Turvapaikan hakijat sopeutuvat Suomeen

28/5/2009

Milloin tämä älyttömyys loppuu?

Montako pöytää pitää liata?

SPR siivoaa ja kansa maksaa viulut.

Miksei näitä riitapukareita siirretä valtion rajojen ulkopuolelle?

Onko näiden suomalaisten hyysäreiden älykkyys jossain harjanvarren ja sukkulamadon välissä?

Poliisi on rauhoitellut tässä kuussa jo kahta laajaa joukkotappelua nuorten turvapaikanhakijoiden tukiasuntoloissa. Pienillä paikkakunnilla on perustettu konflikteja varten omat yhteistyöryhmänsä sovittelemaan tukiasumisyksiköiden kahakoita.

Tukiasuntoloita ylläpitää Suomen Punainen risti. SPR:n vastaanottotyön koordinaattori kertoo, että ainakin Kemissä ja Rovaniemellä on perustettu tappeluiden selvittämistä varten erityisryhmät.

- Jos jotain konfliktia tai muuta tulee, ryhmä kokoontuu nopeasti ja pyrkii puuttumaan ongelmiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koordinaattori Ari Haaranen kertoo.

Molemmilla paikkakunnilla ryhmille on riittänyt käyttöä, Haaranen myöntää.

- Kemissä oli muutama konflikti, joita ei nyt mittaviksi voi sanoa, mutta nopealla puuttumisella asioihin se (kahakointi) on loppunut siellä kokonaan.

Lisää vartiointia ja riitapukareiden siirtoja

Torstaina Kotkan tukiasumisyksikössä sattuneeseen joukkotappeluun osallistui kymmeniä turvapaikanhakijoita. Toukokuun alussa Parikkalan tukiasumisyksikössä Etelä-Karjalassa oli iso joukkotappelu, jonka kaikki osalliset olivat alaikäisiä. Kummassakaan tapauksessa ei ollut suomalaisia.

Ongelmatilanteita on ratkottu esimerkiksi lisäämällä vartiointia. Pahoissa konflikteissa, kuten Kotkan tappelussa, harkitaan osallisten siirtämistä toisiin vastaanottokeskuksiin.

- Se on toisinaan hyvä ratkaisu, kun on menettänyt tavallaan kasvonsa ja on tilanteesta on vaikea perääntyä. Muuttamalla toiseen ympäristöön pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä, ja monesti ongelmat ratkeavat sillä, Haaranen näkee.

(Lähde: YLE Uutiset )

Useita kymmeniä nuoria tappeli torstain vastaisena yönä Laajakoskella sijaitsevassa tukiasumisyksikössä. Joukkotappelu alkoi televisiosta tulleesta jalkapallo-ottelusta.

Tappelussa heiteltiin tiiliskiviä ja tuoleja sekä rikottiin ikkunoita. Vakavia henkilövahinkoja ei sattunut.

Tilannetta rauhoitti viisi poliisipartiota. Viisi turvapaikanhakijaa vietiin putkaan. Tukiasumisyksikkö aloittaa tapauksen vuoksi omat rangaistustoimenpiteensä. Pääpukareita mm. siirretään toisiin vastaanottokeskuksiin.

Janne Aution mukaan tappelu oli laajin Kotkan vastaanottokeskuksen historiassa. Tukiasumisyksikkö selvittää tappelun syitä.

-Luonnollisesti näiden nuorten tilanne on rankka. Oman kotimaan tapahtumat ja kokemukset, epätietoisuus turvapaikkaprosessin johdosta ja pitkä odotusaika ovat äärimmäisen stressaavaa heille, johtaja Janne Autio kuvailee turvapaikanhakijoiden jännitteitä.

Tulevaisuudessa tappeluita pyritään estämään tiukemmilla turvatoimilla.

-Erittäin voimakkaat turvallisuuskeinot on otettu käyttöön, ja meille tulee paikalle vartija. Osa asiakkaistamme on todella peloissaan. Tärkeintä on nyt rauhoittaa tilanne, sanoo Janne Autio.

