Ben Zyskowicz

28/4/2011

Seurasimme Juho Kustin kanssa sohvalta käsin väliaikaiseksi eduskunnan puhemieheksi valittu Kokoomuksen Ben Zyskowiczin puhetta valtiopäivien avajaisissa. Zyskowicz arvosteli voimakkaasti suuyritysten johtajien palkkoja, optioita, erorahoja ja eläke-etuja sanoen kansan kokevan ne epäoikeudenmukaisiksi ja kohtuuttomiksi.

Zyskowicz toi Kreikan apupaketista puhuessaan esille selvästi pankkien ja sijoittajien vastuun. Hän sanoi markkinatalouteen uskovana olevansa sitä mieltä, että bisneksen riskeihin kuuluu myös vastuu tappioista ja niiden riskien kantaminen ilman että tappiovastuu kaadetaan veronmaksajien niskaan.

Zysse on toiminut kokoomuksen kansanedustajana vuodesta 1979. Muistatteko, onko hän milloinkaan, edes yhtä ainutta kertaa, toiminut, kuten tänään puhui.

Aivan oikein.

En minäkään.

Mitä voimme tästä päätellä? 



Bookkaa tämä



Jan kirjoitti:
29/4/2011 23:23

Ben puhuu paskaa ja se on kyllä aivan varmaa.

jokin aika sitten Ben arvosteli maahanmuutto asiota, mutta oli itse mukan tekemässä juuri niitä arvostelemiaan ratkaisuja.

Ben tunnetusti puhuu ja tekee toisin!

Turha ajatella, että Ben mitenkään olisi muuttanut linjaansa, vaikka kieltämättä aina ollut hyvä puhuja!!!



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com