Hybridisodankäynti

29/2/2016

Pakolaisten liikkeiden ohjailu on yksi niin sanotun hybridisodankäynnin keinoista, sanoo puolustusministeri Jussi Niinistö (ps). Hän sanoi maanpuolustuskurssin avajaisissa, että on silti liioittelua väittää Suomen olevan hybridisodankäynnin kohteena.

Hybridivaikuttamisen keinoja Suomeen kuitenkin kohdistuu, ja yksi niistä on itärajan vuotaminen. Niinistö sanoi, että asiassa tarvitaan poliittinen ratkaisu Venäjän kanssa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Odinin soturit

27/2/2016

The Soldiers of Odinin joukot lisääntyvät räjähdysmäisesti.

Kyseessä ei ole äärioikeistolainen organisaatio vaan tiukan järjestäytynyt joukko miehiä, jotka ovat kyllästyneet totaalisesti tähän hulluuteen.

Iltalehden uutinen - vielä kun toimittajat oppivat kirjoittamaan järjestön nimen oikein, niin hyvä tulee:

Noin 150 ihmistä marssi Tampereen Hämeenkadun pohjoispäästä rautatieasemalle lauantaina iltapäivällä viiden aikaan. Iltalehden saamien tietojen mukaan kyseessä oli Soldies of Odin -ryhmän marssi.

Poliisi vahvisti, että kulkueen edustaja ilmoitti poliisille etukäteen marssista. He marssivat jäsenensä muistoksi.

Poliisi ohjasi liikennettä ja kulkue eteni häiriöttä. Iso ihmisryhmä herätti keskustassa kuitenkin paljon huomiota, ja myös poliisille tuli marssista useita ilmoituksia.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Tervetuloa Saloon Turing Robotic Industries

27/2/2016

Yhdysvaltalainen älypuhelimia suunnitteleva ja valmistava Turing Robotic Industries (TRI) on eilen julkisesti vahvistanut sijoittumisensa ja pääkonttorin siirtämisensä Saloon.

- Olemme todella iloisia siitä, että Turing Robotic Industries aloittaa toimintansa Salossa. Tämä on hienoa Suomelle sekä ennenkaikkea Salolle. Teemme myös jatkossa parhaamme yrityksen menestyksellisen toiminnan eteen yhdessä Invest in Finlandin kanssa, joka on kumppanimme näissä kansainvälisissä sijoittumisissa, kertoo kaupunginjohtaja Antti Rantakokko.

- Tämä sijoittuminen on jälleen yksi osoitus siitä, että salolainen osaaminen sekä salolainen ja suomalainen toimintaympäristö ovat kansainvälisesti tunnettuja ja arvostettuja. Tämä vahvistaa myös Saloon rakentuvaa uuden ajan osaamiskeskittymää, jatkaa Rantakokko.

- Julkisuudessa on liikkunut monenlaisia arvioita siitä paljonko yritys tulevaisuudessa Salossa työllistää. Yhtiön toimitusjohtajan mukaan työntekijätarve kuluvan vuoden aikana olisi enimmillään 270 henkeä, toteaa Rantakokko.

Lisätietoja: kaupunginjohtaja Antti Rantakokko, 044 778 2000, antti.rantakokko@salo.fi

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Yle ja muuta roskaa

27/2/2016

YLE on valehdellut niin kauan kuin minä muistan. Se on melko pitkä aika. Itse asiassa siitä saakka, kun presidentti Urho Kekkonen valitsi Ylen johtoon kaverinsa Eino S. Revon.

Yhteen maailman aikaan Helsingin Sanomat oli kohtuullisen luotettava lehti, mutta ei ole enää. Hesari on kuihtunut paikallislehden tasolle ja jollei kulurakennetta saada kuntoon, tapahtuu kauheita – heidän näkövinkkelistään. Ihmiset eivät enää usko suomalaiseen mediaan.

