Antisemitismi Euroopassa

31/1/2015

Muutama päivä sitten vietettiin juutalaisten joukkotuhon muistopäivää. 70 vuotta sitten Puna-armeijan joukot vapauttivat Auschwitzin keskitysleirin. Joukkotuho on jättänyt lähtemättömät jäljet eurooppalaiseen ja etenkin saksalaiseen psyykeen.

Antisemitismi kukoistaa Euroopassa yhä ja on voimakkaampaa kuin koskaan Auschwitzin vapauttamisen jälkeen. Eurooppalaisella valtamedialla ja poliittisilla johtajilla on suuria vaikeuksia kertoa, mikä on aiheuttanut antisemitismin lisääntymisen.

Suomessa antisemitismi ei ole äitynyt yhtä pahaksi kuin Ranskassa tai naapurimaassamme Ruotsissa. Malmön kaupungissa juutalainen ei käytännössä voi kulkea kaduilla, jos hänet voi pukeutumisensa perusteella tunnistaa juutalaiseksi.

Äskettäin Ruotsin television toimittaja Petter Ljunggren lähti kävelemään Malmön kaupungin kaduilla kipa-päähineeseen pukeutuneena ja joutui ohikulkijoiden lyöntien ja haukkumisen kohteeksi. Ljunggren lopetti kokeilunsa, kun tilanne kävi hänelle hengenvaaralliseksi.

Ranskasta taas muistamme Pariisin terrori-iskut, joista toinen kohdistui juutalaiseen ruokakauppaan. Ranskassa asuu 580 000 lähinnä Pohjois-Afrikasta muuttanutta juutalaista, joiden määrä tosin vähenee koko ajan. Pois muuttavien määrä on kasvanut viime vuosina juutalaisvastaisuuden kasvun ja juutalaisiin kohdistuneen häirinnän takia. Viime vuonna Ranska oli Israeliin muuttaneiden juutalaisten suurin yksittäinen lähtömaa (noin 7000 henkeä).

Juutalaisvastaisuus Suomessa

Suomessa Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livson Kaleva-lehden mukaan myös huolissaan juutalaisvastaisuuden kasvusta:

- Äärioikeistoa ja fanaattisuutta on ympäri Eurooppaa: Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Belgiassa. Ei tarvitse mennä kauemmaksi kuin Ruotsiin niin sielläkin on ihmisiä, jotka kieltävät holokaustin olleen tai ainakin sanovat, että sen merkitystä on vahvasti yliammuttu ja siellä menehtyneiden ihmisten määrää yliarvioitu.

Livsonin mukaan Suomessakaan ei ole vältytty juutalaisvastaisuuden kasvulta:

- Suomessahan se on jo levinnyt. Täällä on Magneettimedia, joka on hyvin antisemiittinen, selkeä kannoissaan ja vähättelee holokaustia. Se on jo täällä.

Magneettimedia on tavaratalo Kärkkäisen asiakaslehti, jonka päätoimittaja tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kuitenkaan Yhdysvalloista peräisin olevia vanhoja juutalaisvastaisia kirjoituksia kääntänyt Magneettimedia ei vastenmielisyydestään huolimatta edusta samaa antisemitismiä kuin Pariisin terroristit. Ei voida myöskään väittää, että Magneettimedia muodostaisi merkittävän uhan Suomen juutalaisyhteisölle.

Kalevan jutussa ei mitenkään yritetty selittää lukijalle, mistä juutalaisvastaisuuden kasvu johtuu.

Yleisradion sivuilla ”Lähi-itään erikoistunut toimittaja” Hannu Reime kirjoittaa hänkin antisemitismistä. Vasemmistolainen Reime on jo vuosia toimittanut Israel-vastaisia kolumneja radiossa ja Ylen internet-sivuilla.

Reime aloittaa kuvailemalla sitä, kun hän vuosikymmeniä sitten osti antikvariaatista Siionin viisaiden pöytäkirjojen suomenkielisen painoksen. Siitä hän lähtee rakentamaan kuvaa kristillistä Eurooppaa vuosikymmenet vaivanneesta antisemitismistä. Kuva on suurelta osin oikea mutta siinä mielessä valheellinen, että islamilaisen maailman historiallinen antisemitismi jää kokonaan käsittelemättä ja kuitataan seuraavalla lauseella:

”Islamilaisessa Espanjassa Al-Andalusissa juutalainen kulttuuri oli saanut kukoistaa islamilaisen rinnalla.”

