Ääri-islamisti pidätetty Turussa

31/3/2015

Poliisi on ottanut kiinni Suomesta karkotetun ja maahantulokieltoon määrätyn ääri-islamisti Awat Hamasalihin Turussa. Poliisi pidätti miehen keskiviikkona ja teki hänestä saman tien käännytyspäätöksen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsittelee miehen säilöönoton jatkamista torstaina.

Suomen valtio karkotti Turussa asuneen kurditaustaisen, Britannian kansalaisen Hamasalihin viime joulukuussa. Samalla mies sai viidentoista vuoden maahantulokieltoon, mikä on pisin mahdollinen eu-kansalaiselle.

Syynä karkotukseen olivat Hamasalihin kytkökset ääri-islamistisiin radikaalijärjestöihin ja vihapuheiden lietsonta.

Suojelupoliisi pyysi vihasaarnaajana ja ääri-islamistisen radikaalijärjestön johtajaksi tiedetyn miehen karkottamista miltei heti tämän rekisteröityä asumisensa Suomessa keväällä 2013.

Hamasalih on tiettävästi ensimmäinen Suomesta ääri-islamistisen toiminnan takia karkotettu henkilö.

Tällä hetkellä Hamasalih on poliisin suojissa. Oikeuskäsittelyn jälkeen hänet kuljetetaan säilöönottoyksikköön odottamaan maastapoistamista.

Lähde: TS

Vahinko. Ei ehtinyt Salon moskeijaan saarnaamaan.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Jengiterroria Ruotsissa

31/3/2015

Ruotsissa on kymmeniä alueita, joilla jengirikokset aiheuttavat suuria ongelmia. Tutkijan mielestä maahanmuuttajalähiöt on päästetty kehittymään hyvinvointi-Ruotsin ongelmasaarekkeiksi. Maahanmuuttajanuorten mielestä vain työpaikkoihin satsaamalla jengiytyminen saadaan loppumaan.

Välikohtaus Göteborgin Biskopsgårdenissa maaliskuun puolivälissä vaati kahden nuoren miehen hengen. Lisäksi useat haavoittuivat, kun automaattiasein varustautuneet ampujat tulittivat silmittömästi pitserian asiakkaita.

– En ensin juuri ajatellut tapahtunutta, mutta sitten oivalsin että hitto, miten lähelle tämä on tullut, sanoo alueella yli 20 vuotta asunut Mikael Gustafsson.

Vuonna 2013 leimahtaneet jengiyhteenotot ovat johtaneet koston kierteeseen.

– Ongelmat ovat suuria. Näillä alueilla on jengejä, jotka yrittävät saada valta-aseman, sanoo Thomas Fuxborg Göteborgin poliisista.

Reilun parin vuoden aikana Göteborgin alueella on sattunut toistasataa ampumavälikohtausta. Kaikki niistä eivät liity jengeihin, mutta esimerkiksi Biskopsgårdenissa ongelman koetaan jatkuvasti kasvavan.

– Jengejä tulee jatkuvasti lisää. Tilanne on paha. Ja kun olemme EU:ssa, rajat ovat auki ja tänne virtaa jatkuvasti huumeita ja sen sellaista, sanoo Mariann Andersson luodinreikien täplittämän pitserian edessä.

Jengiytyminen on muuttanut muotoaan

Jengirikollisuus on muuttanut Ruotsissa luonnettaan vuosituhannen vaihteesta lähtien. Perinteisten moottoripyöräkerhojen rinnalle ja tilalle rikostilastoihin ovat kivunneet uudenlaiset ryhmät.

– Nämä ovat vaikeammin määriteltävissä olevia ryhmiä. Verkostoja ja kaveriporukoita. On usein vaikeata saada selville, mihin ryhmittymään kukakin kuuluu, sanoo Thomas Fuxborg Göteborgin poliisista.

