Kansallinen veteraanipäivä

27/4/2009

Lapin sota päättyi 27. huhtikuuta 1945. Suomella on takanaan 64 rauhan vuotta. Tänään vietetään 22. kerran kansallista veteraanipäivää. Päivän vietolla kunnioitetaan sotiemme veteraaneja ja heidän uhrauksiaan.

Ilman heitä itsenäistä Suomea ei olisi olemassa. On muistettava, että samat miehet ja naiset tekivät sodan jälkeen valtavan työn Suomen jälleenrakentamisessa.

Veteraanipäivää ei suinkaan ole vietetty aina. Rintamaveteraanien asiain neuvottelukunnan aloitteesta kansallista veteraanipäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987, vasta 42 vuotta sodan päättymisen jälkeen.

Virallinen Suomi hylkäsi veteraanit sotien jälkeen vuosikymmeniksi. Osa heistä syrjäytyi, alkoholisoitui ja kärsi mielenterveyden häiriöistä. Apua ei valtiovallan taholta tullut.

Tänään kuulimme onttouttaan ja tyhjyyttään kumisevan juhlapuheen pääministeri Matti Vanhasen suusta. Presidentti Tarja Halonen ei vaivautunut paikalle. Näillä kahdella suomalaisen veteraanien perinnön loukkaajalla on otsaa puhua itsenäisyydestä ja uhreista. Siitä, kuinka hyvin invalidien ja veteraanien asiat Suomessa on järjestetty.

Veteraanit jätettiin pitkäksi aikaa sodan jälkeen heitteille. Heidän päälleen syljettiin ja heille sanottiin: Mitäs menitte? Sota pantiin heidän syykseen. Sana "veteraani" oli vuosikymmeniä kirosana.

Vanhasen ja Halosen hengenheimolaiset ja osittain juuri heidän sukupolvensa jätti veteraanit oman onnensa nojaan puille paljaille. Surkeimmassa asemassa olevat veteraanit saivan apua suoraan kansan kädestä. Viimeistään nyt olisi Vanhasen ja Halosen syytä pyytää anteeksi veteraaneilta - samoin kuin niiltä veteraanisukupolviin kuuluvilta naisilta, jotka vielä elää kituuttavat 500 euron eläkkeen turvin. Tuota anteeksipyyntöä saamme kuitenkin odottaa. Sitä ei tule koskaan.

Toivotan hyvää veteraanipäivää kaikille elossa oleville veteraaneilla ja kaikille vastuuntuntoisille ja isänmaan arvoja ymmärtäville suomalaisille.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Vanhanen vaihtoon

25/4/2009

Päähallituspuolue keskusta lähti viikonlopuksi ruotsinlaivalle hiomaan eurovaalisuunnitelmiaan. Eurovaaleista on ennustettu keskustalle vaikeita. Erityisesti perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini rokottaa arvioiden mukaan vaaleissa keskustaa, jonka kannatus on jo pitkään ollut
laskusuunnassa.

Jos keskustan kannatus jää kesäkuun vaaleissa selvästi alle 20 prosentin tai puolue saa Suomen 13 mepinpaikasta vain kaksi, puolueessa on vakavan harkinnan paikka.

Keskustalähteet niin hallituksen kuin eduskunnan piiristä arvioivat, että paha tappio eurovaaleissa lisäisi puolueessa paineita ylimääräisen puoluekokouksen järjestämiseen ja pikaiseen puheenjohtajan vaihtoon.

Normaaliaikataululla uusi puheenjohtaja valitaan runsaan vuoden päästä. Pääministeri Matti Vanhanen on ilmoittanut haluavansa jatkaa puheenjohtajana myös vuoden 2010 jälkeen. Jos keskustan kannatus jatkaa laskuaan, Vanhaseen kohdistuu kovia paineita.

Itsestään selviä seuraajaehdokkaita ei kuitenkaan ole. Varapuheenjohtaja, ympäristöministeri Paula Lehtomäki aikoo kertoa omista tavoitteistaan ensi vuoden alkupuolella.

Keskustaväki pudotti kuntaministeri Mari Kiviniemen vuosi sitten pois varapuheenjohtajan paikalta. Tilalle valittua Tuomo Puumalaa on veikkailtu puheenjohtajakisaan, mutta 27-vuotiasta ensimmäisen kauden kansanedustajaa pidetään voittopuolisesti liian kokemattomana.

