Sleepy Sleepers

30/6/2011

Vuonna 1977 Sleepy Sleepers aiheutti pienehkön skandaalin levyllään Takaisin Karjalaan. Alun perin nimi oli Karjala takaisin, mutta tällä nimellä levy-yhtiö EMI ei uskaltanut sitä julkaista. Levyllä kuultiin mm. kappaleet "Kapina Wiipurin asemalla", "Anarkiaa Karjalassa", "IC:llä Karjalaan", "Jytinää Eestissä", "Mennään Karjalaan" ja "Kaapataan lentokone Moskovaan".

Levy oli vallitsevan itsesensuurin aikana liikaa Suomi-Neuvostoliitto-Seuran Kajaanin osastolle, joka paheksui helmikuussa 1978 julkisesti yhtyeen musiikkia ala-arvoiseksi ja Suomen ja Neuvostoliiton hyviä suhteita vahingoittavaksi. Raha-automaattiyhdistys reagoi nopeasti ulkopoliittiseen keskusteluun: Kaapataan lentokone Moskovaan -single poistui jukebokseista.



Bookkaa tämä



Jan kirjoitti:
1/7/2011 09:42

Muistan hyvin ja se oli aikaa jolloin musiikki maistui aidolta, eikä kumipaskalta niin kuin nykyään.

Ihmettelen kovasti, että Jani Toivola ei ole lainkaan puuttunut siihen, että eduskunnassa istuu keskustan rasisti laulaja Mikko Alatalo.
Kyllä Toivolan olisi pitänyt tuomita tuollainen rasisti laulujen tekijä ehdottomasti!

Mikko Alatalo on suomalaisen White Power coyntry musiikin uran uurtaja ja hänen laajalle levinneet rasisti laulunsa ovat"Me halutaan olla neekereitä ja kyllä sitä ollaan niin neekeriä"

Ehkä ensiviikolla vihreät tuomitsevat Alatalon toimet?
nitkunatku kirjoitti:
1/7/2011 11:36

Ei taida aivan tähän päivään istua tämä kirjoitus...



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com