Ruotsin keskusrikospoliisi nimesi viime vuonna 55 aluetta, joilla viranomaiset ja paikalliset asukkaat ovat suurimmissa vaikeuksissa jengirikosten kanssa. Ongelmat ovat yleisimpiä maahanmuuttajavaltaisissa suurkaupunkilähiöissä.

Mutta jengeihin kuuluu varsin pieni vähemmistö näiden alueiden nuorista.

– Tiedämme keitä he ovat ja meidän tehtävämme on tuomita heidät rikoksistaan. Mutta ihmiset eivät usein halua todistaa tai kertoa tietojaan. He eivät halua puhua poliisillle, Thomas Fuxborg sanoo.

Göteborgissa on kaksi maailmaa

Tuoreen surmapaikan vieressä Vårväderstorgetilla sijaitsevaan kukkakauppaan saapuva nuorimies ei halua kertoa nimeään, mutta sanoo tietävänsä, miksi jengit houkuttelevat monia nuoria Biskopsgårdenissa.

– Kaikkihan haluavat rahaa asioiden ostamiseen. Rikoksiin ryhdytään, kun työpaikkoja ei ole, nuori toisen polven maahanmuuttaja sanoo.

Jengiytymiseen perehtynyt tutkija vahvistaa nuorukaisen analyysin. Sosiaalityön apulaisprofessorin Thorbjörn Forkbyn mukaan maahanmuuttajavaltaiset lähiöt on päästetty eriytymään hyvinvointi-Ruotsin ongelmasaarekkeiksi.

– Göteborg on jakaantuneimpia kaupunkeja Pohjois-Euroopassa. Tämä kehitys on ollut viime vuosina voimakasta. Se ei tietenkään riitä selitykseksi näille väkivaltaisuuksille, mutta on osatekijä taustalla, sanoo tutkija Thorbjörn Forkby.

Tutkija ottaa esimerkiksi Ruotsissa käytössä olevan vapaan kouluvalinnan. Hyväosaiset hyötyvät, kun voivat valita jälkikasvulleen hyvän koulun, mutta lähiöihin jämähtäneiden varattomien mahdollisuudet kaventuvat entisestään.

Göteborgissa on alueita, joissa oppilaat tietävät käyvänsä koulua, jossa ei menestytä. Nuoret ihmiset ilman toivoa, usein nuoret miehet, voivat nähdä jengin toisena tienä yhteenkuuluvuuteen.

Lähde: Matti Hara - Yle

Taitaa olla aprillipäivän kepponen tämä uutinen. Tai sitten joku on Ylellä umpikännissä, kun tämä on päässyt läpi.

3 kommenttia          Bookkaa tämä

Pauli Vahteran blogiin tuli surullinen kommentti

30/3/2015

Säätely ja byrokratia tuhoaa yrittäjyyden

Tässä Iltalehden blogiini tullut kommentti kaikessa karuudessaan, sanoo Pauli Vahtera.

Tämä on malli suomalaisesta byrokratiasta, joka on yksi suurimpia syitä siihen, että työpaikat katoavat.

Voiko surrealistisempaa lainsäädäntöä enää olla.

Työvoimasäätely vaatii ankaraa remonttia, samoin ay-liike. Onko järkeä ryhtyä lakkoon, kun Suomi on uppoamassa.

Ammattiyhdistysliike on jämähtänyt 60-luvulle yhdessä demarien kanssa. Tulkaa nyt helvetissä pois sieltä.

“Omistan pienen rakennusalan yrityksen jossa työntekijät on moniosaajia ja joustavat työtehtävissä. Em. hyvin yksinkertaisilla toimenpiteillä (moniosaajilla / joustot) olemme pystyneet nostaa tuottavuutta. Valitettavasti säätelyllä yritetään estää tällainen tuottavuuden nousu ja ne paljon puhutut työelämän joustot.