Sekään ei ole ihme, sillä mielikuvamuokkauksella alkainut salailun kulttuuri on niin läpinäkyvää, ettei sitä voi taaperompikaan lukija olla huomaamatta.

Vanhemmat lukijani muistavat varmaan ajan, jolloin naureskeltiin Neuvostoliiton Pravdalle (joka muuten tarkoittaa suomeksi ”Totuutta”. Kärjistäen voi sanoa, että suomalaiset mediat ovat tänään sitä, mitä Pravda oli muutama vuosikymmen sitten.

Valehtelu on hyvin määrätietoista ja järjestelmällistä. Toimittajat luottavat siihen, että "ei niitä toisia tyyppejä kukaan usko" ja samalla ajattelevat, että "oman agendan nimissä voi kirjoittaa mitä tahansa hömppää".

He ovat toki siinä oikeassa. Suomalainen medianseuraaja on varsin laiska, eikä näe vaivaa ottaa asioista selvää. Vaihtoehtoja on olemassa nykyään varsin runsaasti somesta löydettävissä pienellä voivalla.

Jokaisessa Ylen pääuutislähetyksessä on vähitään yksi positiivinen laittomia maahantulijoita koskeva uutinen. Vielä vuosi sitten mukana oli myös pakollinen homoseksuaaleja koskeva uutisointi, mutta siitä on näköjään luovuttu.

Yle olettaa, että toistamalla valhetta, kuten Saksan progandaministeri Joseph Goebbels aikoinaan teki, valhe muuttuu todeksi.

Ei se muutu.

Evankelisluterilainen kirkko on puolensa valinnut ja syyllistyy samaan kuin Yle ja Helsingin Sanomat. Suuri osa kirkon piispoista valehtelee.

Kun median valehtelun ja mielipiteen muokkaus on helposti havaittavissa, seuraava kysymys nousee etsimättä mieleen.

Jos media valehtelee tässä asiassa, niin voiko siihen ylipäätään luottaa?

Mitä muuta meille jätetään kertomatta?

Yksittäiset median mokailut toki ovat anteeksiannettavia, olen itsekin sotkeentunut kiireessä omiin pasmoihini, mutta kun valehtelu ja mielipiteen muokkaus on jatkuvaa, niin se alkaa hiljaistakin kansalaista sapettaa.

Yle menetti poliittisen otteensa ja kotinsa, kun Neuvostoliitto vuonna 1991 romahti. Näin naapurissa -ohjelmat ja toimittajapolitrukit pantiin muutamassa vuodessa joko arkkivaareiksi toimistohommiin tai eläkkeelle.

Kun Yle aiemmin puolusti kommunismia, niin sen oli nopeasti kommunismin romahdettua oikeastaan koko maapallolla, löydettävä uusi johtotähti.

Ja se löysi.

Monikulttuurisen onnelan.

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Vova on päällikkö

26/2/2016

Venäjän presidentti Vladimir Putin on käskenyt turvallisuuspalvelu FSB:tä tiukentamaan pakolaisvirtojen kontrollia.

Presidentti Putin sanoi tapaamisessa FSB:n kanssa, että on tarpeen vahvistaa otetta sekä Venäjällä että Venäjän alueen kautta Eurooppaan kulkevista pakolaisvirroista. Asiasta kirjoittaa uutistoimisto Tass.

Putin torjui syytöksiä, että Venäjä olisi edistänyt pakolaiskriisin syntyä. Putinin mukaan "niin sanottu pakolaiskriisi" syntyi jo ennen kuin Venäjä aloitti terrorisminvastaisen operaationsa Syyriassa.

Suomi on neuvotellut Venäjän kanssa itärajan yli tulevan turvapaikanhakijoiden tulon pysäyttämisestä. Venäjä on tähän asti sanonut, ettei se voi estää halukkaita matkustamasta Suomeen.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) oli Putinin lausuntoon tyytyväinen. Hän sanoi Twitterissä odottavansa, että presidentin kannanoton vaikutukset näkyvät itärajalla.

