CNN

13/7/2018

”CNN is fake news, I don´t take questions from CNN” (CNN on valemedia, en ota kysymyksiä  CNN:ltä), totesi Trump kylmän viileästi CNN:n edustajalle lehdistötilaisuudessa (lyhyt video, 27 sekuntia) , jonka piti yhdessä Britannian pääministeri Theresa Mayn kanssa.

Toivottavasti presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin kykenevät edistämään Helsingissä rauhan tilaan tähtääviä toimia, vaikka suomalaisen valtamedian väki, Yleisradio jälleen etunenässä, on yrittänyt tehdä kaikkensa, että Helsinkiin saataisiin mahdollisimman epämiellyttävä yleistunnelma.

Heikki Porkka

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomessa NO-GO -alueita

13/7/2018

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen myöntää: Suomessakin kohta no-go -alueita vuodelta 2017.

- Jos kansalaiset tietäisivät, miten huonosti asioiden todellinen laita on, kukaan ei nukkuisi yötään kunnolla.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen myöntää vihdoinkin, että myös Suomessa on kohta no-go -alueita, kertoo Iltalehti.

Kolehmaisen mukaan se on mahdollista, jos poliisien suorituskykyä ja kapasiteettia koko ajan alennetaan. Mikäli resursseja ei lisätä, uhkat ovat muuttumassa "kohtuullisen hyvin hallinnassa" olevassa Suomenkin sisäisessä turvallisuudessa naapurimaan Ruotsin kaltaisiksi.

No-go -alueet ovat laittomia alueita, jonne viranomaisilla ei ole mitään asiaa.

Kolehmainen sanoo, ettei hän halua tällaista tilannetta Suomeen. Kuka haluaisi?

Hyvin kuvaavaa on se, että valtiovarainministeriö suunnitteli alun perin poliisien määräksi 2020-luvun alkuun enää alle 6 500 poliisia ja vuonna 2005 poliisimiehiä oli noin 7 800, kun nykyisin määrä on vain noin 7 200.

Iltalehden poliiseille tekemässä jättikyselyssä huomattava on kuitenkin se, että moni vastanneista piti 8  000 poliisin määrää miniminä kansallisen turvallisuuden takaamiseksi.

Lisäksi uutta terrori-iskua Suomessa pitää todennäköisenä jopa 94 prosenttia vastanneista poliiseista ja yli puolet vastaajista ei usko poliisin resurssien riittävän lainkaan terrori-iskujen ehkäisyyn.

Peräti 87 prosenttia vastanneista poliiseista pitää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden radikalisoitumista "vähintään melko suurena uhkana".

Iltalehti kuvailee jättikyselyynsä vastanneiden poliisien tuntemuksia näin:

- Poliisin resurssit on ajettu niin alas, että jos kansalaiset tietäisivät, miten huonosti asioiden todellinen laita on, kukaan ei nukkuisi yötään kunnolla.

Kyselyssä poliisit toivat esille myös loppuun palamisen. Erityisen merkille pantavaa on se, että "tilanne on monella poliisiasemalla jo niin turhautunut", että se on johtanut osan poliiseista vaihtamaan alaa.

Poliisiylijohtaja Kolehmaisesta on "kiistatonta", että poliisihenkilöstö työskentelee kovan työpaineen alla.

Iltalehden poliisikyselyssä selvisi nyt myös tuurilla selviäminen ja rikoksien selvittämättä jättäminen. Iltalehden mukaan resurssipulasta on puhuttu jo vuosia ennen "pakolaiskriisiä". Kuitenkin "nyt on tosi kyseessä", sillä rästissä poliiseilla olisi muitakin töitä, "vaikka terrorismin uhka-arvio ei olisi noussut ja vaikka Suomessa ei olisi yhtään turvapaikanhakijaa".

Näistä poliisiylijohtajan vahvistamista, nyt Suomeenkin kehittymässä olevista no-go -alueista Ruotsissa, Oikea Media on kirjoittanut useita kertoja. Näillä alueilla Ruotsissa poliisi on menettänyt täysin käsky- ja toimivaltansa.

Ruotsi on käynyt läpi myös nämä samat Iltalehden Suomen poliiseille tehdyssä jättikyselyssä nyt ilmenneet rikoksien ratkaisemiseen liittyvät pulmat ja poliisien työssäjaksamisongelmat.