Islamilaisessa maailmassa juutalaiset elivät toisen luokan kansalaisina kristittyjen tavoin, eli oikeampi tapa olisi ollut sanoa, että juutalaiset saivat elää islamin vallan alaisuudessa. Klisheemäinen kuva maurien Espanjasta ja sen uskomattomasta suvaitsevaisuudesta sai kuitenkin kelvata paremman puutteessa.

1900-luvun alussa Mosulin konsulina toiminut englantilainen H.E.W. Young kirjoitti vuonna 1909:

”Muslimit suhtautuvat kristittyihin samalla tavalla kuin isäntä orjiinsa, joita hän ylimysmäisesti suvaitsee niin kauan, kun nämä tietävät paikkansa. Kaikki yritykset esiintyä tasavertaisina tukahdutetaan välittömästi.”

Kristityt ja juutalaiset saattoivat islamilaisessa maailmassa nousta korkeisiinkin asemiin. Toisaalta pienikin todellinen tai kuviteltu loukkaus muslimeita kohtaan saattoi johtaa pogromeihin, mielivaltaisiin omaisuuden takavarikointeihin ja pakkokäännytyksiin.

Reimeen tarkoituksena on selkeästi korostaa eurooppalaista antisemitismiä ja sen syviä historiallisia juuria ja selittää nykyajan muslimien antisemitismin pelkästään Israelin ja palestiinalaisten konfliktin kautta:

”Nykymaailmassa esiintyvä juutalaisvastaisuus näyttää liittyvän ennen kaikkea Israelin ja palestiinalaisten väliseen selkkaukseen Lähi-idässä. Juutalaisyhteisöt ja synagogat saavat uhkauksia aina, kun konflikti nousee ykkösuutiseksi.”

”Ei ehkä ole ihme, että joissakin miehityksen ja palestiinalaisten sorron katkeroittamissa mielissä herää nurinkurinen ajatus syyttää juutalaisia siitä, mitä Israel tekee.”

Vaikka Reime mainitsee juutalaisia Euroopassa syytetyn ”Kristuksen tappajiksi”, hän ei mainitse Koraanin ja Hadithien tavasta käsitellä juutalaisia sanallakaan. Islamin juutalaisvastaisuus nimittäin voidaan jäljittää uskonnon perustajaan Muhammadiin.

Vasemmistolaisena Reime luonnollisesti ylistää vasemmistoa juutalaisten suvaitsijana Ranskan vallankumouksen jälkeen:

”Vasemmisto, liberaalit, demokraatit ja sosialistit kannattivat juutalaisten tasa-arvoa, kun taas oikeisto ja yksinvaltiuden puolustajat vastustivat sitä.”

Koska Reime itse suhtautuu Israelin olemassaolon oikeutukseen epäilevästi, hän ei myöskään mainitse nykypäivän vasemmiston juutalaisvastaisuutta, jolla pyritään asettamaan Israelin valtiollinen legitimiteetti kyseenalaiseksi. Kiihkeimmät vasemmistolaiset heittäytyvät murhanhimoisten terroristien kumppaneiksi, koska nämä ovat uhreja ja heidän vihansa on ”ymmärrettävää”. Eräs tällainen henkilö on norjalainen lääkäri Mads Gilbert, jonka Verdens Gang -iltapäivälehti valitsi ”vuoden nimeksi”.

Gilbert on valjastanut lääkärin ammattinsa vasemmistolaisen poliittisen aktivismin käsikassaraksi. Viimeisimmän Gazan sodan aikana Gilbert työskenteli al Shifan sairaalassa, jossa myös Hamasin johto piti majaansa. Hamas lähetti sairaalan lähistöltä useita raketteja Israeliin. Gilbertin toimien kyseenalaisuudesta voi lukea täältä.

Reime näkee todellisuudesta vain sen osan, joka sopii hänen ideologiaansa. Siksi hän ennustaa seuraavaa:

”Jos palestiinalaisalueiden miehitys ja asuttaminen joskus päättyvät ja Israelin juutalaisten ja Palestiinan arabien välille syntyy oikeudenmukainen rauha ja siihen perustuva todellinen sovinto, antisemitismi saattaa hyvinkin kuolla.”