Nuorten turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikössä Kotkan Laajakoskella on noin 40 turvapaikanhakijaa.

(Lähde: YLE Kymenlaakso )


 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomalainen salaliittoteoria

27/5/2009

Käsittämätöntä toilaílua on tämä homma.

Mitä perusoikeuksia tässä loukataan?

Vahingoittaako DNA-testaus raiskaustapauksissa raiskaajan perusoikeuksia?

Loukkaavatko isyystestit isien oikeuksia?

Loukkaako invapaikan hakijan terveydentilan selvittäminen hakijan oikeuksia?

Miten suhtautua lastentarhan työntekijän rikostaustan selvitykseen?

Ovatko nuo Demlan tyypit pellejä vai tolloja?

Mutta muistakaa!

Mitään salaliittoa ei ole olemassa.

Mahtaa komisario Reposta NYT vituttaa?

Entistä enemmän

Oikeusasiamiehen mukaan turvapaikanhakijoiden iän testaaminen voi rikkoa perusoikeuksia. Poliisi onkin keskeyttänyt testit lähes kokonaan. Alkuvuonna testejä lisättiin, kun ilmeni, että moni turvapaikanhakija yritti huijata olevansa alaikäinen.

Ikätestit on jäädyttänyt lakia valvovan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtin lausunto. Sen mukaan testejä ei pitäisi tehdä, koska niitä ei säädellä lailla lainkaan.

- Testillä puututaan henkilön koskemattomuuteen ja yksityisyyteen. Ei ole mitenkään säännelty, kuka näitä testejä voi tehdä ja millaisilla menetelmillä. Eli sääntelyn tarvetta on paljon, apulaisoikeusasiamies linjaa.

Esimerkiksi Etelä-Karjalan poliisi on keskeyttänyt ikätestit nyt kokonaan. Etelä-Karjalassa sijaitsee Parikkalan vastaanottokeskus, joka avattiin alkuvuonna alaikäisille turvapaikanhakijoille. Arvioiden mukaan jopa kolmannes keskuksen 80 asukkaasta on kuitenkin jo täysi-ikäisiä.

- Ei tehdä testejä. Odotamme, että joko ministeriö antaa ohjeet kuinka niitä suoritetaan tai eduskunta säätää lain näistä iänmäärityksistä. On toki ikävä tilanne selvittää turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyttä, jos siihen ei ole lakiin perustuvaa toimivaltaa. Lain puute vaikuttaa myös hakijoiden  oikeusturvaan, sanoo komisario Henry Reponen Etelä-Karjalan poliisin ulkomaalaistutkinnasta.

Ikä mitataan hampaista ja luista

Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin mielestä testit eivät riko perusoikeuksia, jos ne tehdään hakijan suostumuksella. Ministerin mukaan lakia testeistä aletaan kuitenkin laatia. Laki syntyy aikaisintaan syksyllä.

Ikätesti tehdään poliisin määräyksestä, mutta lääketieteen keinoin. Ikä mitataan etenkin hampaista ja luuston rakenteesta. Alkuvuonna poliisi sai lisää rahaa testien tekoon, sillä ilmeni, että monet täysi-ikäisetkin turvapaikanhakijat tekeytyivät lapsiksi, jotta turvapaikka heltiäisi helpommin. Toisaalta testejä tehdään, koska kriisialueilta tulevat hakijat eivät välttämättä itsekään tiedä tarkkaa syntymäaikaansa.

Nuoria turvapaikanhakijoita tuli viime vuonna Suomeen ennätysmäärä, 706. Alkuvuoden perusteella tämän vuoden luku voi kohota edellistä korkeammaksi, sillä huhtikuun loppuun mennessä tulijoita oli jo 260. Myös hakijoiden kokonaismäärä on pysynyt korkealla. Eniten turvapaikanhakijoita saapuu suurista kriisipesäkkeistä Afganistanista, Irakista ja Somaliasta.

