Suomi, suklaamousse ja karkotukset

30/3/2018

Suomi karkottaa yhden venäläisdiplomaatin vastalauseena Iso-Britannian myrkytysiskuun.

Tilanne muistuttaa Krimin valtauksen ja Ukrainan kriisin aikana tehtyjä päätöksiä. Me olimme silloin solidaarisia ja uhrasimme omat vientimarkkinamme - noin 500 miljoonaa - Ukrainan puolesta.

Asia on periaatteessa tietenkin hieno ja kaunis mutta todellisuudessa vastapakotteista kärsivät vain Suomi ja Liettua. Muut maat osasivat hoitaa vientinsä toista kautta. Markkinat jaettiin uudelleen ja Suomi sai korvaukseksi muutaman miljoonan menetetyistä markkinoista.

Vähän niin kuin lohdutukseksi.

Länsi ei silloin esimerkiksi pysäyttänyt kansainvälistä maksuliikennettä tai edes vienyt aseita Ukrainaan, että tämä täysin selvästi suvereeni maa olisi voinut puolustautua. Kun aseita ei ollut niin ukrainalaiset opiskelijat kävivät hyökkääjien kimppuun t-paikassa ja kalashnikovien kanssa. EU se sijaan antoi lausumia ja sen johtajat söivät suklaamoussea.

Sinä kesänä ukrainalaiset opiskelijat toivoivat ja uskoivat, että EU auttaa heitä. Minä muistan. Olin siellä.

Nyt tilanne on se, mitä Iso-Britannia on meille ilmoittanut. Mitään faktatietoa ei ole. Ei tutkimuksia eikä edes todisteita.

Oletetaan, että tämä kuitenkin pitää paikkaansa. Mitä Suomen pitäisi tehdä?

Näin shakinpelaajan ja Venäjän-tutkijan näkökulmasta näyttää siltä, että me teemme juuri sitä mitä joku haluaa meidän tehdä. Olisin siksi vielä pyytänyt todisteita ja tutkimuksia asiasta. Mutta kun piti ponnistaa yhteiseen rintamaan.  

Suomi todistaa tässä olevansa solidaarinen - hienoa. Mutta: kun GRU on syksyn ja talven aikana teurastanut Kiovan kaduilla SBU:n upseereita (Ukrainan turvallisuuspalvelu) niin kellään ei ole korva lotkahtanut. Syyrian Afrinissa kuoli kahdeksan Iso-Britannian kansalaista Turkin tappamana. Mutta ei se mitään. Sellaista sattuu.

Ja ulkoministeri syö suklaamoussea.

Arto Luukkanen

dosentti

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Maahanmuutto tuhoaa Suomen

30/3/2018

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on huolissaan hallituksen kyvyttömyydestä saattaa voimaan perussuomalaisten aloitteesta aikoinaan hallituksessa laaditut maahanmuuttopoliittiset järkeistämistoimeniteet.

Immosen mielestä suomalainen hyvinvointivaltio ja nykyinen liberaali maahanmuuttopolitiikka ovat yhdessä toimimaton yhtälö.

– Liberaali maahanmuuttopolitiikka ei sovi yhteiskuntaan, jonka hyvinvointijärjestelmä perustuu näin vahvasti tulonsiirtoihin työssäkäyviltä tulonsiirtojen varassa eläville. Siksi hallituksen olisi viipymättä ryhdyttävä toimiin maahanmuuttopolitiikan kuntoon saattamiseksi, Immonen toteaa.

Suomeen vetää antelias sosiaaliturva

Immosen mukaan maailman mittakaavassa korkea sosiaaliturva ja muut veronmaksajien kustantamat palvelut sekä liberaali maahanmuuttopolitiikka houkuttelevat Suomeen sellaisia maahanmuuttajia, joiden motiivi on hyötyä julkisista etuuksista.

– Ei hölmö ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa. Kun korkeasti koulutettu maahanmuuttaja suuntaa matalamman verotuksen maahan, jossa voi menestyä omalla työllään vaikkapa yrittäjänä, kouluttamaton ja vähemmän yritteliäs maahanmuuttaja menee maahan, jossa hän voi elellä veronmaksajien kustannuksella.

– Erilaiset vetovoimatekijät eri maissa houkuttelevat luonnollisesti erilaisia maahanmuuttajia. Esimerkiksi Yhdysvaltojen vetovoimatekijä maahanmuuttajien silmissä on maan tarjoama mahdollisuus menestyä omilla ponnisteluilla, kun taas Suomen vetovoimaisuutta maailmalla edustaa maahanmuuttajille antelias sosiaaliturvajärjestelmä ja muut ilmaiset palvelut, Immonen sanoo.

Vanhat puolueet hylänneet hyvinvointivaltioaatteen

Immonen painottaa, että jos maahanmuuttopolitiikkaan ei saada täyskäännöstä aikaan, suomalainen hyvinvointivaltio ennen pitkää tuhoutuu.

