Suomi romahtaa

23/9/2010

Suomen valtiolla on enemmän velkaa kuin koskaan ennen, nimellishinnoilla mitattuna. Suomi velkaantuu nopeammin kuin koskaan ennen. Suomen maksama korko nousee ennen pitkää – niin sinunkin lainojesi korko. Yhä suurempi osa veroistasi menee velan korkojen maksuun eikä enää hyvinvoinnin rakentamiseen. Suomen huoltosuhde heikkenee nopeasti, ja maksajia on yhä vähemmän. Kuinka kauan tällainen meno voi jatkua?

Elintasomme on lainaa. Suomen valtio ahmii velkaa ennätysmäärin pitääkseen sinut tyytyväisenä, koska sinä voit äänestää seuraavissa vaaleissa. Hallitus ja oppositio kuvittelevat, että sinä haluat kaiken tässä ja nyt, etkä välitä huomisesta.

Kun valtio tuhlaa yli varojensa, sitä kutsutaan elvytykseksi. Suomen velkaa lyhentävät – jos pystyvät – tulevat sukupolvet, koska ne eivät voi äänestää seuraavissa vaaleissa. Heiltä ei ole kysytty mitään. Jokainen suomalainen saa syntyessään 274 euron arvoisen äitiyspakkauksen ja 13 000 euroa valtion velkaa – ja kotikunnan velat siihen päälle.

Reilu vuosi sitten Suomen valtion velka oli 53 miljardia euroa. Muutos on ollut dramaattinen. Ylivelkaantunut valtio menettää vähitellen itsenäisyytensä. Sen menoista päättävät muut ja sen tulot valuvat muille. Haluaako tai pystyykö Suomi katkaisemaan velkakierteensä?

Ne poliitikot, jotka velkaantumisesta päättävät, eivät ole enää vastaamassa, kun velat on maksettava. Sillä aikaa kun luit tämän, noin minuutissa, Suomen velka kasvoi noin 25 000 eurolla.

Päätöksiä eivät tee 199 kansanedustajaa vaan muutama kellokas, muun muassa Timo Kalli ja Pekka Ravi, jotka sanovat, miten eduskuntaryhmienn pitää äänestää.

Heitän villin veikkauksen, Suomi on konkurssissa vuoden 2015 vaaleihin mennessä, jollei muutosta tule.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com