Yhtiöllä on muutamia kuoma-autoja, joihin tulee kilometrejä yhteensä alle 50 000 km vuodessa. Vakituista kuorma-autonkuljettajaa ei ole ajojen vähyyden takia. Autot on kuitenkin välttämättömiä jokapäiväisessä toiminnassa. Toimivat mm. työmaatukikohtina. Vähäiset ajot hoidetaan omien töiden ohessa. Esim. kun työnjohtaja käy työmaalla niin hän menee sinne kuorma-autolla ja vie samalla laastia. Tai työntekijä ”joutoaikanaan” hoitaa kuljetuksia. Nyt tällainen kustannustehokas toiminta uhkaa loppua siitä syystä kun tarvittavat pätevyyskortit eivät mahdu lompakkoon.

Ohessa todellinen esimerkin siitä miten monta korttia tarvitaan että työnjohtaja voi viedä lavan sementtiä siltatyömaalle:

Ensimmäinen kortti tarvitaan jo hallilla kun sementti nostetaan trukilla kyytiin, pitää olla trukkikortti. Kuoma-autolla ajamisen pitää olla C-ajokortti. Vaikka kaveri ajaisi kuorma-autoa kerran viidessä vuodessa, pitää olla kuljettajan ammattipätevyyskortti. Tämän kortin saa kun istuu 35h teoriatunnilla. Ei mitään väliä, osaako ajaa kuorma-autoa edes amatöörimäisesti.

Jotta näitä vähäisiäkin ajoaikoja voidaan seurata pitää olla digipiirturikortti.
Kun saavutaan siltatyömaalle pitää olla tieturvakortti ja työturvakortti. Jos sillan yli sattuu menemään rautatie niin pitää olla myös rataturvakortti.

Syksyllä 2014 tuli kaksi uutta korttia jotka pitää olla mukana: Sininen ja punainen valttikortti. Näillä korteilla tilaaja voi varmistua että kortin haltijalla on voimassaoleva veronumero. Jotkut tilaajat vaativat myös nähtäväksi työterveyskortin. Eli tarvitaan kymmenen (10) erilaista korttia.

Henkilökohtaisten korttien lisäksi yhtiöllä pitää olla ns. Rala-pätevyys jos aikoo tehdä sillankorjauksia ja käytännössä yhtiön pitää kuulua ”tilaajavastuu.fi” palveluun.

Jos sementtilava olisi vain tipautettu työmaalle, olisi selvitty vain autoiluun liittyvillä korteilla.

Kaikkien korttien takana on varmasti yleviä ajatuksia, mutta kokemuksesta voin sanoa korttikoulutusten annin olevan hyvin heikkoa, varsinkin päivityskurssien (pääosa korteista on voimassa 5 v).

Onko mitään järkeä esim. siitä että työturvakorttikurssi on täsmälleen sama aloittelijoille ja vanhoille konkareille?

Osa korteista on lakisääteisiä mutta osa on vakiintuneita käytäntöjä rakennusalalla eli järjestöt ovat itse lisänneet säätelyä (kustannuksia).

Korttikoulutus on helkutin iso bisnes n. 80-200€/koulutuspäivä. Varsinkin kertauskoulutukset voisi järjestää netissä ja tunnistautuminen pankkitunnuksilla mutta bisneshän menisi kouluttajilta ihan kuralle…..

Korttikasasta huolimatta en valita. Säätely vähentää kilpailua, eikä ainakaan laske hintoja. Kartellejakaan ei tarvitse tehdä itse, sillä viranomaiset ja etujärjestöt hoitaa sen asian puolestani.

Hiukan olen huolissani vientitoimintaa harjoittavien yritysten puolesta. Pystyvätkö ne siirtämään kalliin toimintaympäristön kustannukset hintoihin? minä pystyn, sillä toimin kotimarkkinoilla jossa on samat on säännöt lähes kaikille.

Eniten olen surullinen nuorten puolesta. Säätely estää tehokkaasti heidän työllistymisen. Kynnys palkata nuori tai yleensäkin työntekijä, jolla ei ole yhtään pätevyyskorttia on todella iso."