– Tämä varmasti sopii osalle talousoikeistolaisista, joita maamme hallituksessa istuu. Sen sijaan yllättävää on, että se näyttää sopivan myös oppositiossa istuville vasemmistolaisille, jotka perinteisesti ovat puolustaneet hyvinvointivaltiota, Immonen toteaa.

Tämän enempää ei pystytä elättämään

Immosen mukaan velkaisen Suomen kohdalla on tullut jo raja vastaan sen suhteen, kuinka paljon ihmisiä veronmaksajien kustannuksella pystytään taloudellisesti kestävästi elättämään.

– Vanhusten määrän lisääntyessä yhteiskuntamme ajautuu entistä haastavampaan taloudelliseen tilanteeseen. Kun Suomi ottaa lisäksi jatkuvasti vastaan vaikeasti työllistyviä ihmisiä ulkomailta, ajaudutaan todella vaikeisiin talousongelmiin. Taloudellinen huoltosuhde heikkenee, minkä seurauksena julkista sektoria joudutaan karsimaan rankalla kädellä ja tästä huolimatta Suomen velkaantuminen jatkuu.

– On ollut myös havaittavissa, että liberaalin maahanmuuttopolitiikan seurauksena joidenkin kansalaisten veronmaksuhalukkuus heikkenee, kun he huomaavat verorahojensa valuvan enenevässä määrin maahanmuuttajien elättämiseen ja tehottomaan kotouttamisbisnekseen. Veronmaksuhalukkuuden heikkeneminen taas johtaa yhteiskunnassa yleisesti oikeistolaisempaan talouspolitiikkaan. Tämä on asia, jota vasemmistolaiset eivät tunnu ymmärtävän, Immonen sanoo.

Hyvinvointivaltio vai ei?

Immosen mukaan Suomella on valittavana hyvinvointivaltion tulevaisuuden suhteen kaksi vaihtoehtoa.

– Ensimmäinen vaihtoehto on se, että siirrämme hyvinvointivaltiomme ja -yhteiskuntamme jälkipolville panostamalla muun muassa vastuulliseen maahanmuuttopolitiikkaan, toimiviin työmarkkinoihin, työllisyyteen ja yrittäjyyteen sekä kestävään julkiseen taloudenpitoon ja kestäviin julkisen sektorin rakenteisiin.

– Toinen vaihtoehto on se, että jatkamme liberaalin maahanmuuttopolitiikan tiellä ja romutamme sen seurauksena hyvinvointivaltiomme. Liberaali maahanmuuttopolitiikka voi toimia jossain määrin vain sellaisissa yhteiskunnissa, joissa ei ole houkuttimena kattavaa sosiaaliturvaa ja muita julkisia palveluita kaikille halukkaille ja jossa työmarkkinat on vapautettu kaikesta sääntelystä. Itse suosin ensimmäistä vaihtoehtoa, Immonen toteaa.

Suomen Uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Tietoa sinulle, joka olet naimisissa lapsen kanssa

30/3/2018

Ruotsi ja Ranska ovat tunnetusti kärkimaita, kun puhutaan haitallisen maahanmuuton turmiollisesta vaikutuksesta yhteiskuntaan. Kaikki Ranskassa tutkitut 137 terroristia, jotka olivat olleet mukana toteuttamassa iskuja Ranskassa, ovat muslimeja. Ruotsi on puolestaan Euroopan raiskaus- ja kranaatti-iskutilastojen ykkönen. Taitaa olla myös ampumistapausten ja koulupalojen kärjessä.

Nyt Ruotsi nousee esiin uudesta vahvasti maahanmuuttoon liittyvästä ikävästä näkökulmasta. Ruotsin sosiaalihallitus ja maahanmuuttovirasto ovat painattaneet esitteen, jonka otsikkona on ”Tietoa sinulle, joka olet naimisissa lapsen kanssa”. Esitteessä selitetään sitä ja tätä lainsäädännöstä ja seksin harjoittamisen ikärajasta, mutta ei mainita sanallakaan esimerkiksi sanaa ”vankila”, jonka pitäisi olla henkilön uusi majapaikka, jos paljastuu, että hän on ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä lapsen kanssa.

Peruskysymyksen pitäisi olla, miksi tällaisia esitteitä täytyy ylipäätään tehdä länsimaisessa sivistysvaltiossa?

Kenelle nyt julkisuudesta pois vedetty esite oli suunnattu?

Aivan oikein, pääsääntöisesti muslimeille, joiden kulttuurissa lapsiavioliitot ovat suhteellisen yleisiä.

Ihminen on useimmiten kulttuurinsa tuote, kulttuuri seuraa lähes aina mukana, vaikka asuinmaa vaihtuu. Suomen eduskunnan nykyinen puhemies, entinen sisäministeri Paula Risikko totesi 4.8.2016 MTV:n aamutelevisiossa, että ”Suomi ei ole islamisoitumassa”.

Kyllä on, sillä Suomi on tallustellut hitaaseen, mutta varmaan tahtiin Ruotsin perässä lähes kaikessa, mikä liittyy maahanmuuttopolitiikkaan.

Kirjoitin 8.9.2017 blogin ”Islamisaatio – Laura Huhtasaari osui maaliin”, jossa kerron konkreettisin esimerkein islamisaation etenemisestä Suomessa.