Juutalaisilla on oma osansa islamilaisessa eskatologiassa, mikä on mainittu myös Hamasin peruskirjassa. Siksi sana ”oikeudenmukainen rauha” tarkoittaa Hamasin mielestä Israelin valtion hävittämistä ja juutalaisten tuhoamista. En usko, että edes Reime haluaa sellaista rauhaa.

Miksi sitten ei voida myöntää, että lisääntynyt antisemitismi johtuu lähes yksinomaan muslimien määrän kasvusta Euroopassa? Jos tämä myönnetäänkin pitkin hampain, miksi se pitää selittää johtuvaksi Israelista eikä muslimien omista arvoista ja asenteista?

Ehkä historiasta on opittu vääriä asioita. Auschwitzin tapahtumilla on opetettu eurooppalaisia halveksimaan omaa kansallista identiteettiään ja näin hyväksymään muslimien laajamittainen maahanmuutto tai ainakin tekemään sen vastustaminen mahdottomaksi. Jotkut vasemmistolaiset jopa väittävät, että muslimit ovat nykyajan juutalaisia eli samanlaisen vainon kohteena kuin 1930-luvun Saksassa.

Ehkä toisaalta on ymmärretty, että laajamittainen muslimien maahanmuutto on pitkällä tähtäimellä tuhoisaa. Siksi valehtelua pitää kiihdyttää, jotta kansalaisten vastustus saadaan tukahdutettua ja totuuden ääni hiljennettyä. Jos tämäkään ei riitä, myös kovemmat keinot ovat mahdollisia. Tavallinen ihminen on helposti peloteltavissa hiljaiseksi. Äskettäin norjalaisen Pegida-osaston johtomies menetti työpaikkansa. Tanskan Kööpenhaminassa puolestaan paikallisen Pegida-marssin järjestäjä Nicolai Sennelsiä uhataan työpaikan menetyksellä.

Asiat ovat menossa huonoon suuntaan. Lisääntyvä antisemitismi ja sitä seuraava juutalaisten poismuutto kertovat tästä. Mitään toimenpiteitä negatiivisen kehityksen pysäyttämiseksi ei ole nähtävissä, jos sellaisiksi ei lasketa propagandaa ja epämiellyttävien mielipiteiden tukahduttamista.

Lähde: Vasarahammar blogi

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Rampa ankka

31/1/2015

USA:ssahan vaalit hävinnyttä presidenttiä on tapana kuvata termillä "rampa ankka". Tällä tarkoitetaan sitä, että tappion seurauksena presidentti on menettänyt arvovaltansa, eikä hän pysty enää toimimaan johtajana kuin nimellisesti, odotellen vain virkakautensa päättymistä ja uuden presidentin astumista maan ohjaksiin.

Pääministeri Alexander Stubbin kohdalla tilanne on vielä lohduttomampi. Hänestä - ja samalla koko hänen puolueestaan - on tullut "rampa ankka" jo monta kuukautta ennen vaaleja.

Aika harva ottaa mitään Stubbin tekemisiä tai sanomisia kovin vakavasti (lukuun ottamatta Helsingin Sanomia), koska kaikki tietävät ettei hän ole enää pitkään maan johdossa. Monet ovat jopa tietoisesti alkaneet kartella näyttäytymistä Stubbin seurassa, koska pelkäävät saavansa jonkinlaisen "häviäjän leiman" itselleenkin. Jopa Stubbin omassa puolueessa  esiintyy tällaista reagointia.

Suomen kannalta tilanne on kiusallinen. Varsinkin kun otetaan huomioon, että maata jo lähes neljä vuotta on johtanut toimintakyvytön hallitus. Kun syksyllä 2014 nousi esiin pääministerin "henkilökohtainen ongelma", on hallituksen jo ennestäänkin vajavainen toimintakyky hiipunut entistäkin heikommaksi.

Kaikki tämä aikana, jolloin määrätietoisia otteita ja vastuullista päätöksentekoa erityisesti tarvittaisiin. Alati heikkenevät talousluvut kertovat karua kieltään - samaan aikaan, kun Stubbin hallitus ei käytännössä edes yritäkään tehdä mitään tilanteen kohentamiseksi.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Maahanmuutto on kaksinkertaistettava

31/1/2015

Koska muuten Suomi ei pärjää, sanovat EVA:n tutkijat.

