Soinilla on asiaa

29/6/2012

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on ollut vuosikausia sitä mieltä, että euro ei toimi.

Perustelu on se, etteivät taloudeltaan täysin erilaiset ja erikokoiset maat voi mitenkään saada talouttaan pyörimään samalla tavalla.

Hän on ollut kaiken aikaa oikeassa, vaikka kuraa, solvauksia ja populismiväitteitä on satanut niskaan jatkuvalla syötöllä.

Seuraavassa lyhennelmä Soinin haastattalusta MTV3:sella.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää EU-huippukokouksen tulosta epäonnistuneena, muttei yllätyksellisenä.

– Päätös oli sellainen, mitä se ei missään nimessä olisi saanut olla. Yhteisvastuun edistäminen, pankkiunionin perustaminen ja se, että vakuusmekanismista aletaan käydä velkakirjakauppaa, tietää suomalaisille lisää maksettavaa entisten lisäksi. Tämä ei edes vielä auta tähän kriisiin, koska tämä on euron kriisi, kilpailukykykriisi ja nämä lääkkeet ovat vääriä, Soini totesi MTV3 Uutisten haastattelussa.

– Ikävä kyllä tämä ei ollut yllätys. Kun myötämäkeen juostaan ja rahahanat ovat auki, niin kauan niihin tavaraa tulee. Niin kauan kuin pörssipelureille annetaan rahaa, niin kauan ne siinä pelaavat.

Soini uumoilee, että auki oleva piikki saa suomalaiset pian barrikadeille.

– Tähän liittyy demokratian näkökulma. Näitä päätöksiä runnotaan läpi yön pimeinä tunteina ja kansa pidetään pimennossa. Jos ihmiset tietäisivät, mihin heidät on poliittisesti sidottu, täällä syntyisi suurempikin kapina. Se on tulossa, kun Suomi alkaa syksyllä leikata oman kansan toimeentulosta ja samaan aikaan otamme velkaa, jolla rahoitamme muiden pelivelkoja. Ei tällainen tule poliittisesti menemään läpi ilman seurauksia.

– Suomen pitäisi ilmoittaa, että piikki on meidän kohdaltamme kiinni, emme maksa. Lisäksi meidän on tehtävä suunnitelma eurosta irrottautumiseksi. Nyt näyttää tulevan se totuuden heti, että joko me sitoudumme yhä enemmän ja enemmän maksamiseen tai sitten me astumme ulos. Nämä vaihtoehdot jäävät käteen pitkällä aikavälillä.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com