Kirjoitus on blogihistoriani kolmanneksi luetuin. Se löytyy klikkaamalla tästä.

Ruotsi on ollut vuosikausia Suomen maahanmuuttopoliittinen esikuvamaa. Ensin Ruotsin mallia syöttivät suomalaisille demarit (sdp) ja sen jälkeen pääroolin haitallisen maahanmuuton edistäjänä on ottanut kokoomus, Paula Risikon puolue.

Kumpikin, sdp ja kokoomus, on saanut matkan varrella hyvää vetoapua vasemmistoliitolta, vihreiltä, rkp:ltä ja keskustalta.

Heikki Porkka

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Vapaa liikkuvuus

29/3/2018

Tärkein yksittäinen tekijä Britannian kansanäänestyksessä ja sen tuloksessa oli työvoiman (ja "työvoiman") vapaa liikkuvuus EU:n sisällä.

EU:ssa työvoiman liikkuminen on sidottu erottamattomasti tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaaseen liikkumiseen eli lyhyesti sanottuna yhteisiin sisämarkkinoihin. Koska Britannia ei voi eikä aio sallia työvoiman vapaata liikkumista, se joutuu EU-eron vuoksi lähtemään sisämarkkinoilta, ja tästä puolestaan aiheutuvat kaikki brexit-neuvotteluiden ratkaisemattomat ongelmat.

Ihmisten liikkumisella ei kuitenkaan ole mitään loogista yhteyttä tavaroiden ja palvelujen vapaaseen liikkumiseen. Ihmisten liikkuminen ei ole kauppapolitiikkaa vaan poliittinen ja ideologinen hanke, jonka tavoitteena on murentaa kansallisvaltioita ja luoda eurooppalaista identiteettiä.

Paitsi että ihmisten liikkuminen ei ole edellytys vapaakaupalle, se on ristiriidassa vapaakaupan kanssa. Kautta historian ihmisten työperäinen liikkuvuus on ollut seurausta kasvun ja hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta. Köyhemmät maat ovat saaneet mahdollisuuden myydä matalan jalostusasteen tuotteita, kuten viljaa tai raaka-aineita, vauraampiin maihin, jotka puolestaan ovat voineet keskittyä tekemään sitä, missä ne ovat hyviä. Vapaakaupan pitäisi tehdä työn perässä liikkuminen tarpeettomaksi.

Työvoiman vapaa liikkuvuus eri kehitysasteella olevien maiden välillä tuhoaa kasvun edellytyksiä lähtömaissa. Esimerkiksi Latvian väkiluku on kutistunut EU-jäsenyyden aikana 2,4 miljoonasta 1,9 miljoonaan. Suurin osa lähtijöistä on koulutettuja nuoria, juuri niitä, joita Latvia tarvitsisi voidakseen hyötyä EU:n sisämarkkinoiden tarjoamista mahdollisuuksista. Samanlainen kehitys on käynnissä esimerkiksi Liettuassa ja Romaniassa.

Yksilön kannalta lähteminen on ymmärrettävää. Latviassa keskipalkka on 670€/kk. Insinööri tai opettaja ansaitsee enemmän tiskaajana Lontoossa kuin oman alansa töissä kotimaassa. Lähtömaan tulevaisuuden kannalta tämä on kuitenkin tuhoisaa.

Vastaanottavissa maissa, kuten Britanniassa, halpatyövoiman rajaton saatavuus paitsi pitää palkat alhaalla myös rapauttaa työn tuottavuutta. Automatisaatioon, prosessitehokkuuteen ja laitteisiin ei kannata investoida, koska halpatyöläisiä on jatkuvasti saatavilla. Japanissa, jonka työvoimareservit kutistuvat alhaisen syntyvyyden vuoksi, kehitys on päinvastainen, koska maahanmuuton lisääminen ei poliittisista syistä ole vaihtoehto.

EU tekisi itselleen ja jäsenmailleen suuren palveluksen purkamalla keinotekoisen ja ideologisen linkin ihmisten ja tavaroiden liikkumisen väliltä. Työluvat ja saatavuusharkinta pitäisi palauttaa myös EU-maiden kansalaisille.

Jussi Halla-aho

puheenjohtaja (ps)

2 kommenttia          Bookkaa tämä

Vastuutonta uutisointia valemedialta

29/3/2018

Yle jatkoi harhaanjohtavaa uutisointiaan torstaiaamuna 29.3.2018. Varmuuden vuoksi Yle kertoi samat asiat nettisivuillaan ja kaikissa aamun uutisissa televisiossa.

Nettisivujen artikkelin otsikko:

Marine Le Pen ja vasemmistojohtaja häädettiin surmatun juutalaisen eläkeläisen muistomarssilta Pariisissa”

Surmatun juutalaisnaisen tapauksesta ja siihen liittyneestä Ylen uutisoinnista kirjoitin tiistaina 27.3.2018. Samaa aihetta käsittelee myös Oikean Median keskiviikkona 28.3.2018 julkaistu artikkeli.