– Neuvottelut jatkuvat kunnes tilanne normalisoituu, Orpo totesi.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi Ylelle, että Putinin lausunnossa on juuri sen suuntaisia asioita joita Suomi on keskusteluissa nostanut esiin.

– Tähän laittomasti Suomeen tulevaan pakolaisvirtaan heidänkin pitäisi puuttua, Sipilä sanoi.

Viime päivinä on näkynyt merkkejä, että Venäjän linja voi olla muuttumassa. Venäläinen uutistoimisto FlashNord uutisoi, että FSB on pidättänyt Suomeen pyrkineitä turvapaikanhakijoita Kantalahden kaupungissa Murmanskin alueella. Uutistoimiston mukaan pidätettyjen joukossa on 26 afganistanilaista.

Pohjoisille rajanylityspaikoille on viime aikoina tullut muutama henkilöauto päivässä täynnä turvapaikanhakijoita. Itärajan yli on tullut ihmisiä yli 30 maasta.

Lähde: STT

Vovan on helppo sanoa käskeneensä FSB:tä tiukentamaan kontrollia. Sattuu nimittäin olemaan niin, että Venäjän lain mukaan FSB:n yläpuolella on yksi mies. Hän on Vladimir Putin.

Mitä tulee Petteri Orpon ja Juha Sipilän kommentteihin, niin molemmat käyttivät termä "laiton maahantulija" tai "laiton siirtolainen" radiohaastatteluissa.

Jos herrat kerran tietävät, että tulijat ovat laittomisa, niin miksi ministerit rikkovat lakia.

Sipilällä ja vielä vähemmän Orpolla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on todellisuudessa hoitanut hommat Putinin kanssa.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Työpaikkoja Saloon

26/2/2016

Yhdysvaltalaisyritys aloittaa puhelinten valmistuksen Salossa. Samalla TRI siirtää pääkonttorinsa Suomeen, kertoo yhtiön toimitusjohtaja. Tavoitteena on valmistaa Salossa vielä tänä vuonna yli 300 000 puhelinta.

Yhdysvaltalainen Turing Robotic Industries (TRI) aloittaa puhelintensa valmistuksen Salossa huhtikuussa, vahvistaa yhtiön toimitusjohtaja Yle Uutisille.

Samalla TRI siirtää pääkonttorinsa Saloon. Yhtiön muista konttoreista tulee uuden Turing Robotic Industries Oy:n tytäryhtiöitä.

Toimitusjohtaja Syl Chao sanoo, että suurin syy TRI:n tuloon on Suomen sähköistä viestintää koskeva lainsäädäntö, joka takaa yksityisyyden säilymisen tiedonsiirrossa. Saloa Chao kehuu kaupungiksi, jolla on moitteeton historia matkapuhelinten tuotannossa.

TRI kertoo palkkaavansa Saloon 10–20 työntekijää Suomesta jokaista tuhatta valmistettua puhelinta kohden. Tarkoituksena on valmistaa tänä vuonna yli 300 000 puhelinta.

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ei toistaiseksi kommentoi tietoja.

TRI:n mukaan sen tuotteiden päämarkkinat ovat Kiinassa, missä yhtiö kertoo jo tehneensä jakelusopimuksia useiden jälleenmyyjien kanssa.

Tuleva Turing Phone on amerikkalaisfirman ensimmäinen älypuhelinprojekti, ja kännykkä on joukkorahoitettu. Hankkeeseen siis liikenivät varat suurelta yleisöltä.

Turing Phonen käyttöjärjestelmäksi tulee suomalaisen Jollan kehittämä Sailfish. TRI yrittää erottua kilpailijoistaan etenkin vahvalla tietoturvalla ja kestävällä rungolla.

Lähde: Yle

Hiano homma.

Tätäkin uutista ovat perusnegatiiviset salolaiset jo ehtineet SSS:n nettiseinällä nimettömänä itkeä.

