Jussi Halla-aholla on asiaa

30/9/2013

Käykääpä lukemassa Suuren Saatanan eli kansanedustaja, tohtori Jussi Halla-ahon viimeisin kolumni.

Ja kertokaa sitten vaikka minulle kommenttiosiossa, kumpi on oikeassa, Halla-aho vai Suomen media.

Kirjoitus löytyy täältä.

3 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon kaupunginhallitus yksimielisesti Kai Saarimaan takana

30/9/2013

Olin tänään mukana kaupunginhallituksen kokouksessa, jossa käsiteltiin tulevan apulaiskaupunginjohtajan henkilövalintaa. Olen luonnollisesti vaitiolovelvollinen yksityiskohdista, mutta omalta kohdaltani voin toki sanoa, että kannatin Kai Saarimaan valintaa (kuten kaikki muutkin hallituksen jäsenet). Minulla oli toinenkin ehdokas, mutta nimi jääköön muistelmiini, jotka kirjoitan vuonna 2029.

Syyt Saarimaan kannattamiseen löytyvät tuosta alhaalta. Allaolevien syiden lisäksi minulla oli muutama muukin peruste kannattaa häntä. Niitä en tässä mainitse. Joka tapauksessa toivon, että valtuusto valitsee 7. lokakuuta kokouksessaan parhaan henkilön apulaiskaupunginjohtajaksi. Elämme kovia aikoja. Silloin tarvitaan kovia miehiä. Täs siul o semmone.

Sitten hiukan yleistä tietoa:

Hallitus totesi Saarimaalla olevan vahvan sosiaali- ja terveysalan tuntemuksen, jota tarvitaan sote-uudistuksessa, jonka valtio niskaamme sälyttää. Myös Saarimaan talousosaamista pidetään monipuolisena, ja hänellä on muita tarjokkaita vahvempi kokemus muutosjohtamisesta.

Saarimaa on 60-vuotias ja koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on toiminut muun muassa talousjohtajana Jokilaakson aluesairaalan kuntainliitossa, Jämsän seudun terveydenhuollon kuntayhtymässä, Palokan terveydenhuollon kuntayhtymässä sekä Salon seudun kansanterveystyön kuntayhtymän talousjohtajana vuosina 2003-2008. Salon kaupungin muutosjohtajana (oto) hän oli vuosina 2007-2008 ja sen jälkeen sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtajana.

Apulaiskaupunginjohtaja vastaa tulevaisuudessa hyvinvointipalvelujen strategisesta suunnittelusta, toteutuksen varmistamisesta ja seurannasta, hyvinvointipalvelujen taloussuunnitteluprosessista, hyvinvointipalvelujen resurssien oikeasta kohdennuksesta ja niiden tehokkaasta käytöstä sekä johtajasopimuksessa määritellyistä tehtävistä.

Apulaiskaupunginjohtajan on tarkoitus aloittaa virassa 1. marraskuuta 2013.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Marimekon seuraava kopio

29/9/2013

0 kommenttia          Bookkaa tämä

On maamme köyhä - siksi jää

29/9/2013

Suomen hyvinvointivaltion parhaat ajat ovat ohi. Kun ylivarojen eläminen on pakko lopettaa, joudumme silti maksamaan holtittoman elämäntavan korot täältä ikuisuuteen. Inflaatio helpottaa velanhoidossa, mutta kansalaisen elämää se ei helpota.

Kun hakee elämän pitkospuita 50- ja 60-lukujen Suomesta ja maailman aineellisesti köyhistä maista, näkee, että elämämme voi olla parempaa, vaikka kaikkea krääsää emme saakaan, ja vaikka emme joka vuosi pääsisi etelän aurinkoon lomalle.

Suurinta hyvää mieltä tuottaa vastuunotto omasta elämästä. Se ei aina ole helppoa, koska elämään kuuluvat myös vaikeudet. Kun elämässä välillä on vaikeaa, sitä enemmän arvostaa hyviä hetkiä.

Pauli Vahtera uusimmassa blogissaan.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Päivän mietelause

29/9/2013

Massiivinen kehitysmaaperäinen maahanmuutto synnyttää aina automaattisesti äärioikeiston. Kun maahanmuuttajia alkaa olla 20-30 prosenttia väestöstä, äärioikeisto kokee dramaattisen nousun.