Muistomarssin uutisointi jatkaa samalla linjalla kuin Ylen aiempi uutisointi. Sanallakaan ei mainita juutalaisia eniten uhkaavaa ryhmää. Sen sijaan kerrotaan, että ”oikeistopopulisti Marine Le Pen ja vasemmistojohtaja Jean-Luc Mélenchon joutuivat lähtemään solvausten ja huutojen saattelemina marssilta, joka järjestettiin surmatun juutalaisen eläkeläisnaisen muistoksi Pariisissa keskiviikkona”.

Artikkelissa lainataan juutalaisten kattojärjestön Cirfin johtajan Francis Kalifatin haastattelussa lausumia sanoja. Kalifat on todennut Ylen mukaan:

”Antisemitistit ovat yliedustettuja äärivasemmistossa ja -oikeistossa. Emme halua olla näiden puolueiden kanssa missään tekemisissä.”

Mikäli Ylen lainaukseen on luottaminen, Kalifat ei mainitse lainkaan muslimeja, jotka ovat maailmanlaajuisesti juutalaisten pahimpia vihollisia. Jos Ylen lainaus pitää paikkansa eikä juutalaisjärjestön johtaja ole maininnut islamia juutalaisiin kohdistuvan vihan yhteydessä, on pakko todeta, että herra Kalifat kiertää totuutta.

Islamin mukaan profeetta Muhammed eli virheettömän elämän ja hänen elämänsä toimii esimerkkinä jokaiselle aidolle muslimille. Islamin näkökulmasta profeetta Muhammed ja hänen elämänsä ovat täydellisen elämän esikuvia. Sunnan eli Muhammedin elämäntavan seuraaminen määrittää muslimin hurskauden asteen.

Juutalaisia Muhammed vihasi enemmän kuin mitään muuta ihmisryhmää. Muhammed vihasi juutalaisia, koska he eivät tunnustaneet häntä profeetaksi.

Muhammed johti useita juutalaisiin kohdistuneita karkotus- ja murhaoperaatioita, eräänä monista vuonna 627 Badu Qurayzan heimon joukkomurhaa, jossa telotettiin miehet ja miehisyyden kynnyksellä olevat pojat, arviolta 700-900 ihmistä. Telotus toteutettiin leikkaamalla heidän päänsä irti. Henkiin jätetyistä lapsista tuli muslimien orjia ja surmattujen juutalaismiesten vaimoista muslimien seksiorjia.

Badu Qurayzanin heimon kohtalosta on esitetty myös toisenlaisia väitteitä, jotka eivät ole täysin yhteneviä yllä kerrotun kanssa. Vastaväitteet on esitetty islaminuskoisten piiristä. Muslimien viimeisten vuosisatojen ja viimeisten vuosien toiminta Lähi-idässä [ja länsimaissa] puoltaa vahvasti joukkomurhasta kertovaa historiaa.

Verrattuna Jeesukseen, joka on kristittyjen esikuva, voidaan islamin esikuvan suhteen puhua täysin vastakkaisista tavoista suhtautua ihmisiin ja elämään. Jeesus edustaa rakkautta ja anteeksiantoa, Muhammed vihaa ja julmuutta.

Suomalaisten kannattaisi olla erityisen kiinnostuneita siitä, mitä moskeijoissa ja koraanikouluissa opetetaan ja saarnataan muslimiaikuisille ja heidän jälkikasvulleen.

Täytyy muistaa, että Suomessa(kin) on suuri määrä muslimeja, joilla ei ole luku-, kirjoitus-, kieli- tai ammattitaitoa. Mietintämyssy päässä voi pohtia kuinka helppoa tai vaikeaa varsinkin näin heikoilla eväillä varustetuille henkilöille on uskotella oppia, joka sallii väkivallan vääräuskoisia kohtaan eikä kunnioita ketään muuta kuin oman ideologiansa edustajia.

Ylen artikkelissa todetaan, että ”Marine Le Pen on yrittänyt puhdistaa oikeistopopulistisen Kansallisen rintaman juutalaisvastaista mainetta”, jonka lisäksi kerrotaan, että ”puolueen perustaja Jean-Marie Le Pen on tuomittu juutalaisten joukkotuhon vähättelystä”.

Mitä Yle jättää [tietoisesti] kertomatta tässä kohdin? Sen, että Jean-Marie Le Pen on erotettu puolueesta jo vuonna 2015 ja että häneltä on sen lisäksi riistetty kunniapuheenjohtajan titteli kuluvan vuoden (2018) maaliskuussa.

Yle on itse uutisoinut erottamisesta ja tittelin viemisestä viimeksi 11.3.2018. Nyt pääsi unohtumaan, koska koko totuuden kertominen ei palvele haluttua tarkoitusta?

Yleisradion uutistoimituksen uutisointitapaa voidaan hyvällä syyllä pitää törkeänä manipulaationa, jonka tarkoitus on kohdistaa kansalaisten katse väärään suuntaan.