Suomi tarvitsee vuosittain 34 000 uutta maahanmuuttajaa eli maahanmuuton pitäisi melkein kaksinkertaistua nykyisestä, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunta uudessa EVA raportissaan Tulevaisuuden tekijät. Näin työvoima ei tulevina vuosikymmeninä ainakaan supistuisi.

Tämän viikon torstaina julkaistun raportin viesti yksinkertaisuudessaan on, että Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa.

Työllisyysaste on jo nyt vajonnut pohjoismaisittain huolestuttavan alas, noin 69 prosenttiin, vaikka hallitukset ovat vuoron perään asettaneet tavoitteeksi 75 prosenttia. Tuolla tasolla oltiin edellisen kerran ennen 1990-luvun lamaa. Muissa Pohjoismaissa työllisyysaste on selvästi korkeampi kuin Suomessa.

Raportin ovat kirjoittaneet tutkija Pekka Myrskylä ja Tilastokeskuksen yliaktuaari Topias Pyykkönen.

Maahanmuuttoa tarvitaan koska työikäisten joukko vähenee noin 10 000 ihmisellä vuosittain, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle.

Raportin luvut ovat kylmääviä: työllisten määrä on vuosina 1987-2013 kasvanut vain noin 2 000 henkilöllä. Samaan aikaan työttömien määrä on kasvanut 180 000:lla.

Lähde: HS

Suomi ei tarvitse maahanmuuttajia

Suomi ei tarvitse työntekijöitä, sillä juuri nyt meillä on noin 400 000 työntekijän reservi.

Suomi ei tarvitse edes työntekijöitä.

Ainoa, mitä Suomi tarvitsee on palkanmaksajat.

Työttömien 400 000 hengen armeija riittää joksikin aikaa puskuriksi. Sitä ennen ei ole järkevää ottaa yhtään ainutta uutta notkujaa Suomeen, koska kantokykymme on romahtamassa.

Katsotaanpa Ruotsia, rakasta naapuriamme, joka on hukkumassa maahantulijoihin.

Työikäisistä kantaruotsalaisista 82 prosenttia on työllistettynä. Ruotsin työikäisistä maahanmuuttajista vain 58 prosenttia on työllistettynä ja luku on muualta kuin länsimaista tulleiden kohdalla vielä selvästi matalampi. Työllisyysero kantaruotsalaisten ja maahanmuuttajien välillä on OECD-maiden toiseksi suurin. Ruotsin työministeriön mukaan 51 prosenttia pitkäaikaistyöttömistä ja 57 prosenttia sosiaalituella elävistä on maahanmuuttajia.

Kun tietää, että useat suomalaiset poliitikot pitävät nimenomaan Ruotsia maahanmuuton mallimaana, niin enpä ole kovin innoissani EVA:n ajatuksesta.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Oikeus ja kohtuus voitti

30/1/2015

Perussuomalaisten Nuorten vuoden 2014 yleisavustus korotetaan 29 000 eurosta 58 000 euroon, tiedottaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Ministeriö on käsitellyt uudelleen Perussuomalaisten nuorisojärjestölle vuonna 2013 myönnettyä yleisavustusta koskevaa oikaisuvaatimusta. Samalla ministeriö oikaisi vuotta 2014 koskevan valtionavustuspäätöksen. Vuoden 2013 avustusmäärää ei kuitenkaan muuteta, sillä ministeriö katsoo nuorisojärjestön toiminnan olleen silloin vasta kehittymässä. Nuorisojärjestö sai vuonna 2013 avustusta 20 000 euroa.

– Ministeriön oikaisupäätöksestä on kuitenkin poistettu perusteluihin virheellisesti sisällytetyt avustuskelpoisuusharkinnan piiriin kuuluvat seikat, joista syntyi keskustelu sananvapaudesta, ministeriö toteaa tiedotteessaan.

Perussuomalaiset Nuoret haki vuonna 2014 toiminnalleen 100 000 euron valtionavustusta, mutta ministeriö myönsi 29 000 euroa. Nuorisojärjestö haki päätökseen muutosta, mutta turhaan. Ministeriö perusteli tuen epäämistä muun muassa sillä, että se katsoi nuorisojärjestön näkemysten monikulttuurisuusasioissa olevan ristiriidassa nuorisolain arvopohjan kanssa.