Kyseessä on niin laadullisesti kuin määrällisestikin aivan toisen mittaluokan äärioikeisto verrattuna tämän päivän kättennostelijoihin, humoristeihin ja kiljunkittaajiin.

Silloin äärioikeisto ei ole marginaalia, vaan valtavirtaa. Silloin moni aiemmin äärioikeistoa kauhistellutkin huomaa seisovansa äärioikeiston riveissä, koska vaihtoehto - islamisaatio ja eurooppalaisten arvojen tuho - on vielä moninverroin karmivampi vaihtoehto.

Milloin tämä sitten tapahtuu Suomessa?

En tiedä.

Veikkaan, että puhutaan ainakin paristakymmenestä vuodesta, luultavasti pidemmästäkin ajasta. Mutta sitä kohti mennään vakaasti. Näin ovat päättäjämme päättäneet ja halunneet.

Eino P. Keravalta

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Tätä et lue Suomen medioista

29/9/2013

Ruotsin hallitus on päättänyt lähteä Maliin osana Euroopan unionin koulutus- ja tukijoukkoja. Tämän vuoksi Ruotsi voi ajautua tilanteeseen, mikä muistuttaa Kenian sitoutumista Somalian tapahtumiin, kirjoittavat terrorismiasiantuntija Magnus Norell ja journalisti Bengt Nilsson.

Terrori-isku Westgate-ostoskeskukseen Kenian Nairobissa on muistutus tarkkaavaisuuden tarpeesta iskujen varalta myös Ruotsissa. Vastaava sattumus Ruotsista ei ole lainkaan kaukaa haettu vaihtoehto, kun pitää mielessä Ruotsin osallistumisen sotilaalliseen toimintaan Afrikassa, sekä ruotsalaisten reissaamisen ulkomaille sotimaan islamistien joukkoihin. Globalisoituvassa maailmassamme valtakunnanrajat eivät tarjoa minkäänlaista suojaa.

Kukaan vähääkään al-Shabaabin ja Somalian asioista perillä oleva ei voi olla yllättynyt Nairobin iskusta. Se kohdistui Keniaan, koska maalla on aktiivinen rooli Afrikan Unionin Somaliaan sijoitetuissa joukoissa. Yhtä lailla al-Shabaabin isku kohdistui myös länsimaalaisiin ja ei-muslimehin.

Viha ja uhka, mikä kohdistuu vääräuskoisiin ja erityisesti alkuperäisiin asukkaisiin, on al-Shabaabia ja muita islamistisia terrorijärjestöjä yhdistävä tekijä.

Huolimatta keskittymisestään Somalian ja sen lähialueiden asioihin, al-Shabaab on kasvattanut kontaktiverkostoaan muiden islamististen liikkeiden kanssa Arabian niemimaalla ja Länsi-Afrikassa. Näiden joukkoon lukeutuvat AQIM-ryhmittymä Malissa sekä Nigerian Boko Haram. Näiden kontaktien ansiosta al-Shabaabilla on valmius kehittyneempiin hyökkäyksiin.

Ruotsin turvallisuuspoliisin mukaan ruotsinsomalit ovat harjoitelleet al-Shabaabin kanssa Somaliassa. Ruotsalaisten arvellaan saaneen sekä ideologista että sotilaallista koulutusta.

Turvallisuuspoliisin verkkosivuilla seisoo asioita, jotka saisivat kikkarat suoristumaan Suomen somaliliitossa.

Al-Shabaabin väkivaltaa ihannoiva retoriikka ja Somalian konfliktin yhdistäminen osaksi al-Qaidan globaalia taistelua inspiroi ruotsalaisnuorisoa. Turvallisuuspoliisin arvion mukaan al-Shabaabin leireillä koulutusta saaneet ovat toimineen inspiraation lähteenä toisille. Tämä merkitsee sitä, että al-Shabaabin puolesta järjestetään monimuotoista tukitoimintaa Ruotsissa. Turvallisuuspoliisi on myös parin viime vuoden aikana havainnut rajoitetun henkilöjoukon keskuudessa edelleen kiinnostusta matkustaa Somaliaan saamaan oppia terrorismissa tai muun laittoman toiminnan saralla.