Ikätestien jumittuminen venyttää entisestään turvapaikkahakemusten käsittelyä ja ruuhkauttaa vastaanottokeskuksia.

YLE Uutiset / Paula Pokkinen

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Persujen EU-politiikkaa

26/5/2009

Timo Soini on tänään puhunut eduskunnassa hallituksen EU-selontekoa käsittelevässä asiassa ja ehdottanut seuraavaa: 

Esitän, että Eduskunta ei hyväksy Valtioneuvoston selonteon yltiöoptimismia, näkemystä EU- jäsenyyden merkityksestä ja EU:n kehittämisestä vaan edellyttää, että:

1. EU:n Lissabonin sopimuksen kaaduttua Irlannin kansanäänestyksessä hallituksen on aloitettava uudet neuvottelut EU:n perussopimusten huomattavaksi yksinkertaistamiseksi ja kansallisen itsemääräämisoikeuden palauttamiseksi.

2. Suomessa EU:n Perussopimusten muutoksista tulee tulevaisuudessa järjestää kansanäänestys.

3. Suomen EU-komissaari pitää, mikäli sellainen jokaiselle maalle Lissabonin sopimuksen hyväksymisen myötä tulee, valita vaaleilla, samassa yhteydessä Europarlamenttiedustajien valinnan kanssa.

4. Hallitus ryhtyy välittömästi toimiin Suomen maksaman Iso-Britannian jäsenmaksuhelpotuksen osuuden poistamiseksi.

5. Hallitus ryhtyy tehokkaasti toimiin Suomen nettomaksuosuuden vähentämiseksi. Hallituksen on annettava vuosittainen selostus Suomen EU-maksuosuudesta.

6. Hallitus toimii siten, että perheviljelmäpohjainen maatalous Suomessa voidaan säilyttää, elintarvikehuolto ja huoltovarmuus turvata sekä tukirahojen kierrättämistä Brysselin kautta merkittävästi vähennetään siirtämällä tukirahojen hallinnointi ja maksatus takaisin Suomeen.

7. Hallitus ei hyväksy Turkin EU-jäsenyyttä, sillä Turkin poliittinen järjestelmä ei takaa ihmisoikeuksia ja todellista demokratiaa.

8. Hallituksen toimivan siten, että EU:lle ei perusteta EU-presidentin ja ulkoministerin virkaa.

9. Hallitus ei edistä EU:n kasvattamista suurvallaksi, joka toimii globaalina toimijana yhdellä äänellä kaikissa keskeisissä maailmanpolitiikan kysymyksissä.

10. Hallitus huolehtii siitä, että unionin alueella harjoitettavasta turvapaikkajärjestelmässä lopullinen päätäntävalta säilyy jäsenvaltioilla.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Äänestätkö EU-vaaleissa ?

26/5/2009

Kun ennustajaeukoksi rupesin, niin annan ennustuksen EU-vaalien äänestysprosentista. Se on 33,7. Kaikki mikä menee tämän yli, on positiivista. Vanhempani kasvattivat minut siihen, että vaaleissa täytyy äänestää. Tätä hyvää neuvoa olen noudattanut kaikki nämä vuodet.

Ensimmäistä kertaa olen kahden vaiheilla.

Sormi menee suuhun.

Ketä äänestäisin?

Mitä tapahtuu, jos muillakin on sormi suussa?

Nukkuvien puolue tulee dominoimaan vaaleja.

Tuleeko koko Suomen 13 jäseninen EU-edustus koostumaan ehdokkaista, jotka ovat Tosi-TV:stä ja lööpeistä tuttuja julkkiksia, joilla ei ole hajua politiikasta, jotka eivät osaa verkostoitua ja jotka eivät puhu saksaa, ranskaa tai edes englantia kunnollisesti. Tuntuu siltä, että hakijoiden pyrkimyksenä on hyvän tulevaisuuden varmistaminen itselleen ja tulojensa maksimointi kultapossukerhossa. Jos MEPillä on aikaa kirjoitella romaaneita ja vetää television tietokilpailuja, kysymys ei voi aktiivisesta parlamentin jäsenestä.

