksan linja-autollista eli noin 400 turvapaikanhakijaa vastaanottokeskuksiin ympäri Suomea.

Keskiviikon aikana odotetaan saapuvaksi hieman alle 200 turvapaikanhakijaa.

Lähde: Kaleva. Juttu löytyy täältä.

Eikä tulva tietenkään tähän lopu. Lisää väkeä on tulossa Ruotsin kautta. Tänään kello 17.55 lähteneellä junalla on tulossa noin 400 afgaania, joista peräti kymmenkunta naisia. He ovat huomenna tai viimeistään ylihuomenna Tornion porteille kolkuttamassa.

Lienette myös kuulleet paikkakunnasta nimeltä Raja-Jooseppi.

Katsokaa Suomen kartasta, missä se sijaitsee.

Olen jokseenkin varma, että siellä alkaa kohtapian melkoinen vilinä.

Älkää sitten sanoko, ettette tienneet.

Ainoa joka tässä maassa ei tiedä, että Suomi on uppoamassa, on sisäministeri Petteri Orpo.

Mies pitäisi saada vaihtoon. Hän on jo nyt saanut toiminnallaan aikaan korvaamatonta vahinkoa isänmaalle.

 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Laura Huhtasaari - turvapaikanhakijat käännytettävä heti

10/11/2015

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii pysäyttämään turvapaikanhakijoiden saapumisen Suomeen. Käytännössä hän haluaa välittömästi käyttöön rajatarkastukset ja Ruotsin kautta tulevat turvapaikanhakijat takaisin.

– Keinolla millä hyvänsä on saatava turvapaikanhakijat käännytettyä. Tulijat eivät lopu ja tämä voi jatkua vaikka 50 vuotta. Sadat miljoonat haluavat Eurooppaan, Huhtasaari sanoo.

Sopimuksia voi rikkoa

Huhtasaaren mielestä Suomi voi jättää nykyiset sopimusvelvoitteensa noudattamatta.

– Jos sopimuksia olisi noudatettu muissa EU-maissa, meillä ei olisi nykyistä turvapaikanhakijoiden määrää. Siksi meidänkään ei ole pakko noudattaa kaikkia sopimuksia. Meillä Suomessa vallitsee tsaarinaikainen mentaliteetti lakien ja sopimusten noudattamisessa. Ei EU:ta tarvitse kumartaa maahan asti, Huhtasaari arvostelee.

Huhtasaaren mielestä Suomen maine ei kärsi, vaikka sopimuksia ei noudatettaisi. Hän arvioi, että Suomen maineelle on haitallisempaa, jos taloustilannetta ei saada kääntymään paremmaksi.

– Kansainväliset sijoittajat eivät katso sitä, montako turvapaikanhakijaa Suomi on ottanut.

Huhtasaari kertoo myös olevansa hyvin pettynyt sisäministeri Petteri Orpoon (kok.) ja pitävänsä virheenä, että perussuomalaiset ei saanut sisäministerin paikkaa.

Jussi Halla-aho sisäministerinä olisi ollut Suomen etu, Huhtasaari sanoo.

Tiistaina sisäministeriö kertoi, että turvapaikanhakijoiden majoitustilat ovat loppumassa. Ministeriössä harkitaan telttamajoitusten käyttöönottoa. Suomeen on saapunut tänä vuonna yli 27 000 turvapaikanhakijaa.

Lähde: Yle. Juttu löytyy täältä.

Huhtasaari on aivan oikeassa, sitähän tässä nyt on yritetty selvittää kohta pari kuukautta.

Puhumisen aika on ohi, nyt tarvitaan toimintaa ja toimjaa eikä vatulointia.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Malmö muuttui yhdeksi suureksi pakolaisleiriksi

10/11/2015

Tukholman kirjeenvaihtaja PTK on erittäin huolissaan.

Niin minäkin.

Tässä PTK:n raportti tänään Ruotsista kuvineen päivineen.

Malmö on nyt aivan samanlaisessa tilassa kuin mitä olemme nähneet kuvia Etelä-Euroopassa. Valtavat ihmismassat kuljeksivat kaupungilla päättömänä. Juna toisensa jälkeen rahtaa Tanskan puolelta 100-250 kehitysmaalaista kerralla. Kööpenhaminasta tulee juna yhtä tiheään kuin Helsingissä kulkee paikallisjunia. Sen lisäksi Trelleborgista, joka sijaitsee noin 30 km Malmösta etelään, saapuu kolme kertaa päivässä laivalla 300-500 henkeä.

Malmön asema ja keskusta on aivan hallitsemattoman kaaoksen vallassa. Ihmiset nukkuvat ravintoloiden pöydillä, syvennyksissä ja joka paikassa. Ulostetta on kaikkialla. Sairaanhoitopuolella ollaan huolissaan, että tuberkuloosi saattaa levitä, sillä on tullut viitteitä, että joillakin kehitysmaalaisilla olisi tauti.

