Ulkomaalaisten tekemät rikokset Suomessa kasvavat reipasta tahtia

31/7/2013

Ulkomaalaisten Suomessa tekemien rikosten määrä on jatkanut nousuaan.

– Trendi on selvästi nouseva, sanoo ulkomaalaisasioista vastaava ylikomisario Kaj Wahlman Helsingin poliisista.

Helsingin ulkomaalaispoliisi käännytti maasta viime vuonna keskimäärin 15 lievään rikokseen syyllistynyttä ulkomaalaista per kuukausi. Noin puolet heistä oli EU-kansalaisia.

– Yleisin EU-kansalaisen käännyttämisen syy on uhka yleiselle järjestykselle ja yleiselle turvallisuudelle. Kyseessä on yleensä pikkurikokset: taskuvarkaudet, näpistykset tai esimerkiksi rattijuopumukset, kertoo Wahlman.

Poliisi tai rajavartiolaitos voi käännyttää vain lievempiin rikoksiin syyllistyneitä ulkomaalaisia. Kun kyseessä on vakavampi rikos, käännyttämisestä eli maasta poistamisesta päättää Maahanmuuttovirasto, jolloin käännyttämispäätökseen lisätään vaihtelevan mittainen maahantulokielto.

Maahanmuuttovirasto käännytti ja määräsi maahantulokieltoon 770 ulkomaalaista vuonna 2012. Onko käännytytämisten määrän kasvun syynä esimerkiksi viranomaisten tehostunut toiminta?

– En usko, että kasvu johtuisi erityisesti toiminnan tehostumisesta. Luulen, että luvut kertovat tapausten määristä. Lukujen kasvu johtuu enimmäkseen varkausrikollisuuden kasvusta, taskuvarkauksien ja asuntomurtojen lisääntymisestä, sanoo tulosalueen johtaja Olli Koskipirtti Maahanmuuttovirastosta.

Useimmat ulkomaalaiset rikoksentekijät tulevat Suomeen läheltä. EU:n ulkopuolisista maista heitä saapuu eniten Venäjältä ja EU-maista Virosta.

– Virosta tulee huumausainerikollisuutta, varkausrikollisuutta ja myöskin rattijuoppoja, Koskipirtti kertoo.

Toinen EU-maa, jonka kansalaisia maahanmuuttovirasto käännyttää usein, on Romania. Syynä on usein varkausrikollisuus.

– Käännyttämistilastoissa olevilla Romanian kansalaisilla ei ole mitään suoraa liitäntää kadunkulmassa kerjääviin. Ne, jotka tulevat esimerkiksi asuntomurtoja tekemään, tulevat varta vasten lyhyille keikoille, ja poistuvat maasta saman tien, muistuttaa Koskipirtti.

Maahantulokiellon kiertäminen on helppoa, sillä EU:n sisärajoja ylittävien henkilöllisyyttä ei tarkasteta rajalla.

– Jotkut henkilöt tulevat jatkuvasti maahantulokiellosta huolimatta uudestaan ja uudestaan Suomeen. Tämä ongelma ei tosiaankaan johdu siitä, ettei poliisi valvoisi tehokkaasti, vaan EU-lainsäädännöstä, Koskipirtti sanoo.

Maahantulokielloilla ja käännyttämispäätöksillä on kuitenkin poliisin mukaan vähintäänkin symbolista merkitystä.

– Signaalivaikutus niillä on joka tapauksessa. Jos ulkomaalainen jostain syystä myöhemmin haluaisi asettua tänne laillisesti, aiempi maahantulokiellon rikkominen painaa kokonaisharkinnassa, Wahlman sanoo.

EU-kansalainen perheineen voi rekisteröityä ja jäädä asumaan Suomeen, jos yhdellä perheenjäsenellä on esittää voimassa oleva työsopimus Suomessa. Wahlman toivoo, että poliisi pystyisi tarkemmin puuttumaan maahantuloon, jossa käytetään näennäisesti laillisia keinoja.

 Viranomaisille on esitetty tekaistuja työsopimuksia yrityksiin, joita ei oikeasti ole olemassakaan.

– Nämä pöytälaatikkofirmat ovat sellaisia trendejä, joita me olemme pyrkineet kahtena viimeisenä keväänä putsaamaan pois, sanoo Wahlman.