5 kommenttia          Bookkaa tämä

Keväiset mellakat alkaneet

30/3/2015

Näyttää siltä, että keväiset mellakat ovat alkaneet. Tällä kertaa näyttämönä on Botkyrkan kunta Tukholman eteläpuolella ja siellä Norsborg- Hallunda- Fittja- Alby- alue, joka jakaantuu kahteen osaan E4 moottoritien ympärille. Fittjassa sijaitsee lisäksi kunnon aito moskeija. Luonnollisesti jokainen tajuaa, että nämä alueet kuuluvat poliisiraportin muslimirikollisalueisiin.

Alueella on ollut jatkuvia autopaloja reilun viikon ja joka yö on palanut muutamasta autosta kymmeneen autoa. Lisäksi on poltettu autotallin ovia, roskiksia ja mitä kaikkea uusruotsalaiset nyt sattuvat tuleen saamaan. Nyt tätä kirjoittaessa on tulessa iso parkkihalli, jossa on kymmeniä autoja tulessa.

Expresson mukaan tallissa on 30-40 autoa tulessa ja paikalla on ollut vaaratilanteita, kun ihmiset ovat yrittäneet pelastaa autojaan tallista. Palokunta on saanut vahvistusta Huddingesta. Lisäksi poliisi ja vartiointiliikkeet ovat erikoiskalustolla liikkeellä, sillä palojen pelätään leviävän ympäriinsä. Alueella on tällä hetkellä hengenvaarallista liikkua.

On huomattavaa, että Botkyrkan kunta antoi aiemmin viime viikolla kotisivuillaan hätätiedotteen palojen suhteen. Kunta informoi, että se on satsannut vartiointiliikkeisiin, jotka partioivat öisin, sillä poliiseilla ei yksinkertaisesti riitä resurssit. Lisäksi Botkyrkan katuosasto on laitettu erikoistehtävään- nimittäin se kerää kaikki katukivet ja irtoesineet talteen. Tällä yritetään saada panikoivaa massaa rauhoittumaan. Niin ikään kunta on yrittänyt saada nopealla aikataululla kasaan vapaaehtoisjoukkoja eräänlaiseen suojeluskuntaan, jolla nuoriso saataisiin rauhoittumaan.

Keitä alueella asuu? Alby-Norsborgia vaivaa erityisesti syyrialaismafia, tai sen liepeillä pyörivät wannaberäppärit lippispäiset aavikkouusruotsalaiset. Alueella oli aiemmin syksyllä todella rauhatonta kun Södertäljen syyrialaismafiosoille luettiin pitkiä linnatuomioita murhista ja kidutuksista. Tuolloin wannabet polttivat autoja ja autonrenkaita osoittaakseen mieltä hovioikeuden tuomioista. Luonnollisesti alueella asuu muitakin uusruotsalaisia, mutta tuo syyrialaisten monilukuisuus on huomattavaa. Södertäljestä on lyhyt matka.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Pauli Vahteralla on asiaa

29/3/2015

Pauli Vahtera on lyönyt pöytään sellaiset madonluvut, ettei yksikään puoluejohtaja ole näihin toistaiseksi kyennyt.

Kaiken lisäksi hänen laskelmansa ovat realistisia ja mahdollisia toteuttaa.

Toivon koko sydämestäni, että vantaalaiset älyävät äänestää hänet eduskuntaan.

Vahteran tapaista miestä tarvitaan siellä.

Julkisen talouden velkaantumisen lopettaminen olisi helppoa. Voimme tehdä päätöksiä, jotka eivät juurikaan hetkauta Suomen kansalaisten elämää. Valtiovarain-ministeriön (VM) 19.3. julkistaman virkamiesraportin sanoma oli, että seuraavan eduskunnan tulee vähentää valtion ja kuntien menoja kuusi miljardia euroa.