Vuonna 2015 vain 14 % kaikista rikoksista Ruotsissa saatiin ratkaistua ja vuonna 2016 80 % Ruotsin poliiseista harkitsi työnsä lopettamista.

Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun terrorismiasiantuntija Magnus Ranstorpin mukaan väkivaltaisten islamistien lisääntynyt määrä johtuu Ruotsin no-go-alueiden eristäytymisestä:

"Islamistien on ollut helppo noilla alueilla värvätä kenenkään häiritsemättä. Ennalta ehkäisevät toimenpiteet ovat olleet melko kesyjä ja vaisuja, jos vertailette Tanskaa ja Ruotsia. Tanska on yliopistotasolla ja Ruotsi päiväkotitasolla."

Ruotsin poliitikot eivät (kuten eivät suomalaisetkaan) vieläkään ole samaa mieltä poliisin kanssa hallitsemattoman maahanmuuttokriisin todellisuudesta, vaikka esimerkiksi 90 prosenttia Ruotsin ammuskeluista on maahanmuuttajien tekemiä.

Ruotsi jatkaa palaavien Isis-taistelijoiden vastaanottamista ja antaa heille suojattuja identiteettejä, asumisen, työn, koulutuksen ja "muun taloudellisen tuen".

Suomi vaikuttaa toistavan Ruotsin virheitä ruotsalaisen poliisijohtajan varoittuksista huolimatta.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomeen tarvitaan uusi, rehellinen media

12/7/2018

Olen saanut kylläkseni valemedioista.

Lopullisesti.

Yhtään ainutta aviisia, jossa puhutaan roskaa, en tule elinaikanani tilaamaan.
Myös Ylen katselu on jäänyt lähes kokonaan. En katso ajankohtaiohjelmia, uutisia tai politiikkaa käsittelevia juttuja, koska Yle valehtee niin paljon kuin ennättää.

Sama koskee Helsingin Sanomia.

Suomeen tarvittaisiin laajalevikkinen sanomalehti, joka syrjäyttäisi Helsingin Sanomat nykyisestä asemastaan. Lehden toimittajien pitäisi olla poliittisesti sitoutumattomia. Toinen vaatimus olisi se, että he osaisivat kirjoittaa sujuvaa suomea. Lisäksi uutisointia Euroopasta ja EU:sta pitäisi voimakkaasti lisätä, samalla kun kirjoituksen mierolaisista ja Afrikasta voisi jättää lähes kokonaan tekemättä.

Milloin muistat lukeneesi vaikkapa Sveitsiä käsitteleviä uutisia?

Jos Helsingin Sanomista poistaa Trumpin, Putinin ja Venäjän päivittäisen haukkumisen sekä suomalaisten miesten halveksimisen, jäljelle jää lukukelpoista tavaraa pari-kolme prosenttia.

Helsingin Sanomien roska- ja valejournalismin takia levikki ja sitä myötä mainostulot laskevat huikeaa vauhtia.

Se on tietysti pelkästään hyvä asia.

5 kommenttia          Bookkaa tämä

Turku ja SPR

12/7/2018

Laittomasti maassa oleskelevien hätämajoituspalvelut nousivat keskusteluun, kun sosiaalisessa mediassa alkoi kiertää kuva Suomen Punaisen Ristin allekirjoittamasta kirjeestä. Kirje oli lähetetty Varissuolla sijaitsevan kerrostalon asukkaille arviolta kesäkuun puolivälissä ja siinä pyydettiin asukkaita pitämään hätämajoituspaikka salassa turvallisuussyihin vedoten. Mutta miten koko sotku oikein sai alkunsa?

SPR:n Varsinais-Suomen piiri ei toimi hätämajoituspalveluiden järjestämisessä yksin. Se on solminut Turun kaupungin kanssa puitesopimuksen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden hätämajoituspalveluiden tuottamisesta ajalle 1.6. – 31.12.2018. Päätös syntyi Turun sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 16. toukokuuta. SPR esitti palveluiden järjestämisen hinnaksi 128 500 euroa.

