Vallaton Yle

28/3/2012

Surullisen kuuluisa Yle ei sensuroi suoraan kieltämällä ja ohjaamalla toimittajiaan. Ylen sensuuri on pitkälti toimittajien itsesensuuria, mutta myös taloudellisia syitä pystytään käyttämään sensuuriin. On aiheita, joista Yle ei halua puhuttavan. Silloin varsin helppo tapa sensuroida on olla antamatta rahaa ohjelman tekoon. Toimittajat joko oppivat kokemuksen kautta tai hakeutuvat töihin muualle.

Yle on eduskunnan media. Poliittista valtaa edustaa hallintoneuvosto, joka koostuu politiikoista. Kokoomuksen lisäksi demareilla on vahva edustus Ylen hallintoneuvostossa.  Ylen vallankäyttö näkyy uutisoinnin kohdentumisena: kokoomuksen, SDP:n, vihreiden ja RKP:n kupruista ja kähminnästä vaietaan niin pitkälle kuin mahdollista, kun perussuomalaisten ja vaalitappion kärsineen keskustan edustajia lyödään kuin vierasta sikaa pienimmistäkin aiheista heti, kun siihen avautuu pieninkin mahdollisuus.

Yle on kohta parikymmentä vuotta kilpaillut kaupallisten radio- ja tv-kanavien kanssa ja muuttanut tarjontaansa viihteellisemmäksi sekä suunnannut sen nuorille sukupolville. Viimeisin näyttö tästä on Yle Puheen asiapitoisten ohjelmien määrän rajoittaminen ja urheilun ja Olga K:n tapaisten juontajien tunkeminen asialliselle kanavalle. Se ei ole sattumaa vaan tarkoitushakuista. Samalla dokumenttiohjelmien tuotantoa ja erityisesti lähetysaikoja on karsittu voimakkaasti.

Aamu-tv:n toimittajien, puhuvien päiden, takana ovat taustatoimittajat. Heidän tehtävänään on olla yhteydessä haastateltaviin ja luoda taustatyön pohjalta valmis kysymyslista aamutoimittajille.

Vieraat ajankohtaisiin aamuihin valitaan huolellisesti siten, että joukosta puuttuvat ne, jotka ajattelevat toisella tavalla kuin Yle. Huomionarvoista on se, että perussuomalaisia kansanedustajia, vaikka perussuomalaiset ovat suurin oppositiopuolue, ei juuri Ylen aamuissa näe.

Lopputulema on se, että ruudussa ”puhuva pää” ja ”sopivat vieraat”. Aamu-tv:n naistoimittajien ei tarvitse muuta kuin näyttää ruudussa hyvältä.



Bookkaa tämä



Yucca kirjoitti:
29/3/2012 16:15

Niin, YLE on todellakin valtaeliitin media.
Ylen, kuten kaupallistenkin kanavien tavoite on
tyhmistää kansaa.
"Tositeeveetä", lopputtomia kokkiohjelmia,
laulutaidottomien laulukilpailuja, valmiiksi
naurettua amerikkalaista paskaa ym.

Täytyy sanoa, että media on onnistunut
tavoitteessaan, sillä eihän kukaan
täysijärkinen äänestäisi nykyisiä hallituspuolueita.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com