Rumpu rämisee - pata porisee

8/2/2009

Ruotsalainen Sydsvenskan kertoi muutama päivä sitten Skånen poliisin viimekeväisestä koulutustilaisuudesta, jossa harjoituksissa oli käytetty esimerkkiniminä muun muassa Neger Niggerssonia ja Oskar Negeriä. Nimet viittaavat neekeri-sanaan.

Osa tilaisuuteen osallistuneista poliiseista paheksui nimien käyttöä ja teki asiasta valituksen. Asiasta ei kuitenkaan koskaan määrätty selvitystä. Skånen poliisijohto on kieltänyt kuulleensa tapauksesta.

Sydsvenskanin mukaan lehdellä on hallussaan sähköposti, joka todistaa poliisijohdon saaneen tiedon valituksesta. Skånen poliisista ei haluttu kommentoida lehden väitettä. 

Ruotsalaisessa kansankodissa kytee raivo maahanmuuttajia kohtaan. Siitä ei hyvä seuraa. Myös Norjassa on vasemmistolaisia, jotka aikoinaan heittelivät kiviä kaduilla maahanmuuttajien puolesta. Valtaosa on nyt hiljaa. Monikulttuurisuus ei ollutkaan sitä, mikä ihmisten mielissä piili ideaalisena ajatuksena.

Ruotsissa porisee sellainen painekattila, joka saattaa räjähtää ja pahasti. Osa kunnon svenssoneista on valmiita lähtemään kaduille.

Suomalaisilta poliitikoilla voisi odottaa jo muuta kuin ikuista suvaitsevaisuus-mantraa. Samanlainen tilanne tulee tällä hyssyttelypolitiikalla vastaan muutaman vuoden kuluttua myös Suomessa.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com