Perussuomalaiset Nuoret valitti jo vuoden 2013 päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, sillä katsoi tulleensa poliittisesti syrjityksi. KHO katsoi viime vuoden marraskuussa järjestön tekemän valituksen aiheelliseksi ja määräsi avustuksen uudelleen valmisteltavaksi opetus- ja kulttuuriministeriöön.

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) käynnisti niin ikään marraskuussa nuorisojärjestön vuoden 2013 avustuspäätöstä koskevan valmistelun uudelleen. Samalla se päätti tarkistaa järjestölle vuonna 2014 myönnetyn avustuksen, sillä se oli ratkaistu samankaltaisilla kriteereillä kuin edellisvuoden avustus.

– Vallitseva valtionavustuskäytäntö ei riittävästi huomioinut järjestön toiminnassa tapahtunutta kehitystä ja siksi muutimme aikaisempaa päätöstämme, totetaan ministeri Viitanen tiedotteessa.

Viitanen korostaa, että sananvapautta tulee kunnioittaa suomalaisessa yhteiskunnassa kaikin tavoin.

Lähde: Yle

1 kommentti          Bookkaa tämä

Pertti Rönkkö

30/1/2015

Lisää toimittaja Pertti Rönkön uutisointia, jota emme saa tietää Ylen tai Helsingin Sanomien välityksellä:

”Uuseurooppalaista sananvapautta Je suis Charlien jälkeen: Ranskassa saa näyttää elokuvaa, jossa kerrotaan kristityn kääntymisestä muslimiksi mutta on kiellettyä näyttää elokuvaa, jossa kerrotaan muslimin kääntymisestä kristityksi.”

Kysyttäessä mihin tieto perustuu, Pertti Rönkkö vastaa:

”Tieto perustuu ranskalaiseen Le Point-lehden ja katolisen verkkopalvelun uutisointiin. Käytännössä kielto koskee lähteiden mukaan tässä vaiheessa konkreettisesti kahta paikkakuntaa, Nantesia ja Neuvillya, joissa tiedustelupalvelu oli ilmoittanut, että islamistit voivat iskeä, jos muslimin kääntymisestä kristinuskoon kertova elokuva – L`Aporte- otetaan ohjelmistoon.”

Kyse ei ole yksittäistapauksesta vaan pitkästä jatkumosta, jossa länsi taipuu uudestaan ja uudestaan islamin edessä, herättää tapaus monenlaisia ajatuksia.

Natsit ja kommunistit käyttivät myös vahvaa pelottelun metodia aatteensa ajamisessa, väkivaltaa ja sen jatkuvaa uhkaa.

Mitä tapahtui, kun ”hyvät ihmiset” eli eurooppalainen sivistyneistö ja poliitikot eivät reagoineet ajoissa?

Suursota, jonka erään hirvittävyyden muistopäivää vietettiin Auschwitzissä muutama päivä sitten.

Islam on monin tavoin verrannollinen natsismiin ja kommunismiin.

Islam sallii vain oman oppisuuntansa mukaan elämisen ja vaatii samaa elintapaa kaikilta muilta saatuaan ensin riittävästi edustajiaan kohdevaltioon asumaan.

Islam sharioineen on totalitaristinen uskonnollis-poliittinen järjestelmä, jota koko Eurooppa pelkää.

Useat poliitikot ja mediat ovat jo toinen polvi maassa kieltämässä kaiken, minkä vuoksi muslimit saattavat hermostua ja ryhtyä tappotalkoisiin Allahin ja Muhammedin nimissä.

Suomen poliittinen johto ei ole reagoinut millään tavalla tilkitäkseen muslimien maahanmuuttoa, vaikka on täysin selvää, että heidän lukumääränsä noustessa ongelmat kasvavat eksponentiaalisesti.

Suomen poliittinen johto ja mediat pyrkivät sen sijaan toistuvasti kieltämään tai piilottamaan islamin negatiivisen vaikutuksen.

Viimeksi kyseinen ilmiö on näkynyt koulukeskustelussa, jota käytäessä ei muisteta lainkaan sanaa islam, vaikka se on monen ongelman ydin.

Samaan aikaan Yleisradio pesee islamia puhtaaksi minkä muulta monikultturismikiimaltaan ehtii. Ja jatkaa natsimölinäänsä, vaikka uusi vastaava ongelma-aate on jo Euroopan sydämessä ja suomalaisten porstuassa.