Useammalla al-Shabaabin johtajalla on läheiset kytkökset Ruotsiin. Esimerkiksi käy yksi Ruotsista vuonna 1992 asyylin ja sittemmin kansalaisuuden saanut somali. Poistettuaan työvoimapulaa tovin imaamin ammatissa Tukholmassa, ruotsalaistunut mies palasi Somaliaan liittyäkseen al-Shabaabin riveihin. Nykyään hän katsotaan kuuluvan järjestön sisäpiiriin. Ruotsin turvallisuuspoliisi tietää miehen hyvin, mutta ei voi tehdä juuri mitään muuta, kuin yrittää pitää lukua hänen lomamatkoistaan – al-Shabaabiin kuuluminen kun on täysin laillista Ruotsissa.

Näin ei kuitenkaan ole Yhdysvalloissa, missä viime toukokuussa kahta ruotsalaismiestä syytettiin al-Shabaabiin kuulumisesta. Toinen heistä oli tuttu myös Ruotsin poliisille Lars Vilksiin kohdistuneen tappouhkauksen tiimolita. Nyt ruotsalaismiehiä uhkaa elinikäinen vankeusrangaistus Amerikassa.

Mielestämme Ruotsin tulee terästää tarkkaavaisuuttaan ja kenties myös kiristää lainsäädäntöään al-Shabaabin ja al-Qaidan kaltaisten terroristiryhmien varalta. Nairobin isku on muistutus islamistisiin ryhmittymiin liittyvistä, kasvavista haasteista Afrikassa. Järjestöjen yhteistyön ansiosta niillä on parempi valmius hyökätä ulkomailla sijaitseviin kohteisiin.

Ruotsin hallitus on päättänyt lähteä Maliin osana Euroopan unionin koulutus- ja tukijoukkoja pistämään ruotuun yllämainittua AQIM:iä. Ruotsin joukot tulevat käsittämään rahtikoneen ja noin 70 henkilöä.

Tämän seurauksena Ruotsi voi ajautua tilanteeseen, mikä muistuttaa Kenian sitoutumista Somalian tapahtumiin. Al-Shabaab on ilmoittanut, että isku Nairobiin oli kosto Kenian joukkojen osallistumisesta heidän jäsentensä jahtaamiseen Somaliassa.

Emme tarkoita, että Ruotsin pitäisi tästä syystä olla sekaantumatta islamistien vastaiseen taisteluun Malissa. Päinvastoin, pidämme tätä tehtävää äärimmäisen tärkeänä. Huomautamme kuitenkin, että tähän saattaa sisältyä suuria riskejä. Kostoiskua ruotsalaiseen kohteeseen ei voi sulkea pois. On äärimmäisen tärkeää analysoida Nairobin terrori-isku mahdollisimman tarkkaan ja selvittää, mitä Ruotsi voi siitä ottaa opiksi.

Terrorismin uhka on globalisaation mukanaan tuoma hieman ikävä bonus, mikä on syytä ottaa tosissaan.

Magnus Norell

tutkija

Washington Institute for Near East Policy, Washington D.C.

Bengt Nilsson

journalisti, kirjailija

Svenska Dagbladet

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon markkinat - part 2

29/9/2013

Kuvia Salon syysmarkkinoilta, jotka pidettiin 26.-28.9.2013.

Vas. Petteri Rantanen, Pentti Vahtera, Sinikka Makkonen, Juha Björkstrand ja Tapio Ruohonen.

Vas. Sininen persuhuivi kaulassa Heikki Tamminen, Mikael Nissi, Juha Väätäinen, selin jousiammunnan Suomen mestari Sanna Leivonen jne. Kauhea määrä Suomen mestareita samalla kertaa. Pitäisiköhän heidät kutsua joskus yhteiskuvaan?

 

Jani Salomaa ja Marjatta Halkilahti.

Vas. Niko ja Henry Kurila, joita aina mainostelen facebookissa. Herrat kävivät katsomassa meitä, mutta pitää tietysti sanoa, että he ovat sitoutumattomia, eivätkä kuulu perussuomalaisiin. Kuten eivät monet tässä kuvasarjassa esiintyvät muutkaan henkilöt.

Nämä kolme sinistä kaulaliinaa pitävät miehet sen sijaan kuuluvat. Vas. Salon seudun Perussuomalaisten puhenjohtaja, Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustajan avustaja Heikki Tamminen, Salon kaupungin hallituksen jäsen ja kaupungin valtuutettu Tapio Äyräväinen ja kansanedustaja, Euroopan parlamentin jäsenehdokas, liikuntaneuvos Juha Väätäinen. 