Väärin sammutettu.

Ovelasti herra Chaolta tuo 10-20 työpaikkaa per tuhatta valmistettua puhelinta kohden.

Minun mielestäni se on, jos valmistetaan vuodesa 300 000 puhelinta, 3 000 työpaikkaa tämän vuoden aikana.

Muutama tällainen jättipotti lisää, niin hyvä tulee.

Kiitoksia kaupunginjohtaja Antti Rantakokolle, joka uutterasti vei neuvottelut loppuun.

Kiitoksia kaikille kaupungin, Yrityssalon työntekijöille ja ulkopuolisille, jotka olivat tavalla tai toisella prosessissa mukana.

Hellittämätön yritys on tuottanut lopulta kunnon tulosta.

Tästä se lähtee.

5 kommenttia          Bookkaa tämä

Salon työttömyysprosentti

24/2/2016

Työ- ja elinkeinoministeriön työttömyysluvuissa Salon työttömyysprosentti nousi joulukuussa 18,3:een, mikä on suurin työttömyysprosentti tähän asti ilmoitetuista. Joulukuussa 2014 Salon työttömyysprosentti oli 17,4.

Työttömien määrä on Salossa kasvanut vuodessa 4 437:stä viime joukuun 4 585:een. Samaan aikaan Salon väkiluku on pienentynyt lähes neljällä sadalla.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ylen anti

23/2/2016

Yle tempaisi tänään uutisen, jossa ennakoi Saloon tulevan noin 200 henkilöä työllistävän firman.

Lehti oli haastatellut kaupunginjohtaja Antti Rantakokkoa, joka sanoi, ettei tiedä asiasta mitään.

Joku taulapää ehti Salkkarin nettiseinälle jo arvostelemaan Rantakokkoa.

"Taitaa tulla Applen tai Lidlin logistiikkakeskus. Nuo firmat eivät Rantakokolle tulostaan huutelisi. Varastomiehille on töitä."

Tämä jatkuva vähättely, panettelu ja suoranainen vittuilu on käsittämätöntä.

Niin kaupungin johto kuin luottamushenkilötkin tekevät varmasti parhaansa, jotta Salo saisi uusia työpaikkoja. Kylmä tosiasia vain on, ettei kaupunki pysty tekemään juuri mitään työpaikkojen syntymisen eteen.

Edes Kalevi Satopää ei pysty "lillukanvarsineen" luomaan ainuttakaan työpaikkaa, vaikka on viimeiset kymmenen vuotta veisannut virrestä viis siitä, että Saloon pitäisi perustaa "jonkinlainen viisastenkerho", joka rupeaisi hunteeraamaan työpaikkojen saantia Saloon.

Mitään muuta kaupungin johto ja hallitus eivät ole tehneetkään kuin yrittäneet miettiä päänsä puhki, mistä saadaan lisää veroeuroja. Jatkuva palvelujen leikkaaminen kun ei ole kenellekään kivaa. Samaa asiaa miettivät kaikki Salon yrittäjät.

Salolainen panettelun kulttuuri ei toki ole mitenkään poikkeava. Vaikka asunkin "pääsääntöisesti" Salossa ja olen kirjoilla täällä, joka antaa minulle mahdollisuuden asettua seuraaviin kuntavaaleihin ehdolle, vaikkei se jonkun mielestä olisi ollenkaan suotavaa, niin lueskelen toki Porissa ollessani myös Satakunnan kansaa.

Eivät sen tekstaripalstat tarinat juuri Salosta poikkea.

Ikävää on se, että Salkkari antaa nettiseinällään kaikenlaisten kahjojen valehdella. Tällä lehti karkottaa myös poliittisten toimijoiden kommentit, kuten esimerkiksi minun. Yhteen aikaan kirjoitin sinne jonkin verran, mutta tyhjän huutajille ei kannata ruutia haaskata.

