Somaleissa on korkeasti koulutettuja koneinsinöörejä.

Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan.

Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen

Naisia raiskataan Oslon yössä. Miehiä ryöstetään vielä enemmän. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 4 000 ihmistä on ryöstetty Oslon keskustan ja Grønlandin poliisipiirien alueella. Useimmat ovat olleet nuoria miehiä.

Sturla Nøstvik, 36, on ryöstöuhri numero 351 Grønlandissa tänä vuonna. Samana ajanjaksona reilut 50 naista on joutunut vastentahtoisesti seksiaktiin Oslon kaduilla ja puskissa.

Brønnøysundista muuttanut Sturla on asunut Oslossa 14 vuotta ja tuntenut olonsa turvalliseksi. Nyt hän tuskin uskaltaa astua ovesta ulos hämärän tultua, mutta meidän onneksemme Sturla suostuu palaamaan paikalle, missä rosvot muuttivat hänen elämänsä ikiajoiksi puolitoista kuukautta sitten.

Paluu puistattaa, mutta vapisevin käsin hän näyttää suuntaan mistä hän tavallisesti torstai-iltaisin tallusteli pimeää kävelytietä pitkin kotiin bänditreeneistä Rodeløkkasta. Tuona kohtalokkaana iltana hän puhui tyttöystävänsä kanssa puhelimessa. “Olen kotona minuutin, parin päästä”, hän päätti puhelun.

Samassa tuokiossa pyssyn suu kumahtaa hänen otsaansa. Ryöstäjät olivat ilmeisesti vaanineet pusikossa ja odottaneet puhelun päättymistä. Aggressiivisesti käyttäytyneet kaksi nuorukaista tahtoivat Sturlan lompakon ja iPhonen.

Otsassa olevasta syvästä haavasta valuva veri peittää Sturlan näkökentän. Hän muistaa lompakossa olevan 1.500 kruunua käteistä ja toivoo ryöstäjien tyytyvän niihin. Painajainen kuitenkin jatkuu. Nuorukaiset tönivät Sturlaa edellään rappuja alas, läpi jalankulkutunnelin Torshovdaleniin. Paukkuraudan painaessa selkään Sturlalle ei tule mieleenkään huutaa apua. Nuorukaiset lyövät uhriaan monta kertaa matkan aikana, koska loukkaantunut ja hämmenytyt Sturla kävelee liian hitaasti.

Nuorukaiset toimivat päättäväisesti, mikä saa Sturlan arvelemaan, että he eivät ole ensimmäistä kertaa asialla. He kulkevat potkupallokentän kautta pusikkoon, missä on pilkkopimeää. Siellä he käskevät Sturlan maahan. Toinen ryöstäjistä istuu Sturlan päälle ja painaa pyssyn piipun hänen leukaansa vasten.

“Tunsin kylmän teräksen ihoani vasten”, hän muistelee kauhulla.

Nuorukaiset muuttuivat yhä aggressivisemmisiksi.

“Salasana, salasana”, he sihisivät huonolla englannilla ja vielä huonommalla norjalla.

Sturla lopulta ymmärsi, että he olivat vailla lompakosta löytyvien korttien pin-koodeja.

Nuorukaiset uhkaavat ampua Sturlaa jalkaan. Hän ei ole varma, muistiko hän yhden korttinsa tunnusluvun väärin ja pelkäisi mitä tapahtuu, kun toinen ryöstäjistä palaa automaatilta tyhjentelemästä hänen tilejään. Kaikkein eniten Sturla ajattelee kuitenkin rakasta tyttöystäväänsä, joka odottaa häntä kotiin.

Samassa hänen puhelimensa soi. Tyttöystävä yrittää soittaa, mutta ryöstäjä katkaisee puhelun. Hän katsoo puhelimen kuvakansiosta tytön kuvaa. “Very pretty”, hän sanoo.

Monta tuskallista minuuttia myöhemmin toinen ryöstäjä palaa pusikkoon.

“He uhkasivat ilmaantua kotiimme ja tappaa meidät, jos ilmoitan ryöstöstä poliisille”, kertoo Sturla.

Nuorukaiset eivät ehkä itsekään oikein uskoneet uhkailuaan, sillä he käskevät Sturlaa kertomaan ryöstäjiensä olleen kalpeanaamaisia, ei missään nimessä mustaihoisia. Sturla itse veikkasi nuorukaisten olevan somaleja.