Media ei ole kiinnostunut EU-vaaleista. Se keskittyy jutuissaan henkilökuviin ja MEPin vaatekaappiin. Ei riitä, että vaalien alla tehdään muutamia ympäripyöreitä haastatteluja ja esitellään tilastoja. Euroopan unionin toimintaa tulisi käsitellä säännöllisesti vaalien välillä. Yksikään lehti ei ole kertonut selkeästi ja kiihkottomasti, mistä esimerkiksi Lissabonin sopimuksessa oikeasti on kysymys.

Miksi EU on olemassa?

Mitä siellä tehdään?

Mitkä asiat kuuluvat EU:n ja mitkä jäsenvaltioiden päätösvaltaan?

Suurimmalle osalle suomalaisista ei ole syntynyt EU:sta selkeää kuvaa. Suuri syy siihen on tietysti kiinnostuksen puute, mutta myös median tulee kantaa vastuunsa siitä, ettei se anna kansalaisille tietoa, jonka pohjalta tehdä äänestyspäätös.

Puolueet eivät halua tuoda esiin EU:n todellista merkitystä, vaikka osa Suomea koskevista asioista päätetään unionin tasolla tai ainakin luodaan puitteet kansalliselle päätöksenteolle. Todellisista ongelmista, kuten koko Euroopan laajuisesta Afrikasta tulevasta hallitsemattomasta humanitaarisesta maahanmuutosta ei puhuta lainkaan. Sen arvostelija, eri mieltä oleva, leimataan rasistiksi. Puolueet halveksivat äänestäjiä ja
Suomea, kun ottavat ehdokkaikseen ketä tahansa. Pääasia, että saadaan kiintiö täyteen. Brysselissä ei ole mitään tekoa altaiden kuninkailla, jeesustelijoilla, eronneilla ja karanneilla kotirouvilla sekä kaikenkarvaisilla pillipiipareilla.

Koulussa eivät sivistä oppilaita Euroopan historiallisesta kehityksestä toisen maailmansodan jälkeen. Tämä aika ohitetaan pelkällä olankohautuksella. Minusta opiskelijan olisi tärkeämpää tietää, mitä Euroopassa tapahtuu kuin muistaa Pähkinäsaaren ja Täyssinän rauhanteon vuodet.

Päälle päätteeksi puolue-eliitti jeesustelee, että kansa ei ole kiinnostunut, kansa ei äänestä. Luulenpa, että he ovat oikein tyytyväisiä asiaintilaan. Sama hillitön, holtiton meno jatkuu.

Parin vuoden kuluttua edessä ovat eduskuntavaalit. Toivottavasti siiheksi joku pistää pystyy uuden, erilaisen puolueen, joka on todellinen vaihtoehto nykymenolle.

Perussuomalaisista kun siihen ei ollut.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Tapsan tutkimuslaitos

26/5/2009

Kirjoitin 26. helmikuuta näin:

Tapsan tutkimuslaitos kertoo, että työttömyys tulee kasvamaan. Seuraavan kahden vuoden aikana Suomesta häviää noin kaksi kolmasosaa koko metsäsektorin työpaikoista. Pahinta on se, että ne häviävät pysyvästi. Pelkästään jo nyt lakkautetut paperi- ja sellutehtaat ja sahat tuottavat pienellä viiveellä noin 50 000 työtöntä.

Suomesta häviää puolet paperiteollisuuden ylikapasiteetista eli joka toinen paperi- ja sellutehdas. Tämän jälkeen työttömiä tulee olemaan yli 150 000. Kun tähän päälle lätkäistään rakennusteollisuuden, teknologiateollisuuden ja palvelusektorin työttömien armeijat päälle, niin on siinä naurussa pitelemistä.