Välillä tuntuu, että tämä ei voi olla todellista.

Heikki Porkka Face seinällään

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon Syriza

29/1/2015

Salkkarin toimittaja Vesa Käiväräinen kirjoitti tänään allaolevan kolumnin.

 

Kolleega Raimo Honkanen miettii jo hanakasti uudelleen puolueen, Salon Syrizan, tuloa puoluekenttään kaupungissamme. Samalla hän toteaa, että keskusta on jo lähellä ajatusta.

Myöntää täytyy, että ajatus houkuttaa.

Salon perussuomalaiset ovat pitkään olleet sitä mieltä, ettei näistä selvityssuunnitelmista tai millä nimellä niitä nyt halutaankaan kutsua, sen valmiimpaa tule. Kaikki mahdollinen on koluttu, ja jos hommaa otetaan tekemään konsultti, saadaan vain lisää kuluja aikaiseksi. Listalle tulevat illman muuta nousemaan kansakoulujen ja kirjastojen lakkautukset.

Näitä eivät perussuomalaiset tule missään tapauksessa hyväksymään. Se lukee jopa puolueemme ohjelmassa, eikä siinä ole mitään järkeä, joita aina ratkaisuilta odotamme.

Maaseutu on pidettävä elinvoimaisena. Maalle on turha odottaa uusia lapsiperheitä, oli heidän työpaikkansa sitten missä tahansa, jos infra ei ole kunnossa.

Infralla tarkoitan päivähoitoa, koulua ja kirjastoa, jotka kuuluvat ihmisen tarvitsemiin palveluihin, joita kunnan on ensisijaisen tehtävänsä mukaan tarjottava.

Kun paikkakunnalle tulee ihmisiä, yrittäjät ja kauppiaat seuraavat perässä. Niin luodaan elinvoimainen kunta.

Koska ammattiyhdistysliikkeen pontevasta vastustuksesta johtuen kaupungin henkilöstön (enkä tarkoita tekeviä käsiä) irtisanominen tai palkan hetkellinen alentaminen on mahdotonta, niin antaa sitten olla. Ay-liike ampuu itseään pitkässä juoksussa jalkaan, mutta se mahdollisuus heille toki suotakoon, kun eivät osaa katsoa tulevaisuuteen vaan pyrkivät haalimaan valtaa mistään muusta välittämättä itselleen.

Loputtomat suunnitelmat, joutavat palaverit, leikkaukset ja lupaukset olisi - Käiväräistä mukaellen - ehkä parasta lopettaa ja ottaa asiaan uusi näkökulma. Tilannetta ei paranna yhtään se, että some on täynnään salolaisia, jotka eivät näytä tietävän hölkäsen pöläystä siitä, miten kaupunki toimii. Siitä he ovat varmoja, että sekä päättäjät että virkamiehet tekevät kaiken väärin.

Jos jollain näistä valittajista ja itkijöistä on parempaa osaamista, niin siitä vaan ehdolle seuraavissa kuntavaaleissa. Jos ja kun tulette valituiksi, niin varmaan ajatuksenne toteutuvat ja kas, Salo on pelastettu.

Käiväräinen perää ideakilpailuja salolaisille. Niitäkin on toki järjestetty muun muassa Ota kantaa.fi:ssä. Viimeksi sinne tuli jopa kaksi vastausta, joissa ei ollut mitään uutta ajatusta. En kovin helpolla usko, että positiivinen käänne tapahtuisi nopeasti. Ainoa varma tie on saada lisää työpaikkoja Saloon, mutta se tie on pitkä ja vie vähintään kymmenen vuotta.

Suunnittelemalla riittävän suuria teollisuusalueita oikeisiin paikkoihin eli moottoritien varteen, on mahdollista saada suuriakin yrityksiä Saloon. Enkä puhu nyt kymmenen hehtaarin yritystonteista.

Lisäksi pitää ymmärtää, ettei yksin Salo ja Suomi vaan koko Eurooppa kärvistelee sellaisessa lamassa, jota ei ole 30-luvun jälkeen nähty. Osin se on kotikutoinen johtuen kelvottomista hallituksista, osin se on euron aiheuttamaa.