Kansanedustaja Kimmo Tiilikaista ja liikenneministeri Anu Vehviläistä pidetään mahdollisina puheenjohtajaehdokkaina. Myös entisen kansanedustajan  ja nykyisen lapsiasiainvaltuutetun Maria Kaisa Aulan nimi saattaa nousta peliin. Tiilikainen ja Vehviläinen eivät torstaina kommentoineet aikeitaan. Aula totesi lyhyesti, ettei ole harkinnut asiaa.

Keskisuomalaisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen ehdottama elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen poliittinen valtiosihteeri Mikko Alkio kieltäytyi torstaina puheenjohtajakisasta.

Pääministeri Matti Vanhasen sähköpostiviestittely keskustan kuntavaaliehdokkaan kanssa on julkaistu viikonlopun Iltalehdessä.

Kohu viesteistä sai alkunsa maaliskuussa, kun naisehdokas kertoi 7 päivää -lehdelle saaneensa pääministeriltä vihjailevia sähköpostiviestejä. Lehti ei kuitenkaan tuolloin julkaissut viestiketjua.

Nainen sanoi lauantaina MTV3:n viihdeuutisille, että ei tiedä kuka yksityiset viestit on vuotanut julkisuuteen. Omien sanojensa mukaan hän aikoo tehdä  asiasta tutkintapyynnön poliisille.

"Minulta ne viestit eivät ole julkisuuteen levinneet enkä halua, että ihmiset niin ajattelevat", nainen kommentoi.

Myös pääministeri Vanhanen otti tuoreeltaan kantaa viestikohuun keskustan puoluevaltuuskunnan kokousristeilyllä Tukholmassa. Hänen mukaansa viestien julkaiseminen "tasapainottaa asiaa".

Vanhanen sanoi ymmärtäneensä, että lehti halusi viestien julkaisemisella kertoa, kuinka asetelmasta oli syntynyt vähän toisenlainen julkinen kuva. Nainen on esitellyt Vanhaselta saamiaan viestejä useille henkilöille.

* * * * *

Ei ole sattumaa että ne tekstarit vuotivat julkisuuten risteilyn aikana. Luulenpa, että Kepulla on parhaillaan piru merrassa. Puolueen kulissien takana lienee
menossa junttaus ja vehkeily tapaan, jonka vain Kepu osaa. Se on Keskustan kansanhuvia ja perinnettä.

Panen matkaan rohkean veikkauksen. Kepu pitää kesällä ennenaikaisen puoluekokouksen, jossa Matti Vanhanen syrjäytetään. Komissaari Olli Rehnin
kausi loppuu lokakuussa. Hänestä leivotaan Kepun uusi puheenjohtaja.

Katsotaan, kuinka äijän - siis minun - ennustukseni käy.

Kuten muistanette - Kepu pettää aina!

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Päivän ajatelma

24/4/2009

Lopettakaa nyt se uikutus islamin hyökyaallosta ja opetelkaa uimaan.

Arja Alho

SDP

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Apetta nälkäisille

24/4/2009

Onneksi sentään kaikenlaisille maanhantulviville äbäläväbälöille riittää kunnon muonaa. Lähes sata prosenttia näistä Äbälöistä kun on islamilaisia, joten he eivät voi syödä vaikkapa sianlihaa vaan pitää saada perinneruokaa.

Suomalaiset nyt voivat vähän kiristää vyötä. Ovat saatanat rasssisteja ja muutenkin liian lihavia. 

EU-ruokapaketteja jouduttiin välillä jopa jonottamaan ensimmäisenä jakamispäivänä perjantaina Salossa. Ruoka-apua jakaa Salon alueen työttömät ekotorilla.

Jos menekki on yhtä kiivas joka päivä, apupaketit jaetaan rivakammin kuin syksyllä. Tuolloin jaettavaa riitti runsaan kuukauden ajaksi. Ruoka-apua annetaan yhdelle perheelle vain kerran kuukaudessa.

Ruoka-apua oli ehditty kysellä päivittäin jo kauan ennen erän saapumista.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Josif Vissarionovitš Džugašvili

23/4/2009
"Ei ole olemassa syyttömiä ihmisiä. On vain huonosti kuulusteltuja." - Josef Stalin
0 kommenttia          Bookkaa tämä

Eliitti osallistuu lamatalkoisiin

22/4/2009

Näin ne Meidän Herramme pienet muurahaiset kantavat kortensa kokoon yhteisiin lamatalkoisiin. Ei ihme, että kansalla alkaa olla mitta täynnä. 

Suomen suurimmat työeläkeyhtiöt antoivat toimitusjohtajilleen roimia palkankorotuksia jättitappioista huolimatta.

