Hallitus ja Sote

23/10/2012

Jokaiselle on löydyttävä lääkäri ja hoitaja. Lääkäriin on päästävä silloin kun on tarvetta ja palveluita on saatava riittävän läheltä kotia. Keinotekoiset raja-aidat perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä eivät saa olla esteenä hyvälle hoidolle. Hoitoa on saatava silloin kun sitä tarvitaan ja hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi kuntalaisten on päästävä omalääkärille alati vaihtuvien keikkalääkäreiden sijaan.

Tällä hetkellä tasa-arvo terveyspalveluiden saannissa ei toteudu, sillä sosiaaliluokkien väliset terveyserot ovat kasvaneet huikeiksi. Huomionarvoista tässä on se, että terveyserot ovat rikkaiden ja köyhien välisiä, eivät kuntien välisiä. Jos suurten kuntien asukkaat olisivat pienissä kunnissa asuvia terveempiä, olisi suurkuntahanke järkevä ratkaisu terveyserojen kaventamiseksi. Näin ei kuitenkaan ole. Köyhien elinajanodote on huomattavasti lyhempi kunnasta riippumatta. Kuntakokoja kasvattamalla eivät siis terveyserot pienene.

Sosiaaliluokkien välisiä terveyseroja on selitetty muun muassa huonosti toimivilla peruspalveluilla ja puutteellisilla ennaltaehkäisevillä palveluilla. Perussuomalaisten mielestä on tärkeää, että nämä palvelut laitetaan kuntoon. Myös hallitus on huomannut, että jotakin on tehtävä, mutta valitettavasti hallitus lähti uudistamaan sosiaali- ja terveyspalveluja suurkuntahankkeen ehdoilla. Nyt näyttää myös huolestuttavasti siltä, että hallituspuolueet eivät kykene riittävään yhteistyöhön pystyäkseen esittämään sosiaali- ja terveydenhuollon malliaan.

Viivyttely vanhoille puolueille tyypillistä

STT:n mukaan sosiaali- ja terveysministeri Risikko on itse todennut, että ”on oikeus ja kohtuus kansalaistenkin tietää, kun on kuntavaalit lähestymässä, miten tämä sote järjestetään.” Perussuomalaiset ovat samaa mieltä, on kerta kaikkiaan oikeus ja kohtuus, että kuntalaiset saavat vielä ennen vaaleja tietää millaista sosiaali- ja terveysjärjestelmää hallitus ajaa. Vaalit ovat kuitenkin jo ovella, eikä hallituksen sote-mallia näy eikä kuulu. Hallitus on ajautunut keskinäisiin ristiriitoihin ja sote-mallin julkaisemista halutaan tarkoituksella venyttää vaalien yli. Lieneekö hallitus ottanut oppia Keskustalta, joka vuoden 2004 kunnallisvaalien alla oli aivan hiljaa Paras-hankkeesta, vaikka hanke kuitenkin käynnistettiin heti vaalien jälkeen tammikuussa 2005. Tyypillistä vanhojen puolueiden toimintaa.

Huolestuttavaa on myös se, että Yle-uutisten mukaan THL:n tiukka lausunto vanhuspalvelulaista ei kelvannut peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonille, vaan ministeri vaati THL:ltä uuden lausunnon. Perussuomalaiset ihmettelevät odottaako peruspalveluministeri, että asiantuntijat laativat ainoastaan hänelle mieleisiä lausuntoja? Ei se niin mene. Asiantuntijoiden tehtävänä on asiantuntevien näkemysten esille tuominen, ei poliittisten lausuntojen antaminen. Perussuomalaiset toivovat, että sosiaali- ja terveysjärjestelmää kehitettäessä hallitus kunnioittaisi asiantuntijoita ja kansalaisia, eikä jyräisi väkisin läpi omia henkilökohtaisia näkemyksiään.

Suurikaan väestöpohja ei turvaa lääkäreiden saantia terveyskeskuksiin

Perinteiseen tapaan hallitus tullee penäämään perussuomalaisilta omaa ehdotusta, vaikka opposition tehtävä on esittää vaihtoehtoja hallituksen politiikkaan. Hallituksen esitystä on tässä jo tovin odoteltu. Ja ilmeisesti jäädään vieläkin odottamaan.

Tässä vaiheessa voidaan kuitenkin todeta, että hallituksen suurkuntahanke ei tilannetta ratkaise, sillä suurissa kunnissa ei mene sen paremmin kuin pienemmissäkään kunnissa. Esimerkiksi Espoossa, jossa asukkaita on yli 250 000, kärsitään lääkäripulasta. Jos Espoon terveyskeskuksiin ei riitä lääkäreitä, vaikka pääkaupunkiseudulla ollaan ja väestöpohja on suuri, kuinka voidaan kuvitella, että lääkäreitä riittäisi muuallekaan? Kyllä tässä vaiheessa jo pitäisi ymmärtää, että kuntakoko ei lääkäripulaa ratkaise.

Perussuomalaisten mielestä kansalaisten on saatava sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kaikkialla Suomessa, muuallakin kuin suurissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa. Palveluja on kehitettävä tämä tavoite mielessä pitäen. Perussuomalaiset myös muistuttavat hallitusta siitä, että nyt on tarkoitus käydä välikysymyskeskustelu ja välikysymyskeskustelussa tarkoituksena on, että hallitus vastaa välikysymyksessä esitettyihin kysymyksiin.

Edellä olevan perusteella perussuomalaisten eduskuntaryhmä tekee seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: "Eduskunta katsoo, että hallitus on epäonnistunut kansalaisten yhdenvertaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamisessa, eikä ole kyennyt valmistelemaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta kestävällä tavalla. Näin ollen eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta." 

Lisätietoja:
Arja Juvonen
050 531 1108



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com