Seuraavaksi nuorukaiset juksasivat uhriaan kertomalla lähtevänsä hakemaan vettä, jotta Sturla voisi siistiytyä. Sturla odottaa tovin, kunnes spurttaa kotiinsa. Paikka oli niin lähellä, että hän näkee sen olohuoneensa ikkunasta.

Sturlan piina rosvojen kynsissä kesti 50 minuuttia. Kun hän pääsi kotiin, siellä ei ollut ketään. Epätoivoinen tyttöystävä harhaili jossain pimeillä kaduilla rakastaan etsimässä. Kun tyttö lopulta saapui kotiin ja löysi sieltä poikaystävänsä verisenä, hän järkyttyi pahasti. Hän kuitenkin sai soitettua poliisille ja ambulanssin – ja tietenkin pankkiin, koska kortit piti kuolettaa.

Kaksi päivää myöhemmin Sturla palasi töihin pää paketissa. Kaikki meni lopulta aika hyvin viime aikoihin asti. Nyt kuitenkin Sturla on osittain sairaslomalla ja käy psykologin juttusilla. Myös tyttöystävä kärsii. Molemmat pelkäävät pimeää ja eristäytyvät kotiinsa iltaisin.

Tuoreeltaan sattumuksen jälkeen poliisit etsivät Sturla Nøstvikin käsiinsä ensiapuklinikalta. He menivät suoraan asiaan. Poliiseilta Sturla sai kuulla, että alueella liikkuva nuorukaisjengi on syyllistynyt useisiin vastaavanlaisiin ryöstöihin Grünerløkkan alueella viime viikkoina.

He sanoivat, että jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi, mutta he eivät pysty estämään ryöstöjä. ‘Me olemme menettäneet tämän kaupungin‘, he sanoivat ja kysyivät, osaanko arvata kuinka monta partioautoa heillä oli liikkeellä keskustassa sillä hetkellä.

“He vastasivat kysymykseensä itse. Partioita oli kaksi. Luulin ensin heidän juksaavan, mutta he vakuuttelivat, että enempään ei resursseja riitä”, sanoo Nøstvik ja lisää, että he tulivat tyttöystävänsä kanssa erittäin asiallisti kohdelluiksi poliisin taholta.

Poliisin mukaan Grünerløkkan alueella liikkuneet nuorukaiset ovat tehneet ainakin 17 ryöstöä elo-syyskuussa. Nyt kahdeksan 18 – 21-vuotiasta nuorukaista istuu telkien takana ja hakusessa on vielä yksi sankari, jonka henkilöllisyys on tiedossa. Poliisin hallussa on jonkin sortin ilma-ase, jota on käytetty useamman ryöstön yhteydessä.

Sturla Nøstvikin ryöstöstä epäillään kahta 20-vuotiasta nuorukaista, jotka ovat lähtöisin Nigeriasta ja Gambiasta. Molemman kiistävät syyllisyytensä. Sturlan tileiltä nostettiin kahdesta pankkiautomaatista yhteensä 21.000 kruunua.

Nyt tämän vuoden ryöstöjen saldo Grønlandin alueella on jo yli 400. Useimmat näistä ovat  katuryöstöjä, jotka ovat tapahtuneet hämärän aikoihin erityisesti lauantai-iltaisin.

Sturla Nøstvik on yksi monista uhreista, jotka ovat joutuneet kärsimään kohtalostaan jälkikäteen. Sattumuksia tutkivien poliisien mukaan monet ryöstetyt joutuvat jäämään sairaslomalle kokemustensa jälkeen. Ylikomisario Inge Sundeng Grønlandin poliisiasemalta kertoo, että ryöstöjä tapahtuu liikaa ja niiden seuraamukset ovat niin vakavat, ettei nykytilannetta tule hyväksyä.

“Minusta tuntuu, että monista ryöstetyistä tulee “unohdettuja uhreja”. Yritämme kyllä parhaamme ja priorisoida näitä sattumuksia uhrien vuoksi – ei vähiten siksi, että voisimme estää uusia inhimillisiä ja taloudellisia murhenäytelmiä, mihin nämä ryöstöt johtavat”, Sundeng vakuuttaa.

Lähde: Aftenposten

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen pitää taloustilannetta huolestuttavana. Urpilaisen mukaan tilanne vaatii nopeasti yhteiskunnan rakenteellista uudistamista ja julkisen talouden kestävyyden parantamista.