Viime vuosi oli HS:n mukaan työeläkeyhtiöiden historian huonoin ja niiden sijoitussalkkujen arvot alenivat miljardeilla euroilla.

Tästä huolimatta esimerkiksi Ilmarisen toimitusjohtajan Harri Sailaksen tulot nousivat 27 prosentilla. Sailaksen tienestit olivat siten 492 000 euroa.

Varman toimitusjohtajan Matti Vuorian palkka taas 19 prosentilla ja oli 762 000 euroa. Varman sijoituksista suli noin 15 prosenttia, Ilmarisen sijoitusvarallisuudesta 17,7 prosenttia ja Eläke-Tapiolan sijoitusten arvosta kahdeksan prosenttia vuonna 2008.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Vaalit lähenevät - puheet kovenevat

22/4/2009

Mikäs kokoomusta nyt vaivaa? Ensin Zysse ja nyt eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi arvostelevat lepsua maahanmuuttopolitiikkaa.

Molemmilla herroilla ja koko puolueella olisi muutama viikko sitten, 25.2.2009, ollut tilaisuus äänestää holtitonta maahanmuuttoa lisäävaa lainmuutosta vastaan. Eivät äänestäneet.

En usko, ennen kuin näen jonkinlaisia tekoja. Siihen saakka puheen menevät lämmittelyn ja vaalitemppuilun puolelle.

(Lähde: Yle Svenska) 

Kokoomus: pakolaispolitiikkaa pitää kiristää

Kokoomus esittää kovempia vaatimuksia maahanmuuttoministeri Astrid Thorsille (rkp) ja pakolaispolitiikalle. Erityisesti halutaan tiukentaa sääntöjä koskien perheenyhdistämistä

- Meillä on työryhmä, joka linjaa ulkomaalaispolitiikkaamme, sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi.

Puolueen sisällä sanotaan, että viime vuoden suuri turvapaikanhakijoiden määrä ja vastaanottokeskusten tarve on on vaikuttanut pakolaisiin kohdistuviin asenteisiin. Nyt puolue haluaa nähdä vastatoimenpiteitä.

Nykyisessä tilanteessa perheet voidaan yhdistää myös ydinperheen ulkopuolisista jäsenistä. Kokoomus haluaa yhdenmukaistaa Suomen linjan muun Pohjolan kanssa, siellä tulkitaan perheen käsitettä tiukemmin.

Hallitus pääsi helmikuussa sopuun, että linjaa yhtenäistetään muun Pohjolan kanssa ja siksi Ravin mukaan olisi päätöksen noudattamista, jos sääntöjä kiristettäisiin.

Hallituksen päätös oli yksimielinen ja tämän vuoden aikana pitäisi saada aikaan konkreettisia tuloksia, sanoo Ravi.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Pitkästyttävää olla jatkuvasti oikeassa

21/4/2009

Kirjoitin asiasta noin kuukausi sitten eli tarkalleen sanoen 25.3.2009 tähän blogiin näin:

Riran omistaa Suomusjärven Kivikausikeskus Oy, jonka suurin osakas on entinen Suomusjärven kunta, joka nyt on osa Salon kaupunkia. Rira on ajautumassa pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin.

Ihmekös tuo. Liikeidea oli harvinaisen huono, markkinointi ja esillepano alkeellista. Kuka jaksaa katsella vanhoja ruukunpalasia ja nuolenkärkiä lastulevyistä kyhätyissä vitriineissä?

Yhteistyökumppaneita Rira ei kaikista pisnesenkeleistä huolimatta saanut. Riran avauduttua toimitusjohtajana toimi arkeologi Hannele Lehtonen pari ensimmäistä kuukautta, mutta helmikuun alussa hän lähti kierrätykseen ja tilalle tuli arkeologi Leena Lehtinen. Juhana Manner, joka on ohjannut Rirassa esitettävät videot, arvioi viime kesänä, että Rirassa käy vuosittain 50 000 katsojaa.

Väitetään, että Rira on kääntymässä Salon kaupungin puoleen saadakseen taloudellista tukea. Kapitalistiseen yhteiskuntajärjestelmään, jota Suomessakin noudatetaan, kuuluu se, ettei yhteiskuntaa huudeta apuun, kun liikeyrityksellä alkaa mennä huonosti.

* * * * *

Nyt kirjoituksessani mainitut ongelmat ovat realisoituneet. Kivikausikeskusta ei saada nykyisellä (eikä millään tulevalla) konseptilla voittoa tuottavaksi. Keskusta ei olisi tullut lainkaan perustaa. Lopputuloksen näki demareiden Sokea Reettakin etukäteen.