Ennustin viime syksynä, että Suomessa on tänä vuonna 110 000 työtöntä ja lomautettua. Nyt annan ennusteen parin vuoden päähän. Vuoden 2011 lopussa Suomessa on noin 300 000 työtöntä enemmän kuin nyt. Entäpä sitten, kun julkinen sektori ryhtyy pistämään väkeä pihalle? Tämä tietää hyvinvointiyhteiskunnan tuhoa.

Jepjep, sanoi Kari Uoti. Se korutont on kertomaa. On tuskallista olla näissä maailmanlopun ennustuksissa jatkuvasti oikeassa. Näin Iltalehti tänään:

Työttömiä lähes 70 000 enemmän kuin vuosi sitten

Työttömyysaste nousi huhtikuussa 8,8 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 6,2 prosenttia.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan 233 000 eli 68 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi lomautusten piirissä olevien työntekijöiden määrän nousseen noin 90 000:een. Työvoimatoimistoihin henkilökohtaisesti ilmoittautuneita lomautettuja oli 35 700.

Työllisyysaste aleni huhtikuussa 67,6 prosenttiin, missä oli laskua 2,4 prosenttiyksikköä vuotta aiemmasta. Työllisiä oli runsaat 2,4 miljoonaa. Työllisten määrä väheni Lappia lukuun ottamatta kaikissa lääneissä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Mokumakua Suomesta

25/5/2009

"Islamilaisen halal-lihan varastointia ja pakkaamista harjoittanut tukkukauppias on kihlakunnansyyttäjä Kaija Hallenberg-Roineen mukaan syyllistynyt terveyden vaarantamiseen.

Syyttäjä vaati tänään Hämeenlinnan käräjäoikeudessa ulkomaalaissyntyiselle miehelle ehdollista vankeusrangaistusta sekä vähintään kolmen vuoden liiketoimintakieltoa.

Miehen toimitiloista Janakkalasta ja Hauholta löytyi lokakuussa 2005 runsaasti epäpuhtauksia. Elintarvikkeet testattiin laboratoriossa ihmisravinnoksi kelpaamattomiksi.

Jo tuolloin toiminta keskeytettiin ja elintarvikevirasto antoi julkisen hygieniavaroituksen. Tukkukauppa oli toimittanut lihaa vähittäismyyntiin ainakin Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin.

Syytenippuun liittyy epäily törkeästä kirjanpitorikoksesta. Syytetty itse myönsi osan syyttäjän väitteistä oikeiksi. Hämeenlinnan käräjäoikeus antaa kansliatuomionsa 12.kesäkuuta.

Ei viranomaisten hyväksyntää

Yritys käsitteli Hauholla ja Janakkalassa lihaeriä, joita se hankki ulkomailta ja Suomesta. Kummallakaan toimipisteellä ei ollut viranomaisten hyväksyntää.

Janakkalan tilateurastamossa pisti eläinlääkärin nenään pilaantuneen lihan haju. Tila sekä lihankäsittelylaitteet ja -välineet sekä kauppiaan suojavaatteet olivat pesua vailla.

Teurastamosta löytyi 18 jäisen lampaanruhon lisäksi muun muassa tyhjiöpakattua, pinnaltaan osin harmaantunutta lampaan jauhelihaa sekä pahvilaatikoittain osittain sulanutta lihaa.

Arvosanan likainen saivat myös Hauhon kaksi kylmävarastoa ja niiden laitteet. Eläinlääkäri havaitsi muun muassa haittaeläinten ulosteita lattialla, jota kosketti lampaanruho."

 

-"Yritys käsitteli Hauholla ja Janakkalassa lihaeriä, joita se hankki ulkomailta ja Suomesta". Jaha. Sepä mielenkiintoista. Minun ymmärtääkseni Suomen laki kieltää halal-teurastuksen. Ja syytä onkin. 

Jo vuonna 2005 yrittäjä oli määrätty lopettamaan toimintansa. On kulunut neljä vuotta ja homma pyörii edelleen. Miten se on mahdollista? Eikö meillä enää valvonta pelaa vai onko yrittäjän taustalla ollut vaikutusta siihen, että hän on saanut jatkaa?