Katso kuvia tarkkaan ja jaa ne omalle kansanedustajallesi. Tämä hulluus on nyt aivan Suomen rajoilla.

Tuo vyöry liikkuu päivän aikana Tukholmaan ja huomenna tai ylihuomenna Tornioon.

Aikaa on vähän!


 

 

Tässä on mies, jolla on ratkaisun avaimet taskussaan.

Sisäministeri Petteri Orpo.

Onko teidän tarkoituksenne upottaa koko Suomi tai ainakin vaihtaa kansamme?

Miksei mitään tapahdu?

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Tämäpä ullatus

10/11/2015

Pankkikortin tunnusluku urkitaan ja lompakko varastetaan.

Poliisin mukaan tämä on yleistynyt Helsingin rautatieasemalla viime aikoina.

Ikääntyneeltä naiselta varastettiin lompakko Helsingin rautatieasemalla viime lauantaina. Poliisin mukaan tekijöiksi epäillään kolmea ulkomaalaista miestä.

Nainen oli ostamassa junalippua rautatieaseman lippuautomaatista, kun samaan aikaan häneltä oli ilmeisesti urkittu maksukortin tunnusluku.

Nainen laittoi lompakon laukkuunsa, mutta huomasi sen myöhemmin kadonneen. Hieman myöhemmin naisen tili oli nostettu tyhjäksi.

Poliisi tutkii tapausta varkautena ja maksuvälinepetoksena. Poliisi julkaisi epäillyistä kuvat ja pyytää yleisöltä tietoja epäiltyjen henkilöllisyydestä ja heidän liikkeistään. Poliisi pyytää ilmoittamaan vihjeet virka-aikana numeroon 0295 475 568 ja virka-ajan ulkopuolella numeroon 0295 417 915. Vinkkejä voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen ryosto.helsinki@poliisi.fi.

Lähde: Iltasanomat. Juttu löytyy täältä.

Poliisi nimittää tätä "ikäväksi ilmiöksi".

Kaikenlaista.

Jos joku viitsii hieman vilkaista Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastoja, niin takaan, että tukka nousee pystyyn.

Mikä ihme saa suomalaiset munattomat poliitikot hyväksymään tämän ulkolaisten tekemän rikollisuuden, vaikka lähes koko kansa, lukuun ottamatta punavihreitä piipertäjiä, huutaa kurkku suorana, että "Nyt riittää".

Ei mene perille ei.

Ehkä auttaisi, jos hallitus olisi kuitenkin hajoitettu ja sisäministeriksi vaihdettu Juho Eerola.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava

9/11/2015

Perussuomalaisten kansanedustaja, lakimies Ville Tavio on tehnyt lakialoitteen vakavasta rikoksesta tuomittujen ulkomaalaisten automaattisesta karkottamisesta.

– Jos ulkomaalainen tuomitaan kahden vuoden tai pidempään vankeusrangaistukseen, hänet määrätään automaattisesti rikostuomion yhteydessä käännytettäväksi tai karkotettavaksi sekä toistaiseksi voimassaolevaan maahantulokieltoon, Tavio esittää.

Nykykäytäntö liian kankea

Nykyisin ulkomaalaisen rikollisen maasta käännyttäminen tai maasta karkottaminen sekä maahantulokiellon määrääminen tapahtuvat useamman viranomaisen toiminnan ja useamman tuomioistuimen prosessin myötä.

– Karkotus tapahtuu nykyisin reittiä käräjäoikeus/hovioikeus/KKO (rikostuomio), poliisi (esitys), maahanmuuttovirasto (päätös) ja hallinto-oikeus/KHO (valitus). Lakialoitteen myötä karkotus tapahtuisi suoraan nykyisen prosessin ensimmäisessä vaiheessa (rikostuomio) tekemällä karkotuksesta rikoksen lisärangaistuksen.

– Laki toisi toteutuessaan huomattavia säästöjä poliisille, maahanmuuttovirastolle ja tuomioistuimille. Lisäksi karkotusprosessi nopeutuisi, Tavio perustelee.

Maasta poistamista nopeutetaan

Tavion mielestä vakaviin rikoksiin syyllistynyt ulkomaalainen on menettänyt yhteiskuntaluottamuksensa Suomessa ja siksi lain vahvana lähtökohtana tulisi olla tällaisen henkilön karkottaminen.

– Aloite on sopusoinnussa Sipilän hallitusohjelman kirjauksen kanssa, jonka mukaan törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden, rikoksen uusijoiden ja yleiselle järjestykselle vaarallisten henkilöiden maasta poistamista nopeutetaan, Tavio painottaa.

Suomen Uutiset

2 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Huhtikuu 2020 (10)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com