- Olemme siis hyvin hitaan kasvun vaiheessa. Tarvitaan uusia toimenpiteitä, se on selvä. Tulevissa talousratkaisuissa huomio pitää kohdistaa ennen kaikkea kahteen teemaan: Suomi tarvitsee kasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn edellytysten parantamista, Urpilainen totesi kokousväelle.

Valtiovarainministeri totesi myös, että julkisen talouden velkasuhteen kääntäminen laskuun pitää saada aikaan tällä vaalikaudella.

- Sopeutustoimia tehdään myös ensi keväänä, jos se on välttämätöntä.

Rahapulaan liittyen valtion kirstunvartija huomautti, etteivät rahat riitä kaikkien yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen. Jäljelle jää vain yksi vaihtoehto.

- Kaikki liikenevä on laitettava kasvun ja työllisyyden parantamiseen, ministeri muistutti puoluetovereitaan.

Niinpä. Kirstunvartija on huomannut saman kuin kaikki muutkin suomalaiset, mutta vuoden verran liian myöhään. Taloustilanne ei ole pelkästään huolestuttava vaan suomalaiset ovat kusessa.

Tällaiset lausunnot ovat älyttömän typeriä. Jos ei osaa muuta kuin vaatia kasvua, työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamista, sopeutustoimia – mahdollisesti jo ensi keväänä – niin olisi parempi palata opettamaan alakoululaisia.

Kuinka tyhmänä Urpilainen suomalaisia pitää?

Sen hän muistaa toki mainita, että kaikki rahat eivät nyt riitä yhteiskunnallisten epäkohtien hoitoon.

Eipä niin. Rahaa kuitenkin riittää Kreikan suoraan ja välilliseen tukemiseen miljardeja. Suomi ottaa ensi vuonna velkaa yhdeksän miljardia euroa, jotta tukitoimet etelän roistovaltioille voisivat jatkua.

Eihän tässä ole mitään järkeä.

Otetaanpa vielä tämä vankilajuttu uudemman kerran, mutta vähän tarkemmin. Jos vanhukset ja vangit vaihtaisivat paikkaa, mitä tapahtuisi?

Vanhukset

Vanhuksilla olisi mahdollisuus päästä suihkuun, osallistua harrastuksiin ja päästä ulkoilemaan. Heidän terveydestään huolehdittaisiin, heidän hampaistaan huolehdittaisiin, heidän apuvälineistään huolehdittaisiin.

He saisivat rahaa sen sijaan, että heidän olisi maksettava hoidostaan ja asumisestaan. He olisivat jatkuvan videovalvonnan alaisia niin, että he saisivat välittömästi apua, jos he kaatuisivat tai tarvitsivat muuta avustamista.

Vuodevaatteet pestäisiin kahdesti viikossa ja kaikki vaatteet silitettäisiin ja toimitettaisiin heille.

Vartija tarkistaisi heidän tilanteensa kahdenkymmenen minuutin välein. Kaikki ateriat ja välipalat tuotaisiin heille huoneisiin. He voisivat ottaa vierailevia perheenjäseniä vastaan sitä varten varatuissa tiloissa.

Heillä olisi mahdollisuus käyttää kirjastoa, kuntosalia, hengellistä neuvontaa, uimahallia ja koulutustyöpajoja, ja heillä olisi vapaa pääsy konsertteihin, joita järjestävät kansallisesti kuuluisat artistit.

Yksinkertainen vaatetus: kengät, aamutossut, yöpuku ja lakipalvelut olisivat ilmaisia ja niitä saisi pyytämällä.

Kaikilla olisi turvalliset yksityishuoneet ja mahdollisuus ulkoilla pihamaalla ja puutarhassa. Jokaisella olisi tietokone, väritelevisio, puhelin ja radio omassa huoneessaan ilman mitään erityiskorvausta. Heille voisi soittaa päivittäin.

Olisi johtokunta, jolle voisi toimittaa valitukset ja ihmisoikeusjärjestöt, jotka taistelisivat heidän oikeuksiensa puolesta.

Vartijat noudattaisivat tiukkoja sääntöjä, ja asukkailla olisi käytettävänään lakimiehiä turvaamaan heidät väärinkäytöksiltä ja laiminlyönneiltä aivan ilmaiseksi.