Tunnettua on, että äärivasemmisto ja muslimit ovat hyvää pataa keskenään esimerkiksi Ruotsissa, josta juutalaisia on muuttanut Israeliin antisemitismin ja jatkuvan väkivaltauhan vuoksi. Ketkä ovat Ruotsin juutalaisten pahin uhka?

Tiedossa on lisäksi, että suomalaisella vasemmistolla on ollut läheisiä yhteyksiä Ruotsin väkivaltaiseen äärivasemmistoon. Ja kuten arvata saattaa, Yle on pääsääntöisesti vaiennut Suomen vasemmistolaisten yhteyksistä väkivaltaorganisaatioon.

Vastuullisen poliittisen johdon tulisi puuttua Ylen toimintaan. Kyse ei ole sananvapauteen puuttumisesta vaan propagandistisen toiminnan ehkäisemisestä. Poliitikot pakottivat kansan maksamaan Ylen toiminnasta, mutta eivät ole sen jälkeen piitanneet lainkaan millaisia sisältöjä Yle tuottaa. Vastuullista toimintaa?

Sananvapaus on arvokas asia, joten miksi Yle käyttää sitä tietoisesti väärin?

Toisaalta voidaan kysyä, miksi Yle lähetti Afrikkaan kirjeenvaihtajan, joka ei ole kyennyt toimittamaan yhtään asiallista raporttia eteläafrikkalaisiin valkoisiin kohdistuvasta julmasta ja murhaavasta rasismista, jota maan musta väestönosa, erityisesti kommunistisen EFF-puolueen edustajat ja tukijat harjoittavat.

Mitä virkaa on valtiollisella medialla, joka piilottelee tosiasioita, kun ne sotivat toimituksen / toimittajien / Ylen johdon ideologiaa vastaan?

Luotettavaksi itseään väittävä valtamedia lanseerasi JSN:n kanssa julkisuuteen merkin, jonka pitäisi kertoa vastuullisesta journalismista. Se pitää sisällään hiukan venähtäneen V-kirjaimen. Ei lainkaan huono merkki valemedian tunnukseksi.

Heikki Porkka

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Pienet eläkkeet eivät riitä pitämään ihmistä kiinni leivän syrjässä

29/3/2018

EU-elintarviketuen jakelua seurakuntiin koordinoivan Kirkkopalvelut ry:n ruoka-avun piirissä oli viime vuonna yhteensä noin 95 000 ihmistä.

Ruokaa jaettiin seurakuntien yli 300 jakelupisteessä 600 000 kilon edestä - ruokakasseja oli 97 000 ja tarjottuja aterioita noin 8000.

- On häpeäksi hyvinvointivaltioksi itseään kutsuvalle maalle, että näin iso määrä ihmisiä joutuu turvautumaan ulkopuoliseen ruoka-apuun, Kirkkopalvelut ry:n keräysjohtaja Tapio Pajunen ottaa kantaa.

1 kommentti          Bookkaa tämä

Vanhuspalvelulaki oli alku sote-uudistukselle

29/3/2018

Meillä astui ns. vanhuspalvelulaki virallisesti voimaan 1. heinäkuuta 2013. Silloinen Sdp:n soteministeri Tuula Haatainen julisti sen olevan historiallinen laki-uudistus ja sen odotettiin poistavan kaikki ikäihmisten hoitoon liittyvät ongelmat.

Mikä on todellisuudessa muuttunut?

Alkuperäisestä lain tekstistä on poistettu hoivaa tarvitsevalta oikeus arvokkaaseen elämään. Tosiasiassa laista on monen mielestä tullut kotihoidon pakkolaki.

Vanhuksen oikeus asua omassa kodissaan kotipalvelun ja kuntouksen avulla mahdollisimman pitkään on ajatuksena hieno. Laitoshoitoa kuten vanhainkoteja on pitänyt vähentää ainakin muuttamalla niitten nimeä. Nyt puhumme tehostetusta palveluasumisesta. Samalla myös maksujärjestelmää muutettiin niin, että kaikesta palvelusta maksetaan erikseen. Tämä malli otettiin yksityisistä palvelutaloista, joissa hoiva maksaa maltaita.

Julkista tehostettua palveluasumista tarjoavat kunnat joko itse tuottamalla tai ostopalveluna. Kaupunki voi myöntää myös palvelusetelin tehostettuun palveluasumiseen. Siis tällä hetkellä.

Kotihoidon resursseja ei kuitenkaan ole lisätty tarvetta vastaavaksi.

Tehostetun palveluasumisen paikoista on pulaa ja ikäihmisiä joudutaan pitämään kalliissa erikoissairaanhoidossa, koska hoitopaikkoja ei ole ja vanhusta ei kunnon puolesta voida kotiuttaa.

Saamme aivan liian usein lukea vanhusten hoidossa tapahtuvista laiminlyönneistä niin sairaaloissa, palveluasumisessa kuin kotihoidossa. Kotona joutuvat asumaan hyvin huonokuntoiset vanhukset, joille ei täysimääräinenkään kotipalvelu yökäynteineen ole riittävä. Se ei ole enää turvallista, ihmisarvoa kunnioittavaa eikä inhimillistä hoitoa. Se tulee myös vähintäänkin yhtä kalliiksi kuin laitoshoitopaikka.