Olisi mukava kuulla, paljonkotulee 12. kesäkuuta kakkua, mutta tuskinpa sitä yksikään media uutisoi. Luulen, että yrittäjä saa päinvastoin paikalliselta TE-keskukselta varoja kylmätilojen saneeraukseen. Ja toiminta jatkuu entisellään...

(Lähde: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1689966)

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Sampo Terho - Perussuomalaiset

25/5/2009

Perussuomalaisten EU-ehdokkaalla Sampo Terholla on puheenvuoro:

Maahanmuutto on aikakautemme suurimpia muutosvoimia. On tulevaisuutemme kannalta keskeistä, paljonko maahanmuuttajia Eurooppaan otetaan ja millä perusteilla. Tätä tärkeää kysymystä ei kuitenkaan tule ratkaista EU:n kautta, siis esimerkiksi Euroopan parlamentin päätöksillä. EU ei voi jäsenvaltioidensa puolesta päättää maiden tarpeesta tai kyvystä vastaanottaa maahanmuuttajia. Asia on jätettävä itsenäisten valtioiden omaan päätäntävaltaan.

EU:n tasolla oleellista onkin ennen kaikkea maahanmuuton tehokas kontrollointi jäsenmaiden yhteistyön kautta. Meidän tulee edistää Dublinin sopimukseen toimivuutta, eli tavoitteena täytyy jatkossakin olla, ettei turvapaikkaa voi hakea useammasta EU-maasta. Tämä edellyttää tunnollista tietojen keräämistä, tasapuolista hakemusten käsittelyä ja avointa tiedon jakamista jäsenmaiden viranomaisten välillä. Samoin laitonta maahanmuuttoa vastaan täytyy toimia yhdessä. EU:n on pystyttävä lähettämään maailmalle selkeä viesti, ettei alueellemme pääse laittomasti, vaan otamme maahanmuuttajia yhteiskuntamme osaksi vain virallisia kanavia pitkin.

Käytännössä EU:n kautta kannattaa siis päättää lähinnä maahanmuuttoa kontrolloivista ja rajoittavista toimenpiteistä, niiltä osin kuin sellaisia yhteisesti tarvitaan. Kaikki maahanmuuttajien vastaanottoa koskevat päätökset taas kuuluvat jäsenmaille, jotka itse tuntevat omat työvoiman tarpeensa ja kykynsä antaa apua ja turvaa. Sellainen tilanne, jossa Brysselistä käsin voitaisiin mahtikäskyillä ryhtyä sanelemaan jäsenmaiden maahanmuuttajien määrää, olisi ajatuksenakin käsittämätön.

(Lähde: MTV 3 vaalisivu)

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kai Pöntinen - kokoomus

25/5/2009

Kokoomuksen EU-ehdokkaalla Kai Pöntisellä on puheenvuoro: 

Suomen harjoittama maahanmuuttopolitiikka on kestämätöntä. Vastaanottokeskusten seinät pullistelevat ja tulijoita majoitetaan hotelleihin. Turvapaikanhakijoiden pikakäännytyksiin on ryhdyttävä tosissaan ja käsittelyaikoja on leikattava. Viivyttely päätöksenteossa maksaa meille suomalaisille miljoonia. Suomalaiset ovat oikeutetusti vihaisia sosiaaliturvaa hyväksikäyttävistä turvapaikanhakijoista ja onnenonkijoista. Todellisessa hädässä olevia on tietenkin autettava, mutta silloinkin auttamisen tulee tapahtua ensisijaisesti avun tarvitsijan kotimaassa. Mikäli Suomesta ei löydy työlle tekijöitä, tarvitaan hallittua ja valikoivaa työperäistä maahanmuuttoa. Sen tulee perustua pisteytettyyn työlupaan, siten voimme torjua myös jatkuvasti paisuvan kerjäläisten maahanvyöryn.

