Salon tietovuoto

11/3/2012

Salon valtuuston sitoutumaton valtuutettu Raimo Honkanen parantaa kirjoitus kirjoitukselta kuin sika juoksuaan.

Yksi virkamies sai tarpeekseen saamattomuudesta ja teki omaa toimialaansa koskevat asialliset säästösuunnitelmat, jotka vuotivat Perniönseudun lehteen. Vuotaminen on väärä sana, tällaiset asiat pitää muutenkin tiedottaa avoimesti.

Ja mitä tekee kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Hän alkaa etsiä syyllistä tietovuotoon. Eihän tuollainen sovi, että ryhdytään laittamaan kaupungin taloutta kuntoon.

Mitä sitten virkamiehet tekevät samaan aikaan kun Salon talous romahtaa. Kun pitäisi laskea taloudellisen selvitymisen tase, niin kaupungissa lasketaan muita taseita kuten kasvihuonekaasujen päästötasetta.

Uhrataan valtavasti aikaa ja resursseja kaupungin ilmasto-ohjelman tekemiseksi, Salon maahanmuutto-ohjelman laatimiseen ja tasa-arvoon liittyviin ohjelmiin.

Salon ei kannata lähteä ilmastoa pelastamaan, ensin on pelastettava itsensä, jotta voi pelastaa ilmaston. Vaikka ilmasto on tainnutkin erehdyksessä pelastaa itse itsensä kun "vanhan ajan talvet" ovat tulleet takaisin. Nyt Salon ilmastosuunnitelmasta voi hyvällä syyllä poistaa maininnat palmujen istutuksista.

Honkanen tuntuu olevan oikeassa.

Kaupunki on todellakin etsimässä Lex Nokiaan perustuen "syyllisiä", jotka toivat julkisuuteen sivistystoimenjohtaja Moilasen paperin.

"Epäiltynä" tästä isänmaallisesta teosta on kaksi henkilöä.

Samaan aikaan toisaalla.

Tusinan verran ihmisiä askartelee kaupunginjohtajan tulosjohtamiskorttien kanssa.

Salo velkaantuu 100 000 euroa päivässä, joten nämä toimenpiteet auttavat aivan varmasti.

Salon virkamiehet eivät tajua, ettei tällaisia asioita voi salata vaan asukkaat saavat ennemmin tai myöhemmin tietoa, josta meidän herramme mielellään vaikenisivat.

Jos internettiä yritetään sensuroida, se kokee sen häiriötilaksi ja reitittää sensuurin ohi.

Tästä seuraa, ettei internettiä voi sensuroida (jollei pistetä piuhoja poikki, kuten Pohjois-Ureassa).

Tästä puolestaan seuraa se, etteivät virkamiehet ja poliitikot ole enää turvassa.

Teitä valvotaan.

On vain ajan kysymys, koska joku "vuotaa" asian valtakunnalliselle medialle.

Miten sitten suukot pannaan?

Suppuun vai? 



Bookkaa tämä



Iso-Antti kirjoitti:
12/3/2012 14:48

Kaupungin päättäjät ovat pihalla kuin lintulauta.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com