Pade ja Päksy

29/6/2011

Eduskunnan vuonna 2007 jättänyt Paavo Lipponen ihmettelee Apu-lehdessä nykypoliitikkojen ajankäyttöä. Varsin suositut sosiaalisen median palvelut eivät kuulemma mahtuisi entisen pääministerin kalenteriin.

- En selviäisi ilmeisesti päivääkään nykypolitiikassa. Mielestäni poliitikkojen pitäisi tehdä muutakin kuin olla koko ajan kommunikaattoreitaan räpläämässä. Missä välissä he ehtivät ajatella?

Viime kevään "iso jytky" ei ole jäänyt Lipposelta huomiotta. Miehen mukaan esimerkiksi media päästi perussuomalaiset muita vähemmällä vaalia edeltäneissä tenteissä.

- Kun Timo Soini melkein itkua tiristi, miten vaikea päätös hänelle oli vastustaa aborttia, toimittajalle ei tullut mieleenkään kysyä, että mahtaisiko itkettää sitä raiskattua naista, jolle hän ei antaisi oikeutta aborttiin. Muissa Pohjoismaissa Soini olisi joutunut aikamoiseen pyöritykseen näistä lausunnoistaan, Lipponen kommentoi Apu-lehden paperiversiossa.

Minä en puhuisi Padena mitään. Sen kuitenkin tiedän, että Tampereella ählämien pitsagrillipalossa kuolleen kolmen ihmisen omaisia itketti, joiden haudoille rouva Päivi Lipponen oli lähdössä riekkumaan aktivistitovereittensa kanssa.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com