Tässä kirjoituksessa osoitetaan esimerkinomaisesti suuria ja pieniä säästökohteita. Listan loppusumma on 9,3 miljardia, joten eduskunta voi listasta tehdä arvovalintoja päättäessään kuuden miljardin säästöistä.

Useimmat säästöt ovat pysyviä. Listan 10 vuoden säästöt yhteensä ovat 92 miljardia euroa, suunnilleen valtion nykyisen velan määrä.

Suomen talous on kuilun partaalla. Korjausliike on pakko tehdä heti vaalien jälkeen. Jos toimenpiteet siirretään vaalikauden lopulle, ei niitä tulla tekemään lainkaan.

Menetämme itsenäisyytemme, sillä jossain vaiheessa tulevat rahoittajat panemaan asioita järjestykseen. Kuten Kreikassa; kreikkalaiset pullikoivat vastaan, mutta jäävät kakkoseksi.

Elvytystä on harjoitettu vuodesta 2009, mutta huonompaan suuntaan on menty. Velka on kasvanut vuosi vuodelta miljarditolkulla. Yritysmaailmassa huonot johtajat vaihdettaisiin.

Nokian dream team nosti yhtiön maailman ykköseksi matkapuhelinten myynnissä. Asemien säilyttämiseen tarvitaan erilainen johto. Uusi johto ei enää pystynyt tekemään korjausliikettä. Nokia joutui luopumaan kokonaan matkapuhelimista.

Suomi ja Suomen kunnat ovat Nokian tavoin palavalla lautalla. Meidän on pelastettava kaikki, mikä on pelastettavissa ja kannattaa pelastaa. Ja luovuttava kaikesta siitä, mikä on hyvän elämän esteenä.

Suomen päättäjillä on vaalien jälkeen edessä vakavia päätöksiä:

  • Valtion ja kuntien velkaantuminen on katkaistava. Piste
  • Jotta se olisi mahdollista, on julkista sektoria pienennettävä = toimintoja ja henkilökuntaa vähennettävä. Piste
  • Jotta työllisyys saadaan paremmaksi, on byrokratiaa karsittava reippaasti. Piste
  • Yrittämisen edellytyksiä on parannettava merkittävästi, jotta ihmiset voisivat työllistää itsensä yrittäjinä ja näin ottaa vastuun omasta elämästään. Piste
  • Ihmisten palkkaamisen riskejä on vähennettävä merkittävästi, jotta pk-yritykset voisivat palkata uutta työvoimaa. Piste.

Koko juttu kannattaa lukea huolellisesti ja sitten miettiä hetki.

Se löytyy täältä.

Salossa ollaan täysin samassa tilanteessa kuin Suomessa.

Ja silti suhmuroidaan mitä kummallisimmilla asioilla, joita en vaitiolovelvollisuuden vuoksi voi kertoa.

Kerron ne tulevassa kirjassani, joka ilmaantuu sen jälkeen, kun lopetan "poliittisen urani" ja pakenen uppoavaa Suomea Sveitsiin tai johonkin muuhun maahan, jossa asioita hoidetaan järjellä eikä hyvä veli -hengessä, kuten Suomessa tehdään.

Onneksi meillä on "vapaa media" ja siellä ainakin pari toimittajaa, jotka ymmärtävät, missä mennään.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Yle ja vihreät

29/3/2015

Vihreiden Ville Niinistö sai illan Ylen vaalitentissä erittäin lempeän kohtelun kummaltakin naistoimittajalta.

Toimittajien ote oli lepsu ja lempeä verrattuna esimerkiksi edelliseen näkemääni eli Päivi Räsäsen tenttaamiseen.

Toimittaja Kirsi Heikel vaikutti jopa ihailevan Niinistöä, eikä edes yrittänyt pistää vihreiden pääpamppua tiukalle.

Aamulla televisiossa olleen vihreiden varapuheenjohtajan ja puheenjohtaja Niinistön puheet olivat ristiriidassa keskenään mm. puolustusvoimien rahoituksen osalta.