Kriteerit hoivapaikan saamiseen ovat kuitenkin korkeat lain hengen mukaisesti, joka siis määrittelee kodin ensijaiseksi paikaksi elämän loppuun saakka.

Tämä laki osattiin markkinoida hienosti siten, että kaikilla on oikeus asua kotonaan niin pitkään kuin mahdollista.

Oikeutta saada hoitopaikka silloin kun sitä itse jo haluaisi ei ole. Siihen tarvitaan rahaa, että voi itse maksaa yksityisen palveluasumisen. Siiloin voit valita, et muuten.

Tuo valinnanvapaus on houkutteleva sana, kun ajatellaan tulevaa sote-uudistustakin. Kuka siinä voi ja osaa valita? Mitä loppujen lopuksi saadaan valita?

Vanhuspalveluista on jo tullut bisnestä. Palveluntuottajiksi ovat tulleet yksityiset yritysmonopolit, jotka ovat joissakin kunnissa korvanneet julkisen sektorin toiminnan kokonaan tai joilta kunnat ostavat palveluita.

Yhä useammin tapahtuu juuri yksityispuolella niin, että hoitajamitoitus on se lainmukainen minimimitoitus. Siihen on jossakin saatettu laskea jopa työntekijöitä, joilla ei ole hoitotyön pätevyyttä vaan ovat ns. avustavaa henkilökuntaa, jota tietenkin myös tarvitaan.

Vanhuspalvelulain voimaan tullessa odotettiin syntyvän myös säästöjä. Onko niitä oikeasti syntynyt, kun meillä Turussakin siirtoviivemaksut erikoissairaanhoidosta ovat vuosittain miljoonia euroja jatkohoitopaikkojen puutteen takia. Ambulassiyksikkö hälytetään yhä useammin vanhuksen kotiin hoivatilanteen kartoittamiseksi. Ei ihan halpaa ole sekään.

Onko siis mikään parantunut tämän lain seurauksena? Mielestäni ei.

Tiedämme varsin hyvin, että ikäihmisten määrä kasvaa maassamme koko ajan. Kustannusten nousua emme voi estää muuten kuin joko tinkimällä hoidon laadusta, sen saatavuudesta tai säästämällä henkilöstöresurseissa.

Ikäihmisten soteuudistus on jo siis aloitettu huonoin tuloksin ja epäinhimisellä tavalla. Tulokset puhuvat puolestaan.

Mikäli nyt eduskunta hyväksyy maakunta-uudistuksen ja valinnanvapauslain, tullaan Suomessa romuttamaan pääosin hyvin toimineet julkiset terveyspalvelut.

Entä tuo sosiaalipuoli? Asetettujen tavoitteiden toteutuminen näyttää olevan vain toivon ja arvailujen varassa.

Pirjo Lampi

Varavaltuutettu (ps)

Sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsen

Turku

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Ministeri ei ole tilanteen tasalla - tässä ei ole mitään uutta

29/3/2018

Ei voi kuin hämmästellä sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) vähättelevää suhtautumista laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden muodostamaan turvallisuusuhkaan ja heidän käännyttämiseensä.

Mykkänen esitti alkuviikolla MTV:n Huomenta Suomessa arvion, jonka mukaan tuhansien maassa laittomasti oleskelevien henkilöiden piileskely viranomaisilta ei vielä muodostaisi rajua ongelmaa.

– Kaduillamme vaeltaa tuhansia ihmisiä vailla oikeutta oleskella maassa. Silti hallitus ei ole halunnut ryhtyä vaadittaviin toimenpiteisiin estääkseen ihmisiä jäämästä laittomasti Suomeen. Osa heistä muodostaa turvallisuusuhan, vaikka ministeri jostain syystä tilannetta vastuuttomasti vähätteleekin, perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen sanoo.

Supolla ja ministerillä eri käsitys turvallisuusuhasta?

Perussuomalaiset kansanedustajat arvelevat sisäministeri Mykkäseltä löytyvän hyvin vähän halukkuutta ryhtyä konkreettisiin toimiin maassa laittomasti oleskelevien henkilöiden poistamiseksi Suomesta huolimatta siitä, että ministerin omankin arvion mukaan muutama promille heistä voi radikalisoitua.

– Kun lisäksi otetaan huomioon Suojelupoliisin viime viikolla esittämä muistutus terrori-iskujen mahdollisuudesta Suomessakin, asettuu maan sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministerin toiminta varsin outoon valoon. Väistämättä herää kysymys siitä, onko sisäministeri lainkaan tehtäviensä tasalla, Sami Savio ihmettelee.

Käännytyspäätöksen saaneet säilöön

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä laati vastikään lakialoitteen ulkomaalaislain muuttamisesta säilöönoton tehostamiseksi. Lakialoitteen mukaan käännytyspäätöksen saanut henkilö voitaisiin ottaa säilöön päätöksen toimeenpanemiseksi sen sijaan, että kyseiset ihmiset saisivat liikkua vapaasti Suomessa.