Muistatteko muuten, kuka oli se henkilö, joka ajoi keskusta kuin käärmettä pyssyyn seutukunnan vetonaulana?

Kysyin vuosi sitten Juhana Mannerilta, miten jatko aiotaan rahoittaa. Hän huitaisi kysymykselleni tyypilliseen taiteilijaan tapaan, jotta kuka sitä nyt rahoja ajattelee, kun jotain näin hienoa ja uutta ollaan perustamassa.

Taivaanrannan maalareille ei pitäisi milloinkaan antaa vastuuta rahankäytöstä. Kaikissa projekteissa pitäisi olla tervejärkinen talousjohtaja, joka pitäisi suitsista kiinni ja huutaisi, että HEI HALOO, kun taiteilijat alkavat viedä projektia.

Täsmälleen samoin kävi vuoden 2007 Ristintie -projektissa, jossa Turusta tullut ohjaaja Tuomas Tiainen sai aikaan sen, että koko tapahtuma Salossa loppui.

Riran kohdalla ratkaisun pitäisi nyt olla selvä. Kaupungin ei tule missään tapauksessa syyttää rahaa tähän hankkeeseen. Sillä ei ole tulevaisuutta.

(Lähde: SSS)

Suomusjärven kivikausikeskus Riran jatko on vaakalaudalla.

Viime marraskuussa avatun kivikausikeskuksen taustayhtiö on anonut Salon kaupungilta 52 000 euron avustusta taloutensa paikkaamiseksi.

Kaupunginhallitus käsittelee anomusta ensi maanantaina. Kaupunginjohtaja Antti Rantakokon mukaan asia on vaikea, sillä avustuksen myöntäminen tarkoittaisi jatkossa kaupungille noin 100 000 euron lisäkuluja vuodessa.

Kaupunki aikookin miettiä vaihtoehtona kivikausikeskuksen siirtämistä omaksi toiminnaksi tai sen lakkauttamista kokonaan.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomeen on saatava lisää osaajia

21/4/2009

Aamulehdenkin mukaan Suomea uhkaa HIRNUVA työvoimapula. Nyt on äkkiä keksittävä ongelmaan ratkaisu.

Ehdotan seuraavaa:

1. Suomeen on saatava lisää maahanmuuttajia etenkin Irakista, Afganistanista ja Somaliasta. He integroituvat oivallisesti yhteiskuntaamme ja rikastuttavat maamme työelämää. Jokainen maahan tullut somali tuottaa suomalaiselle yhteiskunnalle 350 000 euroa elinaikanaan. Lisäksi he värittävät mukavasti katukuvaa, jolloin tavallinen suomalainen junttikin saa elämäänsä hieman etnistä värinää.

2. Jollei tämä riitä, on pikaisesti lähetettävä valtuuskuntia Vietnamiin, Filippiineille, Thaimaaseen ja Pohjois-Afrikkaan. Näiden valtuuskuntien tarkoituksena on värvätä Suomeen uusia osaajia noin 100 000 henkilön vuosivauhdilla.

3. Kulut maksaa tietysti valtio.

4. Poliitikot. Toimikaa!

Työvoimapalvelut maksavat itse itsensä; jopa resurssien ylimitoitus tulee halvemmaksi kuin niiden alimitoitus

Ei hyvältä näytä. Työllisyysrintamalla kaikki käppyrät sojottavat väärään suuntaan. Yrityksissä on peruutusvaihde päällä, eikä kukaan tiedä, milloin työmarkkinoilla alkaa olla taas imua.

Työttömyystilastot saavat etenkin nuorten ihon nousemaan kananlihalle. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli helmikuun lopussa lähes 30 000, mikä on 41,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Ei sovi ihmetellä, että Taloudellisen tiedotustoimiston teettämän kyselyn mukaan yli puolet nuorista pelkää, ettei löydä töitä tulevaisuudessa.

Ja miksi ei pelkäisi. Edellinen lama varjosti monen nuoren kasvuvuosia ja nyt omien vanhempien kokemukset uhkaavat tulla omalle kohdalle.

Eikä nuorten sen paremmin kuin varttuneempienkaan tulevaisuudenuskoa mitenkään vahvista se, että asiantuntijoiden mukaan meneillään olevassa finanssikriisissä pohjakosketus on vielä saavuttamatta.