Rajatarkastuksiin ei ole tulossa lainsäädännöllisiä muutoksia, mutta sisäasiainministeriössä ollaan uudistamassa niin sanottuja ulkomaalaisvalvontapykäliä. Poliisi toivoo itselleen oikeutta täsmävalvontaan, kuten tietyn työpaikan ulkomaalaisten papereiden tarkastamiseen laittoman työnteon paljastamiseksi.

– Nykyisellään emme voi yksilöidä valvontaa niin, että lähtisimme valvomaan esimerkiksi virolaisia rakennusmiehiä jollekin työmaalle, Wahlman selittää.

Sisäasianministeriössä harkitaan, sorvattaisiinko ulkomaalaisvalvontaa täsmentäviä toimivaltasäännöksiä poliisilakiin vai ulkomaalaislakiin. Aikaisintaan uudet säännökset tulisivat voimaan vuoden 2014 loppuun mennessä.

Ulkomaalaisvalvontasäännökset kohdistuvat pääasiassa EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten oleskeluoikeuden valvontaan, mutta ulkomaalaisvalvonnalla voidaan vaikuttaa myös maahantulokiellossa olevien EU-kansalaisten paljastumiseen.

 

Helsingin ulkomaalaispoliisin tekemät käännyttämiset

Poliisi voi käännyttää alle kolme kuukautta maassa olleen ulkomaalaisen, mutta maahantulokieltoa poliisi ei voi EU-kansalaiselle määrätä, siitä päättää aina Maahanmuuttovirasto. Helsingin ulkomaalaispoliisin käännyttämistä liki puolet on ollut EU-kansalaisia vuodesta 2009 alkaen, sitä ennen EU-kansalaisten osuus oli vähäisempi. Oheisista luvuista puuttuvat Helsingin poliisin muiden yksiköiden tekemät käännyttämiset.

2013 (huhtikuun loppuun mennessä): 55

2012: 179

2011: 137

2010: 107

2009: 116

2008: 61

2007: 36

Lähde: Helsingin ulkomaalaispoliisi

 

Maahanmuuttoviraston käännyttämispäätökset

Kun Maahanmuuttovirasto käännyttää ulkomaalaisen, määrätään hänet samalla aina myös maahantulokieltoon. EU-kansalaiselle määrättävä maahantulokielto on voimassa 1–15 vuotta riippuen henkilön tekemän rikoksen vakavuudesta. Muille kuin EU-kansalaisille määrättävä maahantulokielto on voimassa joko 1–5 vuotta tai toistaiseksi.

2013 huhtikuun loppuun mennessä: 265 (joista EU-kansalaisia 150).

2012: 770 (498)

2011: 780 (502)

2010: 706 (373)

2009: 539 (129)

2008: 369 (111)

2007: 367 (91)

Lähde: Maahanmuuttovirasto

Tämä on olllut tiedossa Suomessa vuodesta 1991 lähtien.

Poliittiset päättäjämme eivät ole kuitenkaan pistäneet tikkua ristiin, jotta tätä touhua oltaisiin päästy suitsimaan.

Päinvastoin, suurimman osan mielestä Suomi on velvollinen toimimaan paitsi maailman sosiaalitoimistona myös ottamaan vastaan vaikka miljardi muukalaista, joiden ainoa motivaatio tulla Suomeen on ilmainen elanto maailman tappiin saakka tai vaihtoehtoisesti rötöstely.

Mistä löytyy se puolue, joka vihdoin lopettaa tämän järjettömän touhun?



Bookkaa tämä



KariJuhani kirjoitti:
1/8/2013 00:15

Voi olla, että järjettömän puuhastelun lopettamiseen tarvitaan kaksi, jopa kolmekin puoluetta, mutta nyt on ensiarvoisen tärkeää rakentaa jo pohjaa tulevalle ja jättää kaikenlainen keskinäinen turhanaikainen nokittelu punikkien ikiomaksi harrastukseksi. Saattaa olla niin, että "suuntautuneiden" joukosta heitetään provokaatioita ihan tarkoituksella, että omat tekemättömyydet jäisivät huomaamatta, mutta siihen ei kannata ottaa osaa "vastaprovolla". Ainoa ulospääsy ongelmiimme on keskittyä oleelliseen ja niitä "oleellisia" alkaa olla jo enemmän, mihin viisimiljoonainen nettomaksajakansa kykenee.
Tapsa kirjoitti:
1/8/2013 10:07

Viitteitä tähän suuntaan on olemassa sekä kuntapolitiikassa että valtion politiikassa.

Toivottavasti Soini ja Sipilä löytävät yhteisen sävelen. Olisi korkea aika.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com