Rikolliset

 Rikollisten tilanne olisi seuraava: he saisivat kylmää ruokaa. Heidät pidettäisiin yksin huoneissaan. He pääsisivät kerran viikossa suihkuun. He asuisivat pienissä huoneissa, joista heidän pitäisi maksaa pari kolme tuhatta euroa kuukaudessa.

Heillä ei olisi mitään toivoa päästä koskaan ulos.

Nykyisissä vanhainkodissa en ole käynyt, mutta vuosia olen viettänyt vankilassa virkapuvussa. Väittäisin, että vankila olisi vanhuksille parempi paikka kuin köyhän kunnan vanhainkoti. Valvonta pelaisi ja saisi kunnon ruokaa. Lääkäriin ei tarvitse jonottaa jne. Tämä kuvastaa sitä miten sairas yhteiskuntamme on. Vankien oloja ja oikeuksia säädetään tarkasti lainsäädännössä. Vanhuksille vanhainkodissa ei ole mitään lakia suojaamassa heitä.

Tappaa he eivät uskalla vanhuksia, mutta melkein kaikki muu on sallittua. Sitominen tuoliin tai sänkyyn jne... Vankilassa jos menisi vangin sitomaan tuoliin niin siitä tulisi valtakunnallinen lööppiuutinen ja potkuja monelle henkilökuntaan kuuluvalle.

Millainen hyvinvointivaltio voi olla jos ihminen menettää ihmisarvonsa vanhetessaan? Vanhuksen lähes koko eläke viedään ja palvelukseksi saa odottaa kaksi viikkoa ennen kuin pääsee suihkuun. Vanki pääsee vaikka joka päivä. Moni järjissään oleva vanhus varmaan miettii itsemurhaa ennen kuin siirtymistä "keskitysleiriin". Kun ihminen muuttuu vanhetessaan avuttomaksi niin luulisi, että häntä pidettäisiin ihmisenä.

Raha on tärkeämpää kuin ihmisen viimeiset elinvuodet inhimmillisessä ympäristössä. En voi kun halveksia tämän asioiden päättäjiä. Ulkoistamisen seurauksena rahat kuluu muuhun kuin  hoitoon. Raha ratkaisee. Ei ihmisarvo. En olisi ikinä uskonut tällaista tapahtuvan maailman korkeimmin verotetussa maassa nimeltä Suomi.

Kirjoitus on nimimerkki Markkasen käsialaa Hommaforumilta.

Suomi valmistautuu lähettämään sotilaita Somaliaan, kertoo Helsingin Sanomat. Sotilaiden tarkoitus on turvata YK:n ruokakuljetuksia merirosvoilta.

Lehden tietojen mukaan erikoisjoukko koostuu paristakymmenestä sotilaasta, jotka matkustavat kauppa-aluksen mukana ja puolustavat sitä merirosvojen hyökkäyksiltä. Ulkoministeriö ja merivoimat ovat vahvistaneet lehdelle, että sotilaiden lähettämistä suunnitellaan.

Tehtävä on osa EU:n Atalanta-operaatiota, jolla suojellaan kauppalaivoja merirosvoilta Afrikan sarven merialueella. Alustavan suunnitelman mukaan suomalaiset lähtisivät Somaliaan maaliskuussa viideksi kuukaudeksi.

Lopullisen päätöksen sotilaiden lähettämisestä tekee presidentti. Sitä ennen EU:n pitää varmistaa, milloin joukkoa tarvitaan alueella.

Jos tällaisen hullunhommaan Sauli antaa luvan, niin en äänestä sitä enää koskaan.

Jos sinne on pakko mennä, niin viekää mennessänne kaikki Suomen al-Shabaab-solut, joita Supo tutkii. Ja muutenkin sen verran isolla laivalla, jotta saadaan kantaa vähemmäksi täällä Suomessa. Somaliassahan on nyt turvallista, joten näistä maahanmuuttajista voidaan tehdä kätevästi paluumuuttajia.

Brysselissä istuu 752 Euroopan parlamentin jäsentä. Vain 87 heistä on sellaisten ryhmien jäseniä, jotka vastustavat liittovaltiota. Kaikissa muissa ryhmissä, muun muassa ryhmässä, jossa Suomen Keskustan edustajat istuvat, liittovaltiota ajetaan avoimesti.

Perussuomalaisia haukutaan siitä, että me viilaamme euron arvostelullamme kansalasia linssiin. Ja että takerrumme EU-asioissa joutavanpäiväisiin pikkuasioihin.