Niinistö piti mahdollisena jonkinlaista lisärahoitusta, varapuheenjohtaja halusi pitää puolustusbudjetin ennallaan ja supistaa joukkojen määrää.

Niinistö teki myös erittäin selväksi, että suomalaisten tulee rahoittaa puolen maailman köyhiä, koska se on hänen mukaansa suomalaisten tehtävä.

Samalla linjalla oli aamulla myös vihreiden varapuheenjohtaja.

Niinistön mielestä eduskuntavaalit ovat arvovaalit, joissa suomalaiset osoittavat haluavatko kantaa vastuuta myös muiden maiden köyhistä ja vähäosaisista.

Niinistön puhe pistää vihaksi. Hoidin viimeksi tänään 88-vuotiaan isäni asioita ja mietin missä kantimissa vanhusten asema on tämän päivän Suomessa.

Ei hyvältä näytä, mutta vihreät ja Niinistö keskittyvät mieluummin ugga bugga -maiden kansalaisten asiain hoitoon ja rahoittamiseen.

Vihreillä on varaa hoitaa ulkomaiden sairaat ja köyhät samalla kun omat yhteiskunnan rakentajamme jätetään oman onnensa nojaan tai ylikuormitettu sosiaali- ja terveyspuolen henkilöstö ei ehdi hoitaa rauhallisesti kaikkien apua tarvitsevien vanhusten asioita.

Vihreä idiotismi pistää vihaksi.

Vihreät = epäinhimillisyys ja epäisänmaallisuus samassa paketissa.

Lähde: Heikki Porkka - Face

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Lisää majoituspaikkoja

29/3/2015

Sisäministeriä kartoittaa varamajoituspaikkoja pakolaisille, Nastolan koululle mahtuisi heti 300 henkeä.

Mihin tulijat majoitettaisiin, jos Suomi joutuisi äkkiä laajamittaisen maahanmuuton kohteeksi? Tätä selvittävät Uudenmaan, Hämeen ja Kaakkois-Suomen ely-keskukset, jotka kartoittavat sisäministeriön toimeksiannosta turvapaikanhakijoille sopivia vastaanotto- ja järjestelykeskuspaikkoja.

Laajamittaisella maahantulolla tarkoitetaan häiriötilannetta, jossa turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut niin, että vastaanottokeskukset ovat täyttyneet ja maahantulijoiden virta on jatkuvaa.

Sisäministeriön tavoitteena on kartoittaa vähintään 11 400 ylimääräistä majoituspaikkaa elokuun loppuun mennessä.

Nastolan kunnanhallitus vastasi kartoitukseen maanantaina todeten, että lakkautettaville Kanervan ja Tapiolan kouluille sekä Erstan puukoulun rakennukseen voitaisiin jo nyt majoittaa 300 henkeä.

Myöhemmin, noin vuosina 2019-2020, hätämajoituskäyttöön voi vapautua myös Männistön koulu.

Lähde: Etelä-Suomen sanomat

Suomi on suossa napaansa myöten ja nämä juntit harkitsevat "pakolaisten" vastaanoton lisäämistä huimasti.

Järjetöntä touhua.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Takuueläkettä korotettava

29/3/2015

Pienellä eläkkeellä kitkuttavien eläkeläisten asemaan on saatava helpotusta. Moni heistä joutuu nykyään jättämään jopa lääkkeitä ostamatta, koska rahat eivät riitä. Tähän on saatava muutos ja parannus, vaatii perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

- Vaikka ajat ovat tiukat, on päättäjien uskallettava tehdä myös kohennuksia niiden ihmisten elämään, joita kituutetaan köyhyysrajalla. Näillä ihmisillä rahat menevät kulutukseen Suomessa. Se pitää osaltaan ostovoimaa yllä.