No. Mennäänpä esileikin jälkeen itse asiaan.

Tarkoitukseni oli kertoa vuosikymmenten takaisista salolaisen pisneksen kuvioista.

Saatte itse päätellä, onko touhu parantunut vai pahentunut.

Vuonna 1974 Salossa toimiva televisiovalmistaja Salora halusi ”vähentää riippuvuutta ulkomaisista kuvaputkituottajista” eli suomeksi sanottuna lisätä voittojaan.

Saloran toimitusjohtaja Jouko Nordell pyysi pääministeri Kalevi Sorsalta valtiota mukaan kuvaputkitehtailuun.

Sorsalle oli kunnon sosialistin tapaan valtiojohtoinen kuvaputkitehtailu sydämen asia, joten pääministeri ryhtyi ajamaan Saloran ja valtion yhteistä kuvaputkitehdasta vanhan sanonnan mukaan kuin käärmettä pyssyyn. Tehtaan kannattavuus kyseenalaistettiin usealta taholta, mikä ei Sorsan intoa heikentänyt.

Eduskunta hyväksyi hulluudessaan 10 miljoona markan määrärahan yhtiön osakkeiden ostamiseen toukokuussa 1975 ja Miettusen hätätilahallitus päätti perustaa tehtaan – olihan se maan tapa – jo silloin.

Valcon hallintoneuvoston puheenjohtajaksi ryhtyi Sorsa itse. Väkisin läpiruntattu tehdas osoittautui myös läpipaskoksi.

Robotit eivät toimineet, osien saanti kangerteli, eikä tehtaasta tullut muutamaa tuuttia enempää tavaraa ulos.

Jälleen kerran herrojen arvovalta kävi veronmaksajalle kalliiksi, kun hallitus ryhtui hakkaamaan rahaa rikkinäiseen pajatsoon.

Eduskunta antoi keväällä 1979 takauksen 100 miljoonan markan lainoille, mutta tehtaasta ei tullut edelleenkään kannattavaa.

Tuotanto päättyi marraskuussa 1980, kun kauppa- ja teollisuusministeri Ulf Sundqvist, demari hänkin, lensi Imatralle kertomaan 500 työntekijälle tehtaan lopettamisesta. Hallituksen hukkaputki veronmaksajille tuotti tappiota kaikkiaan 800 miljoonaa markkaa.

Vuonna 1981 myös Jouko Nordell irtisanoutui Salorasta. Tuohon maailman aikaan suuryritysten johtajat tunsivat sentään jonkinlaista häpyä.

Lähteet:

Helsingin Sanomat

Elonet.fi

Wikipedia

Tohtori Timo J. Tuikka – Vuosisadan sankarit ja pelurit

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Naisen kimppuun käytiin Raumalla

22/2/2016

Hieman yli 20-vuotias nainen joutui väkivallan kohteeksi sunnuntai-iltana Raumalla.

Nuori nainen oli lenkillä illalla Rauman Äyhönjärven läheisyydessä. Noin kello 20.30 aikaan tuntematon tekijä hyökkäsi hänen kimppuunsa.

– Hän joutui väkivallan kohteeksi ja vammautui tilanteessa, kertoo tutkinnanjohtaja Markus Peltonen.

Hyökkääjä oli poliisin mukaan vaatinut rahaa ja pistänyt naista terävällä esineellä keskivartaloon. Sen jälkeen hyökkääjä oli paennut paikalta. Tekijä ei ole vielä poliisin tiedossa.

Naisen vammat eivät ole hengenvaarallisia, poliisi kertoi maanantaina. Tapausta tutkitaan törkeän ryöstön yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä.

Poliisi kaipaa havaintoja tapahtuneesta lenkkipolulta läheltä Lensun aluetta numeroon 044 714 2324 tai osoitteeseen tutkinta.rauma@poliisi.fi. Epäilty on normaalivartaloinen, noin 30-vuotias tai vanhempi ja yli 170-senttinen. Hänellä oli musta toppatakki ja pipo. Uhrin mukaan hyökkääjä oli puhunut englantia ja huonoa suomea.