Aikaisemmin Turun kaupunki ja SPR:n Varsinais-Suomen piiri ovat tehneet yhteistyötä turvapaikanhakijoiden hätämajoituksen järjestämisessä vuosina 2015-2016. Päätös ulkoistaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ja siten laittomasti maassa oleskelevien hätämajoituspalvelut SPR:n hoidettavaksi on kuitenkin ensimmäinen laatuaan Turussa. Esitys nostettiin ensi kertaa esille Turun sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 25. huhtikuuta.

– Päätösesitys oli hyvin ylimalkainen. Esityksessä ei ollut kustannusarviota, eikä mistään paikasta ollut puhetta. Lautakunnalta haettiin lupaa vain SPR:n kanssa tehtävän puitesopimuksen tekemiseen, kertoo Turun sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Pirjo Lampi (ps).

– Olin jo silloin koko asiaa vastaan – PS:n linjahan on tässä aivan selvä. Me emme hyväksy laittomasti maassa olevien palveluiden laajentamista.

Esityksessä ei ollut edes kustannusarviota, joten Lampi sai asian yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi.

Kustannusarvio esitettiin seuraavassa kokouksessa 16. toukokuuta. Samalla kerrottiin, että Varissuolta on vapautunut TVT:ltä tähän tarkoitukseen asunto, joka on ollut aikaisemmin jonkin yhdistyksen käytössä. Turun sosiaali- ja terveyslautakunnan saamien tietojen mukaan kukaan vuokra-asuntoa jonottava yksityishenkilö ei siis jäänyt hätämajoituksen järjestämisen vuoksi ilman asuntoa.

Pirjo Lampi teki muutosehdotuksen, jossa hän esitti, ettei lautakunta hyväksyisi päätöstä ennen kuin toiminnasta esitetään tarkempi toimintasuunnitelma. Esitys hylättiin kannattamattomana ja pohjaesitys hyväksyttiin siten, että ainoastaan perussuomalaisten edustaja vastusti sitä. Lampi jätti asiasta eriävän mielipiteen sekä selvityspyynnön.

– Päätöksessä vedotaan sosiaalihuoltolain 21. pykälään, jonka mukaan tilapäistä asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista, kiireellistä apua. Tähän perustuu myös STM:n suositus kunnille. Tuota pykälää tulkitaan niin, että kyseeseen voi tulla esimerkiksi hätämajoituksena yösijan järjestäminen myös ilman oleskeluoikeutta maassa olevalle, Lampi jatkaa.

Puitesopimuksen solmimisen puolesta äänestänyt Turun sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Anna Mäkipää (vas) kieltäytyi kommentoimasta Suomen Uutisille äänestyspäätöstään.

Suomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Junkkeri on alkoholisti

12/7/2018

Euroopan Unionin Jean-Claude Juncker on alkoholisti. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän toikkaroi juopuneena, tällä kertaa Naton huippukokouksessa. Jopa presidentti Sauli Niinistö joutui pitämään miestä pystyssä. Junckerin juopottelu, miesten suukottelu ja henkilöiden läpsyttely hyväksytään EU:ssa täysin. EU:n virkakunta on ilmoittanut, ettei Juncker ollut juovuksissa vaan hänellä oli issias ja selkäkin vaivaa.

Valtioiden päämiehet suhtautuvat tähän juoppoon hyväntahtoisesti hymyillen ja hymähdellen. Suomalainen media toistaa samaa - Juncker ei ollut juovuksissa vaan hänellä on selkävaivoja.

Naton tilaisuudesta on lukuisia Youtube-pätkiä, joista voitte ihan itse päätellä, miten tilanne meni.

Valitettavasti en pysty edelleenkään lisäämään tänne kuvia.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Mr. Trump on nero

12/7/2018

Mr. Trumpilla ei ole diplomaattista häveliäisyyttä. Hän on valmis puuttumaan avoimesti vieraan maan sisäpolitiikkaan, kertomaan kuka olisi parempi henkilö maan johtoon, haukkumaan neuvottelutaktiikan, ruokkimaan sisäpoliittista skismaa ja pyrkii saamaan Britannian johtoon itselleen mieluisamman henkilön.

Tätä vasemmistopoliitikot tekevät jatkuvasti, esimerkiksi Unkarille ja Puolalle, Barack Obaman kohdalla myös Britannialle. Trump on jälleen kopioinut vasemmiston pakasta ne parhaat pelikortit ja käyttää niitä omiin tavoitteisiinsa.