Katsokaa sveitsiläisiä. Sveitsi ei ole EU:n jäsen, Kansainliittoonkin se liittyi vasta 2002. Sveitsissä on käytössä oma raha, sveitsin frangi. Tästä huolimatta Sveitsillä ei ole mitään ongelmia käydä kauppaa ja vaurastua EU:n kanssa. Jos tuotteet ovat hyviä ja hinta kohdallaan, kauppa käy illman, että tuotantoa tarvitsee siirtää Kiinaan.

Energian, jota käytetään turhiin sopeutumissuunnitelmiin, voisi kohdentaa paremmin.

Mutta se vaatii jo oman omituisen palaverinsa.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Närkästyttääkö Yle?

29/1/2015

No juu.

Eilen puoli yhdeksän pääuutislähetyksessä Yle osoitti jälleen käsittämätöntä puolueellisuutta ja yksisilmäisyyttä kertoessaan päivän puoluepuheenjohtajapaneelista ja ulkomaalaisten terveydenhuollosta.

Uutisiin oli leikaatu kohdat, joiden perusteella puoluejohtajien palaverista muodostui täysin erilainen kuva kuin mitä todellisuudessa tapahtui.

SDP:n Antti Rinteestä annettiin kuva, että hän olisi ottanut kantaa, vaikka muun muassa juontajat pyysivät Rinnettä kertomaan edes joitain konkreettisia ajatuksia. Rinne ei kertonut vaan vetäytyi vanhan sanontansa "Porukka sopii", taakse.

Keskustan Juha Sipilän kohdalla tehtiin suurinpiirtein samoin. Perussuomalaisten Timo Soinia käsiteltäessä Ylen toimittaja totesi, ettei Soinilla ollut kantaa verotukseen.

Toimittaja valehteli, Soini kertoi kantansa, mutta Yle ei sitä näyttänyt.

Ulkomaalaisten eli itse asiassa Romanian ja Bulgarian paperittomien ihmisten ilmaista terveydenhuoltoa käsiteltäessä Yle ei jättänyt epäselväksi sitä, että heille pitää antaa ilmaista terveydenhoitoa ja suomalaisen veronmaksajan pitää se maksaa.

Muistutan siitä, että veronmaksajat maksavat Ylelle puoli miljardia euroa pakkomaksua vuosittain. Siltä ei voi mitenkään välttyä, vaikkei omistaisi minkäänlaista toosaa, josta uutisia seurata.

Julkisen sanan neuvosto on vuoden vaihteessa tiukentanut ohjeitaan uutisvirheiden korjauksesta. Siellä sanotaan näin:

"Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvällineen toimituksellisella verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut".

Tätä Yleltä lienee turha odottaa.

Yle rikkoo Journalistin sääntöjä mennen, tullen ja palatessa täysin mielivaltaisesti.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Raiskaus

28/1/2015

Helsingin käräjäoikeus on vanginnut noin 25-vuotiaan, pysyvästi Suomessa asuvan miehen epäiltynä kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yhdestä törkeästä raiskauksesta tänään. Uhrit olivat 15-vuotiaita tyttöjä.

Suomalainen valtamedia ei tietenkään kerro asiasta mitään tarkempaa.

Tämä sen sijaan kertoo. Diaaritietoja myöten.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Pauli Vahtera kertoo Vantaan kokouskäytänteistä

28/1/2015

Kaikki Vantaan kaupunginhallitukseen ja valtuustoon tulevat asiast päätetään virkamiesvalmistelussa. Suurilla valtuustoryhmillä on omat virkamiehensä, jotka toteuttavat suurten puolueiden toiveita. Eivät virkamiehet käy valtuustoryhmissä pohtimassa, mitä tehdään. Isot asiat sovitaan pienessä piirissä kabineteissa.

Yleensä valtuutetuilla on oikeus puhua ja äänestää sen mukaan, mitä valtuustoryhmässä määrätään. Kauniisti voidaan puhua sopimisesta. Perussuomalaiset ovat säilyttäneet jokaisessa asiassa äänestysvapauden.

Muutaman puheliaan valtuutetun takia oltiin taas puoleen yöhön. Onneksi valtuuston hiljainen enemmistö on kohtelias ja antaa toisten puhua. Jos kaikki innostuisivat pitämään puheita, ei yhteen kokoukseen riittäisi vuorokausi.

Pauli Vahtera Face-seinällään

Hmmmm...

Millainen tilanne mahtaa olla Salossa tuossa valmistelussa?

Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa.