– SDP esitti viime budjettiriihessä korotusta takuueläkkeeseen saamatta asiaa läpi. Voima ei riittänyt. Perussuomalaiset ovat valmiita nostamaan takuueläkettä 15 euroa kuukaudessa, Soini laskee ja haastaa muutkin puolueet asian taakse.

Suomen Uutiset

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Kreikan hallitus tyhjentämässä julkisyhteisöjen kassavaroja

29/3/2015

Kreikan hallitus on nostanut kassavaroja muun muassa julkisesta terveydenhuollosta ja Ateenan metroyhtiöltä, talouslehti Financial Times kirjoittaa. Kreikan hallituksen kassavarojen riittävyydestä liikkuu ristiriitaisia tietoja. Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan Kreikan varat riittäisivät huhtikuun 20. päivään saakka.

Kreikan hallitus on luvannut toimittaa uuden uudistamisohjelmansa ensi maanantaihin mennessä. Kreikka toivoo, että uusi lista vapauttaisi toisen tukiohjelman viimeisen maksuerän. Maksuerän suuruus on hieman yli 7 miljardia euroa.

Kreikka toivoo lisäksi saavansa 1,2 miljardin euron erän kreikkalaispankkien pääomittamiseen tarkoitettuja varoja. Kreikan mukaan hallitus on käyttänyt pankkien pääomittamiseen omia rahoja 1,2 miljardin euron edestä pääomitusrahaston sijaan.

Euromaiden valtiovarainministereistä koottu euroryhmä päätti helmikuussa siirtää pääomitukseen tarkoitettujen varojen valvonnan takaisin Euroopan väliaikaiselle vakausrahastolle. Euroryhmä päätti kuitenkin keskiviikkona toisin. Varojen vapauttamiselle ei ole tarvetta, koska pääomitusrahastolle ei ole ollut käyttöä.

Satojen miljoonien euron nostoja

Kreikan hallitus on maaliskuun aikana nostanut 150 miljoonaa euroa maan julkisen terveydenhuoltoon tarkoitettuja varoja, maan terveysministeriön virkamiehet kertovat FT:lle. Tämän lisäksi maan hallitus on tällä viikolla aikeissa nostaa 50 miljoonaa euroa lisää.

Kaiken kaikkiaan hallitus on nostanut julkisyhteisöiltä noin 600 miljoonaa euroa. Julkisyhteisöistä mainitaan valtiollinen sähköyhtiö PPC, Ateenan metro, sekä Ateenan vesilaitos.

EU:n myöntämiä maataloustukia on niin ikään ohjattu valtion kassaan 300 miljoonan euron edestä. Näillä varoilla on maksettu virkamiesten palkkoja.

Eräiden asiantuntijoiden mielestä Kansainväliselle valuuttarahasto IMF:lle erääntyvät tukirahaerät voivat olla vaarassa jäädä maksamatta ajallaan. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita luottohäiriötapahtumaa, mutta se estäisi jatkossa IMF:n tukirahaerien maksamista Kreikalle.

Henri Myllyniemi

1 kommentti          Bookkaa tämä

Suomen työttömyysaste jyrkkään nousuun

29/3/2015

Suomen työttömyysaste kipusi helmikuussa yli kymmeneen prosenttiin, Tilastokeskus kertoo. Suomen työttömyyttä varjostaa kaksi pahaa nousevaa trendiä: nuorisotyöttömyys kipusi vuoden takaisesta 2,3 prosenttiyksikköä, ja pitkäaikaistyöttömienkin määrä kasvoi.

Yli vuoden yhtäjaksoisesti ilman töitä on jo yli 100 000 suomalaista. Tämä selviää työ- ja elinkeinoministeriön katsauksesta.

Uutistoimisto Bloomberg kertoo Suomen hallituksen jäävän ilman talouskasvun vetoapua eduskuntavaalien alla. Bloomberg kirjoittaa hallituksen kaikkien taloustavotteiden vesittyneen viimeisen neljän vuoden aikana.

Henri Myllyniemi

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com