Tiesitkö sinä, että muun muassa jokapäiväistä kulutustavaraa, maitoa, säädellään suoraan ja epäsuorasti EU:n taholta 1096 säädöksellä tai direktiivillä.

Jos tämä on sinusta pikkuasia, niin äänestä tulevaisuudessakin kokoomusta, jotta takaat liittovaltiokehityksen.

Eilen eduskunnan kyselytunnilla Mauri Pekkarinen kertoi Kreikkaan liittyen, että maa on lupasi heinäkuussa 2011 myydä valtion omaisuutta 50 miljardin edestä. Lupaus ei tietenkään pitänyt vaan Kreikka oli onnistunut yksityistämisessään vain 1,7 miljardin edestä.

Asian on pakko ollut olla Kataisen ja Urpilaisen tiedossa, mutta he eivät ole siitä hiiskuneet. Sama meno Kreikassa jatkuu edelleen. Lainarahaa ja –takuita lapioidaan maasta ulos ulkomaisille pankkiireille, mutta kreikkalaiset kituvat kohta nälkäkuoleman partaalla.

Suomen valtio ei anna takuita Turussa sijaitsevalle STX-telakalle. Sen sijaan hallitus tukee kreikkalaista oliiviöljyn tuotantoa.

Rahoituksen hylkäyspäätöksen takana on hallituksen talouspoliittinen ministeriövaliokunta:

Pääministeri Jyrki Katainen, puheenjohtaja

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

Puolustusministeri Carl Haglund

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori

Työministeri Lauri Ihalainen

Ympäristöministeri Ville Niinistö

Näyttää siltä, että satatuhatta uutta työpaikkaa lupaillut Jutta Urpilainen, työministeri Lauri Ihalainen, ministeri Paavo Arhinmäki ja kumppanit puhuvat kansalle toista ja tekevät toista.

Sofi Oksanen on markkinamiesten tuote.

Hänen erikoinen ulkomuotonsa ja tukkalaitteensa kiinnostivat toimittajia, jotka vasta paljon myöhemmin huomasivat, että kas, nainenhan kirjoittaa myös kirjoja.

Oksanen on tuote, joka on onnistuttu myymään todella hyvin ympäri Eurooppaa. Markkinointi on ollut valtaisaa, rummutus ja etukäteiskohu on ollut mittavaa ja siihen on käytetty paljon rahaa.

Luin tietysi hänen uusimman kirjansa, Kun kyyhkyset katosivat. Sain sen Muurlan kirjastosta, jonka ahkera käyttäjä olin. Ei ollut varauksia vaan kirja löytyi kerralla hyllystä.

Kirjastonhoitaja, Eija-täti, kuten lapset häntä nimittävät (ja joskus minäkin rouvan kanssa kirjoista keskustellessa) on viisas nainen. Hän kertoi myöhemmin, että varauksia kirjasta on runsaasti. Pikainen vilkaisu Salon kirjaston sivuille kertoi, että varauksia on jonossa peräti 48 kappaletta.

No, katsotaanpa.

Lukukokemus oli sekava ja tunteet lukemisen jälkeen samanalaiset.

Viron, Neuvostoliiton ja Saksan historiasta on kirjoitettu tuhansia kirjoja, joten mitään uutta ja mullistavaa Oksanen ei pysty kirjoissaan esittämään.

Viimeisimmässä kirjassa ei ole väkivaltaa, vaikka joku on sitä kauhistellut.

Aleksandr Isajevitš Solženitsin oli täydellinen virtuoosi, joka on kertaalleen kirjoittanut nämä asiat auki niin hyvin, ettei niihin ole enää lisättävää.

Häntä on mahdotonta ylittää.

Mikään ei tietysti estä noista ajoista edelleen kirjoittamasta, mutta se on turhaa.

Kirjallisuuden ei kuitenkaan pidä olla tällaista. Kirjan lukemisen jälkeen ei pitäisi jäädä sellaista tunnetta, että onko vika nyt minussa, lukijassa, kun en pysy kirjoittajan perässä enkä ymmärrä asiayhteyksiä, vaikka olen lukenut oikeastaan koko ikäni Venäjän ja Saksan sotahistoriaa. Ja kun kahlaan kirjan väkisin loppuun, huoahdan helpotuksesta, onneksi se loppui.

