Mitä ei tutkiva journalisti tekisi?

4/2/2013

Linja-auto on maantien ässä.

Ylioppilaslehden päätoimittaja Vappu Kaarenoja, 25, onnistui pitkän ponnistelun jälkeen kakkaamaan housuihinsa. Ylioppilaslehden toimitussihteeri Aurora Rämö onnistui ensimmäisenä ulostamaan housuihinsa bussissa.

Ylioppilaslehden päätoimittajan ja toimittajan lehteensä laatima reportaasi housuihin ulostamisesta bussissa närkästyttää tempauksen kohteeksi joutuneessa linja-autoyhtiössä.

- Hävytöntä kerta kaikkiaan. Todella mauton temppu ja todella mauton kirjoitus, Vainion liikenteen toimitusjohtaja Matti Vainio sanoo.

Ylioppilaslehden päätoimittaja Vappu Kaarenoja ja toimittaja Aurora Rämö kuvailevat lehden 100-vuotisjuhlanumerossa yksityiskohtaisesti, miltä tuntuu ulostaa Helsingistä Turkuun matkaavassa bussissa housuihin.

Konkreettiseen sävyyn laaditun kirjoituksen perusteella ei ole syytä epäillä, etteikö tekoa olisi tapahtunut. Linja-autoyhtiön mukaan vahinkoa on jo tullut.

- Tästä on ylimääräistä työtä meille. Eikä tämä varmasti paranna bussimatkustajien viihtyvyyttä, ajatus siitä, että joku on paskonut penkillä housuihinsa. 

Mitä se ei tutkiva journalisti tekisi lukijoidensa eteen.

Toisaalta tämä ilmentää vallan mainiosti toimittajien tasoa ja ajatusmaailmaa.

Harmi, että jäi aikanaan kokeilematta Timo Harakalta ja Saska Saarikoskelta.

Tämä on eräs syy siihen, etten mielelläni esittäydy entiseksi toimittajaksi - ihmiset saattavat vielä pitää tyhmänä.

Olen harkinnut, että ryhtyisin esittäytymään entiseksi opettajaksi.

Ne sentään eivät tee muuta kuin istuvat pierun hajussa.

Muuten, odotan kovasti, koska A-studio kutsuu Kaarenojan ja Rämön keskustelemaan aiheesta.

Mutta mistähän saataisiin vastaväittäjä.

Tiedän kyllä yhden: Manneken Pis.

Miksei SSS koskaan kerro tällaisia kiinnostavia uutisia?

No nyt on SSS herännyt.

Seuraavaksi odotan SSS:lta toimintaa - kohujuttu kehiin ja heti!1



Bookkaa tämä



KariJuhani kirjoitti:
5/2/2013 14:59

Pierun hajusta juolahti mieleeni tarina HS kuukausiliitteessä Helmikuulta 2013.
Kun armoitettu muslimi Hossain menee WC:aan, niin hän jokeltaa "Allahumma inni a´udhu bika min aä-khubthi walkhaba´ith" ( Jumalan nimeen, Jumala, etsin suojaa Sinusta saastaa ja pahanilkisiä jinnejä vastaan ).

Pahanilkiset jinnit ovat eräänlaisia paholaisen palveluksessa olevia henkiolentoja. Heitä on vessassa, koska vessa on epäpyhä paikka.

Vessasta poistuessaan Hossain sanoo "ghufranak" ( pyydän Sinulta anteeksi )

Tästä pelästyneenä pesin yläkerran WC:n ja menen puhdistautumaan saunan lauteille. Odottelen pelonsekaisin tuntein, minkälainen "saunatonttu" kurkistelee lauteiden alta, kun olen hörpässyt parit kotimaiset saunapilsnerit partaani.

Ellen omin avuin "tontusta" selviä, niin Hossainilta saa apuja "siihenkin vaivaan".

Nauran vasta lauteilla. Tässä en ilkeä, kun ....
Tapsa kirjoitti:
5/2/2013 17:21

Pahaa pelkään, että jutun kirjoittanut toimittaja on toisen Hesari toimittajan eli Ilkka Malmbergin poika.

Kautta rantain sukua minulle.

Kyä se pitää paikkansa, että suku on pahin.

Ylöstuvan Hurmeen talon pehtoori Arvo Eklund sanoi jo 60-luvulla, et ämmät on yksii perkelei.

Silloin ei ollut muslimeita, mutta ei silloin ollut julkisissa kulkuneuvoissa housuunsa paskovia toimittajiakaan.

Toimittaja oli siihen maailman aikaan kunniakas ammatti. Nyt sekin asia on hieman toisin.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com