Kansalaisten syyllistäminen on käsittämätöntä

24/2/2009

Kauppalehti tietää kertoa, että ruoka on Suomessa kallista ja se on kuluttajien vika. Joka jumalan aamu lehtiä tutkiessa törmää useisiin uutisiin, jossa kaikki mahdollinen negatiivinen uutisointi työnnetään kansan niskaan. Kun muualla Euroopassa ruoka on halventunut, niin meillä hinnat nousevat. Ja se on muka meidän vikamme. Voi pyhä yksinkertaisuus! Nyt ei todellakaan enää auta muu kuin vaihtaa kansa. Muutetaan kaikki Somaliaan syömään banaaneja ja paimentamaan vuohia. 

Ruoka on Suomessa kallista ja se kallistui viime vuonna ennätyksellisesti yli kymmenen prosenttia. Eurostatin ja Tilastokeskuksen tietojen mukaan hintojen nousu oli meillä vielä tammikuussakin yli seitsemän prosenttia, kun hinnat muissa EU-maissa ovat jo laskeneet.

Kaupan ja kilpailun asiantuntijat sanovat, että kuluttaja saa maistaa omaa lääkettään, kun ei suvaitse tuontiruokaa. Korkea kotimaisuuden arvostaminen pitää hinnat ylhäällä.

Eniten ovat kallistuneet jauhot, liha, kala, maitotuotteet ja vihannekset. Vuoden aikana jauhojen hinta kohosi lähes 60 prosenttia, pastojen noin 30 ja riisin noin 20 prosenttia.

Ulkomailta tuodulla ruualla on monta etua puolellaan: raaka-aine-, tuotanto- ja työvoimakustannukset ovat edullisemmat kuin Suomessa ja tuotteet voidaan valmistaa suurissa sarjoissa halvasti.

– Ruokalaskua voi pienentää kasvattamalla kaupan omien merkkien käyttöä. Esimerkiksi Euroshopper on sellainen. Edulliset omat merkit ovat pääasiassa tuontiin perustuvia, sanoo toimitusjohtaja Osmo Laine Päivittäistavarakaupan yhdistyksestä.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com