– Nykytilanteessa käännytyspäätöstä on hankala saattaa voimaan, ja henkilöiden seuranta on käytännössä täysin mahdotonta. Kielteisen päätöksen toistuvasti saaneita turvapaikanhakijoita myös piilotellaan viranomaisilta, minkä vuoksi säilöönotto olisi täysin perusteltua, Jari Ronkainen toteaa.

Suurin osa suomalaisista samaa mieltä

Perussuomalaisten näkemyksen mukaan laittomasti maassa oleskelevien säilöönotto nostaisi samalla kansalaisten luottamusta viranomaistoimintaa kohtaan.

– Kyselytutkimusten mukaan suuri osa suomalaisista on sitä mieltä, että laittomasti maassa olevat henkilöt kuuluisi ottaa säilöön, kansanedustajat muistuttavat.

Suomen uutiset

0 kommenttia          Bookkaa tämä

EU on jo liittovaltio

28/3/2018

Euroopan unioni on liittovaltio.

Samaan aikaan Suomessa hallituspuolueiden poliitikot väittävät, ettei mitään liittovaltiota ole olemassa tai syntymässä. Keskusteluympäristö on ulkopuoliselle kuuntelijalle varsin hämmentävä.

Aiheen pohtimiseksi kannattaa miettiä, mitä liittovaltio tarkoittaa eli mitkä ovat tärkeimmät elementit ja tunnusmerkit, jotka tekevät valtioiden välisestä liitosta liittovaltion.

– EU:n lainsäädäntö on Suomen kansallisen lainsäädännön yläpuolella.
– EU:n tuomioistuimella on päätösvalta yli Suomen korkeimman oikeuden.
– EU määrää, miten me saamme omia rahojamme käyttää: Esim. maatalouden tukirahoituksille tarvitaan pääsääntöisesti aina EU-komission hyväksyntä.
– Suomi on alisteinen EU:n määräämälle ulkopolitiikalle.
– Valuuttaunionin myötä meillä ei ole enää omaa rahayksikköä, emmekä juurikaan voi vaikuttaa käyttämämme valuutan arvoon.
– Suomen Pankki kuuluu Euroopan keskuspankkijärjestelmään. Keskuspankki on yksi valtion/liittovaltion konkreettisimmista tunnusmerkeistä.
– Suomen kansa ei voi äänestämällä vaikuttaa siihen, ketkä istuvat Euroopan komissiossa, joka tekee lainsäädäntöesityksiä ja jota voi verrata hallitukseen.
– Euroopan parlamentin 751 jäsenestä vain 13 on suomalaisia, eikä Euroopan parlamentin jäsenillä edes ole aloiteoikeutta lainsäädännössä.
– Olemme EU-kansalaisia: Jopa passin kannessa lukee ensin Euroopan unioni ja vasta sen alla Suomi.
– Konkreettisten tunnusmerkkien lisäksi EU:lla on myös liittovaltion symbolisia tunnuksia, kuten lippu ja hymni.

Monilla mittareilla tarkasteltuna me siis elämme jo nyt EU-liittovaltiossa, vaikka moni muuta väittää. Liittovaltiokehitys kävi selväksi viimeistään Euroopan unionin uuden perussopimuksen eli Lissabonin sopimuksen – joka luotiin korvikkeeksi EU:n perustuslaille – myötä.

Päätösvaltaa siirretään edelleen Suomesta

Muutos, jossa päätösvaltaa siirretään eri keinoilla pois Suomesta, ei ole suinkaan päättynyt. Mieleeni tulevia esimerkkejä vuosilta 2015–2018:

– Suomen rautateiden matkustajaliikenne (VR) avataan ulkomaalaiselle kilpailulle EU:n päätöksestä.
– EU:lle päätettiin perustaa yhteinen syyttäjänvirasto (EPPO).
– EU:n pankkiunioni etenee. Siihen sisältyy kaikkien EU-maiden yhteinen pankkitalletussuoja.
– EU neuvottelee vapaakauppasopimuksia, joihin sisältyy kansainvälinen investointituomioistuin. Tämä vie Suomen oikeuksien tuomiovaltaa ulkomaiseen tuomioistuimeen.
– Komissio on todennut, että brexitin johdosta EU-integraation on syvennyttävä entisestään.
– Komission eli EU:n hallituksen kaikki komissaarit ovat yhä näkyvästi liittovaltiomyönteisiä. Riittävä liittovaltiomyönteisyys on painavin yksittäinen tekijä EU:n virkanimityksissä.
– Komission puheenjohtaja ehdotti jäsenvaltioille yhteistä eurovaaliäänestystä, jossa suomalainen voisi äänestää esimerkiksi kreikkalaista.
– Komission puheenjohtaja ehdotti EU:n yhteistä armeijaa.
– EU-maat valitsivat Eurooppa-neuvoston jatkokaudelle puheenjohtajaksi (President of the European Council) federalismia ajavan puolalaisen Donald Tuskin, vaikka Puola itse vastusti tämän valitsemista.
– Komissio valmistelee nyt EU:n historian vakavinta puuttumista Puolan sisäpolitiikkaan ”oikeusvaltion turvaamiseksi”. Oikeasti tämä johtuu siitä, että Puolassa on kansallismielinen hallitus. Esimerkiksi Espanjan tilanteeseen (Katalonian poliittiset vangit) taas ei puututa lainkaan, koska Katalonian itsenäistyminen koetaan uhkana EU:lle.

