Jukka Turunen

29/2/2012

Turusen pyssy antoi mediakoulustus perussuomalaislle jo viime keväänä:

Poliittinen eliitti on vihjailut persujen tarvitsevan mediakoulutusta. Olen samaa mieltä. Jonkun pitäisi kertoa persujen kansanedustajille esimerkiksi se, että huonosti toimitettujen lehtien asennevammaisille toimittajille ei ole mikään pakko antaa haastatteluja.

Huono julkisuus on aina huonoa julkisuutta ja sitä tullaan käyttämään vielä vuosienkin jälkeen kohdettaan vastaan.
Jonkun pitäisi muistuttaa, että kun Hesarista, Aamulehdestä, Iltasanomista, Iltalehdestä tai Ylestä soitetaan, niin kyseessä ei ole toimittajan aito kiinnostus kansanedustajan ajamiin asioihin, vaan toimituksen juoni persujen päänmenoksi.
Häväistysjuttuja kasataan toimituksessa useiden päivien ajan. Jutun viimeiseksi silaukseksi ja ”todisteeksi journalismista” tarvitaan yleensä autenttinen perussuomalaisen kansanedustajan lausunto. Se mitä edustaja vastaa on toimittajalle yhdentekevää. Toimituksessa on jo etukäteen pohdittu eri vastausvaihtoehtoja, eli mietitty sitä, miten vastaus käännetään näyttämään perussuomalaisten tappiolta.
Ainoa oikea vastaus onkin kertoa toimittajalle, ”ettei valitettavasti ole juuri nyt aikaa tällaiseen”. ”Älä soita minulle, minä soittelen aikanaan sinulle - heippa!”, on hyvä lopetus. Kannattaa odottaa varalta pari sekuntia ennen kuin katkaisee puhelun. Ja tarvittaessa toistaa edellä mainittu, jos nikottelua vielä kuuluu langan toisesta päästä.
Lausunnosta tai haastattelusta päättäväisesti kieltäytyminen romahduttaa journalistien valepuvuissa kulkevien politrukkien pystyttämän lokakorttitalon kerralla - ja tuntuukin varmasti hyvältä. Vallan jahtikoiria ei kannata sääliä. Niille pitää antaa remmiä aina kun mahdollista ja näyttää koko ajan kopin paikkaa. Muuten ne purevat, nuo vesikauhuiset puolipultsarit.
Läppäreidensä takana piereskeleville linttakengille pitää opettaa, että persun pelko on viisauden alku.
Jos on pakko antaa haastattelu, niin kannattaa aina äänittää haastattelutilanne. Sellainen lisää kummasti kirjattujen siteerausten tarkkuutta, mutta ei edellä mainituista syistä estä toimittajaa vääristelemästä asiaa. Toimittaja voi leikata vastauksista irti yksittäiset lauseet ja liimata ne uusiin yhteyksiin, miten milloinkin haluaa. Lähtökohtana on saada perussuomalainen näyttämään tyhmältä, juntilta, rasistilta, fasistilta, sovinistilta, luontovihaajalta, populistilta, homofoobikolta ja rumalta. Aina.
Koko juttu löytyy täältä.


Bookkaa tämä



nitkunatku kirjoitti:
1/3/2012 11:20

Teksti on muuten Jukka Turusen. Eikös Juha ollut demarisieppaaja?
Tapsa kirjoitti:
1/3/2012 16:08

Katos vaan.

Kirotusvire.

Pittää korjata.

Istuttiin kerran oululaisessa pubissa tarinoimassa.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com