Mies on nero. Vakaa nero.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Aamun mietelause

12/7/2018

Hölmöjä vedätetään edelleen, vaikka kuilun reuna jo häämöttää.

Eurooppaan on päästetty viime vuosina tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, joiden kotimaata tai henkilötietoja emme tiedä. Osa näistä veijareista on näyttänyt, miksi he ovat tänne tulleet ja tuloksena on ollut satoja kuolleita, tuhansia pahoinpideltyjä ja raiskattuja sekä kermana kakussa kymmenien tuhansien pilattu elämä.

Ja mitä tekevät eurooppalaiset politiikot ja äänestäjät?
Näkevät uhkakuvia Trumpista, Putinista ja mikä absurdeinta, äärioikeistosta ja natseista.

Euroopan komisson puheenjohtaja Jean-Claude Juncker toikkaroi juovuksissa Naton huippukokouksessa.

Samaan hengenvetoon suvakit puhuvat turvapaikkaa hakevista hyväosaisista elintasosurffareista kuin syyntakeettomista lapsista, kotouttaen heitä laulattamalla, pää olkapää peppu polvet varpaat polvet varpaat ja huutaen tätä toimintaa kritisoiville suu vaahdossa, natsi, rasisti.

Milloin tämä painajainen loppuu?

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Junkkeri umpihumalassa Nato-kokouksessa

11/7/2018

Missä vaiheessa tämä meni näin persiilleen? En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Fatalisti voisi sanoa, että ihmiskunnan kehityksen juna rytisee takaisin kivikaudelle.

Meillä piti olla 2020-luvulla Marsiin kuljettava tekniikka, mutta meillä onkin #metoo, #turvapaikkaturismi, #blacklivesmatter ja viallinen demokratia.

Lisäksi meillä on patajuoppo EU-ruhtinas nimeltä Junkkeri, joka on häpeäksi koko Euroopalle. Suomen presidentti Sauli Niinistö joutui ukkoa kannattelemaan, tosin hyvin vastenmielisen näköisenä.

Virallinen selitys on, että Junkkerilla on iskias. Joopa joo. Varmaan valemedia Yle uutisoi tapahtuman tarkasti. Ajatelkaa, jos kompuroija olisi ollut Mr. Trump. Kaikki Suomen mediat huutaisivat kurkku suorana.

Liikkuvaa kuvaa täällä.

Jos haluatte katsella toikkaroimista pitemmän kaavan mukaan, niin se löytyy täältä.

On tuo iskias sitten ikävä vaiva.

4 kommenttia          Bookkaa tämä

Puolustusminsteri Jussi Niinistö Salossa

11/7/2018

Puolustusministeri Jussi Niinistö vieraili eilen Salossa ja tutustui Itsenäisyyden museoon.

Valitettavasti en saa kuvia edelleenkään tänne näkyviin, mutta katsokaa Facesta.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kansallinen itsetunto

11/7/2018

Kansallinen itsetunto on hauska käsite, kun sen voi tulkita kahdella täysin vastakkaisella tavalla.

Aina välillä näkee valtamediassa juhlittavan nuoremman polven suomalaisia, kun ne kulkevat tuolla maailmalla maailmankansalaisen elkein, osaavat vieraita kieliä ja vieraita kulttuureja eivätkä oikeastaan koe olevansa suomalaisia vaan jotain eurooppalaisia tai maailmankansalaisia.

Tämä esitetään aina hienona juttuna ja esikuvaksi muille suomalaisille. Se on ikään kuin ratkaisu ongelmaan heikosta kansallisesta itsetunnosta. Joku Alex Stubb on tästä hyvä esimerkki.

Toisen tulkinnan mukaan tuossa ensimmäisessä on nimenomaan kyse heikosta kansallisesta itsetunnosta, joka ilmenee juuri siten, että suomalaisella voi yksilönä olla korkea itsetunto ja itseluottamus kohdillaan, kun hän kääntää selkänsä suomalaisuudelle.

Toisen tulkinnan mukaan kansallinen itsetunto on juuri sitä, ettei häpeä suomalaisia ominaisuuksia, arvoja ja tapoja, vaikka osaisikin niitä muita.

Marko Hamilo

vapaa tiedetoimittaja

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Toukokuu 2019 (34)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com