Lähde: Poliisi

Kiitos Petteri Orpo. Tämäkin veri on sinun edestäsi vuodatettu.

Kauan tätä rauhaa kestikin.

Joko, arvon naiset, olette hankkineet pippurisumutteen?

Luulisi, ettei tekijän selville saaminen ole poliisille ylivoimaista.

Voin antaa ilmaisen vinkin.

Äyhöjärven alueelta on lyhyimmillään noin 500 metriä Rauman Steniuksenkadun yksityiseen vastaanottokeskukseen. Osoite on Steniuksenkatu 12, 26100 Rauma.

Jos tarvitsette puhelinnumeron vokkiin, niin ottakaa, nimismies, yhteyttä.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Turvapaikanhakijoita katoaa jäljettömiin

22/2/2016

Maahanmuuttovirasto kertoo, että käännytettävät turvapaikanhakijat majoitetaan pääosin tavallisissa vastaanottokeskuksissa, joista heillä on mahdollisuus poistua. Poliisin mukaan ulkomaalaisen säilöönotto on viimesijaisin turvaamistoimi.

Joulukuun alussa 2015 uutisoitiin (HS 4.12.2015), että kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille aiotaan perustaa yksi tai useampi palautuskeskus.

Maahanmuuttoviraston tiedottaja Verna Leinonen kertoo, että vastahankaisten paluuta odottavien turvapaikanhakijoiden palautuskeskuksen suunnittelutyö ei ole vielä valmis.

– Emme lähde kommentoimaan sen yksityiskohtia vielä julkisuudessa. Täten myöskään keskuksen vuorokausihinnasta ei ole antaa arviota.

Leinonen kertoo, nyt käännytettävät majoittuvat tavallisissa vastaanottokeskuksissa.

– Jos on syytä epäillä, että kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija piiloutuu viranomaisilta, on mahdollista tehdä säilöönottopäätös. Suomessa on kaksi säilöönottoyksikköä, Joutsenossa ja Helsingissä, hän tarkentaa.

Joutsenossa kateissa kymmeniä

Lappeenrannan Konnunsuolla sijaitsevan Joutsenon vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen kertoo, että turvapaikanhakijoita katoaa säännöllisesti. Hän kertoo, että kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden katoaminen on myös hyvin tavallista.

– En osaa sanoa kuinka monta on kateissa, mutta heitä on kymmeniä, hän sanoo.

Karkaamisvaaran seuraaminen ei ole ensisijaisesti vastaanottokeskuksen vastuulla. Se kuuluu poliisille. Kähkönen kertoo, että vastaanottokeskuksen arjessa kuitenkin seurataan tilannetta.

– Ei ole kenenkään etu, että ihminen häipyy maan alle normiyhteiskunnan ulkopuolelle. Yritämme aina tukea kielteisen päätöksen saaneita vapaaehtoiseen paluuseen.

Suomen Uutiset

Kun Kähkönen (ja muut Migrin ja Vokkien johtajat ynnä poliisi) eivät tunnu tietävän, mihin turvapaikanhakijat katoavat, voin kertoa sen heille.

He menevät Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle jo asuvien maanmiestensä asuntoihin (tai väärennetyillä passeilla hankittuihin vara-asuntoihin).

Joka ainoassa paikassa, missä pitäisi toimia oikein, tehdään käsittämättömiä mokia.

Päävastuussa on ja pysyy sisäministeri Petteri Orpo, joka salli laittoman maahantulon syksyllä, kun olisi pitänyt olla munaa pistää rajat kiinni. Törkeä toiminta jatkuu hänen osaltaan edelleen, eikä muutosta ole näköpiirissä.

Suomalaiset ovat hävinneet tämän pelin.

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Syyskuu 2017 (35)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com