Taskuvarkaat Suomessa

31/7/2013

Taskuvarkauksien määrä kasvaa ripeää tahtia. Viime vuonna Helsingissä tapahtui 8462 taskuvarkautta. Poliisin arvioiden mukaan tämän vuoden kesäkuun loppuun mennessä varkauksien määrä on lähes kymmenen prosentin kasvussa edellisvuodesta. Jos tahti pysyy samana, on pääkaupungissa 800–900 taskuvarkautta enemmän kuin viime vuonna.

Helsingin poliisilaitoksen päivittäisrikostutkinnan toimintayksikössä työskentelevä rikoskomisario Jouni Niskanen arvioi, että taskuvarkauksista koituu Helsingissä vuosittain vähintään kahden miljoonan euron vahingot.

- Kyse on nousevasta ilmiöstä, eli Helsingissä viime vuosina taskuvarkausluvut ovat nousseet ja muut rikostyypit ovat menneet alaspäin.
Sama ilmiö vaivaa myös muualla Euroopassa. Euroopan poliisiviranomainen Europol arvioi tuoreessa omaisuusrikoksiin kohdistuvassa katsauksessa, että taskuvarkaudet ovat yksi liikkuvien rikollisryhmien keskeisiä painopistealueita.

Helsingissä tapahtuu keskimäärin 24 taskuvarkautta päivässä. Taskuvarkaat keräävät suuria summia anastamalla varsinkin kalliita älypuhelimia, joita viedään vuosittain reilut kolme tuhatta kappaletta. Älypuhelinten arvo vaihtelee 400–1000 euroon. Jo pelkistä älypuhelimista koostuu taskuvarkaille miljoonan tienestit.

Taskuvarkaudet ovat ympärivuotinen ilmiö. Niiden lukumäärä ei kasva tai laske merkittävästi vuodenajasta riippuen. Helsingissä reilu puolet ulkoalueilla tapahtuvista taskuvarkauksista tehdään ydinkeskustassa. Myös joukkoliikennevälineet ovat taskuvarkaiden suosiossa.

Rikoskomisario Jouni Niskasen mukaan suuri osa taskuvarkaista on ulkomaalaisia, jotka toimivat ryhmissä. Tekijät tulevat monesti lähinnä Baltian ja Itä-Euroopan maista.

Lähde: Yle

Minulla on tähän toimiva ratkaisu, joka poistaa lähes koko ongelman kertaheitolla.
Estetään Romanian ja Bulgarian romaneiden pääsy Suomeen Shengen-sopimuksesta välittämättä.

Sen lisäksi kielletään kerjääminen ja annetaan poliisille riittävät valtuudeet kuljettaa rosvot rajallemme.

Kyllä tyhmä saa olla, muttei hullu tarvitse olla.



Bookkaa tämä



nitkunatku kirjoitti:
31/7/2013 13:51

Schengen-sopimuksesta välittämättä jättäminen todennäköisesti johtaisi jonkinlaisiin, varmasti suuriin, taloudellisiin sanktiohin, joten se siitä.
Tapsa kirjoitti:
31/7/2013 16:22

Sinua on peloteltu.

Ei johtaisi.

Suomen herroilla on aina ollut sama tyyli, joko kumarretaan Neukkuihin tai kumarretaan Brysseliin.

Mitäs, jos, edes kerran, jätettäisiin kumartamatta?

Saisimme varmaan tämän pienen pullikoinnin anteeksi, koska Kreikallekin annetaan velkoja anteeksi.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com