 

Isoja miehiä. Mikael Nissin oikealla puolella oleva "pikkupoika" on Tapio Ruohonen, jolla on taskussaan voimanoston MM-pronssia. Oikealla Ilkka Seppälä Salon Voimailijoista.

Ruohonenkaan ei ole mikään pieni mies, mutta nämä kaksi muuta herraa ovat vain yksinkertaisesti kaapin kokoisia, käyttääkseni kulunutta lainausta. Heidän mielensä tekee kovasti Ollikkalan saunaan.

 

 

Ja lisää voimailulajien harrastajia. Nyrkkeilyn SM-kultamitalisti Jarkko Putkonen, joka ottelee nykyisin paidattomana ja palvelee ammattisotilaana - tällä hetkellä Libanonissa. Jarkko kertoi matsaavansa seuraavan kerran tosimielessä ensi vuoden maalis-huhtikuussa.

 

Hän on täällä tänään. En ole milloinkaan nähnyt niin suurta mielenkiintoa kohdistuvan poliitikkoon kuin lauantaina Perussuomalaisten teltalla, kun kansanedustaja, tohtori Jussi Halla-aho saapui paikalle. Hänen suosionsa tuo mieleen rock-tähden suosion. Kiinnostus on valtavaa.

 

Jarno Vieno ja Jussi Halla-aho.

Seuraavat kuvat ovat Jarno Vienon ottamia. Kiitos Jamo, upeita kuvia.

 

 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon markkinat

28/9/2013

Tämä mies oli tänään Salon markkinoilla.

Lisää kuvia tulee iltasella, jahka keritään.

11 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon sopeutusohjelma ja säästöt

27/9/2013

SSS:n toimittaja Vesa Käiväräinen kirjoitti tänään kolumnin, jossa avasi seuraavaa maanantaina kaupungihallituksen käsittelyyn tulevaa Sopeuttamissuunnitelmaa vuosille 2014-1016 rohkealla tavalla.

Alla on koko käsittelyyn tuleva teksti lukuunottamatta taulukoita. Ne te voitte katsoa kaupungin sivuilta osoitteesta: www.salo.fi

Kaupunginhallitus

30.9.2013

Asia numero 427 

Sopeuttamissuunnitelma vuosille 2014-2016

Kaupunginhallitus

Valmistelija: talousjohtaja Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi

kehittämispäällikkö Kauko Lindholm, kauko.lindholm@salo.fi

kehityspäällikkö Janne Hyvärinen, janne.hyvarinen@salo.fi

Koska vuoden 2013 talousarvion alijäämä on suurempi, kuin taseen ylijäämä, on taloussuunnitelmassa tai erillisellä ohjelmalla osoitettava, miten talousarvion laatimisvuoden taseeseen kertynyt alijäämä katetaan.

Tilinpäätösennuste vuodelle 2013 Kaupunginvaltuuston hyväksymässä kevään lisätalousarviossa mm. muita toimintamenoja karsittiin n. 2,0 milj. euroa ja vastaava summa siirrettiin henkilöstömenojen katteeksi kattamaan osaa 7,0 milj. euron henkilöstösäästötavoitetta. Seitsemän ensimmäisen kuukauden pohjalta tehtyjen talousarvion toteutumisennusteiden perusteella tilikauden tulos tulisi olemaan vähän budjetoitua parempi. Kun lomautuksen vaikutus on talouden kannalta positiivinen, on todennäköistä, että ennusteeseen päästään.

Viimeisen 12 kuukauden ulkoisten toimintamenojen toteutuma elokuulta 2012 heinäkuulle 2013 on 331,4 milj. euroa. Vuotta aikaisemmin saman jakson menot olivat 342,2 milj. euroa. Erotuksesta lomautusten vaikutus on arviolta n. puolet. Viime vuonna aloitettu kulukuri näkyy toteutumassa. Tätä kulukuria tulee jatkaa ja toimia on tehostettava kaikin mahdollisin keinoin.

Jos vuoden 2013 alijäämä saadaan budjetoitua pienemmäksi jää tulevina vuosina katettava alijäämä pienemmäksi ja velkaantumisvauhti hitaammaksi. Salon heikko työllisyystilanne tulee heijastumaan tämän vuoden veropohjaan ja sitä kautta lopulliseen verokertymään.