Kotouttamispolitiikkamme tökkii pahoin. Ihminen joka on päässyt Suomeen, tulee “integroida suomalaiseksi” niin nopeasti kuin mahdollista. Maassa maan tavalla on se motto jota tulee noudattaa. Maahanmuuttajalle on opetettava ensiksi suomea ja vasta sitten muita kieliä. Monilla paikkakunnilla maahanmuuttajille opetetaan ruotsia, sen tarkoitus on ainoastaan ruotsinkielen ja RKP:n aseman pönkittäminen.

Kriittinen keskustelu maahanmuutosta on Suomessa vaikeaa, ellei jopa mahdotonta ilman, että saa rasistin maineen. Itse sain kokea tämän Seinäjoella STTK:n järjestämässä vaalipaneelissa. Puheenvuoroni, jossa käsittelin kriittisesti maahanmuuttoa, sai keskustalaisen poliitikon huudahtamaan yleisön joukosta; “tuo on rasistista puhetta”! Näin ei voi olla, suomalaisten pitää voida puhua vapaasti aiheesta kuin aiheesta.

Toivon, että suomalainen elämäntapa, kulttuuri ja uskonto säilyvät tulevaisuudessakin. En halua, että tulevaisuudessa naiset pakotetaan uskonnollisen lain perusteella peittämään kasvonsa tai että käynnissä oleva sukupuolten välinen tasa-arvokehitys loppuu. Ne jotka tahtovat Turkin mukaan unioniin, tekevät sotaveteraanisukupolven uhraukset turhiksi.

Jos suomalaisen elämänmuodon puolustaminen on rasismia, olkoon sitten niin!

(Lähde: MTV3 vaalisivut)

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Varissuon kuulumiset

24/5/2009

Turun Varissuolla sattui vakavahko välikohtaus lauantaina alkuillasta, kun monikymmenpäinen joukko sekä suomalaisia että ulkomaalaistaustaisia henkilöitä otti yhteen Normaalikoulun hiekkakentällä. Osapuolet heittelivät toisiaan kivillä ja kepeillä, ja ilmeisesti myös puukkoa esiteltiin uhkausmielessä. Paikalle lähetettiin useita poliisipartioita. Tilanne saatiin rauhoittumaan nopeasti, eikä kukaan ehtinyt saada vakavampia vammoja. Kolme henkilöä otettiin kiinni epäiltyinä muun muassa pahoinpitelystä.

Niin menee kuin on suunniteltu. Varissuo on eräs Suomen tulevista Rosengårdeista.

Olikohan tämä nyt se Vasemmistonuorten rasisminvastainen mielenosoitus, joka Turussa eilen piti olla? 

Tämän kertoi meille tietysti Turun Sanomat.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kerjuu ja kaupustelu kielletty

23/5/2009

Kerjuulla olleet naiset iskivät antikvariaattiin

Kaksi naista meni kerjuukuppien kanssa kerjäämään Helsingin Yrjonkadulla sijaitsevaan antikvariaattiin tiistai-iltapäivällä.

Toisen naisen hämätessä myyjää toinen nainen varasti tavaraa myyntitiskin takana olleesta laukusta. Laukusta katosi ainakin rahaa ja kolmet kohtuullisen arvokkaat korvakorut sekä pari sormusta.

Helsingissä ja muuallakin maassa etenkin Romaniasta tulevat kerjäläiset ja rikolliset ovat muodostumassa pienimuotoiseksi ongelmaksi.

Meillä Salossakin on esimerkkejä jo vuosien takaa. Kirjaston nurkilla nuoret työikäiset miehet ojentelivat mummoille ruusuja. Jos ei maksanut, alkoi sen päiväinen polotus ja iholle tulo.

Tänä kesänä Salossa on kerjäläisiä ollut Uskelan kirkon ovella odottelemassa kirkkokansaa saapuvaksi kirkosta. He ovat keränneet omaa kolehtia. Jälleen kohteena ovat olleet vanhukset.