Kukaan ei jaksa viiden minuutin lakitekstin oikolukua pöntöstä kuunnella.

Ja vaikka jaksaisikin, kukaan ei kymmenen minuutin kuluttua muista, mistä valtuutettu puhui.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Lieksa

28/1/2015

Lieksa on totutellut voimakkaaseen väkimäärän pienenemiseen. Kaupungissa oli asukkaita vuonna 1980 vielä liki 20 000, kun vuonna 2015 ihmisiä on enää hieman yli 12 000.

Väestömäärän rajua laskemista tasaavat nyt kuitenkin maahanmuuttajat: kaupungissa asuu tällä hetkellä noin 600 ulkomaalaislähtöistä ihmistä. Heidän jälkeläisensä ovat parantaneet syntyvyystilastoja. Lieksassa syntyy vuosittain noin 90 lasta, joista maahanmuuttajien jälkeläisiä on ollut noin 20. Trendi on ollut nähtävissä viimeisen kolmen vuoden aikana.

Ehkä vastoin yleistä olettamusta, pääosa Lieksan maahanmuuttajista kuuluu niin sanottuun aktiiiviväestöön. Maahanmuuttajien keski-ikä on alle 35 vuotta.

– Suurin osa on perheellisiä nuoria aikuisia, jotka opiskelevat, sanoo kaupungin perusturvajohtaja Tero Oinonen.

Kuntatalouden kannalta maahanmuuttajat ovat pääsääntöisesti positiivinen sysäys. Väestömäärällä on vaikutusta valtionosuuksiin.

– Esimerkiksi alle 7-vuotiaista lapsista saamme korotettua valtionosuutta. Toki maahanmuuttajat voivat kyllä käyttää yhteiskunnan tulonsiirtoja keskimääräistä enemmän. Osaltaan maahanmuuttajat piristävät paikallista elinkeinotoimintaa käyttämällä kaupallisia palveluja, summaa Oinonen.

Lieksalaisten yrittäjien keskuudessa ollaan hiljalleen heräämässä kaupungin rasistiseen maineeseen, sanoo kaupunginjohtaja Esko Lehto. Hänen mukaansa havaintona alkaa olla, että kielteisestä maineesta on haittaa elinkeinotoiminnalle.

– Kolikolla on toki toinenkin puoli: käytännössä maahanmuuttajien on vaikea saada esimerkiksi harjoittelupaikkaa, vaikka ammattikoulutus olisi käyty tai parhaillaan käytävänä Lieksassa. Pahimmillaan osassa yrityksissä ajatellaan, että maahanmuuttajan palkkaaminen karkottaisi asiakkaat. Toivottavasti asenteet korjaantuvat myönteisemmiksi, toivoo Lehto.

Lähde: Yle

Typerämpää sepustusta kuin tämä Janne Ahjopalon tekele, saa hakea jopa Yleltä.

"Toimittaja" Ahjopalolle ei ole tullut mieleen, että valtionosuudet, joita maahanmuuttajille maksetaan ovat aivan samanlaista veronmaksajien rahaa kuin kuntien tulotkin. Maahanmuuttajat eivät ole "positiivinen sysäys" vaan kiviriippa, josta suomalaiset ja tässä tapauksessa lieksalaiset kärsivät erityisesi.

Kuinka typerä pitää olla, jotta pääsee Ylen toimittajaksi? Jolle muuten palkan maksat juuri sinä siellä takarivissä.

Maahanmuuttajien keski-ikä on noin 35 vuotta ja he ovat parhaillaan "opiskelemassa". Kaupunginjohtaja Lehto ei taida olla tietoinen siitä, että 37-vuotiaana somalien työkyky laskee erittäin jyrkästi. Työllisiä Lehto ei somaleista saa ja kaikki järkevät lieksalaiset veronmaksajat muuttavat Lieksasta muualle.

Tilastojen mukaan koko Suomessa on vain 27 somalien omistamaa yritystä ja heidän työllisyysprosenttinsa on erittäin alhainen - naisilla se on pyöreä nolla.

Nämä faktat Janne Ahjopalo voisi kertoa jutussaan, mutta ei, ei. Se ei ole Ylen linja.

Edelleen kysyn: Milloin tämä hulluus loppuu?

1 kommentti          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Marraskuu 2017 (22)
Lokakuu 2017 (71)
Syyskuu 2017 (50)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com