Työttömyyden koko kuva

26/2/2009

Tutkimuslaitokset ja talousasiantuntijat ovat vasta nyt tunnustamassa sen tosiasian, jonka kansalaiset ovat jo kuukausia tienneet. Päin persettä menee – nimittäin maan talous.

Synkimmät talousennusteet ovat käymässä toteen. Teollisuustuotannon, viennin ja työllisyyden huonot kehitysnäkymät vetävät ennusteita alaspäin. Valtiovarainministeriön skenaario on 4,4 prosentin bruttokansantuotteen pudotus kuluvana vuonna. Etlan ennustepäällikkö Pasi Sorjonen sanoo, että käänne alaspäin on ollut jyrkempi kuin koskaan aikaisemmin.

Lomautettujen määrä ponkaisi tammikuussa 60 000:aan ja työttömyys on tanakassa kasvussa. Etla varoittaa jo yli kymmenen prosentin työttömyydestä.

Tapsan tutkimuslaitos kertoo, että todellisuudessa työttömyys tulee kasvamaan paljon pahemmaksi. Seuraavan kahden vuoden aikana Suomesta häviää noin kaksi kolmasosaa koko metsäsektorin työpaikoista. Pahinta on se, että ne häviävät pysyvästi. Pelkästään jo nyt lakkautetut paperi- ja sellutehtaat ja sahat tuottavat pienellä viiveellä noin 50 000 työtöntä.

Suomesta häviää puolet paperiteollisuuden ylikapasiteetista eli joka toinen paperi- ja sellutehdas. Tämän jälkeen työttömiä tulee olemaan yli 150 000. Kun tähän päälle lätkäistään rakennusteollisuuden, teknologiateollisuuden ja palvelusektorin työttömien armeijat päälle, niin on siinä naurussa pitelemistä.

Ennustin viime syksynä, että Suomessa on tänä vuonna 110 000 työtöntä ja lomautettua. Nyt annan ennusteen parin vuoden päähän. Vuoden 2011 lopussa Suomessa on noin 300 000 työtöntä enemmän kuin nyt. Entäpä sitten, kun julkinen sektori ryhtyy pistämään väkeä pihalle? Tämä tietää hyvinvointiyhteiskunnan tuhoa.

Mitä tekee Matti Anteeks Vanhanen yhdessä Jyrki Toivo Kataisen kanssa?

Herrat päättävät nostaa eläkeikärajaa. Tämä ei tehoa työttömyyteen vaan pikemminkin aiheuttaa sitä lisää.

Mitä tekee oppositiossa oleva SDP. Ei yhtään mitään. Kolmen suuren puolueen perälauta vuotaa parhaillaan pahasti. Se vuotaa suoraan Timo Soinin laariin. Tuskin persujenkaan vaalivoitto seuraavissa eduskuntavaaleissa ihmeitä saa aikaan, mutta onpahan ainakin vaihtelua.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com