Lidlin parkkipaikalla majailee kullanvärisiä lyijysormuksia ja hienoja kiikareitä myyviä kerjäläisiä. Jos teet kaupat kiikarista, se vaihtuu suit sait leikkikiikariin. Ennen kuin huomaat tulleesi petetyksi, huijarit ovat renkaat vinkuen paenneet paikalta.

******************************************************************************************************

Ohessa jonkun vihreän tampion mielipidekirjoitus kerjäläisistä.

Mielipidekirjoitus 20.5 Esa Kauppila.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ehdotti, että kerjääminen kiellettäisiin lailla Helsingissä, koska Romanien kerjääminen ei kuulu hyvinvointivaltion kuvaan. Se näyttää rumalta.

Minä kannatan kyllä hänen ehdottamaansa Töölönlahden puhdistusta, mutta tässä hygieniassa on piirteitä, joita vastustan

Jotenkin kerjäläistä pitää mielestäni välittömästi auttaa. Leipäpalalla ongelmaa ei tietenkään ratkaista, mutta sen antaminen on kohtuullista ja hyvää. Parasta onkin antaa leipää, jolla ei ole vaihtoarvoa, mutta joka kuitenkin auttaa kerjäläistä välittömästi.

Jotenkin taas tuntuu siltä, että kirjoittajan hissi ei kulje kuin ylimpään kerrokseen. Kauppila haluaisi antaa leipäpalan kerjäläiselle. Sopii mennä kokeilemaan. Saat kyrsän silmillesi keskisormen kera niin että tärähtää. Eivät kerjäläiset ruokaa halua vaan rahaa.

Väitetään, että kerjäläinen tienaa Helsingissä 10-15 euroa päivässä. Ja että se vastaa heidän (keskiansio on Romaniassa 380 euroa, mutta Romanian mustalaisilla, joita on koko väestöstä vain 2,5 prosenttia, noin 10 - 15 euroa) kuukauden ansiotaan Romaniassa.

Silti heillä on varaa tulla Suomeen. Usein he liikkuvat omalla autolla.

Mistä he saavat rahaa auton ostoon, millä he ostavat bensiiniä, millä maksavat ajokortin, auton huoltokulut, vakuutukset, tietullit, yöpymiset, mahdolliset lauttamaksut jne? Ne tekevät minun ymmärtääkseni vähintään tonnin verran. Sitä saa paahtaa kympin palkalla aika kauan, että saa edes kerjäämiskulut katettua.

Tässä(kin) on takana jotain sellaista, jota me hyväuskoiset hölmöt emme tajua.

Kun olin pieni poika, niin jokaisessa porraskäytävässä oli kyltti, jossa luki: kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Asia oli päivänselvä. Ei ollut mitään miettimistä eikä hyysäämistä.

Olen sitä mieltä, että kerjääminen tulee kriminalisoida ja rangaistuskäytännössä erikseen mainita ulkomaalaisten kohdalla välitön maasta karkoittaminen mahdollisuuksien mukaan kerjääjän omalla kustannuksella.

Mikähän helvetti siinä on, että yksikertaisissa asioissa se KAIKKEIN yksinkertaisin ratkaisu ei pälkähdä yhdenkään päättäjän päähän?

Selvää asiaa vatvotaan vuosikaupalla...

*****************************************************************************************************

Poliisin selkeä ohjeistus on seuraava:

Älä anna rahaa tai mitään muutakaan kerjäläiselle.

Älä osta heiltä mitään.

Jos he alkavat tulla iholle ts. todella lähelle, ojenna molemmat kätesi kämmenpuoli heihin päin ja karjaise pari kertaa. Ihan sama millä kielellä.

Älä päästä kerjäläistä iholle, koska heidän tarkoituksensa on tyhjentää taskusi. 

Jos kaikesta varovaisuudesta huolimatta huomaat olevasi lompakkoa köyhempi, toimi heti - ALA HUUTAA APUA - niin paljon kuin sinusta ääntä lähtee.

Vasta sitten soita poliisille!

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Marraskuu 2017 (24)
Lokakuu 2017 (71)
Syyskuu 2017 (50)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com