Oksasen kirjan lukeminen oli tympeää suorittamista. Pari viikkoa lukemisen jälkeen en enää edes kunnolla muista kirjan tapahtumia enkä henkilöiden nimiä. Sori Sofi, mutta veikkaan, että aika monelta jää kirja pölyttymään hyllyyn, eikä sitä tule koskaan luettua loppuun, koska se ei ole kiinnostava.

Itse asiassa se on yhdentekevä.

Sofi Oksasen suosio kertoo jotain tästä pinnallisesta ajasta, jota elämme.

Tuskin yksikään kriitikko uskaltaa sanoa ettei keisarilla ole vaatteita, koska kaikki muut kriitikot kehuvat kirjaa ja kirjan kustantanut yhtiö panisi eri mieltä olevan kriitikon boikottiin.

Toista oli Väinö Linnan ja Tuntemattoman sotilaan aikana, jolloin Toini Havu haukkui teoksen ja samalla Linnan alimpaan helvettiin.

Siitä huolimatta Tuntemattomasta tuli ikoni, jota vasta nyt aletaan ampumaan alas hieman samaan tapaan kuin marsalkka Mannerheimiä, josta halutaan tehdä neekeri.

Sofi Oksanen ei kuitenkaan koskaan pääse kirjallaan eikä edes tuotannollaan Nobel-ehdokkaaksi.

Ja se on pelkästään hyvä asia hyvien kirjojen ystävien näkökulmasta.

Niin se käy.

Ystäväni Mikko Ellilä on kirjoittanut Helsingin Sanomien toimituspäälliköstä Reetta Rädystä oikein hauskan jutun. Tai paremminkin Reetta on kirjoittanut.

Se löytyy Mikon kommenteilla varustettuna täältä.

Kuten tunnettua Helsingin Sanomat on ryhtynyt rahastamaan nettipalvelustaan. Siinä on useita ongelmia, jotka tulevat aiheuttamaan sen, ettei uudistus tule onnistumaan.

Uutispalvelu, johon joutuu kirjautumaan, on ensinnäkin tavattoman kömpelö. Ihmiset lukevat uutisia mobiiliselaimilla, kannettavilla ja kaikilla mahdollisilla härveleillä, joita heille myydään. Salasanoja pitää muistaa ja jos kuljet esimerkiksi bussilla, pitää vahtia, ettei vieressä istuva niitä näe.

Helsingin Sanomat ei ole koskaan tarjonnut verkossa juuri mitään sellaista, josta ihmiset haluaisivat maksaa. Siellä on samaa kamaa kuin kaikissa muissakin tuuteissa, jotka säilyvät maksuttomina. Tutkivaa journalismiahan ei HS:llä ole.

HS unohtaa myös, että lähes kaikki puhuvat englantia ja voivat lukea keposesti ulkolaisia laatujulkaisuja netissä. Ja nykyään myös lukevat. Muun muassa Guardianilla, Timesillä ja Wall Street Journalilla on sata kertaa paremmat resurssit tuottaa ja taustoittaa uutisia kuin Hesarilla. Kieli ei ole kynnyskysymys.

Hesari yrittää nyt myydä paperiversion tilanneille ihmisille erikseen verkkopalvelua aivan samalla tavalla kuin SSS tekee. Kolme euroa kuussa on lukijoiden kiusaamista.
Lisäksi HS siirtyy tabloid-kokoon, jolloin lehteen mahtuu yhä vähemmän tekstiä, yhä vähemmän mainoksia ja yhä vähemmän kuvia. Samassa suossa on jo muun muassa Satakunnan kansa, jonka paperiversion tilaajamäärä laskee kuin se kuuluisa lehmän häntä.

Muutaman kuukauden päästä, kun uutuudenviehätys on kadonnut, katoavat myös maksajat. Samat palvelut saa tällä hetkellä muun muassa Ylen nettisivuilta. Mihin silloin tarvitaan Helsingin Sanomien maksullista nettiversiota.

Sanomatalo on muutenkin täysin väärillä jäljillä pilkkoessaan yhtiöstä kannattavia toimintoja.

Mutta omapahan on asiansa.

Paperiversionkin käy ajan mittaan huonosti, koska HS suoltaa pääosin sellaisia mielipiteitä, jotka ovat lukijoiden mielipiteiden vastaisia. Ei sellaisesta kukaan halua maksaa.

Tuollaista roskaa suoltavaa tuuttia ei yksinkertaisesti Suomessa tarvita.