Pani isäntä tai halla - kansa maksaa

30/3/2009

Sähköä on tavattoman vaikea saada kaupaksi ja Lilius & Co. ovat varmasti ansainneet jokaisen miljoonan ahkeralla työnteolla, johon ei ihan jokainen pysty.

Fortum on selkeästi valtion yhtiö. Vaikka yhtiö kerää varoja myös osakemarkkinoilta, ei sen käskijästä ole mitään epäselvyyttä. Valtio voi määrätä yhtiökokouksessa mitä tahansa ja voittaa aina äänestyksen sata-nolla.

Fortumin johtajat ovat yksiselitteisesti pelkkiä valtion virkamiehiä valtion suojaamassa monopoliyhtiössä. Yritysjohtajia he eivät ole. Johdon ei koskaan tarvitse miettiä kilpailua, kulujen leikkaamista tai konkurssiuhkaa, sillä yhtiö voi aina nostaa myyntihintaa(veroja), kun kassassa vilkkuu pohja tai johtajien palkkioihin tarvitaan miljoonia.

Kateudeksi luetaan nykyään ihmisten tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden taju. On vaikea ymmärtää, että joidenkin työ on muodossa satoja ja tuhansia kertoja arvokkaampaa kuin toisten tekemä työ.

Heidän palkkioihinsa ei voi kajota, koska muuten Lilius & Co. eroavat Fortumin palveluksesta ja ketään ei saada tilalle hoitamaan sähkön hinnoittelua ja laskutusta. 

Virkamiehille ei pidä maksaa normaalin kuukaisipalkan lisäksi minkäänlaisia kannustinpalkkioita.

Miksi niitä maksettaisiin?

Fortumin tulos ei riipu johdon taidoista ja osaamisesta vaan monopolin ylläpitämästä rahasammosta.
 
Vaikka valtio lopetti Fortumin optiojuhlat, näyttää siltä, että uusi palkkiojärjestelmä on yhtiön johdolle yhtä tuottoisa.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com