Ville Tavio

kansanedustaja (ps)

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Suomen Aasian lennot

28/3/2018

Europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon mukaan Euroopan parlamentin liikennevaliokunnan äänestyspäätös ilmailualan kilpailun turvaamisesta voi vaarantaa Suomen Aasian lentoja koskevan sopimuksen.

Euroopan parlamentin liikenne- ja matkailuvaliokunta ilmaisi kantansa tiistaina 20. maaliskuuta EU:n kilpailusääntöjen päivittämiseen ilmakuljetuksissa. Euroopan parlamentti haluaa antaa komissiolle oikeuden aloittaa yksipuolisesti tutkimukset ja määrätä seuraamuksia kolmansien maiden lentoyhtiöille epäterveestä kilpailusta.

Sanktiot ulottuisivat Jussi Halla-ahon mukaan myös EU:n jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden kahdenvälisiin lentoliikennesopimuksiin eli EU-maiden lentoyhtiöihin. Sanktiot voitaisiin toteuttaa taloudellisina velvoitteina tai jopa liikennöitsijän toimiluvan keskeyttämisenä.

Halla-aho muistuttaa, että Suomella on Venäjän kanssa kahdenvälinen sopimus, josta kuluttajat ja kansantalous hyötyvät nopeampina ja edullisempina Aasian lentoina.

– EU-parlamentti siis haluaa komission voivan asettaa tästä sanktioita. Sopimuksen lakkaamisen seurauksina voisi olla muun muassa lentolippujen kallistuminen ja alan työpaikkojen vaarantuminen Suomessa.

EU:n jäsenmaita edustavan neuvoston ja Euroopan parlamentin avatessa kohta neuvottelut asiassa, Halla-aho kysyy, onko Suomen hallitus tälläkään kertaa valmis käyttämään hartaasti keräämäänsä ”luottamuspääomaa” kotimaan edun ajamiseen.

Lähde: Verkkouutiset - eikä mikään valemedia

Eikö Sipilän ja Orpon hölmöily lopu koskaan? Nämä miehet tulevat Suomelle kalliiksi. 

Suomi irti EU:sta.

0 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Marraskuu 2018 (35)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (136)
Heinäkuu 2018 (129)
Kesäkuu 2018 (81)
Toukokuu 2018 (85)
Huhtikuu 2018 (49)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (53)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (47)
Marraskuu 2017 (45)
Lokakuu 2017 (71)
Syyskuu 2017 (50)
Elokuu 2017 (59)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (27)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (41)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (44)
Joulukuu 2016 (36)
Marraskuu 2016 (20)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (50)
Elokuu 2016 (64)
Heinäkuu 2016 (27)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (69)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (45)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (105)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (116)
Syyskuu 2015 (153)
Elokuu 2015 (76)
Heinäkuu 2015 (71)
Kesäkuu 2015 (75)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (54)
Maaliskuu 2015 (85)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (80)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (74)
Lokakuu 2014 (67)
Syyskuu 2014 (57)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (48)
Kesäkuu 2014 (37)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (63)
Maaliskuu 2014 (67)
Helmikuu 2014 (52)
Tammikuu 2014 (46)
Joulukuu 2013 (45)
Marraskuu 2013 (54)
Lokakuu 2013 (75)
Syyskuu 2013 (76)
Elokuu 2013 (96)
Heinäkuu 2013 (89)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (59)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (35)
Tammikuu 2013 (37)
Joulukuu 2012 (29)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (64)
Syyskuu 2012 (59)
Elokuu 2012 (65)
Heinäkuu 2012 (63)
Kesäkuu 2012 (58)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (75)
Helmikuu 2012 (63)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (38)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (60)
Syyskuu 2011 (93)
Elokuu 2011 (65)
Heinäkuu 2011 (43)
Kesäkuu 2011 (58)
Toukokuu 2011 (75)
Huhtikuu 2011 (56)
Maaliskuu 2011 (65)
Helmikuu 2011 (41)
Tammikuu 2011 (16)
Joulukuu 2010 (25)
Marraskuu 2010 (45)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (20)
Elokuu 2010 (36)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (34)
Toukokuu 2010 (43)
Huhtikuu 2010 (34)
Maaliskuu 2010 (58)
Helmikuu 2010 (37)
Tammikuu 2010 (30)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (24)
Lokakuu 2009 (24)
Syyskuu 2009 (31)
Elokuu 2009 (31)
Heinäkuu 2009 (37)
Kesäkuu 2009 (39)
Toukokuu 2009 (34)
Huhtikuu 2009 (28)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (44)
Tammikuu 2009 (24)
Joulukuu 2008 (12)
Copyright © Tapioarjo.com