Heikki Hursti

15/3/2012

Tapasin pari kertaa Veikko Hurstin, legendaarisen köyhien puolustajan, joka myös toimi eikä jättänyt asioita puheen tasolle.

Arvostin häntä suuresti.

Hänen poikansa Heikki Hursti jatkaa vanhempiensa työtä. Kuinka kauan, sopii kysyä, sillä Heikkikin on jo 57-vuotias.

En ole Heikkiä milloinkaan tavannut, mutta olen kuullut ystävieni kertovan hänestä paljon.

Heikki on laupias kaveri, mutta tarvittaessa myös tiukka. Etenkin viranomaisia kohtaan.

Huolimatta kauniista puheista alá Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen, köyhien ihmisten määrä kasvaa Suomessa kovaa vauhtia. Monilla eläke ei riitä edes ruokaan, joten apua on saatava.

Sitä tarjoaa Heikki Hursti joukkoineen.

Hallituksessa keskustellaan ruuan arvonlisäveron nostosta 13 prosentista 17 prosenttiin.

- Jos ruokaa verotetaan kovemmin, leipäjonoihin tulee yhä enemmän perheenäitejä, lapsia, eläkeläisiä ja opiskelijoita, sanoo Hursti. Hallitus on kuin pikkulapsi, joka ei osaa päättää mitä tekee.

- Eikö Suomessa ole sellaisia taloudenhoitajia, jotka pystyvät hoitamaan asioita pitkällä tähtäimellä? Jos veroa äkkiä kiristetään taas, vähäosaiset pistetään kyykkyyn. Se on tyhmää politiikkaa.

Suvaitsevaiset, jotka itkevät somaleiden, afganistanilaisten, irakilaisten ja iranilaisten humanitaaristen maahantunkeutujien asemaa, voisivat - edes silmänlumeeksi - sen yhden kerran, miettiä, miten köyhyys hoidettaisiin ensin kotimaassa.

Suomen evankelisluterilainen kirkko, jonka keräyksiin en anna enää penniäkään, vaikka sattuneesta syystä kuulunkin kirkkoon toistaiseksi, voisi edes sen yhden kerran kerätä Yhteisvastuukeräyksessään rahaa PELKÄSTÄÄN kotimaisille köyhille eikä jatkuvasti jonnekin Afrikkaan.

Saman tempun voisivat tehdä Punainen risti, jonka keräyksiin en anna enää lanttiakaan rahaa ja muut rahaa maailman tuuliin vinkuvat avustusjärjestöt.

Suomalaisten ihmisten on aika ryhtyä puolustamaan omaa kotimaataan ja omaa kansaansa.

Lähde: Ilta-Sanomat



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com