Kaikki hallitusohjelmaan kirjatut työllisyystavoitteet heittävät kuperkeikkaa. Tänä vuonna työttömyyden arvioidaan pomppaavan kymmeneen prosenttiin. Monet kunnat ovat jo nyt henkitoreissaan, ja ensi vuonna silmukka vielä kiristyy, mikä ei tiedä hyvää työllisyydelle.

Työministeri Tarja Cronbergin pitäisi hyppiä seinille lukiessaan Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton sosiaalibarometriä.

Sen mukaan valtionhallinnon tuottavuusohjelma ja päälle kaatuva taantuma ovat ratkaisevasti heikentäneet työ- ja elinkeinotoimistojen työllisyyspalveluja.

Lähes puolet TE-toimistojen johtajista sanoo, että tuottavuusohjelman seurauksena toiminta on heikentynyt. Työttömien henkilökohtainen opastus on heikentynyt, käsittelyajat pidentyneet ja asiakkaiden tasapuolinen kohtelu on vaarassa.

Ja mikä pahinta: johtajat uskovat tilanteen pahenevan entisestään tänä vuonna, ja vain yhdeksän prosenttia uskoo, että nykymenolla etenkin pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten palvelut ovat säällisellä tasolla vielä kolmen vuoden kuluttua.

Helmikuussa hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta kevensi jonkin verran TE-toimistojen tuottavuusvaatimuksia niin, että lähivuosina tapahtuva henkilöstön vähennys vastaa eläkepoistumaa. Lisäksi tämän vuoden lisäbudjetissa on 1,2 miljoonan euroa määräaikaisten työntekijöiden palkkaamiseen.

Silläkö TE-toimistojen ongelmat on kuitattu? Tuskin. Viime syksystä lähtien asiakkaita on tullut ovista ja ikkunoista, kun irtisanotut ja sitä odottavat etsivät ulospääsyä työttömyydestä.

Ja samaan aikaan hallitus patistaa nuoria opiskelemaan ja valmistumaan aikaisempaa ripeämmin, vaikka jo valmistumisen edellyttämät harjoituspaikat ovat kiven alla.

Kun veronkevennyksiä tavataan perustella niiden dynaamisilla vaikutuksilla, niin samaa logiikkaa voisi soveltaa myös työvoimapalveluihin. Resurssien ylimitoitus kun tulee todennäköisesti halvemmaksi kuin niiden alimitoitus.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Puolueille lisää rahaa?

21/4/2009

Mainio juttu. Jää puolueille vähän enemmän rahaa jaettavaksi. Saloonkin. 

 Kuntatalouden kriisiin etsitään apua puuttumalla palveluiden sisältöön ja laatuun. Valtiovarainministeriö on aloittamassa Kuntaliiton kanssa työtä, jossa päätetään, mistä vaatimuksista on varaa tinkiä. Esillä ovat olleet muun muassa päivähoidon ryhmäkoot ja kelpoisuusvaatimukset.

Kuntaliitto odottaa työltä apua kuntien talousahdinkoon, joka on jopa pahempi kuin viime laman aikana.

Työn alulle paneva kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) vakuuttaa, että laadusta pidetään kiinni, mutta Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Kietäväisen mukaan laatu heikkenee joiltakin osin varmasti.

- Jos ei jotain tehdä, lopputulos on se, ettei palveluita kyetä lainkaan tuottamaan tai niiden laatu heikkenee muuta kautta ja silloin ei normi auta, jos meillä ei tavallaan ole rahaa tuottaa niitä palveluita, Kietäväinen sanoo.

Luvassa on siis hankalia poliittisia päätöksiä siitä, mistä on laadullisesti tai sisällöllisesti lopulta varaa leikata. Mahdollisina vaihtoehtoina ovat esillä olleet muun muassa päivähoidon ryhmäkoot, erilaiset kelpoisuusvaatimukset sekä palveluiden määräajat.

Kuntaliitolla on asian suhteen suuret odotukset, sillä ensi vuoden odotetaan olevan kuntataloudessa vielä kuluvaakin vuotta selvästi pahempi.

- Työttömyys kasvaa ja sosiaaliset ongelmat lisääntyvät, mikä lisää kuntien palveluiden käyttöä. Talouden mittareilla mitattuna tilanne on vähintäänkin yhtä haasteellinen kuin mitä 1990-luvun talouskriisin vuosina kuntataloudella oli, Kietäväinen arvioi.

(Lähde: Yle)

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Marraskuu 2017 (22)
Lokakuu 2017 (71)
Syyskuu 2017 (50)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com