Tänä vuonna kunnalle tilitetään viime vuoden irtisanomispakettien veroja ja tilityksessä valtion verohallinnossa tapahtuva rytmin muutos tuo tälle vuodelle kaksi jäännösverotilitystä. Ne nostavat osaltaan tämän vuoden kertymää. Em. johtuen talousarvion mukainen kunnallisvero tulee ennusteen mukaan ylittymään. Koska viime vuoteen verrattuna kuluvana vuotena kunnallisveroissa verotettava tulo laskee selvästi, on ensi vuoden arvio tehtävä erityisen varovaisuuden periaatteella. Yhteisöverojen kertymät ovat olleet koko valtakunnan tasolla odotettua pienempiä. Ennusteen mukaan päästään lähelle lisätalousarviossa tarkistettua summaa.

Valtuustolle on valmisteltava kuntalain 65 §:n mukainen talouden tasapainotusohjelma, koska vuoden 2013 talousarvion alijäämä on ennusteenkin mukaan suurempi, kuin taseen ylijäämä.

Taloussuunnitelmassa tai erillisellä ohjelmalla on osoitettava, miten talousarvion laatimisvuoden taseeseen kertynyt alijäämä katetaan. Tilintarkastaja on kertomuksessaan muistuttanut tästä asiasta.

Valtuuston hyväksymä talousarvio on toimialoittain nettositova eli määräraha on ”toimiala – netto”. Lautakunnilla on vastuu talousarvion määrärahojen riittävyydestä. Talousarviomäärärahaylityksiä tulee kaikin tavoin välttää jatkamalla nykyistä tarkan talouden linjaa.

Tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja kiinnittivät lausunnoissaan huomiota viime vuoden runsaisiin lisämäärärahapyyntöihin. Salon kaupungin vuoden 2014 talousarvion valmisteluohjeet, taloussuunnitelma vuosille 2014-2017 sekä investointiohjelma 2014-2018 "Ilman mittavia rakenteellisia uudistuksia kaupungin nykyisessä toimintatavassa ja tehtävien organisoinnissa ei taloutta saada tasapainoon.

Nykyisten tulo-odotusten pohjalta laskettuna strateginen sopeuttamistarve on vuonna 2014 yli 30 milj. euroa. Taseen yli-/alijäämä tili kääntyy negatiiviseksi vuoden 2013 lopussa. Kertyvän alijäämän kattaminen edellyttää toimintamenojen karsimista vuoden 2013 tasosta sekä toimintatuottojen kattavuuden nostamista. Em. toimista huolimatta sekä kunnallisveroa että kiinteistöveroja tulee korottaa.

Vuoden 2014 talousarviossa ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelmassa toteutetaan vuoden 2013 aikana hyväksyttävää sopeuttamisohjelma. Painopisteen tulee olla vuodessa 2014. Tavoitteena on saada talous tasapainoon vuoteen 2017 mennessä.

Toimenpideohjelma lähtee siitä, että vuonna 2014 vuosikate on yhtä suuri kuin nettoinvestoinnit, jolloin kunnan velkaantuminen pysähtyisi. Velkaa otetaan yhtä paljon kuin lainoja lyhennetään. Vuosikatteesta mitattuna sopeuttamistarve on 22 – 23 milj. euroa. Tilikauden tulos on edelleen alijäämäinen.

Vuodelle 2015 tavoitellaan vuosikatetta, joka on yhtä suuri kuin poistot. Tällöin tilikauden tulos on nolla ja taseen alijäämä ei enää kasva. Sopeuttamistarve on n. 6,0 milj. euroa.

Vuosien 2016-2017 aikana vuosikate on nostettava sellaiselle tasolle, että vuosina 2013-2014 syntynyt n. 10,0 milj. eurona alijäämä saadaan katettua."

Sopeuttamispolku vuodelle 2016

Tavoite 1

Vuosikate on yhtä suuri kuin investoinnit netto

Kunnan velkamäärä ei enää kasva. Lyhennykset maksetaan uudella lainalla

Tavoite 2

Vuosikate on yhtä suuri kuin poistotTilikauden tulos on 0 ja taseen alijäämä ei enää kasva ja lainamäärä lähtee laskuun

Tavoite 3

Tulos on ylijäämäinen

Valmistelevat toimenpiteet:

Vuoden 2014 talousarvioraamin tulopohjan tarkistus

- Veroprosentin korotus 19,75 – 20,75 n. 7,8 milj. euroa

-  Kiinteistöveroprosenttien korotus n. 2,0 milj. euroa

-  Tasausjärjestelmä 5,2 milj. euroa

-  Yhteensä 15,0 milj. euroa

Palvelurakenteeseen tehtävät muutokset

-  Pohjustettiin kuntapalvelujen vertailuhankkeella

- Tavoitteena toimintojen tehostaminen ja palveluverkon supistaminen

- Ml. Koulukylä-selvitys, Kirjasto-selvitys

-  Toimialojen tavoitteet vuodelle 2014 yhteensä 4,2 milj. euroa

-  Toimialojen tavoitteet vuodelle 2015 yhteensä 3,8 milj. euroa

-  Toimialojen tavoitteet vuodelle 2016 yhteensä 2,0 milj. euroa

Organisaatiorakenteen muutokset

Uuden johtamisrakenteen luonti

- Tavoitteena asiakaslähtöisyyden lisääminen, toimintojen tehostaminen ja henkilöstösäästöt. Kaupunginhallituksen tuloskortin mukainen tavoite vuosille 2014-2016 on 5,0 milj. euroa.

Luonnollisen poistuman säästötavoite

- vuodelle 2014 yhteensä 1,1 milj. euroa

- vuodelle 2015 yhteensä 1,2 milj. euroa

- vuodelle 2016 yhteensä 1,2 milj. euroa

Henkilöstösäästötavoite vuosina 2014-2016 on yhteensä 8,5 milj. euroa. Eri säästötoimenpiteiden vaikutusten arviointeja on tehty seuraavista kohteista:

 - Hammashoito

 - Varhaiskasvatus

 - Tuntijako

 - Karjaskylän koulu

 - Montessoriopetus

 

Toimenpideohjelma vuosille 2014-2016

 

Konsernipalvelut 200 000

 

Sosiaali- ja terveystoimi 2 420 000

 - vanhuspalvelut 1 700 000 - terveyspalvelut 520 000

- päihdetyö 200 000

 

Sivistystoimi 6 179 000

- perusopetus 1 672 000

- varhaiskasvatus 3 680 000

- kirjastopalvelut 667 000

- kulttuuripalvelut 160 000

 

Tekninen toimi 1 200 000

- kiinteistöjen myynti 1 000 000

- muut 200 000

- Saktan kiinteistö

 

Luonnollisesta poistumasta johtuvat henkilöstösäästöt 3 500 000 

YHTEENSÄ 13 499 000

 

Tavoitteena on saada talous tasapainoon vuoden 2016 loppuun mennessä.

Vuoden 2013 tasosta toimintakatteen muutoksen pitää olla 13 milj. euroa.

Toimenpideohjelmassa sovittavien rakenteellisten muutosten lisäksi vuosina 2014-2016 on jatkettava vaikeutettua rekrytointia ja hankintarajoituksia.

Vuodesta 2012 laskettuna katteen muutostarve on 18 milj. euroa. Sopeuttamisohjelman laskennan lähtökohtana on vuoden 2013 talousarvion toimintakate 269 milj. euroa. Tähän tulee lisätä 7 milj. euroa, joka leikattiin henkilöstömenoista pois. Laskennan lähtöluku on 276 milj. euroa eli sopeuttamistarve vuoteen 2016 on 26 milj. euroa.

Suunnitelmakaudella 2013-2016 veroprosenttien korotusten johdosta verotulot kasvavat vuositasolla n. 10 milj. euroa ja valtionosuuden tasaus poistuu, joka nostaa valtionosuuksia n. 6 milj. euroa. Lisäksi valtionosuuksiin tehdään lain edellyttämät indeksitarkistukset, jonka vaikutus on n. 2 milj. euroa. Suunnitelmakaudella on myös varauduttava valtionosuusleikkauksiin. Poistot alenevat n. 1 milj. eurolla omaisuuden myynnistä johtuen. Edellä kuvatuilla toimilla talous on mahdollista saada

tasapainoon vuoden 2016 loppuun mennessä.

 

Kaupunginjohtaja:

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy sopeuttamissuunnitelman vuosille 2014-2016. 

6 kommenttia          Bookkaa tämä

Kataisen leikkaukset lisäävät kurjuutta kunnissa

27/9/2013

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus on päättänyt tasapainottaa julkisen talouden kestävyysvajeen pitkälti kuntien kautta. Vajetta on noin yhdeksän miljardia euroa, ja kuntien tulee kattaa siitä puolet.

Hallitus on luvannut vähentää kuntien velvoitteita miljardilla eurolla, ja toisen miljardin kunnat joutuvat säästämään tehostamalla toimintaansa vuoteen 2017 mennessä.

Jos nämä toimet onnistuisivat, olisi kuntien osuudesta kasassa vasta puolet vaaditusta sopeuttamisesta. Loput kaksi miljardia jää tulevaisuuteen, seuraavien hallitusten hoidettaviksi lähivuosikymmeninä.

Hallituksen mielestä kuntien tehtävien vähentäminen miljardin euron edestä toteutuu lähivuosina. Todellisuus on karu. Se on mahdoton tehtävä. Jos tehtäviä aiotaan vähentää  miljardilla, joudutaan kajoamaan keskeisiin sote- ja koulupalveluihin.

On puhuttu toissijaisista velvoitteista, mutta niiden säästövaikutukset eivät riitä.

Miljardin euron tehtävien vähentäminen kolahtaa peruspalveluihin. Hallinnosta sellaista summaa ei saa leikatuksi.

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on viitannut miljardin karsintatalkoissa kuntien erilaisiin lupa- ja valvontatehtäviin. Asiantuntijoiden mukaan niistä saisi säästettyä kaikki lupapalvelut lakkauttamalla vain joitakin kymmeniä miljoonia euroja.

Esimerkiksi kaikkien Suomen kuntien lukioiden bruttokustannukset ovat 651 miljoonaa euroa, kirjastojen vastaavasti 332 miljoonaa euroa. Lakkauttamalla kaikki lukiot ja kirjastot päästäisiin lähelle Virkkusen lupaamaa miljardia.

Kuntien kotipalvelut maksavat 794 miljoonaa euroa, vanhusten laitospalvelut 947 miljoonaa euroa, lastensuojelun laitos- ja perhehoito 649 miljoonaa euroa. Kansalaisopistojen toiminnan - 178 miljoonaa euroa - saisi lakkauttaa melkein kuusi kertaa, että saisi kasaan runsaan miljardin. Kansanterveyttä edistävät liikunta- ja ulkoilupalvelut maksavat 599 miljoonaa euroa.

Kuntaliiton laskelmien mukaan kunnat joutuvat ahtaalle ennen kuin päästään edes vuoteen 2017.

- Ensinnäkin hallitus leikkaa kuntien valtionosuuksia 1,4 miljardia euroa vuoteen 2017 mennessä. Nämä leikkaukset eivät ole mukana hallituksen rakenteellisissa toimenpiteissä, vaan tulevat muiden sopeuttamistoimien päälle, sanoo apulaisjohtaja Reijo Vuorento Kuntaliiton kuntatalousyksiköstä.

- Rakenteellisissa uudistuksissa hallitus on luvannut vähentää kuntien tehtäviä vielä miljardilla eurolla, mikä on erittäin kova haaste, koska kunta-ala on ihmisvaltaista työtä.

Lisäksi kunnat joutuvat sopeuttamaan toimintojaan yhden miljardin euron verran seuraavan 3–4 vuoden aikana. Näin iso sopeutus tarkoittaa ilman muuta tuntuvia kuntaverojen korottamisia.

Kuntatalouden sopeuttamisessa on kyse kuntatyöntekijöiden vähentämisestä, jopa tuntuvista irtisanomisista. Kuntien menoista yli puolet on henkilöstömenoja. Hallituksen olisi pitänyt ryhtyä purkamaan myös valtion byrokraattista järjestelmää. Se ei taas olisi voinut toteutua illman, että lakeja oltaisiin muutettu tai kokonaan purettu.

On täysin selvää, ettei Kataisen hallitus pysty pelastamaan Suomea vaan kuntaleikkaukset tarkoittavat hyvinvointipalveluiden alasajoa kunnissa. Karut ajat alkavat nyt.

Kysymyksessä ei siis ole, kuten monet tuntuvat uskovan, mitkään valintakysymykset vaan Salossakin joudutaan leikkaamaan paitsi kaikki ”tarpeeton” myös suuri osa tarpeellisista ja lakisääteisten palvelun rajalla olevista palveluista.

Se on surullista, sillä vaihtoehtoja on olemassa, mutta niitä ei haluta käyttää.

Lähteet: Tilastokeskus, Yle, Aamulehti, Suomen Kuvalehti, Helsingin Sanomat, Uusi Suomi -verkkolehti

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Syyskuu 2017 (35)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com